Sivun näyttöjä yhteensä

19. toukokuuta 2022

Pihakoivut


 

”Kuin lyöty seisomahan jäin – jo pihakoivut lehti. Näin äkkiäkö, yllättäin, taas uusi kevät ehti?”

 

Olen miettinyt, antaisinko nimen tuolle tammelle. Olen sen omin käsin, omin avuin varastanut Raaseporin linnan rauniolta ja toimittanut omistamallani ja kuljettamallani Saab 96-henklöautolla tänne. Tosin kasvavan puun anastaminen vieraasta metsästä oli rikoslain mukaan tihutyö nimeltään ”haaskaus”. Asiasta oli käyty pitkät puheet valtiopäivillä, joilla voitti se katsantokanta, ettei puuta voi varastaa, yhtä vähän kuin vettä, ilmaa tai maa-ainesta.

 

Siitä tulee kohta 50 vuotta. Lapset, jotka olivat silloin lapsia, ulvoivat ihastuksesta. Epäilen että Tuula, joka silloinkin piti silmällä lähiympäristön tapahtumia, sai sitä virikkeen, koska aikanaan jostain ilmaantui heidän nurkalleen rhododendron, joka voi erinomaisesti, vaikka oli putkiremontin aikaan vaaran silmässä. 

 

Viisas Wikipedia kertoo, että 50 vuotta sitten pidettiin mahdottomana saada alppiruusua menestymään kylmäkosteassa ilmastossamme. Mutta eipä aikaakaan niin voi kauhistus: Helsingin yliopisto ja Mustilan arboretum kehittivät  lajikkeen, joka rakastaa etenkin runsaslumisia, talvellakin varjoisia kasvupaikkoja. Ja tämän kanervakasvin komea nimi on suomeksi ”ruusupuu”, vaikka ei se ole sukua ruusupuulle.

 

Koska usko syvästi neuroplastisuuteen, ihmettelen joskus, miksi eivät vanhat ihmiset tee jotain asia hyväksi. Muistin vihoja voi vaimentaa harjoittelulla.

 

Sen sijaan että opettelisi jotain tarpeetonta, kuten eräs muistamani henkilö, joka yritti lukea unkaria vanhana, voisi painaa mieleensä jotain tarpeellista.

 

Käsitykseni mukaan suomalaisten kielitaito on edelleen keskimääri riittämätön. Ei ole tavallista, että ”hyvin” englantia osaava kykenisi lainkaan tai ainakaan ilokseen lukemaan edes Hemingwaytä, jolla on paljo sopivan hyviä novelleja nasevan selkeällä ja siis helpolla kielellä.  En juurikaan muista tavanneeni yliopistolta oppinsa saaneiden joukon ulkopuolelta suomalaisia, jotka lukisivat ruotsiksi esimerkiksi Strindbergiä, jota on suomennettu hyvin, tai edes dekkareita, joiden taso on keskimäärin hyvinkin korkea.

 

Jos joku kiinnostuu tästä ajatuksesta, esimerkiksi verkkosanakirja Redfox on aivan erinomainen. Kieliä löytyy, ja suomennokset kertovat, että ”cad” on ’perittävä’, ’omien varojen riittävyysdirektiivi’, ’sepelvaltimotauti’ tai ’lurjus’.

 

Erinomaista harjoitusta on järjestää itselleen ylioppilaskirjoituksia. Osoitteessa https://yle.fi/plus/abitreenit on tekstejä ja äänitteitä sekä kieliopin kuulustelua. Pitkä englanti on mielestäni jokseenkin vaativa, pitkä ranska helpompi ja pitkä saksa samoin. Lyhyt latina on naurettavan helppo, samoin kuin italia ja espanja.

 

Tässä hyvä harjoitus BBC:n lehdestä Classical Music” iheesta Sibelius:

 

For Sibelius’s wife Aino, Fränkel’s prohibitions were a godsend. For years she had been forced to tolerate her husband’s drinking binges, when she was left at home to raise their infant children. Occasionally, the pressure proved too much. In 1898, when pregnant with the couple’s third daughter, Aino warned Sibelius that his dissolute behaviour was ‘right on the borderline’, and that he risked becoming ‘strange and really unpleasant’. Nine years later, the accumulated stress of living with a heavy drinker led to her being temporarily admitted to a sanatorium.

 

Life was easier after Sibelius’s throat operation. Shaken by the experience, the composer gave up alcohol and tobacco for the next seven years, a period described by Aino as the happiest of their marriage. During his abstinence, Sibelius produced major pieces such as Luonnotar, the bleak Fourth Symphony and the string quartet Voces intimae, and stayed at home instead of disappearing on benders for days on end.

 

But not long after World War I broke out, he began smoking and drinking again – moderately at first, but by 1917 the bingeing had resurfaced so badly that a divorce was being mooted.

 

It never happened. Sibelius lived another four decades, dying aged 91 in 1957. Aino followed 12 years later, aged 97. ‘All of the doctors who ordered me not to smoke or drink alcohol died a long time ago,’ Sibelius reputedly said. ‘But I go on living.’

 

 

 

29 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä muistin osalta. Sitä pitää harjoittaa aktiivisesti koska se palvelee ihmistä tehokkaasti kautta elämän. Myös ylipäänsä aivojen kuormittaminen vaativilla tehtävillä säilyttää joustavuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maapallo olisi säästynyt paljolta pahalta jos lajimme ei olisi evoluution kokeiluvahingonkaan kautta oppinut koskaan käyttämään aivojaan muuhun kuin viidakossa jotenkuten selviytymiseen.

      Poista
    2. Meidät erottaa apinoista se että voimme säveltää kuten Mozart ja ymmärrämme matematiikkaa ja psykologiaa jne.

      Poista
    3. Maapallon kannalta on yksi lysti mitä tapahtuu. Ei luonto osaa arvottaa eri aineita pahoiksi tai hyödylliseksi, mullaksi tai saasteeksi. Ihminen sen tekee. Luonto on on ihmisen päässä.

      Poista
  2. "En juurikaan muista tavanneeni yliopistolta oppinsa saaneiden joukon ulkopuolelta suomalaisia, jotka lukisivat ruotsiksi esimerkiksi Strindbergiä, jota on suomennettu hyvin, tai edes dekkareita, joiden taso on keskimäärin hyvinkin korkea."

    Luen huonoiten ruotsia, koska en pitänyt kielestä, ja parhaiten englantia, jota en ole koulussa opiskellut. Selviän myös tieteellisestä tekstistä. Ruotsalaiset kirjat luen kuitenkin aina ruotsiksi, sillä käännös on usenkin väännös.

    Olemme tavanneet. Ei tullut puheeksi.

    VastaaPoista
  3. Työskentelen pääosin englanniksi ja vertaisryhmää parempi kyky kielelliseen ilmaisuun on ollut minulle merkittävä ammatillinen etu.

    Siitä huolimatta kielitaitoani ei voi verrata ammattimaiseen kääntäjään. Siksi luotan heidän ammattitaitoonsa ja luen kirjallisuutta suomeksi.

    Jos olisin parempi kuin Kersti Juva, lukisin toki englantilaista kirjallisuutta englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen pohjautuu kuitenkin passiivisen kielitaitoon, jokaista sanaa ja rakennetta ei tarvitse muistaa tai tietää suomeksi, vaan niiden merkityksen tajuaa asiayhteydestä.
      Toki tämä vaikuttaa lukukokemuksen, mutta kirjailijoitakin erilaisia, toisille tarina tärkein ja se kerrotaan yksinkertaisella tavalla, toiset leikkivät kielellä ja rytmillä, jolloin paras tapa lukea kirja, olisi lukea se ääneen.
      Kannattaa siis suosia ensimmäisen ryhmän kirjailijoita aluksi, kun aloittelee vieraan kielen lukemista.

      Poista
    2. Ei minulla ole ongelmia lukea juonivetoisia kirjoja englanniksi tai ruotsiksi.

      Mutta kirjallisuuden lukeminen vaatii paljon enemmän. Pitää ymmärtää joka sana, miksi kirjailija on valinnut kyseisen sanan kaikkien synonyymien joukosta jne.

      Useimmat ihmiset eivät kunnolla kykene nauttimaan kirjallisuudesta edes äidinkielellään. Itse olen onnellinen että osaan edes suomea kohtalaisesti.

      Ymmärrän vieraalla kielellä lukemisen hyvänä tapana opetella kieltä. Jos tavoite sen sijaan on nauttia kirjallisuudesta, oma äidinkieli on parempi ellei kielitaito ole kääntäjän tasolla.

      Poista
    3. Aika karu näkemys, kyllä hyvän kirjailijan tekstin tajuaa ja siitä voi nauttia, vaikka ei joka sanan jokaista synonyymia ja konnotaatiota tajuaisi. Kuten sanoit, ei niitä kaikkia aina osaa edes äidinkielelläkään,.

      Poista
  4. Alppiruusuksihan sitä rhododendronia Suomessa kutsutaan tai arkisesti rhodoksi. Kun 42 vuotta sitten muutimme tänne, pihalla oli suuri lila rhodopensas, jo aika vanha. Siihen viereen sitten istutin professori Tigerstedtin kehittämän valkoisen ja sen viereen keltaisen atsalean.

    Walesissa aikoinaan ajellessamme jouduimme rhododendronmetsään, jossa oli kaikenvärisiä korkeita pensaita melkein puita. Mikroilmasto oli siellä ilmeisen sopiva, lämmin ja sateinen ja maa hapan. Haagan rhodopuistossa on myös komeita alppiruusuja, mutta eivät ne niin korkeita ole. Kannattaa kuitenkin käydä, jos pitää luonnon kauneuden tihentymästä.
    Nyt "muodissa" ovat punakukkaiset kirsikkapuistot ja tännekin sellaisia on perustettu pariin paikkaan, tosin vielä ovat pieniä. On minullakin yksi valkoinen, mutta istutin sen rinteeseen, ei sen alle voi mennä hanamia viettämään. Silloin 40 vuotta sitten sellaisesta ei vielä puhuttu.

    VastaaPoista
  5. Äläs nyt Kemppinen taas trollaa. Kasvavan puun, taimenkaan ottaminen toisen metsästä ilman lupaa on lainvastaista. Vaikka kotiseudullani olikin tapana, että naapurin ihastellessa että onpa teillä nätti joulukuusi, isälläni oli tapana vastata että teidän metsästä se on haettu. Ihan riippumatta siitä, oliko se omasta pellonlaidasta vai naapurin.

    VastaaPoista
  6. Hemingwayn novelleista pidän. Ostin Barcelonasta kirjakaupasta kirjan myös espanjan kielellä ja aikomus on ollut lukeakin. Turhan mollattu Hemingway on ainakin naispuolisten lukioiden keskuudessa.

    VastaaPoista
  7. - Isi, mikä tuo kukka on?
    - Se on rhododendron.
    - Ai. Miten se kirjoitetaan?
    - Aaälpeepeeii- äruu-uu-äsuusu.

    VastaaPoista
  8. Ei yksi tammentaimi kovin iso lainvastaisuus ole. Joulukuusi on perinteisesti pitänyt hakea muusta kuin omasta metsästä. Se on jo vähän isompi kiusaksi laskettava. Raasepori koskettaa itseäni sikäli, että eräs rosvoileva esi-isäni velipoikansa kanssa piti linnaa kesän 1437 tukikohtanaan. Kielitaito, jota viimeaikoina ovat monet kosketelleet, on hyvää pääomaa kun tutustuu vanhoihin asiakirjoihin. Tosin nykykielien taito ei riitä.

    VastaaPoista
  9. Joka vuosi yritän ratkoa kylmiltään tuoreita ylioppilaskokeen lyhyen matematiikan tehtäviä. Tähän mennessä pisteitä kertynyt aina sen verran, että läpi olisi mennyt. Sitten kun se reputuksen hetki koittaa, niin voi ruveta vaikkapa mehiläisiä kasvattamaan.

    VastaaPoista
  10. Aikoinaan olin tamperelaisen lukioluokan kanssa Svenska teaternissa katsomassa jotain näytelmää, ja mukana oli pari kollegaa, suomen ja historian opettajat. Jälkimmäinen pystyi nauramaan silloin kun muutkin, sillä hän luki jatkuvasti ruotsalaisia dekkareita. Hyvä todiste siitä, että kielitaito kehittyy kuin huomaamatta kirjoja lukiessa. Kannattaa, ja dekkareista on hyvä aloittaa.

    Luen parhaillaan Knausgårdin viimeisintä järkälettä ruotsiksi, kuten kaikkea skandinaavista, ja alku puoleen väliin on lähinnä helppoa dialogia. Ajattelin, että tämäpä olisi mainiota kielenopetusmateriaalia, kohteliasta keskustelua äidin kanssa, opettavaista pikkuveljen, flirttailevaa tyttöjen ja ronskia kavereiden kanssa. Loppu onkin sitten tiheää, filosoivaa, mukana mm. analyysiä junateemasta Venäjän kirjallisuudessa. Hänhän on kirjoittanut mm. Norjan kirjallisuuden historian ja taidehistoriasta.

    Viime päivinä on saanut kuulla valtiojohtomme englannin taitoa, ihan hyväksyttävää, ja ruotsikin sujuu, Mariniltakin kuulemma kommenttien verran. Hyvä, sitä taitoa tullaan tarvitsemaan enemmänkin. Mäntyniemeen haluaisin lähettää pienen vihjeen vaikka sähköpostina, "verbi aina kakkoseksi", ettei tulisi tätä suomalaisen tavallisinta virhettä puheessa: "Sen VI GÅR vidare tillsammans." Helppo oppia, kun siihen kiinnittää huomiota ja harjoittelee vähän. Pitempi ohje on: predikaatti aina heti aikaa, paikkaa, tapaa ilmaisevan sanan, objektin ja kaikkien pikkuadverbien jälkeen, därför, så klart jne. - Sainpas vähän opettaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, unohtui nimimerkki pois, mutta sen varmaan arvasi muutenkin.
      Saarni viihtyy tässä kylässä puutarhoissa ja siementääkin ympärilleen. Kerran toin sellaisen taimen pappilan ojasta ja istutin mutta liian lähelle kasvimaata, joten revin sen sitten pois. Syksyn ensimmäisiä kylmiä öitä ne säikähtyvät ja tiputtavat lehtensä vihreinä. Arvellaan, että viikingit olisivat tuoneet ne tänne rannikolle.

      Poista
  11. Mutta mikä tammelle nimeksi? Tässä kaksi ehdotusta - Kyösti tai Taisto.

    VastaaPoista
  12. Ehkä paras osoitus ilmaston lämpenemisestä ovat puuntaimet oudoissa paikoissa. Tammentaimia löytyy ihan tavallisista metsistä sata kilometriä pohjoisempana kuin mitä lapsena opin niitä tavattavan. Pallaksella männyntaimet sinnittelevät aiemmassa avoimessa tunturissa vain muutaman sadan metrin päässä paljakan laesta. Uskoisin, että kun olen ikämies, tunturin laellakin kasvaa puita ja tammi on Jyväskylää myöten luonnonpuu.

    VastaaPoista
  13. Alppiruusuista tulee mieleen että Suomessa elää luonnonvaraisena kasvina sellainen kasvi kuin lapinalppiruusu. Se kasvaa ainakin joillakin Kilpisjärven korkeilla tuntureilla. Epäilen että kasvi on blogistille tuttu. Itse en ole kasviin törmännyt. Käsittääkseni se on aika vaikea havaita.

    Mikä mielenkiintoista tavallinen suopusrsumme luetaan nykyään samaan sukuun Rhododendron. Suopursu on siis Rhododendron tomentosum kun lapinalppiruusu on Rhododendron lapponicum. Entisaikaanhan suopursua kutsuttiin Ledum palustre:ksi. Suopursuun olen törmännyt Kilpisjärvelläkin.

    VastaaPoista
  14. Minulla on valokuva lapinalppiruususta. On useimmat muutkin harvinaisuudet. Isäni harrasti tätäkin ja tunnisti noin 800 kasvia luonnossa eli reippaasti enemmän kuin minä. Muista kuin rauhoitetuista Lapin kasveista on herbaario tallella.

    VastaaPoista
  15. Meillä on omakin alppiruusumme, suopursu, Niin kuin soiseen ja vähävuoriseen maahan sopiikin.

    VastaaPoista
  16. Vieraskielisen kirjallisuuden ensimmäinen ajankuluke, muu hupi siis: Johannes Mario Simmel, Dear fatherland sattumalta englanniksi joksi käännetty varmaankin aivan kunnolla koska en hoksannut että oli saksaksi kirjoitettu oli peräti herkullinen. En aivan saanut sitä luetuksi, piti pyytää lainaksi. Luin.


    Niin! Hiukan kas kummeksui isäntä, että:
    - Lueksä noin vaan - engantia!
    - Juu? Kuinni?
    Sinänsä mitä vaan mutta olin tottunut lukemaan rauhassa, kotosalla. Ei hän häirinnyt; tahatonta se oli, mutta outoa.
    Selvisi kun kerroin että ensimmäistä tässä... Piti vain hoksata että miten päin tässä olisi. Pikkuvale meni läpi. Enhän ollut vielä sitä saanut luetuksi. Oli se sitten hidasta, sen perästä. Voi jukra, mutta jopas sain puuhaillakin. Ei tarvinnut kysyä, ei tullut ns. aika pitkäksi. Etteivät olisi kadehtineet? Kysynpä, tai no. Joo, että semmonen mun ensimmäinen semmoinen
    mutta kyllä Esa Adrianin kääntämä Ensimmäinen piiri on kuin pystykorvan pentu. Julma työ, A. Soltsenitshyn! Julma kiitos siitä sullen.

    Tosin se on pakkosuomennettu pakkovenäjän kielestä mutta pakko se on vaan lukea, vuoden välein mieluiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti senkin olisi pitänyt olla pyhäksi pakkoenglanniksi jotta olisit ollut tyytyväinen.

      Poista
    2. Senkin luin, nam.

      Mikäli saisi lahjaksi tuollaisen hilpeän nostalgisen Ferrari Testarossan, olisi koko tylyä torjua lahja vedoten Champion Golden Lodge sytytystulppasarjan ohjevähittäishintaan, eikö vain? (12 kpl n. 1200 mk, eli n. 3000 km kuljettajan poljennon voimakkudesta riippuen.)

      Tai että talvirenkaat ovat liian äänekkäät noppakivikadulla.

      Poista
    3. As long as you don't present any evidence to support your absurd claim, your rants remain pure anglophobic nonsense.

      Poista
    4. Olin oikeassa, kaiken näemmä pitää olla pyhäksi pakkoenglanniksi että erä saa rauhan sielulleen.

      Poista
    5. The only one calling Engish "holy" is you. Using English to respond is just a tease.

      Poista
    6. Katsokaa toki prof. Q. Calculus keksimässä etevintä mahdotonta, portable hole. Tämä on toki cartoon ja sillehän ei ole suomen sanaa, oikeaa ainakaan. The Hole Idea, skrattade räven som tyckte pihlajanmarjoista.

      Kuinkas nyt naama jakselee? Kannattaisikos perehtyä pakkopiktogrammeihin? Voisi alkaa liikennemerkeistä, ja sitten hivuttautua kohden hieroglyfejä, eiks voiski?

      Poista