Sivun näyttöjä yhteensä

18. tammikuuta 2007

Puusta katsoen

Vanhana oppii vähä vähältä olemaan ajattelematta ikäviä ajatuksia ainakaan loppuun.

On ihmisiä, joille sellainen ei tee tiukkaakaan.

Televisiolla oli eilen musta päivä, koska kysymys sotasyyllisten armahtamisesta ja Karjalan maiden palauttamisesta oli kahteenkin kertaan esillä, aamulla ja illalla.

Asiaväitteet on esitetty monee kertaan. Ei niitä viitsi enää kerrata.

Mutta kaadetaan nyt kylmää vettä niskaan.

Jos Karjala palautettaisiin, kiinteä omaisuus siirtyisi Suomen valtion omistukseen, ei suinkaan vuoden 1944 omistajille.

Tämänkin takia ne henkilöt, jotka ovat kenties masaneet asianajajalle rahaa "omistajanvallinnan palauttamiseksi" (erikoinen ja virheellinen termi tässä yhteydessä), voisivat nyt kysellä rahojaan takaisin.

Toiseksi: sotasyyllisyysoikeuden tuomiota ei voi purkaa korkeimman oikeuden päätöksellä.

Jos rangaistustuomiot haluttaisiin purkaa, siitä olisi säädettävä laki - samanlainen kuin sodan päätyttyä "liittoutuneiden hyväksi toimineiden henkilöiden" päästämiseksi vankiloista ja turvasäilöistä.

Yksikertaista, eikö vain?

Sitä en nyt keksi, miten kukaan ei ole huomannut tätä.

Karjalan menetys rauhansopimuksella merkitsi muun muassa kiinteistöjen poistamista kiinteistöjärjestelmästä. Niihin ei voitaisi myöntää lainhuutoa silloisen lainhuudatuslain eikä nykyisen maakaaren mukaan.

Tämä on saman sukuinen sääntö kuin se, jonka mukaan hautausmaata ei voi myydä. Se ei kuulu kiinteistöjärjestelmään eli ei ole tila, tontti, yleinen alue, katu eikä muukaan lain tuntema yksikkö. Se on oikeudellisesti samassa asemassa kuin tuuli, jota ei voi omistaa, tai linnut, jotka eivät ole kenenkään omia, vaikka niitä voi ampua.

Vielä selvempi esimerkki on ihminen: ihmistä ei voi omistaa.

Lisäksi Karjalaan jääneestä omaisuudesta suoritettiin korvauksia ja maksaja oli valtio. Korvaukset eivät tietenkään määrällisesti kattaneet vahinkoa, mutta korvauksia ne olivat.

Lisäksi Suomen valtio suoritti erittäin merkittävät sotakorvaukset, joka osoittaa, että toimija oli valtio eivätkö kansalaiset.

Jos joku järkeilisi, että tilat kuuluisivat kuitenkin entisille omistajille, niin sitten valtio voisi ryhtyä perimään korvauksia ja sotakorvauksia heiltä takaisin.

Vuoden1944 omistajat olisi myös ongelmallinen kysymys, koska siellä oli paljokin pakkolunastettua maata tai pysyvästi puolustuslaitoksen käyttöön otettuja alueita.

Asian ydin on se, että omistusoikeus ei tosin vanhene, mutta karjalaisille voisi hurjalla mielikuvituksella keksiä jonkin saamisoikeuden eli valtio olisi heille velkaa. Ja saamisoikeus vanheni ennen kymmenessä vuodessa, nykyisin nopeammin.

Rajoitetut esineoikeudet ovat joka tapauksessa mennyttä - vaik haaveileekko joku päseväns takaisin Viipurissa sijaitsevaa alivuokralaishuoneeseen?

Sodan aikana jopa velat lakkasivat kasvamasta korkoa tiettynä ajanjaksona. Sellaista sanotaan moratorioksi.

Joten se siitä.

Tutkijoista muistaakseni ainoastaan H. Kantorowicz on sivunnut näitä kysymyksiä - että mitä tapahtuisi jos Ranskan 1793 viralta pantu kuningashuone rupeaisi kaipailemaan entisiä omaisuuksiaan, Versaillesia ja muuta.

Diktaattorien - Ceausecu - omaisuus yleensä takavarikoidaan valtiolle. Kaipa sitten käänteinenkin takavarikkko on olemassa - omaisuus menetetään vieraalle valtiolle.

Soltasyyllisyysoikeuden ei ole edes väitetty toimineen vastoin sitä erikoislakia, jolla Ryti ja ne muut tuomittiin. Kysymys ei siis koskaan ole ollut lain oikeasta tulkinnasta. Puhetta on ollut lain "oikeudettomuudesta", joka ei kai voi tarkoittaa muuta kuin perustuslain vastaisuutta tai sanotaan nyt yleisten oikeusperiaatteiden vastaisuutta, vaikka ei se 1940-luvulla ollut peruste jättää lakia soveltamatta.

Voisiko korkein oikeus todeta perustuslain säätäisjärjestyksessä annetun lain perustuslain vastaiseksi?

Ei voisi.

Sellaisessa tilanteessa ainoa keino on uusi laki.

Sellainen tilanne ei kuulu tuomioistuimelle.

Se siitä.

Olisi hauska ilmoittautua vielä ylimääräiseksi esittelijäharjoittelijaksi korkeimpaan oikeuteen, mutta eivät ne ottaisi. Siellä tuli joskus vastaan tällaisia jänniä kysymyksiä, kuten esimerkiksi regaalit - kuuluiko lohenkalastusoikeus Oulujoen suulla Oulun kaupungille vai Suomen valtiolle, joka oli ottanut itselleen muinaiset hallitsijan oikeudet.

Sikäli kuin tiedän, Suomenlinnan ja Santahaminan omistusoikeus on edelleen epäselvä. Asian huomanneet tuomarit toivovat, ettei kysymys tulisi koskaan ratkaistavaksi. Piruko senkään tietää, kuuluvatko ne valtiolle vai kaupungille.

39 kommenttia:

  1. Kutsumme tätä Leila-tädin doktiiriniksi: On moraalitonta antaa tyhmän pitää rahansa, sillä muutoin joku ketku ne siltä vie.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava kirjoitus. En malta olla kysymättä seuraavaa:

    Olen lukenut monista suvuista, jotka ovat saaneet omaisuuttaan takaisin Venäjällä ja muissa Itä-Euroopan maissa. Mikähän laki siellä vallitsee?

    Eikö ole kansainvälistä lakia valloitettujen alueiden ja omaisuuden palauttamisesta?

    VastaaPoista
  3. AD Anna Amnell:

    Itä-Euroopassa valtiot katosivat ja yksitysoikeudellisista asioista päätettiin tiettyyn mittaan lainsäädännöllä.

    Karja-esimerkki (kuvitelma) lähtee tietysti Venäjän ja Suomen valtioiden jatkumiseen.

    Porkkala oli 50 vuoden vuokralla, mutta silti asukkailta perittiin takaisin korvaukset.

    Karjala-esimerkissäni kysyn retorisesti, kuka saisi toimintansa lopettaneiden yhtiöiden suunnattoman metsät ja kenelle päätyisivät Viipurin ja muiden lakkautettujen kaupunkien ja kuntien maaomaisuudet.

    1811-1905 Karjalan kannaksen eräiden suuriruhtinaanmaahamme liitettyjen alueiden lahjoitusmaat olivat erittäin suuri ongelma. Lopulta valtio osti ne avoimella kaupalla ja myi edullisin ehdoin pientilallisille. Näin mm. Muolaassa.

    VastaaPoista
  4. "Porkkala oli 50 vuoden vuokralla, mutta silti asukkailta perittiin takaisin korvaukset."

    Porkkala lienee erityistapaus, koska se palautettiin huomattavasti aikaisemmin kuin mitä vuokra-aika oli. En usko, että samaa olisi tapahtunut, jos alue olisi palautettu Suomelle vasta 1996.

    Takaisin perityt korvaukset olivat sitä paitsi kai aika kohtuullisia ja niitä perittiin vain entisiltä asukkailta, jotka halusivat palata. Kaikki eivät halunneet, eikä se olisi ollut edes mahdollista kun valtio piti osan itsellään. Suurinta närää aiheutti se, että entiset maanomistajat eivät tajunneet että omistussuhteet olivat muuttuneet.

    Mitä tulee sotasyyllisyysoikeuteen, niin käsittääkseni tapaus on toinen kahdesta rikoslain taannehtivasta käytöstä. Toinen oli asekätkentälainsekoilu. Taannehtiva lainsäädäntöhän toimii oikein hyvin esim. verolaeissa ja muussa fiskaalilainsäädännössä, mutta rikoslakien säätäminen ja tulkinta taannehtivasti on aika spedeilyä. Sitä paitsi se on nykyisin kiellettyä.

    Mitä tulee legalistiseen kikkailuun mm. tekemällä asiat vaikeaksi säätämällä asioita "perustuslain säätämisjärjestyksessä" on sekin aika hölmöä. Sama asia tehdään vain kalliimmalla ja hitaammin. Huippuna se, että maassa ei ole edes perustuslakituomioistuinta vaan kaverukset eduskunnassa antavat perustuslakivaliokunnassa lausuntoja omista säädöksistään. Vai onko joskus tapahtunut niin, että koko mainittu valiokunta olisi jäävännyt itsensä lain istuntokäsittelyssä?

    VastaaPoista
  5. "Jos joku järkeilisi, että tilat kuuluisivat kuitenkin entisille omistajille, niin sitten valtio voisi ryhtyä perimään korvauksia ja sotakorvauksia heiltä takaisin." Kyllähän tämä muuten käy järkeen, mutta mitä tekemistä sotakorvauksilla on asian kanssa? Luulin, että NL vaati Suomea maksamaan ne korvauksena valtion ja sen johdon toimista, jotka aiheuttivat sodan ja niin muodoin vahinkoa Neuvostoliitolle. Luovutetut alueet ovat eri asia eikä niiden palauttaminen vaikuttaisi sotakorvauksiin.
    olli

    VastaaPoista
  6. Ennen kaikkea.
    Romantiikan paikka olkoon jossakin muualla, kuin rajoissa.

    VastaaPoista
  7. A silviisii! Tuotahan minäkin olen tarmokkaasti yrittänyt selittää, mutta ei vain tunnu menevän perille.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Jukka valaisevasta kirjoituksesta. Näinhän se suunnilleen menisi, jos ei olisi Pariisin rauhansopimusta, jossa ei edes voittajavaltioiden kansalaisille luvattu sodan johdosta menetetylle omaisuudelle täyttä korvausta.

    Minua asiassa toimineiden asianajajien täydelinen tietämättömyys tai sanotaanko piittaamattomus kansainvälisestä oikeudesta surettaa. Uskotella nyt ihmisille, että tämä asia ratkaistaisiin kotimaisen esineoikeuden tai muutoin kotimaisen lainsäädännön keinoin.

    Kirjoituksestasi käy hyvin ilmi se perustosiseikka, että asianajajat ovat esittäneet valituksensa väärää vastaajaa kohtaan. Oikeahan olisi tietysti Suomen valtio, joka kansainvälisellä sopimuksella luovutti kyseisen omaisuuden Neuvostoliitolle. Siinä kyse oli tilanteesta, jossa pienempi intressi sai väistyä suuremman tieltä, joka oli Suomen itsenäisyys.

    Ja korvauksia maksettiin Karjalaisille, vaikkakaan ei välttämättä täyttä.

    Pariisin rauhansopimuksen purkamista ei voi hakea tuomioistuinteitse, vaan silloin on oltava valmis käymään sotaa paremman saamiseksi. Siihen en usko kiihkeimpienkään NATO -intoilijoiden olevan valmiita, NATOsta puhumattakaan. Saksalaiset yrittivät tätä Versaillesin rauhansopimuksen osalta, mutta huonomman taisivat saada tilalle.

    Venäjää kohtaan esitetyt vaatimukset olisi tietysti pitänyt prosessata Venäjällä. Tämäkin on kyseisten asianajajien tiedossa, onhan se yksi kv. oikeuden perussääntö. Abstrakti väite siitä, ettei siellä olisi tehokkaita oikeussuojakeinoja ei riitä. Karjala ei ole Tsetsenia.

    Kyllä tällaiselle kanteelle nauravat harakat pitkin Eurooppaa. Suomalaiset asianajajat menivät ja nolasivat itsensä oikein Euroopan mittakaavassa. Ei taida suomalaisen tuomarikunnan kouluttaminen onnistua näillä voimilla.

    "Brännvinsadvokatyr" olisi Paasikivi kommentoinut. Sapettaa vieläkin.

    VastaaPoista
  9. Mitenkähän Baltian maissa kiinteistö- ym omaisuuden omistuskuviot ratkaistiin, kun maat irtautuivat NL:n ikeestä?

    VastaaPoista
  10. Kerrankin joku puhuu järkeä Karjala-takaisin intoilijoille. Nuoret ovat kuulleet puhuttavan isoisän hovista siellä Karjalassa. Silmissä ovat alkaneet pyriämään sadat ja tuhannet hehtaarit maita ja mantuja sekä upeat palatsit, joissa hovia pidetiin. Harva muistaa, että makitupakin oli hovi. Ja sen että valtio maksoi korvauksen menetyksistä.

    Ja miten muuten olisi siirtolaisten asutukseen pakkolunastettujen maiden ja niistä saatujen pienten ja nimellisten korvaustan kanssa. Palautetaanko ne myös, jos Karjala tulisi takaisin. Meillä Rengossa sanotaan vielä tänäänkin, että nyt kun ne karjalaiset ovat tuleet.

    VastaaPoista
  11. Ei kai muu ole mahdollista kuin Alaskan malli. Saattaisi nousta ihmisoikeuskanteita tuli se sitten autiona tai ei.

    Karjalan palautus on kyllä lähinnä kirjeitä joulupukille. Sama juttu sotasyyllisissä. Voidaan tietysti tehdä jokin kunnianpalautuslaki ja maksaa rautarahat sen nojalla, jos eduskunta viisaaksi katsoo.

    Liitto Saksan kanssahan on jälleen voimissaan. Siitä sitten Natoon ja kohta on jälleen kysymys Leningradin turvallisuudesta. Vesihauta on Suomen länsi- ja eteläpuolella, ei itäpuolella tolvanat.

    VastaaPoista
  12. Eikös nämä EU-vastaan muu maailma ulkosuhteet kuulu EU:lle. Eli onko Suomella edes mandaattia käynnistää nauvotteluja aluepalautuksista.

    Kuulunee nyt Saksavetoiselle EU:lle harkita esitetäänkö Venäjälle Karjala takaisin -vaatimuksia. Samalla voitaisiin keskustella rauhansopimuksiin liittyneiden sotasyyllisyystuomioiden purkamisista.

    Loistavaa...

    VastaaPoista
  13. Kiinassa joku on myynyt tontteja kuusta. Kukahan kuun omistaa? Elämä ylipäänsä lienee korvaus siitä, että esivanhemmat karkoitettiin Paratiisista?

    VastaaPoista
  14. Jos Suomi tarvitsee lisää alueita, olisi järkevämpää kääntyä Ruotsin puoleen. Tornionjokilaaksossa ja muualla Pohjois-Ruotsissa puhutaan jo valmiiksi paljon suomea. Ruotsinkielisen väestön asema olisi turvattu jo Suomen nykyisen lainsäädännön mukaan.

    VastaaPoista
  15. Jouni Snellmanille.
    Suomihan ei tarvitse lisää aluetta, vaan nykyisessäkin on ihan liikaan.

    Kuitenkin jos jostain aletaan katsella lisä alueita, niin Espanjan pohjoisosassa on aika laajoja muuttotappio alueita...

    Sitten Toscanan ja Emilia-Romagnan väliin voitaisiin...

    Ennen lamaa yritin ehdottaa, että myydään koko paska, ja ostetaan sen tilalle sellainen puolen Belgian kokoinen läimiskä Pyreneiltä. Parempi ilmasto, mukavat naapurit...

    VastaaPoista
  16. Ad Olli:

    Anteeksi epätarkkuutteni. Täsmällisemmin: valtio joutui rauhansopimuksen johdosta ryhtymään moniin vaikutukseltaan yksityisoikeudellisiin toimiin, kuten palauttamaan sotatoimialueelle irtainta omaisuutta, luovuttamaan sinne "kuulunutta" rautatiekalustoa ja sitten ennen kaikkea järjestämään saksalaisomaisuuden, joka siirtyi Neuvostoliitoille - esimerkiksi runsaasti kiinteistöjä nykyisenkin Suomen alueelta, ja lisäksi teollisoikeudet.

    Vielä taannoin oli toiminnassa Seximo Oy -niminen Neuvostoliiton omistama yhtiö, joka hallinnoi tätä omaisuutta.

    Siis sotakorvaukset (damages - compensation) on tietenkin asia erikseen ja "reparations" toinen juttu, jota tarkoitin.

    Mielessäni liikkuu se aihepiiri, josta on visusti vaiettu, nimittäin Suomen tasavallan harjoittama rosvoilu 1919-1922 - entistä Venäjän keisarikunnan omaisuutta siirtyi paljon ja lisäksi maata ja rakennuksia, etenkin Kannakselta.

    Tuo operaatio hoidettiin vähin äänin.

    Äidinisäni oli yksi niistä, joka osteli "jonkun" omistamia huviloita Terijoelta purettaviksi ja pois kuljetettaviksi.

    Luuloni mukaan Waldhof, Enso ja Aunuksen Puu Oy pitivät erittäin hyvin puolensa, koska niille ilmaantui metsiä ihan kummasti 20-luvun alussa Suojärven seuduilta.

    Mutta se oli toinen tilanne, koska Venäjän keisarikunta lakkasi ja Neuvosto-Venäjä -niminen valtio kiisti jyrkästi kaiken vastuun edeltäjänsä teoista ja toimista.

    Suomen ja Venäjän kaltaista tilannetta en muista Euroopasta.

    VastaaPoista
  17. Ad Anna Amnell:

    Tiedän asiasta jotain - eräs hyvä ystäväni, suomalainen juristi, tuntee tilanteen Liettuassa. Kaikki valtiolle ja valtio on sitten osittain "palauttanut" ja osittain myynyt maita liettualaisille. Operaatio on jatkunut 15 vuotta eikä loppu edes häämötä.

    Saksa oli eri asia. Kun DDR lakkasi, myös kiinteä omaisuus jäi isännättömäksi.

    VastaaPoista
  18. Tässä Venäjän Keisarikunnan kuolinpesän selvittelyssä minuna kiinnostaisi tietää mikä oli mahdollisesti vuonna 1922 tilallinen Kirill Vladimirovitsin juridinen asema Suomessa.

    Jos unohdetaan kruunu, ja puhutaan vain yksityisomaisuudesta, niin mm. Romanovien huoneen pää oli Venäjän toiseksi suurin maanomistaja, ja merkitty Venäjän henkikirjoihin tittelillä tilallinen.

    Kruunun ja Romanovien päämiehen omaisuuden erittely oli tietysti jonkinlaista teatteria absoluuttisessa monarkiassa, mutta yhtä kaikki, ne pidettiin muodollisesti erillään kirjanpidossa, vaikka sama henkilökunta olisi niitä hoitanut.

    Suuriruhtinaalla ei ollut Suomessa paljoa henkilökohtaista omaisuutta, mutta olen ymmärtänyt, että tätä olisi ollut kuitenkin jonkin verran, mm. pari kiinteistöä tai maatilaa, jotka olivat tulleet Romanovin huoneelle perintönä tms.

    Olen antanut ymmärtää Langinkosken kalastusmajan olleen eräänlaisessa välitilassa, tontti olisi ollut valtion, mutta rakennus Suomen Suuriruhtinaan.

    Kreikan monarkian kaatumisesta on aikaa vähemmän, mutta muistan kuulleeni että Kreikan valtio joutui tuomioistuimessa palauttamaan perheen henkilökohtaiseksi katsottua omaisuutta, jos en väärin muista, 23 000 hehtaaria maata pohjois- ja keski-kreikasta.

    VastaaPoista
  19. Jos olisi tehty Paasikiven väitetyn tahdon mukaan olisivat karjalaiset pysyneet jalansijoillaan sen sijaan että pakotettiin evakkoon.

    NL:n romahtaessa olisi Karjalan heimo saanut tiluksensa samaan tapaan kuin virolaiset ovat saaneet Virossa. Karjalaisten ylpeä heimokin olisi olemassa eikä se olisi liuennut maailman kartalta suomalaiseen sulatusuuniin.

    On jopa väitetty että Karjalan jättäminen paljaana vihollisen käsiin on perin ainutlaatuista maailman historiassa. Eikä siinä paljon kyselty paikallisten mielipiteitä: härkävaunuun vaan ja suomalaisten pilkattavaksi.

    VastaaPoista
  20. Mutta sellainenhan olisi lystiä kehitystä, että jatkettaisiin Ahvenanmaalta alkanutta demilitarisointia: Suomi ja Ruotsi demilitarisoisivat itsensä YK:n antaessa takeet demilitaarisuuden säilymisestä. YK puolestaan tekisi diilin joko läntisen tai itäisen liittouman kanssa tämän ylläpitämisestä. Senhän voisi kilpailuttaa viiden vuoden välein ja vot - pulustusmenot puolittuisivat alta aikayksikön.

    Taidan siirtyä lukemaan pahkasikaa...

    VastaaPoista
  21. Alueita Ruotsista tai Karjalasta - pyh. Eikös tämä ole Euroopan harvimmin asuttu maa. Sitä paitsi viisas kauppamies saa hyödyt ihan Kiinaa myöten sitoutumatta tontin omistajaksi. Tuohan vasta Perloksen kohdalla nähtiin.

    Rakennetaan virtuaalikarjala, jonne hupeloimmat voivat mennä valitsemaansa vuosikymmeneen kokovartalopuvussa. Siellä se rammarkii nii mukavast soip. Ja ain pääsee nykyaikaan pakkoo jos käyp ahistammaa Laatoka saasteet ja nykykarjala köyhyys.

    VastaaPoista
  22. Kun Venäjä tavoitteli YYA sopimuksen seuraantoa, pohdittiinko muiden Neuvostoliittoon kuuluneiden osien oikeutta saada osansa Suomen muinaisesta tahdosta. YYA sopimuksen velvoitteet esimerkiksi Viron kanssa... miten se Venäjä kaiken onnistui kaappaamaan.

    VastaaPoista
  23. "Karjalaisten ylpeä heimokin olisi olemassa eikä se olisi liuennut maailman kartalta suomalaiseen sulatusuuniin."

    Joo, olisi olemassa, pakolla hajasijoitetuna Novosibirskiin ja muille lämpimille alueille. Sen verran sopuisaa porukkaa ovatalistumaan mielivaltaan...

    Veikkaan, että jokainen karjalainen on sangen tyytyväinen vastuunkantajiin Suomen niemellä. Oikein lämpimät kiitokset vaan sinne Renkoonkin - vaikka kirpeältä silloin tuntuikin!

    Lie nuita karjalaisia vaikuttajia saatu maan etua edistämään renkolaistenkin hyväksi.

    VastaaPoista
  24. Heimoidentiteetti.

    Heimo identiteetti on mielenkiintoinen asia.

    Vilauttelin tuossa omaa identiteettiäni alkuviikosta, mutta oikeasti asia on laajempi; vaikka taustani on satojen vuosien ajalta saman joen varrelta Vaasanläänistä, olen syntynyt ja viettänyt lapsuuteni Turunmaalla, sitten asunut Helsingissä yli 30 vuotta, mutta oikeasti monet piirteet karjalaisuudessa tuntuvat likeisiltä.

    Naapurini joka on syntyjään Vienan karjalais-ukrainalais-gruusialainen, sanoo tuntevansa itsensä mummonsa peruja karjalaiseksi.

    Vaimonikin pitää itseään karjalaisena, vaikka ei ole asunut siellä koskaan, mutta äitinsä on syntynyt Sortavalassa.

    Mutta identiteetti on aina sepite, tarina jonka keksimme itsellemme, kokoamme siihen palasia, kuin yhdistelmäpukuun.
    Takki samaan tapaan leikattu kuin ukilla,
    mummon malliin puukko taskuun,
    papan saappaat jalkaan ja mamman nisukäteen,
    kaverilta hassu hattu,
    työpaikalta firman solmio,
    potkupalloyhdistyksen paita päälle,
    valkaan suomi-verkkarit,
    asiakkaan kynä rintataskuun,
    isän tapaan käsi selän taakse kävellessä,
    Viljo-sedän tossut jalkaan ja sitten hoetaan kuin Kusti-setä, "Aivan, niin, tosiaan"
    Kun nyt näin näytämme parhaat puolemme, sen jälkeen kerrotaan maailmalle että tällaisia me Jopaskarusuolaiset olemme, olemme olleet ja tulemme olemaan, sillä näin pitää ihmisen elää.

    VastaaPoista
  25. Pahus

    Petja kuvasi ulkonäköni varsin tarkasti. On vaihdettava asua :)

    VastaaPoista
  26. Jonkinlainen hämmästys tästä kyllä herää. Millä perusteella Karjalaan viimeisen vuosikymmenen aikana kotinsa rakentaneet ja tonttinsa yksityisomaisuudekseen rekisteröineet venäläiset yllättäen menettäisivätkin omaisuutensa Suomen valtiolle, jos alueet palautettaisiin osaksi Suomea.

    Onko ajatuksen takana suunnitelma alueiden tyhjentämisestä niin kuin Gazan juutalaissiirtokunnat tyhjenettiin?

    Millä perusteella tyhjennys olisi mahdollista? Onhan alue nykyään täysin pätevästi osa Venäjää, eikä palautus siihen taannehtavasti vaikuttaisi. Mitään evakuointi tarvetta ei näin rauhanoloissa muutoinkaan ole.

    VastaaPoista
  27. Osuit naulan kantaan! Alaska oli autio muinoin. Karjala ei ole sitten millään. Se saadan takaisin joko pullo kerrallaan muistellen tai konkreettisesti ostaen. Kun reiätön pala on rajan vierestä ostettu, niin voisi kai sen liittää sitten Suomeen.

    PS: kuinkahan iso on venäläisten omistama reiätön pala Suomea.

    VastaaPoista
  28. Jos Santahaminan omistuksesta onkin epäselvyyttä, Ruissalon omistus saatiin kuitenkin sovittua. Ehkä tuomarien onneksi nimenomaan sovittua. Sopimuksen takeeksi taisi valtio vielä laatia lain Ruissalon omistuksesta?

    VastaaPoista
  29. 1) "Jos Karjala palautettaisiin, kiinteä omaisuus siirtyisi Suomen valtion omistukseen, ei suinkaan vuoden 1944 omistajille."

    Suomen valtio ei ole pakkolunastanut alueita itselleen ennen niiden luovuttamista CCCP:lle, eikä maksettu korvaus ole sellainen lunastuskorvaus, jossa todetaan tai vaikuttaa omistukseen.



    2) - - "omistajanvallinnan palauttamiseksi" (erikoinen ja virheellinen termi tässä yhteydessä)" - -

    On varsin erikoista, jos entinen hovioikeudenneuvos ei tunne Zitting omistusoikeuskäsitteistöä.


    - - -


    3) "Toiseksi: sotasyyllisyysoikeuden tuomiota ei voi purkaa korkeimman oikeuden päätöksellä.

    Jos rangaistustuomiot haluttaisiin purkaa, siitä olisi säädettävä laki -

    Yksikertaista, eikö vain?"


    Väärin arvoisa töröjuristi.

    KKO (voi) purkaa tuomioita, ei lakeja.




    4) "Karjalan menetys rauhansopimuksella merkitsi muun muassa kiinteistöjen poistamista kiinteistöjärjestelmästä. Niihin ei voitaisi myöntää lainhuutoa silloisen lainhuudatuslain eikä nykyisen maakaaren mukaan."


    On myös varsin erikoista, ettei entinen hovioikeudenneuvos ole kuullut vahvistuslainhuudosta.



    3) "Jos joku järkeilisi, että tilat kuuluisivat kuitenkin entisille omistajille, niin sitten valtio voisi ryhtyä perimään korvauksia ja sotakorvauksia heiltä takaisin."

    Olen samaa mieltä.


    " Soltasyyllisyysoikeuden ei ole edes väitetty toimineen vastoin sitä erikoislakia, jolla Ryti ja ne muut tuomittiin. Kysymys ei siis koskaan ole ollut lain oikeasta tulkinnasta. Puhetta on ollut lain "oikeudettomuudesta", joka ei kai voi tarkoittaa muuta kuin perustuslain vastaisuutta tai sanotaan nyt yleisten oikeusperiaatteiden vastaisuutta, vaikka ei se 1940-luvulla ollut peruste jättää lakia soveltamatta.

    Voisiko korkein oikeus todeta perustuslain säätäisjärjestyksessä annetun lain perustuslain vastaiseksi?"

    Kyllä voi.

    Sotasyyllisyysoikeudenkäynti ei täyttänyt silloinkaan oikeudenkäynnin vähimmäisvaatimuksia. Mm. puolustuksen oikeutta vedota kaikkiin seikkoihin rajoitettiin.

    Sellainen ei ole oikeudenkäynti - sellaisen menettelyn perusteella ei voida ketään tuomita!

    Sotasyyllisyystuomioiden purkaminen osoittaisi, että Suomi on NYT länsimainen oikeusvaltio.

    Silloin emme kai voineet kuten kaikki asiaan perehtyneet hyvin tietävät.

    Kysymys on paitsi tuomittujen myös Suomen kunniasta.

    VastaaPoista
  30. Vielä Karjalasta. Äidin suvun vanhimmat vaahtosivat sukukokouksessa Karjalan palauttamisesta. Osa hyvin kanta-Suomessa menestyneitä isäntiä. Mitenkähän suu olisi pantu, jos olisikin pitänyt luopua saaduista uusista maista, korvauksena saaduista. Isovanhempanikin saivat Johanneksessa menettämästään omaisuudesta Mikkeliin evakkona tultuaan pienen tontin kaupungin laitamilta. Koskaan ei ollut varaa rakentaa siihen taloa. Kaupunki pakkolunastikin sen heidän kuoltuaan perillisiltä. Pitäisikö siitä jälleenpalautuksen takia maksaa takaisin? Monet ovat unohtaneet, että ovat saaneet korvaavia maapalasia tai korvaussummia, tarkoituksellakin. Jos (siis jos) jotain palautettaisiin, perittäisiinkö myönnetyt korvaukset takaisin 'päivänhintaan'? Menisi sormi suuhun.
    Miksi Karjala-liittokaan ei ole näihin kysymyksiin kajonnut. Havittelevatko palautusta vain maattomat, siinä uskossa, että voisi lunastaa itselleen maapalan hyötymismielessä? Omat vanhempani asuivat Viipurissa vuokralla, samoin isän puolen suku. Isä ei halunnut kuitenkaan enää koskaan astua jalallaan Viipuriin. Menetys oli liian kova, kun itsekin taisteli sen puolesta.
    Menetetty mikä menetetty. Näin suomalaisille on aina sodissa käynyt.

    VastaaPoista
  31. Ehdottaisin huolellisesti muotoiltua vastausta tähän:

    http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1259&author=10

    VastaaPoista
  32. Rasittaa, kun anonymoukset eivät numeroidu. terveisin alkupään anonymous.

    VastaaPoista
  33. Suomalaiset alueet siirtyivät käsittääkseni vuosina 1940 ja 1944 solmituin rauhansopimuksin Venäjän alueelle. Omaisuuskysymyksistä ei valtioiden välillä sovittu näissä rauhansopimuksissa kovinkaan yksityiskohtaisesti. Sen sijaan lienee selvää, että Moskovan rauhan ratifiointihetkestä lähtien Karjalassa vallitsi Neuvostoliiton laki. Tämän vuoksi kysymystä maanomistuksesta ei tule tutkia Suomen vaan Neuvostoliiton lain nojalla.

    Neuvostolaki ei käsittääkseni tuntenut maan yksityisomistusta, joten omistusoikeudet kiinteään omaisuuteen taisivat raueta heti lainkäyttövallan siirtyessä. Viimeistään omistusoikeudet siirtyivät, kun muodostettiin neuvostoliittolainen kiinteistörekisteri. Nämä siirrot voivat loukata ihmisoikeusperiaatteita, mutta ne lienevät olleet tekohetkellään laillisia. Mahdolliset korvaukset kuuluvat Venäjän lain alaisuuteen ja hoidettaviksi. Suomi on kuitenkin Pariisin rauhansopimuksella vuonna 1947 sitoutunut omasta ja kansalaistensa puolesta siihen, ettei se nosta kanteita liittoutuneiden maiden viranomaisten toimista aiheutuvista menetyksistä.

    Mahdollinen ihmisoikeusloukkaus on siis Neuvostoliiton Suomen tasavallan suostumuksella tekemä. Koska kansainvälinen sopimus estää kanteiden noston Neuvostoliittoa vastaan, ainoa mahdollinen vastaaja on Suomen valtio, jonka oikeustoimi on estänyt näiden kanteiden noston. Mahdollinen vahingonkorvauskanne on kuitenkin vanhentunut jo vuonna 1957, kun kymmenen vuotta tuli kuluneeksi Pariisin rauhan solmimisesta.

    VastaaPoista
  34. Seppo Lehto
    Tampere
    http://seppo-lehto.blogspot.com

    Sääli kun olit eri vaalipiirissä;) olisit varmaan äänestänyt minua:)
    http://suursuomalainen.blogspot.com/

    Hyvää päivänjatkoa ... ajattele se tekee sinusta ihmisen

    Karjala takaisin http://www.karjala-takaisin.blogspot.com/ on yhteinen kansakunnallinen tahtomme ja oikeutemme.

    Mark Twainia mukaellen: "Maata ei pidä ikinä myydä"

    VastaaPoista
  35. Mita valia silla on miten kauan aikaa jonkun vaarin tehdyn asian korjaamiseen menee. Ainut kerta kun Suomi ja Ita-Naapuri ovat raukassa rajoistaan sopineet oli Tartossa. Ei muuta kuin sinne samaan poytaan uudestaan. Jos keskustelun jalkeen sovitaan etta rajat pysyy missa ovat tai siirretaan missa olivat viimeksi niin silla selva. On helppo sopia asiat keskustelamalla nyt kun naapusussuhteet on kunnossa. Aina jos pyssy kadessa neuvotellaan niin jotakuta jaa paatos kaivelemaan. Jos niita maaomaisuuksia joku olisi entisille omistajille palauttamassa niin itsellanikin monenkin polven ja jakojen jalkeen olisi aika "laani" tallattavana ja jarvea soudeltavana. Oma mielipiteeni on etta; Pariisin rauhansopimus on pyssykadessa tehty ja sitamukaa vaarin. Maita en itselleni tavoittelisi, koska yhdessa karjalaiset seka muut suomalaiset pitivat huolta siita ettei se raja enempaa siirtynyt. Eli, maat ja kiinteistot olisi suoraan Suomen valtion omaisuutta joka tekisi omallaan mita haluaisi. Muisi, vuokraisi, antisi ... tai pitaisi itsellaan. Jos joku sitten haluaisi alueella tyoskennella ja asua niin siita vaan, kai sita Suomessa viela jollain on yrittajahenkea jaljella. Alueiden palautus on yksinkertaisesti vaaran tekeminen oikeaksi, ja suuri mahdollisuus kehittamisprojekteille. Eika siihen tarvita yhtaan Valtion rahaa ellei sitten Eduskunta niin paata etta halutaan laittaa. (joku tietysti kysaisee mitako tehdaan tamanhetkisille alueen asukkaille? Ei mitaan, asuisivat tai muuttaisivat vapaassa maassa niinkuin haluaisivat. Ja kayttavat sita passia joka heilla on nytkin).

    VastaaPoista
  36. Breaking News! Tässä olis tarjolla sen toisen osapuolen kokemuksia sodanjälkeisestä tilanteesta Karjalassa.

    http://www.pkey.fi/viscult/elokuvat/elokuva_karjala.htm

    Suomalaisten osalta venäläisten asutus ja pakkosiirrot vallattuun Karjalaan ovat lähes täysin tutkimatonta sarkaa, joskin toki tunnettu tosiseikka.

    Näkisin tuon rainan hyvin mielelläni. Jos vähänkään tunnen näiden blogivuosien jälkeen herra Kemppaista niin veikkaanpa, että hän osallistuisi kernaasti katselijoiden joukkoon.

    Oikeasti olen aina ollut Karjalasta samaa mieltä kuin Mauno Koivisto. Karjala on kahdessa sodassa hävitty ja sillä hyvä. Ne, jotka halajavat Karjalaa takaisin puhaltavat sodan jäähtyneisiin hiiliin uuden roihun toivossa.

    --# mab

    VastaaPoista
  37. Mutta Kuopiolaiset panevat paremmaksi. Katariina Suuri onkin Kauhasten sukulaistyttö

    VastaaPoista
  38. arjala-keskustelu tänä päivänä on tyhjänpäiväistä. Karjalaisisäntä totesi kesäkuun 44 lähdöstä: ensin juoksiit sotilaat, sit myö ja sit juoksiit ryssät. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuka tulee olemaan uusi isäntä ja maanomistaja. Kekkosen kuoltua viimeinenkin karjalainen tajusi, että Karjala on menetetty ja lopullisesti. Terveisiä kollegalle Jukka Kemppiselle.

    VastaaPoista
  39. Karjalaa ei saada koskaan takaisin. Minullakin oli siellä kaukaisia sukulaisia. Minulle on kerrottu myös esimerkiksi Koivistosta.

    VastaaPoista