Sivun näyttöjä yhteensä

21. tammikuuta 2021

Vanhuus naurattaa



 

Ei vanhuus ole vitsi, vaikka se naurattaakin.

 

Muutamia päiviä sitten pilkkasimme erästä kansalaista. Ikä haurastuttaa sekä mielen että ruumiin ja laittaa könyämään sen näköisesti, että kunnon ihmiset jäävät katsomaan, mahtaako tuo nyt kaatua.

 

Tänään katsoin tuon saman vanhuksen henkilötietoja, joista kävi ilmi, että hän on nuorempi kuin minä.

 

Eilinen meni tietysti television ääressä. Sanoin ääneen, että Joe Bidenin suoritus oli mielestäni erittäin hyvä, kun hän pudotteli pitkän puheensa täysin sujuvasti ja perusrytmin halliten. ”Sleepy Joe” on huono haukkumanimi. Trumpin hyppelehtivä ja heittelehtivä puhetapa sitä vastoin vaikuttaa seniililtä. Seniili on suomeksi ”vanhuudenhöperö”.

 

Joe Biden on kaksi vuotta vanhempi kuin minä, eli liian vanha presidentiksi. Minulle tuli kuitenkin sellainen tunne, että hän itsekin käsittää olevansa armovuoden saarnaaja.

 

Tuo termi oli aikoinaan ahkerassa käytössä Suomen kirkossa. Sellainen määrättiin, jotta leskeksi jääneellä ruustinalla olisi tilaisuus koota kamppeensa pappilasta samalla kun seurakuntaan järjestetään seuraavaa kirkkoherraa.

 

Toisin sanoen Biden joutuu kiskomaan vahvaan julkisuuteen kuusi tai kahdeksan nuorempaa demokraattia, jotka alkavat oikeasti toteuttaa eilen puheena olleita asioita. Paasikivellä, joka oli vanhempi kuin Biden nyt tullessaan tasavallan presidentiksi, oli käytettävissään kuuluisa korkeushyppääjä Kekkonen.

 

Mutta amerikkalaisilla on totinen paikka. Heillä on hyvien vuosien perua tapa nähdä liian monet asiat taloudellisina ja laiminlyödä sosiaaliset ongelmat, kuten köyhyys ja ihonväri. 

 

Heidän perustuslakinsa olisi ollut jo kauan suuren remontin tarpeessa. Vaalijärjestelmät ovat mielestäni naurettavia. Sivuutan ns. kansan tahdon ja moitin järjestelmää tehottomuudesta ja sekavuudesta.

 

Kommentoijan kysymyksen johdosta esitän käsitykseni amerikkalaisesta oikeuslaitoksesta. Tavallinen oikeudenkäynti – esimerkiksi riita-asiat ja pienet rikosasiat – on yhtä kummallisessa mallissa kuin sairauskustannukset.

 

Liittovaltion tuomarit ovat ehkä ammattitaidoltaan maailman parhaita. Tosin Englannissa ja Skotlannissa on tosi pätevää väkeä myös. Mutta itse oikeudenkäynti on sellaista pelleilyä, ettei sitä oikein kärsi katsoa.

 

Maassa on paitsi 51 toisistaan aika paljonkin poikkeavaa rikoslakia eli yksi kussakin osavaltiossa ja yksi Columbian piirikunnassa eli Washingtonissa, myös ”oikeudenkäyntikaaria” eli prosessioikeudellisia säädöksiä aivan joka lähtöön. Lisäksi nuo hyvät tuomarit ovat sotkeneet opin ennakkotapauksista todelliseksi tiheiköksi. 

 

Tilanteesta hyötyvät suuryritykset ja pankit sekä niille alamaiset asianajajat. Suomessa muuten kehityksen suunta on sama. Tuomioistuimet ja poliisit tuottavat puhetta eli mielikuvia. Televisio ja suoratoista ovat tienneet sen jo kauan.

 

16 kommenttia:

  1. Edellinen kommentoija kiittää ja lisää vielä sen, että ilmeisen asiantuntevan Connellyn kirjoissa nuo oikeudenkäynnit vaikuttavat lähinnä jurylle esitettäviltä juonittelevilta ja tavattoman kalliilta teatteriesityksiltä.

    VastaaPoista
  2. Minusta Bidenilla on hyvä ote ja hyvä tarkoitus ja keinotkin näyttäisivät olevan asialliset. Ikä ei ole ratkaiseva jos pysyy terveenä. Nuorikin voi yhtäkkiä kaatua kuten hyvin tiedetään. Puheensa oli jäsennelty ja selkeä. Sensijaan edeltäjänsä puhe oli katkonaista hyppelyä eikä hän kyennyt juuri kolmea sanaa pidempiä lauseita värkkäämään.

    Arvelen näillä tiedoilla että USA:ta odottaa huima nousu kaikilla rintamilla.

    VastaaPoista
  3. Sitä täytyi ihmetellä, että Biden osasi pitkän puheensa ulkoa, kompastelematta, sillä tarkasti suunniteltuhan sen täytyi olla. Siellä oli sellaisia korvia hiveleviä sanoja kuin "decency" ja "dignity", jotka huuhtoivat pois politiikan näyttämöltä poistuneen pidäkkeettömän itsekehun jättämän jälkimaun. Ne kolmen sanan lauseet. 22-vuotias palkittu runoilija sitten edusti nuorison voimaa ja tulevaisuutta. Hyvä kokonaisuus kaikkinensa, miellyttävä nelivuotiskauden aloitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sillä jättimäinen teleprompteri joka näkyi joissain takaapäin otetuissa tv-kuvissa. Ei sitä varmaan haluttukaan salata. Silti hyvä esitys.

      Poista
  4. Varmaankin Bidenilla lääkitys tarkkaan annettu ja kohdistettu. Katsellessani virkaanastujaisia pelotti koko ajan milloin hänen ajatuksensa pysähtelee.
    Hän ei ole tavallisessa asemassa, vaan vaativia ja tarkkaan harkittuja päätksiä tekemässä ydinohjusten salasanat taskussaan.
    Jokin ikäraja, esmes korkeintaan 55 vuotta olisi noihin tehtäviin sopiva globaalisti. Maailmassa on jo tarpeeksi huonoja kokemuksia seniileistä vanhuksisista.

    VastaaPoista
  5. Jenkkien perusongelmana on se, että maan itsekäsitys on hiukkasen hukassa. Siellä on nimittäin kaksi kilpailevaa käsitystä siitä, mikä maa on: toinen käsitys on ajatus siitä, että Yhdysvallat on pohjimmiltaan vallankumouksellinen yhteiskuntakokeilu, jossa kehitetään inhimillistä vapautta ja demokratiaa huippuunsa esimerkiksi muulle maailmalle. (Älkää naurako, moni jenkki uskoo tähän lapsellisen tosissaan.) Toinen käsitys on perinteisen nationalistinen ajatus amerikkalaisista kansallisvaltiona. Jälkimmäisessä mallissa on yleensä tuo ajatus amerikkalaisesta vapaudesta mukana, mutta se on toissijaisessa roolissa ja osana historiallista mytologiaa.

    Nythän on kansainvälisen vertailun mielessä aika selkeää, että USA:n valtiokansan muodostavat käytännössä "valkoisiksi" kutsutut useamman sukupolven ajan maassa asuneet amerikkalaiset. Kaikki muut ovat jonkinlaisia vähemmistöjä, joita on perinteisesti potkittu päähän. Ketä enemmän, ketä vähemmän. Jos USA:n ajattele vallankumouksellisena projektina, tämä on valitettava poikkeama maan ihanteista, mutta jos Yhdysvaltoja ajattelee tavallisena kansallisvaltiona muiden joukossa, vähemmistöjen sorto on normaali ilmiö. Maahanmuutto on hallittu sillä, että maan koululaitos on indoktrinoinut maahanmuuttajien lapset osaksi valtaväestöä sikäli kuin tämä on ollut ulkonäön puolesta mahdollista.

    Nyt tilanne on tullut kriisiin, sillä valkoinen väestö menettää nopeasti ehdotonta enemmistöasemaansa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, etteivät valkoiset amerikkalaiset enää ole yksiselitteisesti USA:n valtiokansa. Jos valkoinen amerikkalainen haluaa ajatella omaa etnisyyttään "amerikkalaisuutena", hän luisuu välttämätä trumpismiin. Vaihtoehtona on ajatella USA:ta idealistisesti demokraattisena projektina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisin kuin usein väitetään, amerikkalaisen identiteetin perustana ei ole vapaus, vaan vapauden käsitteen väärinymmärrys.

      Amerikassa valtio ei saa estää ihmisiä rajoittamasta toistensa vapautta.

      Poista
  6. Iän karttuessa varsinkin miehillä askel lyhenee ja samalla levenee. Seuraava vaihe on keppi ja sitten rollaattori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävely käy aina vain enemmän polvet koukussa. Kuten televisiosta voi todeta. Ja askel käy varovaiseksi, kun tietää, että horjahduksen korjaaminen ei suju kuin nuorempana.

      Poista
  7. Arvovaltaisena pidetty talouamedian julkaisu kertoi, että Pentagon - DOD tai Puolustusministerö, on onnistunut hukkaamaan vain 35 USAn triljoonaa dollaria.

    Summa on järjetön, se on noin puolet virallisesta ja lasketusta maailman BKT:sta.

    Voisi pitää lähes varmana, että summa ei ole mennyt "kansanterveydelle"...


    VastaaPoista
  8. Biden on 78-vuotias. Paasikivi oli 75-vuotias (syntynyt vuonna 1870) aloittaessaan presidenttinä. Biden osoitti demokraattien esivaaliaikana seniiliyden oireita, mutta positiivinen merkki on se, että hän luki pitkän puheensa luullakseni ilman teleprompteria (hänellä oli kai jonkinlainen lunttilappu). Ja lääkäreillähän on rohtonsa ja troppinsa valtaapitävien mielen terävöittämiseksi. Toivottavasti tuoreen presidentin voimat riittävät vaativaan tehtävään. Ainakin hän on ikäisekseen fyysisesti mainiossa kunnossa.

    Bidenin edeltäjän puhetyyli on muokkautunut laisekseen aivan toisenlaisissa piireissä jo vuosikymmeniä sitten. Lyhyet virkkeet ja asioiden jatkuva toistaminen (vaikka kyse olisi aivan kiistattomista valheista) uppoaa kuulijoihin. Trump tietää tämän intuitiivisesti. Paperille kirjoitettuna Trumpin vapaamuotoinen puhe on jokseenkin käsittämätöntä, mutta hänen esittämänään se tuntuu toimivan aika hyvin.

    VastaaPoista

  9. Jään kaipaamaan Lauri Karhuvaaraa. Eilen näet kokoontui EKP:n neuvosto. Erkki Liikanen olisi telkkarissa selittämässä kokousta ja Late juontaisi. Nyt hän esittelee Komissaari kirjaansa, emmekä saa Karhuvaaran tahdikasta juontamistakaan.

    Kreikastahan heillä puhe useasti oli. Ja Berlusconista. Voi niitä aikoja. Mistä se tuli eurokriisi ? Amerikasta, vastattiin pitkään. Kuinka niin ? Se jäi ilmaan. Subprime asuntolainat USA:ssa ja valtiolainat etelä-Euroopassa kävi selityksestä. Adam Toozehan se vasta asian perinjuurin selitti Crashissaan.

    Että vastapuolena noissa subprimeissä oli useasti eurooppalainen. Ja vastapuolen vastavetoja löi Deutsche ja Goldman Sachs hääri molemmin puolin. Saksassa ensimmäiset hätäpelastuksetkin tehtiin mutta ne menivät jenkkien holtittomuuden lukuun.

    Liikanen tuli pääsi joutui, kärsi ja virnisteli Holkerin hallituksessa huhtikuun viimeisestä päivästä 1987. Toukokuussa meillä oli helibor. Ja sitten SP:n pääjohtajana ja EKP:n pöydästä ämteeveehen Lauri Karhuvaaran puheille.

    Koroistahan se puhe usein oli. Libor oli kova paikka. 30-luvun Roosevelt uudelleenrakennettu kapitalismin raharegime oli hupertunut ja nyt nämä -ibor korot, etummaisena Libor kokivat pitää omansa laista järjestystä. Keskuspankki ei ilmoittanut korkoa, vaan liikepankit keskenään sen ilmoittivat valtiovalloille.

    Viimeiseen päivään huhtikuuta Liikanen komensi pankkivaltuusmiehenä SP:n johtokuntaa että mihin sitä pääomaa ohjataan, vientiä edistävään, tuontia korvaavaan, työllisyyttä lisäävään. Jalostusastetta parantavaan, tuottavuutta lisäävään. Ei enää Vapusta 1987.

    Liikepankit päättivät keskenään lyhyen koron ja pitkän kukin asiakkaansa kanssa. Sitten oli BIS ja B on Basel. Ei enää suosituksia rajoituksia luoton suuntautumisisista vaan vapaa valinta. Vaikka sitten rahoittaa pörssipelejä tai kiinalaisia jos parasta voittoa antaviksi nähtiin.

    Parasta voittoa pankkilaisille. Sen omistajille ja johtajille ja ihan uutena sen rahankaupittelijoille, tradereille. Ja arvopaperi uutuuksien ja johtamisten kehittelemisiksi. Näissä jatkokehitelmissä derivaatoissa vain mielikuvitus olisi raja tai rajaton.

    Valtiohevosten suitsia sensijaan kiristettiin, EU:ssa ne 60 % ja 3% säännöt, verot ja menot yhtäsuuriksi. Saksa näytti esimerkkiä panemalla ne vielä erikseen omaan lakikirjaansa.

    Rahaa piisasi siis kaikkeen paitsi valtiollisiin tarpeisiin. Valtionyhtiöiden myynneistä sentään saatiin jotain. Rahaa verojen alentamiseen. Omistajaverot löysivät sanktiottomat paratiisinsa.

    Pelirahaa keksittiin määrättömästi kun vastuullisen pankin sijaan astui pankkikollektiivi, systeemi, sama joka sen liborin päätti. Interbank tuotti tilan jossa pankkien raaka-ainetta oli aina lisää ja mihin vain.

    Kun sitten 2008 tuli, niin valtiollekin tuli rooli. Lisätä rahaa. Ja varsinkin alentaa niitä pankki/asiakas -kohtaisia pitkiä korkoja. Se kävi kun keskuspankit alkoivat ostaa asiakaslaitoksiltaan näiden arvopapereita. Kriisissä nimellisarvoiltaan alentuneet kohosivat alkuperäisiksi, tappiot haihtuivat. Bonukset ja osingot jatkuivat.

    Tätä menoa jatketaan. Matala korko tuottaa yhtälöstä isoja omaisuusarvoja. Ja BIS ja LIBOR EURIBOR avaa pankkien ja varjopankkien taseet, jotta yhtälö ei jäisi poikasten laskuluikuriksi tai tietokonepeleiksi, vaan että äänestyksissä valitut lainsäätäjät tekisivät yhtälön todellisuudeksi. Strategiana tämä tiivistyy shareholder value maksimoinniksi jakaa eliittien kesken.

    Nyt vihdoin tökkii. Uudeksi lailliseksi järjestykseksi säädetään hiiliminimointi. Mutta laki kattaakin yllätys yllätys tosiasiassa ja teossa vain pankit. Ne pannaan BIS luomaan omistajiaan pätkääkään rasittamatta julmasti lisää rahaa rakentaa (omistamansa) tuotantoyhtiöt hiilestä puhtaiksi. Se on työllisyyttä kun kaikki oleva uusitaan. Kiire on jo alkaa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  10. Bidenilla on perspektiiviä, hän aloitti politiikassa, kun Mao oli vielä vallassa! Kuusi kautta Senaatissa, 29-vuotiaasta alkaen, ja kolme yritystä presidentiksi. Kovia elämänkokemuksia, jotka ovat ehkä jalostaneet häntä ihmisenä. Varmasti hän osaa valita pystyvät avustajat, varapresidenttikin on parhaissa voimissaan ja ilmeisen hyvillä hengenlahjoilla varustettu. Kyllä se siitä.

    Virkaanastujaistilaisuuden jälkeen oli vielä miellyttävä esitys sisätiloista, kun entiset presidentit Obama, Bush ja Clinton puhuivat vuoronperään kuin parhaat ystävät. Hyvä symbolinen alku yhteistyölle.

    VastaaPoista
  11. Olen presidenttiainesta, sillä olen 78 vuotias. Yllä olevissa kommenteissa on useita itseäni huvittavia kannanottoja, jotka liittyvät ikään ja erityisesti sen mukanaan tuomiin henkisiin heikkouksiin. Joku esitti 55 vuoden ikärajaa riittävän suorituskyvyn takeeksi. Suhteellisen pitkän elämänkaareni aikana, olen havainnut että tuo 55 vuoden rajakaan ei monen kohdalla olisi riittänyt. Sitä nuorempien kohdalla elämänkokemuksen puute toisaalta on ollut suuresti rajoittava tekijä. Me ihmiset olemme kovin erilaisia. Joku on dementikko kuusikymppisenä ja toinen erittäin henkisesti erittäin vireä satavuotispäivänsä kynnyksellä. Ikävuodet ovat vain numeroita.

    VastaaPoista
  12. Kamala on Presidentti. Kuvissa hän jo kulkee Uneliaan rinnalla jollei jo edellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin me sen täällä "Washingtonin rämeellä" olemme ajatelleet. Joe pikkuhiljaa ukkokotiin ja Kamala Puikkoihin.

      Ja lopulta nuo molemmat ovat vain tämän isomman systeemin julkisivuja. Monella tapaa taustavoimiinsa ja rahoittajiinsa sidotut.

      Poista