Sivun näyttöjä yhteensä

14. elokuuta 2021

Alaston salissa


 

 

Minulla on uusi näkökulma Volter Kilven romaaniin. Myös niille, jotka eivät ole kiinnostuneet tästä kirjasta.

 

Otsikko on Otavassa minun aikanani kierrellyt legenda painovirheestä, joka pyydystettiin mainostekstistä, tai sitten ei. Se Ahto Nummisen suunnittelema sarja Elävä kansalliskirjallisuus oli kauneimpia mitä on. Ja niinpä sekä kirjojen asu että sisältö vaikuttivat menekkiin tuhoisasti. Maksettiinkohan kansikuvistakin? Niissä oli kansallisesti merkittävää taidetta.

 

Se on yhteenveto yhteisö- ja kauppaoikeuden synnystä maassamme. Tutkijat, kuten Lamprecht ja Weber, yrittivät keksiä sosiologiaa. Se olisi vastaus kysymykseen, miksi ja miten toiset porukat pärjäävät ja toiset eivät.

 

Suomesta on sanottu itsensä Eino Jutikkalan suulla, että tämä oli 1800-luvun lopun ”liikkeiden valtakunta”. Tuosta voi tulla mieleen kansalaistoiminta, kuten raittiusliike ja nuorisoseurat ja miksei myös vanha työväenliike. Mutta ”liiketoiminta” tarkoittaa nykyisin sama kuin ”yritystoiminta”. Ja sitä Alastalon tuvassa harjoitettiin, kun kiellotkin oli valtion puolelta kumottu. Tukholmaan ja Pietariin ja Hulliin ja Espanjaan pääsi, kun osasi ja jaksoi.

 

Aivan samoihin aikoihin Vierasmaalaiset yrittäjät, kuten Finlayson ja norjalainen Gutzeit, alkoivat saada rinnalleen kotimaisia. Juhani Ahon veli Pekka oli kova poika Kymi-yhtiön takana. Satakuntalainen Ahlroos sai aikaan suuria.

 

Ja kapula kiersi. Volter Kilvelle suvun tapaista oli eräskin Antti, joka otti sukunimekseen Wihuri.

 

”Afäärifennomaaneista” on paljon tutkimusta. Jotkut olivat rikastuneet Venäjän tehtailla ja kaivoksilla ja jotkut tuoneet sieltä oppia, kuten painija-vuorineuvos W. Weckman, josta tuli merkittävä tekijä kaapelipuolella.

 

Joidenkin käsitys kapitalisteista ulottui vain yksittäisiin rahamiehiin, vaikka ympäri Eurooppaa kartelli eli yrittäjien yhteenliittymä oli vahva tekijä.

 

Kustavin salissa kaavaillaan laivanisännistöä, joka oli osakeyhtiön edeltäjä ja yllättävän hienostunut tapa jakaa riski. Käytännössä sen vanavedessä nousi vakuutustoiminta, etenkin henki- ja vahinkovakuutus, ja sitten pankit, ensin säästökassat ja osuuskassat. Itse osuustoiminta, Suomeen suuresti vaikuttanut rakenne (S-ryhmä, Elanto, Valio ja ennen vaikka mitä Hakasta alkaen).

 

Miksi siis Suomessa on outo tapa; ihmiset omistavat asuntonsa, ja siinä se omaisuus onkin. Ruotsissa ja esimerkiksi Saksassa huoneistojen omistaminen on yritystoimintaa ja vuokralla asuminen normaalia ja järkevää. Suomeen asunto-oikeus ja asunto-osuuskunta eivät ole ottaneet istuakseen. Asuntp-osakeyhtiökin on nuorta perua, 1920-luvulta.

 

Kilpi kuvaa joukon kertymistä samalla tavalla kuin Kivi ennen häntä ja Linna hänen jälkeensä. Näiden herrojen suurromaaneissa ei ole selvää päähenkilöä, mutta koko kuvaus on äärimmäisen oivaltavaa kuvausta joukon kasvuvaiheista täällä pohjoisessa, jossa esivallan kynsi oli tylsä ja jonne edes läänityslaitos ei istunut. Kivi kuvaa maanjaon seurauksia – isojako tuottaa Jukolan ja Impivaaran – ja Linna kuvaa ensin komppanian ja sitten kokonaisen pitäjän jakoja ja jännitteitä. Kilven kuvausta voisi sanoa pääoman painoksi rannikkokunnassa: Alastalo, Härkäniemi ja Langholma panevat riksit ja ruplat tekemään työtä. Operaatio on sama kuin Hollannissa ja Englannissa 1400-luvulla, kun kala ja kangas hallitsivat maailmaamme.

 

 

39 kommenttia:

  1. "Suomesta on sanottu itsensä Eino Jutikkalan suulla, että tämä oli 1800-luvun lopun 'liikkeiden valtakunta'."

    Onhan tuo voinut niin sanoakin. Vaan 1989 ilmestyneessä aihepiirin perusteoksessa Kansa liikkeessä (toim. Risto Alapuro & alia) Jutikkalaa ei kyllä mainita kuin nähdäkseni yhdessä nootissa ja silloinkin aivan epäolennaisessa yhteydessä. Tuossa teoksessa työvänliikettäkin on muuten käsitelty paljon muussakin ja siis paljon painokkaammassa kuin "miksei"-mielessä.

    VastaaPoista
  2. "Alaston salissa" lukee Pikku Jättiläisen kirjallisuus-osiossa Volter Kilven teosten kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ei ole legenda. Vuoden 1962 laitos.

      Poista
  3. Ahlroos? Ahlström kai sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko ollut epäpyhä kontaminaatio Wahlroosista?

      Poista
  4. Mitähän jos yrittäisi ulkomuistista vaikkapa tämmöistä:
    Nainenhan se unelmoitu laiva on, oikein iso yhteisnainen, she. Miesten metsän kylkikaarista rakettu. Se on orjalaiva toimittamaan lisää sitä samaa pötyä pöytään, jota keittiöön lukkiutunut naisväki saliin määräajoin toimittelee. Ja poikimaan siihen sijoitettua, monikertaistumaan. Siviä käy keikistelemässä näytillä esimerkki-neitseenä, laivan aihiona. Siviän kohtaaminen juuri laiva-puhemies Härkäniemen kanssa on kuvaava, kiusallinen. Ei laiva aina suostu suunnitelmiin, kuten Pukkilan poikien tapauksessa. Mustaklupuja osuu reitille. Ja naisten laiva on Vaasan Villen Albatross, kahvilaiva. Totia miehille. Ja yhtiöitä yhtiöiden perään, emoja, tyttäriä.

    VastaaPoista
  5. Neuvostoliitossa oli ja nykyään Kiinassa ja Pohjois-Koreassa on rikollista arvostella tai pilkata sosialismia.

    On järkytys huomata, että meillä Suomessa sananvapautta rajoitetaan nykyään aivan vastaavalla tavalla: maahanmuuton arvostelu ja maahanmuuttajista vitsailu on rangaistuksen uhalla kiellettyä!

    Median mukaan valtakunnansyyttäjän mielestä tämä fb-päivitys on rikos:

    "Ajeltiin rouvan kanssa puutarhaostoksille Ylivieskan Kärkkäiselle. Ihmettelin, miksi on niin hyvä ja rauhaisa mieli. Juuri tajusin, että se johtuu siitä, että täällä ei Mogadishun murre kuulu, vuohipaimenet ei meuhkaa, eikä näy ainuttakaan kamelia, eikä lentävää mattoa parkissa."

    Mihin asti tämän hulluuden annetaan jatkua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, voi, kun pikku rasistilla on taas niin vaikeaa, niin vaikeaa...

      Poista
    2. Minkä median mukaan?

      Poista
    3. Väitteet, että "nykyään on kiellettyä sanoa ___________", ovat eräs muoto filosofiassa hyvin tunnettua ns. valehtelijan paradoksia. Jos on kiellettyä sanoa ___________, niin silloin on kiellettyä myös väittää, että nykyään on kiellettyä sanoa ___________, koska tämän väittämiseen itseensä sisältyy sen sanominen että ___________. Kuitenkaan väittäjille ei koskaan tapahdu väitteensä seurauksena mitään.

      Poista
    4. "Kuitenkaan väittäjille ei koskaan tapahdu väitteensä seurauksena mitään."

      Entä Päivi Räsänen ja muut valtakunnan syyttäjän mielipidevainon kohteet???

      Kyllä tässä varovainen on oltava, että ei tule sanoneeksi mitään ääneen uskonkäsityksistään tai paljon muustakaan.

      Hyvin tuo vaikeneminen ja sivuunkatsominen meiltä kuitenkin käy, kun meillä on entuudestaan vahva kokemus itsesensuurista ja valheessa elämisestä jo suomettumisen ajalta.

      Nyt tuo tuolloin opittu vain valjastetaan toisen vaihtoehdottoman ideologian palvelukseen.

      Poista
    5. Miksi puolustat typerystä?
      Onko hän uskondiskosi?
      Uskonnollinen ideologia se vasta vaihtoehdotonta onkin, koska vain yksi totuus on sallittu.

      Poista
    6. Hirveä parjauskampanja kohdistuu valtakunnansyyttäjään. Jos hän nostaisi sadoittain syytteitä jotka eivät menestyisi tuomioistuimissa, arvostelu olisi oikeutettua, mutta se, että rikoksista tulee tuomioita ei ole syyttäjän vaan rikollisen oma syy. Eikä syyttäjä ole lakeja säätänyt.

      Poista
    7. Tommi - ei tässä ole kyse siitä mitä on kiellettyä sanoa, vaan siitä onko tuo sitaattina oleva teksti todella lainvastainen!?

      Minä en näe siinä mitään rikollista.

      Eikä näe valtakunnansyyttäjäkään, jos muutan sitä näin:

      "Ajeltiin rouvan kanssa puutarhaostoksille Ylivieskan Kärkkäiselle. Ihmettelin, miksi on niin hyvä ja rauhaisa mieli. Juuri tajusin, että se johtuu siitä, että täällä ei Pohjanmaan murre kuulu, lestadiolaiset ei meuhkaa, eikä näy ainuttakaan suurperhettä, eikä matkailuautoa parkissa."

      Tämä ei ole rikos, vaikka pahantelin sitä.

      Poista
    8. Yhteiskunta, jossa ihmisiä aletaan tuomita huumorista, hyvästä tai huonosta, yksi lysti, ei ole enää vapaa yhteiskunta.

      Emmekö ole oppineet mitään?

      Poista
    9. "Miksi puolustat typerystä?
      Onko hän uskondiskosi?"

      Näinkin korkeatasoisen palstan kommentaattoreiden voisi edellyyttää osaavan erottaa kaksi eri asiaa sananvapauteen liittyen:

      Eri asioita ovat toisaalta se, mitä kukin pitää totena, ja toisaalta se, minkä ääneensanomisen hän haluaa toiselta kieltää.

      Uskonkysymykset ovat tässä vielä erikseen. Ne, jotka täällä ovat rippikoulun käyneitä, varmaan ymmärtävät synnin käsitteen kristinuskossa. Muilta sitä ei kai voine eedes edellyttää.

      Räsäsen tulkinnassa homot ovat yhtä syntisiä armahtavan Jumalan edessä kuin Räsänenkin. Synnit vain voivat olla osin erilaiset (en voi tietää, paljonko Räsänen on homostellut 🧐).

      Kun nyt sitten joku oikeustalebani näkee tuon Räsäsen puheen kiihottamisena hyökkäykseen homoja vastaan, ollaan todella kaukana länsimaisten vapausarvojen perinteestä.

      Kyllä ne taitavat olla ihan muut uskonnot ja kulttuurit, joissa homoilla on taipumus putoilla korkeiden rakennusten katoilta. Räsäsellä taas heille, kuten meille muillekin on tarjolla armo ja synninpäästö.

      Poista
    10. Eli (Kristin)uskovainen saa höpistä mitä tahtoo ilman rangaistusta?

      Poista
    11. Tu ne sera pas Räsänen, tuo est un con!

      Poista
    12. Se oli vain huumoria on rasistin/rasistin tyypillinen hätävalhe kun jää rysän päältä kiinni.

      Poista
    13. On järkyttävää huomata, kuinka helposti täälläkin vähät välitetään laista ja laillisuudesta, kun on kyse vastustajista ja vääristä mielipiteistä.

      "Miksi puolustat typerystä" -kysymys on siitä oiva esimerkki. Voisi helposti kuvitella sen Lukashenkon tai vastaavan ärjäisemäksi.

      Näin lyhyt matka on meilläkin sananvapauden kieltämiseen.

      Hävetkää.

      Poista
    14. Häpeä itse kun puolustat vain Räsäsen sananvapautta vaientaa muut.

      Poista
    15. "Eli (Kristin)uskovainen saa höpistä mitä tahtoo ilman rangaistusta?"

      Suurin piirtein noin se perinteisen länimaisen sanan- ja uskonvapausajattelun mukaan menee.

      Kiellettyä on vain suoraan väkivaltaan yllyttäminen ja kunnianloukkaus tiukasti rajattuina.

      Esim. oman syntikäsityksensä ilmaisemisen suhteen on perinteisesti, ennen tätä taliban-aikaa oltu varsin sallivia.

      Jopa sellainen tolkuttomuus, että sianlihan syönti olisi sytiä, on perinteisesti sallittu ilman sen kummenpia rikosoikeudellisia seuraamuksia.

      Poista
    16. Räsäsellä ei ole valtaa vaientaa ketään. Valtakunnansyyttäjällä on.

      Vapaassa maassa täytyy olla oikeus siteerata raamattua. Ellei ole, se on kiellettävä tai sensuroitava.

      PS. Henkilökohtaisesti olen täysin eri mieltä Räsäsen kanssa, mutta puolustan hänen oikeuttaan uskoa ihan niin typeriä kuin haluaa. Minäkin uskon että Jeesus oli homo.

      Poista
    17. Olet itse varsinainen talibani "He juiz Raesanen" kun et salli kuin yhdenlaista sananvapautta.

      Poista
    18. Kun nyt tämä Je suis... kovasti mainostaa rokotevastaista (ks. esim. Iltalehti) Kärkkäistä, lainattakoon samaa Iltalehden juttua tältäkin osin: "Juha Kärkkäinen toimii tavarataloyhtiö Kärkkäisen omistajana. Yrittäjä on saanut viime vuosina negatiivista julkisuutta äärioikeistolaisen ajatusmaailmansa takia. Kärkkäinen on julkaissut muun muassa uusnatsimielistä valeuutissivustoa Magneettimediaa ja saanut sen vuoksi tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan."

      Poista
    19. Ei valtakunnansyyttäjä ketään vaienna, vaan valvoo lakia. Mutta jos on niin tyhmä että toistuvasti uhmaa lakia ja sen henkeä "sananvapaudellaan" ansaitsee rangaistuksen.

      Poista
    20. Omituinen juttu: kristillisdemokraattien johto ja juutalaisvastaiset tahot ovat löytäneet toisensa!

      Poista
  6. Linna kuvasi konekivääripuolijoukkuetta. Komppania on tässä potretissa tapettina taustalla.

    VastaaPoista
  7. Lääkäri, joka pohjaa ajattelunsa enemmin vanhoihin paimensatuihin kuin lakiin ja tieteeseen, on typerys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla, mutta siitähän tässä ei olekaan kyse.

      Poista
    2. Siitä nimenomaan tuntuu olevan kysymys kun kaikista muista sananvapaus ongelmista ollaan hiljaa kuin kusi sulassa mutta Räsäsestä leivotaan marttyyriä.

      Poista
    3. Mikähän se on, mikä tekee noista nykyajan suomalaisista "taistelevista ateisteista" niin jumalattoman aggressiivisia? Heillä täytynee olla jokin salainen, hieman kipeä "aarre" (Toivolan Juhan mukaelma "aatteesta") kannettavanaan - siis noin yksilötasolla?

      Poista
    4. Mikä tekee sinusta noin tavattoman aggressiivisen ja suvaitsemattoman?
      Uskosiko siihen että olet muita hieman parempi kun olet uskovainen?

      Poista
    5. Ei tarvitse olla likimainkaan ateisti, taistelevasta sellaisesta puhumattakaan, ollakseen eri mieltä poliitikko Räsäsen kanssa.

      Poista
    6. Räsäsen kanssa saa olla ihan vapaasti eri mieltä.

      Mutta yritäpä olla eri mieltä punaviherhegemonian kanssa, niin tuomio rapsahtaa kuin niskalaukaus - eikä välttämättä vain somessa. Siinä se ongelma on.

      PS. Eikä kysymys todellakaan ole siitä onko Räsäsen julistus totta. Kysymys on sananvapaudesta - sitä minä ainakin puolustan sensuuritätejä vastaan.

      Poista
    7. "Ei tarvitse olla likimainkaan ateisti, taistelevasta sellaisesta puhumattakaan, ollakseen eri mieltä poliitikko Räsäsen kanssa."

      Jos MINÄ olen erimieltä Räsäsen kanssa, tarkoittaako se sitä, että Räsästä on samantien rangaistava rikosoikeudellisesti?

      Eri mieltä kanssani ei siis sovi olla edes uskonkysymyksistä, kysymyksistä, joista jo määritelmän mukaan kukaan ei voi *tietää* mitään.

      Vai voisiko vanhalle naiselle sallia hänen oman syntikäsityksensä, jonka hän on Raamatustaan lukenut ja jonka ei pitäisi ketään sen laajemmin kiinnostaa? Puhumattakaan nyt, että se jotakuta jotenkin kiihottaisi.

      Kannattaa muistaa, että nämä räsäset eivät pidä itseään yhtään sen synnittömimpinä kuin muitakaan. Vain ja ainoastaan armo on tie pelastukseen niin heille kuin homoillekin heidän oppinsa mukaan, jos rippikoulussa mitään asiasta ymmärsin.

      Poista
    8. Miksi sallit Räsäselle sellaista mitä et salli muille?

      Poista
    9. Tämä jahnaaminen venyy nyt vähän turhaan, mutta tottakai sallin muille sen, mitä Räsäsellekin. Enemmänkin.

      Minulle sopii oikein hyvin, että esim. imaami tai kuka muu vain sanoo homostelun olevan syntiä. En kiihotu siitä lainkaan.

      Eri asia on, jos imaami sanoo, että homot on islamin mukaan tapettava, kuten yksi imaami Ylen suuressa TV-keskusteluillassa totesi. Tuo menee jo melko pitkälle. (Mutta valtakunnasyttäjä yhtyy ilmeisesti ao. näkemykseen, koskapa mitään ei ole perästä kuulunut.)

      Räsänen ei vaadi ketään tapettavaksi eikä muutenkaan mitenkään uhattavaksi. Hänen Raamattunsa ja tulkintansa mukaan homostelu vain ei ole hänen jumalalleen otollinen teko. Se on siis, ns. syntiä.

      Samalla tavalla syntiä kuin esim. se, että katsoo himoiten naapurin piikaa tai karjaa, vai miten se nyt meni? ;)

      Räsäsen oppi tarjoaa meille kaikille syntisille, Räsänen itse mukaan lukien armoa ja pelastusta.

      En millään ymmärrä, mikä tuossa nyt ketään niin kauheasti voi ahdistaa. Puhumattakaan, että tuo ketään mitenkään uhkaisi.

      https://timo-vihavainen.blogspot.com/2021/08/korkeamman-olion-kunnia.html

      Poista
    10. Surkeaa, sekä sinulta että Vihavaiselta.

      Poista