Sivun näyttöjä yhteensä

18. lokakuuta 2021

Turpaan



 

Jutun Kari Suomalaisen kirjan kansi kuvaa taiteilijan ongelmaa. Taiteilija on kuvassa oikealla. Keskimmäinen hahmo on kriitikko.

 

Silmään sattui tämän hetken menestyvän elokuvataiteilijan maininta siitä tuskasta ja vaivasta, joka on vain kestettävä ennen kuin kunnian kukko kiekuu. Joskus se jättää kiekumatta. Tai siis useimmiten.

 

Olen joskus sekoittanut luentooni ja myös kirjoituksiini ajatuksen, että taiteilijan ja tutkijan poikkeuksellinen piirre on kyky kestää toinen toistaan seuraavia selkäsaunoja.

 

Olet kanveesissa ja ainoa toiveesi on maata siinä silmät kiinni. Mutta jostain tulee tunne: nouse jaloillesi, vaikka joka paikkaan sattuu. Pysy pystyssä ja tappele kuin hullu.

 

Tämä ei ole kirjoittajakoulu, mutta esimerkiksi ”luonnonnerot” Mika Waltari ja Väinö Linna jopa julkaisivat jokseenkin heikkoa tavaraa, kunnes yhtäkkiä tapahtui. Waltaria pidettiin laskevana tähtenä ja menneisyyden miehenä, kun ”Sinuhe” ilmestyi ja yllätti kaikki. WSOY:n kustannustoimittajan luonnehdinta on jäänyt elämään. Sotaromaani, myöhemmin tunnettu nimellä ”Tuntematon sotilas”, muistutti lähinnä poikien seikkailukirjaa, jollaisen julkaisemiseen yhtiöllä ei ollut aihetta. 

 

Legendan mukaan yllättävä henkilö eli perinteisten arvojen palvojaksi tiedetty Jalmari Jäntti olisi tapansa mukaan vilkaissut tuotakin käsikirjoitusta ja nähnyt siinä aivan muuta. Itse epäilen, että hänen poikansa Lauri Jäntti, silloin lehdenkustantajana toiminut entinen Panssaridivisioonan upseeri, olisi tullut tueksi. Ainakin hän nosti Linnaa, kuten muuten myös Hannu Tarmiota pimeiden voimien hyökättyä. Olen lukenut tämän sivu-Jäntin omia sotamuistelmia, jotka ovat mielestäni sekä viihdyttäviä että hyvin kehittynyttä todellisuudentajua osoittavia.

 

Lisäksi huonompi minäni nauttii tilanteesta. Koko Viipuri ja tie Helsinkiin repsotti auki, kun erinomaista tykkikalustoa käyttelevä patteri osui vahingossa paikalle ammuskuormineen ja aloitti suora-ammunnan osittain katkaistulle rautatiesillalle. Siinä tuli kiire toisille jos toisillekin.

 

T. Anhavan nimissä on huomautus, ettei ainakaan hyvän kirjailijan ensimmäistä kirjaa pitäisi julkaista. Viisaampaa olisi aloittaa toisella kirjalla.

 

Tämä johtaa määrälliseen kirjallisuuden tutkimukseen. Missä määrin todellisuudessa esiintyy samaa kuin matematiikassa ja fysiikassa. Uraa uurtavat työt tehdään uran alussa ja joka tapauksessa alle 30-vuotiaana.

 

Vastaisin varovasti, että runous ja proosa menevät eri tavoin. Suorasanaisen kertomuksen puolella tulee mieleen esimerkiksi Tshehov, joka omastakin mielestään kirjoitteli pelkästään rahasta pikku palasia lehtiin. En tiedä asiasta paljonkaan, mutta luullakseni Venäjällä suosittiin kevyitä lukemistoja, kuten muuten myös sieviä pikku laulelmia ja romansseja, joita julkaistiin tuhottomasti.

 

Ja sitten Tshehov jäi kiinni kirjoittamiseen, vaikka piti oikeastaan enemmän sienestämisestä. Pitkät, keski-ikäisen tuberkuloottisen tarinat ovat niin hyviä, ettei vastaavaa ole toistaiseksi löydetty edes eksoplaneetoilta teleskoopilla tähtäillen.

41 kommenttia:

  1. Tota noin. Taiteilija on kuvassa ei-keskellä. Pääasiassa kuitenkin, ja kehissä. Taideppa on tappelus - kaikenmaailman asioita kaikessa rauhassa. Tunnen itseni äärioikealla tarkkailevaksi kolmijalkaiseksi esineeksi.

    VastaaPoista
  2. Martin Amis on puhunut aiheesta mutta vanhuuden perspektiivistä:

    "And novelists don't age as slowly as poets, some of whom (Yeats for instance) just keep on singing, and louder sing for every tatter in their mortal dress. Novelists are stamina merchants, grinders, nine-to-fivers, and their career curves follow the usual arc of human endeavour. They come good at 30, they peak at 50 (the 'canon' is very predominantly the work of men and women in early middle age); at 70, novelists are ready to be kicked upstairs."

    VastaaPoista
  3. Joskus poikasena käytin markan siihen, että ostin tuon hauskannäköisen kirjan kirjaston poistomyynnsitä. Jossain se on vieläkin. Kirja ei varsinaisesti ole Kari Suomalaisen vaan se on, jos oikein muistan, Arijoutsin pakinakokoelma. Pakinat ovat purevia ja aikaansa hyvin kuvaavia, kuten huumori yleensäkin. Olennaisia teemoja ovat piipunpolton ja koiranomistamisen ihanuus, kommumistien mollaus ja lempeä ihmisluonnon yleiseen heikkouteen kohdistuva pila. Mieleeni on jäänyt erityisesti lause: "On valitettavan tavallinen virhe hankkia lapsi seuraksi koiralle; pieni lapsi ei mitenkään voi täyttää täysikasvuisen koiran tarvetta älylliseen kumppanuuteen."

    VastaaPoista
  4. Kiekuukohan mikään kukko Juha Hurmeen Kivi "kiännökselle"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan, että on paljon asioita joita en ymmärrä. Hurmeen "käännös" on niistä eräs. Varmaan vilpittömin mielin hän on sen tehnyt... mutta juuri siksi?

      Poista
    2. Käännöksen ideasta kertoi valaisevasti Hurme itse Aristoteleen kantapäässä, Yle Areena. Ostan.

      Poista
    3. Toivoa täytyy että joku kääntää "Tuntemattoman sotilaan" venäjäksi sillä lailla että pieni Suomi ei jääkään hopealle vaan voittaa. Niinhän hekin historiansa kiusallisia mutkia oikovat.

      Poista
    4. Mikis: venäläisten toimintatapa koskaan eikä missään ole peruste alkaa toimia samalla tapaa. Venäjä on sellainen kuin on juuri siksi, että siellä toimitaan niin kuin siellä toimitaan. Et kai sinäkään tosissaan Suomesta samanlaista halua?

      Poista
    5. Valto Ensio: Ei ainakaan kunnian kukko. Kiven Seitsemän veljestä on täysin ymmärrettävä jopa alle kouluikäiselle lapselle aivan sellaisenaan. Muistan miten nelivuotias vaati ettei sen lukemista olisi saanut keskeyttää, kun olisi pitänyt jo mennä nukkumaan. Kirja luettiin hänelle ja sisarilleen useampaan kertaan kokonaan läpi. Koskaan ei tullut kysymykseen että joku kohta olisi vaatinut selitystä. Sittten leikittiin lähimetsässä leikkipyysy selässä, että oltiin "kontiota kaatamassa".

      Poista
  5. Ikääntymisen vaikutuksesta mm. tiedemiesten, kirjailijoiden ja poliitikoiden työhön kirjoittaa Simonen de Beauvoir kirjassaan Vanhuus.

    Tiedemiehistä hän siteeraa Arthur Clarkea: "Yli 50-vuotiaat tiedemiehet eivät kelpaa muuhun kuin kongresseihin; heidät täytyisi hinnalla millä hyvänsä pitää loitolla laboratorioista."

    Kirjailijoiden vanhenemisesta de Beauvoir toteaa: "Vanhalle ihmiselle huonoiten sopiva kirjallisuuden laji on romaani. Tälläkin alalla on poikkeuksia. Defoe kirjoitti kaikki romaaninsa, Henry James jotkut parhaistaan, yli 60 vuoden ikäisenä. Cervantes oli 68-vuotias kun hän kirjoitti Don Quijoten toisen osan. Hugon vanhuudentuotantoon kuului kaksi romaania. Alber Cohen julkaisi 73-vuotiaana kauneimman teoksensa, Belle du Seigneurin. Mutta yleensä ikääntyneet kirjailijat kääntyvät pikemminkin runon ja esseen kuin romaanin puoleen. Thomas Hardy, tuottelias romaanikirjailija 60 ikävuoteen asti, ei sen jälkeen kirjoiuttanut muuta kuin runoja. Colette kirjoitti vanhana vain muistelmia. Koskaan Martin du Gard ei onnistunut sepittämään romaania jota hän suunnitteli Thibault-sarjansa jälkeen - miksi ei?"

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Theodor Fontane aloitti 59-vuotiaana ja loi merkittävimpänä pidetyn romaaninsa Effi Briestin 76 vuoden ikäisenä. Apteekkarithan ovat yleensä vanhoinakin töissä. Ammattiveljistä Ibsen patentoi mikstuuransa jo vähän nuorempana.

      Poista
    2. Kas kun ei hugenottisukuinen ja Berliinin ranskalaisella hautausmaalla lepäävä Fontane sopinut de Beauvoirin listaan. Poimintojahan hän toki vain esitti, mutta Effi Briest on kai kuitenkin kaikkein vanhimpana kirjoitettu todellinen merkkiteos maailmankirjallisuudessa.

      Poista
    3. Darwin oli 50 kun julkaisi Lajien synnyn, ja 62 kun "Descent of Man" ilmestyi.

      Poista
    4. Arthur C. Clarke vastasi kysymykseen are You gay melkoisella kierteellä, I'd say I'm mildly amused. Hän taisi olla aseksuaalinen.

      Poista
  6. Jossain on tullut vastaan seuraavat puolueiden käsitykset taiteilijasta:
    Kokoomus: Yrittäjä
    Vasemmisto: Työläinen
    Perusuomalaiset: Hampuusi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demarit, vasurit ja vihreät: Edunsaaja ja puoleen uskollinen soturi.

      Poista
    2. Tuo yksi suomenkielen hassuimmista sanoista: yrittäjä.

      Poista
    3. Onko "sarjayrittäjä" pikemminkin sarjaepäonnistuja?

      Poista
    4. Sarjayrittäjyydestä: siinä on tajuttu yrittämisen idea. Aina ei voi onnistua, mutta sitä ei pidä jäädä märehtimään. Uutta matoa koukkuun.

      Suomessa on liikaa niitä perästä vedettäviä joista ei ole kuin aloitekykyisemmille vittuilemaan.

      Poista
    5. Useimmiten pikemminkin sarjaketku joka yrittää olla aina vähintään yhden kuprun verottajaa/velkojia edellä.

      Poista
    6. Vihreillä on yhä hyvin epämääräinen, vapaa ja yksilöllisyyttä painottava organisaatio. Vaikea siellä on mitään puoluesotureita nähdä. Eikä edunsaajia.

      Poista
    7. Yrittäjä sana on minustakin huono, vaikka – ja etenkin siksi – olen itsekin yrityksen perustanut. Mutta taatusti en ollut epämääräinen "yrittäjä", vaan juuri sen tietyn alan kammattilainen.

      Huvittuneisuuden sekaisella kauhulla seuraan nykyistä touhua. Velka ei sinänsä ole paha, etenkin kun korot ovat matalalla, vaan se ettei sillä velalla investoida eli tehosteta vanhaa ja kehitetä uutta tuottavaa toimintaa.

      Velka, joka otetaan elintason ylläpitoon ja jopa vieraiden auttamiseen ja elättämiseen, on vaarallista talonpitoa.

      Muuten: kun eilenkin eduskunnassa päiviteltiin, ettei työpaikkoihin saada tekijöitä, niin miksei puolella sanallakaan viitattu maassamme täysihoidossa oleviin kymmeniin tuhansiin työiässä oleviin vierasmaalaisiin?

      (Kirjoitan anona, sillä tällaisesta mielipiteestähän voi nykyään saada syytteen.)

      Poista
  7. Matematiikassa ja fysiikassa pätevät mainitut luonnonlakien kaltaiset oletukset melko hyvin. Nuoret tutkijat kykenevät hyvin nopeaan ja syvälliseen ajatteluun ja löytämään tavattoman mutkikkaita ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Tämä kyky heikkenee selvästi 30 ikävuoden jälkeen, toisilla nopeasti, toisilla hitaasti.

    Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Nuorilta puuttuu kokemuksen kartuttama taito löytää ratkaisu pienemmillä ponnistuksilla ja hypäten yli sellaiset vaiheet jotka tietää umpikujiksi. Nuoremmat tallaavat nekin tuhlaten tavallaan aikaansa. Ikääntyneet tutkijat sensijaan ovat usein luovempia ja tekevät rohkeampia avauksia eivätkä aina piittaa kaikkien detaljien todisteluista heti alkuvaiheessa vaan ongelman päämäärä kiinnostaa eniten ja siinä voi yhdistää laajaa tietomäärää ja kokemusta tehokkaasti. Monet kuuluisat matemaatikot ja fyysikot ovat olleet tuotteliaita läpi koko uransa. Heille on työnsä kautta koko ajan kertynyt oheisratkaisuja erilaisiin ongelmiin ja mitä enemmän he tutkimustyötä ovat tehneet ja niitä julkaisseet, sitä enemmän niitä on kertynyt. Se on monilla tavallaan aarreaitta joka karttuu sitä mukaa kun tutkii ja edistyy.

    Tutkimusyhteisö on tässä myös tavattoman tärkeä. Erakkotutkijat ovat heikommassa asemassa mutta toisaalta heillä on mahdollisuus täydellä teholla keskittyä. Tiiviissä tutkimusryhmässä saattaa olla turhaa hälinää katkoen ja häiriten ajattelua. Toisaalta, sellaisessa porukassa jonkun lausahdus saattaa katalysoida aivan toisen ongelman ratkaisun, jota on kenties kuukausia yrittänyt ratkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS on siis sitä mieltä, että tutkijaksi aikovan täytyy syntyäkin jo vanhana. Elikä ei hätää: Suomalaiseltahan tämä käy kuten Eino Leino sanaili ja Vesa Matti Loiri laulella luikautteli.

      "Muualla tulta säihkyy harmaahapset
      Vanhoissa hehkuu hengen aurinko
      Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset
      Ja nuori mies on hautaan valmis jo..."

      Poista
  8. Sain juuri luettua dekkarin, jonka on kirjoittanut rosmon lapsenlapsenlapsi ja jossa lisää rosmoja on OKV:ssa.

    Sankari on Lindgren, sittemmin Lehmus ja rosmot ovat etupäässä oikeusistuimissa, Hongasta alkaen.

    Rosis, HO KO, KHO.

    Kun kirjoittaja on vähän jäävi ja hänen kirjailija-mentorinsa on kymäläis-savolainen demari, ei totuutta voi ainakaan lukija edes aavistaa.

    Mutta kun lukija - siis minä - on itse seurannut läheltä ja kuunnellut selityksiä ja vastaselityksiä, on pakko vannoa diagnoosin nimeen: PTSD.
    (Epäoikeudenmukaisen kohtelun jälkeinen stressihäiriö)

    Jos oikein rankasti joutuu, ilman että kuolee, tappavan ajojahdin kohteeksi, ei kattata ainakaan oikeusistuimista tai -tieteestä apua hakea.

    Lehmus-Lehtinen: Salaista sotaa (Docendo 2021)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain postin. Luki KK. Osoite Ratapiha jtn. Pasilassa päin. Omatyövoimaneuvottelija tms. Sangen mainio & toiveikkuutta herättävä tieto. Hoksanneet! Kansakoulu & konekivääri.

      Olen sen jankuttanut jankuttamistani etteivät yleinen taso ja yksilötaso ole risteävät.

      Voitaisiin silti hiukan tutkia onko psykiatria perinnöllistä. Ehkäpä ei, ei liene tarpeen tässä taloustilanteessa. (It Ain't Payin'.)

      Riippumaton siirrettävyys sisä- ja ulkopoliittisten tilojen välillä on todellista riippumattomuutta. Uskomaton piiskaus, työelämää mielialalääkkeillä.

      Liksom matoi ja kukei mutta matot lattialla ja kukat näkyvillä sillä vaihtoehto on kysyä mitä sitä meinataan ruveta tekemään eläkkeellä sitte, meinaten että sairastamaanko meinataan sitte ruveta.

      Poista
    2. Ih: tuskin ne sua töihin kyselee muuten kuin siksi että niiden viran puolesta täytyy. Lähetät vain vastauksen täällä tutuksi tulleella tyylilläsi niin eivät kysele enää.

      Poista
    3. Eipäs ryhdytä yhtään ollenkaan tukkanuottasille. Olen katsos kalju.

      Et aivan hoksannut mistä on kiikastanut köyhyysrajan siirtotyövälineiden käyttöönopastuksen perehdyttmiskoulutuksessa.

      Sitäkin paitsi asia järjestyy nyt puhelimitse, ei ole yleisen tason ollessa kyseen huono seikka se.

      Tämä on kuntakokeilu. Tulisi lyhentää yhden koon kuntakokeiluksi. Eipäs tulekaan! Kerrankin ensimmäisellä oikein, mainiota-kiitosta.

      Poista
  9. Jos taiteilija siis on oikealla ja kriitikko keskellä, kuka sitten on vasemmalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmalla on "se kolmas" veikkausvoittojen edunsaaja. Pohojalaane urheilija (pesäpallo, keihäänheitto, boksaaminen)

      Poista
    2. Arvelen vasemmanpuolimmaista työelämäksi. Voi se olla elikeninoelämän keskusliiton johtajan kaverikin kyllä. Tai töissä erään poliisitalon vahtimestarina, ainakin eräs on ja näyttää koko samalta juotuaan liiaksi vissyä.

      Poista
    3. Minäpä selitän: oikealla taitelija, keskellä kriitikko, vasemmalla apurahataiteilija.

      Poista
    4. Kyllä pommaciakin juomalla tulee reheväksi.
      Ps. Sanottakoon, jos se ei ole tullut selväksi, että pidän kovasti Jukka Kemppisen esseistä.

      Poista
    5. Nuolaisut voisit kyllä jättää jo...

      Poista
    6. Oottako aviisia lukeneet tänään lauantaina, norsu-uutisia tarkemmin?
      Tarpeeksi kun ammutaan ja tapetaan syöksyhampaitten vuoksi niin ottivat konstin käyttöön rupesivat kuolemisen aiheuttavia hampaita.

      Tästä voisi jatkaa vasen-oikea jaottelua varsinkin kriitikon osalta mutta antaa nyt vaan olla.

      Onkohan tuolla kehnolla proteesit?

      Saavatkohan norsut tekosyöksyhampaat?

      Kuinka käy kuormanorsujen, kuinka salametsästys saa tekonorsunsyöksyhampaat markkinoitua, ja ennenmuuta minne, kenelle ja kun kaikkialla on jo keinoainesyöksyhammasaineesta tehtyjä vaikka mitiä?

      Tuleeko tästä mitään järkevää, no ei välttämättä.

      Oikea syöksyhammas ja vasen syöksyhammas, Yhdentekevää (Juice & Mikko), tärkeämpää on se kohta siinä välissä, ainakin norsuille. Eivät hekään pärjää pelkällä itsekritiikillä, vai pärjäävätkö sittenkin?

      Poista
  10. Waltarimmikakin uhkaili jatkoennakkoa saadakseen esikoisrunokokoelmalla ja Jänttihän aukaisi shekkivihkon kiertäen kynän auki lausuen lakonisesti: "Paljonko?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kukaan muu ei korjaa tätä erhettä, niin täytyy sitten minun ettei joku viaton nuori jää väärään luuloon:

      Waltari julkaisi esikoisrunokokoelmansa jo 1927 – Sinun ristisi juureen. Hän oli silloin 19-vuotias.

      Jo vuotta aiemmin hän oli mukana Nuoret runoilijat -kokoelmassa salanimellä Kristian Korppi.

      PS. Ostin kerran kauan sitten divarista kokoelman Waltarin pienoisromaaneja – ja oikein ihmettelin miten hyvin ne oli kirjoitettu!

      Poista
    2. Julkaistu ei siis ollut se kassakaappiin hillottu, kuinka kävikään ja itsehän hän tästä kertoi kokoelmassa Vallaton Waltari.

      Poista