Sivun näyttöjä yhteensä

12. tammikuuta 2022

Liity sinäkin Natoon!



 

Sitä kysyttiin. Siis vastaan.

 

Entä jos aluevaalit osoittautuvat naurettavaksi erehdykseksi? Siis sote-uudistus olisi valmistunut hiukan sen jälkeen, kun se muuttui tarpeettomasta vahingolliseksi?

 

Pyydän anteeksi ajatuksiani. Näin vanhana nautin syvästi nukahtelusta vuoteella ja etenkin todellisuuden sekoittumisesta unennäköön. Minulla on se piirre, että pystyn nukahtamaan esimerkiksi 10 sekunniksi ja näkemään tuona aikana täyteläisiä unia. Pystyn kyllä myös 3 tunnin päiväuniin. Kysykää vaikka rouvalta. Auton rattiin en muista nukahtaneeni mutta frakki päällä korokkeelle kyllä. Kustokselta ei väitöstilaisuudessa vaadita muuta kuin hereillä pysyttelemistä. Valitettavasti sekään ei aina onnistunut. Siksi pidän yleensä kynää kädessä pitkäpiimäisissä kokouksissa. Nukahdettuani istualleni kynä putoaa lattialle, ja siihen herään.

 

Ei se mitään. Eräs pappi näki kerran unta, että oli saarnaamassa kirkossa. Havahduttuaan hereille hän huomasi olevansa saarnaamassa kirkossa. Ei se mitään. Unissasaarnaamisesta on väitöskirjakin, vuodelta 1921.

 

Kun siis näin unta, että liityin Natoon, joka lienee läntinen hyvinvointialue, taustalla olivat pohdintani imperialismista historiallisena ilmiönä. Maaherrat Hitler ja Stalin jakoivat etupiirejä. Suomi määrättiin ensin Neuvostoliiton lääniin ja sitten Saksan.

 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Versaillesin rauhan yksi valtava epäonnistuminen oli kansallisvaltion perusteleminen sinne tänne. (Johtava virhe oli Saksan panostaminen sangen aiheellisella katkeruudella ja suuren talouspulan edellytysten luominen järjettömällä finanssipolitiikalla.)

 

Etupiireistä saatiin aihe toiselle maailmansodalle. Verisin oli Japanin etupiiritaistelu Kiinassa alkaen vuodesta 1931, josta Italia, Saksa ja Neuvostoliitto ottivat heti mallia.

 

Aate oli alueiden valloittaminen, kuten esimerkiksi meillä Suur-Suomi. Suur-Britannia muuten on edelleen olemassa, ja Putin vaatii Ukrainaa ”takaisin”.

 

Suomi on käynyt kannattamattomaksi kuin Stockmannin tavaratalo, jonka menestys perustui sijaintiin eli alueeseen ja myöhempi menestymättömyys juuri samaan asiaan.

 

Vakavammin: alue ja sijainti merkitsevät nyt vähemmän kuin ennen. Patenttiratkaisuja ei ole olemassa. Muistakaamme, ettei Yhdysvallatkaan onnistu määrittelemään edes vaalipiirejä. Ja kansalaisoikeusliike alkoi puoli vuosisataa sitten koulupiireistä, joilla korkein oikeus kävi rotuerottelua vastaan (Brown vs. Board of Education, 1954). 

 

Suomela on ylpeitä muistoja alueitten hallinnosta. Hienoin oli asutus (maanhankintalaki) sotien jälkeen. Lähes puoli miljoonaa ihmistä oli vailla asuntoa ja elinkeinoa. Ratkaisu tarkoitettiin toistaiseksi voimassa olevaksi. Se oli raskas, mutta toimi.

 

Tiesikö joku muu, että myös Lauttasaareen ja Tapiolaan rakennettiin rintamamiestaloja ja Viipurin maalaiskunnan kunnanpamppuja siirtyi joukolla erinäisiin tehtäviin silloiseen Helsingin pitäjään ja Viipurin kaupungista taas Lahteen? Kuulin lapsena vitsin, että Stalin tarjosi paperosseja hopeakotelosta, johon oli kaiverrettu: ”Onnea Juho Pyylle, Viipurin Osuuskauppa r.l.”.

 

 

88 kommenttia:

  1. Voihan sitä Natoonkin liittyä, mutta harkinnan jätän niille, joilla on riittävästi taustatietoa. Itselläni ei sitä ole. Sitä vastoin haluan ehdottomasti etupiirin Venäjän rajalta. Vaadin, että Joulupukin turvaamiseksi osapuilleen Nuortin jokilaaksosta vedetään suora etupiiriraja Petsamoon Kelloviiteen. Edelleen vaadin, että tuon etupiirirajan länsipuolella ei saa olla sotilashenkilöstöä eikä -kalustoa ja kansainväliset valvojat partioivat alueella. Itse osallistun tähän valvontaan vapaaehtoisena.

    VastaaPoista
  2. Maanhankintalain toteuttaminen oli vahvasti keskushallinnon käsissä, Vennamon viraston siis. Ei siitä muuten mitään olisi tullutkaan. Toki maanmittarit ja asutuslautakunnat näpräsivät paikallistasolla, mutta se on toinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauttasaaressa oli tosiaan kuten blogisti mainitsee rintamamiestontteja. Lauttasaaren kartanon omistajasuku Tallbergin perikunta myi vuonna 1948 Lauttasaaresta 28 tonttia "maan vapaaehtoisen hankkimisen järjestelyistä" vuonna 1945 säädetyn lain perusteella maansaantiin oikeutetuille rintamamiehille. Tontteja oli Hakolahdentien, Tiirasaarentien ja Luoteisväylän varrella. Itse myyntiperusteista ei minulla ole tietoa. Esimerkiksi Mannerheimin ratsastajapatsaan tekijän kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen itselleen rakennuttama asuin- ja ateljérakennus sijaitsi rintamamiestontilla. Wikipedian tietojen mukaan Tukiainen oli vapautettu asepalveluksesta, mutta hän oli sodan aikana työpalveluksessa. Tontin Lauttasaaresta hän osti vuonna 1949. Ratsastajapatsaan Tukiainen valmisti myös Lauttasaaressa Vattuniemenkadulla sijainneessa nyt jo puretussa hallissa. Olen kuullut, että itse Vennamolla olisi ollut rintamamiestontti Luoteisväylän varrella Lauttasaaressa. Vahvistusta tälle tiedolle en ole löytänyt. Tontti oli rakentamattomana 1980-luvulle asti.

      Myös Kuusisaaressa oli useita rintamamiestontteja. Vielä 1970-luvulla saaressa sijaitsi puisia rintamamiestaloja suurehkoilla tonteilla. Myöhemmin ne myytiin yksi toisensa jälkeen gryndereille. Eräs rintamamiehen poika muisteli kerran, varmaan hieman harmissaan isälleen tarjotun tonttia Kuusisaaresta. Isä pohdiskeli asiaa, mutta kaupungista katsoen kolmen kapean sillan ja hankalan matkan takana sijainnut syrjäinen saari ei innostanut. Silloin Kuusisaaren naapurisaaresta, Helsingin pitäjän seurakunnalle jo 1400-luvulta asti kuuluneesta lahjoitusmaasta Lehtisaaresta ei vielä ollut siltaa Espoon puolelle. Muistelijan isä oli harkinnan jälkeen rationaalisesti valinnut Kuusisaaren sijaan tontin Tapanilasta pääradan ja hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Perilliset säästivät ainakin perintöveroissa…

      Poista
  3. Hyvästä jutusta on monta muotoa. Yhden mukaan Stalinin taskukellossa luki: Kivennavan kirkkoherralle, rakkaudella seurakunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erään panssarilaivan miehistöpunkkien lamppujen vieressä oli koukut taskukelloja varten. Kysyttiin tietysti missä kellot ovat. Asia tehtiin tiettäväksi, että matruuseilla, joilla oli, tai ei ollut, kellot kuuluivat yksityisen omistukseen. Sitä ei suostuttu uskomaan.

      Upseerimessin piano oli myös lähellä muodostua aiheeksi mutta se katsottiin voitavan laskea hävikkiin, puurunkoinen kun oli, ja niin muodoin aina väistämättä reippaasti epävireessä.

      Poista
  4. Niin, nykyäänhän perhekoot ovat sen verran pienentyneet että rintamamiesten itse rakentamat talot ovat jälleen muodissa. Jokioisisista joka oli pääosaltaan Kordelinin kuolinpesän maista valtiolle siirtynyt saatiin myös oivallista elintilaa Muolaan pitäjän evakoille. Maita piti luovuttaa myös sukutilojen josko heillä sitä oli yli 100 hehtaaria. Se joudutti myös sukupolvenvaihdoksia jossa tiloja jaettiin lapsille siten että pakkoluovutuksen saatoi välttää. Jos ei välttänyt niin katkeruuden tulijoita kohtaan saattoi aistia vielä pitkään. Jokioisten pohjoisosassa ei ollut sukutiloja vaan paljoltikin suota jonne väestöä ohjattiin ja paikalle saatiin myös ruotsalaisia lahjoitustaloja. Aiheesta on verkossa hyvää tekstiä -Markku Saviniemi ruotsalaisista-lahjataloista-pikavauhtia-koteja-siirtovaelle/

    VastaaPoista
  5. Voisin liittyä. NATO on suuri sosialidemokraattinen projekti. Idässä vallitsee ihan selvä fasismi. Tajuaisivatpa muutkin "kommunistit" tämän.

    VastaaPoista
  6. Toimihan se maanhankintalaki, sen toistakymmentä vuotta, että yksi lapsisukupolvi saatiin siellä kylmille tiloille rakennetuissa taloissa kasvatetuksi, töihin etelään ja Ruotsiin.

    Kotikylällä käydessä eipä siellä pysyvää asutusta ole kuin muutamassa talossa enää. Pellot ovat kyllä hyvässä kunnossa, kaksi viljelijää siellä vielä yrittää. Omien koulukavereitteni lapsia. Vuokramailla enimmäkseen.

    Sitten on meitä, jotka käydään siellä kesäaikaan, ja mitä nyt jotain taimikoita istutetaan tai raivataan.

    VastaaPoista
  7. Suur- tai yleisemmin Iso-Britannia kyllä tarkoittaa sitä, että se on isompi kuin Vähä-Britannia, jota nykyään kutsutaan Breatagneksi.

    VastaaPoista
  8. Olen jyrkästi samaa mieltä sote-uudistuksesta.

    Minulla on erittäin vahva epäilys että tämä poliitikkojen luomus ei tule koskaan tarjoamaan mitään todellista ratkaisua mihinkään. Se tulee ainoastaan lisäämään byrokratiaa ja suunnattomat kustannukset. Kaikki väitteet siitä että uusi hallintokerros alentaisi terveydenhuollon kustannuksia ei perustu mihinkään muuhun kuin poliitikkojen sinnikkääseen väitteeseen.

    Jos terveydenhuoltoa todella haluttaisiin merkittävästi tehostaa, olisi syytä oppia niistä kunnista joissa asiat on hyvin hoidettu. Niistä voisi skaalata suurempiin kuntiin pala kerrallaan ja korjata jos on tarvetta. Sellaisia nimittäin on joissa potilaat pääsevät heti hoitoon eikä jonoja ole ja kustannukset pysyvät kurissa.

    Toinen merkittävä seikka on terveydenhuollon tietojärjestelmät. Ne ovat kirjavia ja huonoja ykskantaan ilmaistuna. Itse en ole käyttänyt mutta riittävästi olen nähnyt vierestä, kuullut ja lukenut niiden puutteista ja vioista. Tämä on puolestaan tyypillinen seuraus virkamiesten menettelystä jossa välittömät kustannukset ja budjetoitu menoerä ovat merkitseviä. Mitä sillä rahalla saadaan ei enää kiinnosta vaan he luottavat siihen että onhan sen oltava hyvää kun maksaa niin hirvittävästi. Tähän ainoa järkevä ratkaisu, joka olisi joka kymmeniä vuosia sitten pitänyt valita, on seuraava. Paikallinen tietotekninen yritys, vaikka pienikin, ryhtyy tekemään oikeaoppista järjestelmää joka lähtee käyttäjästä. Järjestelmän olisi oltava mahdollisimman helppokäyttöinen, sujuva ja kykenevä tiedonvaihtoon muiden alan järjestelmien kanssa säilyttäen turvallisuuden. Tällaista ei Suomessa vielä ole eikä taida tullakaan pitkään aikaan. Aina on rahaa tehdä uudestaan ja uudestaan mutta koskaan ei ole rahaa tehdä sitä kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. => Henrik Stenlund

      Niin totta.

      Aikanaan HUS:lle tuli kova kiire hankkia jo lähemmäs miljradin maksamaan tullut Apotti-tietojärjestelmä, kun pelkona oli, että muutoin se joutuisi ottamaan käyttöön Sipiliän hallituksen ajaman valtakunnallisesti yhteensopivan tietoarkkitehtuurin.

      "Ei, ei, ei Helsinkiin mitään kotimaista, vähintään Ameriikasta sen olla pitää - ja kallista. Ja varmaan me saamme systeemiimme sitten mukaan myös muita käyttäjiä, jolloin valtamme taas kasvaa: Kun hallitset tietoa, hallitset koko organisaatiota."

      No, perinteiseen tapaan iso ulkomainen systeemitoimittaja laati sopimukset niin, että se on pystynyt kusettamaan HUS:ia todella rankasti, systeemin toimitus ja käyttöönotto ovat viivästyneet, kustannukset nousseet - ja mikä oleellisinta Apotti ei toimi kunnolla, on jäykkä ja syö aivan kohtuuttomasti terveysammattilaisten aikaa ja hermoja.

      Ja samaan aikaan toisaalla: Oulussa "kotitekoinen" Esko käy ja kukkuu, käyttäjät ovat tyytyväisiä ja kustannukset kurissa.

      https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/vapise-apotti-ndash-taalta-tulee-esko/

      Niin että tämmöistä se on kunnanpamppujen järki ainakin täällä etelässä.

      Eikä se valitettavasti tuosta edes sotella parane.

      Poista
  9. En pidä siitä että mennään hankkimaan ystävät kaukaa ja viholliset viereltä. Timeo danaos.

    VastaaPoista
  10. Tietysti Suur-Britannia tai kuten me suomeksi sanomme Iso-Britannia on olemassa, koska se on se saari jossa on UK. Brittany eli Bretagne on Suur-Britannian antonyymi, diminutiivi.

    Sidney Poitier, yksi suurimmista neekereistä koskaan kuoli äskettäin. HS rasistisena lehtenä ei edes noteerannut koko asiaa. Schade.

    VastaaPoista
  11. Natoon liittymisestä/liittymättömyydestä päättää (haluaa päättää) niin Ruotsissa kuin Suomessakin paskalehdis..anteeksi iltapvlehdistö.

    Aprikoin tämmöisiä aina, kun joku kihompi maapallolla kuleksija Naton mainitsee ja lööppifontit mustenee ja suurenee. Keskusteleepa siinä sitten asiallisella aksentilla kukaan järki-ihminen kun argumenttinsa kopataan heti muokattavaksi po. kohutoimijoiden muokattavaksi.

    VastaaPoista
  12. .. joka lienee läntinen hyvinvointialue.

    Voi hyvänen aika.

    Paha mies ja hyvä siinä.

    VastaaPoista
  13. Blogeista oireet tuntuvat viittaavan uniapneaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että edes jossain tuntuu. Siltä vaikuttaa jos niin on...

      Poista
  14. Näiden natoisten aikojen kilpalaulannan aikoina on hyvä pysähtyä miettimään sodattomiakin vaihtoehtoja, vaikka niitä ei todesta ole koskaan otettu, eikä tulla tulevaisuudessakaan ottamaan.

    Totaalikieltäytyjä Arndt Pekurisesta kertovan, Yle Areenalla näkyvän dokumentin äärellä vaihtoehdoista on ainakin hyvä hetken unelmoida vaikka kovasti surullinen esimerkki Pekurinen onkin. Mutta niin on sotakin, aina.

    https://areena.yle.fi/1-50702028

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmoinniksi se jääkin kun vieressä on törkeä diktatuuri, joka ei kaihda valtapyrkimyksissään mitään keinoja ja valheita. Jos suomalaiset olisivat tehneet pekuriset, niin Suomea ei enää olisi ja suomalaisten rippeet olisivat kokeneet karjalaisten ja inkeriläisten kohtalon.

      Siitäkö sinä unelmoit?

      Poista
    2. Pekurinen olisi voinut tuoda arvokkaan panoksen esim. sairaanhoidossa. Hänen teloittamisensa oli tarpeetonta ja vahingollista suppeastikin ajatellen.

      Poista
    3. "Unelmoinniksi se jääkin...", eikö se käy tuossa kommentissani itsessäänkin selväksi, etten usko unelmien koskaan toteutuvan näissä asioissa? Lue Pekurisen elämäkerrat ja katso toi dokumentti niin ehkä ymmärrät pointit.

      Enkä lähe tämän enempää jankkaaamaan kun sillä ei mitään merkitystä ole silläkään.

      Että joka tapauksessa vakaumuksellisia rauhanihmisiä kunnioitan kuin koskaan pyssyjen kanssa torrakoivia ajattelemattomia. Niille riittävät preinkat joita toiset sodista kiksinsä saavat rintoihin pistelevät.

      Pekurinen menee edelle että heittää Mannerheimista vaikka vain enimmäkseen jalkamies olikin (vaikka tarjosivathan ne kyytiä ne iikollit...).

      Poista
    4. Voi sinua yksinkertaista.

      Poista
    5. "Pekurinen olisi voinut tuoda arvokkaan...", niin mutta hän ei olisi suostunut hoitamaan sodassa haavoittuneita. Eikä ennen "LexPekurista" siviilipalveluspaikoista voinut edes unelmoida.

      Poista
    6. Pekurista vastaan minulla ei ole mitään, eihän hän ollut vihollisen puolella – vaan periaatteen mies, joka valitsi itse tiensä.

      Teloitus oli ilman muuta vääryys. Ei siitä ole kyse. Vaaraton mies ammuttiin.

      Mutta nykyajan perspektiivistä asian tarkastelu on jälkiviisautta. Vastassa oli maailmanhistorian julmin roistovaltio, joten se jyrkensi asenteita. Ei se sotaan lähtö muillekaan vapaaehtoista ollut.

      Yhtä suuria marttyyreja ovat ne kentälle kaatuneetkin. He eivät itse pystyneet valitsemaan elääkö vai kuoleeko.

      Pekurinen pystyi. Hän on vain yksi sodan uhreista.

      Poista
    7. Joo ja aihe on aina top 3ssa ensimmäisenä, sota siis.

      Siinä on uudempana logistiikka, huolto noussut keskiöön. Sitä se entinenkin isäntä Laihialla meinas kun emäntä pojalle reppua eväillä latasi että mitä sitä meidän Mattia sinne, tulis paljo halvemmaks tappaa se kotona.

      Poista
  15. Isompi isä oli ahkera ottamaan pikaistuksissaan tuppluuria. Jopa kesken ahvenenperkuuta, rannassa. Kävi vain kesken kaiken syrjään, hymyili ja oikaisihe kanervikkoon. Lakin, lätsän nykäisi päättäväisellä eleellä silmille. Kummeksuin, nuorena, että eikö nukahtanutkaan, että mikäs - ei sanonut. Nautti ja näytti. Teki eteen, niinkuin sanotaan.

    VastaaPoista
  16. Hallintoa on joskus evakuoitu varsin erikoisinkin tavoin. Nykäsen Yrjö, esimerkiksi, toimi Koiviston kauppalanjohtajana 1930–33, Viipurin kaupunginsihteerinä 1933–40 ja sitten Nokian kauppalanjohtajana 1940–65.

    Vuonna 1966 menin Nokian yhteiskouluun, joka rakennuksena oli uudehko, mutta hallintoyksikkönä entinen Jaakkiman yhteiskoulu, jonka oli perustanut Veikko Vennamon isä.

    VastaaPoista
  17. Eräässä gallupissa kysyttiin suomalaisten Nato-kantaa ja sitten kantaa jos Niinistö sanoo YES. Noin 20% muutti kantaansa ja NATOn menijöistä tuli enemmistön kanta, jos kerta Niinistökin kannattaa.

    MMM...

    VastaaPoista

  18. Doing capitalism iskee tajuntaan. Jostakin tollasesta taitaa kyse ollakin ?

    Kirjansa nimeen sen keksi William Janeway 2012 tehtyään pitkään kapitalismia ja muistellessaan mitä tulikaan tehdyksi. Hänen lähtökohtansa oli oivallus kuinka derivaattojen derivaatat jne tekevät pienestä ison -ja äkkiä. Tai toisinpäin kuten Enronista voisi muistaa. Se oli sähköä ostava ja myyvä tiski, osto ja myynti pöytä. Derivaatoilla.

    Pohjoismaiden sähköpörssissä on Liliuksen ajoista alkaen tehty samaa esivallan lymytessä Vattenfallin ja Imatran Voiman kuohuessa ja uraanin halkeillessa. Tämä on se markkinahinta eikä totisesti näkymättömän käden huitaisu.

    Sama pelittää yhä mutta uusia sopimuskerroksia on lisätty tietokoneiden edistyessä. Ja kapitalismia tehty. Noitten pörssikurottajien katto-instituutiona ovat omaisuudenhoitoyhtiöt. Niiden johtokunnissa istuvat sekä ostajat että myyjät rinnakkain ja pöydän päässä reittaajat ja toisesa päässä kolme neljä globaalia konsulttia jotka kertovat kuinka yhtiökokouksissa äänestetään.

    Fortumin/Uniperin kohdalla Keilaniemessä ollaan tuollaiset 8 mrd jäljessä, Sisulla kurotaan sähkölaskuissa kiinni. Teknisemmin Fortum on jossakin lukuisista myynti/osto ja jälleenosto/jälleenmyynti tohinoissa huono-onninen, ja joutumassa myymään halvalla tai ostamaan kalliilla jonkun paperisopimussortin uhatessa muuttua ihan johtovirraksi tai kivihiilen läjäykseksi. Vastapuoli vaatii vakuuksia. Keskinäinen luottamus on kulunut huituksi, vaikka juuri sille homma aluksi Escape to future ja Reaganin otettua US säädöskirjaankin nämä sopimusvapauden matematiikkakehitelmät.

    Tällaiset sopimukset raukevat tai tulevat maksettaviksi nopeata tahtia. Puheissa hintapiikistä on perää. Pelipöydässä istutaan kädet ristissä mäihän varassa, vertaistalenttien käytöspakon mukana, ja eihän se tappio itselle tule vaan jatketaan ensimmäisen sopimuksen allekirjoittajalle Asematunneliin.

    Noloa?, no joo, mutta yleensä voitetaan ja omatilillä näkyy ja pannaan haisemaan vertaisurhojen ja kaunotarten kesken. Suomessa iiseintä kun hynäkynää ohjaa Wall Street yhdyshenkilö eli lakitoimistoPwCdelete, ytimenä snadi-ltd.YK:n sijasta ihmiskunta-hallintosfääri. Afääri tämäkin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneviestissä oli 5-60-luvun kaivinkonekuskin näkökulmaa Pohjoismaiden sähköpörssiin. 2 osaa, ei tarvitse olla tilaaja.

      Poista
  19. Heräsin näihin aluevaaleihin, nehän ovat alkaneet, enkä tiedä niistä tarpeeksi! Ketä sitä äänestäisi, ja mitä se hyödyttää, Espoo se kuitenkin 62:n prosentin äänestäjäpohjineen jyllää ja määrää hyvinvointialueen kaapin paikan. Puolueet ainakin määräytynevät siellä, täällä pikkukunnassa täytyy vain koettaa saada oma edustus valtuustoon.

    HUS-laboratorio on ainoa, joka tällä hetkellä on toiminut täsmällisesti. Ajat on voinut tilata netistä ja ne pitävät melkein minuutilleen. Lääkäreitä ei juuri pääse näkemään, mutta sairaanhoitajat toimittavat heille tiedot ja sitten taas lääkärin sanat asiakkaalle. Toimii se jotenkin niinkin.

    Piti vähän verkosta lukea asiasta. "Hyvinvointialueelle perustetaan väliaikainen valmistelutoimielin." Se on täällä se Länsi-Uusimaa se alue. Miten sitten se HUS-laboratorio, säilyykö? "Väliaikainen HUS-valmisteluryhmä vastaa HUS-yhtymän perustamisesta." Ilmeisesti säilyy, siihen sairaanhoitopiiriin kai kuuluvat edelleen Helsinki ja Uudenmaan hyvinvointialueet?

    Sama se kai on ketä täällä äänestää, vaikka sitä entistä oppilasta, täytyy vain koettaa saada edustus valtuustoon. Jotkin kunnat voivat jäädä ilman.

    Taidan kyllä alkaa tutkia noiden kahden yksityisen lääkäriaseman tietoja...

    Mitenkähän ne Virossa osasivat laittaa kaikki terveystietonsa yhteen tietokonejärjestelmään? Ovatkin niin fiksua väkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät fiksuja mutta aloittivat käytännössä tyhjästä ilman historian painolastia.

      Poista
    2. Niillä virolaisilla ei ollut olemassa olevia kymmeniä erilaisia järjestelmiä. Tyhjälle tontille on paljon helpompi rakentaa, kuin peruskorjata talo jonka täytyy olla käytettävissä koko remontin ajan.

      Poista
    3. Tuo on tietysti totta, ja onhan virolaisia paljon vähemmänkin, mutta fiksuja he ovat joka tapauksessa, oppivat äkkiä kaiken tarpeellisen, vieraat kieletkin, joita puhuvat pelottomasti, ja nyt porskuttavat Suomen edellä monissa asioissa, virallisissa oppimistuloksissakin.

      Tuli nyt kuitenkin äänestettyä! Siellä oli mummoa ja vaaria jonoksi asti - kiinnostuvatkohan nuoret ollenkaaan näistä vaaleista? Heille ei kai ole niin tärkeää, missä lähin julkinen terveydenhuoltopiste sijaitsee?

      Poista
  20. Hesarin Natokampanjan intensiteetti hämmästyttää. Ovat ne sielläkin sentään riittävän viisaita ymmärtämään, ettei se johda ainakaan Natoon.

    Eikä ole kommenttiketjua, jossa joku tai moni ei muistaisi Venäjän uhkaa ja vuotta -39. Harvempi muistaa vuotta -41, Itsenäisyyspäivän aikaan tuli tasan 80 vuotta siitä, kun poikamme valtasivat Karhumäen. En huomannut tuon sankariteon muistamista julkisuudessa lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumattakaan että muisteltaisiin mitä Englanti teki tsekeille vuonna 38 Munchenissä.

      Poista
    2. Ehkäpä Poventsan ja Karhumäen valtausta ei pidetä nykyään mitenkään muistelemisen arvoisena. Sen enempää kuin sitäkään, että samana syksynä, marraskuussa 1941 teloitettiin Arndt Pekurinen. Samassa Suur-Suomi-hengessä.

      Mitä Isänmaa tarvitsee?

      Poista
    3. Säästetään juhlat siihen, kun vallataan Äänislinna uudelleen.

      Ei muuten olisi mitään muistelemistakaan vuodessa -41, ellei olisi ollut vuotta -39.

      Poista
    4. Ei se sotaan lähtö ollut vapaaehtoista muillekaan, ei sedällenikään, joka kaatui 23-vuotiaana Viipurissa 1944.

      Hän ansaitsee patsaan ja hymistelyt siinä missä Pekurinenkin.

      Poista
    5. "Ei se sotaan lähtö..." Kaikella kunnioituksella, kyllä sotilaille puistonsa, sotapolkunsa, patsaansa ja muistomerkkinsä on kaikkialle pystytetty.

      Poista
    6. Isämmaa tarvitsee kuolleita sankareita - jotka eivät tule pilaamaan hyvää tarinaa.

      Poista
    7. Kaikella kunnioituksella Pekurista kohtaan, niin enemmän kuin tuomiota hän olisi kaivannut diagnoosia.

      Poista
    8. Koska ilmeistä on, että joka ajanjaksolle (joskus kuin sieniä sateella) syntyy potentiaalisia tyranneja, niin miten olisi, jos opetettaisiin algoritmeja niidenkin tunnistamiseen ja siten ehkäisemään niiden valtaannousut?

      Vähemmällä siis päästäisiin, jos sotiin kansojaan yllyttävät psykopaatit puikotettaisiin jo kohtuun.

      Tai että onnettomilta pekuris-kohtaloilta vältyttäisiin, myrkytettäisiin sotia synnyttävät persoonat viimeistään siinä vaiheessa, kun he alkavat oirehtia elintilavaatimuksiaan esitellen.

      Putinillekin olisi täytynyt myrkkymalja tarjota kumottavaksi heti Jeltsinin käteltyä hänet presidenttiyden tielle.

      Missä vaiheessa kukaan/mikään sitten olisi haistanut hammaslääkäri Assadista, millaiseen kurimukseen se kansansa vei? Vai tiesivätkö "ne", mutta paskat siitä välittivät kun kuuluivat samaan kängiin?

      Vai olisiko sittenkin aloitettava markkinamiehistä sotien ehkäisymyrkytykset koska kaupankäynnistähän (aseistus) elintilakaavoitusten ohella kaikessa on kysymys? Niissähän tunteilematon häikäilemättömyys on niin loistavan päällenäkyvää,että kohteet paljastaisivat itse itsensä ajoissa (esmes. B"N"W).

      Jos ajatellaan vain pientä Suomea ja sen sotia ja epäjärjestystä lietsovia politiikkoja, niin onko niitä?

      Pari poliitikkoa tulee mieleen, toinen väistymässä, toinen paksuna ja punakkana Arkadialla uhkaavia viestejä yhä vain lähettelee.

      Heitä ei ehkä tarvitse enää ruveta lahtaamaan, mutta vastaavia jos alkaa nuoremmista valtapaikoille konttailla, niin auttaisiko jos ne giljotiiniin sitä mukaa taluteltaisiin?

      Saako muuten vakavien sotarikosten ennaltaehkäisyä näin funtsailla?

      VEK

      Poista
    9. Että VEK ajattelit ehkäistä mahdolliset kymmenien vuosien päästä seuraavat sotarikokset rodunjalostuksella ja äärimmäisellä puuttumisella ihmisten perusoikeuksiin? -tuosta teidän sikiöstänne tulee sosipaatti, että pakkoaborttiin siitä... tai geenitestit ihmisille etukäteen ja sterilisaatio, ettei kelvottomat pääse lisääntymään.

      Totta kai kaikenlaista saa funtsia. Tuota sun kuningasideaasi on kyllä jo kokeiltu 80 vuotta sitten. Ei-demokraattisessa yhteiskunnassa. Asiaan ei ole sen jälkeen palattu, kun tuloksilla ei ollut mitään yhteyttä tavoitteisiin.

      Poista
    10. "Kaikella kunnioituksella Pekurista kohtaan, niin enemmän kuin tuomiota hän olisi kaivannut diagnoosia."

      Niin, tätä "hoitosysteemiähän" ovat hallitsijat kautta aikain käyttäneet yhtenä keinona vastustajiensa vaientamiseen. Diagnoosintekijöitä heiltä ei ole puuttunut jotka lähetteitä mielisairaaloihin ovat tehtailleet, ja tehtailevat yhä.

      VEK

      Poista
    11. Asiat näyttävät kaukaa katsottuna erilaisilta ja ratkaisut yksinkertaisimmilta kuin läheltä. Esimerkiksi Syyria ja Assad - ei hän vienyt "kansaansa" (eli alaviitteja) kurimukseen, vaan pelasti heidät sunnien kostolta.

      Tarkennan: Assad ei sitä kapinaa ja sisällissotaa aloittanut, vaan sunnit.

      Eri asia on tietysti se, onko vähemmistöllä oikeus hallita enemmistöä. Niin se vain ympäri maailmaa näyttää olevan.

      Poista
    12. "Tuota sun kuningasideaasi on kyllä jo kokeiltu 80 vuotta sitten."

      Ei ole siis mun keksintöni. Korkeintaan sen ”jalostusehdotelma”.

      Ja sitä paitsi 80 vuotta sitten asetelma oli sama kuin tänä päivänä eivätkä sotarikokset tapahdu joskus tulevaisuudessa, ne ovat koko ajan läsnä.

      Käänteisjärjestystä siis ehdotin.

      Miljoonien sijaan poistettaisiin vain ne muutamat mahdolliset tyranniehdokkaat ”sivukulut” huomioonottaen.

      Seulonta tietenkin muistuttaisi samaa vanhaa kaavaa, mutta polttorovioita ja kaasutusuuneja ei tarvittaisi.

      Säästyvät resurssit käytettäisiin sivistyksen lisäämiseen ja syntyvyyden säännöstelyhankkeisiin.

      Tosin syyllisinä kaikkeen tapahtuneeseen (sotarikokset, elinympäristön tuhoaminen jne.) olemme peruutusvaihteellekin siirtymisessä myöhässä; kuluttajanalamäkemme on jo loppunitkahteluja vailla, että väliäkös näillä.

      Ajassa nopeammin kuluakseni turhia lotikoittelen.

      VEK

      Poista
    13. Vai että "säästyvät resurssit käytettäisiin sivistyksen lisäämiseen"

      Minkähän kaltaista mahtaisi olla se sivistys, joka tuollaisessa esittämässäsi yhteiskunnassa vallitsisi?

      Poista
    14. Sellaisessa (utopia)yhteiskunnassa olisi ainakin enemmän Pekurisen kaltaisia väkivallasta kieltäytyjiä joiden motto olisi Pekuriselta itseltään. "Eihän ihmisiä syödä, miksi heitä siis tappamaankaan?"

      Se käsittäisi myös turhat tappamiset ja muun tuhoamisen maapallolla vain ja ainoastaan yhden lajin eduksi, ja lopulta tuhoksi sillekin.

      Mutta kuten sanoin, emme ehdi enää minkäänlaisten utopiayhteiskuntien rakentelemisiin muuanne kuin Esko Valtaojien ja Elon Muskien päihin ja ikävimmässä tapauksessa muutamille ulkoavaruudessa leijaileville kuplarakennelmille. Marsiin on turhan pitkä matka vaikka sieltä vettä on jo löydettykin.

      VEK

      Poista
    15. Älähän dissaa itseäsi vek VEK, voitaneen ajatella kaukaisessa tulevaisuudessa että viimeistään silloin kun jostakin havaitaan halua valtaanpääsyyn voidaan se häneltä kieltää sillä perusteella että hän on osoittanut tuolla halullaan olevansa mielisairas.

      Poista
  21. Todella kummallista että juuri Henry Kissinger on nostettu jonkinlaiseksi appeasement-politiikan viholliseksi numero yksi. Kuitenkin tuo samainen Kissinger saavutti suuren maineensa nimenomaan diplomatian taiturina ja taikurina: neuvotteli hiljaisuudessa Le Duc Thon kanssa rauhaa kun Pariisissa vielä oltiin tosissaan kinaavinaan viikkokausia neuvottelupöydän muodosta; rauhoitti punaisen idän arvaamattoman vanhuksen ("Nixon in China"), oli keskeisesti luomassa 1970-luvun suojanpuoleista detente-vaihetta jne.

    VastaaPoista
  22. Jotkut täälläkin etupiirejä vertailleet ovat nähneet paljon samaa Venäjän etupiiripyrkimyksissä ja Yhdysvaltain suhteessa pienempiin läntisen pallonpuoliskon maihin. Mutta eivät he ole nähneet olennaista eroa. Amerikoissahan kaikki maat ovat vahvassa taloudellisessa ja kulttuurisessa sidoksessa suurimpaansa. Euroopassa näin ei toki ole, ei varsinkaan Ruotsissa ja Suomessa. Jäljelle jää vain brutaali valtapyrkimys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on jo nyt Yhdysvaltain taloudellinen ja kultturillinen siirtomaa. Hävittäjäkauppa taitaa tehdä meistä myös poliittisen antamaan, jenkeillä on tulevaissuudedsa vahva ote Suomineidon palleista ;-)

      Poista
    2. Jahas, Yhdysvaltain taloudellinen ja (kulttuuri-)imperialismi (alkaen muistossaan autuaasta United Fruit Companysta...) siis legitimoi USA:n brutaalin väkivaltaisen etupiiriotteen läntisellä pallonpuoliskolla.

      Nyt minäkin "näen olennaisen eron". "Heti selkis, kun näin kuvan", sanoi aikoinaan Leo Jokelakin elävissäkuvissa.

      Poista
    3. Joopa joo. Ero ja pointti on siinä, miten valtio käyttäytyy. Esimerkiksi myrkyttää omiaan ja vieraita. Mikä toki on vain oireellinen jäävuoren huippu. Kuinkahan moni meillä olisi valmis liittymään sellaiseen?

      Poista
  23. "Suomi määrättiin ensin Neuvostoliiton lääniin ja sitten Saksan."

    Ja kuinkas sitten kävikään. Vähemmästäkin tulee ihmisistä maailman onnellisimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hinta joka siitä maksettiin oli kova. Vapaus on harvoin ilmaista.

      Poista
    2. Vapaus, mitä se maksettuna tarkoittaa?

      Vapaus on harha. Olemme aina jonkin vankeja.

      Älykkäät älynsä, tyhmät älykkäiden, ja vähintään kaikki itsensä.

      Poista
    3. Kumpaa vapautta hän tarkoittaa, yksityisen vai julkisen puolen vapautta?

      Poista
    4. No, vapaus on monipiippuinen juttu. Siksi sitä käytetään vetoavassa ja poliittisessa puheessa sellaisenaan, enempiä täsmentämättä. Kuten nyt tuo Sipilän hallituksen valinnanvapaus. Moni luuli sen tarkoittavan sitä, että kukin saisi tarpeidensa mukaan valita yleislääkärin, naisten- tai miestenlääkärin, silmälääkärin, fyssarin, psykiatrin, hammaslääkärin ja niin edelleen, mistä haluaa. Mutta sitä se valinnanvapaus ei suinkaan tarkoittanut. Vaan sait valita vain sen organisaation omistuspohjan, julkinen tai yksityinen, johon sitoudut kaikissa vaivoissasi vuosikausiksi. Tätä vaan ei moni tajunnut. Vähemmän vapautta kuin kelakorvaussysteemissä.

      Poista
    5. Sipilällinen vapaus olla ottamatta nekkuun vaikka jatkoi valehtelua.

      Poista
    6. Diplomikoira sanoi inssi kun kamelin näki

      Poista
    7. Mediakin teki parhaansa, että tuon hokemallisen Sipilän vapauden todellista sisältöä ei koskaan kansalle kunnolla avattu. Oli reteämpää ja tuottoisampaa pistää epämääräinen vapaus ja vapaudettomuus näkyvästi vastakkain.

      Poista
    8. Tuumiskelin tekikö eduskunnan turvapääällikkö tyylikkäähkön eläköitymisliikkeen siinä sivussa, huomatessaan hyvä sauman?

      Poista
  24. "Entä jos aluevaalit osoittautuvat naurettavaksi erehdykseksi...". Tuleepa mieleen naurettava erehdys vuodelta 1979. Silloinen eduskunta päätti tarttua maan sähkönhuoltoon ja pakottaa maan sähkölaitokset yhteistoimintaan. Alueellisen sähköhuollon turvaamiseksi ja kehittämiseksi maa päätettiin jakaa yhteistoiminta-alueisiin ja jokaiselle alueelle vahvistettiin ministeriötasolla aluesuunnitelma sähkön hankinnasta, siirrosta ja jakelualueista.

    Aluetoimikuntien perustamisesta ja suunnitelmien laatimisesta aiheutui useana vuotena ylimääräistä byrokratiaa ja kuluja, mutta yhteistoiminnasta ei tullut mitään ja suunnitelmien laatimisesta luovuttiin jonkin ajan kuluttua.

    Valtiovallan myöhemmät toimenpiteet ovat johtaneet siihen, että kotitalouskuluttajan sähkölasku on moninkertaistunut vuoteen 1979 verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveydenhuollossa on jo runsaasti virkamiehiä ja johtajia ja päälliköitä. Vain byrokraatti voi kuvitella että lisäämällä byrokratiaa terveydenhuolto kehittyisi ratkaisevasti paremmaksi. Uusi hallintohimmeli tuo vain uusia byrokraatteja tekemään sitä mitä jo nyt tehdään. Kustannukset ja hitaus lisääntyvät ja byrokratiasta tiedetään että se pyrkii koko ajan kasvattamaan itseään.

      Sähkön hinnan nousu johtuu osaksi siitä että Vihreiden rajusta vastustuksesta johtuen ei maahamme ole rakennettu uusia ydinvoimaloita silloin kun olisi viisaasti pitänyt. Sähköntuotannossa ei juuri ole kilpailua vaan se on tällä hetkellä melkoinen kultakaivos. Jo nyt tuodaan merkittävä määrä sähköä ulkomailta vuosittain kun oma tuotanto ei mitenkään riitä. Jos halutaan pitää sähkön hinta edullisena on oltava huomattavasti lisää tuotantoa jota voidaan tarvittaessa myydä ulkomaille. On ilmiselvää että ne valtiot joilla seuraavan kymmenen vuoden kuluessa sähkön kulutus kasvaa rajusti sähköistämisen myötä ja ydinvoiman ja hiilivoiman alasajon takia, tulee hirmuinen tarve sähkölle. Kun täällä lopulta päästään liikennettä sähköistämään tulee sähkön kulutus kasvamaan merkittävästi. Siihen ei olla varauduttu tähän mennessä mitenkään. Silloin sähkön hinta pompsahtaa aivan uusille numeroille ja pitkäksi ajaksi.

      Poista
    2. Joo ja tosiaan 1380 1/min pyöriviä höyryturpiineja ei saa enää mistään, varsinkaan Siemens ei enää niitä ryhdy kaupitsemaan. No, onhan koko mokoma kumminki nyt 'päällä'.

      Poista
    3. Kolme vuosikymmentä sitten Matti Vanhanen junaili eduskunnassa läpi ponnen, jolla Olkiluoto 3:n aloitus siirtyi tälle vuosituhannelle. Siitä aiheutunutta sähkön tuontia olemme maksaneet tähän saakka. Kalliiksi tuli mutta kesällä helpottaa.

      Sähkövaloissa kylpee Kunnaksen Ilkka

      Poista
    4. Tässä se nyt on. Kyetä tekemään oikeita päätöksiä riittämättömin tiedoin = poliitikon tärkein taito.
      Koomisuus että saavat edes tehdä päätöksiä.

      Poista
  25. Tuossa edellä puhuttiin hyvinvointialueista ja aluevaaleista. Yksi asia hämmästyttää vaalikeskusteluissa aivan erityisesti. Yksi toisensa jälkeen poliitikot selittävät, että hoitajien palkat eivät ollenkaan kuulu tähän yhteyteen, vaan niistä päätetään ihan muualla eli työmarkkinaneuvotteluissa. Voi mitä bullshitiä. Vaaleissa valittujen keskuudestahan tulevat vaalituloksen mukaisten voimasuhteiden mukaan työnantajapuolen kannanmuodostuksesta päättävät. Katsokaa itse lakia 630/2021 kuntien ja hyvinvointialueiden työantajaedunvalvonnan järjestämisestä. Siellähän se olennainen sanotaan. Pitäisi ainakin eturivin poliitikkojen ja toimittajien tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Saarikko oli kiivaasti sitä mieltä, etteivät nämä vaalit mitenkään liity hyvinvointialueiden palkkaneuvotteluihin. Olettanee siis, että työnantajaosapuoli tippuu jostain taivaalta.

      Poista
  26. Natosaatio meni hampaankoloon vaan ottaa lukaisin kenr. Hägglundista wikipediasta. Helpotti. Ei ole paljoa suurta muutosta tullut.

    Aikaa ja näppäilyhimoa on joten käytän loput joutavaan höperehtämiseen: Onkos tämä jotain yhteensopimattomuutta? Uudempaa ja siis selvällä tavalla parempaa epänatoilua? Oiskoon tossa koko puolustuspolitiikassa aihetta jonniimmoiseen laajaan ja kiihkeään perinpohjaiseen syväuudistukseen? Se on kyllä todella sanomattoman viehättävä ja kiihottava aihe se nato, selvästi muista aiheista eroavalla tavalla.

    Nyt en ilkeä enempiä, alkaa naurattaa. No, vielä pikkuisen: onkohan se nato todella kunnolla sotayhteensopiva? Sehän on jotensakin uskottava puolustusliitto. Jostain tuttua.

    VastaaPoista
  27. Sanapari Suomi-Neito lanseerattiin kaukonäköisesti jo pari sataa vuotta sitten kun englannin kielen ylivallastakaan ei vielä tiedetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Suomineidon äeti sitten Sveamamma?

      Poista
    2. Lysti sotilastermi tuo lanseeraus.

      Poista
  28. En kyllä muista, että vielä ikuna olisi sanoma oytä ja muita häntäläisiään näin lujasti natottanut. Liekö koskaan? Ainahan niitä natottaa, silleen tasaisesti, mutta nyt on asiassa ikäänkuin otettu yliannos viagraa ja mm. digitoimitus ja pääkirjoitusosasto ovat jo viikkoja olleet sulkakynät tanassa, 24/7 tippa nokasta roikkuen. Jäänyt hyvän journalistiikan ohella huomaamatta, että toteuttavat kiimassaan ikiaikaista kurjan hallinnon ohjenuoraa: Kyvytön patistaa halutonta ryhtymään tarpeettomaan.

    VastaaPoista
  29. Näissä kommenteissa näyttää olevan paljolti sellainen henki, että pidetään itsestään selvänä, ettei Suomen saisi missään olosuhteissa siihen Natoon liittyä. En ole huomannut minkäänlaisia perusteluita tälle pohdinnalle. Taitaa olla Pietarin trollitehtaan asiamiehiä kynäilemässä ja sitten niitä hyödyllisiä idiootteja. On aivan selvää, että liittymisessä on huonot ja hyvät puolensa, mutta kommentoijat eivät niihin tartu. Positiivisena puolena liittymisessä on ainakin lisäturva omaan puolustuskapasiteettiin nähden. Se lienee ilman muuta selvä. Myös tätä kautta itsemääräämisoikeus ainakin Venäjään nähden paranisi. Vaakakupin negatiiviselta puolelta löytyisi monenlaista Venäjän painostusta alkaen ainakin energian saannin tyrehtymisenä, kaupankäynnin vaikeutumisena sekä mahdollisesti arvaamattomien "turvapaikan hakijoiden" kerääntymisenä rajalle. Näistä ja muista asiaan liittyvistä kannattaisi käydä julkista keskustelua ja punnita vaihtoehtoja. Irvailu ei ole tässä asiassa hedelmällistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan koska sen ylenmääräinen puntarointi on hedelmätöntä

      Poista
    2. Kansahan saa pähkäillä mitä huvittaa, mutta toivon totisesti päättäjien käyvän syvällisempää pohdintaa.

      Jos jätetään laskuista pois esim. sellaiset hurjemmat visiot kuin että Venäjä yrittäisi miehittää Suomen saatuaan vihiä liittymisestä, niin taloudestahan tässä on kyse.

      Luulisi olevan mahdollista laskea mitä liittyminen maksaisi Suomelle - Nato-kustannukset plus Venäjä-menetykset etc miinus Nato-hyödyt. Puhun nyt siis todella vain taloudesta.

      Turvallisuuspoliittisesti liittyminen tietysti kannattaisi. Tai olisi tähän asti kannattanut, nythän emme tiedä mitä tulevat trumpit tekevät. Lisäksi Naton kortit on toistaiseksi katsomatta.



      Poista
    3. Taidat olla pelimiehiä, osaatko nollasummapelin säännöt?

      Poista
    4. Tälle peräpään toiseksi viimeiselle anolle voisi esittää Venäjän ostamista osamaksulla, edullisin maksuehdoin.

      Poista
  30. En ole trolli Pietarin, en muunkaan. Idiootti toki leimakirveitä heiluttavien natofanaattikkojen mielestä, mutta että hyödyllinen pilkan merkityksessä, sen kiistän jyrkästi. Nyymi yllä penää asioiden eri puolien punnintaa ja sillä perustellen vihapuhuu, muttei huomaa, että villakoiran ydin on juuri omassa teesissään: Nyt on näet niin, että Hesarilta ja muulta oikeistomedialta natokiimassaan on unohtut laajalti ja järjestäen (ja hyvin oletettavasti tarkoituksella), edes tyydyttävään journalismiin keskeisesti kuuluva asiain eri puolten arvionti. Ainoat perustelut ovat viikkoja olleet, että natoon nyt, koska Venäjä paha ja Talvisodassa yksin ja kun me niin kovin halutaan. Journalismi muuttuu siinä kohtaa propagandaksi. Silloin siitä sopii minusta paljonkin moittia, laatulehtinä itseään pitäviä. Viime päivien ja viikkojen uutisista, analyyseistään ja muusta mielipiteenmuokkauksesta on unohtunut tyystin punnita mm. sellaisia tekijöitä, että Suomen ja Ruotsin pysyessä liittoutumattomina pysyy myös Itämeren alue Venäjän murheista pienimpänä ja seutu jo siten rauhaisana, tekemättä mitään. Toisin toimien tilanne näillä kulmilla muuttuisi nopeasti hyvin vaaralliseksi ja arvaamattomaksi, koska esim. pitkämuististen venäläisten vakava trauma Itämeren laivaston säkityksestä Nevan suistoon ei silloin tule Venäjän kannalta asap-ratkaistavien akuuttien uhkien listalle. Sitäkään ei sanota, että nykytilassa alueen vakautta edistää erityisesti se, että Venäjällä on länsirajan takana tolkuksi tiedetty, ei-vihamielinen naapuri. Sillä on vielä maine hyvin vittumaisena vastuksena, jos ryhtymään ruvetaan. Sitäkään Venäjällä ei ole unohdettu. Tämän tilanteen muuttaminen lisäisi epävakautta ja olisi Suomelle potentiaalisesti hyvin vaarallista. Esim jonkin kaukana täältä tapahtuvan tuhoisan vahingonlaukauksen eskaloituessa äkkiä. Siinä sitä oltaisiin USAn rauhaa puolustamassa, he omalla mantereellaan, me itse tilatun 1300km etulinjan takana. Tai Trumpin tullessa taas parin vuoden päästä natoa romuttamaan tai taas muutoin Putinin kiristämäksi. Ellei supervalta sitten suistu ennen sitä tai siinä samalla sisäiseen kaaokseen, jopa sisällisotaan. Tässä malliksi muutama asia, jotka ainakin olisi syytä mainita ja vaikutuksiaan punnita mainostettaessa kritiikittä viidettä artiklaa.

    Suomi (ja Ruotsi) ovat nykyisellään koko Venäjän murheista kaikkein pienimpiä. Venäjä soisi asiantilan jatkuvan näin, koska se on heidän omien etujensa mukaista. Meidänkin on syytä olla asian tilaa täysin tarpeettomasti järkyttämättä, sillä toki nykytilan - rauhan - säilyttäminen on Suomen etu. Onneksi Suomen kansa tämän suurella enemmistöllä ymmärtää, on aina ymmärtänyt ja ymmärtää vastakin - vaikka juuri nyt Hesarin johdolla oikeistopiirit kovin koittavatkin kantoja kääntää pelottelemalla olemattomilla uhkakuvilla ja isoilla lööpeillä ja aivan ennennäkemättömällä intensiteetillä. Vaan ei käänny kansan pää, nytkään. Ja kun tämäkin tästä tasoittunee ilman suurta dramatiikkaa ja maailmaan ilmestyy muuta ihmeteltävää, natotuskin palannee perustasolleen, ehkä jopa hetkeksi vähenee, kun oletettavasti pian kiihkeimpiä ja hitaampiakin Sanomatalossa ja vastaavissa linnakkeissa hävettää pitkään ja hartaasti. Se lie asiain tila jo nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä pitkä kirjoituksesi millään tavalla vakuuttanut. Katselet asioita Venäjän silmälasien läpi 70-luvun tapaan. Venäjä ei pelkää mitään, vaan sen pitkän tähtäimen tavoite on koota entinen etupiirinsä kiinteään yhteyteensä. Sen jälkeen on pelättävissä, että se suuntaa katseensa Pohjoismaihin. Niin se on aina ennenkin tehnyt. Onko tähän uhkaan ratkaisuna Nato tai jokin muu, niin sitä pohdintaa kannattaa jatkaa.

      Poista
    2. HH - et sanallakaan selvittänyt sitä, mikä sai Venäjän aloittamaan uhkailunsa ja uhkapelinsä juuri nyt? Mikä oli se korsi, joka katkaisi kamelin selän?

      Muutenhan kirjoituksesi osoitti hyvää suomettumisen idean ymmärtämistä, eikä tämä ole moite. Sitähän me jatkamme yhä, kun pelaamme kaksilla korteilla - Venäjän luottoystävänä nato-optio hihassa.

      Minun mielestäni Suomen pelissä kyse on taloudesta. EUssa kaikki vetävät kotiinpäin, joten miksi mekään köyhtyisimme demokratian puolesta? Turvallisuus maksaa.

      Poista
    3. Älkää ampuko mä oon papukaija!
      Turpa kiinni sorsa, ei me sua uskota?

      Poista
    4. Ellette tunnistaneet, Gunhild Pula-aho, sketsi Turpa kiinni.

      Poista
  31. Jukopliut jos kävis niin että kuspeät saavat suutaan soittamalla aikaan sopan jossa kaikkien edut voivat vain kärsiä, niin kuin sodissa tapaa käydä. Ketkä kuspeät. Ne jotka soittavat parhaiten - omasta mielestään, niin aina - suutansa. En minä tässä tulitikkuja ja läskiä ryhdy hamstraamaan. Mutta kun sitten tulee satavarmaan sensuuri ja menee nokonuukaan netti poseen!

    Itämeri on aina kiehunut hissukseen, sotilaallisesti. Kokit sanovat, kun keitto tai kastike ei poreile mutta kuumuuttaan höyryää että se hymyilee. Tai että se keitetään kokoon. Saakutipahuksenperhananjuuttaanpupelot.
    Sama se mulle muuten on mutta mulla ei nyt satu olemaan suotuisaa katsantoa typerehtämiseen. En tiedä muista lukijoista, joistain kommentoijista jotakin tietäisin minäkin.

    Mistäkö huoli näin 1-2? Puolvoimien komentaja antoi liian coolin lausunnon, PV seuraa tilannetta reaaliajassa. Mistä tämä on tuttua! Olipa kerran... Paras kai opetella kyrilliset aakkoset ja hommata sanakirja.

    VastaaPoista