Erä tuttava ei vaikuttanut onnelliselta, kun sanoin, että tiettävästi sekä Herkko että Manni ovat lyhennyksiä nimestä Hermanni, ja perisuomalainen Härmä on Hermans, ääntyy “häärmans”. Tarkoittaa sotamiestä, ehkä jonkinasteista kihoa.
Viimeksi mainitsemani kylännimi “Varvas” lienee sukua otsikkoni “sorvarille”, ottaen huomioon, että ennen sorvin käyttöön tuloa sana tarkoitti pyörivää liikettä. Melkein vieressä on muuten “färi” eli lautta (färja). Kansanlaulussa Färikaran Jaskan kavio loiske kuuluuu Kaurajärveltä aina Pastunpakkaan. Ja viimeksi mainittu on Vöyrin rajalla se sauna, Bastubacka.
Mikä oli kotikyläni käyttö, sitä ei tarvitse arvailla, kun talot olivat Lauttamus, Uitto ja Silla (silta). Ja tietysti Luoma. Muutan pitäjän tavallisimmat sukunimet ovat Mäki, Niemi ja Lahti, koska seudulla ei oikeastaan ole mäkiä, niemiä eikä lahtia. Äitini sukunimi Nurmi taas on hätäpäissä otettu, kun itsenäisessä Suomessa yllättäen vaadittiin kaikilta oikea nimi eikä vain talonnimeä. Isoisän veli rupesi Mantereeksi ja toisesta veljestä tuli Stenhäll. Sääntö oli sen suuntainen, että ellei asianomainen keksinyt mitään, hänestä tehtiin Virtanen. Tai Laine.
Katso lähemmin “Otti oikean sukunimen” - vuosina 1850-1921 otettujen sukunimien taustat. Pirjo Mikkonen, 2013. Väitöskirja. (Verkossa)
Tavallisimpiin kuuluva kylä ja siis sukunimi seudulla on Somppi. Kumma ellei se viittaa suohon tai vesijättöön (sump). Ja sitä ette olisi tienneet, että aro on puron uurtama uoma. Mutta sen tiesitte, että “autio” on “veronmaksukyvytön”. Tunsin kerran ihmisen, joka oli Autio-Aro, myöhemmin jotain muuta.
Ja mieleeni tulee sotamies nimestä Kemppinen (karjalainen) ja Kamppinen (pohjalainen). Sotamieheksi otettiin usein kylän hölmöin. Runebergin “Sven Dufva” osoittaa, että oma isäkin - viraton kersantti - piti yhdeksättä lastaan Sveniä sen verran vähämielisenä, ettei häntä huolittaisi, mutta pääsi kuin pääsikin Sven rekryytiksi (alokas) väkeen Dunckerin, ja sai nimensä kirjaan, kun viinatarjoiolun yhteydessä kasakoiden kanssa syntyneessä kahakassa sai kuulan “heikkohon otsahan”. Viinaa kannettiin lähitalosta, ja seudulla muuten pyörinyt Sandels oli päissään kuin apina ja ajeli Bijou-ratsullaan hullun lailla sinne tänne.
En varmaan kirjoita tutkielma “alkoholin väärinkäyttö Suomen sodassa”, mutta mainitsen vain, että kaikkein kuuluisin Lotta Svärd kaupitsi nimenomaan viinaa sotajoukon kuormaston yhteydessä, mitä runo tähdentää erikoisesti.
Lienee lukemisen päivä. Olen usein maininnut selvitteleväni, mitä tehdään tekijänoikeudelle ja tekoälylle.
Selvästi ja varmasti isonkaan romaanin kirjoittajalla ei ole tekijänoikeutta eikä muutakaan toiset pois sulkevaa yksinoikeutta teoksensa sanoihin, jotka on järjestetty esimerkiksi aakkosjärjestykseen. Jos joku syöttää vaikkapa kaikki jonkin vuoden kirjalliset teokset tietokoneeseen opettaakseen näin tekoälyä, tuloksena ei ole “teos” eikä liioin sitaatti eli lainaus teoksesta.
Ellette usko, ajatelkaa loogisesti. Olisiko Matti Muttisen oikeuksia loukattu, jos joku syöttäisi tietokoneeseen hänen koottujen teostensa kaikki kirjaimet esimerkiksi aakkostettuina? Ei olisi. Tuloksena olisi lista, joka vastaisi hyvinkin tarkasti jo moneen kertaan laskettua suomen kielen sanojen ja siis kirjainten esiintymistaajuutta missä tahansa tekstissä.
Näin se menee. Kemppisen blogeissa tässä verkossa noin 6 000 kirjoitusta, kussakin noin 2 000 kirjainta eli merkkiä. Ei puhuta tässä välilyönneistä. Niistä tulisi hyvinkin 200 kirjaa, ja kommentit lisäksi.
Kolme - neljä pehmeäkantista kirjaa painaa noin kilon. Noin 5 000 kappaleen painokseen menee vähintään tonni paperia eli ainakin 20 paperipuuta.
Siinä sitä olisi metsää…
Ja olisi minulla ajalta ennen blogia ainakin sama määrä kirjoituksia.
Eiköhän anneta olla. Olen silti tiukasti sillä kannalla, että lukeminen on hyvä taito. Eilen luin astianpesukoneen käyttöohjetta, ja heti helpotti. Tänään luin uusimpia otatteluja varhaissardinialaisten kielestä, joka väistyi etruskien edetessä. Taustalla on tavoiteltu kivi, obsidiaani, jolla käytiin kauppaa. Siitä sai hyviä veitsiä.
Mutta kauhavalaisia ei ollut puukkoteollisuudessa mukana silloin, yhdeksän tuhatta vuotta sitten.
Arvovaltaisimman ihmisen tapasin Otanmäen huoltoaseman baarissa. Siellä oli kaksi kolikkoautomaattia, pelasin toista hän toista. Hävittyämme rahamme esittäydyimme toisillemme. Hänen nimensä oli Arvo Valtanen.
VastaaPoistaOlin nuorena miehenä kesätöissä. Siellä oli myös eräs Arvo. Tilipäivänä hän sanoi aina, että nyt olis taas Arvolla rahaa, mutta kun ei tuolla rahalla oo arvoa.
PoistaArosta ja purosta tuli mieleen kuva vuosien takaa:
VastaaPoistaIstuin Tampesterissa, Hämeenkadun Mäkkärissä, ikkunapöydässä. Jokseenkin kontemplatiivisessa tilassa katselin ikkunan läpi ulos heräilemäsäs olevalle Hämeenkadulle. Tuossa käveli hieman kumarassa, pitkä mies, se meni liikennevaloihin, jossa jo tovin aikaa olivat valoja odottaneet keskenään vilkkaasti keskustelevat miehet ja kehoaan taivuttelevat, noin kymmenen miestä, puna-vihreissä verkkareissaan.
Kun valot alkoivat vaihtua, nämä painijannäköiset miehet käänsivät rintamasuuntansa menoon päin, jolloin luin selästä BULGARIA. Muistin samassa, että painikisoista oli aamun Aamulehdessä maininta. Näiden miesten perään koikkelisehti se pitkä mies, runoilija Aronpuro.
Toiset ne taivuttelee toisiaan, - yksi kokee muotoilla kieltä.
Kuten, runo: "Ainoa korrekti tapa ajatella", jo vuodelta 1967. Ajatella.
Sananvapaus on sekä oikeudellisen että poliittisen järjestelmän perusta. Minä päädyin kummallisiin tehtäviin ja ihmeellisten ihmisten seuraan. Joudutaan pian länsimaisen identiteetin syvimpien kysymysten ääreen. Tiede vai taide. Runous on voima.
VastaaPoistaTänään sain kirjastosta kassillisen tutkimuskohteen kirjoja. Se siitä.
Täällä Raaseporissa on Svarfvarsin luomutila ja ekokylä. Saman nimisiä paikkoja näyttää olevan Ruotsissakin, äffällä tai ilman.
VastaaPoistaTuosta sorvi-nimestä tuli mieleen sellainen kysymys, että kuka sorvasi ensimmäisen sorvin akselit?
VastaaPoistaNe veistettiin.
Poista"Eilen luin astianpesukoneen käyttöohjetta, ja heti helpotti." Tämä kannusti uuden pyykkikoneen kimppuun, tai oikeastaan nyt vasta ohjetta tutkimaan. Se johti kuitenkin ylipääsemättömiin vaikeuksiin. Vain pieni osa niistä koituu huonosta lukutaidosta. Tarvittaisiin selitykset "Mitä se on?" Erikokoisten vaatteiden peseminen yhdessä lisää pesutehoa. Onko siis pestävä samankokoiset kerralla, jolloin ei tarvita paljoa tehoa, vai erikokoiset, jolloin teho kasvaa? Onko vähäinen vai suuri teho päämääränä? Tavoitellaanko tehottomuutta, jotta luonto ja eläimet säästyvät, vai onko oltava tehokas kuten nuori, kilpailullinen, toisia tieltään tallova työllinen?
VastaaPoistaKoneen luukku onneksi aukesi kuten vanhassakin. Mutta siihen se sitten tyssäsi. Suositellaan nestemäistä pesuainetta. Ennen aloitusta olisi liu'utettava lokero auki. Se ei ole sellainen kuin kuvassa, eikä sitä voi liu'uttaa auki. Netemäisen aineen kotelo on laitettava annostelijaan. Koteloa ei ole. Voiko käyttää jauhetta? Mihin se laitetaan?
Ohjeissa on monta sivua pulmatilanteista ja mitä niiden tullen olisi tehtävä. Ja olisi sitten otettava yhteyttä johonkin neuvon antajaan, siis keneen ja miten?
Tällaisia kysymyksiä herää lukiessa kymmeniä ellei sata.
Joka tietoa tai tietämättömyyttä lisää, miten se olikaan.
Vikahan ei koskaan ole ohjeissa vaan aina asiakkaassa, kuten nykyisin kaikessa muussakin. Asiakas ei ole koskaan oikeassa. Jos hän on vanha, hänellä on tietysti dementia ja muistisairaus, lukutaidottomuus, harhoja ja kaikki se mikä pakettiin kuuluu.
Itse teosta tavoitettuna (= olen takavuosina suomentanut erilaisia käyttöohjeita) voin paljastaa, että vika on ehkä käännöksessä. (Jos tuote on ulkomailta, kuten yleensä on.)
PoistaEi ohjeita käännettäessä nähdäkään itse vehjettä, vaan yritetään saada selkoa vieraskielisestä tekstistä outoine termeineen, ja kertoa suomeksi mitä ehkä pitää tehdä. Jos ja kun ei itsekään ymmärrä, niin kääntää vaan mahdollisimman suoraan. Ja luottaa siihen, että joku ekspertti ehkä tarkistaa tekstin.
Parasta Kemppistä näkyy olevan lyriikka. Outoa että hän viihtyy paremmin Tippavaaran kaivolla tarjoilemassa keitoksiaan kuin lähteellä Eraton tai Kalliopen merkeissä vettä ammentamassa taivaallisista maan uumenista kaikille. Karhu jolla isotkin aivot aivot ovat liian pienet on janoissaan eikä taaskaan ymmärrä.
VastaaPoistaVoihan aikansa hassata miten tahtoo. Mutta voisi muutenkin sitä käyttää.
Runot ovat helvetin hyviä mutta minkäs sille voi. Siis äijän. Ei ole minun syyni.
Kielitoimiston sanakirjojen (huom! monikko) mukaan aro on paljon muutakin kuin "puron uurtama uoma". Itse asiassa enimmäkseen paljon muuta. Purot ovat yleensä niin vähävetisiä, etteivät juuri mitään kykene uurtamaankaan.
VastaaPoistaVuosia sitten Hesarissa oli tarina virolaisesta sukunimestä Eitea (suomeksi En tiedä). Tarinan mukaan aikanaan Virossakin tuli määräys, että kaikilla ihmisillä tuli olla sukunimi. Tunnollinen valtion kirjuri kiersi sitten Saarenmaalla kirjaamassa ihmisille sukunimiä. Kun hän sitten kysyi ihmisiltä, että mikä laitetaan sukunimeksi, niin jotkut vastasivat, että en tiedä eli viroksi ”ei tea”, jolloin kirjuri kirjoitti sen enempiä kyselemättä kyseisen henkilön sukunimeksi. Myöhemmin Kuressaaressa käydessäni selasin hotellihuoneessa ollutta paikallista Saarenmaan puhelinluetteloa ja toden totta, siinä oli useampia Eitea-sukunimisiä henkilöitä!
VastaaPoistaKansalliseepoksessamme, kun vääpeli Sinkkonen kysyy nostomiehen nimeä, tämä vastaa: "Viimenen tietysti. Se mikä jää".
VastaaPoistaSinkkonen: "Sanotte nimenne. Mitä peliä tuo on?"
Nostomies: "Pitäs tietää. Kun on kerran osattu kotoo hakeen. niin... Kyllä asia niin on. Saatana niin."
Kapteeni Lammio: "No, kai teillä sentään nimi on?"
Suuri, mustaverinen mies: "No, Korpela se on", äyhkäisi mies, niin kuin olisi vihaisesti ja sivumennen heittänyt nimellään Lammiota kasvoihin.
Tässä nimi on se, jonka avulla sodan "pitkä käsi" ronkaisee viimeisenkin nostomiehen "kotoostaan" tapahtumien kitaan, äykimään ja mutisemaan itsekseen "jotakin, josta toiset eivät saaneet mitään selvää".
Nimi on myös jotain, jolla voi heittää sodan pakkovallan välittömintä henkilöitymää, komppanian päälliköä, kapteeni Lammiota kasvoihin.
Nimi on lopulta se, mikä miehestä viimeiseksi jää, se, mikä hakataan hänen ammoisen kansakoulunsa aulan kivilaattaan kaatuneiden sankarien ninmistöön, - edellyttäen että semmoista koulua on tullut käytyä, ja että koulu on kivilaattojen ripustamiseen saakka välttänyt lakkautetuksi tulemisen.
Savossa sukunimet oli näköjään annettu/otettu jo varhain, ainakin isäni suvun selvityksen mukaan ensimmäinen kantaisä, muuan Pekka Heikinpoika M-nen, talollinen ja lautamies, eli Tervassalossa 1566-1610. Sen jälkeen vanhin poika oli vuorotellen Juho tai Heikki. Vuoden 1700 paikkeilla muuan Juho, ilmeisesti nuorempi poika, muutti Tuusniemeltä kotivävyksi Kuopion Karstulaan ja sitten vielä pohjoisemmaksi Pöljälle. Hän oli pitkäaikainen lautamies mutta Ison Vihan aikaan myös venäläisten palveluksessa ollut staarosta, jonka toimia puitiin käräjilläkin. Monet jäivät orvoiksikin noina aikoina, joutuivat aluksi rengeiksi tai torppareiksi mutta näyttävät ponnistaneen eteen päin, usein naimakaupan avulla. Sukua levisi Pielavedelle ja Iisalmeen päin, joku Aatami lähti Norjaan asti. Kun elanto oli kiinnittynyt maahan, nuorempien lasten piti olla liikkuvaisia selvitäkseen. Isoisäni Abraham (1830 ! - 1909) muutti kolmannen vaimonsa kanssa Lapinlahdelle ja sai vanhana miehenä viisi henkiin jäänyttä lasta, nuorimman viisi vuotta ennen kuolemaansa. Alun perin suku oli tullut Karjalasta, ja DNA-tulosten mukaan kaukaista sukua on nyt vaikka missä, mutta varsinkin Venäjällä, Pohjois-Euroopassa ja Amerikassa. Mutta ei enää M-nen -nimisinä.
VastaaPoista