Sivun näyttöjä yhteensä

25. helmikuuta 2012

Vain tuomiot vaihtelevat


”Laki on kaikille sama – vain tuomiot vaihtelevat”, lauloi joku Suomen kabareekaudella. Muistan pari epäonnistunutta yritystä selittää, ettei tuo lausuma ole oikein viisas. Saatoin sanoa, että jos alle 18-vuotias kääntyy sortajaansa vastaan ja lyö esimerkiksi isäpuoltaan nyrkillä ja tämä vastaa samalla mitalla, niin tuomionko pitäisi olla sama? Siitä huolimatta että toinen on alaikäinen ja vailla rikoshistoriaa ja toinen moninkertainen rikoksenuusija.

Muuistaakseni vastaus oli tuon ajan versio repliikistä ”seliseli”, jolla kansanedustaja Kimmo Tiilikainen osoitti henkistä tasoaan pari päivää sitten (alle 10 vuotta).

Laki, sanoi Anatole France”, rankaisee majesteettisen tasapuolisesti sekä rikkaita että köyhiä, jotka kerjäävät kadulla ja nukkuvat siltojen alla.

Eilen moittimalleni ministeri Kyllöselle muistuttaisiin, että hänpä voisi kääntyä islamin uskoon. Sharia-laki on eräin kohdin kiitettävän selkeä. Kun Kyllönen puhui ”humalaisista”, hän tarkoitti kaikkia joiden verenalkoholi on 0,2:sta ties kuinka moneen promilleen. Tämä ei vastaa omia kokemuksiani. Osa islamin tunnustajista kieltää rangaistuksen uhalla kaiken alkoholin, myös esimerkiksi ruuan liekittämiseen tai marinointiin käytetyn.

Kun olen itse parantumaton absolutisti ehkä siksi juo edes ykkösolutta, olen suruissani siitä, että myös ruisleivässä ja piimässä kuuluu olevan alkoholia. Molemmat edellyttävät käymisprosessia ja erään löytämäni tiedon mukaan leivässä voi olla vielä paistamisen jälkeisenä päivänä jopa 0,02 % leivän painosta alkoholia. Oheisen Wikipedian kuvan tekstissä väitetään, että etanolikäymisen sivutuotteena syntyvä hiilidioksidi saa leivän nousemaan. Pullat pois ja pullot!

Myös Ruotsin maakuntalaeissa muuten oli määräyksiä, kuinka monta kättä tai jalkaa erilaisiin rikoksiin syyllistyneiltä oli hakattava irti. Myös Raamattu tuntee nimellä ”lex talionis” kulkevan periaatteen, joka tarkoittaisi päivän keskustelun yhteydessä, että jos rattijuoppo on aiheuttanut toisen ihmisen pojan kuoleman, ajakoon pyöveli autolla rikollisen pojan hengiltä.

Tämä ei ole tarkoitettu kieroiluksi vaan huomautukseksi, että laajaa kannatusta saanut ajatus rattijuopon auton ottamisesta valtiolle ei kummakseni saa suosiota tekijänoikeudessa. Mielestäni olisi oikeudenmukaista, että piraattituotteiden levittäjä velvoitettaisiin luovuttamaan rikoshyöty valtiolle. Sen sijaan hänet velvoitetaan nykyisin suorittamaan enemmän tai vähemmän kuvitteellisen vahingon korvausta tai hyvitystä tekijälle tai tämän edustajalle.

Hyödyn ja rikoksentekovälineen menettäminen on hyvä ja vanha ajatus – mutta jokin osa rattijuopumuksista tehdään varastetulla (luvattomasti käyttöön otetulla) autolla. Jokin pieni osa tehdään firman autolla. Aika suuressa osassa omistaja on autoliike ja juoppo on vain haltija.

Miten ministeri Kyllönen tämän selvittäisi? Oikeusministeriössä tätä on pidetty ongelmana. Itse olisin tässäkin oikeusministeriön kannalla ja lisäisin omasta puolestani, että tärkeään rattijuopumukseen käytetyn huonokuntoisen henkilöauton ja 0.5 promillen rattijuopumukseen käytetyn eli kotipihalla muutaman metrin siirretyn tukkirekan menettäminen tuntuvat hiukan eri asioilta. Olen ollut tuomarina mukana myös jälkimmäisen kaltaisessa jutussa. Rekkaa piti siirtää, jotta vieraat pääsivät autollaan pihasta.

Luulen, että ministeri Kyllönen on vain eräänlainen henkinen jakojäännös. Vaatisi ymmärrystä käsittää, että valtio ei ole suljettu järjestelmä ja että ajoneuvoliikenteessä entropia on korkea eli se ei ole selväpiirteisin säännöin hallittavissa. Vastakohta on tankkilaiva jäissä tai öljynporauslautta – kaikki alkoholi on kaikilta kielletty. Rikkomuksesta seuraa potkut. Jokaisen voi odottaa tietävän, mikä on öljynporauslautta tai tankkilaiva. Myös alkoholin osalta järjestelmä toimii ja on yksinkertainen. Entropia eli mahdollisten konfiguraatioiden kokonaisuus on vähäinen.

Kontrollifriikit eivät näytä ymmärtävän tätä yksinkertaista asiaa. Se mikä toimii perheessä tai päiväkodissa ei välttämättä toimi kunnassa tai valtiossa. Lestadiolaiset ja heränneet ovat huomattavasti lainkuuliaisempia myös valtavilla kesäjuhlillaan kuin mikä tahansa muu noin 100 000 hengen joukko. Minusta tämä on yksinkertaista. – Juuri samasta syystä armeijan osasto marssii kaupungin kadulla tahdissa. Juuri samasta syystä jonottaminen on hyvä ajatus.

52 kommenttia:

  1. "Jos ajat et ota. Jos otat et aja." Siinä se.
    Tämä on muuten, tämä Kyllösen Merja aika napakan tuntuinen tyyppi. Ei mikään tyhjänpäivän Tanja Karpela vai mikä Suvi Linden se toinen oli. Tämä on kovassa paikassa. Kaikki rekkamiehet ja rattijuopot vastassa. Näyttää vielä närhen munat!

    VastaaPoista
  2. "”Laki on kaikille sama – vain tuomiot vaihtelevat”, lauloi joku Suomen kabareekaudella. Muistan pari epäonnistunutta yritystä selittää, ettei tuo lausuma ole oikein viisas."

    You old fox you, Kemppinen, you old fox - got the usual suspects to comment here with the usual comments once more ...

    Mutta tosiasiallisestihan esittävän taiteen ja lain (tekstin) kaunein fuusionkukka on kuitenkin kaukaa kaukaa, sieltä jostain -60-luvulta.

    VastaaPoista
  3. Hube kirjoitti:
    Ministeri Kyllösen ajatus jäi puolitiehen. Sama promilleraja pitää asettaa kaikkialle, ml. kotona ja ravintolassa ryyppääminen. Känniset tappavat enemmän ihmisiä nakkikioskeilla ja ravintoloiden edustoilla ja kodeissakin kuin liikenteessä, luulen. Satunnainen Matkailija ja Erikoisasiantuntija Junani Mäkelä muistaakseni esitti kypäräpakkoa tai ainakin suositusta alkoholia käytettäessä, mutta hän olikin viisas mies. Pitäisi olla eri raja periferiassa, jossa köyhä rattijuoppo ajelee yksin kotiin pitkät matkat tyhjillä teillä ja Helsingin keskustassa, jossa liikenne on vaativampaa ja taksimatkat lyhyitä. Jospa laitettaisiin nopeusrajoitus kännisyyden mukaan.

    VastaaPoista
  4. Tiilikaista, Kyllöstä ja muita nuoria kansanedustajiamme televison välityksellä tavattuani ja seurattuani olen huolestuneena ryhtynyt pohtimaan, pitäisikö kansanedustajuuden alaikärajaa korottaa, sillä eikö nuori ja elämää kokematon ole sopimaton lainsäätäjän vastuulliseen tehtävään.
    Ehdotan sopivaksi alaikärajaksi hatusta vetäisten 40 vuotta.
    Tuossa iässä pahin tempominen olisi ohi, varsinkin, jos olisi harjoitellut kunnanvaltuustoissa, jonneka pyrkimiseen siis mainittua ikää ei vaadittaisi ja nuoretkin pääsisivät oloihinsa vaikuttamaan siinä lähellä omassa elinpiirissään.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerokas ajatus! Sama ikä voisi toimia kunnissa vaalikelpoisuuden ylärajana...

      Poista
  5. Laki ei todellakaan ole sama kaikille. Jos olet poliisi niin saat päivystää kännissä -->

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/70960-poliisi-paivysti-humalassa-%E2%80%93-%E2%80%9Dvirhe-vahainen%E2%80%9D

    Promillerajasta sen verran että 0.5 on aika ongelmallinen esim. bussikuskin kohdalla koska poliisi ei saa pysäyttää bussikuskin ajoa jos hän puhaltaa 0.49 promillea. Bussi voi olla täynnä matkustajia. Poliisi voi toki kertoa matkustajille että kuski on kännissä ja voitte jatkaa omalla vastuullanne matkaa jos haluatte. Että näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...koska poliisi ei saa pysäyttää bussikuskin ajoa jos hän puhaltaa 0.49 promillea..."

      Miten niin ei saa? Ihan varmasti saa, jos poliisi katsoo, että ajokunto on heikentynyt siten että turvallinen liikennöinti ei ole mahdollista. Jos tällainen ajon estäminen menee oikeuskäsittelyyn, niin se on sitten tuomioistuimen asia, jos jätetään tuomitsematta rattijuopumuksesta.

      Poista
    2. Kaikki autokuskit eivät ole bussikuskeja, rekka-autoilijoita, takseja tai poliiseja aseenkantolupineen. Eikös tuollaista voisi kontrolloida viranomaisten toimintaa koskevassa laissa ja ammattiautoilijoita koskevissa säädöksissä?

      Poista
  6. En ymmärrä sitä, että jos promillerajan laskemisella tai pysyttämisellä nykyisessä, ei ole mitään merkitystä, niin miksi se ei voi olla 0?

    Katsoin tv-keskustelun ja näitä kirjoituksia aiheesta lukiessani olen entistä enemmän ymmälläni. Ei kai valtiolle voi autoa menettää jos se ei ole oma, pitääkö se selittää kuten tässä kirjoituksessa?

    Minusta alkaa näyttää siltä, että asialle ei todellakaan ole mitään tehtävissä. Tehtiin niin tai näin, promillerajoista viis, alkolukot pettävät tai niitä opitaan käyttämään väärin jne. Kannattaako koko asiasta keskustella?

    VastaaPoista
  7. Ad Omnia: - miksi promilleraja ei voi olla 0, sen selitin tässä kirjoituksessa. Syöt kuvassa näkyvän pullan ja promillesi ei ole enää nolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä Kemppinen menee epätieteelliseen seliseliiin, joka ei ole hänelle ominaista kuin näissä aiheissa, joissa häntä jokin niin oudosti kuumottaa.

      Leivän syömisellä (jos sitä ei o alkoholiin kastettu), et saa kyllä promillejasi nouseemaan.

      Tämä on aivan outo keskustelu. Alkoholi on Suomessa pyhä ja toinen pyhä on auto(ilu). Alholin juominen ja sen jälkeen ja ohella autolla ajaminen on ilmeinen perusoikeus, jota täytyy puolustaa kaikilla mahdollisilla argumenteilla.

      Poista
    2. "Alkoholittoman" siman juomisella saa. Samaten kotikaljalla.
      Jälkimmäisestä toki ihmiset vielä keskimäärin ymmärtävät juovansa mahdollisesti jotain alkoholia sisältävää. Ei että sen pitäisi autoilua estää.

      Poista
    3. Ei kännissä ajoa puolusteta. Kysymys on ehkäpä ennemminkin kännin määrittelemisestä. 0,5 tai 0,2 lienevät kelvollisia vaihtoehtoja molemmat. Tosin en tiennyt leivän nostavan veren alkoholimäärää, mutta käymistuotteissa sitä voi hiven olla ja useimmissa yskänlääkkeissä ainakin. Myös kotikaljassa ja monessa virvoitusjuomassa on maks. 2,8 prosenttia. Sehän on alkoholijuoman määritelmä lain mukaan. Mielestäni 0,2 tuntisi viisaammalta kuin puhdas nolla, jotta ei tarvitsisi mitättömyyksiin puuttua. Norjan ja Ruotsin malli lienee tuo 0,2. Virosta ja Tanskasta en tiedä. ypilkkuja.

      Poista
  8. Ad Omnia: - kannattaa keskkustella.Jotkut ihmiset kuvittelevat voivansa poistaa ongelmia, toiset taas vähentää niitä ja niiden seurauksia.

    Kaksi esimerkkiä onnistuneesta liikennekeskustelusta: kattonopeus ja turvavyöt. Olin mukana molemmissa keskusteluissa. Voi että niitä vastustettiin. Liikennekuolemat putosivat alle 10 vuodessa puoleen. Juuri ennen turvavöitä kuoli vuodessa maanteillä lähes kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin nyt.

    Kannattaa keskukstella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häijy kommentti: eiköhän keskustelua parempi ole, että asiasta tietävät virkamiehet ajavat kantansa läpi urputtavista kansalaisista ja poliittisista helppoheikeistä välittämättä.

      (Ellei sanonta ollutkin ironiaa, jonka sanoma oli "koirat haukkuu ja karavaani kulkee".)

      Poista
  9. Kyllönen sekoittaa kaksi asiaa- kännissä/ottaneena ajaminen ja maistaneena ajaminen. Ihminen on voinut nauttia laillisesti alkoholia sisältäviä ruokia tai juomia 0,5 promilleen saakka-joilloin hän lääketieteellisesti ei ole ajokykyyn vaikuttavasti humalassa. Tämän rajan ylittävä lukema on periaatteessa tahallinen (vaikka väitän, että se saattaa ylittyä krapulassa kovan juomisen jälkeen myös tuottamuksellisesti). Tuossa siis tuo perusidea, miksi nollarajaa ei käytetä. Toisaalta kun tiedämme näilläkin rajoilla rattijuopumusten määrän olevan kymmeniä tuhansia vuodessa, ei mitkään resurssit riitä tutkimaan kaikkia nollasta poikkeavia lukemia. Kolmanneksi nollaraja alkoholissa johtaisi täysin tiukkapipoyhteiskuntaan, jollaista emme tarvitse-järkihän piilee siinä, onko promilleilla vaikutusta ajamiseen-on aivan eri asia, jos se esim. houkuttaa nuoria nauttimaan lisää ajosuorituksesta päättäessä!

    VastaaPoista
  10. Laki ei vaikuta olevan kaikille sama. Jos elämäntapakerjäläiset ryöstelevät mummoja kylillä niin seurauksena on nuhdesaarha "hyi, ei noin saa tehdä", mutta annas olla kun rikkaan suvun jäsenelle tehdään sama temppu, niin tuomioksi tulee oitis ehdotonta.

    VastaaPoista
  11. "Monta asiaa olisin ymmärtänyt, ellei niitä olisi minulle selitetty." Tämä Lecin viisaus tulee mieleen, kun luen Kemppisen selitystä asiasta. Meneeköhän tässä nyt pullat ja pullot vähän sekaisin...?

    Kysyin jo eilen, että onko meidän systeemimme todella näin typerä - ja Kemppinen kertoo esimerkein, että on se, ja vetää siitä johtopäätöksen, ettei rattijuoppoa voi estää jatkamasta rattijuoppoiluaan millään tavalla, ei ainakaan autoa takavarikoimalla, koska silloin se olisi takavarikoitava pullan syöjältäkin. Voi herra jumala.

    Ja jos tukkirekan siirto pari metriä omalla pihalla 0,5 promillessa johtaa a) oikeudenkäyntiin, b) tuomioon ja c) tukkirekan menetykseen, niin vika ei ole ministeri Kyllösessä eikä meissä, jotka vaadimme vaarallisia rikoksenuusijoita kuriin ja nuhteeseen.

    Vika on typerässä laissa, typerässä järjestelmässä ja sitä sharialain omaisesti noudattavissa typerissä viranomaisissa, poliiseissa, syyttäjissä ja tuomareissa.

    Eikö tämä nyt ole päivänselvää jokaiselle omilla aivoillaan ajatteleville? Tähän on saatava muutos, eikä suinkaan puolustaa tällä älyttömyydellä muita älyttömyyksiä. Muutosta eivät saa aikaan poteroissaan nyhjäävät entisen menon puolustajat, vaan Kyllösen tapaiset tervejärkiset maallikot.

    Miksei rattijuoppuoteen voi soveltaa lakia samalla tavalla kuin ylinopeuteen?

    Siinäkin on tiukka raja, joka vaihtelee tien mukaan. Nopeusrajoitusta ei saa ylittää, mutta pienistä ylityksistä saa korkeintaan huomatuksen, vähän isommista rikesakon, vielä suuremmista päiväsakkoa ja oikein suurista lähtee kortti. En tiedä lähteekö auto mistään nopeudesta, mutta otetaanhan muissakin rikoksissa rikoksentekoväline valtiolle, niin miksei tässäkin. Jos ammun kaverin naapurin haulikolla, niin naapuriko saa haulikkonsa takaisin? Epäilen.

    Ja mikä helvetin sharialaki Suomen laki on? Miksi se on oltava ankaraa joko-tahi-meininkiä? Jos auto on autoliikkeen, niin sitten se palautetaan sille autoliikkeelle ja kielletään antamasta rattijuopolle. Jos tuomarin harkintaa ei tarvita mihinkään, niin korvataan tuomarit tuomioautomaatilla. Tulee halvemmaksi.

    VastaaPoista
  12. Promillerajoista sen verran vielä, että kahtokeepa vuan niin kohta jonkun nimeltämainitsemattoman populistipuolueen edustaja ehdottaa, että oikeastaan olisi helpompaa ja poliisienkin resursseja säästävää opettaa kansaa ajamaan humalassa ja poistaa rattijuopumustuomiot promillerajoineen laista kokonaan ja ehdotuksen tuomalla jytkyllä siitä sitten kunnallisvaaleissa valtuustoihin suuta soittamaan...sillä empiirisellä tutkimuksella maistissa ajelu menopeleillä syrjäsuomessa on yleisempää kuin uskotaankaan ja maakuntalehtien pikkku-uutisetkin rattijuopoista tätä havaintoa vahvistavat.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  13. Kyllönen on pikemminkin tasa-arvolain tuotos kuin jakojäännös. Lopputulos tosin sama: kaameata kohellusta, vähän järkeä. Oikeusministeriö ei suojele rattijuoppoja, vaan yleistä lainkuuliaisuutta. Jos meille säädetään laki, jossa 0.2 promillea on rikollista, kun kuitenkin tiedämme että se ei heikennä ajosuoritusta - tieteellisesti tutkittu juttu - niin seurauksena on vain se, että rattijuopumustuomio ei ole enää paheksuttava asia, vaan pelkästään huonoa tuuria, kuski joutui mielivaltaisen lain uhriksi.

    Mitä tulee tuohon "ongelmaan", että bussikuski puhaltaa 0.49 promillea, niin kuinkas yleistä tuollainen on? Ehkä jopa kerran vuosisadassa? Mikään ei tosin taida estää työnantajaa pitämästä bussikuskilla alempia rajoja.

    VastaaPoista
  14. Hei!
    Käyn joskus lukemassa Merja Kyllösen runoja, joita hän kirjoittaa ahkerasti. Pieni näyte keskeltä hänen Ihmisenä -runoaan (ma 1.8.11): "Ku sitä ossaiski aena välliin/ pittää suuta soukemmalla/ hillitä pahimman hyrinän./ Van minkä tiet/ ku oot oppinna sanomaan/ ja tekemään." Kyllönen on "klippari" eikä mikään "kutales"(jos muistat mitä nämä murresanat tarkoittavat!).
    Mitä juopuneena autoiluun tulee, vastustan sitä ankarasti ja suosittelen alkolukkojen asentamista, erityisesti autoihin, joilla kuljetetaan lapsia. Suomalaiset juovat aivan liian paljon ja aiheuttavat kaikenlaista vahinkoa. Kaikki avaukset päihtyneenä ajamisen hillitsemiseksi ovat tervetulleita.
    Terv. LN (raitis)

    VastaaPoista
  15. Herkkukaupoista löytyy erilaisia säilykkeitä lasipurkeissa, joissa esimerkiksi vihannekset ja hedelmät säilötty alkoholia muutaman prosentin sisältävään liemeen.
    Päärynää rommi-sokeriliemessä esimerkkinä.
    Itse voisin valmistaa rommikakun, syöttää sen vieraille, ajaa vieraat kylästä pois ja soittaa heti poliisille, että känniläiset vieraat poistuivat luotani juovuksissa autoillaan.

    Mutta asiaan. Laki ei ole sama kaikille. Minulta löytyy lukuisa määrä esimerkkejä mustaa valkoisella.
    Otetaan esimerkiksi komissaari, jonka vaimon isä ajoi juovuksissa autolla jääden kiinni. Kummasti juttu muuttui, että olisi vain autoa siirtänyt 2 metrin verran. Promillelukema pieneni ihmeellisesti. Kyse oli sukulaisestani. Komissaari nyt kuollut, mutta koko mies oli täynnä vastaavia kupruja.
    Toinen kun syyttäjä jättää syyttämättä ex-poikaystävänsä ja asia haudataan.
    Tuomari tuomitsee rakastajattarensa järjettömän pieneen tuomioon ja syyttäjä kimpassa. Sukulaiseni tässä tapauksessa.
    Lääninhallituksen eräs napamies jää kiinni lahjonnasta. Poliisi painaa asian villaisella. Kimpassa kolme erään kaupungin tunnetuinta lakimiestä.
    Ja ISO kasa löytyy vastaavia. Ihan oikeasti jonain päivänä julkaisen tiedot.
    Isännöitsijätoimisto lahjoo virkamiehiä vaikkapa rakennusvalvonnasta. Saavat kesämökeilleen lahjontatavaraa. Poliisi ei tutki. Syyttäjän sukulainen kyseessä.
    Kaupungin it-hankinnoissa liikkui 12.000 euroa käteistä päättäjälle.

    Vai ei Suomessa lahjontaa. Salli minun kaikki kestää tässä kusimyrskyn kaltaisessa järkytyksentilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jonain päivänä"?

      Miksi odottaa? Vinkkaa myös lehdille.

      Poista
  16. Kyllönen on vähän ihmeellinen tapaus. Jotenkin niin, että ihmisessä on patoutunutta toisten määräämisten tarvetta ja nyt se pääsi purkautumaan. Miten muuten on selitettävissä tämä aloitteiden virta.

    VastaaPoista
  17. "Oi ajat tukalat,
    kaikuvat käskyt napakat:

    Pois viina, tupakat, viinakaupat, kapakat
    TV:n päättävät elimet, ei vilku elimet

    Toivat ajat huonot
    saunan lauteille sarvikuonot
    Eivät saa kivet vieriä,
    eivätkä lammikoissaan kieriä

    virtahevot, villisiatkaan
    kun hevoselle housut laitetaan"

    M.Syrjä

    VastaaPoista
  18. Toistan eilisen kommenttini, joka ratkaisi myös auton konfiskoimiseen liittyvät todelliset JK:n esiintuomat ongelmat:

    "ajoneuvorekisterisäännöksiin säännös, jonka mukaan ajokiellossa oleva ei voi olla ajoneuvon rekisteröity omistaja/haltija. Seuraus: ajokieltossa olevan tulee, joko palauttaa kilvet poliisille, jolloin ajo ei onnistu, taikka siirtää auto jonkun ei-ajokiellossa olevan nimiin, jolloin tämä on vastuussa siitä, ettei luovuta autoa kortittomalle/humalaiselle. Mikä parasta, tämä ei maksaisi mitään."

    Joku eilisistä kommentoijista väitti, että joku törkeään rattijuopumuksiin syyllistynyt voidaan tuomiota seitsemän kertaa ehdolliseen vankeuteen. Tämä ei pidä paikkansa: yleensä viimeistään kolmannella kerralla tulee ehdoton. Se on eri asia, että alkoholismi-nimiseen sairauteen - samoinkuin psykopatia ja muut luonnehäiriöt - vankila ei ole tepsivä konsti. (Mikä sitten olisi, olkoon toisen blogin/kommentin aihe.)

    VastaaPoista
  19. Harrastatkohan Kemppinen nyt saivartelua? Pullasta saatu etanolimäärä haihtuu kyllä aiemmin, kuin milloin se voidaan todeta varmalla mittaustavalla. Sensijaan merkittäviä etanolimääriä harvemmin muodostuu vereen muuta kautta, kuin suussa nautitusta nesteestä. Sitähän tässä pyritään estämään.

    VastaaPoista
  20. Suklaalla auto pois valtiolle? Iltalehti mittasi 2009 että Da Capo suklaa nosti alkometrin lukemaa 0,16 ja toisen kerran 0,14 promilleen. Liköörikonvehdit nosti lukemat 0,7:n promillen päälle. Mutta tämä oli suuvaikutus. Suun huuhtomisen jälkeen laskevat nopeasti kohti nollaa (muttei nollaksi).

    Joillain ihmisillä (edesmennyt Jorma Palo kertoi HS:n kuukausiliitteessä) on mahasysteemi jatkuva hiiva-pannu, ja elämänsä ajan hyvin pienessä hiprakassa vastentahtoaan. Kuitenkin sen verran rasittaa etanoli elimistöä että helposti maksa sanoo poks.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  21. Promillerajan lasku 0,2 toimii ehkä vain jos:
    1) Poliisille annetaan tuomiovalta tien päälle johonkin promillerajaan asti.
    2) Tehdään (lisä)rangaistavaksi kieltäytyminen puhaltamasta seulonta-/tarkkuusalkometriin >>> kuljetukset verikokeeseen jäävät pois.
    3) Ratkaistaan miten poliisi saa estettyä rattijuopon ajamisen jos ei häntä vie putkaan tai muutoin estä ajoneuvon käynnistämistä.
    4) Mites 3-kohta talvella? Jätetään paleltumaan korpitaipaleille?

    Niinsanottuna "ideana" tuo 0,2 promillea kuulostaa tietysti hyvältä, mutta mitäpä poliitikko ei keksisi oman suosionsa kasvattamiseksi?

    VastaaPoista
  22. Seliseli - ainoa käypä vastaus lienee valivali.

    Muuten suosittelen G&S:n koomista oopperaa The Mikado. "Let the punishment fit the crime."

    VastaaPoista
  23. Helsingissä pudotettiin nopeusrajoitus 30 kilometriin, ja liikenneturvallisuus parani dramaattisesti.

    VastaaPoista
  24. "Jokin pieni osa tehdään firman autolla. Aika suuressa osassa omistaja on autoliike ja juoppo on vain haltija."

    Niinhän sitä vain normaali, käsittääkseni suhteellisen täysjärkinen henkilö kuvittelisi, että noissa luovutusehdoissa on klausuulit tuollaisen varalta. Menee joko vakuutuksesta tai todennäköisemmin auton haltija korvaa menetyksen omistajalle. Kai sen voi lakiinkin kirjoittaa, jos tuollainen niin kaukaiselta ajatukselta tuntuu.

    "Lestadiolaiset ja heränneet ovat huomattavasti lainkuuliaisempia myös valtavilla kesäjuhlillaan kuin mikä tahansa muu noin 100 000 hengen joukko."

    Nuo lienevät myös merkittävästi lainkuuliaisempia juuri siellä kesäjuhlillaan kuin normaalielämässä, jossa ehkä alkoholia ei kulu, mutta rikoksia yhteensä tehtailtaneen keskimäärin jokseenkin saman verran kuin muuallakin. Toisaalta jos valitaan nuo 100 000 eri vuosien Tuska-festivaaleilta, niin havaitaan, ettei sielläkään huonosti olla käyttäydytty.

    VastaaPoista
  25. Usein on esitetty rattijuopon salvamista, sillä se kohtelisi tasapuolisesti ainakin kaikkia miehiä yhteiskuntaluokasta riippumatta. Mutta jos joku muutenkin olisi juuri ollut harkitsemassa sukupuolenvaihtoa, hän jäisi tavallaan rangaistuksetta. Siksi kaikki rangaistukset ovat toimimattomia ja oikeustieteellisesti ongelmallisia. Sitähän vasemmistolainen kriminaalipolitiikka on ollut johdonmukaisesti jo vuosikymmeniä. Siksi rikolliset kulkevat vapaana, ja naureskelevat oikeussalista poistuessaan...

    VastaaPoista
  26. Kun yksikin syntinen kääntyy tieltään ja tekee parannuksen, siitä on suuri ilo taivaassa, sanotaan raamatussa. Mutta kun yksikin uskovainen hairahtuu syntiin, siitä on suuri ilo fariseusten piirissä.

    VastaaPoista
  27. Ad Tapsa: - haulikko palautetaan naapurille eli omistajalleen. Näin on tehty ainakin yli 100 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli uusi tieto minulle. Mutta kiitos vinkistä, jos joskus haluaisimme naapurin kanssa ottaa lain omiin käsiimme, mutta emme kumpikaan menettää omaa asettamme: vaihdetaan vaan haulikkoja. A vot.

      Poista
  28. Ad Omnia: - Lea Nurmela muistaa entisen kielenkäytön: "päihtynyt" oli havaittavasti humalainen. Rikoslaissa oli mm. "virkamiehen päihtymys". Itse asiassa on edelleen. Virkamies ei menetä virkaansa juotuaan lounaalla lasin viiniä.

    Mitä mieltä kommentoijat ovat - pitäisikö kaikki virkamiehet tai ainakin poliisit ja tuomarit puhalluttaa joka aamu?

    VastaaPoista
  29. Ad Omnia: - olen jyrkästi eri mieltä Tapsan kanssa. Oma rikoslain legalistinen kantani ei muuten ole vasemmistolainen, vaan periaate tuli lakiin 1400-luvun lopulla - ketään, esimerkiksi Tapsaa - ei voi tuomita rangaistukseen, ellei hän ole rikkonut todistettavasti laissa ilmaistua kieltoa.

    Olen toden totta itse istunut jutun, jossa vaadittiin rangaistusta rattijuoppoudesta henkilölle, joka oli naapurin rouvan ikkunasta katsoessa vaikuttanut humalaiselta kävellessään autolta kotiin. Itse hän sanoi, että jalka oli ollut pidempään kipeä.

    Siis selvä säännös ei riitä. Täytyy olla myös selvä näyttö eli todistelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, mistähän asiasta professori on kanssani eri mieltä? Siitäkö, kun tähän seuraavan viitaten pidin tukkirekan siirrosta nostettua oikeusjuttua ja rekan menetystä typeränä:

      JK: "...ja lisäisin omasta puolestani, että tärkeään rattijuopumukseen käytetyn huonokuntoisen henkilöauton ja 0.5 promillen rattijuopumukseen käytetyn eli kotipihalla muutaman metrin siirretyn tukkirekan menettäminen tuntuvat hiukan eri asioilta. Olen ollut tuomarina mukana myös jälkimmäisen kaltaisessa jutussa. Rekkaa piti siirtää, jotta vieraat pääsivät autollaan pihasta."

      Tuosta saa käsityksen, että juttu nostettiin ja rekka menetettiin, vai? Ainakin juttu nostettiin, kun Kemppinen oli jutussa mukana. Minusta se on verovarojemme uskomatonta väärinkäyttöä ja tuhlausta ja jutun nostanut syyttäjä pitäisi erottaa, jos ainoa aihe jutelle on naapurin akan havainto kyökin ikkunasta.

      Siis tästäkö Kemppinen on eri mieltä? En ihan saa kiinni ajatuksesta, kun toisaalta tunnut olevan jatkokommentissa kanssani samaa mieltä?

      Poista
  30. Ad Omnia: väite mummoja ryöstelevien erilaisissta rangaistuksista on väärä.

    VastaaPoista
  31. Ad Omnia - JarMom menettelee lähes rikollisesti, ellei julkaise tietojaan nimien kanssa ja toimita niitä Eduskunnan oikeusasiamiehelle.

    Pahoja väitteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan tuota julkaistakin. Lisätään vielä kimppaan kaupunginhallituksen porukat, joista muutaman kesämökille toimitettu samanlaisia kivetyksiä kuin mitä kaupunki hankki. Pihakalusteetkin näyttävät samanlaisilta. On matkoja USA:n suuntaan, saatuja kameroita ja kannettavia ja lahjakortteja...
      Ne on näitä urakoitsijoita, jotka em. pieniä lahjoja jakelevat.

      Mielestäni en kertonut mitään erityistä, vaan uskon monella olevan vastaavia tietoja. Ainakin medialla on, mutta jostain syystä eivät mielellään kaikkea julkista.

      Poista
    2. Toisaalta, jos JarMom lähettää tiedot nimien kanssa oikeusasiamiehelle, eikä tapauksia tutkittaessa ala nousta savua, seuraa varmasti syyte ja tuomio kunnianloukkauksesta. Kieli on pään surma.

      Väitteet ovat niin kovia, että ne olisi kyllä syytä julkaista kunnolla, todisteiden ja nimien kera. Jos väitteissä on perää, kuuluu jonkun lähteä leivättömän pöydän ääreen. Jos ei, niin silloinkin.

      Poista
  32. "ketään, esimerkiksi Tapsaa - ei voi tuomita rangaistukseen, ellei hän ole rikkonut todistettavasti laissa ilmaistua kieltoa."

    Ai niinq Rytiä & kumpp.?

    VastaaPoista
  33. Jos joku on lukenut Kyllösen itsensä sanomaa esim. tänään Hesarista, niin ei hän niin tyhmiä juttele kuin täällä annetaan ymmärtää. Hän kyllä erottaa selvästi promillerajan laskun ja kroonisten rattijuoppojen kiinni saamisen toisistaan.

    Olen itsekin vastustanut rajan laskua ja alkolukkoja kaikkiin uusiin autoihin, koska edellinen ei tehoa tosijuoppoihin ja jälkimmäinen on kollektiivinen rangaistus, joka tulee kalliiksi ja vaatii 20 vuotta tehotakseen todella.

    Mutta jos rajan laskua vastustetaan argumentilla, että sittenhän jokainen pullaa syönyt ja 0.2 puhaltanut menettäisi autonsa tai ainakin joutuisi oikeuteen, niin näen punaista. Eihän nytkään menetetä korttia, jos 8-kympin alueella ajaa 90 km/h. Miksi lain tulkinnan pitää juuri tässä kohtaa olla idioottimaisen yksisilmäistä, kun ei se ole muissakaan asioissa?

    VastaaPoista
  34. Liikenneturvallisuutta oleellisesti parantaneet tekijät (kattonopeus, turvavyöpakko, talvinopeusrajoitukset) ovat suunnattomasti loukanneet kaikkia holhousyhteiskunnan vastustajia. Niistä piti olla pelkästään haittaa. Toisin on käynyt, eikä kukaan niitä enää ilkeä vastustaa.
    Promillerajan siirtäminen nollaan, jolloin poliisi 0,2:een asti "huomauttaisi ankarasti", olisi hyvä viesti siitä, etteivät alkoholi ja auto sovi yhteen. En usko, että sillä turvallisuutta oleellisesti parannettaisiin, kuten viittaamillani toimenpiteillä, mutta - kuten sanottu - viestinä se olisi oikea ja parin vuoden päästä tuskin löytyisi sitä kemppistä, joka valittaisi, että 0,5 se olla pitää. Visti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Promillerajan siirtäminen nollaan, jolloin poliisi 0,2:een asti "huomauttaisi ankarasti", olisi hyvä viesti siitä, etteivät alkoholi ja auto sovi yhteen."

      Ihmisen veren luontainen alkoholipitoisuus on noin 0.03 promillea, eli poliisi ei sitten muuta voisi tehdäkään kuin huomauttaa ankarasti jokaista autoilijaa - ellei rajaa oikeasti laitettaisi johonkin nollan yläpuolelle määriteltävään mittaustarkkuuteen.

      Jolloin voidaan todeta, että nyt annettiin sitten kuitenkin viesti, että alkoholi veressä on ihan normaali asia. Niin kuin se onkin.

      Itse olen edelleen sitä mieltä, että raja on järkevä laittaa hiukan sen kohdan alle, jossa alkoholi alkaa vaikuttaa negatiivisesti suorituskykyyn. Eli 0.5 promilleen.

      Poista
    2. Poliisin mittari tuskin pystyisi 0,03 promillea edes mittaamaan.
      Raja voisi tietysti olla suoraan se 0,2, kuten Ruotsissa ja Norjassa. Heillähän tämä hassu Kyllönen on ehtinyt ilmeisesti jo olla ministerinä. Veikkaan, että raja putoaa muutaman vuoden päästä siihen, mitä se on Ruotsissakin. Ruotsin lainsäädäntöähän on tapana aikansa pilkata ja sitten seurata mukana ja pitää ajatusta lopulta fiksuna. Esimerkkeinä vaikkapa pyöräilykypärät.
      Ennustukseni on, että Ruotsi tulee pudottamaan nopeusrajoituksiaan ja Suomi seuraa älämölöjä päästellen ennen pitkää perässä. Haukut saa tietysti liikenneministeri, joka ei ollenkaan tiedä, "ettei vauhti tapa, auto tappaa", vai kuinka ne nyt menikään?
      Visti

      Poista
  35. "Lestadiolaiset ja heränneet ovat huomattavasti lainkuuliaisempia myös valtavilla kesäjuhlillaan kuin mikä tahansa muu.."

    Valitettavasti olen saanut antaa itselleni kertoa erittäin kettuuntuneen paikallisasukkaan silminnäkijätodistuksia että lestadiolaisten 2011 kesäjuhlilla ovat vohkineet pyöriä ja pesseet tukkiaan pesuaineella järvessä (- - > ekologista tuhoa).
    Edellistä en osaa mitenkään selittää parhain päin, jälkimmäisen voisi vielä yrittää selittää sillä että tv ja median välittämä moderni ympäristötietous on kenties jäänyt heikoksi tältä tv:ttömältä porukalta.

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllähän Woodstockin pöllyjuhlat 1969 lyö laudalta hurskaimmatkin pöyränpöllijälestadiolaisporukat: 3 päivän ajan mutapellossa istui muutama satatuhatta hörhöä raportoitujen rikosten määrän ollessa ilmeisesti lähelle nollaa tapausta. Paradoksaalisesti ehkä tässä tapauksessa oli niin, että mind-altering substances nimenomaisesti edesauttoivat sellaiseen tilaan pääsyä, jossa - huumausaineita koskevaa lainsäädäntöä lukuunottamatta - ei aktiivisuus rikollisuuden suuntaan kehittynyt niin kovin pakottavaksi. Samaa metodia käytetään lestadiolaiswoodstockeissakin, joskin niissä piireissä vastaava tahtotila aikaansaadaan yhteislaululla ja Kirjaa lukemalla.

      Poista
  36. Blogisti kysyi edellä mielipidettä tuomareiden ja poliisien aamupuhalluttamisesta. Voi, voi- taitaisi virkakunta kaventua vielä aika suuuresti nykyisistä niukoista resursseista, ainakin omalla yli 30v tuomioistuinlaitoskokemuksellani!

    VastaaPoista