Sivun näyttöjä yhteensä

12. tammikuuta 2021

Heikko esitys



 

Päivän tapahtumat esitetään tekniikkana. En mainitse nimiä, mutta esimerkiksi vuonna 2000 koko joukko professoreita painotti, ettei sisältö kuulu Teknilliselle korkeakoululle. Meillä tutkitaan vain viestien välittämistä.

 

Nuo itsetietoiset henkilöt ovat joko kuolleet tai läkähtyneet omaan viheliäisyyteensä.

 

Mutta otsikolla ”tietojenkäsittely” toimi todella asiantuntijoita, jotka kieltäytyivät edes kuuntelemasta puheita pääsystä verkkoon (right of access) ja yksityisyydestä (privacy).

 

Runsaat sata vuotta sitten Haber ja muut kemistit kieltäytyivät kuuntelemasta sellaisia, että kemistillä olisi jotain tekemistä sen asia kanssa, mihin ja miten heidän kehittämiään yhdisteitä käytetään, ja valmistivat myrkkykaasuja sotilaskäyttöön, synteettisiä räjähdysaineita ja saatuaan suurin juhlallisuuksin Nobelin palkinnon tuottivat etenkin SS-järjestön tilaustyönä mainion syanidikaasun, jota alettiin heti käyttää.

 

Trump on kuin Jeesus. Molemmat olivat some-mestareita. Molemmat saivat vihat niskaansa ja rangaistuksen kansanjoukkojen villitsemisestä. Molemmat menestyivät levittämällä sanomaa, jonka sisällöstä ei saa varsinaisesti selvää.

 

Ennen kuin luin ”Make America Great Again” en ollut tullut ajatelleeksi, ettei America olisi Great. ”Minä olen tie, totuus ja elämä” on helvetin hyvin sanottu, mutta totta puhuakseni en tiedä, mitä se tarkoittaa.

 

Kerran suomensin some-viestintää, La Carmagnolen ja sen toisen vallankumouslaulun (Ca ira), jossa ulvotaan, että aateliset lyhtypylvääseen. Löytyvät muuten levyltäkin. Giljotiiniin haluttiin kuningatar Marie Antoinette, ja näin myös kävi. Ja jos haluatte, osaan laulaa kaikki säkeistöt ”… vannomme sen, on pois punapaitojen saasta ja herjaus Herran syöstävä syntymämaasta…”

 

Edellä on sana ”kuin”. Haen vahvaa muotoa väitteelleni, ettei ihmisten ja yhteisöjen asioita ratkaista vertailemalla tilanteita ja tekniikkaa. Pommin asettajan rangaistusta ei vähennä tieto, että sytytin oli taitavasti suunniteltu.

 

Päivän puheenaihe on valmiiksi vino: suuryhtiöiden toiminnan poliittisuus tilanteessa, jossa Presidentin todellisuudentajun pettäminen on jo nostanut kysymyksen, kenellä pettää seuraavaksi. 

 

Miten Facebook ja Twitter ajetaan nurkkaan, kun niiden vastaus on sama kuin ennen tykistön viestimiesten: en minä mitään tiedä; minä vain kelaan.

 

Päättäjiä pitää painostaa esimerkiksi marssimalla huutelemaan sinne missä heitä on koolla. Päättäjien toiminnan estäminen väkivallalla on kapina tai vallankumous, riippuen siitä, onnistuuko se vai ei. Suomalaisen juristin – tarkoitan itseäni – mieleen tulee Trumpin mellakkaan johtaneesta menettelystä rikosnimike maanpetos.

 

Viesti, siis esimerkiksi Twitter-teksti voi olla polttopullo. Se ei ole sananvapausasia, että räjähtäviä nesteitä ja myrkyllisiä kaasuja ei saa käsitellä niin kuin haluaa, vaan ainoastaan luvallisesti ja määräyksiä noudattaen.

32 kommenttia:

  1. Trumpin vertaaminen Jeesukseen on kyllä aika paksua juttua, jonka moni saattaa käsittää aivan väärin.

    Jotta vertaus osuisi aivan napakymppiin, niin vielä puuttuu Trumpin ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus.

    VastaaPoista
  2. Jakelualustat ovat ilman muuta se pullonkaulakohta, jossa rikolliseksi luokiteltujen mielipiteiden ja viestien sensuuri voidaan teknisessä mielessä suorittaa.

    Haaste on vain siinä, että kun viestejä liikkuu miljardeittain, millainen on se algoritmi, jolla sananvapauden raja missäkin maassa ja poliittisessa tilanteessa vedetään. Mikä viranomaistaho kykenee tuon homman laillisuutta valvomaan ja estämään sen, että ao. sensuurikone ei samalla tee omaa tai joltakin taholta toimeksi saamaansa poliittista vaikuttamista?

    Kannattaa huomata, että nuo somealustat on nimenomaan tehty sitä varten ja niiden miljardivoitot perustuvat nimenomaan siihen, että ne vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin ja mm. ostokäyttäytymiseen. Ja äänetyskäyttäytyminen on "ostamista" sekin. Ihmisten manipulointi on niiden ydinosaamisalue.

    Tietysi voidaan jatkaa sillä linjalla, että sensuroidaan totaalisesti tietyt henkilöt, virkamiehet, puolueet, jne. pois riipumatta siitä, käskevätkö vai kieltävätkö he ao. viestissään heittämästä polttopulloja. Se on kätevää ja helposti tehtävissä, kuten nyt olemme nähneet. Ja tuttua rutiinia diktatuurimaissa.

    Aivan ongelmaton rasti tämä siis ei juridisesti ole, jos jostakin oikeusvaltioideasta yritetään samalla pitää kiinni. Veikkaan, että tämä teema puhuttaa vielä pitkään.

    VastaaPoista
  3. "Demokratia" - mitä tahansa sanaa käyttävä sillä tarkoittaakaan tai mihin sanoja sitä soveltaakaan - on aina ollut kriisissä.

    Kuninkaita ja keisareita on laitettu hassu lätsä päässään jakkaralle istumaan "demokratian" jälkeen.

    Kriisiytyminen on mahdollistanut ainakin osittain vallan hajaantumisen.

    Kaikissa maissa erilaiset korporaatiot ovat saaneet yhä enemmän valtaa ja poliitikot ovat tulleet niistä riipuvaisemmiksi.

    Kampanjoiden kalleus ajaa hakemaan tukea isommilta korporaatioilta, osa pääsee tai joutuu korporatioiden palvelukseen "kasvamaan korkoa" ja jossakin vaiheessa tulee uusi tehtävä jostain muualta.

    Suurissa maissa "aseteollisuus" on iso toimija tässä suhteessa.

    Lainausmerkit siksi että kyse on usein suhteellisen pienten komponenttien tai esim. ohjelmistojen toimittamisesta ja niiden ympärillä pyörivistä "palveluista". Samoin palvelinkeskusten ja niihin liittyvän teknologian sekä erilaisten verkkojen toimittaminen tai ylläpito on tiukasti sidoksissa tähän samaan kuvioon.

    Perinteistä tykkien valua tai laivojen rakennustakin on, mutta nekin ovat nykyään "verkkojen" komponentteja tai osia.


    Valuutta sekä rahoitukseen liittyvät järjestelmät ovat koko ajan yhä suurempi osa sodankäyntiä.

    Ovat ne olleet sitä ennenkin, mutta verkot ovat yhä merkittävämpi osa tätä.

    Valta on pahin mahdollinen myrkky, aiheuttaa hyvin voimakkaan riippuvuuden.

    .

    VastaaPoista
  4. Syaanivety oli kyllä ikivanha keksintö. Zyklon-B:n idea oli imeyttää syaanivety piimaahan helposti käsiteltäväksi. Zyklon-B keksittiin tuholaismyrkyksi 20-luvulla ennen kuin SS:stä oli kuultukaan.

    VastaaPoista
  5. "Deutsche Bank has concluded that there was no other way to end its relationship with Trump before the loans become due, other than forgiving the huge sum, 300 million."

    -- En oikein hahmota kuka tässäkin Diilissä voitti. Auttaisiko joku finanssihemmo hieman?

    VastaaPoista
  6. Netistä poimittua venäläistä huumoria:

    ”Johtuen Covid-19 matkustusrajoituksista tänä vuonna Yhdysvaltojen oli organisoitava vallankaappaus kotonaan.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperääinen on tietteski Ele Alenius, sateen sattuessa vallankumous tullaan pitämään sisätiloissa. Meillä se on keksitty.

      Täällä Radio Jerevan

      Meiltä on kysytty kumpi on terveellisempää, musta tee vai vihreä tee.
      Me vastaamme: Älkää puuttuko suurvaltapolitiikkaan, juokaa kahvia.

      Poista
  7. Viestimiesten tappiot olivat viime sodissa merkittävästi pienemmät kuin muilla taisteluosastoilla. Se tiedettiin aikanaan hyvinkin ja siksi viestimiehet laitettiin tekemään sitäkin lujemmin töitä. Se tarkoitti useiden vuorokausien valvomista johtoja vetäen ja vaurioituneiden johtojen korjausta pylväissä rintamaoloissa. Heilläkin oli aseet mukana ja joutuivat vähän väliä vastatusten vihollisen hyökkäysosastojen ja partioiden kanssa. Johtokelojen kanssa he joutuivat kirjaimellisesti juoksemaan pitkin soita ja metsiä valtavat matkat jotta tärkeät yhdeydet tulenjohdon ja tykistön sekä esikuntien ja eturintaman joukkojen välillä voisivat toimia. Radioita ei juuri ollut talvisodassa ja suhteellisen vähän jatkosodassakaan. Turvauduttiin siis puhelimiin ja pitkin lumisia metsiä vedettyihin johtoihin. Niiden tietoturvallisuus oli kuitenkin huimasti parempi kuin radion vaikka vihollispartiot koettivat katkoa niitä ja myös salakuunnella. Viestimiehet onnistuivat tavattoman hyvin tehtävissään ja valtavan pitkät kaapeliyhteydet pidettiin kunnossa vaikeissa oloissa.

    Päämajan miehet taas kuuntelivat vihollisen radioliikennettä ja kykenivät avaamaan heidän salakieliset viestinsä onnistuneesti monet kerrat ennakoiden hyökkäykset. Joskus jo pelkkä radiohiljaisuus jollakin alueella ennakoi hyökkäystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muistanut kommentoida kuvaa. Siinä näyttäisi olevan VRLK eli "Veera" joka oli kotimainen liikennevastaanotin. Sillä voi kuunnella ja lähettää etupäässä sähkötystä ja AM-puhetta. Veera oli käytössä jatkosodan aikana, ilmeisesti esikuntakäytössä. Kentällä se oli turhan raskas liikuteltava 56 kilon painonsa takia mutta on niitä varmaan ollut sielläkin. Tämä oli puolustusvoimien silloisista radioista ehkä monipuolisin ja käyttökelpoisin koska sen ominaisuudet olivat hyvät ja tarjolla oli poikkeuksellisen laaja taajuusalue. Jatkosodassakin radioiden osuus määrävahvuudesta oli tyypilliseti luokkaa 20% eli aika heikoilla olivat tältä osin viestinnässä.

      Poista
    2. Tarkistin vielä kyseisen radion ja siinä ei olekaan lähetysosaa, vain kuuntelu. Se on siis toiminut lähettimen yhteydessä vastaanottimena.

      Poista
  8. Muutama päivä sitten kokoomuksen tässä nimeltä mainitsematon edustaja puolusteli Lapuanliikkeen toimintatapoja sillä, että hehän sentään torjuivat kommunismia. Eräässä toisessa puolueessa vastaavia tapauksia näyttää olevan enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpähän Aatukin. Paitsi välillä.

      Poista
  9. Näitäkö niillä lääkkeillä on aikaansaatu vai minkä vuoksi niitä ollaan täällä suositeltu, meinaan vaikuttavan tuntuisivat. Ei se lääkeoppi ole sillä kuitattu että kiljaistaan jotain sinne päin ja leikitään ihmislääkäriä vaikka ollaan valelääkäriä (tai sll) vähän kuten olisi juuri tuo kuvan viestivehje ja puhelisi sille että soita siri akkaselle että laittaa pyttipannua ja saunan lämpiämään. Eikä olisi sähköäkään. Vähän kuten työvoimatoimistossa. Josta ei saa lääkkeitä, ei ainakaan jos töitä lääkkeeksi työhulluuteen koittaa hommata.

    Muuten, Harkimo oli tuossa huolissaan (kirjoittikin) alle 25 vuotiaden työttömyyden noususta vaikkei se ollut noussut viime vuonna kuin 111 %, satayksitoista prosenttia suomeksi. On se kumma, menis itte hampurilaisia myymään ja näyttäs että mäki osaan ja pärjään vaikken kolumneista ymmärrä enempää kuin töistäkään. Kumma heppu, vaikkakin pitää jääkiekosta joten suurmies. Ei kyllä hammaslääkäri. Oikeassahan hän on, töitä tarttis tehä, että eikös se alkas oleen aika valtion puuttua asioihin ja panna palsta pystyyn, olis käyttöä. Ainakin oikeastipoliitikkoihin ja joustotyönantajiin tämä voisi upota kuin mätään mummoon.

    Vaan sepä se esineiden internet. Minne saakka emme näe? Olemme monin ja tarkoin tutkimuksin tietävät vekottimien toiminnat vaan entäs immeinen ite, kun yksittäisen kuluttajan käyttäytymistä ei voida ennustaa? Kyllä siinä olisi hyvä olla painokkaampi ja perusteellisempi ja viranomaisten kerätä puolueetonta, lahjomatonta tietoa jota voitaisiin käyttää helpotusmallien suunnittelussa. Voidaanhan moottoritienkin kannattavuus laskea, säätiedotukset ovat pitkän kehityksen tulos ja vaikka mitä muuta vielä.

    Kelirikon keskeltä I. Hallantie

    VastaaPoista
  10. Trump! You're fired.
    "Pim, olet hypnotisoitu."
    Akuhan se. Rumppasen Aku.

    VastaaPoista
  11. Olen koko aikuisiän ajatellut, että Jeesuksen sanomaksi esitetty lause sisältää pienen mutta sitäkin hurjemman käännösvirheen. Tekstejähän on käännetty ja kaulittu sieltä alusta alkaen. Eli siis: "Minä on tie, totuus ja elämä." Noin siinä on järkeä.

    VastaaPoista
  12. Blogisti kirjoitti jo joskus vuosi sitten Trumpin vaarallisuudesta ja jopa aseellisisten mellakoiden mahdollisuudesta, ja nämä suomalaiset Trump-fanit olivat loukkaantuneita natsivertauksista. Nyt Arnold Schwarzenegger puhuu suoraan kristalliyöstä. Kauhistuttaa ajatellakin, mitä olisi seurannut, jos ne Taloon tunkeutujat olisivat onnistuneet vaikkapa tappamaan jonkun, kuten olivat suunnitelleet.

    Suurimittainen kansankiihotus näköjään onnistuu tänäkin päivänä. Tarttuva tauti. Nyt jo Suomessakin on käyty käsiksi kansanedustajaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs, sehän oli alustava palaute. Taputus, että katoppas kun sääkin elät ja hengität. Ei pidä pelätä että on ymmärretty väärin.

      Poista
  13. Viimeisessä kappaleessa on itua vaikka mistään ei tule mitään ja työt tyssää seinään jos ei ymmärretä että typeryys on kiellettävä.

    Lupia ja lappuja on jo oltava sentin pinkka nytkin että saa kaksi ukkoa laitella hetekoita kasarmilla. Kyllä niitä vuoteita ilmankin voidaan nukkua mutta jos on niin että loppuunmaattuja voidaan korjata vaikka ovat tymästi särki, sellaiset teräksestä tehdyt niin ei taida olla vaihtoehtoja, täytyyhän ihmisten saada maata ja laiskotella.

    Apropos työturvallisuus - kyynelkaasu - ponneaine?

    Saumaa syntyy kuin telakalla blogistilta, parhainta jatkoa.

    VastaaPoista
  14. Kun Trump lähtee tavalla taikka toisella Valkoisesta Talosta, niin järjestääkö hän riehakkaat lähtöpirskeet vierainaan maailman johtajia kuten Kiinasta, Pohjois-Koreasta, Venäjältä ja vaikka mistä?

    Kutsut on jo varmaan lähetetty vikkoja sitten. Onko Sauli Niinistö saanut kutsun?

    VastaaPoista
  15. "Puhe on teko", sanoivat Haavisto, Niinistö ja Soini. Nyttemmin myös twiitti on teko.

    MMM...

    VastaaPoista
  16. Kemppinen kirjoittaa kuin ois kärpässieniä syönyt. Kuuluu kait ajan henkeen. Covid tartuntaa odotellessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanko tietää kuinka tiedät että juuri amanita on kyseessä? Jos Kemppinen jotain ei ole niin berserkki.

      Poista
  17. Pari tyyppiä täälläkin näyttävät olevan kovin huolissaan sananvapauden tilasta nyt kun Trumpille annettiin kenkää. Miksiköhän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pari tyyppiä täälläkin näyttävät olevan kovin huolissaan sananvapauden tilasta nyt kun Trumpille annettiin kenkää."

      Ei sulla mitään asia-argumenttia olis antaa liittyten edellä aiemmin esittämääni pohdintaan some-oligopolin harjoittaman sensuurin ja poliittisen vallankäytön juridiikasta länsimaisessa oikeusvaltiossa?

      Trump on tässä jo mennyttä historiaa, ei hän enää ketään kiinnosta, vaan kiinnostavaa on se, kuka sinut seuraavaksi sensuroi ja minkä sortin lakiin perustuen.

      Ai, ei ole argumenttia eikä kiinnosta? Selvä.

      Poista
    2. Dissata ei kuin Matias K, muut olkoot hiljaa (persujen sananvapaus)

      Poista
  18. Ad Lmnia: Zyklon B - tuhoamisleireille tarkoitetun kaasun ongelma oli markkeriaine eli pahanhajuinen lisäaine, joita käytetään ihmisten turvaksi tuholaismyrkyissä. Asiaan löytyi ratkaisu, vaikka IG Farben -ryhmään kuulunut valmistaja pelkäsi patenttioikeuksiensa takia. Asiasta on aika laaja kirjallisuus. Ensimmäinen ehdokas eli häkäjaasu oli todettu ongelmalliseksi.

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Kirkkonummen kunnantalolle on lehtitiedon mukaan ilmestynyt parimetrinen "lumipenis". Professori on tunnettu paitsi koleerisesta myös ilostelevasta luonteenlaadustaan (muistelen mm. 70-luvun Aku Ankka -esseetä). Ei kai vain...

    VastaaPoista
  21. En pysty mitenkään ymmärtämään missä Trump olisi yllyttänyt mellakoitsijoita hyökkäämään senaattiin. Viimeksi vasemmisto hyökkäsi *kongressirakennukseen* kun Brett Kavanaughin nimitystä koskeva kuuleminen oli meneillään Senaatissa.

    Lainaus muualta: "Yhdysvalloissa perustuslain 1. lisäys kieltää kongressia säätämästä sananvapautta rajoittavaa lakia. Tekno-oligarkkien harjoittamaa sensuuria perustuslaki ei siis koske, koska sensuuria harjoittaa yksityinen yritys. Oligarkkiyhtiöt ovat juridisesti internet-palvelujen tarjoajia ja niitä säätelee Communications Decency Actin luku 230. Sen mukaan yhtäkään internet-palvelun tarjoajaa ei käsitellä julkaisijana eikä se näin voi olla juridisessa vastuussa palvelun käyttäjien lähettämistä viesteistä. Käytönnössä sosiaalisen media voidaan rinnastaa puhelinyhtiöön, joka ei puutu asiakkaidensa puheluiden sisältöön."

    VastaaPoista
  22. Vieläköhän telkkari kehtaa käyttää asiantuntijanaan trumpuskoista dosenttia, joka tuloslaskennan alussa julisti Trumpin selvästi voittaneen ja nyt mellakan jälkeen heti tuoreeltaan ilmoitti, ettei Trump toki mihinkään ollut yllyttänyt. Amerikassa tämmöinen edustaisi nyt republikaanien äärilaitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni ja kellonaikoja katsoen, Trump piti puheensa vasta sen jälkeen kun nuo ääliöt olivat jo mellakoimassa sisällä.

      Poista