Sivun näyttöjä yhteensä

3. marraskuuta 2022

Viattomuus


 



Kaija Saariahon - Sofi Oksasen ooppera “Innocence” eli viattomuus on korkeinta kansainvälistä tasoa. En tarkoita vain, että se on sitä oopperana, vaan taiteena.


‘Taide’ tarkoittaa kielenkäytössäni asioita, joita et tiennyt tietäväsi, maailmasta ja itsestäsi, ilmaisua joka osuu suoraan tunteisiisi sumentamatta mieltä. Sen koettuasi et ole enää aivan entinen itsesi, ja se on hyvä asia.


Olin eilen katsomassa. Ooppera oli täynnä. Esityksiä näyttäisi olevan jatkossa kymmenkunta. Liput ovat kalliita.


Eliitille? Voi olla. Haukkumasana “eliitti” ei ole juuri nyt erityisen toisteltu. Itse söin eilen päivällä eliitti-makaronilaatikkoa. Se oli toisin sanoen hyvin valmistettua ja herkullista. Oman vaikoivuuden korostaminen ja toisten moittiminen siitä ovat mielestäni molemmat bluffia. Korostan sanan perusmerkitystä: valikoitu.


Tässä tapauksessa säveltäjä on huimaavan ammattitaitoinen. Tästä asiasta alan väki ja harrustunut yleisön osa ovat samaa mieltä. Libretto on nyt paras tietämäni oopperan teksti. Tähän asti mielessäni tuota sijaa piti “Wozzeck” (Büchner, musiikki Alban Berg). Tähän asti huimin elämykseni oopperassa oli Pariisin Bastiljin oopperassa vuonna 1992 näkemäni Shostakovitshin Mtsenskin piirikunnan rouva Macbeth. Nyt se siis on Innocence, Helsinki 2022.


Ihan tällaiseen en ollut varautunut.


Yllytänkö tässä lukijoita oopperaan? Varauksin. On ooppera samalla tavalla tottumusta eli opettelua vaativa laji kuin esimerkiksi kamarimusiikki. Mielestäni ooppera ei jalosta ihmistä, kuten ei muukaan taide. Jos toisin olisi, joukko venäläisiä olisi harvinaisen jalostuneita. Teot ja mielialat eivät lainkaan viittaa sellaiseen. Tosin yleistäminen on virhe.


Huomautan vain, että ruumiillisen yleiskunnon kohentamista pidetään yleisesti tavoittelemisen arvoisena asiana. Mielestäni sama koskee henkistä yleiskuntoa. Tosin en oikeastaan myönnä todeksi käsiteparia ruumiillinen - henkinen.


Saariaho ja Oksanen ovat myös hiukan sattumalta liikkeellä juuri oikeaan aikaan. Ukrainan sota tekee ajankohtaiseksi väkivaltaan eli tässä tapauksessa kouluampumisiin ja syyllisyyteen rakentuvan teoksen. Tietojen mukaan ooppera on ollut työn alla kymmenenkin vuotta.


Lisäksi eurooppalaisuus merkitsee nyt muuta kuin pari vuotta sitten. Tämä ooppera on siitä erikoinen, että tekstiä lauletaan 11 eri kielellä. Nykyiseen tapaan käännökset projisoidaan näyttämön yläreunaan.


Pohjalla on siis ajatus, jota on helppo tukea. Humanismi merkitsee sekä suvaitsevuutta ja ymmärtämisen halua että vahvaa vastarintaa vihaista eristäytymistä kohtaan.


Vanhanaikaisena ihmisenä menisin metsään tai tunturiin nauttiakseni. En kiellä, että olen kai omaksunut ympäristöstäni jonkinlaisen panteismin tai sitten vain olen ymmärtänyt väärin Beethovenin laulun nimen “Jumalan kunnia luonnossa”.


Mutta jalat ja sydän eivät oikein kestä. Ja lisäksi on ainakin kaksi paikkaa, joissa haluan olla poissa, kesällä kello viisi, kesäkuun alussa. Kun ensimmäinen salakka solahtaa ja kuikka narahtaa, on aika katsoa kahvia ja vilkaista, mitä hullua maailmalla tapahtuu taas.


Tämä ooppera tarjoaa jotain samanlaista, satasella. En muuten ollut vieläkään oikein käsittänyt, miten paljon pandemia karanteeneineen on vaikuttanut. Oli outo ja hyvä tunne olla pitkästä aikaa suuressa joukossa ja kokea se, mikä on esittävässä taiteessa niin hienoa: samoja asioita samaan aikaan yhdessä monien muiden kanssa. Tiettävästi esimerkiksi jalkapallo antaa mahdollisuuden samaan. Kaikki kunnia jalkapallolle.


Mutta kuten dadaisti Schwitters kirjoitti joskus 1919: olkoon jokainen itse oma jalkapallonsa.


Jedermann sen eigenes Fussball!


32 kommenttia:

  1. Kaikki kunnia jalkapallolle, mutta kehotan silti jättämään Qatarin kisat katsomatta.

    Itse boikotoin myös Putinin olympialaisten katsomista 2014, enkä ole joutunut päätöstäni katumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi vuotta sitten katsoin ensimmäisen kerran elämässäni 15 minuuttia jotain jalkapallo-ottelua ja se on riittänyt tähän päivään saakka. Taitaa riittää vielä ainakin toiset 5 vuotta. Luultavasti lopuksi ikääni; vanha olen jo nyt.

      Poista
    2. Ei kai sillä mitään eroa ole, jos ei jotakin ymmärrä - ooppera, baletti, nykyrunous, shakki, jalkapallo. Voihan sillä kehuskellakin.

      Poista
  2. Professori on käynyt oopperassa. Itse en maaliskuun 2020 jälkeen ole uskaltautunut edes tavallisiin konsertteihin. Pitkäaikaisesta kausikorttipaikastakin piti luopua.

    Viimeksi tänään THL:n rokotusperiaatteiden poikkeuksellisuus eurooppalaisessa vertailussa nostettiin yllättävää kyllä Sanoma-yhtiön lehdessä (IS) kriittiseen tarkasteluun. Ihmettelijöinä oli monia asiantuntijalääkäreitä.

    Minuakin on jo pitkään askarruttanut THL:n menettely. Ei kai kaikessa vain ole lopultakin kyse jonkinlaisesta sosiaalidarwinistisesta "kestävyysvajeen kevennysohjelmasta"? Samalla tavallahan (periaatteessa) toimittiin eräässä suuressa Keski-Euroopan valtakunnassa 1930-luvulla, "kustannusrationaalisuuden" nimessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiettä mitekkä! Tajuttoman paksua kamaa ku IS muka.
      Kas ku ei vartiotorni...
      Vaikuttas et vellipaskaki voidan myyä pigmenttinä taiteilijoille kuhan vaan osoite on etutöölö.
      Alkaa tuntuun et jotain hyötyy vihroonki Covidista.

      Ketä tää oikeesti on? Eikai ny kukaan voi olla nuin pöliä?

      Ei millään pahalla jos pelaat Kärpissä.

      Poista
    2. I. Hallantie (mit Temperatur)lauantaina, 05 marraskuuta, 2022

      Also,

      Sagen sie Bitte.

      Juurihan äskettäin asiana Vasikkahaan v.t. ylipuutarhafilosofian assistentin ymmärryksellä on täällä nuokkuen ja hienokseltaan hymyillen nähty sekin että Kemppinen olisi tahtova kaikkea sellaista reipasta työelämätyyppistä reippautta harjoittaa vaikkei saisikaan tietoonsa onko siitä kukaan koskaan maksava saati itse hyötyvä vaan kun kehollisen esteen huomauttelu keljuttaisi liikunnan lähes tyyten poikkeen.

      Myötätunnollaan kyllä en kovin kallellaan ole säälittä puhkon kumit sellaisista hullujenmulkerointibiileistä joissa itsekikkeli luuriinsa juputtaen tyyttää ja kurvaa mummoon!

      Saatanarallaa.

      Paras pysyä.

      Poista
    3. Selitä nyt kuitenkin sekin, miksi juuri Suomessa covid-kuolleisuus on noussut Pohjoismaista korkeimmaksi keskiväkiluvun 100 000:ta henkeä kohden ja miksi juuri Suomi yksin loistaa sairaanhoitohenkilökunnan ja alle 65-vuotiaiden rokottamattomuuskartalla punaisena koko muuhun Eurooppaan verrattuna. Täällä on sillä Orwellin virastolla varmaan maailman parhain "data" ja pätevimmät "tutkimustulokset" - vai mitä?

      Omalta kohdaltasi voisit käydä tarkastuttamassa, ettei sitä mainostamaasi "vellipaskaa" ole vahingossa lorahtanut alapään lisäksi myös ihan vastakkaiseen suuntaan.

      Poista
    4. Jotkut anonyymit tunnistaa toki tyylistä, keppihevosista tai sen semmoisista, mutta selvempää ja tyylikkäämpää minusta olisi jos kirjoittajat viitsisivät valita itselleen jonkin nimimerkin ja myös käyttäisivat sitä.
      Toinen juttu on että jos esimerkiksi haluaa ratsastaa jollain tilastotiedolla tai jollain muulla asiaväitteellä, olisi kliffaa jos mukaan laitettaisiin linkki.
      Last but not least, kaikennäköinen liioittelu. ironisilla lainausmerkeillä pelleily ja vastaavat tehokeinot ovat paitsi tarpeettomia myös täysin perseestä ja kertovat enemmän käyttäjästään kuin asiasta tai kritiikin/pilkan kohteena olevasta tahosta.

      Poista
    5. Kiitos sinulle, "Anonyymi n:o 77, erinomaisen tähdellisestä kommenttikirjoittelun tyyliopastuksesta. Se tulee todella tarpeeseen. Kiitos vielä kerran.

      Ehkäpä voisit yhdessä "I. Hallantien" kanssa tyylin taitureina jopa laatia pienen kirjallisen nettietiketin? Siis samaan tapaan kuin Matti Kuusi aikoinaan valisti kansaa kirjasellaan "Miten opin kirjoittamaan paremmin".

      Poista
    6. Taisi tuon Totuusviraston arvostelu hieman kalahtaa, koskapa numeroanonyymikin "pyyteettömän oikeudentuntoisena" ulvahti.

      Poista
  3. Parin päivän takaisesta aamun lehden kuvagalleriasta etsin Kaija Saariahoa, mutta hänen musiikkinsa on kai liian elitististä, jotta säveltäjä kelpaisi kulttuurikaanon-artikkelin kuvitukseen. On hän kuitenkin tällä hetkellä maailmalla menestynein suomalainen taiteilija, ja kyllä häntä täälläkin arvostetaan, vaikka monet eivät ole hänen musiikkiaan kuulleetkaan, ainakaan livenä.

    Arte TV lähetti täällä sen "Innocence"-oopperan muutama päivä Ranskan kantaesityksen jälkeen, mutta onhan se ihan toista olla läsnä katsomossa. Oopperaa trillerinä, tähän aikaan sopivasti. Oli järkyttynyt olo sen TV-esityksenkin jälkeen. Voimakaksikko oli saanut aikaan suurenmoisen modernin oopperan.

    Saariahon aikaisemmat oopperat ovat olleet aivan erilaisia. "Kaukainen rakkaus" Kansallisoopperassa oli ihana, voisi sanoa, kaihoisa ja eteerinen. Saariaholta voi vielä odottaa monenmoista, vaikuttaa hyvin luomisvoimaiselta.

    VastaaPoista
  4. Ihanan kamalata (siis laadukasta hyvän kuulosta) musiikkia:

    Innocence-traileri (Suomen kansallisooppera / Finnish National Opera)
    https://www.youtube.com/watch?v=HmErm0Ablx0

    MMM...

    VastaaPoista
  5. Voisihan viimeisimmän lohkaisun kirjoittaa näinä elektronisen valvontakoneiston aikana: voi, kunpa jokainen voisi itse olla oma jalkapantansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerokasta, tästä voisikin kehittää kampanjan ja myydä se Kiinaanmaalle:

      Ole oma jalkapandasi.

      Poista
  6. D.Eagleman väittää kirjassaan Aivojen ääretön tarina, että muutaman rivin hänen kirjaansa luettuasi olet muuttunut. Hänen mukaan näemme unia siksi, ettei muut aistit valtaisi näköaistilta sen palstaa aivoissa.

    VastaaPoista
  7. Hyvästä yleiskunnosta saa bonuksena hyvän aivokunnon ja henkisen valmiuden. Usein myös innovatiivisuus kehittyy tuntuvasti ja muitakin hyötyjä muilla elämänalueilla on saatavilla liikunnasta mutta en niitä esittele; he tietävät jotka harrastavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noita himohölkkääjiä tms. voi oikein viisaina pitää...

      Poista
    2. Kohtuus kaikessa sanoi jo Arvo Ylppökin. Liiallinen kuntoilu tekee hallaa.

      Poista
    3. Italian eka koronauhrit oli himohölkkääjä-pari ja ei se himohölkkääjä-pari Lybeckitkään vähällä selvinnä koronasta. Liian kova urheilu romauttaa immuunijärjestelmää ja infektioriski kasvaa.

      Noin muuten kyllä kohtuullisen suuri liikuntamäärä suojaa jopa syövältä.

      MMM...

      Poista
    4. Kukas juuttaan pupelo siellä porstuassa kolajaa, piperon paperot!

      Ei kyllä arkkiatri sanonut. Arvo Ylppö: Kohtuus kaikessa, jopa kohtuudessa. Ei ollut vielä arkkiatri sanomisensa aikoihin.

      Kun kovin kierteisellä kyselemisellä koitti haastattelija saada arvovaltaisen tahon lausumaan kasvissyönnin puolestapuhuvan lausuman ohitti hän sen ja uudelleen kysyttäessä lopuksi popsi mokoman utelun esittäjän sanomalla ponnen kera ettei ole tärkeää mitä pihvi on tehnyt vaan mitä saa aikaan saatuaan kunnon pihvin.

      Poista
  8. Aivokirurgi Juha Hernesneimi oli YLEn Puoli seitsemän ohjelmassa to 3.11.2022. Juttu löytyy Yle Areenasta 3.11.2023 asti. Paheensa se on ollut ihmemiehelläkin - tupakointi, joka on nyt sitten loppunut, kun Suomessa ei saa polttaa juuri missään. Hernesniemen haastattelu on jotain aivan muuta kuin mitä ohjelmaan on aikaisemmin etupäässä otettu mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluisa aivokirurgi Juha Hernesniemi on Ruoveden Yhteiskoulun pitkäaikaisen rehtorin, kotiseutuneuvos Oiva Hernesniemen poika.

      Poista
  9. Mielenkiintoista, tupakointihan on kuitenkin kansanterveydellisesti valtava haitta. Suomessa on valistus kohtalaisen hyvällä tasolla, mutta aina vaan löytyy monia, jotka tupakointiin haksahtavat, kun henkilökohtaisessa päätöksenteossa ei oteta huomioon pitkän aikavälin seurauksia.

    VastaaPoista
  10. Maailmanpolitiikan arkipäivää:

    Oikeistolehdet 1968: "Maa tarvitsee presidentin."
    "Johtava media" 2022: "Maa tarvitsee Hynkelin." (Kunhan nyt vain ei pallo leikiskellessä pääsisi poksahtamaan - kahdessakaan mielessä.)

    VastaaPoista
  11. Blogin toisessa kappaleessa JK kuvaa käsitystään taiteesta.
    Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho taasen sanoo:
    Viihde auttaa unohtamaan.
    Taide auttaa muistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen kiteytys. MM taitaa olla viisas mies.

      Poista
  12. Yllättävän suurelta osin samaa mieltä avauksesta. En tosin aio mennä Helsinkiin katsomaan, koska Aixin alkuperäisesityksen näkee uudelleen telkkarista aina kun huvittaa. Tuskin se minua toista kertaa muuttaisi.

    VastaaPoista

  13. Hiirtä klikaten tuo Galleria kuva raottuu kuvasarjaksi, kohtauksiksi oopperasta. Kuvat ovat talosta, sen huoneista. Ja siellä sitten lauletaan tarinaa. Ja se kuoro, me kai, piileksii somessa näkymättömissä, eikä edes laulukuorona, ei pohjolaishuutajina tahtiin viitattuna. Mutta tulee kiitoksille isona jenginä. Se lkm hämmästyttää. Ekaks että nuoko ne sisustaa uusi huoneita talon kiertäessä ikikiertoaan. Yllättävän paljon väkeä. Osallisina skandaalihuvista. Ihan kuin Jari Aarniosta tai Päivi Räsäsestä Oikeuspalatsin ikkunakarmeista roikkumassa. Ihmiset kipuilevat osuuksistaan ja toinen toistensa satunnaisista tai kiiinteämmistä suhteista ampujaan ja toistensa monipolvisiin yhteyksiin asiassa ja sen liepeillä. Siis kuin dekkarin juonta, yllättävinä paljastuvina.

    Mitä olisin voinut tehdä toisin, kuinka en arvannut mitään. Jne. Loputtomasti. Ja kunkin kohdalta arvoitukselliseksi jääväksi. Että älä usko että vältettävissä. Mutta jatkoa elikkä tulevaisuutta määrävää. Salattavaa eli peitettävää jatkossa uusia ihmisiä kohdattaessa. Tähän sitä jännitystäkin saadaan kun pyssy laukaistu jo ennen alkusoittoa.

    Tuo lavastus pyörivä talo ja sen akkunoista sisälle katsottavat kohtaukset oli nokkelaa. Mutta kaksi tuntia putkeen pani kyllä takamuslihaksia pinnistämään ja tuolilla kääntelehtimään.

    Hienoa taidetta. Avasi varmaksi että emme tiedä, yllätymme. Jatkamme nöyrempinä. Aplodit. Tuomioistuimissa kinkkiset jutut ovat jokapäiväistä kauraa. Tällainen fiktiolla ja mielikuvituksella terästetty juttu ja sen pohtiminen, vaikka keksimällä lisäosia ja vaikka kiistelemällä seurassa heräyttää mielen vauhtiin ja assosiaatiot alkavat karkailla. Suhteellisuudentaju herkistyy. Viattomia jokaiikka, tarkoituksella asiaan hakeutuneet ja sivullisemmat varsinkin. Onnettomia sattumuksia pukkaa ja entä jos olisin puuttunut ja missä vaiheessa ? No, hyvä etten ole tuossakaan virastossa töissä.

    Viraston miehistä tuomarit ja lautamiehet eivät pääse karkuun. Mutta heille aineiston keräävät ja kuulustelevat poliisimiehet. He ne tulessa ovakin eivätkä lakikirjaamme plaraavat tuomarit. Menee arvoasetelmat ja statukset ja kunianosoitukset nurinniskoin tämänkin taidetodistuksen äärellä. Ja mitä vielä ?

    Olisiko se että poliisikunta polkaistiin aina uusi ja tarpeesen kun Herkko pahimmin sairasti tienestityön puutetta. Ja tuomarikunta oli sama ja valmis hoviväkinen. Paitsi ennen Kustaa Vaasaa ja häntä seurannutta soturivaltiota suurruotsia.

    Aiemmasta mielen toimen ja armon paavivallan aikana kun "laamannin- ja tuomarinvirat…suuremmassa tai pienemmässä määrin riippui kansanvaalista" …jne. En kopioi laajemmin jo tämä meikän palkitsee syysfillarin päälle ja antaa liukua taas kohta hiihtoladuilla. Kiva suksia maailmanloppuun. Kannoilla kolistellen. Kunka ? Mr Doomin, Nouriel Roubinin 4.11. ja ihan äsken lyhempi Guardianissa.

    Perspektiivi pysyy kompasissa M.G. Schybergsonin Suomen historiassa, käännös O.Manninen. 1904. Ensimmäinen osa. Sivu 197 ja samaa sielukkuutta ja hengenlentoa kautta sarkojen. G. W. Edlundin kustannuksella. Runokronikka eikä numeroNiilojen laihadataräkää. Jukka Sjöstedt.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Saarikko tukkii turpealla kämmenellään Antti Kurvisen isonsuun. Lehtikuva vailla vertaa HS ministeriaitio välikysymyskeskustelu. Sivu 10-11. Gallup oli herättänyt henkiin Kepun option vaalivoitosta ja nyt vain sordiinolla eteenpäin kansan niskassa. Ja Seiskan paparazzikuvaajat ympärivuorokautiseen passiin, korotetuin palkkioin. Mutapainia vailla vertaa. On sentään valokuva valaistuksia. Sanallistaminen veisi pois asiasta.

      Oikeastihan BlacRockin Morganin ja sensellaisten varainhoito vaarinottofirmat Yale Harvard Fundien perässä hiihtäj… eikun…joo. Joo että velkaa siihenkin kun kerta rahapeliä, liikepankeista säästöpankeista. Arvonnousua ihmisluonnon eli ahneuden markkinoille. Oli eilen toinenkin kuva. Sama sali, mutta yleisölehteri. Kilttejä priimustyttöjä itseilmaisuasialla hyvyyden ja puhtautensa, lakanoiden mainostaessa metsäkarh., eikun kainaloNallensa pehmeyttä. Ja luikahtamassa heti pylvään taakse ja sopertamaan hyväätarkoitusperäänsä.

      150 vuotta aikamatkaa ja mielenosoittajat itsensä uhraajat lakkojen ja vallankumousten -89 -48 ja -71 jälkeen ääni ja äänestyssaleissa ottivat ikuisen luoton ihmisten kesken lakikirjaan, rituaalina myös kädenpuristus. Valvojina kaupanvahvistajat notaari protestilista. Kansallispankkia pukkasi ja kaupunkiOYtä.
      Tehdasta nousi. Ja Lyseota. 40 vuotta sitten Jumalan kunnia hakattiin maahan. 2000 vuotta ja riitti. Luottoon tuli etuoikeutetut itsehedelmöitysihmeen talenttikantajat. Luotto keinohedelmöitettiin ja skaalattiin. Siitäkin eilen Ursula Urpiainen EU kommandiitti yhtiöläisinä liikkeellä kuvissa oliko telkkarissa: Valtio on rikos. Kelpaa sohvaperunan elota etoa. Raha on esivalta.

      Joku selvennys. Ei meillä ole liikaa julkista velkaa, mutta ysityistä on kuin ennen Snellmania tai Rytiä. Mutta koko tämä moderni sofistikoitunut uusvelkseliralli pohjaa verottajaan ja ankaraan takaisin perintään. Kun oikeasti edes velkoja ei kuoleteta, ne enenevät pankin varjopankkeihin rahana. Ja siis raha on kuolematon. Ja siemenrahaakin derivaatta taivasputkeen. Kohta Keskuskadun kattoon ja SOTEn ostoon, tunninjuniin. Kangettavissa korkeuksiin karahkalla kantopölkyltä vivuten. Rahaa on kuin roskaa. Kyllä kansa tietää. Siksi olivat pukuraha siivot tavat -siis ennen Ollin rannekelloa ja Saxholmin. Nekin isoina viimepäivien Hesareissa. Laatujuornalismia vaikka vahingossa. Kiitos! Otankopin ja viskelen vastakin.JS

      Poista
    2. Sehän on Kurvisen oma etukäpälä!

      Poista
  14. https://studio.youtube.com/video/4WfCjIOVc74/livestreaming

    VastaaPoista
  15. Jokainen suomalainen olkoon suopotkupallon maalivahti.

    VastaaPoista