Sivun näyttöjä yhteensä

27. maaliskuuta 2021

Kirjoituskopteri


 

Novellin selittäminen on helppoa. Se on kompressoitu teksti, jonka kuvaus siis olisi välttämättä itse tekstiä pidempi ja niin ollen hatarampi.

 

Novelli on kenttä, jolla on arvo aika-avaruuden jokaisessa pisteessä. Samalla tavalla kuin runo se sisältää vektoreita. Puolet novellista on lukijassa, puolet kirjoittajassa eli tekstissä.

 

Yksi mahdollisuutesi hillitä mielesi toistoisuutta on lukea. Luettuasi olet hiukan erilainen ihminen. Ja puhe on kirjallisuuden lukemisesta.

 

Saunders on kiittty kirjailija. Silti hän järjestää kolmivuotisia kursseja yliopistossa. Hakijoita on tyypillisesti noin 600 ja kurssille mahtuu noin 6. Saunders sanoo opettavansa kirjoittajia pitämään kiinni pinttymistään, omituisuuksistaan, heikkouksistaan ja voimistaan.

 

Kirjoittaja on drone, pienoishelikopteri jolla on kyky nousta kesken kohtauksen kymmenen tai sadan metrin korkeuteen a vaihtaa paikkaa nopeasti. Kohtauksessa näkyvissä voi olla kirjan nimen mukaan ”uiminen sadevesilätäkössä”.

 

Kirjassa aineistona on venäläisiä 1800-luvun novelleja, englanniksi. Gogol, Tshehov, Turgenjev, Tolstoi. 

 

Kirjoittaja kysyy, millä keinoilla ja millä kielellä nämä kirjailijat saavat lukijan tuntemaan, että nyt joku arvostaa häntä, lukijaa. Ottaa hänet täydestä. On valinnut hänet kertoakseen jotain pettävän korutonta, Sellaista mikä poikkeaa täysin nyt muutoin suositusta karjahtelevasta, oman pintapuolisuutensa kiillossa paistattelevasta tavasta lähestyä ihmistä. Saunders ei ehkä sano sitä suoraan, mutta hänelle demagoginen mölyäminen on ihmisten pilkkaamista. Uhmakkaan iloinen kirjallinen teksti kuuntelee.

 

Uskokaa huviksenne. Suosiota tai rahaa kalasteleva teksti saarnaa. Sen peitetty viesti on: turpa kiinni, nyt minä puhun. Hyvän kirjallisen tekstin, kuten venäläisen novellin, viesti on päinvastainen. Tässä olisi tällaista elämää. Lue sinä. Minä kuuntelen.

 

Markkinoilla on yhä enemmän kirjoja, joiden nimi voisi olla ”miten lukea, todella yrittämättä”. Tämä Saunders tehosi minuun heti sanomalla pienellä äänellä ja osoittamalla saman heti kommenteilla, että kirjallisuus (ja taide) on tarkoin vaalittava, huolella harjoitettava kyky nähdä todellisuus todellisena.

 

Novellin tarkoitus on liikuttaa. Liikuttamalla henkilöhahmojaan (tai lehtokurppaa taivaalla) ulkomaalainen, kauan sitten kuollut kirjailija liikuttaa lukijaa.

 

Ja kirjallisuuden tarkoitus on liikuttaa, ei opettaa.

 

Kaikki eivät ehkä huomaa, miten ovelaa on käyttää vieraasta kielestä käännettyjä tekstejä. Sujuva, omalla äidinkielellä kirjoitettu teksti rappaa helposti näkymättömiin kaiken oleellisen. Vieras kieli ja – nähdäkseni – eräin kohdin hiukan kyseenalainen käännös nostaa esiin itse asian. Noin on hyvä, koska maailma on vieras paikka, ja paras keino lähestyä maailmaa on osoittaa alttiutta. Saunders taitaa sanoa ”hyvyyttä”, mutta noin mutoillen rima nousee kylä pelottavan korkealle.

25 kommenttia:

  1. Esitän seuraavassa kompressoidun tekstin esimerkinomaisesti, jonka tarkoitus on liikuttaa eikä missään tapauksessa opettaa ketään:

    Aatelkaa nyt ihan ite. Uutta nousua virittelevä kansandemokratia on suuressa vaarassa romahtaa uudestaan, jos PS:n natsit voittavat vaalit.

    Jos ns terve järki nostaa vielä päätään, niin viherpunikkien kohtalo on sinetöity tappioon.

    Ainakin tämän hallituksen aikana ne miljardit -sekä oma rahat että lainatut - pitää saada kiireen vilkkaa paiskattua Suomen rajojen ulkopuolelle, jotta viherpunikkien hyvesignalointi saadaan koko maailman tietoisuuteen.

    Uhmakkaan iloinen teksti siis kuuntelee ja korvat höröllä odottaa vastareaktioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on trollaamista.

      (Someajan Epimenideen paradoksi).

      MMM...

      Poista
    2. Trolli mikä trolli. Siksipä en tuosta kyhäelmästä mitään sanokaan.

      Poista
    3. Trolli.. Trawl.

      Poista
    4. Työtön, tyhmä ja ruma.maanantaina, 29 maaliskuuta, 2021

      Vaikuttaa siltä että Vihreitä ei ole ollenkaan. Vaikuttaa myös siltä että Vasemmistoa ei ole ollenkaan. Kokoomuksen olemassaolosta on joitain merkkejä, merkit ovat vastenmielisiä, pelkkiä puotipuksuja. Keskustalaisuudesta, pitkäkestoisista psykooseista ja intiimialueen vaivoista ei ole sopivaa puhua julkisesti. Jää persuilu ja sen tosiaan huomaa, varsinkin jos on vahingokseen demari, sellainen jonka saa kai hävittää jos sellainen tulee 400 m. lähemmä kotitaloa, vai muistinko väärin? Oliko se 40 desibeliä? RKP ei ole ruotsinkielisten kansanpuolue vaan snobijoukko joka elää harhaisessa mutta sievässä sovussa kammottavassa dystopiassa tietäen olevansa pelkkää persaukista teatteriseuruetta. Kristilliset ovat lähinnä oikeaa poliittista puoluetta sillä he ratsastavat aatteella joka on alunperin puhdasta politiikkaa, ikävää heille että sitä ei enää tarvita. Tästä jää sitoutumattomat. Ikävää sakkia. Mitä se sellainen on? Puolue on pakko olla! Muka-muka sitoutumattomat...

      Poista
  2. D'accord, mutta myös karjahduksilla on paikkansa, esimerkiksi kun S.L. Clemens kirjoittaa nuoruudestaan.

    VastaaPoista
  3. Kemppinen ei sitä sano ainakaan suoraan, mutta luen tämänkertaisen kirjoituksen myös peilaten ketjun tavallisiin kommentteihin.

    Lukijat ja kommentoijat lienevät kohtalaisen sivistyneitä ihmisiä, joilla on omat maailmankuvansa ja totuutensa. Ei heitä käännytetä julistamalla jotain vastakkaista, tuhat kertaa kuultua sanomaa.

    Harvinaisia helmiä ovat ne, joissa osataan sanoa jotain jolla on arvoa muillekin kuin kirjoittajalle itselleen, ja aivan samanmielisille.

    Kemppinen itse taitaa tämän, suurelta osin siksi ettei rajaa kommentointia samanmielisiin. Cancel-periaate ei täällä ole vallassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ja se on känseli. se tullee kanslerista? jossei niin ainakin jostain ihme kansliasta. kohtalaisempi juttu.

      Kehenkään samanmieliseen en yhdy. Ajatelkaa asiaa.

      Perutaan ed. miel. pid. ja sanotaan että pääppöseni on tämäntapainen: Bloodhound gang esittää Unh-tiss. Ettäkö mitä sitten? Tietysti se Kemppisen harrastus. Minkäs teet? Jännää.

      Poista
  4. Joitakin aikoja sitten luin Saundersin Joulukuun kymmenes -novellikokoelman.
    Aluksi oli minulla vaikeuksia antautua tekstille,, mutta kun maltoin lukea hitaasti tekstiä lisää, niin jotenkin huomasin pitäväni omituisena aluksi pitäämääni kerrontaa. Muistaakseni amerikkalainen unelma Saundersin kertomana sai aivan uusia ulottuvuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saundersin ura on irtautumista Ayn Randista. Todellisuuden löytämistä, havainnoimaan rupeamista. Novelli on hänen lajinsa, vaikka Lincoln Bardossa on ihan kiva.

      Poista
  5. Saundders on viime vuosien ilahduttavia tulokkaita. Ensimmäiset käännetyt novellit olivat taatusti jotain erilaista, satiiria ja fantasiaa, koomista ja pelottavaa, pohjalla jotain yhteiskuntakriittista. Vuonna 2018 suomeksi ilmestynyt romaani "Lincoln Bardossa", tuonpuoleiseen sijoitettu hilpeä, ystävällissävyinen fantasia, jossa oli alussa totuuspohjaakin, oli mielestäni sen vuoden paras kirja ja edellisenä vuonna se oli voittanutkin "Man Booker Prizen".

    Useimmat nuoret kirjailijat näyttävät nykyään käyneen niitä kirjoittajakursseja, ainakin meillä ja Amerikassa, ja kirjat ovatkin taitavasti rakennettuja mutta potevat jonkinlaista verenvähyyttä. Puuttuu elämän karheus.

    VastaaPoista
  6. Koronarokotteet sisältävät nanoteknologiaa ja jopa 5G -ominaisuuksia.

    Naapurini otti rokotteen ja on nyt raivona. Kun hän sulkee sängyssä silmänsä, niin hän näkee ja kuulee vain TV 1:n ohjelmia, muttei pysty vaihtamaan kanavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt aan ymmärtää, miksi Kemppisen blogin nettiosoitteessa lukee: 'Ei turvallinen' huutomerkin kanssa.

      Poista
    2. Älä tee tuota. Ole hyvä ja jätä humorismi niille joilla on siihen a) tarve tai b) edellytykset ja eräillä ikävää kyllä molemmat.

      Voisitko olla sen vertta kohtelias että et ikäänkuin pompun kautta morkkaisi meitä monikanavaisempia keskustelijoita. Meissä on kas myös niitä jotka eivät viitsi/tahdo olla multitaskaajia.

      Onko naapuri muuten ihan paska tyyppi? Foliopipojengiä? Pitäisikö olla?

      Vilkaisepa Vihreiden historia. Voimajohtotolppien kaatajia, ydinjätekuljetusten estäjiä, masinoitua touhua. Neuvostoliiton kellareissa osattiin; ja eri ketterästi yhä. Vähän kuten RANDinkin mutta vähemmän juutalaisia. Tämä on niin lystiä tämä kierrätystouhupuuha että muka kaksinapainen kylmä sota onnistuttaisiin tähteistä lämmittämään, ha! juu kai ja seuraavaksi Falklandille hyökkää taas joku. Veikkaan että Uruguay varmaan.

      Otsikko viittaa helikopteriäiteihin. Onhan selvää värkkien tärkeys vaan onpa se nehnu hyvä silti niistää. Se viitannee (kierosti takuusti) myös sanontaan jossa ihmetellään miksi on parempi olla iso kala pienessä lammessa kuin valtameressä. Nähdäkseni valaat, voin olla erehtynyt.

      Poista
    3. Mihin novelliin viittaat, tai satuun?

      Poista
    4. That's a mighty big IF

      Poista
  7. Lehtokurppavertaus: Maailman hitaimmin lentävä lintu (7 km/h) etenee soidinlennossaan elliptistä rataa kuin planeetta ja liikkuu kellontarkasti samalla nopeudella. Kuin lentävä vessapaperirulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaanvuohi on tarkempi ja mäkättää kivalla tavalla. Myös ilman että soidintaa. Ei mitään vertauskuvia tai allegrettoja. Alla marcia con sordino.

      Poista
  8. Hesarin oikaisupalstalla pahoiteltiin äsken, että erään englanniksi kirjoittavan tuotosta oli lehdessä sanottu novelliksi, vaikka se oli romaani. On se kumma, että englannin osaamista maassa oletetaan suureksi ja laajaksi, vaikka edes maan päälehteen kirjoittava ei osaa erottaa perustermejä novel ja short story.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei haloo - syynä mokaan oli tietysti englannin liian hyvä osaaminen!

      Eihän fiksulle nuorelle ihmiselle voi tulla edes mieleen, että suomen kielessä on jokin toinen sana tietylle kirjatyypille kuin englannissa!

      Sitä paitsi se sana - "romaani" - haiskahtaa syrjivältä ja rasistiselta.

      Poista
    2. Vai onko niin, että ne jo ajattelevatkin englanniksi?

      Poista
    3. Kirja. Se on kirja.

      Poista
    4. Loppujen lopuksi suuri osa niin meistä kuin muistakin ei itse asiassa osaakaan englantia - mutta ns. kökköenglanti (broken English in English) sujuu kyllä hyvin!

      Poista
    5. "Kirja. Se on kirja." Höpön höpö. Romaani, tietokirja ja puhelinluettelo ovat aivan eri asioita.

      Poista