Sivun näyttöjä yhteensä

13. tammikuuta 2022

Klapi


 

Sanassa ”blogi” on siis piilossa ”log”, joka tarkoittaa klapia tai halkoa. Sellainen heitettiin mereen nuoraan kiinnitettynä, ja siinä oli tyypillisesti jonkinlainen ankkuri tai paino. Nuoraan oli tehty solmuja. Näillä välineillä ja kelloa vilkuillen saatiin kirjaan merkittävä käsitys aluksen vauhdista ja myös sen taittamasta matkasta.

 

Klapin korvasi sitten puinen levy. Jos lokiliinassa oli solmuja 47 jalan 3 tuuman välein, saatiin hyödylliset tiedot helposti talteen. Maarapu saattoi tietää, että solmu eli meripeninkulma tunnissa oli suunnilleen puoli metriä sekunnissa.

 

Lapsena juoksimme lentokoneen äänen perässä ja kiljuimme ”lentolehtisiä”. Minulla oli hämärä aavistus, että lentolehtisiä heitettiin etenkin lentäjien juhannusjuhlan lähestyessä ja että seassa voisi olla vapaalippu tai muuta ennenkuulumatonta.

 

Lentolehtinen oli 1400-luvun lopulla käänteentekevä keksintö. Siinä oli paavi lentää palliltaan, kun Luther ja kumppanit panivat tuulemaan. Tosin sitäkin vihjaillaan, että Gutenbergin keksintö oli erikoisesti väärentäjien mieleen. Kirjat olivat käsin tekstattuina kalliita. 

 

Blogi oli myös käänteentekevä keksintö, mutta se tuntuisi rappeutuneen.

 

Keskustelukirja ei toimi. Sen näkee 30-luvun niteestä ”Pidot Tornissa”, joka on kuitenkin alan parhaita, ellei paras. Eduskuntakeskustelun saisi poistaa laista ja hallituksen kyselytunnin perässä. Ne ovat kauan tai ehkä aina olleet lähinnä satunnaisten kuulijoiden kosiskelua.

 

Laskin eilen kirjoittaneeni verkkoon tähän mennessä 5440 kirjoitusta eli noin 11 000 sivua tekstiä. Vaikka minulla on kaikki kommentit tallella sekä kiintolevyillä että pilvessä, niiden lukumäärää en ole laskenut. Arvaukseni on, että kommentteja on tullut noin 50 000. 

 

Miksi kirjoitan? Osaisin kirjoittaa keskinkertaisen romaanin ja runokokoelman, joka olisi tasoa vahva cum laude. Edes ruohonleikkurin alle jäänyt metsälude ei ole yhtä kuollut kuin toissavuotinen romaani. Kirjailija on usein hyvä pettämään itseään ja toisiaan. Hän uskottelee olevansa poikkeus. Poikkeuksellisen hyviä ja siis erittäin lukukelpoisia romaaneja minäkin tiedän ainakin tuhat. Mutta kun omissa silmissäni jopa Waltarin koko tuotanto on tyhjentynyt merkityksestä…

 

Monella ei ole laajaa kokemusta hyvästä keskustelusta. Olin lähes 15 vuotta korkeimman oikeuden esittelijä. Useita kertoja viikossa oikeusneuvokset, keskimäärin alansa parhaita kykyjä, keskustelivat vakavisssaan ja hakivat joukolla asian ytimen ja muotoilivat yhdessä ratkaisun. Istuin yleensä siinä vaiheessa hiljaa kuunnellen. Sen parempaa keskustelutaiteen oppia ei taida olla olemassakaan.

 

Se on hienoa, kun heiveröisillä hengenlahjoilla varustettu suurtuomari säikähtää itsekin kuullessaan, mitä tuli keskustelun kuumentamana juuri sanoneeksi: asian niin kuin se on. Ja hovioikeudessa taas moni teki parhaansa, ettei aitoa keskustelua syntyisi. ”Esittelyratkaisu. Katsotaan sitten asiakirjojen kiertäessä…”

 

Kaksi arvokasta perinnettä on oikeaa keskustelua, uskonnollinen rippi ja psykoterapia. Molemmissa vahvempi osapuoli auttaa kokemattomampaa. Eikä ylimääräisiä korvia ole häiritsemässä. Tiedettä, taidetta ja keskustelua yhdistää, että niissä voi syntyä jotain uutta.

16 kommenttia:

  1. Synergiaetuja syntyy myös kahden yhtä pätevän kinatessa kumman keinoilla tulee parempi, jos meinaten on pätevyyttä myöntää jokin aspekti omaa paremmaksi. Nyanssesta kinaamiseksi se menee silti monesti.

    VastaaPoista
  2. Tosta Waltarista: Eniten olen tykännyt joistakin nk pienoisromaaneista, kuten 'Jäinen saari', ja eritoten hellyttävästä 'Neljä päivänlaskua' teoksesta. No, onhan niissä saduissakin joitakin unohtumattomia, esimerkiksi 'Kiinalainen kissa' -kokoelman 'Satu sairaasta prinsessasta'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Olen sitä ikäluokkaa, joka imi vaikutelman Waltarin viihteellisydestä, mutta kun sitten kerran luin kokoelman hänen pienoisromaanejaan, ihan yllätyin muutaman syvällisyydestä ja vaikuttavuudesta.

      Poista
  3. Olen samana aikana kuin Kemppi tuottanut 4322 klapia, joista yksikään ei ole - yksin - riittänyt pitämään takassa riittävästi tulta.

    Lapin yliopiston rehtori piti tarkkaa kirjaa blogeistani (Arktinen puskurikapasiteetti) ja laski, että niistä tulisi liki 15 000-sivuinen kirja.

    Mutta tällä kertaa - olen itse psykiatri Hesperian sairaalasta ja jutellut paljon Mika Waltarin kanssa face-to-face - olen jyrkästi eri mieltä seuraavasta:

    "Kaksi arvokasta perinnettä on oikeaa keskustelua, uskonnollinen rippi ja psykoterapia."

    Näin ei todellakaan mielestäni ole. Kumpainenkin on yhtä turhia kuin paavin pallit ja nunnan nännit.

    kts myös case "Vastaamo"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä blogin viimeisen eli voisko sanoa päälauseen kyseenalaistamisella voisi olla perustelu-tyyppinen jatkopala, voitko laitella?

      Poista
    2. Ymmärrän hyvin, ettei psykoterapia ole "oikeaa" keskustelua, mutta että se olisi ammattilaisen mielestä täysin turhaakin, se on minulle yllätys!

      Tosin minulla ei ole siitä mitään kokemusta, kumpaankaan osapuolena, mutta sanoohan vanha kansanviisauskin, ja kokemus, että puhuminen auttaa. Eikö se autakaan?

      Poista
    3. Antti Liikkanen avaa näkemystään perusteellisesti nettisivuillaan. Tässä ote hänen kirjoituksestaan nimeltä Masennus on palovamma aivoissa: "Jos uusin tutkimustieto otettaisiin tosissaan, pitäisi samalla muuttaa perusteellisesti psykiatrian hoitokäytäntöjä. Yhä vieläkin Suomi on täynnä psykoanalyytikkoja, jotka vannovat menneisyyden traumojen nimeen. Liikkasen mielestä olisi korkea aika myöntää psykoanalyysiin pohjaavan terapian tehottomuus ja alkaa suosia ratkaisukeskeisiä lyhytterapioita yhdistettynä lääkehoitoon. "Masennus ei parane menneisyyttä vatvomalla, sillä alttius masentumiseen on geneettisesti periytyvä toimintahäiriö, joka voi olla myös rakenteellinen. Ihmisen elämänhistoria ei aiheuta masennusta, vaan voi ainoastaan laukaista sen." Antti Liikkanen on taipuvainen uskomaan kohupsykologi Judith Harrisin teesiin, jonka mukaan kasvatuksella ei voida juuri vaikuttaa ihmisen luonteen ja persoonallisuuden kehittymiseen. Vanhemmat vaikuttavat lapseen vain antamalla heille geenit ja kulttuuritaustan. Paljon suurempi vaikutus on vertaisryhmillä, eli ihmissuhteilla lastentarhassa, koulussa, ystäväpiirissä, työpaikalla jne. Vanhemmat voivat korkeintaan pilata ihmisen lapsuuden mutta eivät aikuisuutta. Liikkasen mukaan edes varhaislapsuuden kokemukset eivät ilmeisesti vaikuta persoonallisuuden rakenteeseen kovinkaan paljon; lapsi on nimittäin ensimmäisen ikävuotensa aikana äärimmäisen sopeutumiskykyinen. Vasta myöhemmin tulee alttius erilaisille säätelymekanismien häiriöille. Varhaislapsuuden merkitys persoonallisuuden kehittymiseen näyttää siis olevan varsin pieni. Harrisin teoriaa seuraten sosiaalinen vertaisverkosto on se, joka voi laukaista mielen järkkymisen." (http://www.anttiliikkanen.net/)

      Tunnen hyvin Harrisin tekstit ja argumentit. Hän ei ole näkemyksineen yksin, vaan on saanut vahvaa tukea toiselta psykologilta Steven Pinkeriltä. Itseäni mietityttää kuitenkin se, että kumpikaan ei anna riittävästi painoarvoa varhaisten vuorovaikutussuhteiden laadun merkitykselle. Useat tutkijat ovat osoittaneet, että vauvan ilmeisiin reagoiminen, hymy ja katse näkyvät hänen aivotoiminnassaan. Pienten lasten aivotoiminnan ja hermoston kehittymistä tutkinut Tuula Tamminen näyttää olevan sitä mieltä, että empaattisella, kohtaavalla vuorovaikutuksella on fysiologisia vaikutuksia lapsen kehitykseen. Jos tämä on totta, niin silloin huoltajien toiminnalla on yhteys siihen, millaiseksi lapsi kehittyy (eikä pelkästään tarjoa turvaa ja geenit, kuten H&P asian näkevät). Sinänsä tuo Liikkasen teksti on todella lukemisen arvoinen. Tämä oli vain pieni lisäys yhteen tekstikappaleeseen. Lauri

      Poista
    4. Rippi on huuhaata, mutta terapiatarkoituksessa räätälöidyssä (ammattilaisavusteisessa)keskustelussa on ainakin pieni mahdollisuus päästä tositarvitsijan kannalta myönteisiin tuloksiin.

      Psyyken alkaessa sassaroida uskontojen liepeillä toimivia "pelastajia" pitää juosta karkuun minkä kintuista irti saa.

      VEK

      Poista
    5. Nää vanhat ukot vissiinki puhuu eri kieltä mutta ne kai sanoo taas ihan samaa.

      Poista
    6. Mihin se Italian armeija jäi?

      Siitä Paavin pallit...

      Poista
    7. Bally mainosti noita mainioita kenkiään aikoinaan että paavillakin on.

      Poista
    8. Laurin esittämä katkelma Liikkasen näkemyksistä on mielenkiintoinen. Vaikuttaa järkevältä. Nythän näissä asioissa on menty ihan toiseen ääripäähän.

      Poista
    9. Ei Italian armeija vaan esimiehen kiitos ilman palkankorotusta. (Paavin...)

      Poista
    10. Uskonnollisperustaisten hyväntekijä -tyyppisten järjestöjen kuten vaikkapa meillä Pelastusarmeijan ja Diakonissalaitoksen tiedetään olevan syyllisiä törkeään jatkettuun whitewashingiin. Maailmalla yleisesti tiedetään että uskonnolliset yhteisöt ja laitokset ovat pahimmat ihmisten hyväksikäyttäjät, esim. Jehovan todistajat. Venäjä - en kummeksu - ei suvaitse juuri tämän tapaista toimintaa. Siellä on kirkon ja valtion liitto jossa heikommilla ei järjestöillä ei ole sijaaa.

      Poista
  4. Mekin juoksimme lapsina Ilmavoimien Saab Safireista pudotettujen lentolehtisten perässä toiveena löytää vapaalippuja Lentajien juhannusjuhlille. Juoksimme jopa pitkin peltoja, mistä maanviljelijät eivät varmasti tykänneet. Asuimme silloin tarkalleen Kauhavalta Vaasan lentokentälle piirretyn lentolinjan kohdalla, joten Ilmavoimien koneet lensivät siitä lähes päivittäin.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tri Samuel Johnsonin piirissä Oliver Goldsmith oli keskustelijana kehno. Hänet aina lytättiin. Johnsonin kaunokirjalliset tuotokset kuolivat. Goldsmithin kirjallisuus jäi elämään.

      Poista