Sivun näyttöjä yhteensä

14. tammikuuta 2022

Terapiaa


 

Kokemukseni ihmismielen vaivoista alkoivat varsinaisesti, kun houkuttelin opiskelija-aikanani erään tuttavan menemään Hesperian sairaalaan. Se ei ollut helppoa. Hälytyin huomattuani luennolla, että hänellä oli salkku täynnä keittiöveitsiä ja puukkoja. Kahvilassa hän kertoi, että hänen henkeään uhataan, mutta hänpä on varustautunut. Hän oli ostanut kaksi pianoa, osamaksulla. Se jäi heti epäselväksi, miten tämä hidastaisi hengenmenoa. Musiikkimiehiä hän ei ollut.

 

Kaveri teki sitten pitkän ja asiallisen uran ja eli ikänsä kaiken.

 

Eräs komean parran kasvattanut ukko uskoi minulle salaisuuden: hän on Espanjan kuningatar. Hän nyökkäsi ylhäisesti, kun sanoin toivottavani hänen majesteetilleen kaikkea menestystä.

 

Tunsin myös ihmisiä, joilta oli mennyt sodassa holtti. Uraauurtava ”Murtunen mieli” ei sisältänyt varsinaisia yllätyksiä. Tiesin jo lapsena, että eräskin sotasankari, joka esitteli pullon korkkia mitalina, oli taistellut rautatiesiltaa vartioiden. Siitäpä ei mentykään, ellei tarjonnut vartijalle tupakkaa. Ja oli näitä synkkiä miehiä. Ja oli se isäntä, jonka aineenvaihdunta oli kehittynyt niin mutkattomasti, että kurkusta pulputtava pöytäviina lorisi saman tien gabardiinihousuihin.

 

Olen käynyt mielisairaaloissa tapaamassa tuttuja ja tuntemattomia. Psykiatreilta olen oppinut, että ihminen joka pelkää tulevansa hulluksi, on luultavasti täysissä järjissään. Ja sitten olivat ne murhajutut. Jouduin tuomarin tehtävissä lukemaan sata tai kaksisataa mielentilan tutkimusta. Ne olivat aikoinaan jokseenkin alkeellisia ja kaavamaisia. Tuli sellainen tunne, että terapia maksukykyisille oli lääkäreille mieluisampaa kuin virkatehtävät.

 

Kun sitten tulin tutuksi Kakolassa Turussa, siellä oli toinen henki. Keskustelin lääkärin kanssa paljonkin muun muassa uusista psyyken lääkkeistä. Ymmärsin että muutos oli raju. Näin omin silmin niitäkin, joita menneisyydessä pidettiin pyhinä miehinä ja naisina, koska ne näkivät ja kuulivat sellaista, mikä on toisilta suljettua.

 

Hyppään terapeuttisuuteen. Surkuttelen niitä, jotka syystä tai toisesta kaihtavat äänikirjoja. Olin taannoin pienessä jälkikaihileikkauksessa niin että silät joskus vastoin tapojaan väsyivät. Saksalaisen kielialueen klassikkkojen (Schweik, Mies vailla ominaisuuksia) rinnalla kuuntelen Proustia, jonka tunnen suoraan sanoen hyvin, koska sotkeuduin alkuvaiheessa sen suomentamiseen.

 

Nyt se löytyy hakukoneella esimerkiksi sanoilla Radioteatteri esittää Proust”. Erja Manto on niin hyvä, että Proust paljastaa suuren taiteen särmänsä. Se on kerran toisensa jälkeen erilainen ja aina – terapeuttinen.

 

Kunpa Martti Anhava, jonka puheääni on mielestäni mainio, ottaisi lukeakseen omia ja toisten Tshehov-käännöksi, niin kelpaisi tässä köllötellä. Ilman samovaariakin voisi ryystää teetä, lasillisen lasillisen jälkeen, kunnes alkaa punoittaa ja hikoilla, kuten Tshehovin henkilöt.

 

Ja neuvo: älkää näprätkö joutavia kuunnellessanne.

 

Ja tieto: maailman kauneinta englantia on Fryn ja Cumberbatchin ohella McKellenin ja Judy Denchin Shakespeare, etenkin Macbeth, joka taitaa olla pitkin pituuttaan verkossa, ja kaltaisilleni konstailijoille on jopa Canterbury tales 1400-luvun kielellä, ja malliksi Odysseiaa niin kuin sitä kukaties äännettiin 2 500 vuotta sitten. Voi onnea!

28 kommenttia:

  1. Rajaukkelit lenteli tuossa maikkarin mukaan ja kun vilkaisin videon niin tosi, huumorintajuisesti. Ei valehuumoria. Kandee kurkkaa! Tera- terpi- ter. No sitä nii, eitiijjää mutta auttavaa laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää video otti ja katosi. Erikoista, olisko ollu lyhytterapiavideo.

      Poista
    2. Päivitys, on se maikkarin sivuilla. Ihan kiva. Pumpulipomppuja.

      Poista
  2. Ei Švejk mitään saksalaista kielialuetta ollut. Tsekinkielinen teos, ja prahalaisen Hasekin kirjoittama. Tietysti, jos silleen ajatellaan missä saksalaisia on Euroopassa vaikuttanut, alue ulottuu Atlantilta Volgalle ja Jäämereltä Pohjois-Afrikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Euroopan voi monessa suhteessa jakaa neljään osaan: Brittein saaret, latinalainen Eurooppa, slaavilainen alue ja saksalaisen kulttuurin leimaama alue. Esimerkiksi yliopistokulttuuria, julkishallintoa ja lakitiedettä ajateltaessa tämä on ihan toimiva jako. Tässä mielessä Tšekki on osa saksalaista kulttuuripiiriä ihan niin kuin Suomikin.

      Hyvä saksalainen työtoverini ihmetteli joskus, miten on mahdollista, että Suomi tuntuu olevan ainoa maa, jossa saksalaisia ei vihata ja epäillä. Selitin, että meillä on ollut onni välttää saksalaisuuden ikävimmät puolet, kun he eivät koskaan ole meitä kyenneet sortamaan maantieteen vuoksi. Uskoisinpa, että samasta syystä Serbian ja Venäjän tai Romanian ja Ranskan välit ovat niin hyvät.

      Poista
    2. Euroopan jako neljään kommentoijan tapaan on yksinkertaistava ja huonosti toimiva. Mihin tässä jaossa kuuluvat vaikkapa Ranska, Unkari, Romania ja Norja? Suomenkin lukeminen Saksan piiriin ontuu pahasti.

      Romaniassa esimerkiksi on säilynyt vähintään neljän kielellisesti ja kulttuurillisesti toisistaan poikkeavan kulttuuripiirin piirteitä. Saksalainen kulttuuripiiri, kaupunkien kauppiaspiireissä aikanaan merkittävin niistä yhtenä, nykyään vähäisimpänä.

      Mitä saksalaista Suomessa sitten on? No, musiikissa humppa ja rakentamisen puolella Helsingin kantakaupungin vanha maksimikerroslukumääräys. Ruokakulttuurissa ei paljon mitään. Kirjallisuudessa yhtä vähän. Kuvataiteessa Dusseldorfin koulukunta vaikutti kohta kaksisataa vuotta sitten.
      Sotahommissa on preussilaista kuria tänne toisinaan yritetty istuttaa, mutta toimivimman sovelluksen suomalaiset ovat soveltaneet niin, että juurista ei ole paljoa näkyvissä.

      Kyllä kulttuuripiirteet tänne ovat tulleet lähinnä Ruotsin ja Venäjän kautta, ja viime vuosikymmeninä angloamerikkalaisesta piiristä. Saksan vaikutus on ollut varsin ajoittaista. Ruotsia voi tietysti pitää saksalaiseen kulttuuripiiriin kuuluvana, mutta aika kaukaa silloin haetaan. Kun sinnekin vaikutteet ovat tulleet vahvasti muualtakin, Ranskasta ja anglo-amerikkalaiselta alueelta.¨

      Böömissä ja Määrissä saksalainen vaikutus on vahvaa, ja ne voidaan kyllä lukeaa saksalaiseenkin kulttuuripiiriin. Pitkän aikaa kahden saksalaisen keisarikunnan välissä ja osana, ja kahdelta sivulta rajaamana, kulttuurissa saksa yhtenä kolmesta muusta vahvasta vaikuttajasta. Mutta tsekkiläisen kulttuurin omaleimaisuus syntyy pitkälti rajanvedosta saksalaisuuteen, eron tunnistamisesta.

      Yksilön näkökulmasta katsova Hasekin Swejk ei ole mitenkään erityisen saksalainen hahmo. Olutkapakkakulttuurissa, Swejkin omimmassa, on siitä piirteitä. Mutta Swejkin kapakoissa ei olisi käynnistetty olutkapakkavallankumousta. Siellä juodaan hyvää tsekkiläistä olutta, tummaa tai vaaleaa, ja keskustellaan kavereiden kanssa maailman sattumuksista.

      Poista
    3. "Selitin, että meillä on ollut onni välttää saksalaisuuden ikävimmät puolet, kun he eivät koskaan ole meitä kyenneet sortamaan maantieteen vuoksi."

      Jaa, ettäkö Lapin polttaminen ei ollut mikään sortotoimi? Mänepä kysymään lappilaisilta itseltään.

      Poista
    4. Suomettumisen peruja tämäkin kiista. NL oli hyvä ja kaunis, NS oli paha ja ruma.

      Saksalaiset olisivat lähteneet siivosti, kuten salaisesti heidän kanssaan sovittiin, mutta neukut painostivat meitä hyökkäämään, ja niinpä sakut sitten kostoksi sopimusrikosta polttivat talot.

      Neukkujen hyökätessä Suomeen aiemmin talokkin poltettiin ihan itse. Eikä sitä ole Sen koommin juuri itketty.

      Poista
    5. Kaikki asiansa osaavat ja siihen kykenevät sotajoukot hävittivät 1900-luvun sodissa perääntyessään resurssit joita vihollinen olisi voinut edetessään käyttää. Lapin polttaminen ja miinoittaminen oli vain ammattitaitoista toimintaa. Niin kuin Suomussalmen polttaminen suomalaisten puolelta talvisodassa.

      Poista
  3. Niin, itseäni ihmetyttää mikä sai Herman Päätalon paranemaan taudistaan vai olisiko ollut niin ettei hän varsinaisesti sairas ollutkaan, vaan pitkäaikaisessa mielenhäiriössä? -lieneekö tuolla edes eroa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psykoosit ja vastaavat ovat sellaisia, että niistä paranee. Tunnen monia.

      Poista
  4. Eräs kirjaystäväni oli kuunnellut Erja Manton lukeman Proustin yhteen perään, kaksi viikkoa se oli vienyt. Hänkin suositteli sitä kovasti. Seuraavaksi oli uponnut Alastalon salissa ja nyt hän sanoi hankkivansa vain äänikirjoja. Ehkä pitäisi kokeilla, kun hajataitto ja mikä lie haittaa lukemista jonkin verran. Ja kirjoittamista! Joskus tulee ihan löperöä tekstiä, kun on niin paljon virheitä ja muuta sotkua, jota ei näe tässä pikku ruudussa. Tai tekstiviesteissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin minulla lukeminen ja kuunteleminen ovat niin erilaisia toimintoja, että pidän ne toistaiseksi erillään. Lukeminen vaikuttaa syvällisemmin, koska siinä on helppo pysähtyä ja ajatella.

      Mutta toisaalta Alastalon salissa olisikin ehkä erinomainen kuunneltava, sillä kuten olen usein sanonut, niin se on mielestäni lähinnä runoutta, valtaisa runoelma. Ja runothan avautuvat joskus kuunneltuna paremmin, ainakin minulle.

      Poista
    2. Ystäväni, jonka kanssa puhutaan silloin tällöin tunnin verran kirjoista puhelimessa sanoi, että taitava lukija, näyttelijä tuo tekstiin ikään kuin uuden ulottuvuuden, uusia painotuksia, joita itse ei ollut huomannutkaan. Kirjasta tulee ikään kuin toinen taideteos ja silti sama.

      Voihan sen luetun tekstinkin pysäyttää, jos on tarve maistella.

      Poista
    3. Onneksi parhaat kirjat voi myös katsoa elokuvana! Kun näkee, niin ei tarvi itse kuvitella.

      Poista
    4. Yleensä kun hyvästä kirjasta tehdyn elokuvaversion katsoo, pettyy. - Ne on niin erilaisia taidemuotoja, kirja ja movie. Hyvä proosajuttu pitäisi hajoittaa ihan palasiksi - kuviksi, vrt. storyboard, ja kirjoittaa sitä kautta ihan erilaista tekstiä, jos siitä kunnon leffan aikoo tehdä. (Kirja voi olla kuvia mutta elokuva ei ole kirjaimia.) Sen takia huonoista kirjoista yl. parempia elokuvia saakin, koska ne on helpompi kirjoittaa uusiksi...

      ... tai en minä tiedä. Mutta luulen näin. Koska olen nähnyt niin paljon hyvistä kirjoista tehtyjä kummallisen kammoja elokuvia.


      Ps. Ja muuten... monet kulttikuviksi muodostuneet kohtaukset on tehty ilman mitään käsistä, tosta vaan ex-tempore! Oy jeah!

      Poista
    5. Mutta se kuvitteluhan on parasta, anonyymi!

      Poista
    6. Tyhmyyden ylistys a la Trump?

      Poista
  5. Kuuntelukirjat vaativat kuuntelukyvyn.

    Kovin suuri on sellaisten ihmisten joukko, joiden unen- tai keskittymiskyvyn puute - mistä syystä tahansa - ei riitä.

    Oman kliinisen urani perusteella (54v) arvelen, että Suomessa tuon joukon koko on kymmmeniä prosentteja miehistä ja hiukan vähemmän naisista.

    Olen heille suositellut YLE-1:n luentaa - riittävän lyhyt pätkä kerralla, ilta illan jälkeen. OCD-käytös tukee eksistenssiä ja säästää läheisiä, jos kohdistuu kirjaan, ei roskiin.

    Jos sitten lääkäri (ei terapeutti) löytää oikeat lääkkeet, voi kuunnella koko kirjan YLE-Areenasta vaikka kerralla (Alastalon salissa, Välskärin kertomuksia tai koko Proustin tuotanto).

    Minä kuulun Antti Eskolan (kirjassaan Vanhuus esittämän) opetuksen perässäkulkijoihin.

    Tieto, taito ja ymmärrys tarttuvat, jos niitä säestää kirjan/lehden paperin ritinä ja ratina sivua käännettäessä. Ja tietenkin, etusormen nuolaisu.

    Kiitos hienosta päivityksestä näin suomalaisen sanomalehden 251. juhlapäivänä (på svenska, naturligen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja muistettava nyt että ei siinä soijamusteessa enää ole litiumia.

      Poista
    2. Jäi tämä, kuuntelen useasti youtubesta Knalli und Sateenvarjoja. Kuka ne sinne ladannut onkaan, suurkiitos. Oikea kultuuriteko. Tosin siinä aina käy niin että nukahdan. Käytän kyllä niitä melko rajoitetusti, annos saattaisi alkaa kasvaa. Siihen on sitten telkkari. Idioottialttari.

      Poista
  6. Silloin ennen kuin tiedettiin puhua bipolaarisesta mielialahäiriöstä toimittajatoveri tuli tohkeissaan kertomaan, että hän taitaa olla uudelleensyntynyt Jeesus Kristus. Hänelle oli nimittäin selvinnyt , että hän oli syntynyt pitkänä perjantaina. Vähän se ihmetytti, koska muuten hän oli tehokkaana pidetty naistoimittaja.

    VastaaPoista
  7. On mielestäni suuri eettinen ja oikeudellinen ongelma, jos esim. työkyvynarvionnin tekee suomen kielen huonosti hallitseva ulkomaalainen, vaikkapa kreikkalainen, psykiatri. Ja arvionti perustui parin tunnin keskusteluun...
    Siihen päättyi työurani. Mies "tohtoroi" edelleen puolikielisenä eri puolilla maatamme.

    VastaaPoista
  8. Otavan kustantama (uhh..) Kustaa Vilkunan Työ ja ilonpito on kantensa kuvassa täydelleen tyhjentävästi tehnyt ymmärrettäväksi mikä ero on mielen sairaudella ja kansanluonteella. Älkää hankkiko sitä silmiinne, mikäli se on hyllyssänne ja siteeraatte sitä olette selvästi vastavallankumouksellinen ja teidät tulee pikimmiten vangita, lääkitä, eikä milloinkaan antaa teille muuta luettavaa kuin internet ja sielläkin vain blogeja.

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä Erja Mantosta. Proustin pitkiä virkkeitä olisi voinut uskoa mahdottomaksi haasteeksi hahmottaa ääneen luettuina, mutta hyvinhän ne kulkevat kun on osaava tekijä.

    Mahtaaakohan Tuomas Anhavan legendaarista luentaa olla tallella.

    VastaaPoista
  10. Yle areenassa 'Alastalon salissa' Esko Salervon lukemana - tai pikemminkin heruttelemana - on todella nautinnollinen kokemus.

    Enkä ole ollenkaan varma, että sen olisin kirjana jaksanut lukea.

    VastaaPoista
  11. Stadin kirjastoilla on celia -äänikirjapalvelu.

    VastaaPoista