Sivun näyttöjä yhteensä

15. lokakuuta 2022

Muuttaa elämääsi


 

 

Juha Hernesniemen ”Aivokirurgin muistelmat” muuttaa elämääsi.

 

Kirja on, kuten lääkkeet ja leikkaukset, vaivalloinen ja kohdin tuskallinenkin. Arvioni mukaan eräät kohdat, kuten leikkaustekniikkaa tarkoin kuvaavat, menevät reilusti yli yleislääkärinkin ymmärryksen. Niin ettei tarvitse puhuakaan maallikon mahdollisuuksista. Silti ne ovat tärkeitä, kukaties tärkeimpiä jaksoja vankassa kirjassa.

 

Hernesniemi näyttäisi kirjoittaneen koko kirjan itse ja vielä Kiinassa karanteenissa, luultavasti ilman laajoja muistiinpanoja ja lähdetietoja. Etevänä esimiehenä hän on saanut myös toimittajat pysymään kurissa. Niinpä tekstissä on rosoa ja katkoksia. 

 

Muistan lukeneeni kirurgi Sauerbruchin muistelmat kouluvuosinani ja lehteilleeni teosta myös kirurgi-sukulaisen kirjahyllyssä aikuisempana, Se virtaa kuin Tonava. Myös Hernesniemi vetää esiin ihmeidentekijöitä, omia esikuviaan, mutta osoittaa hyvin vakuuttavasti, että itse hän ei pidä itseään sellaisena. Teoksessa omilla virheillä ja epäonnistumisilla on  se sija, joka niillä on elämässä.

 

Juuri siksi olen jo soitellut muutamalle sukulaiselle ja ystävälle vihajistakseni, että tässä on kirja, jonka lukien hyvin raskaiden aikojen sietäminen käy merkittävästi helpommaksi. Vaikka kirjan voi lukea tyypin ”ryysyistä rikkauteen” toistoa, se ei ole sitä. Tosin kirjoittaja on varmaan aikamme kuuluisin neurokirurgi, joka loi Suomeen koulukunnan ja siirtyi syrjään yli 70-vuotiaana tehtyään 16 000 aivoleikkausta, monet niistä ennen häntä mahdottomina pidettyjä.

 

Lukijaa virkistää erityisesti kerronnan toinen linja, joka kuvaa, miten kahvihuoneissa ja käytävillä käy toinen taistelu elämästä ja kuolemasta eli siis määrärahoista, viroista ja palkoista. Myös muilla akateemisilla alueilla työskennellyt tuntee olonsa kodikkaaksi tällaista lukiessaan. Suurta ajankohtaisuutta tarinaan tuovat Hernesniemen jatkuvat esimerkit henkilökunnan, etenkin hoitajien, ratkaisevasta merkityksestä ja heidän panoksensa endeemisestäväheksymisestä.

 

Koska kirjoittaja itse on lähtöisin uskomattoman vaikeista oloista, syvästä syrjäseutujen köyhyydestä ja kertoo havainnollisesti, miten sitten kävi, kun ei ”tietenkään” päässyt lääkikseen, vaan oli hakeuduttava oppiin silloin B-tasoiseksi luultuun Sveitsiin, runsaissa henkilökuvissa on lukijan mieltä hiveleviä kuvauksia etuoikeutetuista ja hyväosaisista, jotka kompastuvan omiin kengännauhoihinsa aiotun uransa ensimmäisissä käänteissä.

 

Minuun tehoaa muun muassa kuva nuoresta ja yksinäisestä opiskelijasta istumassa yökaudet Zürichissä huonossa boksissaan harjoittelemassa tuolin karmiin kiinnittämällään silkkilangalla solmujen tekemistä ensin oikealla ja sitten vasemmalla, sitten silmät kiinni. Hän oli huomannut, että hänellä on hyvin nopeat kädet.

 

Ylämäkitaistelu hallinnon kanssa saa sekin osansa, muta niin saa myös mestaruuden hinta, jonka maksajaksi ajautuu jokseenkin väkisin oma perhe. Mestari mielikuvaharjoittelee huomista kasvaimen katkaisemisesta myös silloin, kun vaimo tai lapsi yrittää hellyttävästi sanoa jotain asiallista ja arkista.

 

Kuka tahansa lukija saa kuitenkin juuri kaipaamaansa virvoitusta – keittosuolahuuhtelun – maailman pimeyteen. Joku jossakin on tehnyt vaivat voittaen ja erehdyksistään oppien jotain erittäin todellista, käsillään. Ja opetellut oppi- ja käsikirjat ulkoa, koska käytännön tilanteessa ei edes ehdi kysyä keltään, vaan on tehtävä ratkaisut heti, koska yllättävästä paikasta repesi juuri valtimo ja veri virtaa valtoimenaan.

 

Vuoden kirja. Mahdollisuuksia mahdottomuuteen. Ja aikamoinen haaste lukijalle. Varsinkin kun maineikas kirjoittaja toistaa usein ”en tiedä”, ”en osaa”.

39 kommenttia:

  1. Ian McEwan kirjoitti aivokirurgin lauantaista romaanin nimeltä Saturday. En muista onko se suomennettu, ehkä on, koska sen ilmestymisestä on jo jokin aika. Siinä aivokirurgi seikkailee Lontoossa suurmielenosoituksen keskellä. Kirjan hienoin jakso on mielestäni se, kun aivokirurgi avaa potilaan kallon ja katsoo miltä sisällä näyttää. Kuuntelin Hernesniemen puhetta radiossa. Luulen että hänellä on ollut vastaavanlaisia kokemuksia.

    VastaaPoista
  2. En vielä ole kirjaa lukenut, mutta yksi yksitykohta edelläolevassa tökkäsi pahasti:

    "Koska kirjoittaja itse on lähtöisin uskomattoman vaikeista oloista, syvästä syrjäseutujen köyhyydestä "

    Tunnen miehen ja tiedän, että hän on Ruoveden Yhteiskoulun pitäkaikaisen ja hyvin arvostetun rehtorin, Oiva Hernesmien poika.

    Itsekin tuota koulua käyneenä, Oivan opissa olleena ja Ruovedeltä suhteellisen vaivattomasti akateemiselle uralle lähteneenä en nyt heti ymmärrä, missä se rehtorin pojan "syvä köyhyys" ja "syrjäseutujen" suuri kirous oikein ovat olleet, kun niitä itse en ole kyennyt siellä lainkaan paikantamaan.

    No, pitääpä lukea, ehkäpä tuo edes näin jälkikäteen selviää.

    VastaaPoista
  3. Maallikon (jota itse edustan takuuvarmasti) mahdollisuuksista ymmärtää jotain esiteltävän kirjan sisällöstä, ajattelin silti hankkia sen jo, kun kuuntelin Ruben Stillerin ohjelman (löytyy Areenasta) jossa Hernesniemi oli huastateltavana.

    Kovasti jyrkkä vastakohta jo näillä tiedoilla juuri tavattavanani olevan riviliäkäri Martti Siiralan vuosina 1917-1918 pitämään päiväkirjaan verrattuna. Henkilönä ei voisi samana päivänäkään oikeastaan jälkimmäistä mainita. Sillä on kuitenkin ansionsakin näinä aikoina ymmärtämään edes rahtusen meneillään olevista lajimme touhuista Telluksella. Varsinkin Ukrainassa toteutunutta Venäjän Suurta Isänmaallista Teurastussotaa (sitä ei kyllä ymmärrä Erkin penakatkaan!).

    Rinnalla kun lueskelee Juhani Ahon myös hieman kökköjä "hajamietteitä kapinaviikoilta", piirtyy mielen historiankartalle muutakin kuin verenpunaisena vuona valuvaa katkeruutta kapinoinnin syistä ja seurauksista.

    "Lukeminen kannattaa aina" vaikka ei aina lukemaansa ymmärtäisikään.

    Kaiken lukemansa ja kokemansa tunkioilla voipi tietenkin kysellä senkin perään, että ansaitseeko tällainen hirveyksiin niin ympäristönsä kuin lajitovereidensakin suhteen kykenevä elukkalaji sitten joukoistaan nouseviksi näitä ihmeellisiin tekoihin kykeneviä lahjakkuuksia pelastamaan elämälle sairastuneita tovereitaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on aikojen saatossa käyty kopua siitä, antoiko Väinö Linna Pohjantähdessä Salpakareja, erityisesti rovastinna Elleniä, sen ajan ns. suomalaisesta sivistyneistöstä aivan erheellisen kuvan. "Eivät ne mentaliteetiltaan tuollaisia todellisuudessa olleet."

      Eivät olleetkaan. Tuon "rivilääkäri" Siiralan vuosien 1914 - 1918 päiväkirjasta käy täysin selväksi, että olivat - monin verroin pahempia.

      Poista
  4. Kuuntelin Hernesniemen haastattelua radiosta. Sain siitä hyvin saman vaikutelman kuin blogisti kirjasta. Vahvasti kauhavalaistaustainen sukulaistyttö oli pitkään Hernesniemellä instrumenttihoitajana ja kiersi ympäri maailmaa työporukan mukana. Täytyy vielä lukea myös kirja.

    VastaaPoista
  5. Juha Hernesniemen kirja on 2000-luvun merkittävin kirja Suomessa, olen tästä vakuuttunut, vaikka olen lukenut kirjasta vasta hieman vajaat 300 sivua. Lukemista on hidastanut oma kynänkäyttö, on ollut pakko tehdä ikiomaa linkitystä ja henkilöviitteitä: tämä ei johdu kirjoittajasta, siis hänen heikkouksistaan kirjoittajana, vaan hänen vahvuuksistaan. Teksti on konkreettista, selkeää, suoraa, ymmärrettävää, mutta juuri armottomassa rehellisyydessään ja paljaudessaan se luo lukemisen lumon ja kiihkon. Nyt vain hidastelen sen takia, että tätä nautintoa riittäisi vielä hetken, vielä pitempään.. En muista milloin ja minkä kirjan ääressä olisin ollut näin inspiroitunut, otettu - sanalla sanoen lumottu. En tiedä mihin vertaisin tätä kirjaa, mutta omassa laadussaan ja luokassaan sen täytyy olla maailmanluokan suoritus. Ihmeellistä ja harvinaista on se, mitä Hernesniemi on tehnyt omalla lääketieteen erikoistumisalallaan, mutta hämmästyttävää on myös tämä, että hän on pystynyt kirjoittamaan elämästään ja urastaan - työstään, joka on ollut melkein koko elämä, näin etevän, hienon kirjan.

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: - kommentin johdosta - lapsuus Kannuksessa, isä metsätyömiehenä keräämässä sodasta selvinneenä rahaa opiskelemiseen, äiti järkkynyt. Isän pääsy lähes 10 vuoden pinnistelyn jälkeen Ruovedelle muutti sitten melken kaiken

    VastaaPoista
  7. On erittäin epäterveellistä ja vaarallista nostaa työnarkomaaneja kansakunnan kaapin päälle.

    En ole lukenut kirjaa, mutta haastattelujen perusteella en aio siihen tarttua, vaikka olisi kuinka hyvin kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, mitä pelkäät ? Itseäkösi?

      Poista
    2. Anonyymi ei nähtävästi tiedosta että jotta todella menestyisi on tehtävä lujasti työtä. Käsiensä päällä istuen ei tapahdu mitään.

      Kaikki suurmiehet joita lujasti kadehditaan ja jopa vihataan menestyksensä takia, ovat tehneet käsittämättömän määrän työtä vuosia tai vuosikymmeniä päästäkseen päämääräänsä tai toteuttaakseen haaveensa. Mikään ei tule ilmaiseksi. Ei aivokirurgiksikaan tulla ilmoittautumalla tai Instagramissa sellaiseksi julistautumalla.

      Poista
    3. "Itseäkösi"
      Aivoleikkaus?

      Poista
    4. Work smarter not harder. Suomessa pitäisi pyrkiä lyhentämään työaikaa kuuteen tuntiin päivässä.

      Poista
    5. J. K. Paasikivi oli työhullu, lukuhullu, Venäjän historia yms., vielä yli kuusvitosena. -- JRi.

      Poista
    6. Miksi työpäivää pitäisi lyhentää? Kenen etu se olisi?

      Jos aikoo päästä tavoitteisiinsa tai päästä eteenpäin urallaan on tehtävä paljon työtä. Siitä ei yleensä makseta palkkaa vaan kyse on vapaaehtoisesta itsensä kehittämisestä.

      Työn tekeminen on ihmiselle luontaista eikä sitä pidä ryhtyä minimoimaan.

      Poista
    7. Yksi tekee kahdeksantuntisia työpäiviä, toinen kuusituntisia. Käytetyt menetelmät erilaisia, tulos samanlainen. Work smarter, not harder.

      Poista
    8. Usein uuden opiskelu on luovaa työtä ja väliin on pysähdyttävä ajatteluun. Se vaatii aikaa eikä ole konemaisesti toistettavaa.

      Poista
    9. Mitkään työntekijät eivät vastusta siirtymistä kuuden tunnin työaikaan. Ainoastaan muutosvastarintaa on vanhoillisissa työnantajissa, joilla on syvälle juurtuneita asenteita. Think smarter, not harder.

      Poista
  8. Niin, jo toinen kirja-arvostelusi joka matkaansaattoi minut heti varaamaan kyseisen kirjan, edellinen oli Antti Tuurin "Mies kuin Pantteri". Sympatiaa vähäväkisiä kohtaan matkaansaattava se kirja oli, pani ajattelemaan omia asenteitani. Tätä viimeisitä saa jonottaa jonkin aikaa koska vaikka K-num. kirjasto oli varautunut useilla painoksilla niin varauksia oli runsaasti.

    VastaaPoista
  9. Valituissa Paloissa ollut useampikin juttu maailman parhaasta lasten neurokirurgista Fred Jacob Epsteinista (1937-2006). Mielenkiintoisia mahdottomia vaarallisia aivorungon syöpäleikkauksia, joissa hän oli pioneeri.
    Täten on minulle selvää että Hernesniemen kirjakin kiinnostaisi lukea.
    MMM...

    VastaaPoista
  10. Ikätoveri on kirjoittanyt hienon tarinan "faktoilla". On hyvä, ettei Kemppinen ole käynyt läpi kirjoittajan suvun tarinaa.
    Olen lukenut ammattiani varten kolme kirjaa: Sauerbruch "Das war mein Leben" (jokainen lääkäri tekee sataa toimenpidettään kohden neljä usein kohtalokasta virhettä), Sariola (Ei loitsu eikä rukous) ja nyt tämän.

    Yhdyn Kemppisen suositukseen, mutta Sauerbruch ja Sariola ansaitsevat paikkansa tämän kirjan vieressä yöpöydällä - ei kirjahyllyssä (niitä kannattaa lainata tarvitseville ja verrata Jaan Krossin "Kolme katku vahell"-nobelehdokkaaseen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä niistä lääkärin tekemistä virheistä seuraa itse lääkärille? Ei käytännössä yhtään mitään. Kriittisissä tehtävissä ei pitäisi saada tehdä virheitä ilman seuraamuksia.

      Poista
    2. Kielletään lailla kaikilta ihmisiltä virheiden tekeminen! Ajattele, kukaan ei koskaan enää tee virhettä!

      Poista
    3. Lääkärin ei pitäisi olla mikään pelle, ja hoitovirheet ovat vakavia asioita. Jokainen järkevä ihminen käsittää, että lääkärin tulee hoitaa työnsä asianmukaisella vakavuudella ja huolellisuutta noudattaen. Ihmeellistä, että tällaista tarvitsee teille opettaa. Ettekö ole Hippokrateen valankin vannoneet? Pitäkää se mielessänne.

      Poista
    4. Jos rangaistukset hoitovirheistä tehdään kovin ankariksi, kuka täysipäinen sen jälkeen enää hakeutuu vaativimpiin hoitotöihin?

      Poista
    5. Ei ole oikein tuolla tavalla neuvotella itselleen edullista asemaa siltä varalta, että virheitä tulee tehtyä. On ennen kaikkea ajateltava potilaan oikeuksia. Kummallista, että sinun mielestäsi se, että jotain käytännössä merkityksellisiä seuraamuksia tulisi, tarkoittaisi heti kovia rangaistuksia. Ilmeisesti te lääkärit todellakin vaaditte, ettei teille saa tulla mitään seuraamuksia.

      Poista
    6. En ole mikään lääkäri. Kaikki ihmiset tekevät töissään virheitä, ja niiden seuraamusten vakavuus on osittain sattumaa ja osittain tehtävän vaativuuden funktio. Niitä tulee vaikka työ tehtäisiin "asianmukaisella vakavuudella". Virheet pitää totta kai käsitellä organisaatiossa, korvata jos niissä on jotain korvattavissa olevaa, ja luoda järjestelmät sellaisiksi että virheitä tulee mahdollisimman vähän ja että niiden seuraukset minimoidaan. Silti ne eivät häviä kokonaan. Lentokoneitakin putoaa vaikka lentomatkustamisessa nämä järjestelmät taitavat olla pisimmälle vietyjä.

      Poista
  11. Übung macht den Meister, niin se on, jos halutaan päästä täydellisyyttä hipovaan suoritukseen, olipa kyse urheilusta tai taiteesta tai mistä tahansa taidosta tai pystyvyydestä, tarvitaan lukemattomia toistoja mutta myös päätä, intohimoa ja sitoutumista, pitkiä päiviä.
    .
    Aikoinaan, kun yksi pojista oli auto-onnettomuudessa, tunsin ääretöntä kiitollisuutta kirurgeja kohtaan kohtaan, että he ovat hankkineet vaativan ammattitaitonsa ja jaksavat omistautua sille. Pojan käsivarren hermo oli poikki tai melkein poikki kahdesta kohtaa, ja Tampereella käymässä ollut mikrokirurgi käytti työpäivänsä päälle yön sen korjaamiseen. Hyvä tuli kädestä!

    VastaaPoista
  12. Mitä aivokirurgi sanoisi siitä, kun Robert Helenius tyrmättiin tänä aamuna New Yorkissa jo heti ekan erän lopussa? Ehkä Robben pitäisi jo lopettaa pokrailu kilpailutasolla heti. Lehtitietojen mukaan Robbe liikkui kehässä kömpelösti heti matsin alusta lähtien. Pari päivää sitten netissä oli näytteitä sekä Wilderin että Robben varjonyrkkeilystä. Wilder löi rennosti ja räväkästi. Robbe oli kuin jäykkä robotti ilman rentoutta. Todella kömpelöä tekemistä. Jotakin oli Robbella pielessä jo alusta lähtien. Otteluun valmistautuminen oli ilmeisesti epäonnistunut, johtuen mistä? Alustava aivovamma vai mikä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen, että Helenius otti muhkean lopputilin ja lomarahat vähimmällä mahdollisella työllä keikahtamalla loirimaisesti vastustajan ensimmäiseen läpäisyyn.

      Poista
    2. Voihan olla että aivovamma aiheuttaa nyrkkeilyharrastuksn eikä päinvastoin.

      Poista
  13. Kiitollisuus tulvahti mieleen myös tänä aamuna. kun luki, että suomalaiset kirurgit leikkaavat Putinin sodan silpomia kasvoja Ukrainassa. Siihen tunteeseen sekoittui muutakin.

    VastaaPoista
  14. Täydellisyyden tavoittelu ei ole kannatettava idea. Ei ihmisen tarvitse olla paras, riittää kun on ees vähän hyvä. - Eikä vaan työkseen täyttele lottokuponkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tavallisen ihmisen tarvitsekaan yrittää olla paras eikä hän siihen pystyisikään, riittää, että hoitaa leiviskänsä kykyjensä mukaan, mutta minusta on hienoa, että ne, joille on jokin erityislahjakkuus suotu, haluavat ja jaksavat kehittää sen huippuunsa, iloksi meille muillekin. Ja että tiedemiehet - ja -naiset - jaksavat puurtaa laboratorioissaan ihmiskunnan hyvinvointia edistävien keksintöjen parissa. Miehet ovat paremmin voineet ja halunneet omistautua työlleen sataprosenttisesti, usein perheensä ja terveytensä kustannuksella, mutta sitä mukaa kuin naiset hankkivat harvemmin lapsia nykytrendin mukaisesti, hekin saattavat alkaa asettaa itsensä työn alttarille entistä enemmän. Ainakin on se valinnan vapaus.

      Poista
  15. Olen joutunut leikkauspöydälle kahdesti: ensimmäisellä kerralla käytiin ropeloimassa aivoja ja kirurgina oli nainen, toisella kerralla laitettiin peurakolarin jäljiltä kyynärpää kuntoon ja veistä käytti ja ruuvit kiristi mies. Molempien työhön olen ollut tyytyväinen - ja tietysti kiitollinen siitä että on ihmisiä jotka haluavat tulla hyviksi alallaan.

    Neurokirurgeista naisia on Suomessa noin neljännes, Italiassa heidän osuutensa on suurin, 36%. Epäilemättä tässäkin suunta on sama kuin monissa ennen miehisinä pidetyissä ammateissa. Sitten on erikseen se että voi todella olla olemassa syitä miksi silloin kun puhutaan alansa ehdottomista huipuista - olipa kyse sitten viiden tähden ravintolana keittiömestareista tai huippuluokan aivokirurgeista - naiset ovat vähemmistönä ja ehkä sellaiseksi jäävätkin.

    Anekdoottina: yläraajaleikkaukset tehdään puuduttamalla hermo, joten potilas on valveilla ja kuulee kaiken leikkaussalissa tapahtuvan (ellei ole halunnut kuunnella musiikkia kuulokkeista). Minulle jäi elävästi mieleen kun avustajana toimineelta erikoistuvalta ortopedilta pääsi pieni huudahdus "Ai jumakiuta!" Leikkaavan kirurgin tekninen ratkaisu hankalassa paikassa oli kertakaikkiaan yllättänyt neuvokkuudessaan!

    VastaaPoista
  16. Mitä on veri? Miksi ihmisellä on verta? Tällaisiin peruskysymyksiin maallikkojenkin olisi hyvä osata vastata jokseenkin seikkaperäisesti.

    VastaaPoista
  17. Samasta aiheesta suosittelen Henry Marsh, Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta 2020. Löytyy BookBeatistä. Myös kuunneltavana.

    VastaaPoista
  18. Lukekaa kirja ! Ei kannattaisi kommentoida jos ei okevlukenut.
    Huippuluokan aivokirurgiksi töytyy tehdä töitä 80-100 tuntia viikossa/ koko elämä peliin.
    Work snswrer not harder is totally nonsense !

    6 tunnissa tai EUn rajoilla ei tulla huippuluokan aivokirurgiksi/ ei edes keskinkertaiseksi!

    Kuka maksaa kärsii: POTILAS. Kuolee tai.vammautuu!

    Ja on vain yksi kerta / jokainen leikkaus on ainutlaatuinen.

    ” if We only voukd het s second chance In those who were badly hurt or lost. With that what We have leseet In operation room”

    Turha puhua työnarkonaniasta, en tuntenut tekeväni työtä/ raskas on keveää jos rakastaa lajia. 50 vuotta neurokirurgiaa nyt takana ja lääkärin opinnot 7 v Zürichissä/ niistä 3 vuotta sivotutkinuslstoksrlla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Hernesniemi minultakin näin lähes 50 vuoden takaa, jolloin leikkasit minut!

      Elossa ollaan, ja jotakin myönteistäkin on mielestäni tullut saatua aikaan maailman suuntaan vaihtelevissa urani käänteissä.

      Ikäni on kohta puoliin 63.

      Minun probleemi ei ollut varsinaisesti aivoissa vaan siinä välissä, painetta synty. Vaikeinta oli saada tutkivilta lääkäreiltä diagnoosi, muu kuin stressistä johtuva päänsärky. Sitä selitti se että tapaukseni oli melko harvinainen laatuaan taustallani.

      Poista