Sivun näyttöjä yhteensä

21. marraskuuta 2012

Eräretkeilyn ikävä





Eräretkeily on ikävää. Ensin tulee hiki, sitten väsyy, kohta on nälkä ja koko ajan jano. Itse retki on matka jostain ei mihinkään tai päinvastoin.

Tunsin miehen – hän on nyt kuollut – jonka mielestä kunnon vaellus parantaa pahatkin henkiset vammat. Hän ylisti kuljeskelua terapiana. Ajattelin, että mistähän se on tuon lukenut, Valituista Paloista varmaan.

Kirjoitin esseen tällä samalla otsikolla ja luulisin, että se ilmestyi Kanavassa 1960-luvulla. Ainakin olin kovin nuori niin että kirjoituksen saaminen tuohon lehteen tai Parnassoon tuntui hauskalta.

Tänään mietin läpi Suomen ja  maailmankirjallisuutta selvittääkseni, onko runoudessa todellista metsälle menemistä. Idyllit ja epigrammit ovat olleet aina muotia. Jopa Runeberg kirjoitti kukaties parhaat runonsa tuon nimiseen kokoelmaan. Mutta aina luonnonkuvissa kysymyksessä oli perinteinen topos, sellainen josta Ernst Curtius kirjoitti korvaamattoman hienon kirjan sotien jälkeen. Kirja selostaa nimensä mukaan erityisesti latinan kielistä keskiajan kirjallisuutta, mutta sen esimerkeistä käy ilmi, että Theokritoksesta Walt Disneyhin luonto-idyllit ovat kuvanneet juuri samaa paikkaa.

Jopa suurista suurimmat, kiinalaiset t’ang –kauden lyyrikot näyttäisivät kuljeskelleen luonnossa vain sen verran, minkä humalaisen jalat kantavat, ja lysähtäneet sopivan männyn juurelle, jossa päähän sataa tuulta.

Herää kysymys, olivatko herrat oikeasti käyneet metsässä vai onko hevonen kuljettanut tai joukko lakeijoita kantanut kirjoittajan kauniiksi katsotulle paikalle. Itse asiassa siellä ei tarvitse käydä ollenkaan. Kunhan muuntelee ennen kirjoitettua.

Aleksis Kiven proosasta näkee, että hän oli oikeasti kuljeskellut asumattomilla mailla ja viihtynyt. Runoissa paikat ja näkymät ovat sovinnaisempia. Myöhemmistä lyyrikoista Hellaakoski herättää epäilyjä. Hän oli tehnyt väitöskirjansa maantieteestä ja aivan varmasti kolunnut Saimaan muinaisrantoja. Ja sitten on Leino, jonka tunnistaa paltamolaiseksi, mutta kovin hänelläkin kylämaisema hallitsee.

Topeliuksen kauniit luontorunot ovat vertauskuvallisia ja näyt aivan selvästi nykyisen kantantie 67:n varrelta kievarikyydissä hollihevosen rattailta nähtyjä. Ei hänen tarvinnut laskeutua rattailta ”Kesäpäivää Kangasalta” sepittäessään.

Sotien jälkeinen parempi runous on jyrkän kaupunkilaista. Kumma kyllä tämä näyttäisi koskevan myös Kivikk’ahoa, joka oli oikeasti maalta, Laatokan rannasta. Saarikosken sanoo hänen poikansa Saska olleen kova sienien perään, mutta rohkenen epäillä, mahtoiko hän koskaan käydä metsässä syvemmällä.

Tämä voisi selittää V.A. Törmäsen runojen murskaavan vastaanoton; teilauskiveen varressa oli Lauri Viljanen. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin tämä Ivalossa syntynyt kansakoulunopettaja kirjoitti ”Teilatun miehen kohtalo. Hämmästyttäviä tosiasioita kirjallisesta elämästämme.” Linkomies oli kehunut Tunturilauluja ja pitänyt niitä parempina kuin Tulenkantajien runoja, joten tulenkantajat tuhosivat seuraavan kirjan. Kilpisen säveltäminä nämä laulut ovat keskeistä ohjelmistoa, ja hyvin monet muistavat ainakin sen, jossa tunturilla puuro hiljaa herää. Tai siis puro.

Nyt ajatellen ne ovat parhaita luonto- tai erärunoja.

Näin sen on pakko olla. Kansalle hiihtäminen oli hyvin epämiellyttävä tapa siirtyä paikasta toiseen lumessa ja varustettuna metsässä kulkeminen pakko kuin köyhän kuolema. Ei siinä paljon ylimääräistä lenkkiä heitetty. Siis eräretkeily on alkujaan keskiluokkainen harraste. Luulen että alussa mainittu henkilö oli oikeassa väittäessään sitä psykoterapiaksi. Alan itsekin pikku hiljaa uskoa, että ns. liikunta vaikuttaa edullisesti päivän aviopöhöön. Riittävän peruskunnon pohjalla rankka liikunta on sitten rankka kuuri.

Johtopäätös on hiukan puritaaninen. Kansallispuistoon ei pidä kantaa elektroniikkaa; matkapuhelimen sallin. Henki ja luut voiva t olla siitä kiinni, ja kansallispuistoissa tiettävästi kuuluvuus on monin kohdin parempi kuin tässä Kirkkonummen huoneessani (”The Secret Hideout of Mad Professor”)

17 kommenttia:

  1. No tuo Citroën DS ainakin on runoutta, ehkä alunperin kaupunkilaista, mutta kuvassa ympäristö antaa hyvän kontrastin. "Dèesse'stä" tuli Teemalta vähän aikaa sitten ohjelma design-klassikkojen sarjassa. Kun ranskalainen dokumentaristi kertoo ranskalaisesta autokaunottaresta ranskalaisten haasteltavien suulla, menee se tietysti lähes ylimaalliseksi hehkutukseksi, mutta jotenkin senkin kesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on tosin ID, ja lisäksi peilikuvana.

      Poista
    2. Niin, ID:hän oli DS:n myöhemmin markkinoille tullut karvalakkiversio. ID:stä puuttui DS:n teknisiä hienouksia ja sitä pystyttiin siksi myymään halvemmalla, mutta autoissa oli sama kori. Ranskalaislähteen mukaan ne voi ulkoa erottaa siitä, että DS:ssä Citroënin "alikessun" merkki takaluukun päällä oli kultainen, ID:ssä hopeinen. Kuvan perusteella on vaikea mennä sanomaan...

      Poista
  2. Mainittu essee lienee "Eräretkeilijän ikävä", joka on ilmestynyt Parnasson numerossa 7/1980.

    60-luvulla ei ollut vielä Kanavaa, oli vain Suomalainen Suomi. Kanava aloitti vuoden 1973 alusta.

    VastaaPoista
  3. Tätä ei ole tapahtunut, vielä.
    Jyrkiboy nojailee linnan parvekekaiteeseen ja muistelee.
    Huvittuneena kirjojen lukemisen ulkoistamista koskeneen ehdotuksensa saamaa palautetta hallituksen ja hovin tahoilta.
    Minähän, toteaa hän itsekseen henkseleitään paukauttaen, minähän siinä ehdotuksessani vain sen hetkisten havaintojeni perusteella vain ennakoin tulevaisuutta joka sitten toteutuikin tullessaan tai tuli toteutuessaan, kummin päin vaan, mutta niin kävi ja onkopa kukaan pitkään aikaan tavannut itse teossa ketään lukemasta työssään saati vapaa-aikanaan? Kysyn vaan ja vastaan itse että tuskinpa vaan, tuskinpa vaan.
    Sillä, ihmeteltävän nopeasti palasimme suulliseen kerrontaan tallentavien puhenäköhyrysysyjen markkinoille tultua...
    ...jatkuu....
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  4. Purjehdus on samaa sukua. Avomeri on vihamielinen paikka sään ja ylipäätään olosuhteiden puolesta varsinkin säätä vasten mentäessä. Fyysisesti raskasta pienellä miehistöllä, virikkeitä vähänlaisesti, pahoinvointia ja oksentelua usein mukana. Lepopaikkoja ei ole ennen kuin vasta satamassa, jonne löytäminen ja veneen parkkeeraaminen väsyneenä ilman isompia kolhuja on kuitenkin loppujen lopuksi niin palkitsevaa että levon jälkeen on kuin uusi ihminen, joka taas toiveikkaana irrottaa köysiä heti kun mahdollista.

    VastaaPoista
  5. Puuro on valveilla. Se hiljaa heläjää.

    VastaaPoista
  6. Beduiinirunoissa ollaan aina luonnossa...

    VastaaPoista
  7. Tuo luontoretkeilyn ja runon yhdistäminen on minuakin kiehtonut. Olen joskus jopa syyllistynyt nykyisin halveksittavaan luontolyriikkaan.

    http://sanapasanen.wordpress.com/2011/02/19/kesa-kavellen/

    VastaaPoista
  8. Onko "aviopöhö" Freudian Slip vaiko painovirhe? :)

    VastaaPoista
  9. Jos romantiikan aikakauteen olennaisesti kuuluva Le Spleen de Eräretkeily pääsee niskan päälle, asian saa parhaiten ja ilman hikeä, väsymystä, nälkää ja janoa pois päiväjärjestyksestä lataamalla diaprojektoriin Caspar David Friedrichin Kolilta, Aavasaksalta jne. kinematografillaan näppäilemiä otoksia; taustalle soimaan vielä gregoriaanista kirkkolaulua niin vot, se on siinä.

    VastaaPoista
  10. Jumalainen sitikka (déesse)!

    VastaaPoista
  11. Kävely virkistää aivojen verenkiertoa ja ajattelua, joten voinee parantaa psyykeä. Ja luovat älyisät tekevät keksintöjä tai saavat ideoita. Jos jumittaa,
    kannattaa lähteä lenkille.

    t. MrrKAT

    VastaaPoista
  12. En tiedä oletko tietoinen, että paikallislehti Inarilainen on päätoimittajan palstalla ehdottanut (7.11.), että Kullervo Kemppistä pitäisi muistaa esim. kadun nimeämisellä Saariselälle hänen ansioistaan alueen tunnetuksi tekemisessä. Vaikka keskus on jo melkoinen kaupunki, puistoalueelta löytyy edelleen erämaan hiljaisuus melkein mihin vuodenaikaan tahansa. (Pasanen)

    VastaaPoista
  13. Huomasin juuri, että olen ollut opettajana siinä koulussa, mitä mm A. Hellaakoski, A. Airo, W. Aaltonen ja monet muut ovat aikojen saatossa käyneet.

    VastaaPoista
  14. Hyvä on, tässä todellista ja itse koettua metsään menemistä:


    ERÄHIIHTÄJÄN AAMUHETKI

    Hakkuuaukean laidassa
    voimalinjan alla
    kaivan lapiolla lumeen kuopan.

    Asettelen sukset kahta puolta
    lasken housut
    ja kyykistyn.

    Tuuli humisee männikössä
    tikka rummuttaa kevättä
    ja minun on kevyt olla.

    Luon kuopan umpeen ajatellen:
    tavallaan turha touhu,
    keväällä nuo kuitenkin löytyvät

    Mutta parempi paperi lumen alla
    kuin toisen hiihtäjän harmina,
    moottorikelkan telassa,
    variksen vietävänä.

    VastaaPoista
  15. Minusta eräretkeily on aivan ihanaa kesäisin. Minä etsin tällä hetkellä järjestettyä eräretkeä. Tuttavat ovat tulossa käymään ulkomailta, joten olisi ihana heille näyttää hieman luontoa. https://www.tampereeneräpalvelu.fi/

    VastaaPoista