Helluntai

Trumpin ja Pohjois-Korean yhteydessä ei ole puhuttu uskonnollisista karismaattisista liikkeistä.

Helluntaiherätys, johon itse suhtaudun hyvin torjuvasti, oli koko maailman mittakaavassa nopeimmin levinneitä liikkeitä. Sen kannattajien määrää on vaikea laskea, koska se ei ole samassa mielessä ”kirkko” kuin esimerkiksi evankelis-luterilaiset. Usein esitetty arvio on 300 miljoonaa eli noin 12 prosenttia kristityistä eli sellaisiksi tunnustautuvista.

Vakavissaan ei pidä edes todistella, että jokin ilmiö aiheutti kansanliikkeen. Emme lopultakaan tiedä, mikä aiheutti esimerkiksi Hitler-hurmoksen. 

Helluntaiherätykseen vaikutti joka tapauksessa räjähdysmäisen voimakkaasti San Franciscon maanjäristys 1905. Perinteiltään eurooppalaisiin hurmosliikkeisiin (John Wesley ym. ja osittain siis pietismi) perustunut liikehdintä herätti kummastusta ja paheksuntaa Los Angelesissa, mutta parissa päivässä suuren maanjäristyksen jälkeen tämän uskonnollisen ryhmän johtomiehet kuten kuvan Seymour jakoivat lentolehtisiä ja kirjasia todistellen, että viitattujen lukuisten raamatunkohtien mukaan kysymyksessä oli Jumalan rangaistus syntisyydestään kuuluisalle kaupungille eli siis San Franciscolle. Los Angeles oli hyvin pieni kaupunki jossa ei ollut vielä edes ryhdytty opettelemaan synnin tekemistä tositoimin.

Raamatunkohdaat olivat hyviä ja perustelu hyvin monien miielestä vakuuttava. Jo 150 vuotta aikaisemmin katolisten pappien osoitusten mukaan Lissabonissa oli hirtetthy pitkin ja poikin ”syntisiä”, jotka olivat ”aiheuttaneet” maanjäristyksen eli Jumalan vihan.

On tapana sanoa, ettei USA:ssa voi päästä presidentiksi ilman helluntaiherätyksen tukea ja rahoitusta – kirkko on hyvin rikas. Lukumääriä ajatellen presbyteerinen ja episkopaalinen kirkko ilmoittavat kumpikin runsaat miljoona jäsentä ja koko maapallon huomioon ottaen Luterilainen maailmanliitto sanoo edustavan 74 miljoonaa ihmistä. 

Protestanttien lukumäärä ei kerro kovin paljon, koska mukana ovat mm. juuri helluntailaiset, adventistit, baptistit, metodistit jne. Roomalais-katolinen kirkko on joka tapauksessa kristillisistä organisaatioista suurin. Kastettuja on elossa paljon yli miljardi.

Kiusaannun joskus suomalaisista keskusteluista (onko Jumala olemassa tms.) Useimmille helluntailaisille Jumala on ainakin periaatteessa maailmassa toimiva, rangaistuksia lähettävä ja erilaisilla lahjoilla palkitseva olento. Esimerkiksi Suomessa kirkon piirissä ei ole kovin paljon ihmisiä, jotka todella kannattaisivat tieteen tutkimia tulkintojaan. Yksi perussuomalainen kellokas ilmoittaa pitävänsä Vanhan testamentin luomiskertomusta totena.

Helluntailaisuus on muuttanut painotuksiaan, mutta liikkeen nimikin viittaa Pyhän Hengen vuodatukseen ja siis ihmeisiin. Liikkeen tunnusmerkki oli kielillä  puhuminen, joka on armolahja. Liikkeen varhaisemmat lähetyssaarnaajat olivat Afrikan Liberiassa kovin kummissaan, kun siellä ei ymmärettykään heidän puhumaansa afrikan kieltä, josta oli kovasti saarnattu. Aihe ei liene suosittu. Muuan nimekäs kirkon jäsen puhui hurmoksessa sujuvaa ruotsia. Ruotsalaiset ja ruotsalaiset kielitieteilijät eivät kuitenkaan erottaneet muuta kuin jokusia sanoja. Toisin sanoen spontaanista tuntemattoman kielen puhumisesta ei ole ainuttakaan uskottavaa näytettä eli siis todistetta. Tämä muuten ei ole kynnyskysymys. Ainakin musiikissa ja matematiikassa on tutkittu ihmeellisiä muistisuorituksia. Esimerkiksi Artur Rubinstein oppi juuri valmistuneen puolen tunnin pianokonserton yhdellä nuottien lukemisella ulkoa. Eräs brittiprofessori kimpaantui väitteestä, ettei ”Ilias” voi olla suullista perinnettä, koska se on mahdoton muistaa ulkoa, joten hän otti ja opetteli sen.

San Franciscon suuressa maanjäristyksessä kaikki olennaiset syytä ovat tiedossa. Voi vielä sanoa, että keskeinen tekijä ei ollut San Andreasin siirros, vaan siirtymäjärjestelmä, joka on ainutlaatuisen monimutkainen kolmen mannerlaatan saumoissa.

Seuraavaksi muuten menee Piilaakso. Siellä on todella vöyrästä väkeä suoraan siirroksen päällä paikassa, johon pienempikin järistys vaikuttaa. Miksi, sitä saa ihmetellä, ellei tunne kalifornialaisia. Myös tiedemaailmassa (Berkeley, Stanford) erottuu selvästi ajatus, että kaikki paha tapahtuu jollekin toisille ja kaikki hyvä meille, varsinkin kun pidetään kiinalaiset kurissa. Ei taida Trumpin joukko muistaa, miten raivokkaan maahanmuuttajavastaisia siellä oltiin; kiinalaisten maahan pääsemisen estämisestä säädettiin oikein laki ja Angel Islandin kuulustelukeskus (oikeastaan keskitysleiri) toimi viranomaisten vetämänä yli 50 vuotta. Helluntaiherätys muuten ei alkuvuosikymmeninä nähnyt, että värillisillä ja valkoihoisilla olisi eroa Jumalan edessä mutta taipui sitten myöntämään, että ehkä se ero sittenkin on.

Kansanlukutaito

Lukutaidolla ei sinänsä ole väliä. Siinä on jotain samaa kuin keppien veistelemisessä nuolenpään kuvien painelemiseksi savitauluihin. Orjatyöksi se on oikein sopivaa.

Lukutaidon keksi Napoleon.

Kohderyhmä oli aliupseerit, siis erilaiset jefreiterit ja vääpelit, kersanttejakaan unohtamatta. 

Aseiden kehitys oli tuskastuttavan hidasta ja kallistakin. Kun kansaa alkoi olla kohdittain liikaa, oli käytävä yhä suurempia sotia ja hankittava elintilaa. Käytännössä uudistus liittyi jalkaväkitaktiikkaan ja toteutettiin ranskassa Napoleonin pyöriessä vielä luutnanttina. Vallankumous toi mukanaan ajatuksen, että nostoväestä muotoiltaisiin jonkinlainen armeijan osa. Taistelevien lukumäärä kasvoi huikeasti ja pani ensin tienrakentajat koville. Rykmentti liikkuu juuri ja juuri kärrytietä mutta divisioona, yli 10 000 miestä ei.

Johtaminen vaati kuriireja, jotka veivät kirjallisia käskyjä. ”Kiertäkää vuosi vasemmalta ja ryhmittykää aamuksi puron varteen.” Joku vääpeli sai viestin ja vastuun. Lähin upseeri saattoi olla tolkuton nuorukainen, joka oli kiinnostuneempi arvomerkeistä kuin asioista.

Yleinen kansanopetus sikisi tästä. Käyttääksemme lähteenä läpikotaisin valheellista kotiopettajan kirjoittamaa ”Vänrikki Stoolin tarinoita”, haave oli työntää taatusti lukutaidoton tolvana (Sven Dufva, Munter jne.) sotamieheksi, jos hänestä ei ollut kotitöihin.

Suomea edelleen ajatellen en arvioisi kansalaissodan valkoisten enkä punaisten rivimiesten lukutaitoa ja kykyä luetun ymmärtämiseen kehuttavaksi. (Toki punaisilla oli mm. lehtimiehiä ja valkoisilla esimerkiksi maiseripohjaisia jääkäreitä, tyyppiä T. Laatikainen.)

Kun nyt puhutaan ja kirjoitetaan lukutaidon ja kuvien näpyttelytaidon ennustamaa tulevaisuutta, ajatellaan rajoittuneesti vain järjestyneen rauhan ajan yhteiskunnan tarpeita. Sellaista yhteiskuntamallia ei oikein ole näköpiirissä. Ainakaan toisen asteen opetusta varten ei kuitenkaan ole kirjoja eikä kuvatauluja aiheesta ”Kuinka tykki laukaistaan ja paukahtaako se ilkeästikin”.

Lukutaidon roolia miettivät kannattaisi kaivaa verkosta kuvia perustuslakivaliokunnan työpöydästä. Rahan kerääminen (verotus ja tullit) ja rahan käyttäminen (koulutus, turvallisuus, hoito ja hoiva) vaativat 100 sivua tekstiä per 10 euroa. Ponnisteluista huolimatta tai niiden takia oikeudelliset ja hallinnolliset asiakirjat ovat hidas- ja vaikealukuisia.

Merkkien käyttö yhteisön kielenä alkaa rautatieaseman vessan seinästä ja jatkuu lennonjohdon ja voimalaitosten ja paperikoneiden hienostuneeseen mittaristoon.

Poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaa havittelevien kannattaa pitää kansalaisten nenä kiinni kuvakkeissa. Samalla tavalla jo kauan sitten levottomalle lapselle annettiin esimerkiksi pelikortit katseltavaksi ja näpelöitäväksi (paremmissa piireissä Musta Pekka). Merkittävään asemaan haluttiin ne, jotka olivat hyvin eteviä piilottamaan asioita sanojen taaksen.

Paperwhite

Syy oli iPadin vanhentuminen. Akku kestää nykyisin vain pari tuntia. Pöytäkoneen ääressä lukiessa saa ennen pitkää olkapään ja niskan jäykiksi. On voimisteltava.

Kindleä olen käyttänyt varmaan 15 vuotta. Tässä blogissa olen toistellut, että kysymys painettu kirja vai e-kirja on jokseenkin älytön. Molempia tarvitsee. E-kirjassa on se vahva ominaisuus, ettei se luiskahda kirjahyllyn taakse eikä sitä tarvitse pölynimuroida. Referenssi on iso asia. Esimerkiksi Cambridgen kolme tuhatsivuista osaa toisen maailmansodan historiaa on yhtä tärkeä kuin Stalinin elämäkerta (S. Kotkin). 

Ja vanhuuden vaivat. Äitini kauhistelee tavallisen kokoista romaania. Sitä pidellessä kädet väsyvät. Alan ymmärtää, mistä hän puhuu. Ja sitten on ihon kuivuus käsissä ja sormissa. Esimerkki: Välskärin kertomuksia, Eikä näkökään ole niitä parhaita.

Puhelimessa minulla on lukuohjelma (Kindle for Android), mutta ei sekään ole hyvä tuntikausien yhtäjaksoiseen käyttöön.

Haluaisin vastustaa sekä Amazonia että Applea firmoina. Olen pahoillani mutta nämä ovat kyllä nyt minun näkökulmastani markkinoiden parhaat. Kindlen uusi Paperwhite 4 on väitteen mukaan 6 tuuman näytöllä varustettu (kulmasta kulmaan) ja erittäin järkevästi se on mustavalkoinen. Se pudottaa hintaa.

Taas tulee mainos. Power-nimisessä kaupassa Suomenojalla värkki maksoi 199 euroa. Mukana on johto. Laite ottaa virran tietokoneesta (USB). Itse käytän puhelimen laturia (mikro-USB-mokkula pistokkeeseen eli verkkovirtaan). Kun iPad siis toimii todellisuudessa muutaman tunnin, Paperwhiten virran kulutukseksi ilmoitetaan 6 vuorokautta tavanomaista käyttöä. Siinä on hiukan paskapuhetta mukana, mutta olen jo kokeillut, että 12 tuntia lähes yhtäjaksoista lukemista ei vedän akkua kuin puoliväliin.

Mitä kaurapuuroon tulee, suositan tätä kymppejä kalliimpaa versiota, koska se on ainakin roiskevesitiivis. En tiedä teistä muista, mutta itse en osaa olla räkimättä ruudulle. Tämän laitteen voi pyyhkiä kostealla. Tiskaamisenkin pitäisi onnistua, mutta en kokeile.

Värkki kytkee itsensä WiFin kautta Amazonin tilille, joten kirjoen siirtäminen tietokoneesta ja ostaminen on erikoisen helppoa. Kun ostan kirjan, minulla on Amazonin sivu auki ja määritys 1-click. Sivusto kysyy laitteet. Merkitsen Kindle Mac eli tietokone, iPad ja Kindle Paperwhite. Kirja on luettavissa kaikissa kolmessa noin minuutissa.

Erittäin miellyttävän valaistuksen ja hyvän fontin ja säädettävän rivivälin ja marginaalin lisäksi miellyttävät keveys (vähän yli 100 grammaa) ja pienuus, joka sallii yhden tai kahden käden otteen ja siis sivunvaihdon laitetta pitelevän käden sormella.

Laite mahtuu sekä takin että housun taskuun, koska se on pienempi kuin taskukirja.

Suomessa e-kirjoissa suositaan etenkin EPUB-tiedostomuotoa. Kindle ei lue sitä. Ilmainen Calibre-ohjelma on ainakin minulla toiminut luotettavasti 15 vuotta. Se muuttaa tiedostomuodon. Kindle itse lukee ja tallettaa ongelmattomasti Acrobatia eli pdf-tiedostoja. Ja se osaa rivittää ne näytölle sopiviksi. Gutenbergista ja muista keskeisistä ilmaispaikoista muuten löyhtyy valmiina Kindlen tiedostomuoto *.azw. 

Pyydän anteeksi että tämä meni kehumiseksi. Koska kuulun itse seuraavaan vanhainkotisukupolveen, halusin tehdä asiasta ajoissa numeron. Paperwhite mukaan! – Se toimii muuten myös äänikirjojen kanssa kuulokkeilla.

Luultavasti jatkan tänään Charles Dickensiä. Hänen koottujen teostensa laitos maksaa e-kirjana 1 euron, ja mukana on sitten sisällysluettelo ja muu tarpeellinen. Zola ja Dumas ovat saman hintaisia, ja antiikin klassikot löytyvät sangen hyvinä englanninnoksina, siis esimerkiksi Pluarkhos tai Titus Livius.

Rohkenen epäillä, ettemme tule koskaan näkemään e-kirjana Linkomiehen latinalais-suomalaista sanakirjaa, joka on erittäin hyvä, emmekä tietenkään Suomen kirjallisuuden antologiaa, joka on hyvä, saatika Suomen sanaa, joka ei ole hyvä mutta loputtoman kiinnostava.

Alempi sivistys

Alemman sivistyksen hankkiminen on hyvin vaivalloista. Minulla on asiasta kokemusta. Oli selvästi hienoa olla lakimies tai lääkäri tai pappi, ja diplomi-insinöörikin menetteli, koska sellaisilla kuului olevan hyvä palkka.

Vastaavasti näillä oli automaattisesti hyvä yleissivistys, vaikka ei olisi todellisuudessa ollutkaan. 

Se ymmärrettiin hyvin, että kaikenlaisia sähkömiehiä ja autoinsinöörejä tarvitaan, mutta tekniikka ei kuulunut yleissivistykseen. 

Jouduin esittelijänä ja tuomarina hyvin paljon tekemisiin rakentamista koskevien asioiden kanssa ja saman tien patenttioikeuden. Joidenkin vuosien kuluttua olin käynyt läpi vanhojen patenttijuttujen asiakirjat ja ymmärsin, että yleensä edes korkeimmassa oikeudessa tuomarit eivät ymmärtäneet mitään koneista, laitteista ja valmisteista ja että kuuluisimmat asiantuntijat, kuten Godenhielm, Hakulinen ja ennen heitä Kivimäki kirjoittivat laajoja lausuntoja esimerkiksi koneenrakennuspuolen patenteista ilman ymmärrystä alkeista.

Minun aikanani oppikoulussa käsiteltiin lyhyesti vipu, vintturi ja väkipyörä, mutta siihen se melkein jäi. Eräässä termostaattia koskeneessa patenttiasiassa minun piti selittää, mitä tarkoitti säätimen sijoittaminen lämpöelementissä sähkön paluujohtoon. Selitin vaihtovirran ajatusta, mutta kysymys toistui: mihin se virta palaa. Ja mikä on maajohto.

Eräässä urakkariidassa olin kirjoittanut, että jos vesikaton ruodelaudoituksena käytetään betonilautaa, siinä olevat naulat muodostavat kattopellin kanssa galvaanisen parin, joka aiheuttaa syöpymistä eli reikiä peltiin. Mitä tämä tarkoitti, jäi asiantuntijoista osalle arvoitukseksi.

Nämä ovat helppoja esimerkkejä. Kun riita koski lääkkeitä, olin itse helisemässä. Ratkaisuni oli hankkia ammattikoulun oppikirjoja ja monisteita ja ryhtyä opiskelemaan niistä, ja sitten seurasi kemian alkeita. Korkeakoulun kirjat olivat minulle liian vaikeita. Ennen pitkää osasin kuitenkin selittää käsitettävästi, mitä on hitsaaminen ja mitä juottaminen ja jopa miten akkumulaattori toimii ja miksi siihen tarvitaan vaarallista rikkihappoa.

Onneksi olin ollut jo koululaisena kiinnostunut Tekniikan käsikirjasta. Töissä minulla oli sen kymmenosainen 1960-luvun ja 1970-luvun laitos. Kun olin sitten ma. professorina Teknillisessä korkeakoulussa ja tutustuin ihmiseen, joka oli teollisuustalouden professori, kävin lukemassa osasta 10, mitä teollisuustalous tarkoittaa. Ja huomautukseni koskee siis teknisen yleissivistyksen vähäisyyttä. Sitä ei muka tarvita!

Muuten – sävyisään kommenttiin sävyisä vastaus. Toiminimi Tokmanni hyväksyttiin aikoinaan oikeudenkäynnissä Stockmann Oyj:n vastustaessa.

Asian ydin on olosuhteiden vaikutus. Tänään tilanne olisi toinen. Sekä toiminimi että tavaramerkki vakiintuvat, ja vakiintuminen vähentää esteitä. Vain geneeriset eli tavaran lajia kuvailevat nimet eivät liioin kelpaa. Sellaisia yhtiön nimiä kuin Neste tai Kone ei lain mukaan missään tapauksessa hyväksyttäisi, koska niiltä puuttuu erottamiskyky. Erottamiskykyä eli yksilöivyyttä on sitten ajan kuluessa kertynyt. 

Vaikeanlainen oikeusriita syntyi Tillanderin nimestä. Jossain vaiheessa sen rinnalla tahtoi toimia yhtiö A. Tillander. Kun omaan sukunimeen on tiethyt oikeudet, kysymys ei ollut helppo. Laki tahtoo estää myös sekoitettavuuden.

Jos joutuisin perustamaan yhtiön haravoimaan rahaa näillä kirjoituksilla, ottaisi toiminimeksi Jorvaksen makkara ja musiikkia Oy. Pidän molemmista. Lisäksi nimi olisi plagiaatti yli sadan vuoden takaisesta pilalehdestä, Grönköpings korv- och musikhandel.

Pulituuri

Uusimpien laskelmien mukaan Helsingissä ja kehyskunnissa asuu noin 74 sivistynyttä ihmistä, Turussa muutama ja Tampereella Teiskon suunnalla yksi. Luku voi kyllä olla liioiteltu.

Jos ihmisiltä itseltään kysyttäisiin, sivistyneitä olisi enemmän kuin asukkaita. Jotkut vastaisivat kahteen kertaan, erät kolmeen.

Kuva on menneisyydestä, tanskalaisen pilapiirtäjä Storm-Pedersenin, jossa mm. Kari Suomalaisen hyvin tänne soveltama puliukko vastaa lääkärin kysymykseen ”käytättekö alkohoia”, ”kyllä kiitos”.

Sama piirtäjä pani puliukot miettimään eräässä piirroksessaan, mitähän se mahtaa olla se kulttuuri, kun siitä paljon puhutaan. Arvelu oli, että se on sellaista ainetta, jolla kiillotetaan huonekaluja. Suomessa tuollaista ei olisi tapahtunut. Puliukko -sana viittaa juuri pulituuriin, jossa siis oli alkoholiakin. 

Tanska oli ennen lempeä maa, jossa maankiertäjällekin järjestyi Tuborgia, ellei sitten Carlsbergiä. Muistan ensi matkailuni maahan. Kaikki ajoivat polkupyörällä ja joivat olutta. Naiset polttivat sikaria. Gyldendalin kuuluisassa kustannusliikkeessä vedettiin akvaviittia aamupäivällä. Muistelen osallistuneeni johtoherrojen melskaamiseen esittämällä iki-ihanan ”det var en skikkelig bondemand” eli oli osaava maalaismies, joka lähti ostamaan olutta. Ja heti oli joku vieras vaimon kimpussa…

Silmäilin omia kokoelmiani saatuani tietää, että Büchmannin ”Gefliegelt Worte” eli lentäviä lauseita ilmestyy edelleen. Ensimmäinen painos tuli 1864 eikä saksalaisen yleisön mielenkiinto ole yhtään laskenut.

Tosin tällä arvostetulla toimittajalla oli sellainen outo periaate, että hän liitti kokoelmaansa vain sanonnat, jotka pystyi jäljittämään. Meillähän on kyllä ollut vahvakin perinne julkaista koottuja viisauksia (Vaeltava viisaus, Ikuisia ajatuksia jne.) mutta vanhempien kielen kerrosten penkominen on keskittynyt sananlaskuihin ja sananparsiin.

Nämä vanhat, arvokkaat kirjat olivat osa yleissivistystä ja yleissivistyksen tärkein tehtävä oli osoittaa omaa paremmuutta ja kuulijan huonommuutta.

Siinä suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka jotenkin muistan, miehen viisauden merkki oli puhumattomuus. Turhanaikainen höpinä oli akkaväen harrastus, ja lapsiltakin sellaista siedettiin, johonkin mittaan. Eikä miehillä ollut mitään yleissivistystä, paitsi opettajilla. Mutta heillä olikin huono palkka eikä edes omaa metsää!

Linna on rakentanut Pohjantähdessä räätäli Halmeesta ja ruustinna  Salpakarista melkoisen parin. Ruustinna on hienoa sukua ja sydänjuuriaan myöten sivistymätön. Halme oli välillä hiukan hymyilyttävä mutta kunnioitettava esimerkki ihmisestä, joka vailla koulutusta yrittää ottaa asioista selvää ja ajatella ihan itse.

Demokratiaa oli tapana vastustaan vetoamalla kansan sivistymättömyyteen. Ennen pitkää monet huomasivat, ettei tuota ajatusta järkyttänyt hankittu sivistys. Olen itse kuullut sanottavan, että joku on kyllä lääketieteen professori mutta silti mökkiläisen poika, ja sen huomaa. Kadun etten sanonut silloin, että sinä olet professorin poika, mutta sitä ei huomaa. Olisin paljastanut ajattelevani, että syntymässä ja yhteiskunnassa paljon saanut on velvollinen käyttäytymään siivosti ja antamaan ihmiselle arvon.

Winchester II

Tietokirjan suuri ongelma on aiheeksi otetun asian istuttaminen ympäristööneli muihin asioihin.

Winchester ei emmi suotta. Vaikka kirjan aihe olisi tulivuorenpurkaus Jaavan merellä, ennen pitkää kirjoittaja selittää hyvin käsitettävästi Tyynen valtameren läikkymistä eli El Nino -ilmiötä.

Vaikka aihe on 188-luvulta, lukija viisastuu ja vähän kauhistuukin hyökyaalloista, jotka taisivat saada japanista tsunamin nimen vasta aivan hiljan. 

Lukijan aktivoituminen on miellyttävä seuraus. Kamikaze eli jumalan tuuli puhalsi nurin mongolien Japanin valtausta yrittäneen laivaston 1300-luvulla. Mutta ellei se ollutkaan taifuuni, vaan tsunami? Winchesterin toisen kirjan mukaan vuonna 1905 San Franciscossa meni satoja laivoja päreiksi maanjäristyksen yhteydessä. Tsunamin mekanismi selitettiin vasta muutamia vuosikymmeniä sitten. San Andrea faultin pelottavuus liittyy siihenkin, että kolme mannerlaattaa hiertää toisiaan. Kun laatan reuna joutuu toisen alle, silloin jälki voi olla todella kauheaa.

Merkittävien miesten toilailut ovat tietysti kiinnostavia mutta helppoja. Suosikkini on Winchesterin kirja ”The Men Who United States”, jossa käydään läpi maanmittaus ja sitä edeltänyt tutkimus, rautatienrakennus, maantiet, Yhdysvaltojen oloissa hiukan pulmallinen osavaltiot yhdistävä I-valtatieverkosto, lennätin ja puhelin, kanavat, radio ja televisio ja sitten Internet. 

Suomen teidän historiasta on kaksiosainen peruskuiva esitys, jonka jäljiltä saa aika pitkään mietiskellä, miten Helsingistä todellisuudessa matkustettiin esimerkiksi Pohjanmaalle ennen 1880-lukua ja siis rautatietä. K.J. Ståhlberg kävi elämäkertansa mukaan opintonsa päätettyään tapaamassa sukulaisia ja koulutovereita Oulussa – kävellen. Oulusta ja Kemistä esimerkiksi papinpoika T.I. Itkonen käveli kesäksi kotiin Inariin, keskenkasvuisena ja yksin.

Olen selittänyt, miten kirkonkylästä otettiin puhelu vaikkapa Vaasaan. Ensin oli soitettava omaan keskukseen ja sanottava ”saanko valtio”, ja pian puhelimesta vastattiin ”valtio – riks”. Joku varakas saattoi ottaa ihan pikapuhelun. Ja sitten odotettiin, joskus tuntejakin.

Ja kauhavalainen kauppias Kujanpää, joka Helsingissä soitti matkustajakodista huutaen (puhelimeen oli tapana aina huutaa) ”Haloo, onko Tokmannilla (Stockmann)? Onko Tokmanni itte?”

Merkittävintä näissä hyvissä tietokirjoissa on kirjoittajan tilaisuus yhdistellä aloja. Meilläkin puhutaan monitieteisyydestä, mutta todellisuudessa ajatus on monille vieras. Koulu- ja korkeakoulujärjestelmämme toimii edelleen lokeroilla ja erikoistumista jollekin alalla yritetään yhä aikaistaa.

Se on saatanallinen virhe. Kunpa voisi poistaa kielenkäytöstä sanan ”yleissivistys”. Peruskoulumme on hyvä, mutta saako se toimia sillä periaatteella, että tarpeettomin tieto on tarpeellisinta. Vaikka olisi kuinka ekonomi, on hyvä erottaa silakka vasikasta ja tietää, ettei bakteeri (mikrobi) ole ”pöpö”, vaan meillä on sitä seuruetta kilokaupalla omassa elimistossämme, sillä ilman emme tulisi toimeen.

Olisiko Topelius tässäkin asiassa ensimmäinen ja viimeinen, joka osittain kavereittensa Lönnrotin ja Nervanderin avulla teki parhaansa jakaakseen tietoa. Tieto kun on kuin solu. Se lisääntyy jakautumalla. 

Winchester I

Mielihyvää raakana on kirjoissa tarjolla kuitenkin vähän. Tietokirjaiijan ammatti taitaa olla hyvin epäkiitollinen. Esimerkiksi Suomesta ei tule mieleen ainuttakaan käännettäväksi päätynyttä.

Kauan sitten kustantajat kokeilivat. Otava tyytyi enimmäkseen suomennoksiin (Jokamiehen koreakoulu) eikä oikeasti etevä Armas Salonen tiettävästi herättänyt mielenkiintoa muissa maissa ja Suomessakin vain vähän. Summeri ja Assyria oli kuitenkin kuvattu suomeksi aivan hyvin. Samaan sarjaan päätynyt Eino Kailan Persoonallisuus on kirja, josta nyt vain harva ammattilainen sanoo, että akateemikolla oli mielenkiintoisia ajatuksia. Itse en osaa kuvitella tilannetta, jossa sanoisin, että se kannattaa lukea. Tietenkin joku voisi yrittää kronikoida sellaista suomalaista kirjallisuutta, jossa kirjoittaja oli ainakin hiukan selvillä Freudista ja hänen ajatuksistaan.

WSOY julkaisi muutaman ”yliopistollisen kirjan”, joista Oiva Ketosen esitys filosofiasta tuntui kerran kiinnostavalta,  kunnes lukija huomasi, että jo ruotsiksi ja tietenkin englanniksi oli huomattavan hyviä yleisesityksiä filosofiasta, ellei siis B. Russel vetänyt ja populaari Will Durant tuntui hiukan lapselliselta. Hyvin arvostettu oli Rolf Nevanlinnan yleisesitys johdatuksena suhteellisuusteoriaan. Nyt en oikein näe, miksi kukaan lähestyisi Einsteinia suoraan ja melkein pelkästään matematiikan kautta. Sattumalta aivan näinä päivinä jututtamani jälkikasvu pitää fysiikkaa yhtenä mahdollisena ainevalintana korkeakouluun, kun menestys lukiossa on ollut erinomainen ja sekin tiedetään, että sekä Helsingissä että Aallossa taso on hyvä. Ajattelin ostaa ylioppilaslahjaksi Feynmanin laajan kolmiosaisen korkeakoulufysiikan. Uskottavien ammattilaisten käsitys on sama kuin oma maallikon arveluni eli että se on ylimalkaan oppikirjana kaikki aineet huomioon ottaen parhaita mitä on. Syy voi olla se, että kysymyksessä on yliopiston (CalTech) luentosarja niin että myös tekstistä välittyy aivan aidon neron innostus, joka on tarttuvaa laatua. Havaintoja voi tehdä verkko-osoitteessa www.feynmanlectures.edu 

Erinomaisten tietokirjojen tekijä, kuten nyt esimerkiksi S. Winchester, joutuu tunnustamaan julman totuuden: alkeet ovat aina vaikeita, ehkä vaikeimpia. Feynman selittää, mikä on sähkömagneettinen kenttä, koska moni opiskelijakaan ei heti usko, että se on matemaattinen abstraktio, joka ei sinänsä tarkoita mitään ja jota ei voi oikeastaan piirtää viivoina ja kaarina. ”Kenttä on relativistinen käsite.”

Esimerkiksi San Franciscon maanjäristystä kuvaavassa kirjassaan Winchester selittää kärsimättömälle lukijalle, mitä tarkoittaa ”maanjäristys”. Lukija toki haluaisi sanoa, että hän kyllä tietää ja juoksee pakoon jos pääsee. Winchester kertoo tässä ja Tyyntä valtamerta ja Atlanttia kuvaavissa kirjoissaan mannerlaattojen surullisen tarinan päätyäkseen toteamaan, että esimerkiksi sulaa massaa maan päällimmäisen kuoren alla liikuttelevat konvektiovirtaukset tulivat kuvan vasta vuosikymmeniä sitten, ja paljon on edelleen selvittämättä.

Itse tutkimusala on nimennyt itsensä uudestaan. Englanniksi se on ”earth science”.

Harva osaa kirjoittaa luonteeltaan teknisestä aiheesta – esimerkiksi maanmittauksen kehityksestä ja toteutuksesta – aidosti kiinnostavalla tavalla tinkimättä kuitenkaan esityksen tasosta ja uskottavuudesta. Vuosikymmeniä johtavien lehtien toimittajana ja itse hyvän koulutuksen saaneena maailmanmatkaajana Winchester kestitsee lukijaansa suurenmoisesti. Moni kuitenkin edelleen haluaisi syvällisempää tietoa asioista, eivätkä YouTube ja dokumentit riitä läheskään kaikkeen. Yliopistolliset kirjat, kuten edellä mainittu Feynman – taas edellyttävät lukijaltaan itsekuria, joka taas puolestaan edellyttää harjoiteltua oppimisen taitoa.

Virkavalehtelijoista

Markku Kuisman kanssa olemme keskustelleet ajatuksesta herättää pahennusta kirjoituksilla historiasta. Ajatuksen tiellä on käytännön ongelmia. Asiaa puoleen ja toiseen mietittyäni uskaltaisin sanoa, että ainakin ennen historia oli osa poliittista toimintaa, kunnes siitä tuli vahvasti kaupallista toimintaa, kunnes kauppa lakkasi käymästä.

Ehkä amerikkalaiset olivat tässäkin asiassa parhaita. Ensimmäinen suurelokuva li ”Kansakunnan synty” (Griffit, 1915). Tarina meni täydestä. Tekijät käsittivät, että katsoja innostuu enemmän mielikuvista kuin tosiasioista.

Ranskalainen Thiers kirjoitti suunnattoman laajat historiateokset etenkin Napoleonin ajasta, toimi välillä pääministerinä ja presidenttinä ja tuki lämpimästi Pariisin kommunardikapinan tukemista antamalla ampua erittäin suuren määrän kapinallisia.

Luulen että tämä ajatus oli Paasikiven ja Svinhufvudin takaraivossa 1918. Thiers oli niin suuri nimi, että nämä herrat tunsivat sen, ja ainakin Paasikivelä oli etevät tiedot historiasta.

Tieteellisen historiankirjoituksen kaksi suurta nimeä olivat Saksassa Leopold Ranke ja Ranskassa Jules Michelet. Ranken mukaan todellinen tiede perustui asiakirjoihin eli ensisijaislähteisiin.

Jo hänen aikanaan huomautettiin, että ellei ensisijaislähteitä ole tai löydy, sitten ei ole tosiasioitakaan. 

Michelet’n Ranskan historia käsitti vain 19 laajaa osaa, mutta hän julkaisi paljon muutakin. Hän sanoi kirjoittaneensa papistovastaisen, tasavaltalaisen historian. Hänen suhteensa tosiasioihin oli luova ja hänelle kansa oli historian päähenkilö. Tuo kansa astui esiin lopullisesti suuressa vallankumouksessa, jonka yhteydessä saattoi tapahtua, kirjoittaja mainitsee, jotain vähäisempiä ylilyöntejä.

Suomen eli siis Ruotsin historia on olemassa, mutta sitä ei ole koskaan julkaistu. Ruotsinkielinen kirjallisuuden seura lupaa ainakin osia runsaan vuoden kuluttua, luultavasti käsin kirjoitetun kuvina.

Zachris Topeliuksen yliopistoluentojen käsikirjoituksessa on yli 2000 liuskaa. Niistä saa jonkin käsityksen V. Vaseniuksen neliosaisesta Topeliuksen elämäkerrasta, joka on nyt minulla kaukolainassa.

Topelius huomauttaa luentojensa alussa, että nyt ei esitetä Välskärin kertomuksia, ja huomauttaa samalla, etteivät luennot perustu omaan tutkimustyöhön.

Hämmästyin lukemastani. Topelius osasi maailmanhistorian, joka siis tarkoitti kauan Euroopan eräiden osien historiaa, todella hyvin. Hänen otteensa aineistoon on hämmästyttävän moderni. Sellaiset aikakauden ajatukset kuin että hyvä voittaa aina lopulta pahan (Jumalaa tai kaitselmusta mainitsematta), eivät ehkä kuuluisi meidän mielestämme yliopistoluentoon. Retorisesti ne ovat oivallisia, koska historian näkeminen pelkästään ihmiskunnan kollektiivisena rikosrekisterinä on kyynisyyttä eli siis tunteenomainen asenne toiseen suuntaan. Toisin kuin härkämäinen Snellman Topelius piilottaa poliittisen kannan eli siis Venäjän mielivallan, josta Nikolain I:n ajalta oli tavattomasti kokemuksia, sanomalla ettei tutkijakaan saa koskaan lakata pyrkimästä  parempaan eli ihmisen ja hänen olojensa kohentamiseen.

Olipa löytö. Sanomatta lienee selvää, että Topelius loistavana kirjoittajana pesee 1900-luvun ”kilpailijansa” mennen tullen.

Mustekala

Sain muistutuksen koulussa ja jälki-istunnostakin oli puhe. Piirustuksen opettaja anti tehtäväksi piirtää ja värittää mustekalan. Ne ovat, kertoi hän, ihan mahdottoman suuria otuksia ja syövät vaikka laivaveneen tuosta vain, niin että napsahtaa.

Opettaja kierteli luokassa ja pysähtyi katsomaan ja kysyi, mitä piiperrän. Selitin lukeneeni, että mustekalat ovat enimmäkseen tuollaisia sormen mittaisia otuksia ja että niitä syödäänkin. Kalmarit ovat vähän eri asia ja tursaat aivan muuta.

En muista, mainitsinko tietolähteeni, joka oli Valitut Palat, mutta rehtorinkansliaan tuli käsky. Rehtori opetti minulle uuden sanan, auktoriteetti. Opettajan auktoriteettia ei saa vaarantaa. Sitäkään en muista, opinko tuosta yhtään, ettei pidä olla oikeassa ajattomalla ajalla. 

Ehkä osasinkin sen, periaatteessa. Poikajoukossa, joka kokoontui tarvittaessa jokirannassa, keskusteltiin yleensä todella mielenkiintoisista aiheista. Kukaan ei ollut kuitenkaan tästä aiheesta yksityiskohtaisemmin selvillä, vaikka väitti päässeensä peiton alla hypistelemään, joten helposti siirryttiin luonnontieteen puolelle; moottorioppi oli kuitenkin heikkoa, kun vasta noihin aikoihin alkoi ilmetä mopoja ja kuuluisat Zetor-traktorit ilmestyivät pelloille.

Poikien maailmassa paras tieteellinen todista oli isot nyrkit. Ei siihen muuta tarvittu. Aika yleinen mielipide oli sekin, että jos koulukirjassa oli väitetty jotain, se ei voinut olla totta. Paitsi ison siskon kemian kirjan tieto ruudista, eli salpietaria, rikkiä ja hiiltä, toimi sittenkin, ja kokeilija oli hyvillään, kun ei mennyt kuin yksi sormi ja siitäkin itse asiassa vain pätkä.

Eläinlääkäri kai siihen pani jodia ja laastarin, koska se ihmislääkäri, joka kyllä asui kirkolla, oli taas niin juovuksissa, että väitti olevansa papukaija. 

Tieteen auktoriteetista ja oikeassa olemisesta riittäisi puhumista. Yhdysvallat lienee omaperäisten oivallusten todellinen kotimaa, sillä erilaisia salaliittoteorioita riittää. Ne eivät suinkaan aina liity uskonnollisiin liikkeisiin. Eräässä vaiheessa huomasin, että vankka väestönosa on varma siitä, että kuussa ei ole koskaan käyty. Televisio-ohjelmat oli lavastettu studioissa ja muut tiedot olivat sumutusta. Mutta kyllä kansa tietää.

Hyvin kuuluisa esimerkki tieteeksi väitetyn toiminnan takapajuisuudesta on tohtori Semmelmayr-paran kohtalo. Tämä rohkeni epäillä ääneen, että Wienläisen sairaalan normaali käytäntö saattoi näkyä synnyttäjien suurena kuolleisuutena. Lääkärit kun tulivat kovitetuissa kauluksissaan ja silinterihattu kallellaan suoraan kellarista ruumiinavauksista tutkimaan edelleenkin paljain käsin potilaita.

Ajatus naurettiin nurin, mutta pari vuotta myöhemmin, 1800-luvun puolivälissä, englantilainen Lister alkoi tutkia samaa asiaa, vaikka koko maailma ”tiesi”, että tulehduksia aiheuttivat haitalliset huurut eli miasmat. ”Tieteellinen tosiasia” alkoi väistyä, kun Pasteur ja Koch kykenivät näyttämään mikroskoopilla valikoiman erilaisia bakteereita. Muutamat vain toistelivat, että kuolevat ne kuitenkin ja eihän köyhien hengellä ole niin väliä. 

Lääkäri ei voi olla toimeton ilmastoskeptikko. Hippokrateen valassa on jo 2500 vuotta tähdennetty velvollisuutta tehdä kaikki, mikä on tehtävissä, ihmisen ja hänen yhteisönsä kärsimyksen vähentämiseksi. Jo Hippokrateen aikana korostettiin, että tämä velvollisuus koskee köyhiä ja rikkaita, epävapaita ja orjanomistajia. Haittojen vähentämisen leimaaminen mahdottomaksi ei muuta asiaa. Onko se mahdotonta, sen tietää vasta yritettyään. Eikä tämä velvollisuus rajoitu omaan heimoon, kansaan tai isänmaahan.

Vallankumous ei tarvitse kemiaa

Otsikko oli kansankiihottajien vastaus Lavoisierille, joka menetti päänsä giljotiinissa. Ja kansa ulvoi ihastuksesta. Meneillään oli Ranskan vallankumouksen suuri terrori. Ja Lavoisier oli sanonut, että hän voisi kyllä kehittää esimerkiksi parempaa ruutia ja tehokkaampia räjähteitä.

Vähän hätä tuli Stalinillekin, kun vakoilutiedot alkoivat kertoa hiukkasfysiikan hyvin todennäköisistä merkityksistä pian alkavassa maailmansodassa, ja hän kun oli huvikseen ammuttanut juuri sen nuoren matemaattisen neron, joka osasi jopa kehittää Heisenbergin, Diracin ja Bohrin ajatuksia.

Ja Hitler antoi myydä länteen juuri ne tiedemiehet, joiden osuus oli ratkaiseva ydinasetta ja ennen sitä ydinreaktoria suunniteltaessa. Hän tiesi, että juutalainen ei todellisuudessa osaa eikä voi oppia fysiikkaa, eikä Einstein varsinkaan. Sääli ettei kukaan uskaltanut kysyä, voisiko der Führer näyttää, miten arjalaiset laskevat Lorenz-muunnoksen edellyttämän toisen kertaluvun tensorin kahdesta kontravariantista vektorista.

Muuan blogin kommentoija tiesi eli oli kuullut jostain, että ilmasto se omia aikojaa lämpenee ja jäähtyy mutta syy ei ole tiedossa. Hän tarkoitti, ettei syy ole hänen tiedossaan. Ehkä hänen pitäisi mennä alan järjestön kokoukseen ja sanoa, että lähtekää pojat kaljalle turhia höpisemästä.

Neuvoni voi olla varomaton. Tämähän voisi mennä. 

Kuten otsikon tapauskin antaa ymmärtää, monilla ihmisillä on tapana luottaa omaan ymmärrykseensä sitä lujemmin, mitä vähemmän sitä on.

Lämpeneekö ilmasto (ei siis sää)? Jotkut tietävät, että ei lämpene. Tutkijat eivät tiedä tätä asiaa. He esittävät päätelmiään, jotka saavat esimerkiksi minut vakuuttumaan. 

Asia on hyvin monimutkainen. Se on erittäin paljon vaikeampi kuin tulevan kesän sää, josta meteorologit eivät esitä arvauksia.

Tiieteen eräs tunnus on että se tietää voivansa olla väärässä. Mielipiteiden esittäjät ovat harvemmin väärässä.

Edellisen vuosisadan eli 1900-luvun häpeällisimpiä tarinoita oli kysymys mannerlaatoista ja niiden liikkumisesta. Etenkin A. Wagener nimettiin tiedemiespiireissä pelleksi ja hän ehti kuolla ennen kuin faktat saatiin 1960-luvun lopulla kerätyksi niin että äkisti tiedämme mannerlaattojen reunat ja liikkeiden suuruuden. Välittömästi samassa yhteydessä kartoitettiin Atlantin ja Tyynen valtameren keskusselänteet ja löydettiin ja kuvattiin harmaat ja mustat savuttajat. Tiedämme, miten maapallo kierrättää ainetta ja kuin bonuksena löysimme kasveja ja eläimiä syvyydestä, jossa niitä ei missään tapauksessa voinut olla. Mutta oli. 

Samalla löytyi bakteereja, jotka viihtyvät hyvin usean sadan asteen lämpötilassa, ja toisia, joille kelpaa ravinnoksi rikki.

Näin tieteen, filosofian ja uskonnon sekä terveen järjen pohja notkahti pahemman kerran: elollisen ja elottoman välillä on yhteys. Jako orgaaniseen ja epäorgaaniseen ei ole täsmällinen. Ja vastaavasti elämän synnystä ja ilmakehän todella uskomattomista seikkailuista esitetyt selitykset on tarkistettava. – Sillä puhuessamme ilmastosta puhumme varmaan ilmakehän ja maapallon keskinäisistä vaikutuksista, unohtamatta salaperäisyytensä säilyttänyttä painovoimaa ja kosmista taustasäteilyä? Ja aurinkoa.

Miten kustannustoimittajaksi tultiin

Otava tapasi vielä 1960-luvulla palkata joutoväkeä erilaisiin tehtäviin. Vuonna 1964 keväällä olin päässyt armeijasta ja lukenut oikeustieteellisen pääsykoekirjat, joten päädyin Otavan mainososastolle sepittämään takatekstejä. Otavalla ei silloinkaan ollut varsinaista liikkeenjohtoa. Niinpä jo pian tohtori Kauppinen alkoi antaa minulle tehtäviä ja kertoilla iloisia muistoja nuoruuden päiviltä, Heikki A. Reenpää, joka mainospäällikkönä vastasi julkaistavien käsikirjoitusten valikoinnista ainakin setänsä juovuksissa ollessa eli usein, luetutti minulla ”massaa”, josta sain piankin editoidakseni etenkin sissi- ja lentosotaa koskevia käsikirjoituksia, ja maisteri Aili Palmén osoitti korjattavaksi iänikuisia nuorten seikkailukirjoja, joita sitten jullkaistiin koko rivi uusina, tarkastettuina painoksia. 

Ette muuten uskoisi, miten huonoja etenkin englannista käännetyt kirjat olivat. Muistan sen työmäärän, minkä Kapteeni Marryat, Robert Louis Stevenson ja tämäkin Sienkiewicz aiheuttivat. Syy oli selvä. Suomentajat eivät osanneet yhtään englantia.

Ei sillä. Huomasin että itse Eeva-Liisa Manner käytti näppärää keinoa suomentaessaan. Kun tuli ikävä sana tai vaikea kohta, hän hyppäsi sen kylmästi yli. Kun näitä suomennettavia alkoi tulla omaksikin työkseni, opiskelin alaa muun muassa lukemalla ja alkutekstiin vertaamalla. Parhaita kääntäjiä olivat Kristiina Kivivuori ja Kai Kaila ja saksasta Aarno Peromies.

Vaikka Otava maksoi palkkaa avustajilleen vain sikäli kuin joku sattui muistamaan, ja silloinkin niukasti, on yllättävää, että ”oikean” kirjallisuuden suomentamisesta maksettiin suorastaan hyvin. Enää ei makseta. Eikä se käy kaupaksikaan.

Muistan ajan ja olin siis mukana, nuorena kirjakaupassa ja juuri aikuistuneena kustannusliikkeessä. Itse asiassa näin läheltä myös musiikkitallenteiden murskaavan esiinmarssin. Eli: kirjat ja lehdet ovat eläneet aikansa. Ne ovat tarpeettomia. 

Sellaiset ihmiset kuin minä saisi toimittaa lukkojen taakse saamaan hoitoa. En ole rikas. Varallisuuteni on kahdelle hengelle kovin väljä oma asunto ihanteellisella seudulla, ja lähes käyttämättömänä nököttää hyvä henkilöauto. (Vertauskohta ei ole autottomuus vaan esimerkiksi vuokraaminen tarpeen tullen.) Kaiken huipuksi säilön asunnossani lähes kymmentä tuhatta kirjaa ja tuhatta äänitallennetta (suureksi osaksi CD).

Näin sen haluan ja muistan siis ajan, jolloin kirjojen ja lehtien lukemiseen suhtauduttiin epäluuloisesti. Miehen piti tehdä jotain työtä ja naisen hoitaa huushollia ja lasten lukea läksyjä. Kirjan lukeminen oli laiskuuden ja vetelyyden merkki ja mahdollisesti merkki alkavasta sairasmielisyydestä. Lukiossa ja yliopistossa luettiin kirjoja, jotta pääsisi hyvätuloiseen toimren ja komentelemaan muita.

Se mitä ihmiset itsestään tekevät, on kautta aikojen ja kautta rantain kuvailtu vähintään epäilyttäväksi. Ne joilla on ollut siihen lihasta (Stalin) ovat kieltäneet kirjojen lisäksi myös kirjoituskoneet.

Nyt surraan lasten ja nuorten ”verkkoaikaa” joka on muka jostain pois. ”Laatuajan” esimerkit ovat säälittäviä. Pidetään pahana, että lapset roikkuvat älypuhelimessa. Muistan että ”Erämaan halki” -kirjaa luettiin taskulampun (Airam) valossa peiton I(S.A: Int) alla sängyssä (Heteka).

Mahdi

Eilen puheena olleen Kraktau-kirjan yhteydessä herää epäsopivia ajatuksia, joita lisäävät mielikuvat ja tiedot kuvassa esiintyvästä kenraali Gordonista, joka kaatui mahdistien valloitettua Khartumin kaupungin.

Gordon oli kauan aitojen imperialistien sankari, jota kannattivat etenkin Britanniassa kaikki ne, jotka huokailivat, miten voimille käyvää siirtomaiden ryöstely osaakin olla. Niinpä hänen nimensä ja hahmonsa on haihtunut muistista muilta paitsi meiltä, jotka luimme Maailman parhaita seikkailukirjoja ja suoriuduttuamme ”Kuningas Salomon kaivoksista” siirryimme suremaan urhoollisen kenraalin kohtaloa.

Mahdi (Mahdiya) on perus-islamin tuleva pelastaja ja vapauttaja. Indonesia saattaa olla maailman suurin islaminuskoinen valtio. Tulivuoren purkautuminen pani vauhtia kapinointiin, jonka kohteena olivat siirtomaaisänniksikin erikoisen kolkot hollantilaiset, ja muuan paikallinen pyhä mies julistautui Mahdiksi. Kapina tuli muutaman vuoden kuluttua. Mahdistit tappoivat miekalla ja keihäällä satoja eurooppalaisia ja suuren määrän näiden paikallisia myötäilijöitä, mutta hollantilainen jalkaväki osoitti heille saman mikä kävi ilmi Kiinan boksarikapinassa. Suurikaan henkilökohtainen hurskaus ja etevät kung-fu -keinot eivät sitten kuitenkaan pysäytä valkoisten koirien ampumia luoteja.

Sekä nämä Batavian seudun eli siis myöhemmän Indonesian kapinalliset että Sudanissa toiminut Mahdi, panivat ensi töikseen toimeen sharia-lain, ilmoittivat olevansa jumalan sanansaattajia ja osoittivat sanoin ja teoin, että se joka oli heitä vastaan tai edes laimea heidän pyrkimyksiään kohtaan, toimi ainoaa jumalaa vastaan ja oli siis tavattaessa tapettava.

Olemme oppineet toisen maailmansodan jälkeen, että siirtomaavalta oli hirvittävä asia ja englantilaiset ovat erikoisen hirvittäviä ihmisiä.

Eri mieltä oltiin Etelä-Afrikassa. Apartheidistä tuli sitten vuosikymmeniksi ongelma, lopuksi myös harjoittajilleen.

Mahdin ja hänen kannattajiensa ydinalue oli suunnilleen nykyisessä Jemenissä, ja heidän oppinsa ja opetuksensa hätkähdyttää. Siinä on hyvin paljon samaa kuin tämän päivän Isis-tyyppisessä terrorismissa. Jo 130 vuotta sitten tämä aatesuunta menestyi käännytystyössään suurenmoisen hyvin. Esimerkiksi kristillinen lähetystyö ei nouse lähellekään. Asiaa ei auta perus-islamin suoraviivaisuus verrattuna kristinuskon (ja hindulaisuuden) vaikeaselkoisuuteen. 

Enemmän tai vähemmän selvä tavoite on ollut käännyttää kaikki oikeauskoisiksi ja tapaa loput.

Tuollaista suuntausta on vastustettava myös uskonnonvapauden nimessä. Uskonnon- tai omantunnonvapaus on ihmisoikeus, jolla halutaan taata kaikille ihmisille suunnata uskonnolliset ja siis myös osa moraalisista mietteistään minne itse katsoo parhaaksi ja harrastaa näitä toimintoja toisten kanssa.

Uskonnonvapauden raja on selvä. Se on tuon vapauden kieltäminen toiselta.

Sekä uskonto että isänmaallisuus rynnäkkökiväärillä harjoitettuina ovat poliittista toimintaa, rajoittamista. On surullista, että uskonto – islam – ja rodut sekoitetaan valmiiksi vaikeaan ylivaltapolitiikkaan. Ja surullista on sekin, että monet kieltäytyvät näkemästä luonnonkatastrofien ja poliittisten olojen yhteyttä. Ilmastonmuutos lisää maahanmuuttopaineita, ja tilanne on paha, koska EU:n etelärajalla ilmastopaineet tuntuvat ensimmäisenä ja pahasti.

Krakatau

Tiedän. Englantia käytettäessä tuo tulivuori, joka räjähti huuti helvettiin Sundasalmessa Jaavan ja Borneon suunnassa, kirjoitetaan usein ”Krakatoa”. Muita laillisia oikeinkirjoitusmuotoja on toistakymmentä, ja sanan merkitys on tuntematon.

Räjähdys oli kaikkien aikojen valtavin. Kaikki ajat tarkoittaa tässä ”ainakin viimeksi kuluneiden 40 000 vuoden aikana”. Sitä ennen oli Toba, kaikkien aikojen suurin purkaus, jonka vaikutus ihmisten elämään on aiheuttanut laajaakin tieteellistä keskustelua.

Mutta Krakatau sai aikaan välittömästi laajan tieteellisen tutkimuksen ja vielä laajemmat kyselyt. Asialla oli brittien Royal Society. Tuolloin saatiin jo erittäin mielenkiintoista numeroaineistoa. Tulivuoren räjähdyksen paineaalto näkyi ympäri maapallon piirtävissä ilmapuntareissa. Aalto kiersi maapallon yli kymmenen kertaa. Tsunameja oli lähes kymmenen. Välittömiä kuolonuhreja oli 35 000, ja taidemaalarit kävivät vuosia kuumina, koska väreiltään ihmeellisiä auringonlaskuja oli vuosia – mikronin tai puolen mikronin kokoiset tuhkahiukkaset laskeutuvat kovin hitaasti, mutta taittavat valoa oikullisesti.

Kun joku toistelee, kuten eräillä on tapana, että ilmasto ei ole lämpenemässä eikä lajien monimuotoisuudesta tarvitse välittää, Suomi on tehnyt osansa ja että yksityisen ihmisen toiminta lentomatoineen ei vaikuta kuitenkaan mitään, vastatkaa ”Krakatau 1883”.

Ehkä ilmastoskeptikkonne on puoluekantaan katsomatta veistellyt makkaratikkuja koulun liiterissä silloin kun muut oppivat lukemaan ja laskemaan. Pidän sitä suorastaan todennäköisenä. Siksi hitusen teknisempi selitys voi jäädä ymmärtämättä. Esimerkiksi päästöt ilmakehässä eivät kasva lineaarisesti eivätkä edes geometrisena sarjana (1, 2, 4, 8, 16…), vaan monin verroin nopeammin. Kysymyksessä on verkkoilmiö. 

Katsokaa lähemmin ”eksponenttifunktio” tai ”Power law”.

Ajatelkaa kulkutautia. Taudin aiheuttaja, mikrobi, lisääntyy jakaantumalla, ja kun uudet palaset jakaantuvat vuorostaan, käsillä on geometrinen sarja. Mutta lisäksi tartunnat saaneet tuottavat kukin vuorollaan mikrobeja, jotka jakaantuvat, joten tauti menee nopeasti ”katosta läpi”, kuten esimerkiksi ruton raivotessa tapahtui.

Krakatau liittyy tähän asiaan siten, että tieto räjähdyksestä oli lennättimen ansiosta ensimmäinen tapaus historiassa, kun luonnonmullistuksesta saatiin tietää lähes kaikkialla parissa päivässä. Ja sen jälkeen alkoi tulla konkreettisia todisteita esimerkiksi ilmakehän ja vesien siihen saakka tuntemattomista piirteistä. Suihkuvirtaukset muuttuivat jopa näkyviksi. Tsunameista nähtiin, että niitä on monenlaisia, myös samanaikaisesti eli päällekkäin, ja koska varoitus tuli ajoissa, tsunamin vaikutus aallokossa mitattiin vedenkorkeuden outoina muutoksina jopa Englannin kanaalissa asti. Siellä se tosin oli tuuman tai pari – mutta silti.

Vaikutusten verkosto on aidosti kompleksinen. Itsestään selvästi lämpötilan muutokset ja valon määrän väheneminen vaikuttavat kauan ja kauas. Kun biologiassa oli juuri päästy kiinni tieteeseen ja A.R. Wallace oli esittänyt oivalluksensa vahvimman henkiin jäämisestä tutkimalla saarten – esimerkiksi Jaavan – eläimiä ja kasveja, tuo ajatus johti evoluutiobiologiaan eli oivallukseen maantieteellisen ympäristön vaikutuksesta suoriutumiseen. Ja se puolestaan on täsmällinen vastakohta mm. natsien rotuopille, jonka mukaan jokin joukko olisi ”vahvin” missä vain. Ei ole. Kaikki mikä maapallolla elää, on vahvinta, niissä oloissa joissa se elää. Ja näin ollen tuho voi tulla odottamattomalta taholta, kuten ihmisen toiminnasta, ja se voi tulla uskomattoman nopeasti. 

Nuotio

Lehti kertoo, että kaverini Kimmo Nuotio täytti 60 vuotta, ja tapahtuman johdosta hän lausui pari painavaa sanaa haastattelussaan.

Sitä hän ei voinut suoraan sanoa, että oikeustieteessä rikosoikeuden opetuksen taso on noussut odottamattoman paljon. Samalla oppikirja ja käsikirjat ovat todella hyviä. Nuotio on ollut itse rikosoikeuden professorina nostamassa tuota tasoa.

Siitä ei ole lainkaan pitkä aika, kun esimerkiksi itse käytin jokseenkin säännöllisesti ruotsalaisia tutkimuksia apuna yrittäessäni tuomarina selvittää vaikeita kysymyksiä. Miten määrittyy osallisuus, esimerkiksi avunanto, taloudelliseen rikokseen? Tai – tätä ei kysytä opiskelijoilta eivätkä muut halua keskustella asia: oliko lain mukaista tuomita 1918 vangiksi otettuja punaisia maanpetoksesta?

Punaisten toiminta näyttää vahvasti rikokselta, jonka nimi oli kapina. Siitä oli säädetty kuritushuonerangaistus.

Nuotio viittaa nyt 60-vuotiaana asiaan, jonka taisi ensimmäisenä ottaa esiin yhteinen ihanteemme professori Inkeri Anttila. Ja tuossa asiassa vuosi 1918 on hyvä esimerkki.

Ainakaan tutkijoiden ja tuomareiden ei pitäisi sekoittaa toisiinsa rikosoikeutta ja oikeudenmukaisuuden kaipuutaan.

Aina ja aina olisi huolella mietittävä, onko laki ja etenkin onko rangaistus hyvä keino päämäärien tavoittamiseksi.

Tiedämme hyvin, että esimerkiksi vankilan selvin konkreettinen vaikutus on, että vankilaan kerran joutunut joutuu sinne toistekin. Yhtä hyvin tiedämme, että monissa tapauksissa vankilaan kerta kaikkiaan on tuomittava, ja senkin tiedämme, että on ihmisiä, joita ei pitäisi päästää sieltä koskaan pois.

Mutta miten tällaisen toteuttaa, se on se kysymys.

Vuoden 1918 oikeudelliset selvittelyt ei ollut mielestäni ”laillisuuden haaksirikko”. Sitä nimitystä on käytetty. 

Mielestäni karkea virhe oli yrittää selvittää kymmenien tuhansien vahvasti talonpoikaiskapinaa muistuttanutta menettelyä oikeudenkäynneillä.

Rikosoikeudellisia keinoja käytettiin asiaan, johon ne eivät lainkaan sovi.

Miten aiomme toimia ympäristöongelmissa? Väittäisin ettei rikoslaki ole niille hyvä ympäristö.

Lisätään siihen viestintä ja sananvapaus ja tietosuoja. Sen jälkeen kysytään, olisiko nyt aika perääntyä hienosta ajatuksesta, että kaikki merkittävät rikokset kootaan samaan rikoslakiin.

Kun ei niillä ole juuri mitään yhteistä enää. Paitsi lainvastaisuus. Ja lainvastaista on vaikka mikä. Ongelmana ei ole vähempi kuin rangaistusjärjestelmän perusteet.

Passion kuuntelijalle

Nyt Johannes-passion esitys tuomiokirkossa, Cantores Minores kuorona, oli ehkä paras luonnossa kuulemani.

Kyllä siitä voisi mainita myös Urheiluruudussa, että näin pienessä maassa on noin hyvä musiikki. Ja mukana olivat erikoisuutemme, tämä miespuolinen altto ja Korhonen, käsittämättömän kaunis ja syvä basso, Jyrki Korhonen.

Käsiohjelmassa toistuu tavallinen kuvailu. Matteus-passio on pitkä ja draamallinen, hyvin oopperamainen. Johannes-passio on lyhyempi ja hyvin sisäinen, vaikka siinäkin monta ”sata parasta” -sarjaan kuuluvaa. Loppukuoro (Ruh’t wohl) kuuluu kaiken musiikin parhaisiin.

Johannes-passion tarkka kuunteleminen voi viedä pohjan ammatilta. Lakimies, ainakin tuomarina toimiva, ei voi olla panematta merkille, miten Pilatus yksin asiassa tuomarina sanoo kiihtyneille populisteille, että syytetty on viaton (en löydä tästä miehestä syyllisyyttä), tuomitsee hänet kuolemanrangaistukseen ja jättää juuri julistamaansa päätökseen eriävän mielipiteen.

Vielä vakavampi on oikeusteoreettinen eli teologinen pohja. Bachin aikana suurikin teos esitettiin vain kerran tai kahdesti ja jäi sitten syrjään. Säveltäjillä ei ollut mitään sitä vastaan.

Johannes-passiosta kuulee, ettei tuota musiikkia ole sävelletty julkiseksi eli julkistettavaksi eli yleisön kuultavaksi. Sen läheinen kirkollinen vertauskohta on ripittäytyminen. Sen sävy on täysin vilpitön. Se on yksityiskohdissa ja kokonaisuutena täysin kahdenkeskeinen.

Tuossa on 1700-luvun valistusfilosofiaa ennakoiva ero. Katolinen kirkko jatkoi aina yhteisöllisenä. Sana ”katolinen” tarkoittaa yleispätevää. Kata ja holos.

Bach oli hyvin syvästi protestanttinen eli luterilainen ihminen, jolle oli luontaista olla kahden kesken jumalansa kanssa. Johannes-passion loppuun on tämäkin kirjoitettu: kuoleman murheen es-mollista siirrytään Jumalan kunnian c-molliin. Gloria.

Luulen etten ole ollut mäin keskittynyt tähän teokseen muutamaan vuosikymmeneen. Seurasin partituurista kaiken. Keskittymistä täydensivät mielessä virtaavat kuvat menneisyyden muusikoista. Ensimmäisellä levyllä tästä teoksesta lauloivat mielestäni Kurt Equilutz ja Heta Töpfer. Etenkin Matteus-passiosta kannattaa koota talteen Karl Richter-vainajan levyjä, joissa baritonina on usein Fischer-Dieskau ja teosten konsertoivuus on tuotu näkyviin.

Ei kaikki ole yksinkertaista. Furtwängler johti tämän Berliinissä pommien putoillessa. Lontoossa Myra Hess ei keskeyttänyt ilmaiskonserttejaan National Galleryssä ilmahälytysten takia 1940, vaan soitti järkähtämättä omaa sovitustaan kantaatista (147, ”Kristus valo valkeuden”).

Kaksi ranskalaista, Albert Camus ja Simone Weil, kirjoittivat Jumalan poissaolosta pahuuden ja kärsimyksen (sodan) keskellä. 

Weil pani kirjansa nimeksi kaiken, mikä on tärkeää, ”Painovoima ja armo”. Kumpikaan ei ollut uskonnollinen kirjailija. Bachiin tämä liittyy tyhjän haudan mysteerinä. Kaksi tuntikausia kestävää passiota päättyy samaan: hauta avataan, mutta se on tyhjä.