Sivun näyttöjä yhteensä

4. syyskuuta 2020

Charlie Hebdo



En pidä Charlie Hebdo -lehdestä. Mielestäni se liioittelee jatkuvasti ja osa kuvista ja kirjoituksista n vastenmielisiä. Lehden nykyiset tekijät ilmoittavat, että heillä on oikeus huonoon makuun.

Vaatimus on perusteltu. Paljon enemmän kuin islamia lehti on pilkannut kristinuskoa ja juutalaisuutta. Se on jatkuvasti johtavien poliitikkojen kimpussa.

Mitä tämä asia minulle kuuluu? Olen kirjoittanut sananvapaudesta monta kymmentä vuotta ja osallistunut alan oikeudenkäynteihin ensin asianajajana ja sitten tuomarina. 

Lisäksi olen ainoa tuntemani ihminen, joka kävi useita kertoja tuon lehden toimituksessa latinalaiskorttelissa, joka tunsi terrori-iskussa surmansa saaneen Wolinskin ja oli tavannut neljä – viisi lehden tukipylvästä, kuten professori Choronin.

Olin tilannut kotiin heidän sarjakuvalehtensä Charlien, joka oli Euroopan parhaita ja sisälsi muuten paljon amerikkalaista sarjakuvaa, ja ”Hara-Kirin”, joka oli hengeltään räävitöntä suomalaista vappulehteä muistuttava julkaisu, oman määrittelynsä mukaan ”tyhmä ja ilkeä julkaisu”. Lehden nimi muuten viittaa Charlie Browniin eli Jaska Jokuseen. 

”Tenavat” oli avantgardistinen sarjakuva ja ranskalaisilta sen julkaiseminen oli hurja veto. Nyt on varmaan korostettava, että ennen kaikkea Ressu (Snoopy) mielikuvitusmaailmassaan oli hurjan hieno keksintö. Ressun rock-henkinen lintuystävä oli suomeksi Kaustinen, USA:ssa Woodstock.

Ostin Otavalle oikeudet ja suomensin muun muassa Pichardin ”Pauletten” ja ”Crepaxin” ”Mielettömän talon”. Nämä teokset olivat jokseenkin epäpoliittisia muta ilahduttavan pornografisia, oikeastaan eroottisia. Niissä ei liioin ollut Pichardille ja italialaiselle Manaralle ajoittain ominaista sadomasokismia.

Juuri Manaraa on näkynyt suomeksi myöhemminkin. Itse olen vanhentunut vuosikymmenen aina kymmenessä vuodessa. Puhtoisen Tintin ohella suosikkini on nykyisin Corto Maltese, joka tietääkseni ei mene suomeksi enää kaupaksi. 

Oikaiskaa jos olen väärässä. Mielestäni ajatusten sopivuutta ei voi yleensä arvioida etukäteen. Ehkä voisin empiäkin, mutta minulla on tapana palauttaa mieleeni, että kuuluisimmat sananvapauden marttyyrit eli mielipiteistään tuomitut olivat Sokrates ja Jeesus. Sokrates sai myrkkymaljan ”nuorison villitsemisestä” eli siis sopimattomista mielipiteistä, ja Jeesus jumalanpilkasta nimitettyään itseään Jumalan pojaksi ja sanottuaan, että joku – Jumala tai hän – voisi hävittää temppelin ja rakentaa sen uudestaan.

Jos nämä kaksi tuntuvat turhan juhlallisilta, omat nykyisetkin kotijumalani Thomas Mann ja Albert Camus olivat ajoittain yhteiskuntansa kiroissa mielipiteittensä vuoksi. Suomesta seuraan kuuluvat Aleksis Kivi ja Pentti Haanpää sekä teknisesti Hannu Salama, joka ei mielestäni ole erikoisen hyvä kirjoittaja, vaikka on toisaalta miellyttävä ihminen. Kerran muistelimme Kauhavaa, jossa hän oli palvellut asevelvollisena…

Olen siis sitä mieltä, että islam-terrorin kohdistaminen sananvapauteen on harkittua ja meille vaarallista ja heille kaikkea pahaa lupaavaa. Ja muistutan, että tämän päivän tukahduttajista nimekkäimpiä ovat Putin ja Lukashenka. 

24 kommenttia:

  1. Näitä sananvapauden vastustajia rupee tuleen kun politiikan taso saadaan survottua niin alas, että Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisella ja muilla alisuoritujilla ja riemuidiooteilla on oikeus olla vaikka mitä mieltä kun muuten niitä alkaa kiukuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena opin että se joka sanoo toista persereiäksi on itte.

      Poista
  2. Ad Omnia: tekstit "Obama, taas tavallinen kansalainen.! Trump rahoittaa maailman: "Älkää pelätkö, mutakuonot."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstissä Trump rauhoittaa, ei rahoita!

      Poista
  3. Suomessa nimekkäin sananvapauden tukahduttaja taitaa olla valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen on "Toipila".

      Poista
    2. Oletko ihan terve? Tunnetko kuuluvasi vieraslajiin?

      Poista
    3. Voisiko tästä aiheesta saada vähän enemmän irti?

      Poista
    4. Eduskunnan suuren enemmistön mukaan Toiviainen oli ihan oikealla asialla mutta kansallissosialistit tekivät rikostutkinnasta poliittisen kysymyksen.

      Poista
    5. Enemmistö? No, ryhmäpaine asettaa esitettyihin mielipiteisiin omat rajoituksensa.

      Poista
    6. Vieraslaji-tapauksessa eduskunnan enemmistön moraalinen selkäranka murtui. Siihen nimetön viitannee.

      Räsäsen tapauksessahan asia on vielä auki. Mikäli Toiviaisen kanta voittaa, niin sehän tarkoittaa, että kaikki Raamatut on kiellettävä tai sensuroitava. Muutenhan rikollinen teksti on edelleen yleisön saatavilla.

      PS. Kummassakaan Toiviaistapauksessa on vaikea nähdä mitään muuta kuin hysteriaa. On vaikea ymmärtää niiden moraalia, jotka hänen ajojahtiaan poliittisista syistä puolustavat.

      Poista
    7. N:"..kaikki Raamatut on kiellettävä tai sensuroitava"
      Ei Raamattu tai Hitlerin Taisteluni ole tekijä(ihminen) vaan se joka niitä vaikkapa kulkueessa tänään ääneen kulkueessa hoilaa juutalaisten talojen ohi mennen esim. "Juutalaiset tulee... (paha toimenpide)". Hoilaaja on nykytekijä, teko rikollinen nykyihmisiin, vähemmistöön, kohdistuva ja saa syytteen. Ansaitusti.

      MMM...

      Poista
    8. Näinhän sitä kuvittelisi, mutta Suomen laki sanoo kuitenkin näin:

      Rikoslain 11 luku, pykälä 10:

      ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää... (...) ...on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

      Jos Räsänen tuomitaan, niin myös Raamatun kustantaja sitä myyvät kirjakauppiaat on tuomittava. Ainakin mikäli laki oikeasti on kaikille sama.

      Poista
    9. Raamattua hyvänä pitävien pitäisi varmaan vilkaista mitä siinä oikeasti lukee. Se on täynnä mitä vastenmielisempiä kuvottavuuksia. Oikeamielinen mies suojelee vieraitaan tarjoamalla omat tyttärensä raiskattaviksi.

      Poista
  4. Samoin Linna joutui eri syistä lähes kaikkien silmää tekevien hampaisiin.

    "Sotaromaani" joutui osittain kustantajan teilaamaksi, eli joitain aika pitkiä poistoja ja paljon lyhyempiä.

    Monet upseeritaustaiset eivät pitäneet - ainakin Marttina haukkui kirjan YLEn paneelissa. Ohjelman kuuli joskus 10 vuotta sitten yöllä arkisto-sarjassa.

    Tuli katsottua YouTubelta video jossa ex-marine ja nykyään kai US-armyn piirissä toimiva henkilö kommentoi Louhimiehen versiota.

    Hän ei tietenkään voinut - jos edes halusi - kommentoida varsinaisia taistelukohtauksia palvelun sääntöjen vuoksi.

    Hän korosti hahmojen muuttumisen ja kasvamisen merkitystä ja vaikutusta sekä "aseveljeyttä" eli miten henkilöt toimivat yhdessä eri tilanteissa.

    Samoin miehistön suhde upseereihin tuli kommentoiduksi.

    Hän luokitteli elokuvan juuri näistä syistä parhaaksi näkemäkseen sotaelokuvaksi - kaippa hänelle sallitaan tämä näkemys?

    +

    "Pohjantähti" on vähän oma kuvionsa ja paljon ongelmallisempi monessa mielessä. Siinä on vähän kaikilla moitittavaa. Mutta muunlaisen romaanin saaminen markkinoille olisi ollut lähes mahdotonta niin että kirjan ja sen hahnojen ja tapahtumien uskottavuus ei olisi kärsinyt. Kuitenkin se on fiktio vaikka pohjalla on faktaa ja paljon.

    Monet asiat ovat eletystä elämästä, Linna sai materiaalia mm. Juho Syrjältä ja monelta muulta ja rakensi niistä oman maailmansa joka on mahdollinen ja rajatussa mielessä "todellinen".

    Ehdoton totuus sekään ei ole.

    +

    Oli aika mieltä kääntävä kokemus lukea Paavo Haavikon "Suuri keinottelu - Pariisin maailmannäyttelystä Tarton rauhaan". Monet tulkinnat ovat mahdollisia siinäkin.

    Ylipäätään molempien maailmansotien syyt ja seuraukset ovat hyvin vaikea asia koska monet asiat eivät ole lineaarisia vaan jotain aivan muuta.

    Esimerkiksi kannattaa muistaa että jo Weimarin-Saksalla oli omat "salaiset" aseohjelmansa jotka pysyivät salaisina vain hatarasti ja osittain.

    +

    Vielä yksi kirja joka kannattaa lukea: Jaakko Aatolainen: Hitler, Stalin ja Stalingrad - tahtojen taistelu.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin vastikään Ruotsin Akatemian entisen sihteerin ja historioitsijan Peter Englundin haastattelun, jossa hän myös kehui kovasti Louhimiehen elokuvaa realistisuudesta.

      Poista
  5. Olen pari kertaa yrittänyt lukea "Minä, Olli ja Orvokin" nähdäkseni, miksi se on niin kehuttu, mutta en päässyt alkua pitemmälle. Sitten päätin, että saa olla minun puolestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ole niin sanotusti omilla jaloillaan seisova klassikko, mutta kiinnostava kommentti edeltäneisiin tapahtumiin ( Se tavallinen tarina, Juhannustanssit, jumalanpilkkaoikeudenkäynti ).

      Poista
    2. Itsellä (vm.64) kirjahyllyssä paljon 70-,80-,90-luvun suomikirjaa myös, luettuna. Olen joitakin ottanut sieltä ajatuksella, mikäs, mitäs tämä olikaan? Ja äkkiä on luku keskeytynyt. Ei kerta kaikkiaan kykene... Koska me saatamme tietää, mitkä kirjat vaikkapa 80-luvulta muodostuvat 'klassikoiksi'? Nyt kai jo pitäisi vähän tietää. Keitä he lienevät?

      Poista
    3. Luin Orvokin jo nuorena, eikä se minusta mikään vaikea kirja ollut, ajankohdan huomioiden. Siihen aikaan kirjoitettiin paljon tällaista autofiktiota tai ainakin puoliautofiktiota – eli paljon ennen Knausgårdia.

      Ei ole tullut tarvetta lukea sitä uudelleen, mutta sijaan Juhannustanssien kohdalla tuli. Itse asiassa ehdotin sitä itse eräässä lukupiirissä.

      Uudelleen luettuna se tuntui erilaiselta kuin muistikuvissa, paremmalta, ammattimaisemmalta. Pidin sitä aikoinaan kaupunkilaisromaanina, mutta enemmänhän se on maaseutukuvaus!?

      Fanitin sukupolveni tavoin Salamaa, joten luin Finlandia-sarjankin. Kehuin jopa sitä parissa maakuntalehden kritiikissä. Mutta ei se oikeasti puhutellut tai koskettanut. Olimme ehkä kasvamassa erilleen?



      Poista
    4. Ei se Salaman kirja vaikealta tuntunut vaan vastenmieliseltä ja oli jotenkin passé, ei sellaiseen halunnut paneutua.

      Poista
    5. Salaman Orvokki todella on, kuten Vuorela kirjoitti, kiinnostava kommentti edeltäneisiin tapahtumiin, mutta viittaa se tulevaankin, Siinä näkijä-romaaniin.

      Se kirja taas seisoo mainiosti omilla jaloillaan.

      Nyt kun tulen asiaa ajatelleeksi, en oikein muista ainuttakaan merkittävää suomalaista romaania Samalan Pispala-eepoksen jälkeen. Voi olla, että Haavikon Barr omista lähtökohdistaan on merkittävä.

      Voi myös olla, että varsinkaan 90-luvun jälkeen mikään ei enää ole tuntunut kovin merkittävältä. Ehkä vika on vanhenevassa kaalissani.

      Poista
  6. Mene ja tiedä myynnistä, mutta Corto Maltesen klassikon status on silti horjumaton. Muistettakoon myös muut Prattin teokset, kuten Eedenistä länteen ja Aavikon skorpionit. Ehkä kyseessä ovat ns. luonnolliset syyt eli kysynnän saturaatio: fanit ovat jo hankkineet teokset kirjastoonsa. Eikä uusia episodeja ole tullut enää vuosiin - jos kohta ei uusintapainoksiakaan. Vrt. Aku Ankka, joka onnistui myymään Barksin klassikot kymmenen vuoden välein eri laitoksina. Tosin viimeinen editio (Ankalliskirjasto) on n. 10 v. vanha. Ja emolehdenkin levikki lienee laskenut roimasti huippuvuosista. Valistunut veikkaus, kustantaja ei kerro levikkiä.

    VastaaPoista
  7. Kivi mainittu, ihanaa. Aina uutta, lukijan eri ikäkausina. Nyt vuorossa: 1) Kolistimen ukko (koronakommunikaatio); 2) Impivaaran palo ("saunakaljat", kotoperäisen alkoholismin viimeinen linnake); 3) Vanhan Jukolan sovintojuhlat(Veljesten puolue, Toukolan puolue, maahanmuuttajien Rykmentin osittaisintegrointi).

    VastaaPoista