Sivun näyttöjä yhteensä

10. heinäkuuta 2010

Elinkautinen


On häpeällistä jakaa lukemisohjeita omista kirjoituksistaan. Kirjoittajan kuuluu viedä lukijaa kuin ämpäriä. Kuitenkin luulen ettei se toimi verkossa. Kirjan käteensä ottanut on hiukan sitoutunut. Sanomalehti on vanhemmalle sukupolvelle hampaiden harjaamiseen verrattava aamutoimi; itse olen lipsunut, ensin mainitusta. Katson aamuvarhaisella verkosta otsikot ja ingressit ja luen kirjoituksia myöhemmin paperilta sen mukaan, miten henki puhuttelee.

Kirjallisuus on täynnä esimerkkejä teksteistä, joiden näennäinen sisältö on toinen kuin tarkoitus. En oikein uskalla tehdä tätä verkossa. Siksi yritän yhä useammin skitsofreniaa. Jaan itseni kahdeksi tai useaksi henkilöksi ja väitän itseäni vastaan.

Itse olen vakuuttunut nykyisen lain perusteluista ja sen käsityksen vallassa, että rikosoikeuskäytäntömme ja kriminaalipolitiikkamme on tyydyttävää, ottaen huomioon kovan todellisuuden asettamat rajat. Elinkautinen vankeusrangaistus alle 20 vuoden istumisena on mielestäni oikea.

Tämä on nyt päivän puheenaihe, ja keskustelua käydään kevein perustein. Media muistuttaa mittakaavasta, mutta kansalaiset eivät muista. Suomi on väkivaltarikosten maa, mutta jos poistaisimme tilastoista sen mm. Ilkka Taipaleen tähdentämän 3 % miehistä, joka on syrjäytynyt ja moniongelmainen, myös väkivaltarikoksista katoaisi kaksi kolmatta osaa.

Nämä noin 40 000 20–40 –vuotiasta miestä työllistävät noin 40 000 ihmistä laitoksissa, sairaaloissa jne. Heidät – tulevat väkivaltarikolliset – pystyy aika hyvin osoittamaan alle 10-vuotiaina. Looginen ratkaisu olisi teloittaa heidät siinä vaiheessa.

Näin ei pidä tehdä. Menemättä kuolemanrangaistusta vastustaviin perusteluihin torjun tuon ajatuksen yksinkertaisemmin: yhteiskuntamme rakentuu fraktaaleista. Kun noista 40 000 kiusankappaleesta olisi päästy eroon, kävisi ilmi, että ”kunnon ihmisten” harmina on seuraava 3 prosentin ongelmaryhmä.

Persoonallisuudesta – persoonallisyyshäiriöstä – lähtevää käyttäytymistä ei pysty sääntelemään samalla tavalla kuin liikennettä. Liikenteessä kuolemat ja vakavat vammat saatiin 1970-luvulla romahtamaan kattonopeudella ja turvavöillä – vaikka kyllä niitä vastustettiin! Tuon vuosikymmenen alussa vainajia tuli yli tuhat vuodessa, nyt noin kolmannes.

Pidetään sitten murhasta elinkautiseen tuomitut vankilassa, kunnes kuolevat. Viattomat sivulliset olisivat turvassa.

Suojeltavia uhreja on muutamia kymmeniä vuodessa. Sivuutan tässä ”jäsentenväliset” henkirikokset, jotka eivät aiheuta keskustelua eivätkä erimielisyyksiä. Siinä menee kaksi kolmattaosaa murhista. Aiheeseen nähden liian ronski ”jäsentenvälinen” tarkoittaa murhaa, jossa tekijä ja uhri tunsivat toisensa, mutta eivät kuuluneet samaan perheeseen.

Vaikka Suomeen rakennettaisiin Alcatrazin tai Folsomin tyyppinen vankila, sieltä pääsee aina joku pakoon. Ellei pääse aidan yli niin sitten esimerkiksi matkalla leikkaukseen tai hautajaisiin. Suurturvallisuusvankila on hyvin kallis ratkaisu, ja vartijoilla ja virkailijoilla on kovat oltavat. Ainakin eräässä vaiheesa Suomessa vankiloiden henkilökunnan itsemurhaluvut olivat samaa luokkaa kuin vankien. Ei ole herkkua olla joka päivä vihan kohteena.

Mieleltään järkkynyttä natsijohtaja R. Hessiä pidettiin vankina vuoteen 1987, jolloin hän kuoli 93-vuotiaana. Seurauksena oli kultti ja uusnatsien marttyyri. Aika pahoja saksalaisia miehiä toimi etenkin Naton tunnuksin armeijassa jo 1950-luvulla. Heitä ei muistele kukaan.

Murhamiehet ovat vankilan arvojärjestelmässä kingejä. Muuttamalla heidän käsittelyään äkisti ankarammaksi loisimme heille fundamentalistisesti suuntautuvan ihailijajoukon.

Jos joku keksii paremman keinon, antaa kuulua. Itse ehdottaisin terapiaksi naamioitua pidennystä johonkin 25 vuoteen. Sanoin ”naamioitua”, koska osa näistä elinkautisvangeista ei ole parannettavissa ja osa ei ole vaarallisia.

39 kommenttia:

  1. Jumalauta, että minä nautin näistä Kemppisen jutuista. Tämä oli yliveto!

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  2. Murhamiehille yhteiskunnallisesti edullisin rangaistus olisi kuolemanrangaistus.
    Se vaan ei enää nyky-yhteiskunnassa toimi.
    Karkoitusta esim. Siperiaan ei voi edes harkita.
    Ahvenanmaalaisetkaan tuskin haluavat tuomittuja murhamiehiä konnuilleen.
    Eräs vaihtoehto olisi täysin suljettu murhamiesten reservaatti jossa vallitsisi heidän omat lakinsa ja infrastruktuurinsa sekä ravinnonhankintajärjestelmänsä ilman mitään ulkopuolista apua tai valvontaa.
    Suomessa karkoitus autiolle saarelle ei oikein toimi, koska välimatka mantereelle on liian lyhyt.

    Tosiasiassa ongelmiin pitäisi pystyä puuttummaan riittävän ajoissa. Näin sanovat ainakin kukkahattutädit. Sekään ei toimi. Yhteiskunnalla ei ole halua tai varaa maksaa jokaiselle ongelmaiselle henkilökohtaista paapojaa.

    12 vuotta linnassa on pitkä aika. Sinä aikana ehtii tekemään paljon muutakin kuin vain nostelemaan puntteja koittavan vapauden varalle.
    12:ssa vuodessa pystyy hankkimaan melkoisen ammatillisen koulutuksen jos vain resursseja löytyy.

    VastaaPoista
  3. No! Mikäpä tuossa, noin 130 iteraatiokierroksen jälkeen populaatio muodostuisi ongelmattomimmasta 2%:sta ja Mensalaisten pidot olisivat parhaimmillaan heidän naureskellessaan fraktiili/fraktaali-sanaleikkejä ilman, että kiusanhenget olisivat vierustalla nauramassa karkeampia naurujaan. Vaan taitavat pyssyt käydä liian pieniksi kierrosten välillä, että (ei) syytä huoleen.

    VastaaPoista
  4. Ylimielisille suomalaisille voisi nyt tulla mieleen ettei se amerikankaan kova järjestelmä ole tyhjiössä syntynyt. Tälläinen tapahtuma pääsisi siellä ehkä paikallisuutisiin jos sinnekään.
    Minusta elinkautiset pitäisi kärsiä peräkkäin jos niitä on useampia- rangaistusasteikko murhasta voisi olla olla tuo jenkkien twentyfife to life tai ehkäpä kahdestakymmenestä vuodesta loppuelämään riippuen vaarallisuusasteesta. Ehdonalaiseen päästyään juuri tuo päihtymiskielto + muut tukitomet ainakin viisivuotta veri ja virtsatesteineen.

    VastaaPoista
  5. Mitenkäs se ikätekijä?
    Eikös väkivaltarikolliset ole useimmitn alle 50 v? Jopa aika usein alle 40 v.
    Tältäkin kannalta Jukan ehdottama 25 vuodem kakku nayttaisi toimivalta. 20 vuoden ikäisenä tehty rankka väkivaltarikos, johtaisi vapautumiseen 45 v. iässä.--Pääsisi nauttimaan seesteisestä vanhuudesta. Hankaluutena olisi tietysti se, että opiksi ottaneet väkivaltarikolliset joutuisivat kärsimään.

    Eikö tunneta rankkaan väkivaltaan purevaa terapiaa?

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: - sain hovioikeuden kahvilassa tietyn maineen sanottuani, että aina tunnettu terapia on jakoavaimella ohimoon; kun on tarpeeksi iso jakoavain ja lyö riittävän lujaa, ent. väkivaltarikollinen istuu nurkassa nyyhkykttämättä ja kirnuaa räkää.

    Tällaista puhetta pidettiin täysin sopimattomana. Sitä se onkin.

    VastaaPoista
  7. Jos moniongelmaiset poistettaisiin jostakin maasta, heideän tuonnistaan tulisi ennen pitkää bisnes. Lisäksi yhteiskunnan omat moniongelmaisten tuotantomekanismit kiihtyisivät - ei vähiten siksi, että ihmisten näkeminen kelpoina ja epäkelpoina on itsessään olennainen syrjäytymisen juuri ja tuhoavimmillaan tuossa mainitussa alle 10 vuoden iässä. Nämä henkiset jakoavaimet sun muut.

    VastaaPoista
  8. Puhuit - taas kerran - asiaa.

    Mielestäni on käsittämätöntä, miten lehdistö lietsoo ihmisten vihaa. Jos lehtiin on uskomista, kansan tulisi saada päättää, mikä rangaistus on oikea, kun on kyse murhamiehestä (tai pedofiilistä). Ja asiallinen keskustelu saa vain pienen tilan.

    Citizen Jane

    VastaaPoista
  9. Olisiko Jukka Kemppinen tullut määrätä "jakoavainpuheidensa" johdosta oikeudenmukaisena seuraamuksena "elinkautiseen" eli olemaan hovioikeudenneuvoksena 67 ikävuoteensa saakka? Sillä eihän JK ole vihannut mitään muuta yhtä paljon kuin tuomarinuraa.

    VastaaPoista
  10. En tiedä, ovatko persoonallisuushäiriöiset parannettavissa. Jotkut yrittävät, muun muassa eräs Kemppinen. Psykiatri Juha Kemppinen on kirjoittanut oikeinkin tutustumisen arvoisen kirjan Naamion takaa: persoonallisuuden mahdollisuudet. Siis tosiaan "mahdollisuudet" eikä aina vaan "häiriöt".

    VastaaPoista
  11. Taistelun Heikkilän talosta lopetti suomalainen akupunktio, jota terapiaksi sanotaan. Naula päähän nutturan alle. Kuolemansyytä ei tutkittu, eikä terapioissa ole päästy koululääketieteen tasolle, tuomiotkin ovat puoskarointia. Asuttiin murhamiehen kanssa naapureina. Kunta otti luottovangin omalle kontolle ja antoi asunnoksi kunnanmökin saunan saaressa. Mies kuoli yöllä ja vasta aamulla vaimo siirsi ruumista. Etkö pelännyt yöllä? En pelännyt eläessä, miksi sitten kuolleena. Ihmeitä tekevä kirjekuori on koko ikänsä vankilassa olleen suojeluspyhimykseni, Maurin, lehtiartikkelin välissä. Kuoli työtehtävässä murtokeikalla. Antoi anteeksi itselleen elämäntapansa. Toinen odottaa minun sovittavan hänen rikostaustansa. Jää viimeiselle tuomiolle. En osaa pyytää hänen tekojaan anteeksi itseltäni.

    VastaaPoista
  12. Kemppinen perusteli vakuuttavasti, miksi yhteiskunta ei halua lamauttaa Skupollin ja Åkerlundin kaltaisia väkivaltaisia psykopaatteja. Tyydyn siihen.

    Mutta olen ajatellut ja mielikuvaharjoitellut valmiiksi mitä tekisin, jos Skupollin tai Äkerlundin kaltainen väkivaltainen psykopaatti uhkailisi minua tai läheisimpiäni.

    VastaaPoista
  13. On se vain niin, että JK puhuu taas järkeä kun muu kansa murhanhoimoisena huutaa kuolemantuomitota Ameriikan malliin. Siellähän kovat rangaistukset ovat minimoineen rikollisuuden, voi onko?

    Kiitos tästä blogistasi JK!!!

    OL

    VastaaPoista
  14. Kuten Jukka totesi, monista näkee jo alle 10-vuotiaina, että jotain pitäisi tehdä. Mutta institutionalisoitu heitteillepano ei ole rikos. Pitäisi olla. Rikoshaitat kaatuvat viattomien sivullisten niskaan. Ja monissa tapauksissa kyseinen syrjäytynyt olisi voinut löytää paikkansa ilman pakkotoimia ja elää onnellista elämää ja jopa maksaa veroja.

    Viitteenä tämän Hesarin nettiuutisista juttu.

    VastaaPoista
  15. Ongelma on se, että oikeuslaitos valehtelee. Jos nyt otetaan tämä Porvoon ampuja niin hän saa jo toisen elinkautisen ja on silti 57 - vuotiaana vapaa mies.

    Lakimiehet ovat niin ämmiä, että ne eivät uskalla sanoa: "Tuomitsemme sinut murhasta muutaman vuoden vankeuteen", vaan lakimiesten pitää omaksi ilokseen elättää jotain uskoa auktoriteetista, jota lain takana ei enää ole, kiitos lakimiesten.

    VastaaPoista
  16. Joku mainitsi "ikätekijän" ja olen itsekin sitä tuumaillut.

    Yli 50-vuotiaat harvemmin enää rankempia juttuja tekevät, tai jos tekevät, niin perhepiirissä.
    Yli 60-vuotiaat voisi melkoisella turvallisuudella päästää vapaalle - tulevaisuudessa elinikää heilläkin on jäljellä vielä useampi kymmenen vuotta, joten hyvin ehtivät vielä avarampia maisemia katsella. Nuoria tappajia voisi siis hyvinkin pitää posessa sen 20-30 vuotta, että ehtivät rauhoittua.
    Naisia tämä ei koske, koska ovat tämän sortin rötöksissä marginaalisen pieni ryhmä.

    Mutta pitäisikö eläkettä karttua myös lusimisesta? Olisi sitten helpompaa kun portti aukeaa.

    Ihan sopimatonta tekstiä tämäkin.

    -osku

    VastaaPoista
  17. Petja Jäppiseltä olen oppinut verrattoman tavan tähdentää milloin joutuu turhantarkasti selittämään tekstiään: "Minä kirjoitan nyt oikein hitaasti..."

    Oikeuden rattaidenkin tulisi yleensä jauhaa pikalukuisia uhmaavan hitaasti, mutta monissa täytäntöönpanotoimissa tehosekoitinkin olisi tarpeen; ainakaan lainvoimaisia ei saisi viivästyttää.

    VastaaPoista
  18. "Itse ehdottaisin terapiaksi naamioitua pidennystä johonkin 25 vuoteen. Sanoin ”naamioitua”, koska osa näistä elinkautisvangeista ei ole parannettavissa ja osa ei ole vaarallisia."

    Kuinkakohan pitkälti tämä menisi sarjaan käyttäytymispsykologian ja manipulaation oppitunteja vaarallisille henkilöille?

    VastaaPoista
  19. "Mikäpä tuossa, noin 130 iteraatiokierroksen jälkeen populaatio muodostuisi ongelmattomimmasta 2%:sta ja Mensalaisten pidot olisivat parhaimmillaan heidän naureskellessaan fraktiili/fraktaali-sanaleikkejä ilman, että kiusanhenget olisivat vierustalla nauramassa karkeampia naurujaan."

    Kenen luulet olevan päättämässä muiden kohtalosta?

    VastaaPoista
  20. "Kenen luulet olevan päättämässä muiden kohtalosta?"

    Se ei ole tässä olennaista. Kuten jo totesin pyssyjen pienuus -kommentillani (jolla tarkoitin pitkän aikavälin totalitarismin epäkäytännöllisyyttä), ei käytännön eugeniikka ole ongelmatonta näennäisestä eleganttiudestaan huolimatta tai siitä johtuen.

    Mieluummin hakkaan kirveellä halkoja kuin ihmisiä, paitsi äärimmäisessä hädässä.

    VastaaPoista
  21. Eikö olisi yksinkertaisinta luopua termistä "elinkautinen", kun se ei kerran sitä ole.

    Sillä kansan syvien rivien ällistynyt tyrmistyshän kohoaa siitä, että 1997 elinkautiseen tuomittu onkin 2010 vapaa kuin taivaan lintu. Ei ole kauan siitäkään, kun murhaava psykopaatti lähti suorittamaan kolmatta elinkautistaan - takana nuoruudessa mm. oman äidin ja sivullisen pikkutytön murha. Kymmenen vuoden kuluttua hän on vapaa murhaamaan taas.

    Jos tuomiona vaikkapa vaimonsa murhasta a la åkerlund annettaisiin heti 12 vuotta, niin kiukku purkautuisi heti eikä vasta patoutuneena 12 vuoden jälkeen - niin kuin nyt meillä, jotka muistamme hyvin Åkerlundin ensimmäisen raukkamaisen murhankin.

    Se olisi jotenkin reilumpaakin ihmisiä kohtaan. Tyyliin raaka tappo puukolla ensikertalaiselle 2,5 vuotta jne. Siihen tottuisi.

    Miksi tuomiota täytyy antohetkellä liioitella - kerropa Jukka tuomarina sen tausta tällaisella tyhmälle lakia yhä kunnioittavalle kansalaiselle?

    Ja miksi vouhkataan tuomioiden pidennyksistä ja asekielloista, kun parempi vaihtoehto on tässä: täysi kieltolaki.

    Ilman viinaa tässä maassa eivät tappaisi kuin kunniakansalaiset kunniansa tähden.

    Tiedän - kieltolaki ei onnistu. Mutta ei onnistu asekieltokaan. Minusta on parempi, että rikolliset häiriköivät kadulla kännissä kuin ase taskussa.

    VastaaPoista
  22. Naapurissa asui 60-luvulla kaveri, joka teki rötöksiä yhdessä "sen" Matti Markkasen kanssa.
    Pakenivat Vaasan lääninvankilasta klassisesti lakanaköyden avulla. Siitähän oli aikoinaan isot otsikot lehdissä. Pakomatka päättyi sitten Volvo BV:llä kotikirkon portinpieleen, mistä poliisit poimivat.

    Kaverusten tekemisillä saattoi olla aika suuri vaikutus allekirjoittaneen elämään: sen verran pelkäsin naapurin rosvon edesottamuksia. Jouduin myös väistelemään Markkasen baarinomistajakaverin luonnevikaista rottweileria ja susikoiraa koko keskikouluaikani - ne kun sattuivat vahtimaan koulutietäni; seurasivat usein perässäni kotiovelle asti. Siinäkin sai käsityksen rikollisesta luonteesta.

    VastaaPoista
  23. Itse ihmettelin tässä Porvoon jutussa että lasketaanko murhamiehet tosiaan vapauteen ihan noin vain, ilman mitään kontrollia?

    Elinkantisesta voisi vapautua jonkinlaiseen ehdolliseen vapauteen, jonka kesto olisi vaikkapa puolet istutusta tuomioista. Sen aikana säännöllinen valvonta päihteiden käytöstä ja vaikka ratsaus aseiden ja laittoman tavaran poissaamiseksi.

    VastaaPoista
  24. Minua kylmäsi.
    Oikeastaan en ole koskaan nähnyt televisiossa mitään niin pelottavaa kun Sauri selittämässä sitä, että tämä ongelma ei ratkea psykiatrialla, vaan aseita rajoittamalla, sillä eihän tässäkään tapauksessa ollut kyse psykiatrisesta tapauksesta

    Sattuneesta syystä minulla on tuttavia ja sukulaisia eri puolilla järjestelmää joka huolehtii näistä tapauksista; poliisi on suvun yleisempiä ammatteja, mutta on tuossa muitakin...

    Omainen sanoi, ettei ole tavannut ainuttakaan elinkautisvankia, joka olisi psyykkisesti terve. Sanoi tietävänsä että yhden kerran mies oli terve tullessaan, mutta ei tuomion jälkeen.

    Kun ottaa huomioon, että suomalaisista miehistä jonkinasteista ADHD oireyhtymää potee 4-10%, ja on arvioitu että vankiloissa olevista tämä on 60-90%, Saurin puheet kylmäävät.

    Minut on hakattu pahasti kauan sitten ja olen joutunut useita kertoja rikoksen uhriksi.

    Mutta kukaan näistä ihmisistä ei jälkeen päin ole herättänyt minussa sellaista kammoa ja pelkoa kuin Sauri televisiossa. Luin hänen katseestaan hyvän ihmisen ylimielistä pahuutta, piittaamattomuutta ja kylmyyttä, missä tarkoitus pyhittää keinot.

    Yhdellä lauseella hän kertoi mistä oikeastaan kysymys; aseet halutaan pois kansalaisilta.
    Sen varjolla sitten voidaan jättää käsittemättä se asia, että rikoksen uusijat yleensä ovat mieleltään sairaita, heikkoja, poljettuja.

    Kun katselin Sauria, tätä pientä ratasta vallan teilipyörässä, niin tuntui että minun on hankittava ase.

    Kaiken varalta.

    VastaaPoista
  25. Ad Omnia: - termi "elinkautinen" on historiallinen. Sekä ehdollinen rangaistustuomioi että ehdonalainen vapaus ovat itsenäisyyden ajan tuotetta. Venäjän vallan aikana tuomittiin murhasta kuolemanrangaistus, joka 1840-luvulta alkaen muutettiin aina armahdusteitse karkotukseksi. Sitä vanhempien kuolemanrangaistusten täytäntöönpano oli sattumanvaraista.

    Nykyiseen tilanteeseen vaikuttaa pakkolaitos, joka on lopetettu. L vaarallisista rikoksenuusijoista on kumottu. Laki epäonnistui - epämääräiseksi ajaksi pakkoölaitokseen kertyi pikkurikollisia.

    VastaaPoista
  26. Ad Omnia: oikaisen heti: pakkolaitosta sinänsä ei ole lopetettu; laki muutettiin oleellisesti 1991.

    Pakkolaitokseen voidaan eristää tuomioistumen lausumalla. Rangaistus voi ylittää tuomitun määrän. Pakkolaitoksesta vapautumista seuraa vähintään kahden vuoden ehdonalainen vapaus, jota valvotaan.

    VastaaPoista
  27. JK:n juttelu fraktaaleista kannattaa pitää mielessä meidän, jotka emme ehkä ole yhteiskunnan varsinaisia tukipylväitä. Minä esimerkiksi tykkään juoda viinaa sekä olutta ja taloni piha on huonosti hoidettu. Olen myös eronnut ja tunnustan tukistaneeni poikaani kun hän tervasi naapurin kissan.
    Jos nyt yhteiskunnasta poistetaan ne 40 000 pahinta rikoksentekijää rima nousee heti. Seuraavaksi vaaditaan puistoissa juopottelevien ja kuseskelevien amatöörijuoppojen joukkolahtausta. Kun heistä on päästy joutuvat tulilinjalle parvekkeilla polttavat ja silloin tällöin viinaa naukiskelevat miehet, jotka eivät pysty pitämään talonsa etupihoja aina edustuskunnossa. Ja kun kymmenen vuotta kuluu lahtipenkkiin lähtevät Lenita Airiston aloitteen pohjalta kaikki huonosti pukeutuvat sekä puvun kanssa tennissukkia käyttävät miehet. Tässä vaiheessa maahanmuutolle on todella tarvetta. Suomalaisia miehiä edustavat enää yleinen syyttäjä ja joukko tutisevia hovioikeudenneuvoksia sekä syytteeltä sattumalta säästyneitä poliiseja.
    Yrittäkäämme siis kestää nuo muutamat pahikset keskuudessamme. Eteenpäin JK:n osoittamalla tiellä!

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  28. http://www.youtube.com/watch?v=TTJh960irds
    Ilkka Taipaleesta kun oli puhe. Itse aiheeseen, olen täysin samaa mieltä ja hieman surullinen kaikkien murha-uutisten nostattamista lynkkays-mielialoista. Elinkautiset kuolemaan saakka ja kuolemanrangaistukset ovat samaa sarjaa pedofilien pakko sterilointien kanssa: Rangaistusmuotoja, joita valtiolla ei pitäisi olla oikeutta ihmisille langettaa. Ihmisen koskemattomuus ja usko ihmisyyteen ovat liian arvokkaita.

    VastaaPoista
  29. Vinkki: Yllätyin kun tein näppisvirheen ja kirjoitin oikean osoitteen sijasta: kemppinen.blogspot.fi

    Katsokaapa mihin sivulle linkki vie!

    VastaaPoista
  30. Voi, voi!

    Eikö ex-hovineuvos todellakaan tiedä, että pakkolaitosinstituutio on lopetettu v. 2006?

    Tämän(kin) asian voi tarkistaa n. parissa minuutissa netistä.

    VastaaPoista
  31. Ad Omnia: - ehkä joku selvittäisi tämän pakkolaitoskysymyksen. Minunkin käsitykseni mukaan se on lopetettu, mutta Finlex esittää lain kumotuksi mutta asetuksen pakkolaitoksesta voimassa olevaksi.

    Nämä tarkistin ennen kirjoittamista mutta en tullut hullua hurskaammaksi.

    VastaaPoista
  32. entä nuo parit argumentit: tuolla oli ainakin yksi slippery slope, mallikelpoinen, ja toinen kehäpäätelmä, muitakin.
    ja fanit ylistävät.
    (en tullut hullua hurskaammaksi).

    VastaaPoista
  33. Pakkolaitos loppui kun vankeuslaki tuli voimaan.
    CJ

    VastaaPoista
  34. Pakkolaitosinstituutio korvattiin RL 2 c 11§:llä eli otsikoltaan "Koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa". Päätösvalta siirtyi yleisille tuomioistuimille. Tästä tarkemmin HE 262/2004.

    VastaaPoista
  35. Kansainvälisten uhrikyselyjen mukaan Suomi ei missään nimessä ole "väkivaltarikosten maa", pikemmin vähäisten väkivaltarikosten maa. En tiedä, ketkä kaikki leivittävät perättömiä tietoja ja miksi, mutta ainakin feministit siksi, että rasismi (seksismi) on auttaa vallankäytössä -- siihen asti kunnes parjatut nousevat.

    VastaaPoista
  36. Jakoavain on varmasti halpa, mutta järjestäytyneessä yhteiskunnassa, kuten Yhdysvallat, kuolemantuomio on tänä päivänä kalliimpi kuin elinkautinen. http://www.deathpenaltyinfo.org/costs-death-penalty

    Vanhasta Vankeinhoitolaitoksesta olisi pitänyt poistaa vain sana vankein. Ei ihmisen mieli parane istumalla vaan hoitamalla kuntoon.

    Rosvon aura rapisisi aika nopeasti, kun hän joutuisi valkotakkisten hoidettavaksi. Rangaistuksen pituus ei olisi ongelma, koska ukko pääsisi pois, kun on terve.

    Ja kuten muussakin terveydenhoidossa: ennaltaehkäisevä hoito huomattaisiin aika nopeasti vieläkin edullisemmaksi vaihtoehdoksi.

    Pahoittelut kaikille tappajien uhrien omaisille. Onneksi ei ole osunut omalle kohdalle.

    VastaaPoista
  37. "väkivaltarikosten maa" Tässä kohdin kannattaa katsoa mistä kohdin tilastot laitetaan poikki. Nimittäin henkirikokset eivät ole väkivaltarikosten synonyymi. Suomelle tyypillinen väkivaltarikos on kännikaveripuukotus.
    Laureman mukaan tämä luokka oli muistaakseni 80 % tapoista/murhista.

    Toivottavasti joku toimittaja esittää joskus Saurille näissä asekeskusteluissa paljon tehokkaamman keinon, nimittäin kieltolain.
    Olisi kiva nähdä sekoisiko välinpitämätönliberaali kieltolakiehdotukseen.

    Yksi vaihtoehto olisi tietenkin pakollinen antabus-kapseli ihon alle.
    Jos se ehkäisi tulevat kännirikokset, niin useamman vuoden istumisen sijan, pari vuotta häkkiä, ehdollinen vapaus kymmenen vuoden kapselilla ! ;-)

    VastaaPoista
  38. että aina tunnettu terapia on jakoavaimella ohimoon; kun on tarpeeksi iso jakoavain ja lyö riittävän lujaa, ent. väkivaltarikollinen istuu nurkassa nyyhkykttämättä ja kirnuaa räkää

    Tämä kappale jäi nyt kertakaikkiaan ymmärtämättä. Onko "jakoavainterapia" aina tunnettu vai ainoa tunnettu? Kun ohimoon lyö edes riittävän hiljaa jakoavaimella, niin vastaanottaja kuolee. Luun paksuus ohimossa on muutama milli. Istuuko väkivaltarikollinen nyyhkyttämättä vai nyyhkyttämässä? Miten se muuten voi olla entinen kun tehdyt teot säilyvät historiassa? Eihän tappajakaan voi olla entinen tappaja, vai herääkö uhri henkiin?

    VastaaPoista
  39. TS: Henkirikoksen uhrien omaiset eivät enää saa korvauksiaan
    Perjantai 23.7.2010 klo 03.29

    Omaiset saavat korvauksensa, jos surmaajalla on tarpeeksi ulosmitattavaa omaisuutta, kertoo Turun Sanomat.

    Yksikään henkirikoksen uhrin omainen ei ole saanut korvauksia henkisistä kärsimyksistä täysimääräisenä sen jälkeen, kun rikosvahinkolakia uudistettiin. Moni omainen ei edes tiedä, mistä korvauksia kuuluisi hakea, kirjoittaa Turun Sanomat.

    Korvausvastuu uhrien omaisille siirtyi Valtiokonttorilta tuomitulle viisi vuotta sitten. Omaiset saavat korvauksensa, jos surmaajalla on tarpeeksi ulosmitattavaa omaisuutta.

    Käytännössä näin ei ole, vaan korvaukset tipahtelevat omaisille pieninä summina silloin tällöin. Oikeuden määräämät korvaussummat ovat keskimäärin 3 000-5 000 euroa.

    Oikeusministeriö selvittää parhaillaan rikosvahinkolain uudistuksen vaikutuksia. Selvityksen mukaan suurin ongelma on tiedonkulussa. Moni omainen hakee edelleen korvauksia turhaan Valtiokonttorista.

    Suomessa tehdään noin 150 henkirikosta vuosittain.

    IL

    VastaaPoista