Sivun näyttöjä yhteensä

9. helmikuuta 2016

Toinen lyhennyserä

Lähde: Wikipedia


 Kunhan piti taaskin hiukan härnätä. Ajan joka vuosi montakin kertaa kotoa Konnevedelle, yleensä Päijänteen itäpuolta, mielellään Toivakassa nelostieltä poiketen, tai sitten koukkaamalla Laukaan kautta.

Kommentoija tietää mistä puhuu. Ei siitä Suomi enää paljon parane.

Hiljan pääsimme tuttavuuksien kautta siellä kyläilemään paikkaan, jossa järvi on niin suuri ettei vastarantaa näe. Ja esimerkiksi Neiturin kanavan seutu on monen katsomisen arvoinen. Joskus ajelen vallan pieniä teitä Petäjävedelle ja Keuruulle. Mutta pidän kiinni väitteestäni: valtatieltä ei näe paljon, ei ehdi nähdä, ei ole viisasta kovin katsellakaan.

Päijänteen länsipuolinen reitti on osittain sitä vanhaa maantietä. Minulle henkilökohtaisesti erikoisen pyhä paikka on Jämsässä Himosvuoren takana. Tässäkin on kysymys sukulaisuudesta, mutta kyllä siellä yläjärvellä – järvi vuoressa – tapasimme käydä jo 50-luvulla. Isäni kai harkitsi vakavissaan mökin paikaksi sitä enonsa omistamaa rantaa, jolla on nyt serkkujen mökkejä.

Tuota perua suhtaudun raivokkaan romanttisesti juuri Järvi-Suomen maisemiin, ja sen ytimeksi on nyt tullut tuo merkillisen kirkas ja karu Konnevesi, johon keksittiin juuri perustaa kansallispuistokin.

Haririn eilen mainitsemani kirja on osoittautumassa pitkäksi, eteväksi esseeksi. Siinä on hyvin paljon kannanottoja. Erittäin runsaan faktamateriaalin ei pidä antaa hämätä.

Kirjassa ”Sapiens. Ihmisen lyhyt historia” on myös sisään rakennettu paradoksi. Kulutusromantiikka eli myyttien ja mielikuvien kauppa esihistoriasta nykypäivään esitellään laajasti ja asiantuntevasti.

Paradoksi on se, että itse kirja on ainakin minulle ja näemmä muillekin kulutusta eli konsumerismia, mielihyvän aiheuttaja. Sellaista kokee, kun lukee jopa kirjallisesti ansiokasta, eläväistä esitystä, ja saa siitä ainesta jatkoajatuksiin.

Hararin mukaan tämä sapiens eli me, ihminen, osoitetaan maailmanhistorian suurimmaksi sarjamurhaajaksi.

Se on erinomaisen tärkeä korostus, ettei ympäristöä tuhoa vain teollisuus ja nykyaika eikä ekoterrori alkanut edes maanviljelyksestä kymmenen tuhatta vuotta sitten. Metsästävät ja keräilevät esi-isämme aloittivat tuhotyönsä seitsemänkymmentä tuhatta vuotta sitten.

Kirjassa korostettu ”kognitiivinen vallankumous” eli meille toisin kuin lajiserkuillemme kenties vahingossa tullut kyky heijastaa tulevaisuutta kieltä käyttäen muutti kaiken, kuten aseet, työkalut ja metsästyksen.

Mielellään haluaa uskoa todeksi, että lause ”näin eilen keskimmäisellä järvellä puhvelin, jonka voisimme mennä huomenna tappamaan”, on kumouksellisen tehokas, eikä millään muulla eliölajilla ole tuota kykyä.  Uutta on siis historia eli mahdollisuus kertoa sellaisesta, mikä ei ole tässä ja nyt, ja suunnittelu eli aie huomiseksi. Tuo jälkimmäinen, huomispäivän varjo, tulikin sitten maata viljelevän ja teollisen yhteiskunnan ikuiseksi taakaksi.

Suurten nisäkkäiden tuhoutumisesta oltiin kahta tai kolmea mieltä vielä hiljan. Kyllä asia on nyt selvä. Euraasiassa, Amerikassa ja Australiassa esi-isämme tappoivat ja söivät todella suuret kasvinsyöjät, kuten mammutit ja mastodontit ja maalaiskiaiset, ja lisäksi suuren osan pedoista, ja jättiläislinnut.

Uusimmat ajoitukset osoittavat, että joko merkittävä osa esimerkiksi Australian eläimistä kuoli muuten vain juuri samaan aikaan kun ihminen tuli mantereelle, tai sitten ihminen tappoi ne.

Sattumaan ei osaa uskoa, koska sama toistui myöhään asutetussa Amerikassa jääkauden loppuvaiheessa.

Tällainen kirja on muiden avujensa ohella tasa-arvoistava. Monet ilmiöt, kuten ajatus metsästäjä-keräilykulttuurin miellyttävyydestä verrattuna työn ja tautien täyttämään maanviljelyyn, ovat olleet keskustelussa kauan, mutta enimmäkseen sellaisissa erikoisteoksissa, joita suurempi yleisö ei lue. Tuo ajatussuunta oli tutkimuskirjallisuudessa paljo esillä aikoinaan, eikä sitä enää moni ihmettele.

Laaja-alaisuuden vuoksi tällainen kirja on innostava myös ammattilaiselle. Itse en tiennyt näistä nykyisen Turkin seudun huimasti Stonehengea vanhemmista megaliiteista enkä siis kivirakentamisen alan uusimmista löydöistä.

Luonnontieteiden ja historian liitto on ollut mullistus.

Mutta tämän kirjoituksen kuvaksi ottamani Argentiinassa oleva ”käsien luola” on hyvä viittaus taiteeseen, joka pappien ja sitten kirjanoppineitten levittämien käsitysten ohella on osa kuvittelun pitkää perinnettä.

Todella vanhan leijonan päällä varustetun ihmishahmon eli veistetyn figuriinin rinnastaminen Peugeotin tavaramerkkiin on hauska oivallus, mutta taiteen tuominen esiin näin syvällä tasolla on todellinen palvelus.

Tekee mieli oikein kysyä lukijoilta. Lascaux ja ne pari muuta luolamaalausten tyyssijaa tiedämme. Hurja ajatus, että kaksi-kolmekymmentä tuhatta vuotta sitten tehtiin taidetta, joka teknisestikin vetää vertoja nykyiselle.

Tuo käsien luola on jotain vieläkin merkillisempää. Mieleen tulee melkein elokuva, vaikka kysymyksessä on luolan seinä. Teoksen tarkoituksesta ei ole mitään tietoa. Veikkaisin itse noituutta. Kuvan aiheuttama vaikutelma on, pyydän anteeksi sananvalintaani, maaginen.


26 kommenttia:

  1. Lisäkysymys käsien luolasta: oliko se tarkoitettu nähtäväksi vai vain olemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! On usein houkuttelevaa tulkita vanhoja piirroksia, löytöjä yms tämän päivän vinkkelistä. Emmehän me kuitenkaan kykene arvaamaan, mitä muinaiset ihmiset ovat piirroksia ja rakennelmia (vaikkapa Stonehenge) tehdessään ajatelleet.
      Onhan evoluutionkin tarkoitus joidenkin mielestä ollut saada aikaan ”viisas ihminen.” Melkoista hybristä!
      /Y

      Poista
    2. Tai edes ajattelivatko he ollenkaan, psykoaktiivi saattaa olla kadonnut. Jumala on ollut jollain oudolla päällä? No, serendipiteetillä on matofarmilla käyttöä.

      Poista
  2. Jos Helsingistä ajaa Jyväskylään, tulee ensin Lahteen, ja siellä kannattaa kääntyä vanhalle 4-tielle eli nykyiselle tielle n:ro 24. Siltä taas kannattaa livahtaa pois Asikkalassa (kun ensin kävelee siellä, ostaa kioskista jäätelön ja katsoo kanavan läpi lipuvaa laivaa) tielle n:ro 314. Se vie Pulkkilanharjun yli Vääksyntietä Sysmään. Tie on nätti, tai siis sen ympäristö, etenkin keväällä kun puissa ei ole liikaa lehtiä ja näkee, ja syksyllä kun on ruska. On se yksi Suomen näteimpiä teitä. Sysmästä taas saa hyvää mustaa leipää, nam nam, eikä kylän keskustaa ole ihan täysin murjottu 1960-luvun henkeen. (Mutta erään baarin vessaa pitää varoa: jäin sinne kerran 1/2 tunniksi nalkkiin, kun lukko meni rikki.) Sysmästä Luhangantie (joka puolimatkassa muuttuu Sysmäntieksi) vie Luhankaan. Tie on mutkikas ja asvaltoitu ja metsäinen maisemiltaan. Ei kannata kauheesti kaahata. Luhangassa on 760 asukasta, ei siis ole mikään metropoli, mutta iso kirkko siellä on. Hevosia on muutama mutta ne ovat yl. aidan takana ja katsovat sieltä ohikulkijoita. Keskellä kylää, vähän kuin jotenkin saaressa, on vanhustentalo. Luhangasta pääsee mauripekkarisen sillan kautta 9-tielle, ja äkkiä on taas - voi Harmi! - sivistyksen ympäröimänä.

    Ps. Suosittelen tätä tietä, etenkin jos ei ole kiire. Ja kelläpäs meillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeksi tuota tietä ajellessani oli Kärkistensalmen lossi vielä käytössä ja Päijänteen poikki mentiin kaikessa rauhassa. Siitä matka jatkui ihastelemaan Petäjäveden vanhaa puukirkkoa. Sielu lauloi Hoosiannaa.

      Hevosella pääsi Kunnaksen Ilkka

      Poista
    2. Joo, kun olis kesä ja rättisitikka...

      Poista
    3. Yks vuoromestari paperialalta, Räsänen nimeltään, sillä oli Rättäri. Sillä oli sellainen idea että se ajaa kaikki suomen maantiet, siis myös soratiet. Sillä oli monta GP-karttaa johon se tussilla merkkasi ne tiet jotka oli jo ajanut että ei vahingossa ajaisi niitä toiseen kertaan. Oli se muutenkin vähän omituinen. (Mutta kukapa meistä ei olisi?) Töissä sille isompien herrojen piti huomauttaa että "kyllä paperitehtaassa pitää olla kengät jalassa, etenkin kun on mestari", se kun käveli niitä sementtisiä lattioita siellä paljain jaloin. Toinen mestari kertoi mulle että "mee Penan kanssa käytiin sillä sen rättärillä Lapissa. Iltasin me nostettiin ne penkit siitä pois ja nukuttiin autossa." - Emmä tiä lähteekö rättisitikasta penkit sillain vaan pois, voi olla, että lähtee. - Mää uskon kaikkee mitä mulle puhutaan.

      Poista
    4. ..."kun mä lähden Lahteen joudun Mäntsälään"...

      Poista
  3. Kemppisen vihjeistä pieniksi makupaloiksi Petäjäveden ja Keuruun seudulta: Maanmittaushallituksen toimittaman Suomen Kartta (1927) tai hieman uudempien peruskarttojen (esim. 1963) avulla on nähtävissä vielä Jyväskylän ja Keuruun välinen maantie kokonaisuudessaan, nyt jo 1960-luvun puolivälissä rakennetun valtatien pilkkoma. Mutta pätkiä siitä voi edelleen edetä edelleen reaaliajassa. Kauniita valtatieltä piilossa olevia vanhoja pihapiirejä esimerkiksi ihan Petäjäveden keskustan kupeessa. Houkuttaisi joskus kulkea tuo vanha maantie Kemppisen juttujen innoittamana Jyväskylästä Keuruulle mahdollisilta osin joko pyörällä tai autolla. Moni tuttava on kertonut, kuinka matkassa Jyväskylästä Keuruulle vanhaa tietä pitkin kaikkine kylätien mutkineen oli todellista retkeilyn tuntua. Eräässä radio-ohjelmassa muuten haastateltu veturinkuljettaja kiitteli radanvarsimaisemia Keuruun ja Jyväskylän välillä yhdeksi Suomen kauneimmista.

    Petäjäveden keskustassa kaunis pätkä on reitti Siltatietä kutomakoulun sillan kautta vanhalle kirkolle, joka jää monelta kirkkoa katsomaan tulevalta käymättä, kiitos valtatien varressa olevien parkkialueiden. Historiaa tunteva voi poimia tien varrelta esimerkiksi vanhan poliisitalon, kelloliikkeen, vanhan apteekin rakennuksen ja itse kutomakoulun, nyt jo kaikki poissa alkuperäiskäytöstä. Sillan jälkeen, kutomakoulun rakennuksen kohdalta vanhasta maantiestä erkanee pienempi tie, joka jatkuu Vanhankirkon tienä. Sen päätteksi kirkon ympäristö tulee vastaan nykykulkijalle takakautta, mutta kyseessä on siis entinen pääväylä. Lammashaka ja hiekkaiselta parkkialueelta aukevat Lemettilän tilan pellot näyttäytyvät silmään erilaiselta, ikään kuin autenttisemmilta kuin valtatieltä kirkkoon poiketessa.

    Muita mielenkiintoisia paikkoja ovat ainakin Koskensaaren naulatehtaan alue Kintaudella ja läheinen kaunis vanha rautatiesilta.

    Keuruulla keskustan Vanhan Keuruun kohteet on opasteiden kautta helppo poimia, kauniina ja rauhoittavana kontrastina tämän ajan marketrakentamiselle. Keskustan ulkopuolelta mainittakoon Ampilalan mäki ja siellä Herpannin poikien muistomerkki ja jylkynkivet kylätien reunalla, tuo Isonvihan ajan kännykkäjärjestelmä. Molemmat ainakin keskisuomalaisille jo aika tunnettua, mutta käymisen arvoista paikallismaisemaa.

    Ja onhan näitä vielä yllättävän paljon missä tahansa, kun osaa oikealla silmällä katsella ja rauhoittua. Nyt kun on muotia tallentaa ränsistyviä teollisuusalueita, luolastoja ja muuta ihmisen hylkäämää arkkitehtuuria, niin on myös vanhojen karttojen ja jälljelle jääneiden teiden ja rakennnusten kautta mielenkiintoista hahmotella vanhaa kylämaisemaa.

    VastaaPoista
  4. Ad Omia Kuvasta ja luolasta katso
    Cueva de las Manos - Cave of Hands.

    Se on maailmanperintöikohde

    VastaaPoista
  5. Polkupyörällä näkee ja kokee, mutta tahtoo olla tiensä vanki silläkin taivalluskonstilla. 6 päivää meni Päijänteen ympäriajossa, Pielisen pyökyrä taittui vajaassa kolmessa. Oulujärven ympäri viikko.., se riippuu niin paljon säistä ja siitä, jääpikö toljailemaan johonkin paikkaan pitemmäksi aikaa.

    Olen ajanut melkein kaikki isommat Suomen lätäköt ympäri. Inari on kiertämättä, mutta ei siellä teitä myöten ihan ympäri pääsisikään. Laatokan rantaakin olen kulkenut jonkin matkaa ja samalla myös koukaten Valamossa lautalla Laatokan halki.

    Sateisena viime kesänä poljin 13 vuotiaan poikaseni kanssa Pohojanmaan kautta Keskiseen Suomeen satojen kilometrin lenkin eikä sen parempia reissuja ihminen luultavasti koe vaikka lentäisi maailman ääriin. En tosin ole koskaan maailmanääriin saakka ole lentänyt, etten voi varma olla.

    Suosittelen joka tapauksessa pyöräilyä lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran yhdeltä pyöräilijältä, joka pyöräili maailman ympäri, kysyttiin että "eikös tämä pyöräily ole kauheen hidasta tapa tutustua maapalloon?". Tämä ihmetteli kysymystä. Ei kai oikein käsittänyt mitä kysyjä tarkoitti. Kun vastasi että "niin, kyllä kävelemällä tietysti tutustuisi paljon paremmin ihmisiin ja seutuihin. Mutta käveleminen on kauheen hidasta."

      Poista
  6. Suomen ihmisen lyhyt ja rujo historia:

    Viikingit kävivät joskus kaupoilla mutta eivät halunneet jäädä vaikka ilmastokin olisi suosinut. Tuskin oli edes talvea silloin. Taanitkin jäivät Rääveliin ihmisten ilmoille. Saksalainen ritarikunta ei tullut vaikka pakanoita olisi riittänyt käännytettäviksi. Edes Hansa ei nähnyt meitä vaivan arvoiseksi. Ruotsalaiset tulivat kun ei enää ollut muuta paikkaa mihin mennä. Vasta sieltä saimme uskonnon, lain ja tavat.

    Joku outo kirous tätä maata ja sen ihmisiä on vaivannut kun kulttuurit ja vaikutteet meidät aina kiertävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulujoki-varteen 1300-luvulla asettuneen Hansa-liiton edustajan eli kamasaksan suoran isälinjan jälkeläisenä rohkenen esittää pienen sivuhuomautuksena anonyymin letkeäntiiviiseen analyysiin.

      Poista
    2. Syrjäisyyys,kylmyys ja köyhyys.

      Olen minä isi-isiä kironnut kun viisaat lähti Unkarin lämpöön, missä viini ja hanhenmaksa virtaa, ja omat tyhmemmät lähti pohjoiseen ja täyshullut ylitti Itämeren.

      Poista
  7. Tuosta käsitetaideteoksesta on kulunut aikaa vasta 500 sukupolvea - eli ihmislajinkin mittakaavassa häviävän vähän. Eivät tekijät ole eronneet kyvyiltään meistä mitenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät kyvyistä, mutta kultuuriperimältään.me olemme rakentaneet noiden 500 sukupolven päälle,toivottavasti nöyränä.

      Poista
    2. Totta, ilman muuta. Mutta eivät luolamaalaritkaan olleet kulttuurittomia, vaan heillä oli oma rikas perimänsä, josta valitettavasti emme muista juuri mitään.

      Poista
  8. ...moderni fysiikka...sen hedelmiä on suuresti ihailtu, mutta kun rakennettiin Fukushiman reaktorit hulluun paikkaan...nyt ollaan Ilmestyskirjan äärellä, tuolla Tyynellä Valtamerellä. Siinä ei enää riitä suru suurista nisäkkäistä...vaan kauhu!

    https://www.superstation95.com/index.php/world/493

    VastaaPoista
  9. Kuvaa katsoessa luulin, että kyseessä on joku spraymaalilla tehty nykytaideteos jossain kävelytien kallioleikkauksessa.

    Mielestäni se näytti sellaiselta.

    VastaaPoista
  10. Oliko Käsien luola tarkoitettu nähtäväksi vai vain olemaan ei selviä helposti netistä, mutta jos se oli metsästäjien lepopaikka, niin varmaan se oli tarkoitettu nähtäväksi. Kysyn koska moni vanhimmista kuvaluolista oli tahallaan sijoittu paikkoihin, jotka oli melkein ylivoimaista löytää. Niin myös esimerkiksi se Chauvet'n luola, jota Werner Herzog kuvaa elokuvassa Cave of Forgotten Dreams. Sen kuvat oli tehty kahdessa vaiheessa, 30.000-27.000 BP ja 35.000-32.000 BP. Välissä oli siis 5000 vuoden tauko. Yleensä vanhimmissa kuvissa ei esitetä ihmistä. Esillä on vain kaksi ruumiinosaa: käsi ja häpy.

    VastaaPoista
  11. "Taide on pimeydestä ojennettu käsi" (Franz Kafka).

    VastaaPoista
  12. Voi pihkura,
    että pitikin taas tulla tänne blogia kurkkimaan. Nyt saa lopun iltaa miettiä ja selvitellä Käsien luolan mysteeriä. Tähdellisempääkin tekemistä olis ollut ihan joka sormelle.

    Täytyykö ottaa AA-metodi käyttöön: yritä olla kurkkimatta tämä päivä?

    VastaaPoista
  13. Velipojan kanssa opeteltiin 50-luvun junamatkoilla Seinäjoen ja Jyväskylän välisen radan asemien ja pysäkkien nimiä... Koura, Sydänmaa, Alavus, Ähtäri, Pihlajavesi, Haapamäki, Keuruu, Asunta,Kuohu, Kintaus, Petäjävesi, jne. Setä oli Asunnan aseman virkamies. Telttailtiin Asunnanjärven saarella pikkulapsena: opittiin tuntemaan ja arvostamaan luontoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junan konduktööri Kouraa lähestyttäessä: "Seisoo Kourassa 15 minuuttia."

      Poista
    2. Kun kerran nuorena jyskyttelin junalla Kuopioon, niin Lapinlahden jälkeen tuli konnari ja kuulutti: "Alapitkä seuraava Pöljä".

      Ja katsoi suoraan minua!

      Poista