Sivun näyttöjä yhteensä

29. tammikuuta 2021

Tarttuva tauti



 

Koneen toimitusjohtaja hätkähdytti eilen viittaamalla kuin ohimennen, että seuraava suuri kriisi koronan jälkeen saattaa koskea mielentervettä. 

 

”Näemme, että maailmassa on seuraava kriisi nousemassa, joka liittyy mielenterveyteen. Me tarvitsemme toisiamme, tarvitsemme yhteisöllisyyttä, ja kun innovoidaan uutta, pitää tulla yhteen.”

 

Kaikki tietävät, että koronan aiheuttaa virus. Itse pelkään toista selitystä. Viruksen aiheuttaa maailmamme eli ympäristö eli ilmasto, saastuminen, sairas elämä ja siis tuotantotavat.

 

Viruksia on ollut aina. Erään järkeilyn mukaan virukset olivat mukana luomassa elämää maapallolle, vaikka niitä ei yleensä itseään pidetä eliöinä, ei ainakaan samassa mielessä kuin bakteereja ja arkeoneja.

 

Sairaus- ja luonnonkatastrofeja on ollut aina. Suosikkiaiheitani, jolla mielelläni härnään ihmisiä kahvipöydässä, on kysymys, eikö kaikin puolin reippaita ja fiksuja neanderthalin ihmisiä hävittänytkin meidän tieltämme sairaus. Kun se tapahtui paleogenetiikan mukaan hitaasti, syy ei ollut mikään rutto, vaan ehkä autoimmuunisairaus.

 

Jos syöpä tarttuisi? Tavallaan se tarttuukin. Jos se periytyisi? Tavallaa se periytyy.

 

En pane tätä alussa siteeraamani johtajan ehkä yhtiön suuhun, varsinkin kun heille luultavasti oli mielessään suuri depressio, mutta pohdin vakavissani, olisiko ennennäkemätön psykoosi seuraava pandemia.

 

Oli aivan tavallista julkaista kuvia natsipuolueen näytöksistä ja etenkin Stalinin ajan ilmiöistä maininnoin ”joukkopsykoosi”. Tuo nimitys ei tarkoita juuri mitään. Ympäri lajien meitä eläimiä liikuttelee parvikäyttäytyminen. Kalat, linnut ja hyönteiset syöksähtelevät näennäisen päättömästi ja luonto-ohjelmien kuvat monen miljoonan linnun parvesta, joka pakenee esimerkiksi laukauksen ääntä, eikä sellainen tarvitse mitään psykoosia selittäjäkseen.

 

Mutta silti: kun ajattelee eräitä Trumpin ajan ilmiöitä, Brexit-menoa ja Ruotsin suhtautumista nykyiseen pandemiaan, eikö mieleen nouse ajatus rinnakkaisesta lumetodellisuudesta, jonka valtaan hyvin suuret joukot ovat joutuneet.

 

Näin lääketieteellisesti täysin sivistymättömänä ajattelen sanaa ”psykoosi” monien tuomarikollegojeni tavoin. Jos ihminen näkee olemattomia tai kuulee ääniä, esimerkiksi puhetta, jota kukaan muu ei kuule, hän on ”psykoottinen” ja siten syyntakeeton. 

 

Muistan eräänkin murhajutun, jota käsittelin tuomarina.  Jeesus oli, kertoi syytetty, kävellyt veden yli heidän laiturilleen saunailtana ja sanonut hänelle, että kurista vaimosi ja työnnä ruumis veteen.

 

Oikeudenkäynnissäkin hän valitteli tapahtumaa ja suri pitkäaikaista elämänkumppaniaan, mutta minkä hän mahtoi, kun Jeesus käski.

 

Katsoimme hänen olleen rikoslain tarkoittamalla tavalla ymmärrystä vaikka, ja hän päätyi siihen tarkoitukseen varattuun mielisairaalaan.

 

41 kommenttia:

  1. Joillekin ihmisille on ilmestynyt enkeli jotakin viestiä tai ohjetta tuomaan.

    Pitäisikö olla huolissaan, kun mulle ei ole ikinä ilmestynyt mitään? Olenko liian syntinen, jota ei pelasta enää mikään? Toisaalta aika itsekkäästi pidän itseäni kuitenkin aika kunnollisena kansalaisena, vaikka jotkut taitavat olla aika raivona mulle joistakin mielipiteistäni. Ihan sama, EVVK.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin nyt kukaan raivona on ollut. Sehän olisi hieman liioiteltua kun ihan tuntematon henkilö on kyseessä. Korkeintaan jotkut ovat hämmästelleet sitä, miten sellaisiin mielipiteisiin kukaan järkevä ihminen päätyy.

      Poista
    2. Julkisesti mielipiteesi ovat ilmeisesti erilaiset kuin esiintyessäsi täällä väärällä, jonkun toisen ihmisen nimellä. Kaikki oikeat Toipilat saavat kärsiä takiasi.

      Poista
  2. Pitkään olen varoittanut läheisiäni siitä, että vielä jonakin päivänä, ehkä omana elinaikanamme, ilmastonmuutos aiheuttaa pienenpienen niksahduksen ekosysteemissä ja sen seurauksena täysin ennalta-arvaamattoman katastrofin. Onkohan liioittelua sanoa, että tämä nykyinen virus olisi ennakkoa siitä, mitä vielä tuleman pitää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri joukko matsäntutkijoita ovat samaa mieltä siitä, että maapallon ilmaston lämpötila on vaihdellut rajulla, mutta säännöllisellä syklillä 800 000 vuoden aikana. Kylmät ja lämpimät jaksot ovat seuranneet toisiaan sadantuhannen vuoden välein.

      On aivan turha pelätä ilmastonmuutosta, koska sille on olemassa aivan luonnolliset syyt.

      Poista
    2. Toipila, tuo kaikkitietävä kypäräpastori...

      Poista
    3. Ihan luonnolliset syyt, kuten Toipilankin välillisesti tai suoraan ilmoille päästämät kasvihuonekaasut. Aivopieruja ei lasketa.

      Poista
    4. "Tieteellinen ilmastonmuutos" ei rajaa ilmastoon vaikuttavia tekijöitä. Kun taas "poliittinen ilmastonmuutos" näkee vain ihmisen syypäänä ilmastonmuutokseen.

      Poliittisen ilmastonmuutoksen propaganda hiilidioksidista pahiksena on mennyt ällistyttävän hyvin läpi eri valtioiden hallituksiin ja niiden aloittamiin suoranaisiin hullutuksiin.

      Poista
    5. Hyvin olet ominut tuon ilmastouskonnonkin, Toipila.

      Poista
    6. Ongelmana tässä ilmastokeskustelussa on se - lainaan Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeriä Petteri Taalasta – että "suuret ja pienet asiat mennevät sekaisin".

      Ei ilmastonmuutos ole vedenpaisumus, joka tulee yhdessä yössä. Vaikka merenpinta alkaisi nousta sentin vuodessa, siinä ehtii hyvin siirtyä muualle. Ihan niin kuin aina on tehty ja tehdään edelleen.

      Suomeenkin alkoi muuttaa ihmisiä ilmastonmuutoksen houkuttelemina jääkauden jälkeen.


      Poista
  3. Näissä maailmanlopun kriisien käsittelyssä on hyötyä suhteellisuudentajusta.

    Ilman rokotteita ja muita lääkkeitä taudit riehuisivat keskellämme aivan eri volyymilla kuin nyt. Jopa koronavirus, niin kauhea kuin onkin, olisi vielä vuosisata pari sitten kärsitty pois ja myöhemmin muisteltu kuten nyt vaikkapa espanjantautia.

    Vielä isovanhempiemme aikaan tuberkoloosi tappoi meillä väkeä tuhansittain vuodessa. Koronasta poiketen se tappoi parhaassa iässä olevia nuoria - oma mummoni ja myöhemmin jopa isäni olivat vuorollaan Päivärinteellä, mutta paranivat.

    Korona on paha, mutta se talttuu rokotuksilla. Ja kuinka paljon enemmän ihmisiä kuolee nälkään tai peräti toistensa tappamina kuin koronaan ja muihin tauteihin?

    Mitä tulee joukkopsykoosiin, niin ihminen on laumaeläin ja se selittää kaiken. Myös Trumpin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koronavirus olisi kärsitty pois jopa 30 vuotta sitten. Geenitekniikka on ollut vasta ehkä vuosikymmenen sellaisella tasolla, että voidaan tehdä päivittäin kymmeniätuhansia geenitestejä taudin toteamiseksi ja analysoida sen muuntumista operatiivisen päätöksenteon edellyttämällä nopeudella.

      Poista
    2. Tavallaan tähän vastaten ja Kemppistä lainaten: "Ruotsin suhtautumista nykyiseen pandemiaan..."
      Ehkä Ruotsin tapa toimia onkin ollut paras tapa. Katsotaan loppuvuonna.

      Poista
    3. Mikä siellä Ruotsissa nyt sitten olisi mennyt paremmin kuin meillä? Luulo nopeasta laumaimmuniteetista kuihtui alkuunsa. Kuolleita huikeasti enemmän kuin meillä. Terveydenhoito kriisissä. Missä se "paras"?

      Poista
    4. Laumaimmuniteetti. Otetaanpa Yhdysvallat esimerkkinä. Reilu 106 miljoonaa jo sairastanut koronan ja päivittäin noin 800 000 sairastuu. Muutamissa osavaltioissa jo 60% sairastanut koronan, joten epidemia olisi näin ollen kuihtumassa tietyissä osissa maata jo ilman rokotteiden vaikutusta.
      Noilla luvuilla Yhdysvalloissa on laumaimmuniteetti saavutettu piakkoin.
      Kuolleista sen verran että mielestäni huonot karsiutuvat pois. Ei missään kannata koko maan taloutta suistaa raiteiltaan asettamalla vanhukset etusijalle.

      Poista
    5. ABC äsken:
      COVID live updates: US surpasses 90,000 deaths in January - January has been the deadliest month since the pandemic began.

      Poista
    6. Outoa tässä on itse asiassa se, ettei koronan vastustaminen ole johtanut merkittävästi pahempaan tulokseen kuin Ruotsin ja USA:n malli. Niissä talous on kärsinyt pahasti eikä meille ole käynyt sen huonommin, vaikka olemme olleet päättäväisempiä. Säästetyn ihmishengen hinta on loppujen lopuksi ollut ihan siedettävä.

      Nyt, kun rokete on, ja sillä saavutettava laumaimmuniteetti on näköpiirissä, olisi moraalitonta lopettaa koronan aktiivinen vastustaminen. Sillä konstilla nollattaisiin saadut tulokset, ja uhraukset jäisivät turhiksi.

      Poista
    7. Kysyn vaan. Oletko valmis?

      Poista
    8. Yhdysvalloissa on jo kauan sitten suiistettu talous raiteiltaan asettamalla vanhat ukot (=kapitalisti kätyreineen) etusijalle.

      Poista
    9. ABC äsken:
      COVID live updates: US surpasses 90,000 deaths in January - January has been the deadliest month since the pandemic began.
      ---------------------------------------------------------

      Omaisuuden uusjako + sästetyt kustannukset huonoimman aineksen poistuttua jne

      Poista
    10. Julkisen vallan asettamista rajoituksista suuri osa on sellaisia, että ihmiset toimisivat itsesuojeluvaistonsa takia ilman niitäkin pitkälti samalla tavoin. Tämä tekee myös rajoitusten todellisen taloudellisten vaikutusten arvioimisen todella vaikeaksi.

      Poista
  4. Millähän pätevyydellä Koneen toimitusjohtaja diagnostisoi kollektiivisia ryhmiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liittyy isojen hissijärjestelmien ohjauksen perusteisiin. Ei pelkästään insinööritekniikkaa, vaan myös isojen ihmisjoukkojen käyttäymistä. Eli kollektiivisia ryhmiä.
      Myös yksilöitä. Mitä yhteistä on huipputekniikalla ja hotellin hississä hyppivällä siivoojalla? Jos tiedät vastauksen, niin ymmärrät yhteyden.

      Poista
    2. Hississä siivooja tekee mulle ihan muuta ...
      Ymmärrän, kyse on ns. valaistumisesta, arkitietoisuuden ohittavasta tajunnantilasta, jossa hissillä on välinearvo jos toinekin.

      Poista
  5. "Shared paranoid (t.psychotic t. delusional)disorder l."folie a deux".Ei Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen(APA)mukaan sisällä uskontoja.Tämä lieneekin käytännön kannalta järkevintä.

    VastaaPoista
  6. Genom gallret naapuri tiiraa/kestääkö Dannevirke./Joillakin pahasti päässä viiraa,/lyö sioiksi taudin Kirke.

    VastaaPoista
  7. Rovaniemen käräjillä 80-luvulla Posion piirin nimismies syytti ns. rintamamiestalossa yksin asunutta miestä kotirauhan rikkomisesta. Istunnossa kysyin mieheltä, miksi hän oli häirinnyt naapuria soittamalla tälle öisin puhelimella. Mies kertoi, että naapurin lapset olivat usein mekastaneet hänen talonsa vintillä ja näyttäneet lampulla valoa alakertaan, missä mies oleskeli.

    Suuntasin katseeni istuntosalin kattoon ja sanoin ihmetteleväni, miten valo näkyy katon läpi. Mies sanoi, että sitä hänkin ihmettelee. Arvelin miehen näkevän harhoja. Tähän mies sanoi, että sitten hänet saa viedä saunan taakse ja ampua.

    Kihlakunnanoikeus jätti saman tien syytetyn ymmärrystä vailla rangaistukseen tuomitsematta. Tuomion julistettuani sanoin miehelle, että älkää enää soitelko naapurille häirintäsoittoja. Ratkaisusta en ilmoittanut Lääkintöhallitukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli rivitaloasunnossani 90-vuotias naapuri, joka aloitti sillä, että varastin hänen pienestä perunapellostaan perunoita ja vadelmapensaasta vadelmia, minkä seurauksena hän kaivoi rajalle puoli metriä syvän ojan (ihan itse!) ja istutti tiheän pensasaidan. Sitten hän huomasi oravien tehneen reikiä hänen saunansa kattoon, minkä seurauksena sauna ei lämmennyt. Senjälkeen hän keksi minun varastaneen hänen avaimensa ja käyvän hänen asunnossaan varastelemassa tavaroita, mikä johti siihen, että hän alkoi hakata toistuvasti väliseiniä ja lopulta ikkunoitanikin. Häiriköinti meni niin pitkälle, että oli kutsuttava paikalle viranomaiset, jotka saivatkin hänet sairaalaan rauhoittumaan ja lopulta palvelukotiin asumaan. Varastetut avaimet löytyivät myöhemmin hänen sadetakkinsa taskusta.

      Poista
  8. Brexit ja lumetodellisuus?

    Mietin tässä, että noinkohan se brexit pitkän päälle oli huono ratkaisu? Siis briteille itselleen, jotka tuon ratkaisun tekivät.

    Vastoin mm. mediassa etukäteen laajasti levitettyä ja varmaa tietoa Brittein saaret eivät ole uponneet Atlantiin brexitin nyt tapahduttua. Elämä siellä jatkuu varsin normaalina edelleen. Töissä käydään ja teetä juodaan.

    Toki sielläkin korona riehuu valtoimenaan, mikä on tietenkin Trumpin ja brexitin vika, tottakai. Mutta toisaalta - rokotukset ovat briteissä aivan eri vauhdissa, kuin mitä ne olisivat EU:n johdolla ja EU:n "koordinoimina". "Elvytysvälineessäkin" britit säästivät 80 miljardia jo heti tämän ensimmäisen paketin kohdalla. Ja jatkopaketteja seuraa ...

    Maailma joskus heittelee niin, että on mahdollista sekin, että kun brexit nyt aiheuttaa Brysselissä lähinnä turhautunutta raivoa ja vihaa, se saattaa joskus aiheuttaa Euroopassa vielä merkittävää kateuttakin.

    Brxit syntyi siksi, että EU meni itegraatiossaan ja vallan keskityksessään liian pitkälle. Paljon vähempi olisi briteillekin riittänyt yhteismarkkinoiden etujen saamiseksi. Ei siihen liittovaltiota tarvita. Ja keskitetystä GOSPLANista saattaa joskus olla jopa pientä haittaa joidenkin aiempien kokemusten mukaan.

    Sama rukiinkylvöaika ei sovi kaikille etelästä pohjoiseen. Yhteisvastuu ei ole kenenkään vastuu.

    Arvelen, että EU:n ja Suomenkin toivo siinä sivussa on siinä, että EU-integraatiossa ymmärretään ottaa "pari laakia pakkia" sen sijaan, että ajetaan yhä syvemmälle kohti keskitettyä velka-, tulonsiirto- ja byrokratiaunionia.

    (Työjärjestyskommentti: Tarjoan kohteliaimmin tätä täydentävää näkökulmaa siksi, että asioiden yksinkertaistamsessa ja mustavalkoistamisessa ei vahingossa mentäisi turhan pitkälle. Eri mieltä sopii kovasti olla. Mielellään perustellen, mikäli mahdollista.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että Euroopasta tulisi liittovaltio USA:n tapaan. Kohtalaisen hyvin ne sielläkin pärjäävät poislukien rasismi, yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja huonosti koulutetut tomppelit.

      Poista
    2. Minua hämmästyttää suuresti se, että vaikka Britannia ehti jo erota EU:sta, niin siitä huolimatta sieltä pääsee edelleen ihan vapaasti Suomeen!

      Vaikka tulijat tuovat superkoronaa, niin ei kuulemma voi estää ihmisten tuloa eikä määrätä pakkotestiin tai edes karanteeniin!

      EU:n ulkopuolelta tullaan siis kuin hollitupaan, mutta sen sijaan Ruotsin ikivapaa raja Tornionjoella pannaan kiinni tuosta vaan.

      Jokin tässä ei nyt täsmää. Kertoisiko joku mikä?

      Poista
    3. "...paved paradise and put up a parking lot. In Kent."

      Poista
    4. "Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että Euroopasta tulisi liittovaltio USA:n tapaan."

      Jos EU:n tulevaisuudenkuva on uusi USA, en itse ole kauhean innostunut siitä visioista. Puolet kansasta USA:ssa on paitsiossa vailla tulevausuudennäkymää, eriarvoisuus, kehno terveydenhoitosysteemi ja koulutus, BLM, Antifa ja äärioikeisto riehuvat kaduilla. Ja kaikki aseineen.

      USA:n parasta ennen -päivä on tainnut jo mennä?

      Kuitenkin USA:n osavaltiot ovat paljon itsenäisempiä monessa suhteessa kuin EU:n jäsenmaat nyt. Siellä mm. ei toisia osavaltoita beilata. Ne voivat rauhassa mennä konkurssiin ja siksi ne vastaavat paremmin omasta taloudestaan. Ei ole moraalista hasardia Kreikan ja Italian tapaan.

      Samoin keskusvalta USA:ssa ei sekaannu jokaiseen nippeliin, vaan osavaltioilla on edelleen laajasti omaa lainsäädäntöä ja päätösvaltaa omiin asioihinsa. Ei ole direktiiviä siitä, miten kalkkunat on kuljetettava, jne. ;)

      USA:n liittovaltio ei ole "alati syvenvä ja levenevä".

      USA on tavallaan vapaiden osavaltioiden liitto siinä, missä EU pyrkii kaikkea keskitysti ohjaavaksi "byrokraattisyhteisvastuulliseksi pakkovaltioksi".

      Joten miten olisi sokean ja pidäkkeettömän liittovaltiohypen sijaan ajatus: "Vähemmän EU:ta ja mutta parempaa EU:ta"?

      Poista
  9. Trump ei ole syyllinen Englannin kauheaan koronatilanteeseen eikä täkäläisen persujoukon harhoihin. Sateenkaarta ei voi ymmärtää mustavalkoisena, eikä myöskään harmaaskaalalla. Hupaisaa briljeerausta kadotetun älyn kustannuksella.

    VastaaPoista
  10. EU:n ”elytyspaketti” 750 miljardia on aivan liian pieni, jotta se elvyttäisi yhtään mitään. Pelkästään Italian valtionvelka on noin 160% maan bruttokansantuotteesta eli kohta abouttirallaa noin 3.000 miljardia. EU:ssa on paljon muitakin eurojärjestelmässä itse itsensä vaikeuksiin ajaneita maita.

    Elvytyspaketilla on ilmeinen tarkoitus nopeuttaa liittovaltiokehitystä. Sen jälkeen Suomen asioista päätettäisiin muualla kuin Suomessa. Pahimmassa tapauksessa tänne tulisi Italiasta joku mafiataustainen komissaari määräämään meitä. Benvenuto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi se mafiakin kuin toipilan hengenheimolaiset...

      Poista
    2. Toipila on taas salaliittoteorioidensa orja. Elvytyspaketin liittovaltiokytkös on hänen omassa todellisuudesta irtautuneessa höyryisessä päässään. Kärsitkö paranoiasta?

      Poista
    3. Kannattaa lukea mm Vesa Vihriälän blogi 25.1.2021 "Vielä rautalankaa elpymisrahastosta".

      Vihriälä toteaa mm ..."EU:n finanssipoliittisen integraation tiivistämistä ylipäätään kannattavat maat ja instituutiot halusivat käyttää tilaisuutta hyväksi tällaisen integraation edistämiseksi."

      Toisin sanoen kyseessä on tietenkin liittovaltiokehityksen nopeuttaminen hyväksikäyttämällä nykyistä taloustilannetta.

      Poista
    4. Hyvää kehitystä!

      Poista
  11. Kaksi reunahuomautusta

    1) autoimmuuni ei ole tauti vaan järjestelmien keskustelua (jos olet liikaa minua, minä...).
    Toki medisiinassa reumaa ja yhä suurenevaa osaa oireryväksistä on alettu kutsua autoimmuunitaudeiksi, mutta käsitteellisesti se on yhtä suuri virhe kuin mainita viruksia eläviksi: virus on kuollut niinkuin heroiini ja elävä syö sitä kuollakseen

    2) Kun käsite mielenterveys lanseerattiin, menetti psykiatrian erikoisala lääke"tieteessä" paljon, koska enää ei ole voinut tutkia ja hoitaa sairauksia (psykoosi on aivosoluverkon risteysaseman autoimmuuni-ilmiö, dopamiinikatastrofi) vaan terveyden häiriöitä - Freud hymyilee vinosti Berggassen päällä taivaassa - tai alla helvetissä.

    Näin psykoosi ei enää ole psykoosi ja näiden häiriöiden hoidosta olemme saaneet viimeisten päivien aikana lukea evoluutiopsykologista selitystä ihan nokko (kts esim HS, TurSa)

    Onneksi valtionmielisairaaloissa (Mustasaari, Niuvanniemi) on järki säilynyt niin potilailla, hoitajilla kuin laitosmiehilläkin (lääkäreistä ei niin tiedä).

    Niissä näitä Jeesuksen perässähiihtäjiä ja tapapiruja pidetään täysin Euroopan Neuvoston Kidutuksen Vastaisen Komitean (CPT) normien vastaisesti "määräämättömiä aikoja".

    Yksi ongelma KONE oy:n johdon kauhuksi jää: Sed quis costodiet ipsos custodes ("Kuka vartio vartijoita").

    VastaaPoista
  12. Pandemiatilanteeseen ei pidä soveltaa perinteisiä talouden oppeja ja selkäytimestä tulevia reaktioita, mediassakaan. Yksi esimerkki: viime keväänä tyrmättiin vessapaperin ja saippuan tavanomaista runsaampi ostaminen järjettömänä. Perusteluna oli se tavanomainen eli että ei tuo tavara kuitenkaan kaupoista lopu. Mutta eihän sen pelosta toki ollut kyse, vaan siitä hyvin perustellusta pelosta, että kohtapuoliin ei itse kauppoihin pääsekään. Ja näinhän sitten kävikin. Eli noiden tuotteiden ostaminen oli täysin rationaalista käyttäytymistä ja osoittautui kevään mittaan erittäin järkeväksi, etenkin yli seitsemänkymppisillä. Typerä media vain toimi ymmärtämättä itse tilannetta, ja asiantuntijoiksi otetut vanhasta muistista säestivät. Tai sitten toimittajat eivät keksineet muuta kysyttävää kuin se vanha tuttu tavaran riittäminen.

    VastaaPoista