Sivun näyttöjä yhteensä

26. tammikuuta 2021

Enkku



 

Lukija kysyy englannin opetusta Suomen kouluissa. Luullakseni peruskoulun tiedot löytää helposti. Oma muistisääntöni on, että vanhempi poikani kävi viimeisenä Suomessa vuoden kansakoulua 1974 Kirkkonummella. Peruskoulu aloitettiin porrastetusti pohjoisesta.

 

Samassa yhteydessä saan tilaisuuden kiinnittää erittäin myönteistä huomiota opetusminiteriön entisen kansliapäällikön Jaakko Nummisen hyvin laajaan muistelmateokseen, josta oli juttu Hesarissa pari päivää sitten.

 

Kun sain, muutama vuosi sitten, kutsun käydä Sipoossa tapaamassa Nummista ja katsomassa hänen sinne siirrättämäänsä lapualaistaloa, menin vähän hymähdellen. Hymy hyytyi heti. Nummisella on siinä talossaan suunnaton arkisto, joka on aivan käsittämättömän hyvin järjestetty. Mukana ovat peruskoulu, vapaa kansansivistystyö ja ylimalkaan kaikki. Numminen oli kaikessa mukana aloitettuaan opetusministeriössä 1966 ja noustuaan nopeasti kansliapäälliköksi. 

 

Hän kertoi, miten hän oli ottanut Jukka Liedeksen hiukan empien ministeriöön virkamieheksi, ja minä kerroin hänelle, mitä asiasta oli nyt jälkeenpäin ajateltava.

 

Kustaa Vilkunan ohella hän on Suomen tärkein virkamies kaikessa kouluja ja kulttuuria koskevassa. Yksi asia, jonka hän esittää melkein omana saavutuksenaan on peruskoulu ja siihen liittyen kielten opetus.

 

Siis: englanti tuli oppikouluihin toden teolla 1941. Tyttökouluissa se oli ollut mahdollisuus jo 20-luvulla. Käytännössä vapaaehtoisen englannin opetus oli saattanut olla yhtä tyhjän kanssa.

 

Maalaisoppikoulussa, jonka satun tuntemaan hyvin, pitkä englanti alkoi 1955 ja minulle siis 1956. Lehtori (Pekka Lakkonen) oli juuri valmistunut ja hyvä. Yllättäen hän pysyi paikkakunnalla koko ikänsä. Englanti vieraana kielenä syrjäytti saksan käytännössä yhdessä vuodessa. Pitkä saksa oli muuten ollut erikoisen heikoissa kantimissa, koska viran vakinainen haltija oli niin heikko, että saksasta kirjoitettiin jatkuvasti huimaava määrä improbatureita.

 

Mutta englantia alettiin oppia heti. Hyvä olikin, koska tenttikirjat olivat meillä 1964 ja suurelta osin englantia, paitsi siis juristeilla ja teologeilla. Valtiotieteissä käänne oli erikoisen raju ja samoin filosofiassa.

 

Käänne englantiin oli totaalinen. Se heijastui esimerkiksi äidinkielessä. Luettaviin kirjoihin syöksyivät vasta nyt Tammen julkaisemat Hemingway, Steinbeck ja Faulkner, ja muistan hyvin, että J.D. Salinger oli sensaatio Kauhavallakin.

 

Opettajat keskittyivät ylioppilaskirjoitusten kannalta tärkeisiin asioihin. Kielen puhumista ja ymmärtämistä ei erikoisesti korostettu. Populaarikulttuuria ei oikeastaan vielä tunnettu. Minua opettajat saattoivat pitää keskinkertaisena oppilaana kielissä, mutta kaverit panivat minut selvittämään, mitä Paul anka tarkoitti laulaessaan salaperäisesti ”You are my destiny”. Sanakirjan omistajana osasin raportoida, että kohtalohan se on. Elokuvasta huolimatta ”jailhouse” aiheutti kysymyksiä. Muistan selittäneeni värillisen väestön äsityksiä oikeakielisyydestä, koska Aexander’s Ragtime Bandissa oli rivi ”it’s the bestest band what am”.

 

Kuva on vihkosarja, jonka isäni luki. Hän oli kirjoittanut 1944 ja pitkänä kielenä saksan. Englannin hän oppi näistä ja joutui heti käyttämän taitojaan Amerikassa ja kansainvälisessä järjestötoiminnassa (Rotary, partio).

 

Oikeasti ja ammatillisesti englantia osasi vasta nuorin veljeni, mutta hän kävikin koulunsa Tapiolassa 60-luvulla ja oli ollut vaihto-oppilaana. Kollegani Shosta (s. 1945) opiskeli väitöskirjaansa varten Stanfordissa. Ruotsalaiset olivat silloin jo kotiutuneet Kalifornaan.

24 kommenttia:

  1. 1960-luvun maalaisoppikoulussa saksa oli vielä vahva vaihtoehto. Meille sattui siihen vielä erinomainen opettaja.

    Itse luin pitkän saksan enkä ole sitä koskaan katunut. Englanninhan nyt oppii aivan väkisin ja mm. opiskeluajan oppimateriaaleista iso osa olikin juuri englanniksi. Eipä se ongelmaa koskaan tuottanut.

    Nykyisin nautin saksantaidosta mm. lukemalla aika paljon saksankielistä kirjallisuutta. Tosin pakko on myöntää se, että lukeminen, kuuntelemien ja puheen ymmärtäminen on paljon helpomaa kuin puheen tuottaminen nopeassa arjen tilanteessa.

    Osansa tuohon on ehkä juuri sillä paljon puhutulla asialla, että koulussa ei käytännön puhuttuun kielitaitoon satsattu sillä tavoin kuin kielioppiin ja kirjalliseen osaamiseen.

    VastaaPoista
  2. Omaksi kohtalokseni koitui Suomen natsimenneisyydestä johtuen lukiossa 60-luvulla pitkä saksa. Senaikaisesta kieltenopetuksesta kertonee jotain se, että kirjoitettuani virheettömän ällän ja osatessani kieltä enemmän kuin koulu vaati käväisin koulun jälkeen Saksassa, niin jouduin ihmettelemään sitä, että olinko koskaan opiskellut tätä kieltä kun en ymmärtänyt juuri mitään enkä osannut sanoa sitäkään vähää.

    VastaaPoista
  3. Mulla oli koulussa lyhyt saksa, jota oikeastaan koko luokkamme väheksyi ja minä tyhmänä muiden mukana. Kun sitten pääsin kesätöihin Hampuriin, niin olin aluksi aivan pulassa, kun en tajunnut sikäläisten puheista yhtään mitään. Jonkin ajan kuluttua sitä tottui puhuttuun kieleen ja olo helpottui.

    VastaaPoista
  4. Satuin siihen maalaiskoulujen jamaan jossa seuraavat keskikoulun luokat jo tutustuivat englantiin muiden vielä kärsiessä saksaa ja odottaessa verbiä.

    Siitä oli hyötyä. Opin pakosta yhden kiinnostamattoman kielen perusteet sekä toiseksi, säilytin kiinnostuksen englannin kieleen, jota tarvittiin pienoismallien kokoamisohjeissa. Sitä varten piti hankkia halvin mahdollinen (ja pieni) sanakirja. Yhdistelmä teki minusta luokalla hieman suositun koska osasin kirjoitella kokoamisohjeeseen summittaisen sanan tärkeän termin (esim "firewall") kohdalle. Huomautin aina että se oli vain arvaus oikeasta, jotta eivät vaatisi työstä takuuta. Sanoivat tämänkin kyllä auttavan.

    Seuraavan kerran asiasta oli hyötyä kun huomattavan huoleton lainaushimoni Helsingin kaupunginkirjastoista tuotti pitkäksi menneen palautuskasan laskuineen ja samaan aikaan ei ollutkaan armopalautuspäivää. Kortti meni hyllylle ja jouduin siirtymään ostamiseen. Hintasyistä piti löytää edullista, ja sitä oli Suomalaisen takanurkassa scifipokkarien telineessä.

    Lukemalla ja sitämukaa -- ilman sanakirjaa -- opin hahmottamaan sanan yleisen merkityksen (tässä oli ruotsista ja saksasta apua) ja muutaman vuoden kuluttua huomasin että perusteet olivat jo selvillä ja lukeminen oli ilo. Toki auttoi, että scifiä kirjoitettiin kohtuullisen helppotajuisella kielellä.

    Tänä päivänä luen mitä tahansa englanninkielistä tekstiä vaikeuksitta ja tapaan tuntemattomia sanoja ("filibuster") niin harvoin että panen oikein merkille. Ongelmanani on, jos on, että puhun tankeroa, koska kirjat eivät puhu.

    Ruotsilla tähän vaiheeseen kesti paljon kauemmin ja siihen vaadittiin ETC-lehti, ruotsalainen sarjakuva ja Jan Guillou sekä Stieg Larsson.

    Saksalla ei ole vastaavia houkuttimia. Minulle.

    Eivät kielenopettajat huonoja olleet mutta ne keskittyivät virheiden välttämiseen. Ongelma oli itse koulujärjestelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin mielenkiintoista ensimmäisellä ulkomaanmatkallani, joka sattui Puolaan, alkaa puhumaan englantia. Yhtäkkinen ahaa-elämys huomatessa, että melkoisen kootun sanavarastoni ansiosta -- ja koska mua ei oltu koulutettu välttämään virheitä -- aloin käyttää kieltä kuin soittaisin jazzia. Improvisoiden. Totaalinen ero saksaan.

      Lisäpisteet siitä, että kukaan ei kiinnittänyt huomiota ääntämiseeni.

      Poista
    2. Kas kummaa. Minä olen puhunut Puolassa aina saksaa. Milloin ne ovat englantia oppineet?

      Poista
    3. Alta viiskymppiset puhuvat englantia paremmin kuin saksaa, niin Puolassa, Tsekissä, Slovakiassa kuin Unkarissa. Noin yleisesti.

      Saksaakin tosin osataan.

      Poista
  5. Nykyään englannin kielestä on tullut vankila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä höpsö. Jos sinulle kieli on vankila, lähes kaikille muille se on tie ulos vankilasta.

      Poista
  6. Mikä natsimenneisyys Suomella muka oli? Valitsin lyseossa pitkän saksan. Muutaman kerran olen Saksassa käynyt, jopa Itä-Saksassa. Kymmenkunta vuotta sitten minua haastateltiin lyhyesti televisioon Berliinin Alexanderplatzilla ja yllättäen kieli soljui kuin keväinen puro. Muutamaa minuuttia myöhemmin tuli toinen tv-ryhmä ja halusi tietää mielipiteeni aukiolla pomppivista hyppykeppinuorista. Jouduin kieltäytymään, kun tarvittava sanasto ei kuulunut sanavarastooni.

    Meitä ilmeisesti luultiin saksalaisiksi, kun haluttiin haastatella.

    VastaaPoista
  7. Pitkän saksan lukijana vein kerran kurillani kouluun isäni Solmu Nyströmin alkeiskirjan, jota mekin käytimme. Pulpettini ympärillä oli äkkiä luokkatovereiden päitä kolmessa kerroksessa, kun käänsin esiin kuvan "Reichskanzlei". Opettaja kiirehti paikalle: "Vanha painos. Älä tuo toiste tänne!"
    "Mutta onhan täällä tämä professori Cala-Cajakin", puolustelin minä.
    Lukiossa oli Jakobssonin Saksan käännöstehtävät ja kappale Die Zigeuner. Valitus Teiniliittoon ja heti, kansanryhmän syrjimisestä. Tässähän väitetään, että pettävät herkkäuskoisia ihmisiä. Verbi "enttäuschen" syöpyi ikuisesti mieleen.
    Englanti - se oli vapauttavaa San Franciscoa ja Carnaby Streetiä. Lyhyen englannin koulukirjoista ja opetuksesta en muista mitään. Korttia pelattiin tunnilla. Lukion tuntiopettaja oli aina kipeä, ja sijaistyttösiä ravasi kiekumassa.
    Karvaranteinen Ben Casey. Siinäpä opettaja. Kunnes...

    VastaaPoista
  8. Hyvin syrjäytetty, jos saksa yhdessä vuodessa "hävisi". Minun mielikuvani helsinkiläiskakarana on että vielä 1965 tienoilla saksa oli monissa kouluissa enemmistönä paitsi meillä SYKissä. Monet joutuivat valitsemaan saksan vaikkeivät olisi halunneet.

    Heti sodan jälkeen ja 50-luvulla ei varmaan ollut oikein opettajiakaan. Äitini tuli ylioppilaaksi myös 1944. Oli lukenut jotain englantia koulussakin mutta kirjoitti pitkän saksan. Lähti kuitenkin lukemaan englantilaista filologiaa ja toimi sitten englanninopettajana, ensin Savonlinnassa 40-luvun loppupuolelta.

    VastaaPoista
  9. Olen lukenut pitkän saksan ja lukiossa latinan kurssin. Englanti oli minulla superlyhyt. Englannin kielellä olen suorittanut yhden ammattitutkinnon.
    Mutta niin vain kävi, että viimeisessä työpaikassa oli työkaveri, joka oli lukenut englantia alakoulusta asti. Kun piti suomentaa joku aika yksinkertainen teksti, hän kiikutti sen pöydälleni ja myöhemmin hehkutti kielitaitoani. Toisaalta, joskus on tuntunut, että saksa ja sanskriitti ovat yhtä yleisiä peruskoululaisen kielitaidossa.
    Kyse ei ehkä ole siitä, mitä kieliä lukee. Kyse on siitä, miten kieliin asennoituu. Looginen ja puisevan säännönmukainen saksa voi jopa olla parempi tuki kielien erilaisten rakenteiden tajuamiselle kuin englanti luovine poikkeuksineen. Tärkeää on myös päästä käyttämään kieliä oikeassa ympäristössä, oppia voittamaan puhumisen kynnys. Nykyään mennään kielikursseille, minä, köyhä tyttö menin siivoojaksi pikkuhotelliin Etelä-Saksaan. Siellä oppi tekemään töitä ja pitkää päivää.
    Koulussa pitäisi opettaa mahdollisimman monia kieliä ja riisua turha gloria kielitaidon yltä. Kielitaito on nykyaikaisen ihmisen työväline.

    VastaaPoista
  10. Meidan piti 60-luvun alussa perustella, miksi halusi pitkan enkun. Rinnakkaisluokkia oli viela keskikoulun lopussakin kolme, ja B ja C lukivat saksaa (luulen nyt etta saksanopettajille piti saada toita). Mokin likka olisi varmaan joutunut siihen porukkaan, mutta perustelu "sukulaisia Amerikassa" auttoi paasemaan A:lle. Oikeasti jokin oma halu veti. Kulttuurin imua jo?
    70-luvun loppupuolella opetin jonkin aikaa enkkua peruskoulussa Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajoilla, ja oppilaat sanoivat, etteivat tarvinneet sita, koska "Ruotsiin me kuitenkin muutetaan". Koulutoimenjohtaja oli laajaa kieltenopetusta vastaan: "Ei niitten tarvii osata kirota pellon reunalla kolmella kielella".
    Kouluruotsista on ollut todellista hyotya, vaikkei sita puhumaan oppinutkaan. Tenttikirjoja loytyi helposti lainaan. Pitkan aikaa rannikkokaupunkien yleisista kirjastoista sai Ruotsissa saksasta kaannettya erikoisalojen kirjallisuutta, vaikka nyt hevosista ja ratsastuksesta.

    VastaaPoista
  11. Muistini mukaan 1970-luvulla silloisessa kotikaupungissani Tampereella oltiin jo niin edistyksellisiä, että aloitin englanninopintoni Vehmaisten kansakoulun kolmannella luokalla lukuvuonna 1972-1973. Tuolloin opetettava aines oli mitä ilmeisimmin oppilaiden ikään mukautettua perhepiiriin, leikkeihin ja kouluun kuuluvaa sanastoa ja käsitteistöä. Vähän pidemmälle päästiin oppikoulussa. Tampereen reaalilyseoon piti vielä oikein pyrkiä. Sittemmin yliopiston englanninkursseilla nuori toivo saattoi uskoa kykenevänsä ajattelemaankin englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse menin kansakoulun kolmannelle Nokialla vuonna 1964. Englanti aloitettiin kolmannella. Luulen kyllä, että olimme asiassa ensimmäinen vuosiluokka

      Poista
  12. Minulla on ensikäden tietoa kahdesta turkulaisesta valtionlyseosta 1960-luvulta. Toista kävin minä, toista lähisukulaiseni. Saksa ns. pitkänä kielenä oli selviö. Englannin voi otta sen lisäksi "lyhyenä" kuudennelta luokalta (siis lukion ensimmäiseltä) alkaen. Niin että itseltäni se "muutos yhdessä vuodessa" meni kyllä täysin ohi.

    Saksan asema oppikoulun valtakielenä oli perua siitä useinmainitusta "vanhasta kulttuuriyhteydestä tieteen johtavaan maahan". Jatkosodan aikana (jota ehkä voitaisiin nimittää Suomen ei natsistiseksi mutta ehkäpä kylläkin natsi-Saksaa ihailevaksi) kaiken saksalaisuuden harrastus Suomessa kyllä entisestäänkin intensifioitui. Eräänlainen kulttuurinen vitkaisuus, inertia, sitten lykkäsi muutosta aina 1960-luvulle asti, jolloin vanha saksalaisuuden kulttuurinen ihailu jäi ryminällä mm. amarikkalaisen ja brittiläisen massakulttuurin maihinnousun (puhumattakaan jostain jo varhemmasta angloamerikkalaistumisesta esim. sosiologiassa) jalkoihin.

    VastaaPoista
  13. Koulut ovat pitkälti itse saaneet päättää kielivalinnoistaan tai ainakin kunnat. Pitkää saksaa olisi kai periaatteessa mahdollista valita vieläkin, mutta ei taida olla halukkaita. Lyhyetkin kielet ovat ihan minimissään. Lukiolaiset valitsevat ja kirjoittavat nykyisin vain aineita, joista heille on hyötyä korkeakouluihin pyrittäessä. Lyhytnäköistä.

    Itse luin aikoinaan pitkän saksan ja läksin sitä opiskelemaankin, mutta onneksi tulin lopettaneeksi cum laudeen. On siitä kuitenkin ollut paljon iloa. Nykyisin seuraan aika paljon saksalaisia(kin) lehtiä, kirjoja harvakseltaan. Ja virkaa täällä pikkukaupungissa saatoin hakea miehen työn perässä muuttaessani, kun lehtoraattiin kuului myös saksa, jota en sitten koskaan opettanut.

    Englantilaisen filologian opiskelu lyhyen kielen pohjalta ei ollut alussa ihan helppoa. Ystävättären kanssa luettiin kursseihin kuuluvia romaaneita (Pride and Prejudice...) sanakirjan kanssa, kirjoitettiin sanat päälle ja sitten vaihdettiin kirjaa. Siitä se lähti. "Filibusteriin" minäkin juuri törmäsin ensimmäistä kertaa ja piti katsoa suomennos.

    Jo töissä ollessani sitten opiskelin vielä phjoismaista filologiaa laudaturiin, kun se oli osaksi kotikielenä, ja mukavassa koulussani oli ruotsin lehtoreita jäämässä eläkkeelle.

    VastaaPoista
  14. 1960-luvun lopulla, kun vielä olivat Hansa ja Marinadi, käytiin kuulteni ja nähteni raivokkaita keskusteluja siitä, oliko Sallingerin käännös oikein.
    Suomentaja otti osaa keskusteluun.
    Väärin meni, äänin 6-5.

    Myöhemmin tyydyin Ahven/Kannu-nimiseen ravintolaan paitsi maanantaisin Natsaan (siellä löytyi Suomi-Rock-kärki), koska opiskelukämppäni oli vastapäätä ja isäni muinoinen sijoitus Ratakadulla asekätkennästä "velvoitti".

    Niin, Kouvolan lyseossa pitkä saksa, josta on ollut EU-tehtävissä valtavasti etua yhdistettynä ylipitkään ruotsiin.
    Esa Seppänen antoi vinkin.

    Paljon saatiin aikaan, kun britit ja gallit eivät tajunneet tuon taivaallista. Liikanen, Lipponen, Satuli ja ketä niitä nyt olikaan, Jan Storekin.

    VastaaPoista
  15. Minulla on ollut iloa ja hyötyä pitkästä saksasta, ruotsista ja lukion lyhyestä englannistakin; sitä käytännön englantiahan oppi mistä vaan.
    Saksa oli arkikieleni monta vuotta ja ruotsi sitä nykyisin. Suomeakin tulee puhuttua melkein joka päivä vaikken asu Suomessa. Venäjää opiskelin ja osasin melko hyvin; nyt se on jäänyt kuuntelu- ja lukutasolle. Internetin kautta katselen ja kuuntelen ohjelmia.
    Koulua kävin Normaalilyseossa eli siellä oli kielistudiot. Lukion aikana harjoiteltiin puhumista kieli-instituutin studiossa. Kirjekavereita oli pitkin Eurooppaa.
    Lapseni ovat monikielisiä asuttuaan eri maissa ja käytyään siellä koulua tavallisissa kouluissa kyseisen maan kielellä.
    Kouluopetukseni ei jäänyt vain omaan aineeseeni vaan toimin myös usein esim. eri kielten sijaisena.

    VastaaPoista

  16. Interfysiologisia ilmaisuja, sananrieskaa haarovälitouhuista viljeltiin Taivalkoskella käsittämättömin vaihteluin huumorin ja nasevuuden ja jos minkä sävyisinä ja sävähdyksinä. Ja enää vain signaali v.

    Kustaa Vilkuna se sanoi miespolvia sitten, että kansakoulu vei kielen. En arvaa auktoriteetitta lausua mitään, narri kun jo lienen. Maa oli väärällään sellaista naispuolista filologimaisteria että pakosta pani miettimään: mikä helkutin yliopisto kun kieltä päntätään ja lorukirjoja mieluiten muinaisskandinaviaksi luetaan. Sivilisaatiosta ei mittään.

    Sitä muuten puhuttiin jossakin siellä Susiluolan nurkilla vielä Vilkunan aikaan ja älytettiin pöytäseurueita, että ne rantakalastajat ja viljelijät tulevat juttuun sumujensaarista niiden Islannin asujain kanssa. Että niin jänskästi oli sirottunut samansortin muinaiskieltä ja samansortin arkea kiluineen kaluneineen kalassa ja peltotilkuilla ja yhteisösuvereniteetin tingissä vai millä käräjillä. Taitaa olla Tinghus eli Oikeustalo entinen Alko Salmisaaren rannassa.

    Saksasta piti lausumani. Blood and Iron elikkä veri ja rauta ja tuskin käännös vaan suoraan History Press by Katja Hoyer. FT arvio Weekend 23/24.1. Minkä saa ilman "How to spend it" liitettä köyhässä Suomessa vanhaan arkihintaan 5,90 kun normaalimaihin se maksaa 7,50 ja muoti- luksus- ja elämänkoreusliitteen kanssa.

    Bismarckista oli kyse. "Pismarkkia", muuten ja erityisesti, vilahtelee Taivalkosken puheissa narraamisen ja pussittamisen tms. terminä. Mistä lie tullut markkinalurituksesta kuten Riitun Herkon "natsuuna" sukuheimoistaan, suomalaisten huonommasta verestä.

    Luin R. Erik Serlachiuksen Oula Silvennoiselta. Siellä oli natsuuninssa, Schaumanneita Pietarsaaressa,
    sellainen professori Ossian S. joka oli noita rodunkehittäjä intoilijoita. Vaneri S:n eli siis Wilhelm S. ja Jyväskylä meikälle.
    jatk.

    VastaaPoista
  17. jatk.
    Vastakkaistakin mänttäläisille, hehän kokivat "kasvattaa" työmiehiään. Sitähän se kansanyhteisyys eli fasismi tarkoitti, R:än iskä Gösta varsinkin.

    R pääsi ajasta vielä ennen taselaajennusta eli uskossa rahan rajalliseen määrään ja että piti / SAI vastuullisesti panna tehtaiden uudistamiseen ja työläisperheiden ylisukupolviseen -isännöintiin kuitenkin. Heti kohta kun seuraava S. eli Gustaf astui ruoriin, maailma järkähti. Se oli sitten menoa. Nurinmenoa.

    Harmaat osakekirjat vohkittiin kassakaapista mutta sijalle pantiin optiota jos mitä lentolehtistä. Pakko oli mennä mukaan vaikka lavea tie veikin maailman pörsseihin. Onneksi ajoissa kuitenkin ja pääsi natsuuninsa uusnormaaliin vaivattomaan ylettömyyteen, manageriholhoukseen. Näin tätä G:tä kadulla kerran. Iso komea levollinen mies. Kohtalon merkitsemä. Kiitos suvulle sukoilemattomasta kirjasarjasta.

    Viimeinen osa työnalla itsellään Keskisarjalla. Mies rupesi kampaamaan tukkansakin. Kirja ilmestynee kohdakkoin ja olisiko siinä nuorimman polven Serlachiuksia syväkurkkuina kertomassa mitä todella tapahtui?

    Jotenkin hyvään käytökseen kuuluisi vaiteliaisuus kun pörssitornadossa itsekin. He menivät jo erilaiseen koutukseenkin, R kävi vielä Dresdenissä polyteekin ja ylioppilaselämän kurssia Akateemisessa Urheiluseurassa, mm. lätkää !

    Nykypolvi paineli niihin Scandinavian Bankeihin ja Morgan/Wallenberg kädestä pitäen opetti käytännössä sitä kuuluisaa hiljaista osaamista, joka juuri heidän aikautenaan -ja meidän- niin perinjuurisen innovaatiomullistus prosessiin rupesi ja repesi.

    Saksasta ja Bismarckista. Hänhän vei Baijerin kuninkaan, Saksin kunkun jne huutamaan Preussin kuninkaan Keisariksi ja yhdeksi Saksaksi. Versailesissa 1871. Sekin valtiotaitoa. Ettei loukkaa muita osavaltioita tekemällä tempun Berliinissä vaikka.

    Suomeakin koskettaa kun nuorsaksalaiset liberaalit (=hatkat ikiaatelin alta) valtasivat hallitusCapitoliumit joksikin aikaa ja Suomessakin mentiin F.Chygneuksen puhetta kuulemaan Kumpulan Kentälle.

    Bismarck pani rahan liikkeelle. Darmstadt Discontto Deutsche, D pankeiksi kutsuttu uutuus teollisuuden kohottamiseksi räjähti liikkeelle, ja sekin ilmaantui tänne Kumpulaan. Oikeastaan niitä D:itä oltiin aloiteltu hankkimalla lupa jossakin monista ruhtinaskunnista ja sitten vapaakaupan liitossa perustettiin toimintaa toiseen joka oli evännyt lisenssin. Ihan kuten tänään, paratiisi löytyy.

    D-pankit tulivat Ranskasta Perreire veljesten "rautatie- ja tehdas" joukkorahoitusprojekteista omine rahakkeineen. Saint Simon oli maallinen filosofi. Pitelin hänestä lyhkästä elämänkertakirjaa kädessäni just ennen Koronaa. Lainausautomaatti oli vaiti, enkä taas kerran välittänyt kerjätä säälivää ohjausta virkailijalta, joten jätin kirjat tiskille, hilkulla ettei huutanut perään että vie ottamasi hyllykohtaan. Ihan tuore filologi-korkeakoutus-koskeus siis.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  18. Sain enemmän kuin odotin - suurkiitokset artikkelista!

    VastaaPoista
  19. Btw, pääkaupunkiseudulla siirryttiin peruskouluun vasta vuonna 1977!

    VastaaPoista