Sivun näyttöjä yhteensä

30. tammikuuta 2021

Miljoona mieltä


Sisällysluettelo

SUOMEN RUNOUS JA LAULUJA      - 1 -

Juhani Aho:         - 8 -

Veljeni vierailla mailla      - 8 -

J.H. Erkko:         - 9 -

Laula, tyttö!       - 9 -

Paavo Haavikko:     - 9 -

Itselleen samankaltaisena     - 9 -

Joku tulee täällä vanhaksi     - 9 -

Tuuli ja tuuli mutta äänettöminä kuuntelevat kuuset - 9 -

Vankkurit vierivät jonossa.    - 10 -

Talo avoin, ja vieraat tulevat. - 10 -

Kasvoin talossa, jonka ympärillä ruoho kulottui.   - 10 -

Suloinen kuiskaus, venheet oi venheet,   - 10 -

Männyt leikkivät, satavat kävyt - 10 -

Ilosta laulun teen, teen laulun sinusta. - 11 -

Anna viileitten vetten virrata suun kautta         - 11 -

Mihin me lopumme mihin me lopumme        - 11 -

Pimeys odottaa. Vieras odottaa. - 11 -

Entä jos myötäkäyminen saa meidät mykistymään, miten voimme   - 12 -

Mäntypuuta säästetään Balkanin metsistä tähän metsänreunaan saakka.     - 12 -

Lintuvuori: tarvitaan koko länsituuli yötä torjumaan.        - 12 -

Kuulen sateen heräävän, vaan itkua kaipaan, kuulisin itkun puhkeavan,   - 13 -

Jos ei ole muuta, niin kanna pari valkoista kiveä vuoteeseen, - 13 -

Lapset saavat nämä kasvoni, itse minä ryhdyn maaksi - 13 -

Ihmettelen puuta, myös kaikkia niitä vihreitä versoja joitten paineen puu kesti,   - 13 -

Minun poikani rahanvaihtaja syntyi hopearaha suussa,         - 14 -

Lehdet saavat jalat alleen, madot menevät lehtien alle ja kyyristyvät.  - 14 -

Kaskaitten sirinää kaipaan joskus kun en kuule mitään.       - 14 -

Kaikki sen tietävät täällä ja täältä poissa: on turhaa,      - 15 -

Aukeilla seuraa tuulenpyörre kentillä lentää tomu ja tuhka    - 15 -

Orava ilmaan koverrettu       - 15 -

Kirjat jäävät, kun muutan lintu maailmasta,        - 15 -

Suomenmaan säädyille - 16 -

Maljapuhe kesken kaiken       - 16 -

Joka sanoo miehen menevän minne tupakkakin, ei tiedä         - 16 -

Olin aina yhtä mieltä Mannerheimin kanssa - 17 -

Nainen nostaa vaatetta, sade, tuuli, pimeä nousevat,         - 17 -

Valtiotaito ja kaukonäköisyys ovat menneet vuorille neuvoa pitämän,     - 17 -

Kun nyt kerron keisarista näet hänet, keisarin, kesken kaiken, - 17 -

Mikä se on sellainen mies joka ei ole sotamies ei mies niin mikään      - 18 -

Äpäräpoika syntyy hammas suussa ja tukka sillä on päässä,     - 18 -

Unessa kultainen astia, unessa avoin taivas, astiat olivat kultaa.      - 19 -

Ensimmäinen runo    - 19 -

Toinen runo         - 21 -

Kolmas runo         - 22 -

Neljäs runo         - 23 -

Viides runo         - 24 -

Kuudes runo         - 25 -

Seitsemäs runo      - 26 -

Aaro Hellaakoski:   - 28 -

Conceptio artis     - 28 -

Kuin lyöty, seisomahan jäin.   - 29 -

Keväinen junamatka  - 29 -

Kuutamo metsässä    - 29 -

Niin pieniksi       - 30 -

Hauen laulu         - 30 -

Viesti    - 30 -

Posetiivilaulu      - 31 -

Hengen manaus       - 32 -

Valter Juva:        - 33 -

Karjalan kunnailla  - 33 -

Jaakko Juteini:     - 34 -

Juoma-laulu         - 34 -

Laulu Suomessa      - 34 -

Lapsen laulu leskelle         - 35 -

Täällä pohjantähden alla      - 35 -

Helvi Juvonen:      - 35 -

Merkillinen tapiiri - 36 -

Pikarijäkälä        - 36 -

Yrjö Jylhä:         - 36 -

Sumu      - 36 -

Häätanhu  - 37 -

Laulu joesta        - 37 -

Vuoksen vartio      - 39 -

Laulu Kuujärvestä   - 39 -

Kallio:   - 41 -

Runo      - 41 -

Oma maa   - 42 -

Sirkka    - 42 -

Väinö Kirstinä:     - 43 -

Don Juan  - 43 -

Omar Khaijam:       - 44 -

Ken tutkii teltat Totuuden? - Monissa aikoinaan    - 44 -

Kun yötä hopeoi kuun kuulas hohtovuo,    - 44 -

Vain runokirja, viiniä ja leivänpuolikas - 44 -

Ma kainalossa Koraani ja ruukku toisen alla        - 44 -

Kun vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa,        - 44 -

Oi Teltantekijä, on ruumis teltan kaltainen:       - 44 -

Oi sinua, jossa yhtyneet on neljät alkuainekset!   - 45 -

Jos pari kolme narria nyt ohjaa maailmaa - 45 -

Kun takaa taivasten tyyssijaa minä hain  - 45 -

Tämä tulomme, menomme - kannattaako?     - 45 -

Basaarissa eilen tutkistelin,  - 45 -

Kun olin nuori, ei outo ollut mulle opin tie,      - 45 -

Mikä minut tänään moskeijaan toi alle kuulun katon? - 45 -

Aleksis Kivi:       - 46 -

Keinu     - 46 -

Ikävyys   - 46 -

Sydämeni laulu      - 47 -

Timon laulu         - 48 -

Metsämiehen laulu   - 48 -

Sunnuntai - 49 -

Onnelliset - 50 -

Suomenmaa - 50 -

Eila Kivikk’aho     - 51 -

Nocturno  - 51 -

Kansanlaulun tapaan - 52 -

Muuan isämeitä      - 52 -

Nainen    - 53 -

V.A. Koskenniemi:   - 53 -

On suuri sun rantasi autius    - 53 -

Tule armaani ja kätes anna mulle        - 53 -

Nää, oi mun sieluni, auringon korkea nousu!        - 53 -

Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut   - 54 -

Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,    - 54 -

Vanha Kauko         - 55 -

Larin Kyösti:       - 55 -

Itkevä huilu        - 55 -

Humoreski - 57 -

Reppurin laulu      - 58 -

Luadogan meren rantamill      - 58 -

Eino Leino:         - 58 -

Suvi?illan suussa impi        - 58 -

Sykön virsi         - 59 -

Äijön virsi         - 62 -

Tuulikannel         - 63 -

Kuvernöörin koira   - 64 -

Surma hiihti suota myöten     - 65 -

Hän kulkevi kuin yli kukkien   - 66 -

Suvi-illan vieno tuuli        - 67 -

Tuonen tytön laulu  - 67 -

Lemminkäisen äiti   - 68 -

Hyljätyn valitus    - 68 -

Hämärissä 12        - 69 -

Syystunnelma        - 69 -

Näin unta kesästä kerran      - 70 -

Hautalaulu - 70 -

Virta venhettä vie  - 70 -

Jumalien keinu      - 72 -

Väinämöisen laulu   - 72 -

Nocturne  - 73 -

Kouta     - 74 -

Tumma     - 76 -

Elegia    - 79 -

Löysäläisen laulu   - 80 -

Vachel Lindsay      - 82 -

KONGO - tutkielma neekerirodusta        - 82 -

P.  Mustapää:       - 85 -

Sukukirja - 85 -

Satakieli Monrepossa - 87 -

Keltainen naakka    - 89 -

Tell Altdorfissa    - 90 -

Juomalaulu - 90 -

Balladi uusista vaatteista     - 91 -

Jäähyväiset Arkadialle        - 93 -

Laulu     - 94 -

Selitys   - 94 -

La Cuccagna         - 94 -

Aamulypsyn aikaan   - 95 -

Paratiisi - 96 -

Eräs kesäilta       - 96 -

Hippokrene - 97 -

Laulu kriikunapuusta - 99 -

Kultadublee?korua   - 100 -

Käki      - 100 -

Lokakuu   - 101 -

Sielu ja tuska      - 101 -

Uusi virsi - 102 -

Relatiivisuuden ylistys       - 103 -

Eeva-Liisa Manner:  - 104 -

Descartes - 104 -

Virtahevonen        - 104 -

Teen elämästäni runon, runosta elämän,   - 105 -

Oikeusjuttu         - 105 -

Pertti Nieminen     - 109 -

Yksi hurskas, jota en lähemmin tunne, luki viikkolehdestä, että taivaaseen otetaankin vain 40 000      - 109 -

Talvi     - 109 -

L. Onerva: - 110 -

Ilta      - 110 -

Sandor Petöfi:      - 110 -

Kuljen, soittoniekat myötä     - 110 -

Pentti Saarikoski:  - 111 -

Shakespeare         - 111 -

Maailmat  - 111 -

Viridissime         - 111 -

Kentauri  - 111 -

Laulu ikävästä merellä        - 112 -

Mustasukkainen Apollo         - 112 -

Kuun kasvot         - 112 -

Historia (Sappfo)   - 113 -

Egyptiin  - 113 -

Kaunotar  - 114 -

Memento   - 114 -

Aineksia elegiaan   - 114 -

Ars longa, vita brevis        - 115 -

Vallankumous        - 115 -

The Lost Generation - 116 -

Toinen kauhu        - 116 -

Akateemikko         - 116 -

Kaikki tekevät eikä kenenkään valmistu.  - 117 -

Mutta kun isoisä, kullankaivaja,        - 117 -

Liukas ja naiseton meni merimieheksi,    - 117 -

Viikon kuivuen seipäillä      - 117 -

Kanojen unet pimentävät puun.  - 118 -

Kukitan hänet, ja hän kukkii   - 118 -

Anna kissan olla    - 118 -

Hänet jota rakastit, espanjalainen,      - 118 -

Kun hän kantaa sangossa kuuta, - 118 -

Miehet soutivat meren yli taivaan puhki. - 118 -

Naiset kuuntelivat linnunlaulua, lauloivat,        - 119 -

Olimme yksinkertaisesti liian yksinkertaisia.      - 119 -

Elämä on ihmiselle annettu,    - 119 -

Pinjojen kuun luunvalkea tuoksu!        - 119 -

Käpykorva hyppäsi puusta ja sanoi        - 119 -

Ja hän kiipesi keinuun,       - 119 -

Kuu auki nukkuu yö, hämähäkki  - 119 -

Minä olen hämähäkillä ratsastaja, mustekalat       - 119 -

Tuulilangoista kudotaan paita hevospaimenelle,     - 120 -

Kerran saa koirakin kaviot, susi sulat,  - 120 -

Minä olin matkalla metsän kautta kohtauspaikalle,  - 121 -

Kilpikonnalla amme omasta takaa:        - 121 -

Vaimoni kielsi kirjoittamasta runoja enää:         - 121 -

Ennen kuolemaa liha loistaa    - 121 -

Krokotiili kuoli: kirjoihin käärittiin   - 121 -

Tämä on se vuodenaika, tämä se metsä!    - 122 -

Horatius hyppäsi kulkijan niskaan: Voi teitä ihmisiä, te     - 122 -

Sofokles käveli kolmella jalalla.        - 122 -

Älä sano ketään onnelliseksi, älä kuolluttakaan,   - 122 -

Hipponaksille leipä, hanhenmuna ja vene! - 122 -

Museot    - 122 -

Syntymäpäivä        - 123 -

Suurkaupungit I     - 123 -

Hullun miehen hevonen         - 123 -

Valokuva  - 124 -

Perunavaras         - 124 -

Kuuset    - 125 -

Asema I   - 125 -

Yksitoista kerrosta - 125 -

Kadonnut kenkä      - 127 -

Kaarlo Sarkia:      - 127 -

Santa Margherita IV - 127 -

Erottua   - 128 -

Juhani Siljo:       - 128 -

Excelsior - 128 -

Teppo Tyhjänen      - 129 -

Arvo Turtiainen:    - 130 -

Kun olin neljäntoista         - 130 -

(kaukolämmitystä)   - 130 -

se on hankkinut puhelimen, varmaan       - 130 -

olen noussut katuojasta       - 130 -

(isoäiti) - 131 -

(Arska istuu Skattan Nokalla   - 131 -

(Kaksikymmentä vuotta on kulunut.        - 132 -

(Arska lähtee takaisin merelle. Ennen lähtöään hän tapaa joitakin nuoria Stadin kundeja, joiden        - 133 -

Lauri Viita:        - 134 -

Amicus naturae      - 134 -

Virka     - 134 -

Vallankumous        - 134 -

Kapina    - 135 -

Einari Vuorela:     - 135 -

Vävy      - 135 -

Pakkanen  - 135 -

Autio talo - 136 -

Hölmö     - 136 -

"Prinsessa ja trubaduuri"     - 137 -

Varjoleikki         - 137 -

 

 


 

Juhlin tätä blogia, jonka kävijöitä eli katsojia osoittava mittari ylitti eilen 12 miljoonan rajan. 

 

Se tarkoittaa, että vuodesta 2005 olen itse kirjoittanut ainakin 10 000 sivua (à 2 000 merkkiä). Mittarin mukaan kommentteja on tullut yhteensä 101 638 kappaletta.

 

Asiastahan on tehty niin suuri numero, että Kansalliskirjastossa on ”Kemppisen kokoelma” eli pari teratavua aineistoa. Etenkin sähköpostit ja erinäiset luonnokset olen käynyt läpi niin ettei kenelläkään ole syytä pelätä, että esimerkiksi minulle 20 tai 25 vuotta sitten lähetetyt sähköpostiviestit olisivat kaiken kansa saatavilla.

 

Sellaisistakin asioista kuin Soneran osittain sekasortoiset asiat johtajien erottamisineen tai esimerkiksi Aalto-yliopiston perustamiseen liittyneet ongelmat rahoitus- ja vastuukysymyksineen eivät vuoda. Ja on siellä myös asioita, jotka arvioin lakimiehenä salassa pidettäviksi. Siis toisin sanoen sellaiset asiat puuttuvat.

 

Mutta sitten mukana on ainakin 25 000 valikoitua valokuvaa ja erittäin suuri määrä äänitiedostoja. 

 

Kun myös Kai Ekholm on nyt eläkkeellä, toivon että Kansalliskirjastossa jokin taho saa tiedon, että päivitetty versio on työpöydälläni ja että blogit kommentteineen löytyvät hyvin vaivattomasti offline Lexar-merkkiseltä SSD-levyltä, joka sekin on tässä silmissäni, kahden sytkärin ja kolmen piipun välissä.

 

En kuvittele, että kukaan oli samanaikaisesti sekä lukutaitoinen että hyvin pahasti mielenterveydeltään järkkynyt eli ottaisi laajemmin lukeakseen tätä. Jos sen suuntaista tarvetta on, kaikki kirjoitukset ovat tietenkin verkossa klikkauksen päässä, mutta kuten sanottu, olen siirtänyt ne lisäksi aivan käsityönä ulkoisille kovalevyille. Sen verran luotan Googlen pilveen, josta te tätäkin luette.

 

Edelle kirjoitettu ohjeena sen varalta, että korona tekee tehtävänsä tai poistun muusta syytä takavasemmalle.

 

Tämän postauksen pääosan käsittävä kummallinen luettelo on oman Suomen runouden luetteloni sisällysluettelo. Aloin 1950-luvulla kirjoittaa runoja vihkoihin kynällä ja sitten matkakirjoituskoneella kansioihin, jotka ovat tallella. Keväästä 1989 jatkoin tietokoneella. Runot minulla on tietysti omassa yksityisessä käytössäni, mutta tekijänoikeuden vuoksi en tietenkään voi laittaa niitä verkkoon.

 

Tiedän kyllä, että esimerkiksi Pentti Saarikosken oikeudenomistajilta – joita olen itsekin edustanut oikeudellisissa asioissa – saisi pyytämällä luvun, varsinkin kun valikoimassani on mukana hiukan vaikeasti löydettäviä tekstejä.

 

Ajatus on röyhkeä: henkilökohtainen antologia. Mukana on yksinomaan tekstejä, joita olen lukenut merkittävyytensä ja kielellisen ja kirjallisen tasonsa vuoksi ainakin 40 vuotta. Paradoksi on, että taidan osata ne kaikki ulkoa. 

 

Himoitsisin tehdä kilpailevan version Tynnin antologialle ”Tuhat laulujen vuotta”, koska se on mielestäni jokseenkin huono. Tiedoston nimeksi panisin ”Kolme tuhatta laulujen vuotta” ja pyytäisin Petri Latvalalta apua antiikin Kreikan korkean ja matalan runouden valikointiin. Matalan runouden osaamiseni supistuu surkean vähään, Loebin kirjojen (Elegy and Iambus) esittelemään. Ottaisin mukaan runsaasti anglosaksin kielistä runoutta mutta paljoom vähemmän Provencen trubaduureja kuin Ezra Pound vaatisi. Sitä vastoin Guido Cavalcanti saisi kyllä tulla kokonaan.

 

Ja vielä haluaisin koota omin sormin Konvehtirasian suomen kielellä julkaistua proosaa.

5 kommenttia:

  1. Elämä katalogisoituna. Näin vähän boheemina herättää kunnioitusta.
    Mustapää ja Sarkia olivat suosikkejani joskus 15-16 -vuotiaana, Juvosta luin vähän myöhemmin, abiturienttina. Opiskeluaikana piti paneutua pakollisiin luettaviin, sitten seurasi iso perhe ja työ, johon tyttölyseon ankara saksan ja ranskan vanhempi lehtori Vera, vierustoverini opettajainhuoneessa, asetti heti vaativan mallin: hän luki joka viikko yhden saksalaisen ja yhden ranskalaisen kirjan. Runoudelle oli aikaa vasta myöhemmin. Nyt sitä olisi...

    Mikä estää tekemästä antologiaa?

    VastaaPoista
  2. Upea lista suomenkielisiä runoja! Osa on tuttuja, osaa en nimen perusteella suoraan muista. Ulkoa osaan noista ehkä kymmenkunta, irrallisia säkeitä useammastakin.

    Menevätkö Khaijam, Lindsay ja Petöff sarjaan "lauluja", kun kerran mukana ei ole suomenruotsalaisiakaan?

    Omaan listaani liittäisin vielä ainakin Otto Mannisen - sekä tietysti Katri Valan, Elina Vaaran, Saima Harmajan, Mirkka Rekolan ja Aila Meriluodon.

    Saarikoskea ottaisin tuosta vain kolmanneksen, Haavikkoa puolet, ja vähintäänkin tuplaisin Hellaakosken, Jylhän, Kailaan ja Sarkian.

    Kokoelman luonteeseen kai kuuluu, että nuorin mukaan päässyt taitaa olla Pena.

    Tynnin "Tuhan laulujen vuotta" ostin kauan sitten Helsinkiin muutettuani itseltään Pentti Holapalta. Siinä on se erinomainen puoli, että runot ovat mukana myös alkukielellä.

    Googlen kääntäjän avullahan voisi tehdä omat versiot...

    VastaaPoista
  3. ...runokirja, viiniä, lampaanreittä puolikas ja päivä kerallas...

    VastaaPoista
  4. Yrjö Jylhään tutustuin kunnolla vasta vähän aikaa sitten, kun häntä käsiteltiin lukupiirissämme ja luin myös Karonen - Rajalan Jylhä-elämäkerran. En olisi uskonut, että hänellä oli niin hienoja runoja, vaikkapa Paavolaisen isänmaallinen tilaus Vuoksen vartio tai Lauri Viitamainen Pyhä yö. Jylhiä. Ja sinä aikana tarpeen. Ja että ne minusta vieläkin olivat komeita.

    VastaaPoista