Sivun näyttöjä yhteensä

2. tammikuuta 2007

Kielen kääntäminen

Runon voi kääntää samalla tavalla kuin humalainen käännetään Kaisaniemen puistossa. Jos toimitus on asiantunteva ja perinpohjainen, kääntäjä poistuu paikalta toisen tamineissa ja vieras, entistä tukevampi lompakko taskussa.

Kuva viittaa Pohjanmaan pikkupoikien lapselliseen hokemaan: meidän sisko on kielenkääntäjän (Atrian) makkaratehtaalla.

Oikeastaan sen nimi oli Itikka, mutta ei ole enää. Eikä sitä moni ymmärtänytkään, koska "itikat" ovat Pohjanmaalla lehmiä.

Eikä kieli ole enää ainakaan menekkituote. Meidän kaupasta sitä saa, tilaamalla. Lapset ja nuoret kauhistuvat naudankieltä, joka muistuttaa syöjää eläimellisestä alkuperästään, siis ruuan ja syöjän. Itse satun pitämään sitä herkkuna, ja oma rajani menee sisälmyssylttyjen kohdalla.

Ainakin Juhani Jaskari-vainaa oli tarkka siitä, että hän oli suomentaja eikä kääntäjä - vai olisiko se ollut päin vastoin. Toisen oli määrä tarkoittaa kirjallisuuden suomen kielelle saattajaa ja toisen taas enemmän tai vähemmän virallista kielenkääntäjää, joka kääntää lähinnä erilaisia asiakirjoja kieleltä toiselle.

Kääntämistä on jostain syystä tapana mystifoida ihan suotta.

Jotkut sanovat, että kääntäminen on mahdotonta.

Roskaa.

Jotkut sanovat, että kääntämisessä katoaa aina jotain - lost in translation.

Totta. Mutta sama koskee kaikkea puhetta ja kirjoitusta. Kun asiayhteys muuttuu, asia muuttuu.

Euroopan ja Yhdysvaltain historia on kääntämisen historiaa. Suuri keskiaika näki kaksi valtavaa muutosta, kaupankäynnin ja siis markkina- ja rahatalouden synnyn ja kansankielten murtautumisen esiin. Latinan rinnalla alettiin jopa kirjoittaa ja sitten ennen pitkää painaa italia, englanti, saksa ja ranska -nimisiä kieliä, eipä aikaakaan kun nämä kielet alkoivat vakiintua.

Suomen kirjallisuus oli alkuun käännöskirjallisuutta, ja Suomen kirjallisuuden historiaan olisi välttämättömästi sisällytettävä suomeksi käännetyn kirjallisuuden historia.

Se on paha puute, että emme oikein tiedä, mitä ihmiset lukivat ja siis tiesivät. Jos tarkoitan "ihmisellä" ylioppilasta tai vastaavan tietomäärän hankkinutta, englanninkielisen tekstin lukeminen oli ennen sotia harvinaista, ja niin oli ranskankin, koska oppikoulun lyhyellä ranskalla ei pitkälle potki.

Englannin puutos näkyy lasten ja nuorten kirjallisuudessa. Olen tainnut tunnustaa ennenkin, että 60-luvulla korjailin maailman parhaiden nuorisonkirjojen suomennoksia, muistaakseni ainakin R.L. Steensonin. Mieleeni on jäänyt erikoisesti herrasrouva Helmi Krohn, jonka suomennokset olivat käsittämättömän huonoja. Arvelin silloin, ettei hänellä ollut edes sanakirjaa.Kunnon sanakirjan mahdollinen puuttuminen ei ole puolustus, koska englantilais-ruotsalaisia sanakirjoja oli.

Voi vapaasti lähteä siitä, että jos joku oli lukenut Keynesin kumoukselliset kirjat kansantaloudesta ennen sotia, niin melkoinen oli tekijä. Epäilen että Ryti olisi lukenut, mutta varma en ole.

Sotien jälkeen englannista kääntäville oli melkoiset markkinat ja suomennoksia syntyi myös hitusen merkilisesti. Esimerkiksi T.S. Eliotin runot saatiin suomeksi talkootyönä, johon osallistujat eivät ole olleet erikoisen halukkaita tähdentämään osallistumistaan.

Romaaneja ja runoja on välttämättömästi suomennettava, koska niin moni todella tärkeä teos on alkukielellä liian vaikea. Ajattelen tässä esimerkiksi Ranskan runoutta, josta viikonvaihteen lehdet kertoivat ilahduttavia uutisia.

Mutta ei se ole sillä hyvä. Eri porukoilla on salaisia kulttikirjoja, joista äkkinäiset eivät saa selvää. Tietojenkäsittelytieteen, matematiikan ja musiikin harrastajat esimerkiksi ovat piilottaneet kukin hyllyynsä D.R. Hofstaedterin kirjan "Gödel, Escher, Bach: an Eternal Golden Braid".

Kirjoittaja oli nuorukaisnero - 34-vuotias fysiikasta väitellyt tyyppi ja amerikkalaiseksi siitä outo, että hän osaa kieliä, muun muassa ruotsia. Hänen myöhemmät kirjansa eivät ole aiheuttaneet samanlaista hälinää. Tämä tuli niin oikeaan saumaan.

Katselin kirjaa hyllystäni. En suosittelisi. "Break it up, son - the joke is over."

Ajattelen lukea taas kerran Egon Friedellin "Uuden ajan kulttuurihistorian", joka näyttää olevan kirja-alennusmyynnissä kahtena pehmeäkantisena niteenä à 7,90. Siinä on kirja, joka piti suomentaa - Erik Ahlman, 1930. Teos on sisällöltään melkein kokonaan perusteetonta höpötystä ja sisältää silmänkantamattoman määrän virheellisiä tietoja ja katteettomia väitteitä. Mutta se on niin innostava, että sitä lukee lukemasta päästyäänkin. - Tosin kehotan hyppimään ikävien kohtien yli. Friedellillä oli omat kaappijumalansa, joista hän innostui vähän liikaa.

Gibbonin "Decline and Fall" eli Rooman valtakunnan rappio ja tuho ilmestyi 1700-luvulla ja lienee edelleen eläväisin antiikin historioista. Kirjoittaja riehaantuu erikoisesti kuvaillessaan erilaisten keisareiden hullutuksia.

Tämäkin kirja on kova pala englaniksi. Sen alkupäästä on ilmestynyt suomeksi 200-luvulla kaksi nidettä, jotka eivät luultavasti ole saaneet sanottavasti huomiota.

Sitten on sellaisia kirjoja, jotka ovat ilman suomennosta täysin tavoittamattomissa - Sveik, esimerkiksi. Rabelais ja Montaigne ovat saaneet viime vuosina korvaamattomia lisiä. Rabelais kirjoitti sille päälle sattuessaan ihan omiaan, ja Montaignen tekee vaikeaksi latinan ja kreikan kielisten sitaattien suuri määrä.

Mielestäni tuollaisten teosten suomentaja rinnastuu kirjailijaan ja oman kokemukseni mukaan työ on tiedollisesti ja taidollisesti vaativampaa kuin runokirjan tai proosateoksen murjaiseminen omasta päästä.

Suomennokset olisi liitettävä ansioluetteloihin. Arvostusten olisi muututtava. Kimmo Pietiläiselle olisi myönnettävä professorin arvonimi.

Kun ajattelen yhtä omista aloistani, nimittäin juridiikkaa, kadun karvaasti, etten ole suomentanut esimerkiksi Grönforsin kahta vihreäkantista kirjaa sopimusoikeudesta tai Hellnerin vahingonkorvausoikeutta. Tiedän jopa pari immateriaalioikeudellista kirjaa, jotka ovat parempia kuin meidän Suomessa aikaansaamamme. Kyllä kustantaja sen sallisi, että niihin liittäisi hiukan suomentajan huomautuksia.

Tämä viimeksi esittämäni tarkoittaa sitä, että olemme lipeämässä amerikan kielisen oikeuskirjallisuuden armoille, ja se on turmioksi. Siellä yhteiskunta ja mittakaava ovat niin toisenlaisia, että säännöt ja tulkinnat eivät kertakaikkiaan sovellu meille - eivät esimerkiksi patenttioikeudessa tai tekijänoikeudessa, saatika sitten vahingonkorvauksissa, joka on ihan eri maailma.

Täytyisi pitää huoli siitä, että hyvä suomennos noteerattaisiin tärkeämmäksi kuin huono oma tutkimus virkoja täytettäessä ja apurahoja myönnettäessä.

Ja vielä viimeinen väite tähän ajatussarjaan, joka jatkuu - en näe mitään outoa siinä, että lukee kirjoja välikielen kautta. Antiikin klassikkoja ja esimerkiksi Venäjän kirjallisuutta on hyvin englanninkielisinä pokkareina.

On silti syytä muistaa, että jopa psykologia, sosiologia, historia ja tietysti juridiikka ovat ainakin englannin, saksan ja ranskan kielialueille kovin erilaisia tieteitä.

Informaatiososiologiassa se on melkein märkivä haava, ettei meillä edes tunneta saksalaisten ja ranskalaisten vallan mainioita kirjoja, kun kaikki puputtavat englantia.

21 kommenttia:

  1. Olen sitä sanonut, siihen aikaan kun sanomiseni kustansi Talentum, että Suomen kulttuuri on käännetty kulttuuri. Ensin Suomen historian käänsivät ruotsalaiset ja siitä alkoikin Ruotsin historia suurena kääntäjäkansana, seuraavaksi he yrittivät kääntää Pyhää Saksalais-Roomalaista Keisarikuntaa, Venäjää, Puolaa ja Balttiaa.
    Mutta sitten suomalaiset käänsivät saksalaisen kulttuurin, ja pukivat sen päälleen saumat päällepäin ja koristelivat sen havuin, kävyin ja kalannahoin.
    Ja sitten me käänsimme uuden hatun, joka vetää 12 gallonaa, pistimme sen päähämme ja ihastelimme, miten hyvältä me näytämme, vaikka peili kenties, ja luojan kiitos, olisikin vino.

    Aina kun kirjoittaja kirjoittaa kirjan, siinä välillä katoaa ajatus. Hyvä kirjoittaja tietää tämän ja etenkin kaunokirjallisuudessa kirjailijan ei kenties pitäisikään pyrkiä välittämään ajatuksista, vaan synnyttämään tilanteen, jossa ne saavat syntyä itsekseen, jos siemen lankeaa otolliseen kosteikkoon.

    Kun sitten kirjallisuutta suomennetaan, tapahtuu käännös ja väännös, ja se tapahtuu silloinkin kun suomen mielinen lukija lukee kirjan alkukielellä. Suomentaja vain on ammattilainen vääntäjä, kun itse lukiessa väännöksen tekee diletantti, parhaassa tapauksessa tietysti amatööri, minkä tietysti huomaa myös käännöksistä. Jotkut hyvistä käännöksistä on tehnyt ammattilainen, mutta parhaat ammattilaiset ovatkin sitten amatöörejä.

    Minä en tiedä millä kielellä ajattelen, mutta tiedän millä mielellä kuvittelen, ja se on suomi. Ihmisen kieli muokkaa hänen ajatteluaan.
    Suomi on, näin uskon, vahva kieli.
    Olen antanut väittää itselleni, että suomi kuvaisi tapahtunutta, sitä mikä on totta, koska se on totta juuri nyt, eikä kaatuisi eteenpäin, kertoisi sitä mikä tapahtuu par'aikaa.
    Minä en tiedä, onko se totta, sillä minä olen kielen vanki.
    En osaa kieliä ja katson niitä ulkoa, kuin seisoisin edessä duomon, näen muodot, kaaret ja koristeet, mutta en tiedä, enkä ymmärrä, miksi se pysyy pystyssä ja kun katselen Saint Johnin kasvoja, en tiedä miksi hän on niin vakava.


    ps.
    Sain juuri kuulla.
    Korkkari Saksan sanakirja ilmestyy 31.1.2007
    Lyhyt, mutta kattava ja runsaasti kuvitettu oppimäärä, sanoo kustantaja Egmont.

    VastaaPoista
  2. Suomentaja-ystäväni aina korosti, että hän ei käännä, vaan suomentaa laillisesti.

    VastaaPoista
  3. Ansioksi voitaisiin lukea myös säädöstekstien ja esitöiden kääntäminen ruotsiksi - varsinkin suomalaiselle - jos löytää vnk:n käännöksen jäljiltä paikattavaa.

    VastaaPoista
  4. Laittamattomasti sanottu Friedellistä, sekä höpötyksestä että innostavuudesta. Itse innostuin -70-luvun alussa Jacob Bronowskin Ihmisen vaiheet (The Ascent of Man) -kirjasta. Se lienee tuttu?

    Friedell ja Bronowski osaavat kirjoittaa, sekään ei ole vähäinen taito. En tiedä, mahtuuko linkki "lootaan", mutta Agricolassa J. Heyno antaa kirja-arvostelussaaan ymmärtää, että eräitten suomalaisten historiantutkijoiden ilmaisutaidossa olisi kehitettävää. Olen samaa mieltä.

    http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?hakukohde=&jarjestys=&haku=&sivu=11&vps= 100&arvostelu=1130 (välilyönti poistettava 100:n edestä)

    VastaaPoista
  5. Kaikki on tosiaan käännettävissä, kielelle kuin kielelle:
    http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/viittomakielisille/index.html
    "Tälle sivulle on koottu ne julkishallinnon tuottamat verkkosivut, joissa tieto esitetään viittomakielellä. Lisäksi sivulla on linkkejä, joissa on viittomakielisten elämän ja arjen kannalta tärkeitä hankkeita, tietoja ja palveluja. Sisältö on jaoteltu Suomi.fi:n aihealueiden mukaan."

    VastaaPoista
  6. Barbara Tuchmann on kirjoittanut, että 100-vuotinen sota kesti niin kauan, koska musta surma tappoi latinan kielen taitajat. Ranskalaisilla ja englantilaisilla ei ollut rauhanneuvotteluissa yhteistä kieltä, joten he eivät luottaneet toisiinsa.

    VastaaPoista
  7. "...jos joku oli lukenut Keynesin kumoukselliset kirjat kansantaloudesta ennen sotia..." Satuin lueskelemaan John Maynard Keynesin suomennettua teosta Työllisyys, korko ja raha tässä eräänä iltana. Suomentaja ei ollut juoppo filosofian ylioppilas vaan Pentti Kivinen ja - Ahti Karjalainen. Vuosi on 1951 ja kustantaja WSOY.

    VastaaPoista
  8. Ad Jarvelainen:

    Hauska havainto. Muistaakseni sama uljas WSOY:n sarja, jossa ilmestyi muuan laitos Friedelliä, Toynbee-lyhennelmä ja muuta merkillistä.

    Mietin Keynesin lukemista sen ilmestyttyä 1936, englanniksi.

    Meillä oli aika vahva saksalainen perinne janämä kovat ruotsalaiset kansantaloustieteilijät.

    Iso Keynes -elämäkerta (Skidelsky) sisältää kaikenlaista mielenkiintoista tästä kaksimetrisestä miehestä, joka taisi olla aikakautensa nopeaälyisimpiä.

    Wikipedia kertoi yllättäen, että suku tai sukunimi on Wilhelm Valloittajaa vanhempi!

    VastaaPoista
  9. Keynes-suomennoksen alussa on Bruno Suvirannan vauhdikas kuvaus Keynesistä. Trivial pursuittina viittaan sen tiedonantoon, että Kansantaloudellisessa Aikakauskirjassa on ilmestynyt 1940 sodassa kaatuneen lupaavan tutkijan Pauli Korpisaaren ja Lauri O. af Heurlinin artikkeli Keynesin yleisestä teoriasta. Tuo on ollut hyvin valveutunutta tuon ajan oloissa kun ajattelee esimerkiksi sitä, että Kaila ja von Wright eivät tienneet 30-luvulla, että Keynesin keskustelukumppani Wittgenstein on Cambridgessä vaan akateemikkomme silmät olivat pudota jalkojen juureen hänen nähdessään tämän siellä.

    VastaaPoista
  10. Asiasta ensimmäiseen. Kun lapsuudessani ostettiin kielimakkaraa, pyydettiin diblomaattia.

    VastaaPoista
  11. Sen verran on kaduilla kuljeskeltu vanhempien kieltämään aikaan, että tuo "kääntäminen" aina vähän särähtää korvaan. Mutta: Gibbonia suomeksi! Mennyt ihan ohi, asiasta otettava selko heti tämän turhan kommentin kirjoittamisen jälkeen.

    Plutarkhos pitäisi suomentaa kokonaan. Fridellissä ym. minua kiehtoo juuri se kohtuuttomuus, millä he väitteensä esittävät. Puhuihan jo Herodotos (historiankirjoituksen isä) mitä sattuu ja veikkaan että tietäen mitä teki. Tämä onkin ainoa syy, miksi luen Haavikon historian"tutkimuksia".

    VastaaPoista
  12. Mettelle.
    Barbaran saisi työntää Turchmanniinsa.

    Koska molemmat satavuotisen sodan osapuolten johto oli Ranskan kielistä, niin pikemminkin ongelma olisi saattanut olla se, ettei kummallakaan osapuolella ollut upseereja, jotka olisivat puhuneet samaa kieltä kuin jalkaväki.

    Juhana Maaton menetti Englannin kruunulle kuuluvat maat 1200-luvun alussa, mutta Englannin yläluokka, D'Arcyt, De Montfordit, De Valencet, le de Spencerit, De Claret, de Mowbrayn, De Montgomercyt, de Bohunit, de la Polet, De Beaufortit, De Basset, de Talbot, Beauchampit, Courtenayt, De Lacyt ja Agewin-Plantagenit puhuivat kaikki ranskaa ja vasta 1362 alettiin mm.oikeusistunnoissa hyväksyä englanninkieliset pöytäkirjat virallisesti, vaikka ranskaa käytettiin rinnan ainakin 1400-luvun alkuun asti. On mahdollista että Henrik VIII olisi ollut ensimmäinen Englannin kuningas, joka puhui paremmin englantia kuin ranskaa, mutta siitä huolimatta sen asemaa ranskan asemaa hovikielenä jatkui vuosisatoja ja vasta 1900-luvulla siellä on tainnut olla pääministeri, joka ei osannut ranskaa, kun konservatiivit alkoivat epätoivoissaan mielistellä nousukkaita ja päästivät jonkun puotipuksun tyttären pääministeriksi.

    Ranskan puolella rintamaa tilanne ei ollut aivan sama, mutta Ranskan kuningaskunnan alueella puhuttiin ranskan lisäksi ainakin kolmea muuta kieltä, jos bretonia ei lasketa, vaan pidetään Bretagnea omana valtakuntanaan.

    VastaaPoista
  13. Ylen monet suvut ovat vanhempia kuin Vilhelm Valloittaja, jos kohta toisaalta, ylen harvat suvut tunnetaan kauemmas kuin Vilhelm Valloittajan suku, joka tunnetaan jonkinlaisella varmuudella Uplantilaiseen päällikköön, Eysteiniin joka eli 700-luvun loppupuolella.

    VastaaPoista
  14. Asiasta viidenteen. Kuuntelin Marskin kiitospuhetta Aadolfille (Ylen elävä arkisto). Tämä on kyllä pyhäinhäväistys, mutta eikö Lammiossa ole annos Marskia valkoisine hanskoineen...

    VastaaPoista
  15. siis puhe, jonka marski piti saksaksi sen sala nauhoitetun 11 minuutin aikana

    VastaaPoista
  16. Jos Fennica-tietokantaan on luottamista, Gibbonia ei ole käännetty suomeksi kuin vasta vuonna 1999, asialla Erkki Salo ja Albion-kustantamo. Fennica ilmoittaa myös, että kirjojen painos on 20 kpl! Näille ei ainakaan ole paljon mediahuomiota suotu.

    VastaaPoista
  17. Ad Juri:

    Itse katsoin Helkasta. Kirjoista en ole nähnyt vilaustakaan. Pitäisi nähdä.

    Ettei olisi jokin kummallisuus?

    Kustantajaksi ilmoitetaan "Albion".

    Perifidious...

    VastaaPoista
  18. Ad Petja Jäppinen:

    Ja, mein Füherer!

    Voin tuskin odottaa Korkkarin sanakirjaa. Kaikki kolme sanaa! Donnerwetter! - Himmel! - Schweinhund!

    VastaaPoista
  19. Ad Mette et alii:

    Lukemani mukaan englantilaisilla ja ranskalaisilla oli kova tulkin tarve ja siitä huolimatta kohtalokkaita ymmärtämisvaikeuksia vielä ensimmäisessä maailmansodassa.

    Olen kuuollut Churchillian "puhuvan" ranskaa. Vähemmästäkin on sotia syttynyt.

    Toisaalta tuohon aikaan (puhumattakaan satavuotisesta sodasta) omasta mielestään englantia tai ranskaa puhuvat henkilöt eivät keskimäärin ymmärtäneet toisiaan.

    Ikaalisten seudulla sanotaan:"Ei missään puhuta kirian päältä niin hyvää suomia kun Ikaalihih, Kyröh ja Kalkuh." (V.m. = Karkku)

    VastaaPoista
  20. Gibbonin suomennoksista: Molempia käännettyjä osia on olemassa 32 kpl (ilmoitti kääntäjä itse), ja ne on jaettu suurimpiin kirjastoihin. Minusta olisi suotavaa, että kääntäjä olisi päätynyt toiseen ratkaisuun, mutta epäilen vahvasti, että "Albion" on omakustanteen salanimi.

    VastaaPoista
  21. Haluaisin kuulla Herra Kemppisen sanovan mielipiteensä tästäkin käännöksestä.

    VastaaPoista