Sivun näyttöjä yhteensä

19. lokakuuta 2020

Äläkää



 

Ikätoverini Pikku-Paavo juoksi äitiään pakoon ja huusi:” Äläkää äiti lyäkö.” Vanhempien lasteni jo koulun aloittanut ikätoveri vastasi isälleen asiassa, joka koski ehkä katuneen tuolin nostamista pystyyn:” Haista sinä Juhani pitkä paska.” Puhuteltu isä hymyili ylpeänä. 

 

En ajattele palauttaa mieleen joskus Summerhillin kouluun liitettyä ajattelutapaa, jonka mukaan lasten piti antaa myös ilmaista itseään vapaasti. Siinä olisivat yhdessä nyytissä vuosisatojen sotkut.

 

Useita sekunteja mietin, kuka on niin ikään koulun aloittaneen nuoren miehen mainitsema Lauri-setä. En nyt viitsinyt tarttua asiaan, mutta pidän varani. Tässä tapauksessa kysymyksessä oli täsmällinen ilmaus, isän veli. En tiedä, onko kuka tahansa vieras mies alle 10-vuotiaalle taas ”setä” ja nainen ”täti”.

 

Itse tunnen salaperäisen vahvaa vastenmielilsyyttä pelkän etunimen käyttämiseen vanhemmistani. Suorastaan vakuuttaisin, etten ole koskaan sanonut, että esimerkiksi Laila soitti, vaan ”äitini soitti”, jos siis haluan mainita asiasta vaikkapa kotona.

 

Toistakin tapaa on. Kun piti huutaa isää liiteristä kahville, jotkut huusivat ”isä” ja jotkut että ”Jaska”.

 

Jokainen kaunokirjallisuutta suomentanut tietää, että amerikkalaiset käyttävät keskustelussa toisen etuimeä melkein joka lauseen perässä, ja suomeksi se tuntuu hullulta. ”Mitä kuuluu, Mary.” ”Ei ihmeempää, Jane.” Ja terveenä on oltu, Mary?” ”Mitä nyt pientä kröhää, Jane.”

 

Otsiko esimerkki on elävää elämää. Tapa teititellä omia vanhempia oli olemassa vielä lapsuudessani, mutta lienee nyt kuollut täysin. Kolmas persoona kai voi hyvin. ”Käyks neiti täällä usein joraamassa” sanottiin muinoin, mutta tuo ”neiti” lienee kuollut kanta. Miten lienee koulussa? Meillä sanottiin ovelta:” Olisko opettaja hyvä ja antais anteeksi, kun mä myöhästyin.”

 

Kirjailija sanoo television kampanjassa hauskasti, että kielemme kaunein sana on ”myö” eli me. Entä ”hyö”? Varmaan olen useinkin kertonut, miten naapurin mummo Savossa purki sinunkaupat kanssani, kun tiedettiin, että olin väitellyt tohtoriksi. Olin ollut ”Jukka”. Nyt Lempi-mummu, joka siis ei ollut sukulainen, kysyi kahvipöydässä toista kupillista:” Ottaako hiän.” Ja siitä pitäen olin hiän.

 

Lukemani mukaan Ruotsissa pidettiin teitittelemistä joskus sata vuotta sitten röyhkeänä ja asiattomana mielenosoituksena. Kotiapulaista eli piikaa palkattaessa kuului kysyä esimerkiksi ”Soittaako Manta mantoliinia?” Ja juovukas ojensi mustunutta kättään sanoen:” Voisko herra jeesaa markalla.”

 

Sitäkin pitää kysyä joltain naiselta, onko koululuokan tai asevelvollisten jämerälle puhuttelulle vastinetta – käytettiin sinutellessakin sukunimeä. Väpi Linna oli niin hyvä, etten tältä istumalta edes muista, olko romaanin Määtällä ja Vanhalalla etunimeä ollenkaan. Muistelen että Hietanen mainittiin kerran Yrjöksi ja Koskela oli tietenkin ansainnut ihailevan lempinimen, Ville Vaitelias.

 

Olen tekemisissä erään etevän venäjän kääntäjän kanssa. Täytynee muistaa kysyä romaanin jaksoa, jossa Karenin päättää olla erikoisen kylmäkiskoinen ja käyttää vaimostaan etunimeä ja patronyymiä eli isännimeä. Sanakirjojen mukaan tämä on hyvin asiallinen puhuttelu. Onneksi en itse ole joutunut puhuttelun kohteeksi. Kullervovitsh kuulostaisi hiukan haetulta.

26 kommenttia:

  1. Eräskin yliopistoherra teki opiskelijoidensa kanssa jotenkin yksipuolisen tuntuiset sinunkaupat, kun nämä pääsivät seminaarivaiheeeseen. Mutta sitten laitoksella tuli hakuun apulaisen virka, ja ehdollepanossa vahvoilla oli muuan "kunnollisen kotikasvatuksen saanut" pohjalainen. Kun hivenen höylimpi mies tulikin lopulta valituksi, ordinarius myöntyi taas sinutteluun, entisin ehdoin.

    VastaaPoista
  2. Isäni ei koskaan sinutellut vanhempiaan. Hänen äitinsä oli opettanut oikean puhuttelutavan, mutta pikkupoikana käsitteet eivät isälleni aivan vielä olleet auenneet. Niinpä hän kerran hädän kohdatessa ja äitinsä takana kävellessään oli varoittanut : "varo vain teiksi, etten kuse sun kintuulles..."

    VastaaPoista
  3. Joku sisaruksistani oli yli puoli vuosisataa sitten kutsunut isää pellolta pihaan nimellä huutaen. Kun kylässä ollut täti-ihminen torui että ei niin saa sanoa, pitää kutsua isäksi, oli vastaus tullut lettipään kurtistuneiden kulmien alta, että kyllä saan sanoa kun se on minun isin nimi.

    VastaaPoista
  4. Urho! Hietanen oli Urho, kuinkas muutenkaan. Lahtinen oli Yrjö, sopi paremmin hänelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eräs toinen Lahtinen oli Urpo, Hymyn aviopuoliso. Lehtimoguli.

      Poista
  5. Kuulemma Yleisradion Emäntänä toimiessaan Hella Wuolijoki puhutteli "renkejään" etumillä: "kulkaa, Pekka".

    Kun hiukan myöhemmin rengit Niilo ja Pekka tekivät Emännälle pilan joka tapahtui suorassa lähetyksessä, Ex-Emäntä Hella sanoi: "jahka minä saan Pekan kiinni, niin hän saa mamman kädestä".

    (Eli siis "kuuluisat" levynrinkojaiset joissa rikottiin oletetusti levy jolla väitetysti oli "Lännen Lokari" -niminen musiikitaiteellinen esitys. Mutta kaikki ei ollutkaan niinkuin piti.
    -semmoista hauskaa silloin joskus; vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa).


    VastaaPoista
  6. Aikoinani (nuorena), Ruotsiin kun muutin, oli minulle tosi vaikeaa sinutella varsinkin vanhempia ihmisiä. Vieläkin teitittelen itseäni vanhempia (olen 68). Tuttavani (80v.) ruotsalainen ottaa loukkauksena jos joku teittittelee häntä. Täällä ovat monet nuoret alkaneet teititellä vanhempia ihmisiä. En tiedä miksi. Kunkkua puhutellaan Kungen.
    Vuosi sitten ollessani Suomen visiitillä oikein nautin kun minua teititeltiin. En oikein ole sopeutunut Hejsan-ja du-tyyliin vieläkään. Ja ärsyttää todella pelkän etunimeni käyttö jopa virallisissa asioissa.
    Muistan erään kohtaamisen Ruotsiin juuri muutettuani. Ihan vieras pikkutyttö kysyi kadulla kohdatessamme sillai jotenkin nenäkkäästi, että "Vad heter du?" Ööh! Minulle ei olisi koskaan tullut mieleenikään kysyä keneltäkään vieraalta, vanhemmalta henkilöltä siten.
    Saksassa sitten on todella tarkat säännöt teitittelyn ja sinuttelun suhteen. Tosin minulla ei ollut siellä koskaan vaikeuksia näiden sääntöjen kanssa. Ja ainakin Berliinissä nämä säännöt alkavat haparoitua.

    /EE

    VastaaPoista
  7. Kullervovitsh on hyvä ja ottaa kaffet. On siin suolasikkii kans jos hän huomaa.

    Keinomurretta. Emmä mitään kiäliä osaa. Oon niin kultivoitunu.

    VastaaPoista
  8. JK: "Muistelen että Hietanen mainittiin kerran Yrjöksi..."

    Hyvä huomio, mutta nytpä professori muistelee hieman väärin: Yrjö oli Lahtinen, jonka kehitysoppia kirjan alussa Hietasen Urho naureskeli ja epäili köyryharteisena olleensa ennen varmaan ahvena.

    Mutta yllättävän monen tuikitutun miehen etunimeä ei kerrota: Vanhalan ja Määtän ohella mieleen tulevat Lammio, Lehto, Rahikainen, Riitaoja... Honkajoki sentään esittelee itsensä korrektisti: "Sotamies Honkajoki AA1, ensimmäinen A tarkoittaa etunimeä Aarne..."

    Jostakin syystä etunimettömyys ei haittaa yhtään, pikemminkin päinvastoin. Koskelan ohella ainoa "luonteva" etunimi taitaa olla Rokan Antero...

    VastaaPoista
  9. Lapsen nimi oli Aalto ja kysyin nuorelta äidiltä, onko lapsi poika vai tyttö. Heti ymmärsin, että sitä ei olisi saanut kysyä. Olen aika varma, että Aallon ympärillä ei tule olemaan setiä ja tätejä.

    VastaaPoista
  10. Neuvostoliitosta puolueretkeltä isä toi matkamuistona balalaikan lisäksi kuvan kaltaisen mandoliinin. Balalaikka päätyi isoisälle ja mandoliinin kahdeksan kieltä virittelin duuriasteikkoon ja näppäilin sitä sylissä kaksikätisesti kaula itsestä poispäin kuin pianoa. Tuli soiteltua ainakin Jorma Panulan "Takapihan Gibraltar" ja Ossi Ahlapuron tutuksi tekemä "Maria Isabel".

    Vuosia ennen tätä isäni oli puolueen toimitiloissa pyörittänyt monistuskoneen kampea, kun siellä valtiovierailullaan käväisseelle Leonid Brezhneville haluttiin esitellä, miten tiedotustoiminta täällä sujuu. Paikallinen politrukki oli isän vieressä yllyttänyt: "Nopeammin, nopeammin!" Se kiinnostaisi tietää, oliko Kekkonen tässä paikalla.

    Näin siis tällä kertaa: monistuskoneesta mandoliiniin.

    VastaaPoista
  11. 60-luvulla suomenruotsalainen anoppini oli pöyristynyt, kun nuori radioreportteri oli teititellyt häntä, "eikö niillä ole mitään tapoja". Vieläkään se ei ole oikein käypä puhuttelu vanhempien ihmisten keskuudessa, mutta eipä sitä tarvitakaan, kun on siirrytty suoraan sinutteluun Ruotsin mallin mukaan, jo joskus 80-luvulla. Minä toisinaan nolaan itseni Helsingissä, kun sinuttelen tuntemattomia, vanhasta tottumuksesta.

    VastaaPoista
  12. Teitittely savolaisittain voi mennä myös tyyliin "Ottaako se pulloo?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sille ei tietenkään olla tarjoamassa moukkua ringissä kiertävästä viinapullosta, vaan nisua kahvipöydästä.

      Poista
  13. Hei Jukka!
    Muistin yhteisen rehtorimme joka sanoi kaikkien kuullen vaimolleen: - Älä sinä Lanamäki puutu tähän! Ja Kaisa vaikeni.
    Muistatko tämän kauhavalaisen vitsin. Eräs nainen sinutteli korkea-arvoista herraa, joka suutahti ja käski kutsua itseään "tekisi". -
    Akka ähkäisi: -Teiksi, teiksi, persees palaa!

    Lähetän taas terveisiä äidillesi. Teillä on hyvä ja lämmin suhde.

    VastaaPoista
  14. Ei liity päivän teemaan, mutta blogin lukijoita voi kiinnostaa, että parhaillaan myynnissä olevassa Seurassa on Jussi Karjalaisen mainio Kari Suomalaisen 100-vuotisartikkeli. Helsingin Sanomissa ei ollut yhtään omalla nimellä kirjoitettua Karin satavuotisjuttua, vain anonyymi pääkirjoitus. Karjalainen kysyy, oliko Kari kaikkien aikojen paras pilapiirtäjä. Vähemmän tärkeää kuin oikea vastaus on se, että kysymys on aiheellinen. Karin esikuviin kuului Daumier, ja niissä sfääreissä liikutaan.

    VastaaPoista
  15. Itsekin olen oppinut, etten koskaan puhuttele vanhempiani nimeltä. Paitsi nyt vanhemmiten, jolloin lasteni kuullen käytän ilmauksia X-mummi ja Y-pappa, missä X ja Y ovat luonnollisesti etunimet. Vasten kasvoja ei tulisi mieleenkään puhutella vanhempia etunimellä. Pelkkä heidän nimensä muodostaminen vaatii tahdon tietoista ponnistelua, niin epämieluisaa se on.

    Sedäksi puhuttelu varmaan liittyy siihen, että 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa oli tapana puhutella sinunkauppojen jälkeen vertaista miestä "veljeksi". Tällöinhän olisi loogista, että lapset puhuttelevat isänsä sosiaalisia vertaisia "sedäksi". Omat lapseni puhuttelevat sedäksi vain lihallisia setiään ja isosetiään, ja samoin enoiksi enojaan. Naapureista olen opettanut puhumaan vain "Virtasena" tai "Virtasen isäntänä". Poikkeuksena ovat tietysti kavereitten vanhemmat, jotka ovat mallia "Z:n äiti". Arabeilla tuo on muuten tavallinen ja jopa virallinen osa miehen nimeä. Ihan syystä. Lapset ovat usein enemmän tekemisissä sekä naapuruston aikuisten että lasten kanssa niin, että aikuisen nimeäminen lapsensa mukaan on yllättävän järkeenkäypää.

    VastaaPoista
  16. Blogistin otskko on selvä vihje Kalevalaan ja kansalliseepoksemme kasvatusoppaaseen:

    "Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko
    luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän!
    Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama
    ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan,
    vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi."

    Siinäpäs hyvä neuvo meille kaikille ja myös tuleville isille ja äideille. Kaltoin kohteluun jos vielä lisääntyy köyhyys niin silloin taakka on vielä kaksinkertainen. Lapsuuden köyhyys syö itsetuntoa,luo alemmuuden tunteen, joka sijoittaa sinut paitsioon kaveripiiristä.
    Se seuraa sinua myös aikuisuuteen asti, kuiskien korvaasi ettet oikein ole mitään ja et kelpaa mihinkään. Riippumatta siitä, miten monta tutkintoa suoritat tai miten hyvin pärjäät elintasokilpailun loppukilpailussa.

    Näin olen asian kokenut ja nähnyt....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos itsetuntonsa rakentaa elintasokilpailun varaan, juosta saa ja loputtomasti.

      Oman arvoni hahmotin sitä mukaa kun ne rikkaampien perheiden lapset eivät oikein pärjänneet missään. Kävin kouluni ja omaksuin ammatti-identiteetin. Enkä mittaa enää itseäni vertaamalla toisiin. Olen mitä olen, eikä minun tarvitse kilpailla kenenkään kanssa.

      Poista
  17. Tuo Kullervo Kalervon pojan nimi on jylhä ja salskea, mutta kovin huonosti tämän pojan tuntee nykypolvi.

    Olimme lähdössä Kullervon kanssa miehekkääseen Lemminkäisen hirvenhiihton, jossa kansan piti hiihtää noin 50 km Suomen niemen hienoilla hangilla. Minun tehtävä oli ilmoittaa itseni ja kaverini samaan harrastelijasarjaan olikohan M40-sarja.

    Ilmoitin nimeni nuorehkolle toimitsijatyttöselle ja "samalla kaverini Kullervon" tähän Suomen vanhimpaan hiihtotapahtumaan. Ihmetyksemme oli suuri, kun huomasimme maaliin tulon jälkeen, että Kullervo oli voittanut naisten yleisen sarjan!!

    Siunattu teknologia ja siunattu myös nuorisomme tietämättömyys kansalliseepoksestamme.

    Virhe korjattiin ja Sinisukka äijön lapsi, Kullervo Kalervon poika, sijoitettiin lopuksi oikeaan sarjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän kieltä siellä tulevassa Marsin siirtokunnassa puhutaan?

      Poista
    2. Universaalia tuloveronkieltä.

      Poista
  18. Amerikasta lie tullut se markkinointioppi että ihminen rakastaa kuulla nimeään. Tätä oman nimen toistelua saa kuunnella usein puhelinmyyjien soitellessa. Jotenkin se yhtä aikaa viehättää ja ärsyttää. Muistelen että Dallas-TV-sarjassa huomioitiin toinen esim aamulla kohdatessa pelkällä etunimellä: Bobby, Pamela, JR... Ei tarvittu lisämääreitä Hi, Pamela ... vain nimi. Se riitti.

    VastaaPoista
  19. Patronyymillä kutsuminen on kyllä tavallaan myös henkilökohtaisempaa ja lämpimämpääkin kuin sukunimen käyttö. Että kenenkäs poikia sitä ollaankaan, ja ketä yhteisiä tuttuja sitä kautta löytyy.

    Kullervovitsh nyt kuulostaa keinotekoiselta, mutta Kallen poikana vaikkapa Karlovitsh voisi hyvinkin istua omaankin suuhuni silloin kun ensimmäiset vodkapaukut kumotaan.

    VastaaPoista
  20. Aiheesta seitsemän vuoden takainen kirjoitus:
    http://kemppinen.blogspot.com/2013/07/tyo-hyo-ja-hian.html

    VastaaPoista
  21. Alankomaiden vapaustaistelun johtaja Witeliaanailhelm Oranialainent unnettin Wilhelm Vaiteliaana. Linn na tunsi historiaa, ja taisivat miehetkin.

    Hänen tunetu lauseensa "je maintiendrai" (Minä kestän tai myös Minä ylläpidän) on Alankomaiden vaakunan vaalilause.

    VastaaPoista