Sivun näyttöjä yhteensä

20. heinäkuuta 2012

Virta


Mainittiin maailmannäyttelyt nykyisen sähkönjakelujärjestelmän yhteydessä. Ei ole helppo keksiä tärkeämpää asiaa. Sähkön kehittäminen esimerkiksi koskivoimasta on yksi asia. Jakelu on toinen. Imatran sähkö alkoi levitä valtion rahoittamana 1920-luvulla. Toisaalta muistan itsekin paikalliset sähköyhtiöt. Ne alkoivat pistellä pillejä pussiin vasta 60-luvulla.

Eilen puheena olleen tyhmyyden lisäksi suuriin ratkaisuihin vaikutta ”lock-in”. Haluaisin nähdä ongelman selvästi laajempana kuin kauppakorkeakouluissa yleensä esitetään. Kytkykauppa on vaatimaton ja huono esimerkki.

Esimerkiksi eilinen eduskuntakeskustelu, joka oli tuskallista teatteria, on osa kytkyä (lock-in), josta ei taida olla ulospääsy, paitsi sota. Eräskin mies sanoi, ettei kannettu raha pankissa pysy. Hän ei varmaan tarkoittanut sitä, mitä luulisi. Pankin idea (1300-luvulta) on ottaa taitamattomilta talteen pieniäkin summia, koska pankki osaisi sijoittaa ne paremmin (antolainaus) ja ansaita erotuksella. Siis olisi tuhoisaa, jos pankkiin kannettu raha pysyisi siellä (ottamatta tässä huomioon noin kymmenen prosentin omavaraisuutta).

Olemme kytköksissä Saksaan. Jos joku haluaa käyttää vanhentunutta termiä, olemme taas Saksan siirtomaa, kuten 1918 ja 1941-1944. Sen jälkeen Neuvostoliitto keksi uusimuotoisen kolonialismin.

Tuo lock-in tarkoitti esimerkiksi Bellin ja AT&T:n suhteita. Jos ostaa teknologian firmalta, sen kanssa on sitten pääsemättömissä vuosikymmeniä. Luullakseni Koneen verraton menestys, josta eilenkin raportoitiin, perustuu osittain tähän ilmiöön. Osat ja ostaminen on pakko ostaa aina samasta paikasta. Yhteentoimivuus (interoperability) ei käytännössä onnistu sopimuskumppania vaihtaen.

Pankkien ”globallisaatiokehitys” on eräältä näkökulmalta lock-in –ilmiö, jonka yksi väline ovat ne vaikeiksi kauhistellut johdannaiset eli derivatiivit, sellaiset kuin optio, futuuri tai swap. Koko termi tarkoittaa sijoitusta tai sitoumusta, jonka arvo riippuu muiden toiminnasta, toisin sanoen muiden pankkien ja markkinoiden muutoksista.

Vaihtovirran ja tasavirran taistelu on kertomus lukittumisesta. Keskeiset tekijät olivat hinta, luultu hinta, päättäjien tietämyksen heikko taso ja yleisön tyhmyys. Tällä hetkellä hiukan samanlaista menoa esiintyy kysymyksessä ”vihreästä energiasta”.

Chicagon maailmannäyttelyssä 1893 General Electric (Edison ja J.P. Morgan) tarjoutui toimittamaan näyttelyn valaistuksen ja sähkövirran tasavirtana alkujaan 1,8 miljoonalla dollarilla. Neuvottelujen jälkeen tarjous laski puoleen miljoonaan. Urakka meni Westinghouselle, jonka vaihtovirtaratkaisusta maksettiin neljäsataa tuhatta. Vaihtovirta oli esitelty julkisesti jo parikymmentä vuotta aikaisemmin Euroopassa.

Jutun kuva kertoo toivottavasti kaiken oleellisen käsiteparista keksinnöt – standardit. Sähkön puolella yksi todella suurista keksijöistä oli serbialaissyntyinen Tesla. Hän kehitti valmiiksi muuntajan, jota käyttäen korkeajännite voidaan tiputtaa käyttäjien tarpeiden mukaiseksi, esimerkiksi 230 volttiin. Toinen suuri keksijä oli tietenkin Edison, joka oli tässäkin asiassa enemmän liikemies kuin tekniikkaihme.

Amerikkalaisilla näyttää olevan tarve ihannoida Edisonia ja pitää häntä hiukan mystisen ”amerikkalaisen hengen” edustajana. Sähkönjakeluasiassa Edisonin keinot olivat luonteenomaisia. Hän rettelöi kuin riivattu ja levitti ahkerasti kuvauksia hengen vieneistä sähköiskuista vihjaillen, että hänen tasavirtansa oli turvallisempaa kuin Westinghousen vaihtovirta, ja oli erittäin innostunut Sing Singiin asennetusta, vaihtovirtaa käyttäneestä eli siis kilpailija kontolle menneestä sähkötuolista. Ensimmäinen teloitus meni pahasti pieleen, koska asiakas ei kuollutkaan heti.

Kuva esittää maailmaa (New Yorkia), joka ei ole vielä ”globalisoitunut” eikä lukkiutunut. Kullekin tilaajalle oli oltava oma piuha, koska jännitteistä ja taajuuksista ei ollut sovittu.

Joskus polvistun sähkötaulun eteen ja ihailen sulakkeita. Sama taulu ruokkii liettä ja valaisimia. Uskomatonta! Kolmivaihevirran annoin kytkeä pois. Pankkikriisin analyysi: päätaulu on kunnostettava, koska sulakkeita menee liikaa, ja vaihtoehtoja on kaksi, tulipalo tai se, että puoli maanosaa on pimeänä. Tätä eivät poliitikkomme saa sanotuksi. Häpeä.




35 kommenttia:

  1. Oliskohan tuosta Kemppisestä poliitikoksi, siis oikein kansanedustajaksi?

    Koska tyypin blogilla on hirveä määrä lukijoita, ei luulisi olevan kovin vaikeata kivuta Arkadianmäelle - siis kuvaannollisesti. Istuuhan siellä Arkadianmäellä pari muutakin filosofia, joista tähän hätään tulee mieleen Veltto-Virtanen; runoilija-kollegansa Claes Anderssonkin oli pitkään, niin ja Jörn Dönner, tietysti. Mutta mikä puolue Kemppiselle? Eikös se demari ole jo valmiiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JO0-o. Ei päästetä häntä sinne. Ajatelkaa kuinka kamalaa siellä olisi kirjoittaa blogia puheenjohtajan nuijan välillä paukahdellessa, muitakin häiriötekijöitä olisi enemmän kuin runsaasti. Tiettyä sisäpiirin tietoa tietysti saisi. Ja eläkettä lisää.
      Onko hän demari ?..mistä moinen "tieto" ? Blogeja lukiessani en ole koskaan ajatelllut Kemppisen puoluekantaa, vai enkö sitten ole osannut "killitellä tarpeeksi rivien väliin".

      Poista
  2. Luulisinpa johtojen olevan telefoonijohtoja, joiden pitää mennä yksilöllisinä pareina puhelinkeskuksesta tilaajalle. Eli tolpat ovat puhelintolppia.

    VastaaPoista
  3. Niinistöhän sen sanoi: EU:n on painettava rahaa. Eikö se ole suunnilleen sama kuin euron devalvaatio. Sillä keinollahan Suomi ennen pelasti nahkansa, kun kustannustaso oli liian korkea ja vienti supistui, tuonti kasvoi. Pankkikriisin lisäksi pitäisi pohtia EU:n kilpailukykyä. Tavarantuotannossa kännyköistä autoihin ja laivoihin asti EU on menettänyt pelin, lentokoneissa pärjää vielä, mutta kuinka kauan.

    Siitäkin huolimatta, elämme vielä tällä hetkellä parempaa aikaa kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, siis vielä.

    VastaaPoista
  4. Tässä vihjaisen erinomaisen kirjasuosituksen !

    Ismo Lindell: Sähkön pitkä historia. Gaudeamus, 2009

    MrrKAT

    VastaaPoista
  5. Sopimuksistahan on pidettävä kiinni. Jos ken sitoutuu puheenjohtajaansa Urpilainen tai Katainen, lienee pakko äänestää nokka-huilun merkistä. Tästä eroamista ei kuitenkaan tuomioistuin ota käsitelläkseen eikä poliisi voimakeinoin tule nappisormea pakottamaan. Itsestään selvää ? Ei lainkaan, ja eriseuraisuudesta onkin joukkokurin toteensaattamia seuraamuksia. Voisi silti olla hyvä jos Espanjan paketti tänään äänestettäisiin nurin.

    Bernanke ja Geithner kerkesivät palvella jo Bushia kurimuksen iskiessä 2008 ja jatkoivat Obaman nimittäminä. Amerikassa on toteutettu syvältä leikkaava finanssireformi, mitä isosti on auttanut reaalitalouden firmojen selänkääntö pankkiireilleen.

    Mitt Romney tuskin nimittäisi, mutta Bernanke tietty jatkaisi kautensa loppuun. Ja palaisiko Geithner NY Fediin, tuskin on millään virkavapaalla, kuten Kannuksen elinkeinoasiamies (E.Aho) tai Mäntän kauppaopiston rehtori (J.Laine) roikkuivat vuositolkulla pikkupalkkaläänityksissään -kunnan ja opiston vahingoksi.

    Joka tapauksessa herrat ovat sydänjuuriaan myöten sydämistyneitä euron menoon. Kriisi olisi sivuutettu, ellei euro pelaisi tulella. Julkiriita ei asioita parantaisi, vaan lietsoisi "sotaa" malliin nationalismi/keltainen lehdistö edellisten sukupolvien aikausien rynnäkköidessä kolonialismin / paikka auringossa -lippujen alla ja liehuessa.

    Mutta mieltä on purettu ja Telegraphin Ambrose Evans-Pritchard tänään siteeraa uusinta IMF raporttia sen selvityksestä otsikon "Article IV Consultation" alla. Olisi kiehtovaa tietää mitä tarkaan ottaen IMF:n johtokunnassa on kihisty viime viikkoina.

    "Kuuulemma kuitenkin Valkoinen Talo -Kiinan,Brasilian ja muiden säestämänä- on tykkänään menettänyt kärsivällisyytensä Euroopan johtajiia kohtaan" ,kielii Ambrose Evans-Pritchard. Ja suora lainauksensa IMF:n raportista kuulostaa uskomattomalta (ja varmaan varustettu varauksella "ei instituution virallinen kanta").
    Vikapäitä ovat:

    "Ne jotka loivat tämän tuomiopäivän koneen, ja ratsastivat liittovaltiollisella Troijan hevosella ; toisekseen ryhmä ihmisiä jotka ylimielisinä hoitelivat EKP-piiriään, välittämättä varoituksista pohjoisen-etelän kuilun repeämisestä ; ja kolmanneksi ryhmä johtajia kansleri Angela Merkel etunenässä, jotka nyt ja yhä kieltäytyvät tunnustamasta niitä hirvittäviä tuhouhkia mitä asioiden kulku on mukaansa kerännyt."

    IMF johtaa nyt euroskeptikkojen leiriä, päättyy Telegraphin paljastus. --Suomen eduskunta äänestää tänään yliolkaisen Eurooppavaltion virkakunnan kunnian puolesta.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Olemme kytköksissä Saksaan. Jos joku haluaa käyttää vanhentunutta termiä, olemme taas Saksan siirtomaa, kuten 1918 ja 1941-1944.

    Suomen jämähtyneisyys on henkisesti vielä vanhempaa perua, olemme Jumalan valitun kansan vedätyksessä palaamassa 1700-luvulle.

    Päivä päivältä Urpilaisen puhe vakuuksista alkaa muistuttaa "valtiontakuuta" jonka antaman perustuslaillisen suojan varaan tietty vähemmistö on aina historiallisista syistä tottunut nojaamaan - puhtaasti kotimaisessa resurssienjako väännössä.

    Ikäänkuin esitetään tervettä itsetuntoa, kun pikku David voi nostaa ison Goljetin seinälle!

    VastaaPoista
  7. Oikeasti, kerrottaan, että tuo tasavirran jakoverkko pimensi taivaan - ja onhan se vähän niin kuin Edison nyt tuo Microsoft, joka muuten on kova kostamaan, ja Tesla taas niin kuin L.. ...

    Voitte löytää lisää eväitä maukkaalle ms-analogialla marittelulle Teslan elämänkerroista.

    VastaaPoista
  8. Hallituksella on todella paha lock in politiikassaan. Se alkoi pienestä. Padottiin Kreikan pensaspaloa ja ajateltiin, että "hei mehän tienataankin vielä tällä". Mutta nyt ollaan jo aivan eri mittaluokassa ja tuen kohteena ovat jo yksityisten pankkien omistajat ja velkojat.

    Pienestä kai se huumeriippuvuuskin alkaa. Ja lock in se on sekin - tai se vasta onkin.

    Miten saamme hallituksemme katkaisuhoitoon ? Kun siirtomaaisäntämme Saksa vielä kovilla keinoilla hallituksellemme tätä oopiumia koko ajan tyrkyttää lisää. Bokserikapinaa lykkää.

    Reunahuomautus vielä: Vanhana tolppa-apinana tunnistan, että kuvan piuhat ovat telefoonisellaisia, joita tarvitaan periaatteessa pari per tilaaja. Jutun analogian kannalta toki toimi paremmin ajatus siitä, että ne olisivat sähköpiuhoja.

    VastaaPoista
  9. Niin.

    Eiköhän tuon valtaisan sähköjohdinverkoston suurin syy ole että ei maakaapelia tai monijohtimista eristettyä ilmakaapelia oltu vielä keksitty, eikä niinkään siinä että niissä jokaisessa kulkisi erilaista sähköä.

    Phuketin kaupunkikuva on tänänäkin päivänä liki samalainen. Siellä vaan kadunvarret on täynnänsä mustia eristettyjä sähkö- ja telekaapeleita iloisessa sekamelskassa.

    Taitaa olla myös niin että monissa paikoissa teleoperaattorit eivät suostu vuokraamaan kaapeleita kilpailijoilleen vaan jokainen joutuu vetämään omansa.

    https://picasaweb.google.com/lh/photo/Q7OEVtStRRMQlCrMvkRLXcHEtjo3ntSNtB5_82S7yKQ?feat=directlink

    VastaaPoista
  10. Kuvassa on kylläkin pääasiassa puhelin-, sähkösanoma- jne. johtoja. Sähkönjakelu tuolloin runsas sata vuotta sitten osattiin jo hoitaa sillä tavalla, että kaapelit menivät yhteisinä ja paksumpina lähelle kuluttajia. Sähköyhtiö myi sitä sähköä jota sattui tuottamaan (tasa/vaihto). Ja kuluttajat sitten ostivat sitä tai olivat ilman. Laitteet hankittiin sähkön laadun mukaan. Valaistus oli helppo, osti vain oikean jännitteisiä lamppuja. Muiden laitteiden kanssa oli hankalampaa. Meillä Suomessakin oli vielä pitkään myynnissä ns. yleisvirtalaitteita, jotka toimivat sekä tasa- että vaihtosähköllä.

    Kuvan selostus on sikäli harhaanjohtava, että sen perusteella voisi luulla, että valtaosa noista johdoista olisi ollut sähköenergian kuljettamiseen. Kyse on siitä, että tuon ajan puhelin- ja etenkin sähkösanomakaapeleissa oli kohtalaisen iso jännite ja oikosulkutapauksissa myös virta.

    VastaaPoista
  11. Ensimmäinen sähkötuoli ei ollut Sing Singissä vaan Auburnin vankilassa. Osavaltio oli kyllä sama, New York.

    Myöskin äänilevyalalla Edisonia pidetään uranuurtajana, vaikka hän piti viimeiseen saakka kiinni fonografilieriöstä levyä vastaan - ja kun hän sitten alkoi lopulta julkaista levyjä, ne olivat muiden yhtiöiden levyjen kanssa yhteensopimattomia, koska niissä vaihteli uran syvyys eikä sen leveys. Edison ei myöskään ymmärtänyt mitään musiikista eikä kansan musiikkimausta, joten moniakaan levyjä ei paljon myyty, mutta hän oli silti aina valmis patsastelemaan alan korvaamattomana pioneerina.

    VastaaPoista
  12. Kuva nyt ilmeisesti esittää puhelinlankoja vuodelta 1890, kts. esim:

    http://www.nwhistorycourse.org/ttcourse/Year2/unit2/week9/maps.php

    Sähkön historian osalta suosittelen Ismo Lindellin kirjaa (arvostelu: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1590)

    -.- -.-

    VastaaPoista
  13. Pankkikriisi;

    Kylla kay kateeksi Ruotsi ja Norja.
    Niilla kai on tuon verran paremmat poliitikot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin silloin jo työelämässä, kun verojamme korotettin pankkien pelastamiseksi. Rahat luvatttiin maksaa TAKAISIN. En ole saanut ilmoitusta eikä pankkitilillä ole näkynyt mitään ylimääräistä. Se suomalaisista poliitikoista. Osallistuimme yhteisiin talkoisiin, sellaisiin eivät eteläeurooppalaiset pysty. Nousevat barrkikaadeille.
      Norja on luku sinänsä, ei kuulu EU:iin ja kun heillä on sitä öljyä.
      Ruotsi oli puolueeton viiime sodassa ja sai rauhassa kehittää jo ennestään vaurasta maataan, eikä suostunut euroon. On siis vähän ulkopuolinen näissä hässäköissä.
      Tämä on nyt näin "äkkiä kirjoitettu" ja asiavirheet saa korjata, en pane pahakseni.

      Poista
    2. Ruotsi ei ole yhtään ulkopuolella näissä euroasioissa eikä Ruotsia kannata kadehtia; ja mitä politiikkoihin tulee, on Reinfeldt kaveri Merkelin kanssa; meillä on sama politiikka meneillään kun koko EU:n alueella eli pelastetaan y k s i t y i s i ä pankkeja veronmaksajien rahoilla.
      Ja me veronmaksajat kiristellään vöitämme; työttömyys on huipussaan, firmat Ruotsin ulkopuolella, orjatyövoima kukoistaa ja palkkoja poljetaan alas. Se maailmankuuluisa "kansankoti" (folkhemmet)on historiaa.

      Poista
  14. Pankin noin kymmenen prosentin omavaraisuus...

    Kemppiselle ei valitettavasti ole selvinnyt taseen ikkunanpuoli vs taseen ovenpuoli. Ei Kemppi huonossa seurassa ole; arvostettu Kauppakorkeakoulun
    Professori oli suurpankin hallintoneuvoston puheenjohtaja. Halusi kuulemma tilinpaatoskokouksessa nahda, missa sailytetaan omia paaomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa sanailua, mutta olen ollut muutamaakin pankkia selvittämässä. Varmaan tiedät oikein hyvin, että viittaukseni tarkoittaa luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 luvun määräyksiä, joita on aikamoinen määrä.

      Kirjoituksen asiayhteys oli aivan selvä: pääomat kiertävät markkinoilla. Erilaisten rahalaitosten maksuvalmiusvaatimuksia ei selvitetä liuskala eikä kahdella - eikä se ole tarpeen.

      Olen lievästi närkästynyt puujalkavitseistäsi. Muut lukijat voivat saada niistä ikävän käsityksen.

      Kun ihminen on ratkaissut 20 vuotta myös pankkien epäselvyyksiä ja väärinkäytöksiä, ajoittain valtioneuvoston toimeksiannosta, ja tehnyt lausuntoja pörssiyhtiöiden akvisitioista, vitsit voisi osoittaa johoonkuhun toiseen.

      En yleensä viittaa näihin taustoihin enkä puhu niistä. Tämä blogi on yksityishenkilön yksityishenkilöille kirjoittama ja joskus tarkoitettukin täysin ylimalkaiseksi. Sellainen on tapa, kun vain haluaa kiinnittää lukijoiden huomion johonkin ilmiöön.

      Konsernin numerotilintrkastus ei minulta enää sujuisi.

      Poista
    2. Voi, voi!
      No jopas nyt sattui!
      Pyydan noyrimmasti anteeksi.

      Poista
  15. Sähköjohtoja, suurin osa:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Electric_power_transmission

    "New York City streets in 1890. Besides telegraph lines, multiple electric lines were required for each class of device requiring different voltages."

    VastaaPoista
  16. Tesla syntyi Kroatiassa serbiperheeseen. Beyerdynamic julkaisi taannoin voimakasta (yli tesla-yksikön) magneettikenttää hyödyntävän kuulokesarjan. T-1 on mainio, pienemmät mallit kuulemma epätasaisempia.

    VastaaPoista
  17. Valtaosa noista johdoista on puhelinjohtoja, niitä erijännitteisiä sähkojohtoja on vain muutama. Sähkön loppupään jakelu tapahtuu taloissa haaroittamalla. Puhelinjohto(pari) joudutaan viemään alusta loppuun erillisenä.

    VastaaPoista
  18. "Tulipalo tai se, että puoli maanosaa on pimeänä".
    Kannatan tulipaloa. Nuotiokin sammuu, elleivät apujoukot tuo pötköä pesään.

    VastaaPoista
  19. Voisitko Jukka sisältötuotannon proffana valistaa näitä kommentoivia Tommeja, että miltei kaikki mitä he omanaan esittävät, löytyy kaikille vapaasti googlettamalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On huomattu. Se saa kommentoijan näyttämään "niin fiksulta".

      Poista
    2. Mistä kenkä puristaa? Kaikki julkinen tieto on jossain vapaasti saatavilla eikä salaisuuksia saa levittää. Kommentissa sanottu soveltuu postauksiinkin. Onko kaikki bloggaus siis turhaa?

      Poista
    3. Käsittämätön kommentti.

      Poista
    4. Kun bloginpitäjää lukuunottamatta useimpien muitten kommentoijien taustoja, tietoja ja näkemyksiä voi vain arvailla, lienee selvää, että joku lukija turhautuu tai pahastuu, lukiessaan hyvin tuntemiaan tai turhina/väärinä pitämiään tietoja toisen kommentoijan tarjoilemana; ilman että lähdetta on mainittu.

      Lienee kuitenkin normaali käytäntö, että julkistettaessa faktoja tai niistä vedettyjä johtopäätöksiä, tarkistetaan ne eri lähteistä, netistä, painotuotteita, asiaa tuntevilta tahoilta tms.

      Olisi siis toivottavaa, että kommenteissa mainittaisiin nykyistä useammin tietolähde. Googlaaminen on helppoa, mutta paljon aikaa säästyy, kun asiaa tutkinut tai siihen vihkiytynyt kertoo käyttämänsä parhaat sivustot. Bloginpitäjä ja muutama kommentoija tätä jo kiitettävästi toteuttaakin.

      Moni lehti pitää jo vakiopalstaa, jossa esitellään mielenkiintoisia netistä löytyviä sivustoja. Kyllä kuka tahansa löytäisi ne itsekin googlaamalla, mutta paljon hukkatyötä säästyy, kun tälläista nettiperimätietoa levitetään painettuna, kuten sanalaskuja ja tarinoita ennen...

      Poista
  20. Linkkinä äskeiseen tiede ja filosofia aiheeseen laitettakoon tähän länsimaisen filosofian suurimpiin nimiin luetun G.W.F. Hegelin määritelmä sähköstä.
    Sähkö siis on:
    "itsessään vapautuvan hahmon tarkoitus,hahmo, joka alkaa kumota oman välinpitämättömyytensä; sillä sähkö on välitöntä ilmituloa eli läheisesti hahmosta tulevaa ,sen vielä edellyttämää olemassaoloa-mutta ei vielä hahmon hajoamista, vaan se pinnallinen tapahtuma, jossa erilaisuudet jättävät hahmon..."
    Näin siis sähkön olemuksesta G.W. Hegel m.m. Karl Marxin ja J.W. Snellmannin oppi-isä. V.1831 kuollut Hegel tunsi luultavasti vain tasa-virran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että voimme luottaa siihen että ylläoleva käännös antaa oikean kuvan Hegelin käsityksestä ja filosofiasta.

      Poista
  21. "Sen jälkeen Neuvostoliitto keksi uusimuotoisen kolonialismin"
    pikemminkin NL ja Stalin katsoi taaksepäin historiaan ja kehitteli TsaariVenäjän Suomi suhteesta 1809-1917

    VastaaPoista
  22. "Toisaalta muistan itsekin paikalliset sähköyhtiöt. Ne alkoivat pistellä pillejä pussiin vasta 60-luvulla."
    Voi kumpa me muistaisimme aina, kuinka pienestä tähän astinenkin on alkanut, eikä riideltäisi nyt enää koskaan ja olisimmepa edes vähän kiitollisia heille jotka sen vähänkin ovat aikaan saaneet.
    Hekin olivat nuoria silloin.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  23. Virta venhettä vie.
    Mihin päättyvi tie? Jatkosotaanko? Ei.
    Mihin päättykin YYA-tie?
    Niin synkehinä ministerit ne uhkaa.
    Hetken hehkuvi EU,
    sitten tummuvi euro,
    jääpi jäljelle pivo pieni tuhkaa.
    Siis ihanteita, lukija, kerää!
    Vaiko valhetta lie?

    VastaaPoista
  24. That iѕ really faѕcіnаting, Υоu aгe an overly рrοfeѕsionаl blogger.
    I have joined your fеeԁ and stау up for searсhing for more of youг
    excellent post. Aԁditionally, I have shaгеԁ youг web site in
    my socіal networks

    Feel free to visit my blog pоst - Titanium Engagement Ring

    VastaaPoista