Kansa lauloi

 POHJALAINEN kansanlaulu syntyi ja kukoisti yhteiskunnan erittäin rajun muutoksen aikana. Ennen vuotta 1860 laulu oli vielä vanhoillaan. Siitä neljäkymmentä, viisikymmentä vuotta se paisui ja kohisi.       Kylien ja pitäjien sisäinen rakenne muuttui. Renki saattoi rikastua, isäntä juoda talonsa ostoviinalla, ja tappelusankarien maine kulki maakunnissa. Ylihärmäläinen Rannanjärvi ja alahärmäläinen Antti Isotalo olivat koko Suomessa vuosisadan kuuluisimpia henkilöitä. Ihmisten välejä säännellyt julkisuus muuttui, kun hyvin yksityinen suruja huoli laulettiin joen yli julki, tappelulaulut loivat sankareita ja pistolaulut pilkattavia. Se saattoi olla teollistuvan Euroopan viimeinen suuri omaehtoinen luovuuden hyöky. Siinä oli sosiaalisesti ja rakenteellisesti samoja piirteitä kuin amerikkalaisten neekeriorjien lauluissa, joiden perintö kuluu tämän hetken viihdemusiikissa. Esimerkiksi sanojen tavulukua voi vaihdella sanottavan mukaan ja sävelmä saattoi uhmata saksalais-herraskaista tonaliteettia. Juuri eteläpohjalaiset kansanlaulut tuntee modaalisista käänteistään eli yksinkertaisemmin sanottuna yllättävistä ylennysmerkeistä nuottirivillä.

 

KANSANLAULUT ovat liian tuttuja. Ne on käytetty puhki niin että ne ovat kuin haravanvarsia tai puukonteriä, joita asiantuntijat kokoilevat romuvarastoista.. Koska ne osataan hyvin, niiden keskeinen sisältö karkaa kuulijalta.
Ellei muuten, esimerkin vuoksi olen suomentanut tähän muutamia pohjalaisia kansanlauluja osoittaakseni, että ne ylittävät tasollisesti suurimman osan siitä, mitä edellisellä ja kuluvalla vuosisadalla on kirjoitettu lyriikkana, sillä ne ovat suoria, täsmällisiä, lakonisia ja kaikessa ihmismieltä koskevia. Toisin sanoen joskus tulevaisuudessa kirjallisin perustein koottavaan runouden antologiaan tulisi mielestäni noin puolet pohjalaisia kansanlauluja ja vain toinen puoli ns. taiderunoutta.
"Suomentamisella" tarkoitan helppotajuisemman runokielen käyttämistä. Suomalainen runokieli, niin sanottu modernismi, joka istuu tylsistyneenä tyrannina valtaistuimellaan viidettä vuosikymmentään, on sävytykseltään itämaista. Sävytys on tullut meille englannin kielen kautta.

* * *

Lehdet levottomat, 

sydän levoton, mieli.

Eivät tyrehdy silmät,

eivät sydämet.

 

(Eikä ne haavat lehret lakkaa tuulella huiskumasta. / Eikä lakkaa vanha kulta mielehen muistumasta.)

* * *

I

hmiset luulevat, että laulan iloa.

Laulan kiviä, painoksi suruille

sydämen kaivoon, yksin.

(Luullahan jotta on lysti olla, kun minä aina laulan. / Laulullani minä pienet surut syrämeni pohjaan painan. // Enkä minä sillä laulele, jotta mulla on koria ääni. / Laulelen minä sillä vain kun olen yksinäni.)

* * *

Käteen jäi sinusta vain nauha. Lähdit

ja minut sokaisi silmien sade.

Kun kohtaat kerjurin, anna leipä. Se 

kerjuri olen edelleen minä.

(Uuren kullan kellon käljyt ne jäi mun käteheni. / Veret tuli silmistäni, en nähny eteheni. //

Jos minä jourun kulkeelle, niin onkos varaa auttaa, / antaa leivänpalaasta jos tulsin teirän kautta?

* * *

 

En säästä itseäni. Silmissäni

 ja silmien alla on surmatun värit.

Kaksi on aika kahlinnut.

Kolmas on vapaa, kuollut.

(Maija se oli niin kaunis flikka Ylisestä Saarenpäästä, / ja eikä se enää Keisalan Villeltä ittiänsä säästä. // Ylisen Maija se kamarinsa lattialla käveli ja itki, / ja sinisistä silmistä vesi juoksi punaasia poskia pitkin. // Ylisen Maija se voivootteli, jotta kuinka se aika kuluu, / kun Jukka on lauroos ja toinen on rauroos ja mulla on suuri suru.)

 

* * *

Miesten metsässä

veitsien sateessa

pääni ei painunut.

Parempi kiveen kahlittuna

kuin ruumiina jonka rinnasta

vesi valuu sisään.

(HS kesä 1993)

Markku Kuismalle

 

 

Hän täyttää nyt 70. Outoa että tuolla vuosikymmenellä syntyneet ystäväni lukevat näitä. Itse luin 1930-luvun alussa syntyneiden juttuja ja käsitin, että jokin niissä mättää.

 

1950-luvun lopulla kaikki alkoi muuttua, aivan kaikki.

 

Vakioselitys on väärä. Sillä ei pärjää enää ylioppilaskirjoituksissa. Vientiteollisuus muka.

 

Oikea selitys on koulutus. Tilastoissa sanotaan ”inhimillinen pääoma”. Jotkut sanovat ”aineeton varallisuus”. Eivät tehtaat toimi osaamattomin voimin. Venäläiset eivät saaneet Enson tehtaita käyntiin. Sama koskee metallia ja koneita. Sama koskee sähköä ja puhelinta.

 

Ja iso asia on palvelut, kuten esimerkiksi liikenne. Ja musiikki.

 

Suomen tarinaa kuvaillaan. Me onnistuimme siinä, mikä on yleensä mahdotonta. Vedimme takamatkan kiinni ja olemme yllättäen ykkösdivisioonassa.

 

Helppo minun on puhua, kun olin, meinaan, itse mukana. 

 

Luokkakokouksessa kerran jäin miettimään. Kaikki olivat nyt jonkin asteen opettajia, upseereita tai hoitoalalla. Hyvin suuri osa oli kaltaisiani maalta paenneita.

 

Se noin 50 vuoden takamatka Ruotsiin ja muuhun Eurooppaan tuntui 50-luvulla joka asiassa. Nuorisoa ei ollut vielä keksitty. Ripille päästyä ansaittiin rahat polkupyörään, otettiin känni ja tanssittiin tangoa. Tytöillä oli patella-vyö ja poninhäntä ja kellohame. Pojat olivat siirtyneet kumiteräsaappaista koripallokenkiin.

 

Meillä ei ollut minkäänlaista kasvatusta. Vanhemmilla oli kädet täynnä arjen asioita ja meitä keskenkasvuisia, nyrkillä tapettavia seilasi lauttoina pitkin rapaista raittia.

 

Joku saisi miettiä sotien sosiaalihistoriaa. Käytännössä kaikki miehet ja erittäin suuri osa naisista teki minkä voi ja oppi tulemaan toimeen oudon oloisten ihmisten kanssa. Rauhan tultua hyvin monet aloittivat hurjan ammatin hankinnan. Syntyperään perustunut yhteiskunta katosi alle kymmenessä vuodessa. Kaksi erittäin oivallista juristia, Ylöstalo ja Aarnio, esittelivät monipuolisesti oikeusolot hallitsevalle ministeri Aarre Simosella perintökaaren. Se tuli voimaan, kiitos Simosen, vuonna 1965, ja katkaisi perintöoikeuden serkkuihin. Sangen vertauskuvallista.

 

Työn palvominen ei ollut protestanttista perua, vaan elämisen keino. Asutustoiminta ja palvelusektori johtivat valtiososialismiin, joka  törmäsi kuin seinään 1991. Mutta silloin meillä oli joka tason osaajia. Kaikki laestadiolaiset olivat kouluttautuneet sähköinsinööreiksi, ja sekaan putkahteli tieto- ja tietoliikenneosaajia. Jopa koneita oli opittu valmistamaan itse. Ja  tikunkeittäjät eli paperi- ja sellupuolen väki oli koulutettu tehtaalla. 

 

Mutta myös 50-luvulla pinnan alla kuohui. Jotkut mielestään vastuunalaiset piirit yrittivät pitää kiinni 1920-luvun arvoista. He hävisivät ja maasta katosi herrasväki. .

 

Teknillisissä korkeakouluissa ihmettelin välillä, mitä minä täällä teen. Vastaus oli selvä. Pieni maa joko varastaa tai ostaa mahdollisimman halvalla tuottavuutta lisäävää teknologiaa. Huomasin Kuisman historiakartellin, joka selvitti öljyn, rahan, puun ja median historiaa. Historiantutkijan tärkein ominaisuus on herkkä oikeudentunto. Repikää siitä. 

 

Totaalinen sota

 

 

Selailin sotasukupolven ihmisiä, joista olin unohtanut suurimman osan. Niin moni muukin on, asenteista päätellen.

 

Englantilainen sota-ajan virastoon työllistetty Dennis Wheatley kirjoitti vuonna 1941, että totaalinen sota pyrkii täydelliseen voittoon hävittämällä täydellisesti vihollisensa. Pian määritelmään lisättiin ”kaikin mahdollisin keinoin”.

 

Kirjoittaja oli suosittu dekkarikirjailija, jolta syntyi myös salatieteellisiä, science fiction- ja vakoilukirjoja. Kun asiasta saadaan joskus tutkimusta, hänet varmaan mainitaan sekä Ian Flemingin että John LeCarrén edeltäjänä ja oraakkelina.

 

Ajatelman esittäjä ei siis ollut natsi, vaikka juuri Hitlerillä oli tapana huudattaa urheilupalatsin yleisöä karjumalla, että haluatteko te totaalisen sodan. Kuulijat tietenkin mölisivät, että kyllä haluamme. Meteli oli ankara.

 

Kai ajattelin, ettei tuo merkinnyt sen suurempia. Itse olisin samassa tilanteessa eli suurena diktaattorina varmaan huutanut, että haluatteko te Nürnbergin makkaraa, te perussaksalaiset bratwurstin ystävät. Silloinkin oli kasvissyöjiä, joille makkara oli suurempi kauhistus kuin jokaöinen palopommitus, kotikaupungin tai vihollisen.

 

Tarvittiin okkultisti esittämään teoriassa ja käytännössä järjetön iskulause, jota sitten noudatettiin enempää ajattelematta. Aivoilla oli muutenkin jo ajateltu liikaa, sanoivat.

 

Onnettomuudekseen menneisyyden totaalisen sodan ja siis totalitaristisen valtion napamiehet eivät tunteneet Einsteinia, tai sitten he ymmärsivät lehdistön ”kaikki on suhteellista” -lauseen väärin. Fysiikan lait ovat samat paikasta tai nopeudesta riippumatta. Vaikka havaitsija olisi diktaattori, hän ei voi todistaa eikä siis selvittää millään keinoin, onko hän levossa vai liikkeessä. Hänellä ei tiedä, onko käsillä nousu vai pudotus. Valon nopeus on sama myös liikkuville diktaattoreille, mutta aika ei ole kaikille sama. Eikä elämä.

 

”Me” olemme hyviä tai ainakin parempia kuin ”ne”. Viholliskuva on tärkeä, ja se löytyy. Esimerkiksi Neuvostoliitto oli Saksan cihollinen ja sitten hetkessä tukija turva ja kohta taas vihollinen. Stalin oli Englannille ja Yhdysvalloille inhottava diktaattori, mutta muutos ystävyyteen kesti 24 tuntia. Saksan hyökättyä itään Stalinistä tuli kunnian mies ja suuri ystävä. Stalin puolestaan käski Dimitrovin eteensä ja sanoi että Kominternille tulee nyt uudet ohjeet. Kapitalisteja ei sitten enää haukuta ja pahat ovat nyt ”faskisteja”. Luokkataistelu ja vääjäämätön vallankumous unohdetaan ja jos joku vielä inttää, sanotaan etteivät ne olleetkaan niin vääjäämättömiä.

 

Roosevelt keksi neljä vapautta, joita taisi olla kohta seitsemän, ja Churchill julisti demokratiaa, ei kuitenkaan Intialle eikä muille siirtomaille, joissa tasa-arvon edistäjät pantiin lukkojen taakse.

 

Totaalinen sota tahtoo hävittää voittajansa. Kun väitettyä totaalista sotaa ei voi olla olemassa, on tyydyttävä tunnustamaan, että palokunta ei voi estää kaikkia tulipaloja. Sen tehtävä on rajoittaa vahinkoja.

 

Murheellista on, ettei satuja ja legendoja uskota. Pyhä Yrjö surmaa lohikäärmeitä, ja pian hänestä tulee itsestään lohikäärme.

 

Mitähän pahan pauloihinsa punoma neitokin siihen sano?

 

 

 

 

 

 

Bluffi

 

Putin bluffaa?

 

Suomassa jotkut saavat sätkyn, kun Itä lähettää nootin turvallisuudesta. Vuonna 1939 neuvottelukutsu koski molempia osapuolia kiinnostavia konkreettisia kysymyksiä, jotka osoittautuivat alueluovutuksiksi.

 

Tanner ja Erkko pitivät jokseenkin varmana, että Neuvostoliitto bluffaa. Varmuus meni, kun pommit putosivat.

 

Vuonna 1917 jo silloin remmissä ollut Stalin yllytti tovereita ryhtymään Suomessa tarmokkaisiin toimiin, ja täällä ryhdyttiin. Vedettiin punainen lyhty työväentalon torniin. Tehtiin kansalaissota. Apua jota ainakin jotkut olivat luulleet saatavan Venäjältä, ei juuri tullut, paitsi yksi junallinen.

 

Vuonna 1960 tuli Neuvostoliitosta nootti, jossa Kekkosta käskettiin neuvottelemaan turvallisuuskysymyksistä, ja Novosibirskissä tavattiin. Sieltä vastattiin: ei vaiteskaan. Otto Potto Poroliini otti sikaa hännästä kiinni Sika huusi niin, että kuului Viipuriin. Viipurista vastattiin: onkos Otto tuhmeliin’?

 

Putin ei ole Neuvostoliitto. Maskirovka eli harhauttaminen ei ole hänellekään kuitenkaan vierasta. Putinilla on nyt huonot kortit, mutta se ei estä nokittamasta.

 

Kun pelasimme koripalloa, toisilla oli Marimekon kassi ja toisilla Sadankomitean merkki. Yhdellä pojalla oli molemmat, mutta hänestä tuli ministeri.

 

En osannut vastustaa armeijaa. Minusta se oli hieno keksintö, kuin kansakoulu. Opin todella paljon siitä, miten ihmiset puhuvat ja toimivat ja samalla, miten sanat ja teot ovat aivan eri asioita. Opin ihmisiä ja lisäksi kersantteja. Ruumiillinen ja henkinen rasitus oli siedettävää. Nyt vanhana olen todellinen militaristi, mutta on armeijakin muuttunut. 

 

Putinin puheeksi ottama etupiirijako on toistaiseksi aina johtanut sotaan, kuten Napoleonin ja Aleksanterin sovittua Tilsitissä joen lautalla 1807 muun muassa nykyisen Suomen eli silloisen Ruotsin asioista. Sota oli kova. Moskova ja Kansakuntien taistelu ja Waterloo.

 

En aio lähettää laskua tästä neuvosta, mutta eikö Venäjä voisi palkata muutamaa markkinoinnin osaajaa. Juuri mainonta ja markkinointi mättävät siellä niin pahasti. Boris Johnson, suuri alan lahjakkuus, taitaisi olla lähiaikoina työpaikan tarpeessa. Etunimi ja kampauskin sopisivat kuin suutarin peukalo.

 

Vladimir P:n henkilö ei herätä mielenkiintoa. Mies on kuin pataässä.

 

Ehdottaisin että hän ryhtyisi käyttämään solmuketta eli mirriä solmion sijasta. Iso solmu, helakan punainen silkkikangas ja siinä valkoisia palloja. Johan kuunneltaisiin, ja katseltaisiin.

 

Se on vaikea maa. Puolet Saksan 1941 salamahyökkäyksessä hävittämistä punapanssareista oli sitä lajia, joka oli valmiiksi rikki. Kolmannes lentokoneita oli muuten hyviä, mutta ei pysynyt ilmassa. Mutta Saksan paras insinööritaito ei riittänyt, kun slobovitseillä oli lopulta yhtä saksalaistykkiä kohti kymmenen.

 

Huonoa ja halpaa

  

Menestyvän bisneksen yksi iskulause on ”huonoa ja halpaa”.  Se oli alun perin kilpailijoiden pilkkalause, kun he kotona Saksassa hyökkäilivät tavarataloja vastaan. Myös britit ymmärsivät, että ”Made in Germany” oli heikon laadun tunnus.

 

Kiinasta… Richard Overy sanoo pohtiessaan sotataloutta hienossa kirjassaan ”Blood and Ruins”, että ilman puhemies Maon johtoa ja johdatusta Kiina olisi sivuuttanut Yhdysvallat sekä teollisesti että sotilaallisesti viimeistään vuonna 2 000.

 

Amerikkalaiset yllättäen kopioivat tuon saksalaisen ajatuksen. Woolworthin menestyksen salaisuus oli ”five-and-dime”. Lähes kaikki maksoi 5 tai 10 senttiä.

 

Saman hengen lapsi on Wall-Mart, joka tosin yhdisti bisnesmalliinsa alihankkijoiden kuristamisen näännyttämällä ja sikahuonot palkat. Se lienee edelleen maailman suurin kauppaketju.

 

Overy osoittaa numeroin, että juuri päinvastoin kuin luulisi, Neuvostoliitto keskitti valtavasti tavattoman hyvin suunniteltuihin sotavehkeisiin, joista suurimman suosion saavuttivat muiden paitsi vastustajien keskuudessa panssarivaunu T-34, hävittäjäkone Jak-9 ja sitten heti sodan jälkeen Kalashnikovin rynnäkkökivääri.

 

Amerikkalaiset toimivat juuri niin kuin venäläisten luultiin tekevän. Kouluttamattomat työläiset väsäsivät kokemattomien työnjohtajien ohjauksessa ensikertalaisten yrittäjien johdolla esimerkiksi niin paljon kauppalaivoja, että niillä (ja Thunderbolt-hävittäjäpommittajilla) voitettiin sota.

 

Yrittäjä oli Henry Kaiser. Terästä oli määrättömästi mutta ei esimerkiksi tehdasrakennuksia. Näytettiin vain tontti. Kuukauden kuluttua laivoja alkoi tulla tehtaalta 30 päivässä.

 

Kun saksalaiset turvautuivat muuleihin, jotka kuolivat pakkaseen muuallakin kuin Kiestingissä, amerikkalaiset rakensivat määrättömästi moottoreita. Niitä riitti Neuvostoliittoon asti puoli miljoonaa. Hommamiehenä oli General Motorsin dirika Knudsen. Yksi improvisoiduista kulkuneuvosta oli Jeep. Toinen oli meillä lempinimellä ”Molotoffi” tunnettu kevyt Chevrolet-kuorma-auto. Aivan uusi keksintö oli LST, keulasta aukeava maihinnousualus, johon mahtui kyytii myös tankki.

 

Siperian lakeus on suuri, kuten laulussa lauletaan, mutta Ukrainan seudun aro on vielä suurempi.

 

Overy kehtaa sanoa, että Saksan surma oli teollisuuden loputtomiin polveileva käsityöperinne.

 

Merkittävä liikkeenjohdon oppi on sekin, että amerikkalainen perushuolettomuus edisti tuotantoa suuresti. Sekä saksalaisilla että venäläisillä oli taipumus turvautua salaisen poliisin toimiin hankkeiden epäonnistuttua. Amerikkalaisilla oli valmis vakaumus, että viritykset tapaavat mennä pieleen silloinkin kun ne eivät voi mennä pieleen. Esimerkiksi kauppalaiva katkeaa aallokossa huonojen hitsaussaumojen takia. – Omasta puolestani lisäisin, että havaintojeni mukaan tuo asenne saattaa olla myös kalifornialaisen informaatioteknologian menestyksen salaisuus.

Kolmastoista kerros

 

Kuva ei ole vuodelta 2005, jolloin aloitin tämän blogin, joka tänään ylittää 13 miljoonan kävijän rajan. Kamera on tallella, mies ei. Paikka on kyllä tuossa silmieni ala, mutta juuri nyt siinä on paljon lunta.

 

Sanoisin että aika pian tuon jälkeen siirryin Linhofista Leicaan. Putuksen kaupasta Uudenmaankadulta löytyi omistajan käsittämättömästi ruhjoma runko, ja lopulta se palautui Wetzlarista kaikin puolin kunnostettuna ja siirtyi omakseni sopuhintaan.

 

Sekin on nyt Raumalla, jossa on paljon muutakin mukavaa. Samaan paikkaan, jossa taitaa lukea postilaatikossa ”Kemppinen”, aion toimittaa tikkuaskin kokoisen kovalevyn, jolla ovat kaikki nämä kirjoitukset kommentteineen. Käsitykseni mukaan Samsungin tai Lacien SSC-levy säilyttää sisältönsä tuntemattoman ajan, mutta joka tapauksessa vuosikymmeniä.

 

Perustelu on selvä. Vanhoista Helsingin Sanomista, Vaasa-lehdistä, Suomen Kuvalehdistä ja tietenkin Tekniikan Maailmasta luen yleisön kirjoitukset ja satunnaisia pikku-uutisia. Ne ovat aina parempia kuin pääkirjoitukset tai riemutoimittajien juhlakirjoitukset.

 

Jos haluatte kysyä, mitä kautta minulla on 182 gigaa kuvalehteä levyllä, kysykää vain. En vastaa. Sen taas kerron omasta aloitteestani, että täydellinen kokoelmani Kansa taisteli -lehteä on itse käsin skannattu. Painetut lehdet ovat Possulassa, samassa rivissä kuin vanhat Mad-taskukirjat ja epäluku Ruutu-, Nonstop- ja Jymy-lehtiä.

 

Heti kun löytyy kustantaja, haluan julkaista valikoiman Jukka Kemppisen huonompia kirjoituksia. Koneessani on tuhat tuon kriteerin täyttävää tekstiä ajalta ennen tätä blogia. Muistan miten yksinäistä oli kirjoittaa esimerkiksi Helsingin Sanomiin. Kommentit ja tappouhkaukset tulivat vasta päivien kuluttua.

 

Mieleni alkoi keittää mettä, kun käytettäväksi ilmaantuneen Chrome Bookin innostamana ryhdyin kokeilemaan Google Docsia. Ikuuisesti menetetyiksi luulemani tiedostot, esimerkiksi Berkeleyssä oikeustieteellisen tiedekunnan professoreille pitämäni esitelmät, etenkin ”Lex Mercatoria” eli keskiajan kauppiaallinen oikeus, ovat yhtäkkiä luettavissa.

 

Docs lukee selaimessa yli 20 vuotta vanhoja Wordin doc-faileja ja jopa sitäkin vanhempia WP (Word Perfect)-faileja. Sitä en olisi vallan uskonut.

 

Mutta muistan, kun kävelin Mark Twainin jalanjäljissä. Kahdessakin hyvässä kirjassaan hän kuvaa oloaan kullankaivajien parissa San Franciscon seudulla ja pyörähtelemistään nykyisessä Piilaaksossa. Los Angelesista hän ei kirjoita, koska mitään Los Angelesia ei ollut olemassa. Sacramentosta hän kirjoittaa pitkään ja pirullisesti. Viittaan eroisesti teokseen Koiranelämää (Roughing It). Valittelen, että kun Twain oli niin pahuksen hyvä kirjoittaja, häneltä suomeksi löytyvä on jokseenkin sattumanvaraista. Lisäksi hänellä on runsaasti huonoja kirjoja. Mutta rahanhimossa sanomalehtiin kirjoitettuja palasi sisältävä The Innocents Aboard on aika mahtava, ja samoin Following the Equator, maailmanympärimatka 1897.

 

Muistamme että Twain ratkaisi eräitä tämän päivän Yhdysvaltojen pahoja ongelmia sisällissodan aikana eli 1860-luvulla, ja kirjoitti niistä. Ja hän, oikealta nimeltään Samuel Langhorne Clemens, oli ensimmäinen blogisti.

Valete

 

Valiumin nimi on johdettu otsikon roomalaisesta toivotuksesta: voikaa hyvin. Mielenkiintoni aiheeseen johtuu osittain siitä, että lähes 50 vuotta sitten jouduin taas tekemisiin lääkityksen kanssa. Vika oli sydämessä. Sittem se taas helpotti. Siinä vaiheessa.

 

Niinpä olen tiennyt hyvin kauan, että bentsodiatsepiinit aiheuttavat minulle iltaöisen olon. Tietenkään en ole lääkäri, mutta olen ollut lääkkeiden tikkatauluna. Lääketeollisuus ja etenkin farmakologian patentit taas tulivat tielleni varhain. Pahimpia olivat nuorena miehenä ollessani antibioottien patentit, koska niissä mentiin reippaasti myös biologian puolelle.

 

Aihepiirin ottaminen esiin johtuu Keefen kirjasta ”Empire of Pain: The Secret History of the Sackler Dynasty”. Otsikossa väitetyt ”salaiset historiat” herättävät vastenmielisyyttä. Tässä tapauksessa dokumentointi on suorastaan hyvä, ja työtä on todella tehty.

 

Sacklerin ihmeperheen ja sen omistamien tai hallitsemien lääketehtaiden, tutkimuslaitosten, mainostoimistojen ja tieteellisten julkaisujen tarina oikeastaan alkoi mitään tarkoittamattoman termin ”laajaspektrinen antibiootti” keksimisellä. Se keksittiin mainostoimistossa. Jo 1960-luvulla lääkäreille ilmoitettiin, että resistenttien eli antibiooteille vastustuskykyisten taudinaiheuttajien ongelma on nyt voitettu.

 

Kun Valiumin patentti vanheni, markkinoilla oli jo Librium ja 300 muuta mainiota valmistetta. Ja tien päässä oli tämä oksikodoni. Kyllä se on ongelma muuallakin kuin television sarjafilmeissä.

 

Ainakaan minä en selosta kenellekään, mikä Suomessa oli eräiden kotimaisten lääketehtaiden ja eräiden kotimaisten lääkäreiden suhde. Olin varmaan 10-vuotias eli juuri ensimmäisen sydänpussin tulehdukseni saanut, kun korviini tarttui tutun lääkärin vähemmän tutusta lääkäristä mainitsema: se mies määrää vain Medican lääkkeitä. 

 

Kauan myöhemmin käsitin, että eräs suosittu keino rikastua oli tuoda maahan patentin suojaamia lääkkeitä ja myydä ne sellaisinaan tai rinnakkaisvalmisteina Neuvostoliittoon. Tämä ihanuus loppui, kun Suomi painostettiin luopumaan lakiin kirjoitetusta poikkeuksesta, joka oli kukaties ollut perusteltu sodan aikana, mutta varmasti ei ollut sitä rauhanteon jälkeen.

 

Kirjan kertomukset avaavat miljarditeollisuuteen sellaisen näkökulman, jota ei yleensä esitellä lehdistössä. Ei esitellä, koska ei uskalleta. Talousrikollisuudessakin on jatkuvasti se ongelma, että kiellettyjen menettelyjen esittämistä julkisuudessa voi tuskin perustella todeksi julkisuudessa. Sellainen voi onnistua vain tuomioistuimessa rangaistuksen uhan alla.

 

Venäjä liittyy tähän siten, että viimeksi tarkistaessani Neuvostoliitossa – Venäjällä ei ollut vielä koskaan hylätty  syyttäjän esittämää syytettä. Kuka syyttäjää opastaa, se on helppo arvata. Meillä Pohjoisessa jo hyvä kuningas Kustaa II Aadolf kiukutteli 1600-luvulla Turun hovioikeudelle, jota hän oli toistuvasti käskenyt tuomitsemaan ”meidän korkean mielemme mukaan” eikä jonkin ihmeellisen oikeuden mukaisesti.

 

Tehostaakseen sanojaan hän uhkasi leikkauttaa hovioikeudenneuvoksilta korvat ja naulata ne tuomarinpöytään kiinni. – Niin helppoa se on, kun sen osaa.

Valium

 

Putin mahtaa olla Pfizerin kiitollinen asiakas, päätellen ilmeistään ja katseestaan. Katseessa on kiiltoa, olemuksessa kemiallista rauhaa.

 

Kylmän sodan markkinoille tullessaan Valium, meillä tunnettu kauppanimellä Diapam, löi kaikki lääketeollisuuden ennätykset ja muutti kulttuuria. Amerikkalaiset söivät sitä niin kuin me näkkileipää.

 

Markkinoinnin takana oli etevä lääkäri, mielisairaaloiden mielettömyyteen sydämistynyt mies, jonka nimi ei jostain syystä ole hirvittävän kuuluisa, Arthur M. Sackler. Lääketehtaana markkinoilla näkyi ensin Hoffman Roche, mutta monet tulivat heti perässä, esimerkiksi Purdue ja Pfizer. 

 

Tunnen hyvin lakimiehen, joka oli itse vetämässä taistelua samojen rikkaiden tehtaiden silloin uusimmasta maailmanennätyslääkkeestä, joka oli tietenkin Viagra. 

 

Sacklerin perhe oli USA:n rikkaimpia eli siis maailman rikkaimpia. Samaa sarjaa kuin Vanderbilt ennen ja Rockefeller sitten. 

 

Varsinainen moraliteetti on tarina suvun syöksystä, jonka keskeinen vaikuttaja oli Oksikodoni, kipulääke joka suhteellisen nopeasti sivuutti metamfetamiinin ja heroiinin maailman eniten yliannostuksia ja niistä johtuvia kuolemantapauksia aiheuttaneena tuotteena.

 

Oksikodoni tappoi pari vuotta sitten Yhdysvalloissa enemmän ihmisiä kuin liikenne ja ampuma-aseet yhteensä. Kysymyksessä on opiaatti, usein morfiinista

 

Mutta Jeltsin oli esimerkki siitä, mitä viina teettää, ja Putin luullakseni esimerkki rauhoittavista aineista rauhattomana aikana. 

 

Mielessäni on Ukraina ja harmittelu sitä, että media miettii, mitä ”Putin” päättää. Maailmassahan on kaksi poliittista järjestelmää, harvainvalta ja diktatuuri. Monin paikoin ihmiset saavat vapaasti äänestää näistä kahdesta. Kun valta on Putinilla, kenellä se on?

 

Esimerkiksi Stalin, Hrustshov ja Jeltsin tiesivät, ettei kukaan voi hallita ilman armeijan tukea. Keisarillisessa Roomassa Caesar oli harvainvaltias ja Augustus yksinvaltias eli diktaattori. Keisarikunta Venäjällä kaatui, kun tsaari menetti armeijan tuen ja soltut alkoivat vaatia syksyllä 1916 8-tuntista työpäivää rintamalla. Stalinin suuri murhe oli Trotski, jolla oli puna-armeijan kannatus. Toimenpidesarja, jolla armeijan suoraa vaikutusta kevennettiin, tunnetaan historiassa nimityksellä Suuri Terrori. Tuhatshevski ja arvioiden mukaan 90 prosenttia kenraaleista teloitettiin. Siinä oli sitten maailmansodassa käydä kalpaten.

 

On lupa kysyä, miten lääketeollisuus ja sodanuhka on liitetty toisiinsa tässä kirjoituksessa. Yhdysvaltain armeijaa ajatellen huumeongelma lähti ryöstäytymään hallinasta Vietnamin sodassa. Tällä hetkellä eräillä islamin alueilla on erittäin merkittävä huumepotentiaali. Mitä tapahtuu, jos jollain alueella ei ole ruokaa mutta oopiumia on? Vastaus on: eikö Venäjän ongelma ole sisäpoliittinen. Sota-aseiden vyöryttäminen Ukrainan lähelle kertoo kaikille, missä  valta on. Armeijalla, merivoimilla, ilmavoimilla. Mutta Nato on ohjuksineen yhä lähempänä. Kuka Putiniksi Putinin paikalle, ja millaisessa kunnossa?

 

 

 

B-luokka

 

Meillä B-luokka oli hurjan paljon parempi kuin A. Mittaan ylioppilaskirjoituksilla, myöhemmällä koulutuksella ja työuralla. Itse olin siis A-luokalla.

 

Ajattelen muuttaa mielipiteitäni. Tutkimuksen ja ajoittain kiitostenkohteena on ollut vanhastaan ensiluokkainen kirjallisuus. Alan taipua kannattamaan toisen luokan tekstiä.

 

Esimerkiksi ”Suomen kirjallisuuden antologia” I-VIII sisältää selvästi parhaan kirjallisuutemme, mutta jos minulla olisi käytettävissäni Jäntin ”Suomen sana”, saattaisin käyttää sitä hanakammin. Ensin mainittu on Anhavan koulukunnan työtä, ja kokonaisuudessa, johon kuului myös ”Suomen kirjallisuus I-VIII”, työmyyriä olivat muiden ohella Matti Suurpää, Sirkka Kurki-Suonio ja Hannu Launonen.

 

Yrjö A. Jäntin kyvyistä tekstin tajuajana minulla on sangen laaja kokemus, ja se on kielteinen. Arjessa hän ei yleensä edes uskotellut ymmärtävänsä kirjoja, joissa ei ole kuvia. Toisin oli hänen isänsä Jalmarin laita. Mutta Suomen Sana 1-24, jota en siis ottaisi asutooni vaikka siitä maksettaisiin, on mielenkiintoinen sillisalaatti-rosolli-väskynäsoppa, johon on sekoitettu yksiin kansiin kaikenlaista yhteen kuulumatonta.

 

Niinpä kokonaisuus on samalla tavalla ylläpitävä kuin Karilaan Pikku Jättiläinen (jonka kokoonpanossa ei ole päätä eikä pasmalankaa) tai saman tekijän ”Suuri kaskukirja”, jossa on loputon määrä anekdootteja, jotka eivät naurata.

 

Palaan lähipäivinä pohtimaan, mihin ja miksi kaskukirjat ja humoreskit tyyppiä Agapetus, ja pakinat tyyppiä Olli ja Valentin ovat kadonneet.

 

Tämä on sivujuonne, kun nyt tähdennän, että Suomessa perinteisesti kääntäjän ei ole tarvinnut osata kääntää. Myöskään lähtökielen ymmärtämistä ei edellytetty. Juhani Jaskari ja Eila Pennanen olivat tuomassa muutosta. Joku Kersti Juva on täysin epätyypillinen ilmiö, syvällisesti aiheisiinsa perehtyvä erinomaisesti omaa ja vierasta kieltä osaava mestari.

 

Minun aikanani käännettävää ”annettiin” ansioituneille ja suosituille tekijöille kuin armopaloja, ja näiden onnellisten odotettiin osoittavan käyttäytymisellään kiitollisuutta. Vain Tammessa toimittiin toisin, koska J. Helleman oli itse lukenut merkittävät kirjat alkukielellä ja tutustui suomennoksiin. Hänhän muuten sattui olemaan tanskalainen, joka oli lapsuudessaan oppinut Suomessa suomea.

 

Hankin kiireesti Helmi Krohnin elämäkerran, joka ilmestyi juuri. Olen hyvin utelias näkemään, yrittävätkö kirjoittajat tehdä hänestä tämän hetken #-hengessä erittäin merkittävän kirjailijan. Sekin on kiinnostavaa nähdä, missä määrin otetaan esiin se, että Krohnin entinen aviomies E.N. Setälä oli vuosikymmeniä suomalaisen kulttuurin paha henki.

 

Olin kummissani, kun jouduin Otavassa 1964-1965 ”stilisoimaan” eli korjaamaan mm. Helmi Setälän lukuisia suomennoksia nuorisonkirjallisuuden klassikoista. Oli helppo havaita, että hänen suomen kielen tyylinsä oli oudon piimäistä verrattuna esimerkiksi sisarpuoleen (Aino Kallas) ja että englantia, josta hän suomensi, hän ei osannut käytännössä lainkaan. Mutta tämä nipottaminen on sekä häijyä että turhaa. ”Maailman parhaita nuorisokirjoja” on edelleen useimpien lukijoittensa rakkaassa muistossa, eikä ketään häirinnyt käännösten kehnous. Mutta palaan asiaan. Olen ajatellut kääntyä spiritualistiksi ja samalla spiritistiksi.

 

Kuvassa Krohnien pitkäaikainen tyyssija Kiiskilän hovi Viipurinlahden rannassa.

Hebe

 

Otsikko tarkoittaa nuoruuden jumalaa. Siitä on johdettu myös sairauden nimi hebefrenia, joka tarkoittaa nuoruuden tylsistymistä, skitsofrenian lajina.

 

Nuoret ihmiset tahtovat tänäkin päivänä aloittaa puhtaalta pöydältä. Sääli. Aloittaisivat ilman pöytää.

 

Misääriäkin pelataan pelikorteilla, 52 kortin pakalla, jotka on koristettu murhavälineillä (piikkinuija, keihäänkärki jne.) ja feodaalisten lurjusten kuvilla.

 

Viisas ystäväni opetti minulle kerran, ettei tietojenkäsittelytieteellä ja pokerilla ole oikeastaan eroa. Hän oli alan professori. Kirja on Frank R. Wallace, “Poker. A Guaranteed Income For Life by Using the Advanced Concepts of Poker”, 1968.

 

Kirjasta totesin, ettei edistyneellä asianajolla vaikeassa oikeusjutussa ole oikeastaan eroa edistyneeseen pokeriin. Tämä kaikki puolestaan palautui mieleeni, kun luin The New York Timesin laajan reportaasin Las Vegasin riennoista. Texas hold’em on nyt maailman suosituin pokeripelin muoto. Osa korteista on yhteisiä eli kuvapuoli ylöspäin kaikkien nähtävissä, ja kullakin pelaajalla on kaksi korttia, joita toiset saavat parhaansa mukaa arvailla. Tämänvuotisessa reportaasissa pokeriruhtinaasta ei näyttänyt olevan mitään sellaista, mitä Wallace ei olisi tähdentänyt kirjassaan.

 

Syvä AI (opetettava tekoäly) ei ole vieläkään tehnyt mestaripokeristeista työttömiä eikä rahattomia. Sekä shakissa että go-pelissä kone voittaa ihmisen.

 

Olen kohta vanhin kirjoittamaan omista kokemuksistani ajasta ennen Suomen stalinismia. Moskovanmielisyys tuli maahan 1970 Rauno Setälän kirjalla ”Uusstalinistin uskotunnustus”. Kirjoittaja kuoli pian, vain 35-vuotiaana. Hänen kanssaan hyvin lyhyen aikaa naimisissa olleen ihmisen tunnen hyvin. Hän ei voi kirjoittaa tästä. Mallintamisen sääntö on, että ilmiöryhmä selitetään muualta kuin sen ilmiöryhmän sisältä.

 

Rakastan karttoja. Peruskarttalehti – nyt on käsillä Laperla, 1 : 20 000 vuodelta 1970 – mallintaa maastoa ja pinnanmuodostusta ja on joka kohdassa väärä, koska kaikki pisteet on esitetty oikein eli tarkasti ylhäältä, suorassa kulmassa. Niin ei ihminen näe. Ei oikeastaan konekaan. Tarkan näön alue on noin yksi aste eli ehkä 180-osa näennäisestä näkökentästä.

 

Ensimmäinen satsi peruskarttoja kuvaa täsmällisesti seutua, jota ei ole enää olemassa. Tapiolan kartassani on tennishalli, joka paloi kauan sitten, hiekkakuoppa, johon tuli vesiallas, ja pusikkoa jonka päälle on levitetty moottoritie.

 

Juuri tuota oli stalinismi. Tarkka ja tieteellinen kuva maailmasta, jota ei ollut olemassa. Sen teki innostavaksi vihjaus ”tarvittaessa väkivalloin” riistäjiltä kaapattavasta vallasta.

 

Mietin kovasti alkeiden vaikeutta. Stalinsmi oli yritys jättää alkeet väliin. Liitän kuvaksi eilen kirjoittamaani liittyneen hotellin huoneesta. Se ei ollut mitenkään alkeellinen. Mutta esimerkkini vaatii musiikim alkeita. Neuhaus sanoo, ettei missään nimessä pidä harjoitella C-duuria eli asteikkoa pelkillä pianon valkoisilla koskettimilla. Katsokaa kättänne ja sen muotoa. C-duuri on lähes mahdoton soittaa tasaisesti, koska se ei sovi sormille. H-duuri on ihan jees. Ihan reaalipolitiikkaa.

Toksova ja Kivennapa

 

 

Näkemieni tietojen perusteella isovanhempani eivät kiireiltään perustaneet käydä papin puheilla ennen kuin isäni syntyi juhannuksena 1921. Sama vika oli äidin puolella; taatalla ja mummulla oli ainakin kaksoset Vieno ja Lauri sekä mahdollisesti äitini s. 1923, kun nokittelu papin kanssa päättyi vihkaisuun ja sitten muuttoon Vammalan seudulta Pohjanmaalle.

 

Tässä suhteessa en ole itse noudattanut suvun perintöä. Esimerkki on ajankohtainen, koska tänään 25.1. on sekä Juho Kemppisen että vaimonsa Hiljan syntymäpäivä. Syntymävuodet olivat 1896 ja 1901.

 

Ylensä yritän välttää sekä marinaa vahoista ajoista että niiden ihannointia. Kun itse vertailen verkkokaupan kynnykselleni tuomia tuotteita ja pohdin, olisiko Pirkka vai Pielisen kala nyt vuorossa savustetun säilykemuikun kuljetettavaksi, mielessäni käyvät isovanhempani. He tunsivat köyhyyden.

 

Kemppiset saivat vuokraamista hellahuoneista häädön milloin Kustaankadulla, milloin Vaasankadulla, koska työperäinen Helsinkiin muutto Viipurista ja sitä ennen Terijoelta oli kusaissut. Työtä ei vuonna 1929 eikä sen jälkeenkään juuri ollut, mutta mummu oli kyllä ahkera siivoamaan junia. Isä-Jussilla puolestaan oli tapana juoda rahat. Sotien aikana mummulla oli rauhallisempaa, kun mies ja viisi poikaa olivat kaikki kenttäharmaissa. Se nuorin oli soitto-oppilaana, hänellä kun oli mainio sävelkorva. Aviomies oli vuoroon kuulustelemassa sotavankeja toksovalaisena virheetöntä venäjää puhuvana, ja välillä kaatuneiden evakuointikeskuksessa vääpelinä.

 

Rauhan tultua Jussi jatkoi entiseen malliin, mutta Kullervo oli se päivänpoika, jollaisena äitinsä oli häntä pitänyt pienestä asti. Oppi heti kaiken ja pärjäsi. Ja aiheutti armeijassa ongelman: voiko alaikäisen eli alle 21-vuotiaan ylentää luutnantiksi.

 

Olen laskenut, että isäni otti edesvastuuttoman taloudellisen riskin muuttaessaan perheineen Kauhavalta 1963. Puolikas huonosti hoidetusta asianajotoimistosta ja 119,5 m2 asunto Tapiolasta oli hankittu velaksi, ja hän oli perheen ainoa tienaaja.

 

Isäni lähti armeijaan alkuvuodesta 1939 vetäistyään omaa isäänsä nyrkillä turpaan. Muistelmateoksessaan isäni sivuuttaa minut ja jäykähköt välimme 1970-luvulla vähällä. Skannaaminen tuotti kuitenkin tuloksen. Borenius oli ottanut 80-luvulla tavakseen käydä meillä Kirkkonummella kysymässä neuvoa syvistä siviilioikeudellisista ongelmista. Isäni puolestaan osoitti tarkistaneensa mielipiteitään myös minusta puheessa, jonka hän piti tohtorinkaronkassani 1992. Teksti löytyi; muistikuva oli haalistunut.

 

Tämä oli nyt vastaus kommentoijalle, joka kummasteli, miksi päädyn kerran toisensa jälkeen mainitsemaan J. Stalinin eri yhteyksissä näissä kirjoituksissani. Juuri Stalinin käskystä isoisäni suku teloitettiin, vietiin Siperiaan ja ryöstettiin. Opin hyvin pienenä, että Stalin oli paha mies. Minulle itselleni oli tärkeämpää, että suuren diktaattorin varjo vaikutti minuun ja perheeseeni vielä 1980-luvun alussa. Kekkonen ja hänen käskyläisensä eli käytännössä myös minä olimme muka Moskovan asialla. Tuo ajatus katosi Kekkosen kuoltua. Luulen ettei nykypolvi tiedä, miten rajusti suomalaiset jakaantuivat rähmällään olijoihin ja kontillaan oleviin. Kokoomukselaisuus oli mielestäni tyhmää ja vasemmistolaisuus samoin. Omat ja isäni hankkimat rahat käytin 90-luvulla Amerikassa. Olin kuulemma ainoa virallisesti noteerattu suomalainen kävijä, joka kieltäytyi Washingtonin tarjoamasta rahoitusta ja maksoi vuokransa, lentonsa ja lapsen koulun itse. Seuraavalla kerralla 2000-luvulla en ollut enää tuomari vaan professori ja kiitin tarjouksesta ja matkustin patenttikonferenssiin muina miehinä. Kuva on vaatimattoman hotellimme alaovelta.

Tekniikka ja totuus

 

 

 

Yritän esittää perusteluja ajatukselleni, että kirjat ja asialliset lehdet ovat joutumassa historiaan, ja poliittinen ja sosiaalinen muutos on niin suuri, että vain populistit ovat ymmärtäneet, mistä tuuli nyt puhaltaa. 

 

Kirjoitan tässä oman maailmankuvani vastaisesti. Olen lukenut kirjoja yli 70 vuoden ajan, ja uskon rationaalisiin perusteluihin. 

 

”Totuuden jälkeinen aika” ei koske tekniikkaa. Laite toimii tai sitten ei. Ennen pitkää tulee joku jakoavaimineen ja toteuttaa parannuksen. Entinen ennätyslaite jää hyllyyn ihmeteltäväksi kuin putkiradio transistorin tultua. Joku juputtaa, että putkella kuuluu paremmin kuin germaniumilla, mutta kauppa ei käy.

 

Historiassa on arvoituksia. Miksi Kiina heitti sikseen huimasti Eurooppaa edellä olleen tekniikkansa 1500-luvulla, ja minkä vuoksi meillä antiikki kehitti niinkin ihmeellisiä asioita kuin geometrian mutta ei kunnon ratasta? Vesiratas muutti maailmaa keskiajalla, vaikka eräskin Don Quijote yritti aivan oikein rikkoa tuulimyllyjä peitsellä, ne kun veivät tulot aatelismieheltä.

 

Tekniikan filosofian esityksissä, joita on Suomessakin (Ilkka Niiniluodon), ja tekniikan historioissa, on sama vika. Tärkeämpää kuin keksintö spekseineen ja sen kohteen rakentaminen on tuotteistaminen.

 

Asia on päivänpolttava. Naapurimaamme Venäjä on merkillisellä tavalla viimeksi kuluneet 400 vuotta kunnostautunut tieteen ja laajemminkin kulttuurin alueella ja rökittänyt Yhdysvallat kilpailtaessa ihmisen lähettämisestä avaruuteen. Sillä on ydinkärkiä ja laitteet niiden lennättämiseen.

 

Mutta tsaarista sosialismiin ja edelleen nykyiseen Venäjään valtakunta elää vain hiilivedyillä. Sillä ei ole muuta myytävää kuin kaasu ja öljy sekä eräät mineraalit, ja nuo tuotteet saattavat todella olla ehtoopäivän tavaraa.

 

Totuuden taivuttelu oli Neuvostoliitossa suosittua. Lännessä opittiin suhtautumaan epäluuloisesti väitteisiin, että tämä tai tuo keksintö olisi tehty Venäjällä ennen kuin lännessä. Epäluulo jatkui siitä huolimatta, että Lebedev oli julkaissut saksaksi selostuksensa langattomasta lennättimestä muutamia vuosia ennen Marconia, ja myöhemmin vangitut Tupolev ja Polikarpov olivat suunnitelleet nelimoottorisia pommikoneita, jollaisia Venäjä oli käyttänyt taisteluissa, jo 1916.

 

Vuosisadan menekkituote, Kalashnikov-rynnäkkökivääri, kelpasi kaikille. Valtio ja toveri Kalashnikov itse eivät saaneet tuotteesta pennin pyörylää. Viimeksi kuluneet 10 vuotta tilanne on tuonut mieleen 1800-luvun Krimin sodan. Venäläisten kiväärit eivät kantaneet kuin 300 metriä, kun englantilaiset ja ranskalaiset tulittivat jalkaväkiaseilla kolminkertaisen matkan päästä tarkasti.

 

Transistori kuvattiin ja rakennettiin Pietarissa eli Leningradissa 1920-luvulla -ja unohdettiin. Shockley ja hänen joukkonsa myivät saman keksinnön 30 vuotta myöhemmin Bell Labsille ja perustivat Intelin, ja tuote osoittautui vuosisadan tärkeimpiin kuuluvaksi.

 

Applen uusimmissa suorittimessa (M1) ilmoitetaan olevan 16 miljardia transistoria. Venäjän asevoimat luultavasti ostaa transistorinsa ulkomailta, kukaties Taiwanista. Tiedossa ei ole merkittävää venäläistä valmistajaa.

 

Asetelma on outo, kun Venäjällä on kuitenkin erittäin merkittävä ohjelmistonvalmistaja Kaspersky Labs. Digitaalinen tietokone kehitettiin Neuvostoliitossa samaa tahtia kuin Yhdysvalloissa, mutta se oli nopeampi. Seinä tuli vastaan, kun tietokoneet pienenivät massatuotteiksi. Puolue ei osannut päättää, onko kysymyksessä eräänlainen puhelin, radio vai lennätin. Niitä koskivat erilaiset kiellot. Olihan kirjoituskonekin ollut luvanvarainen ja painokone kielletty. Syy ei ole ”kommunismi”. Kiina tekee läppärit ja puhelimet puolelle maailmalle, myös Applelle. Maailman suurin henkilökohtaisten tietokoneiden valmistaja Lenovo on kiinalainen, omaa sukua IBM.

 

Perinnöllisyystiede oli Venäjällä pitkällä. Biologit olivat yhdistämässä Darwinin ja Mendelin ajatuksia ja siis hyvässä vauhdissa kohti 1900-luvun mullistavaa tiedettä, mikrobiologiaa. Mutta Lysenko sai Stalinin kannatuksen. Merkittävät toisin ajattelevat ammuttiin, eikä Venäjän edistynyt biologia ole osoittanut elpymisen merkkiä. Luultavasti rokotteet ja lääkkeet kehitetään armeijan ja poliisin erityisessä suojeluksessa, mutta merkittävää kansanvälistä kysyntää ei ole. Myrkkykaasuja ja biologisia aseita kuulemma olisi.

 

Kaksi maan historian kalleinta hanketta, Stalinin kanava ja Brezhnevin Baikalin – Amurin rautatie ovat osoittautuneet tarpeettomiksi ja käyttökelvottomiksi.

 

Venäjällä matematiikka ja fysiikka olivat nousseet Saksan ja Englannin tasolle jo tsaarin aikana, kiitos Egorovin ja Moskovan yliopiston. Vielä vallankumouksen jälkeen Florinsky hämmästytti maailmaa esittämällä yleisen suhteellisuusteorian geometrian. Jo ennen Kolmogorovin kuuluisaa työtä maassa oli huippuja, jotka olivat kiinteästi mukana kvanttimekaniikan laskemisessa. Ja siten Stalin antoi ampua huipputekijät. Vielä 2000-luvulla puhtaan matematiikan hämmästyttävimmistä nimistä eräät, kuten Grothedieck, olivat venäläis-juutalaista alkuperää ja hämmästyttävällä tavalla venäläisen perinteen jatkajia.

 

Suomi ei ole riittävän korkealla eksakteissa tieteissä eikä tuotteistamisessa, vaikka yhteistyö ulkomaalaisten kanssa ei olekaan rangaistava teko. Vain kvanttilaskenta on huipputasoa. Ja siihen liittyen materiaalitiede.

 

Tästä voisi tehdä virheellisen päätelmän. Markkinat vetäisivät esiin yhä parempia tuotteita. Keskusjohtoinen säätely estäisi niiden ilmaantumisen.

 

Myös länsi on ujo erehdysten esittelyssä. Olin i mukana, kun korkeakoulun, Nokian ja Soneran miesten kanssa todettiin 2000-luvun alussa, ettei kosketusnäytöstä ole mihinkään eikä iPhonesta ole vaaraa. Nokia oli tuonut markkinoille Communicatorin, joka oli älypuhelin. Apple oli epäonnistunut Newton-nimisellä pikkulaitteella, josta piti tulla henkilökohtainen digitaalinen assistentti. Eräät professoreista olivat hiljan ilmoittaneet, että Internet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella ja että kysymyksessä on teekkarien harmiton jäynä, jolla ei ole tulevaisuutta.

 

Kun päädyin Kaliforniaan, tapasin osan niistä henkilöistä, jotka olivat olleet kirjoittamassa Arpanetin protokollaa, ja yhden, joka oli suunnitellut kuun takaiset radiolähetykset Apollo 11:lle. Istuin ja ihmettelin. Hurjien innovaatioiden takana oli viihdeteollisuuden rahaa, ja silmieni edessä oli George Lucas Hall. Tähtien sodilla rahoitettiin yliopiston toimintaa, ja oman alani eli tekijän- ja patenttioikeuden opettajat ajoivat Hollywoodista pitämään luentoja ja harjoituksia. Sata juristia.

 

Asiaa ovat tutkineet etenkin eräät amerikkalaiset professorit, MIT:ssä muuankin Graham yli 50 vuotta, asuttuaan Neuvostoliitossa ja jututettuaan tuhansia tiedemiehiä ja insinöörejä.

 

Näyttäisi siltä, että Venäjä on perinyt kielteisen asenteen kaupankäyntiin kirkolta. Kiina ja Intia sitä vastoin ovat pitäneet yllä pikkukauppiaiden perinnettä, jota nykyinenkin hallinto tuntuu vaalivan. Suuret kirjan uskonnot juutalaisuus ja islam tunnetaan kaupankäynnistään. Euroopassa ja USA:ssa kaupankäynti uudistavilla tuotteilla oli Hollannin reformoitujen ja Skotlannin eriuskoisten asiana. Pohjois-Saksan ja Pohjoismaiden kiinnostunut suuntautuminen on yleisesti tunnettu.

 

Graham (”Lonely Ideas”) esittää vakuuttavia vertauksia kotikonnuiltaan. Entisestä etelästä kuihtui jopa aseteollisuus, kun taas farmarien pojat ja tyttäret rakensivat Koilliseen ensin asetehtaat ja aikanaan ”Bostonin käytävän”, jonka tuntumassa toimivat MIT ja Harvard. 

 

Tekniikan totuus on tuote. Ja yhteenvedoksi sopii venäläinen suunnittelija de Seversky, joka jättäytyi 1917 Yhdysvaltoihin ja yhdessä gruusialaisen maanmiehensä kanssa suunnitteli ja tuotteisti lentokoneen, joka oli… P 47 Thunderbolt. Ei ole miehellä patsasta synnyinmaassaan, kuten ei myöskään Igor Sikorskilla, joka kehitti ja tuotteisti mm. helikopterin.

 

 

 

 

 

 

Jyväskylän lääni

 

 

Toinen vaihtoehto: jospa nämä vaalit eivät olisikaan loppua, vaan alkua.

 

Se ei ole edes salaisuus, että pääkaupunkiseudulta katsoen muu Suomi on turha taakka. Oma vikansa, että kuolevat nälkään ja vanhuuteen. Ihme että heillä on äänioikeuskin – tai ehkä se on todiste siitä, ettei äänioikeudella ole merkitystä. Se on raha, joka puhuu.

 

Tuo oli niin sanottu sarkasmi eli keino osoittaa olevansa eri mieltä ja samalla tehdä esitetty ja siteerattu mielipide naurunalaiseksi.

 

Eilen suuressa vaalikeskustelussa televisioni oli täynnä tamperelaisia ja turkulaisia. Kun päässäni laskin, Suomessa on ollut vain yksi helsinkiläinen presidentti, jos kalliolaisetkin siis lasketaan. Viime vuosikymmenien pääministereissä vilisee oululaisia, kuopiolaisia ja muita maalaisia.

 

Suomi onkin siitä erikoinen valtakunta, ettei maassa oikeastaan ole pääkaupunkia. Tuo Helsinki, jonka asukkaat yrittävät välillä tehdä itsestään numeroa, tiedetään kulissiksi. Kaupunki syntyi todellisuudessa 1800-luvun alussa Suomenlinnan taka-alueeksi. Viapori oli ajan oloissa hyvin tärkeä sotilastukikohta. Keskusta mukailtiin Pietarin kaupungista, ja tulos oli kieltämättä komea.

 

Sijainti vain on onneton, kapea ja kivinen meren niemi. ”Pääkaupunkiseutu” sisältää Espoon, joka ei millään keksinyt itselleen edes keskustaa riidellessään, kirkon seutu vai Tapiola, ja Vantaa, joka joutui keksimään tuon nimenkin. Vielä kun itse karkasin maalta, jotkut onnettomat asuivat ”liitosalueilla” eli kaukana korvessa, esimerkiksi Herttoniemessä. Haagan kauppala lakkautettiin 1945 ja samoihin aikoihin Munkkiniemen taajaväkinen yhdyskunta ja Oulunkylän kunta. Brändön huvilakaupunki oli todellisuudessa Kulosaaren maalaiskunta vielä sotien päätyttyä. Ja tämä oma asuinpaikkani oli Neuvostoliittoa eli Porkkalan vuokra-aluetta. Rautaesirippu oli Espoonlahden sillalla.

 

Niinpä kuvittelen Suomeen kantoneja muistuttavaa järjestelmää, jossa ”läänit” kilpailisivat investoinneista ja palveluista.

 

Jyväskylässäkin olisi yliopisto, hyviä kouluja, suklaatehdas ja mylly, pesäpalloa, lentokenttä ja tykki- ja ruutitehtaat. Aivan oivallinen paikka on myös Hämeenlinna, vaikka juna ei siellä (juuri) pysähdykään.

 

Kerran tuotanto oli maalla ja palvelut kaupungeissa. Poliittinen ja hallinnollinen ajattelu on sadan vuoden takaisella tasolla. Olkoon Jyväskylä tässä esimerkki kentästä. En viittaa Harjun kenttään, vaan esimerkiksi sähkömagneettiseen kenttään.

 

Ajatus on muunnelma autotehtaista. Amerikkalaiset meinasivat, että tehtaan täytyy olla Detroitissa. Japanilaiset autotehtaat lopettivat varaston pitämisen tietäen, että riittää, kun raaka-aine on juuri ajoissa paikalla. Tiedän erään puukkotehtaan, jonka teräsvarasto oli hankittu vuonna 1938, ja konkurssiin se meni vasta 1970-luvulla, jolloin jäljellä oleva varasto osoittautui lähes arvokkaaksi.

 

Liiketoiminta on liikettä. Pienen maan ei auta muu kuin kasvaa sisäisesti suureksi.