Sivun näyttöjä yhteensä

17. lokakuuta 2020

Käsillä



 

Joskus vieraille on näytetty seitsemän kertaa parsittu nilkkasukka. Se on anopin perua ja kertoo, että on ollut toisenlaisia aikoja. 

 

Äitini kanssa puhuttiin viimeksi eilen puhelimessa. Ja serkku lähetti kiitoksen saamastaan aineistosta, joka koski paikkakunnan nuorisoseuran suurisuuntaista Prinsessa Ruusunen -satunäytelmää, joka esitetiinsyksyllä 1946. Lähinnä värjätystä sideharsosta tehtyjä näyttämötarvikkeita oli ollut ullakolla vielä aikojen jälkeen, hänkin muisti. Prinssin miekka oli päällystetty ihan oikealla hopeapaperilla.

 

Varmaan hienoin omistamani taide-esine on villasukat, jotka sain kerran Pernaan Laimilta. Kyllä sukka syntyi omankin ikäpolveni tytöiltä kavennuksineen kaikkineen, mutta nuo sukat kertovat katsojalle heti, että sukkavartaita on helisyttänyt henkilö, jolla oli ainakin 70 vuoden kokemus tuosta työstä.

 

Ehkä ymmärrän jonain päivänä, miksi koneella ei saa syntymään alkuunkaan samanlaista. 

 

Tuollainen arkiseen käyttöön aiottu vaatekappale on ihmisen kädenjälki maailmassa ja siis samaa kunnioitettavaa luokkaa kuin elämän kaiken opettelun tuloksena syntynyt taulu Ateneumin seinällä. Karanteenivapaa rouvani tuli vähän pyörryksissä näkemästään liminkalaisen Vilho Lammen näyttelystä. Minäkin pidän ihmeenä, miten talonpoikainen raivo ja taito on siirtynyt väreiksi ja viivoiksi.

 

Tietenkin epäilen itsekin välillä, että tämän blogin kirjoitukset ja kommentit ovat yli-ikäisten horinaa, jolla ei pitäisi kuormittaa kallista kaistaa. Mutta kun näin ei ole.

 

Entiset ajat eivät olleet nykyisiä parempia eivätkä nykyiset ihmiset ole entistä heikompaa tekoa. Päinvastoin tuntuu, että ennen hyväksyttiin suoralta kädeltä ajatus, että tämä on hyvä, koska näin on ennenkin tehty. Puusta nikkaroitu ojalapio on suorastaa parempi kuin osuuskaupasta ostettu.

 

Eräs tuttu juoppo pääsi tehtaalle töihin lapionvarsia tapiseeraamaan. Hänen työnsä oli siis liimailla tehtaan merkkejä paikalleen. Kai käytössä oli Lukko-liimaa.

 

Silmiin sattui väite, että kynällä kirjoittaminen tekee hyvää aivoille ja hermostolle. En ollut ajatellut asiaa tuolta kannalta.  Minulla on kyllä kymmeniä vahakantisia vihkoja, joihin jäljennän jatkuvasti runoja. Harraste on vanhanaikainen, runojen kirjoittaminen, vaikka kyllä niitä menee onnittelukortteihin ja kukkapuskien mukana. Ohjeeni on, että sekä mitallinen että mitaton kannattaa kirjoittaa kynällä.

 

Vetoan käsitysteni tueksi todellisiin asiantuntijoihin, pikkutyttöihin ja poikiin. Nautitaan leikkikahvia näkymättömistä kupeista, ja nukkekin saa. Tekoeläinlääkäri tutkii, onko pehmolelu säästynyt punkeiltä.

 

Eikö leikkiminen ja aikuisilla hiukan turhanaikainen näprääminen sormilla olekin juuri tuota aistien, aivojen, hermojen ja lihasten ylläpitämistä. Sanovat että tämä niin sanottu hienomotoriikka on arvokas asia. Saattaa olla ilmiönä samaa sukua kuin siivoaminen, joka on kuulemma aivan erinomaista voimistelua venyttelyineen.

13 kommenttia:

  1. Anoppini muistotilaisuudessa kysyin kuinka moni on saanut häneltä joululahjaksi villasukat. Lähes kaikilta nousi käsi pystyyn. Siitä olikin helppo jatkaa miten lämpimät muistot meillä kaikilla oli hänestä.

    Kun katsoimme vanhoilla päivillä tarkoituksen mukaisesti muuttaa omakotitalosta kaupungin keskustaan, jossa kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä, kyllä on tullut askartelupaikkoja liiteriä ja autotallia ikävä.

    Katselin televisiosta dokumenttia Lento-osasto Kuhlmeyn ratkaisevasta osuudesta torjuntataisteluista.

    https://www.youtube.com/watch?v=ZLnIWfTD3RU

    Siinä haastateltiin hävittäjälentäjä Karhilaa. Haastattelun kuvakulma oli valittu niin, että siinä näkyi Karhilan Tiffany-menetelmällä tekemä upea valaisin. Muistelmissaan hän kertoi harrastaneensa eläkkeelle jäätyään tällaista askartelua.

    VastaaPoista
  2. Omistan parsittuja villasukkia, joita käytän aina vuoron perään joka päivä. Olen villasukkien superkuluttaja ja neulon niitä itsekin.
    Yksi pari parsimattomia villasukkia on neulottu Sevettijärvellä (100% villaa, värttinällä kehrätty, luonnon väreillä värjätty lanka). Lapinreissullani 1990-luvulla ostin ne yövillasukikseni. Maksoivat 190 markkaa. Niin uskomattoman pehmeät, lämpimät ja kauniit.

    Itsekin käsityöläinen

    VastaaPoista
  3. Tuhannen maantiekilometrin päässä asuva 92-vuotias anoppini parsaisi minulle itse kutomiensa villasukkien jalkapohjareiät umpeen viime kuussa, kun kävimme. Olin ottanut ne kehotuksesta mukaan. Hän tekee tarvittaessa myös uusia teriä. "Tuo tänne vaan." Ja uusia syntyy koko ajan niistä näpeistä hirmuista vauhtia Lapin Kansaa lukiessa. En kehtaa enää ottaa kuin harvoin, vaikka tyrkytetään. Nuorempiakin tarvitsijoita on. Kangaspuunsa lahjoitti jonnekin martoille vasta pari vuotta sitten. Mattokääröjä pilkistää melkein savupiipusta,ja mattoja on lattioilla kuin kokolattiamattoa. Katossa halteksia.

    VastaaPoista
  4. Kun huomasin itseäni vanhemman kutomistaitoisen sukupolven lähestyvän viimeisiä aikoja aloin ostella heille villalankoja ja sen seurauksena on nyt niin paljon villasukkia, että riittää arkkuunkin pantavaksi.

    VastaaPoista
  5. Käsillä tekeminen laittaa aivot toimimaan. Mm. lihasmuisti kehittyy.

    Lihasmuisti on tärkeä asia henkilölle joka joutuu esiintymään säännöllisen epäsäännöllisesti julkisesti.

    Mind map-tyyliin tehdyt muistiinpanot ovat parhaat. Toki täytyy olla jotain mietittynä ja tietoa hankittuna siltä alalta mistä haluaa puhua.

    Kyllä näprääminen olisi hyvin tärkeää. Se on tullut huomattua kun se ei enää ole mahdollista. Oli pakko luopua "harrastetilasta" jonkin aikaa sitten ja uuteen ei ole mahdollisuuksia.

    Siihen on menty, että vain ulkomailla hikipajassa tehty on hyvää. Ja ei ole TESseistä vielä kuultu ja jos on niin niistä ei kannata puhua.

    Työn ja pääoman ristiriita on ollut satoja vuosia iso ongelma.

    Ranskalaiset taloustieteilijät yrittivät sanoa siitä jotain ja myöhemmin "itävaltalainen koulukunta" omaksui keskeisimmät ajatukset itselleen ja jalosti niitä lisää.

    Jos haluaisi jotenkin hämmentää, niin voisi sanoa että vain osa töistä on ongelma.

    Mutta pääoma missään "rahan" tapaisessa muodossa on ongelma.

    Pääoman palvonta johtaa tehottomuuteen, tyhjäkäyntiin, resurssien tuhlaukseen sekä ihmisten hyväksikäyttöön. Parhaat "innovaatiot" eivät pääse käyttöön pääoman ohjaavan vaikutuksen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee todella sekavaa puhetta pääomasta.

      Pääoma voidaan jakaa esim sekä aineelliseen pääomaan (rahat, rakennukset, koneet ja laitteet ja maa-alueet) että aineettomaan pääomaan (patentit ja erilaiset immateriaalioikeudet).

      Ilman pääomaa ollaan täysin kädettömiä tekemään mitään. Ilman henkistä pääomaa ei päästä edes alkuun. Mitenkä se pääoman palvonta johtaa muka tehottomuuteen? Ilman liike-elämän eläimellistä himoa voiton takomiselle aiheuttaa pysähtyneisyyden tilan ja lopulta taantumisen.

      Poista
    2. Yrityksssä on pakko olla pääomaa. Ilman sitä ei tapahdu mitään koska ei voida investoida eikä saada yrityksen moottoria kyntiin. Tyhjästä on paha nyhjäistä.

      Jokainen järkevä yrittäjä kerää pääomaa yritykseensä josta joutuu maksamaan verot eli siitä rangaistaan. Sillä pääomalla sitten koetetaan palkata työntekijöitä ja hankkia tarvittavia työkaluja ja koneita sekä hankkia aineettomia pääomia, kuten patentteja, lisenssejä jne.

      Poista
    3. Rahaan perustuva talous on psykologiaan pohjautuvaa tai nojautuvaa. Ranskalais-itävaltalainen koulukunta pyrkii tuomaan tätä esiin.

      Eli se ei ole malleja tai mekanismeja.

      Mallit johtavat juuri tähän sotkuun missä nyt ollaan.

      Talous vaatii esimerkiksi luottamusta. Monien tahojen välillä tätä ei ole ollut - esimerkkinä esimerkiksi tiettyjen korkojen nousu kestämättömälle taholle.

      Korko ilmentää rahan tai valuutan arvoa tai hintaa. Liian alhainen korko kertoo että jossain on jotain vikaa liian suuri korkojen ero kertoo samaa.

      Eli toinen taho määrittää koron noin nollan tuntumaan ja jokin muu taho esimerkiksi noin 10 prosentin tuntumaan, kuten pankkien välisten lyhytaikaisten luottojen tapauksessa kävi noin 13 kuukautta sitten.

      Haluttiin tai ei, kyse on myös moraalista tai sen puutteesta.

      Kehitysmaan asukas laihtuu korruption ja heikentyneen ravitsemuksen seurauksena - klaanipäällikön pankkitili "veroparatiisissa" paisuu.

      Järjestelmä on erittäin suuren murroksen kourissa ja tämä kaikki on vain alkusoittoa.

      Antti k.

      Poista
    4. Toipilan "pyhää" loukattiin?

      Poista
  6. Eräs ystäväni meni oikein kantele-kurssille sorminäppäryyttä ylläpitääkseen ja kehittääkseen. Hän otti asian vakavasti. En olekaan muistanut kysyä, koska hän pitää ensikonserttinsa, vaikkapa meille lukupiiriläisille. On taas pidetty istuntoja, kun tällä paikkakunnalla ei ole ollut tartuntoja aikoihin, ja olemme ihmisiä, jotka eivät paljon liiku. Helsinkiin mennään autolla, jos on pakko mennä.

    Minä neuloin aikoinaan lapasia, tamperelaisittain tumppuja, kymmenittäin tai sadoittain, ja pojat niitä pieninä sitä mukaa hävittivät. Opin kyllä käyttämään lähinnä yhtä väriä, tummansinistä... Enää en viitsi, miniä neuloo sukkia koko suvulle tuossa tuokiossa, anopillekin, ja minä ostan joskus parin torilta tai työttömien kaupasta.

    Käsin kirjoittaminen on kyllä hyvää sormiharjoitusta, vihkoja tulee täytetyksi resepteillä, ravinto- ja terveystiedoilla, eräänlaisilla kirja-arvioilla ja runoillakin kuin jäänteenä nuoruudesta. Ymmärrettävä käsiala kertoo jotain aivoistakin.

    Kasvisten pilkkominen keittiöveitsillä vaatii määrättyä käsien ja näön hallintaa - sipulit ovat yllättävän liukkaita. Vielä en ole leikannut sormenpäätä mukaan.

    Kasvien kasvattaminen ja kasvun seuraaminen on antoisaa, kesällä ulkona, talvella sisällä versoina ja ituina. Siinä näkyvät vuodenaikojen vaihtelutkin hienosti. Tuo kuvan vehje on kyllä kovin tuttu ja käytössä harva se päivä keväin syksyin. Joskus kyllä vähän laiskottaa. Eilen piti oikein pitää puhuttelu itselle, että jos et nyt viimein istuta niitä valkosipulin kynsiä (150 - 200), niin huhtikuussa et voi seurata niiden kasvun kohinaa. Ei se vie kuin tunnin elämästäsi. Sen se vei, sitten pääsi taas lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulille TERÄVÄ VEITSI. Oikeen välillä sylettää kun ihmiset säilyttelee veitsiään kaikenmaaliman pullonkorkinavaajien seassa, ja terä on sitten kuin lyijykynän kylki.

      Poista
  7. Niin, onkohan kirjoittaja jo käsitellyt asemasodan aikaisia puhdetöitä? Jos ei ole niin niitä löytynee monen kommntoijan perintökaluistakin, luulisin. Itselläni on setäni tekemä nappirasia joka on tehty yhdestä puusta. Pohja tosin on liitetty vasta turvonneeseen kehykseen. Siskollani on isäni kaivertama kranaatinhylsy. Puukonterällä kaiverrettu miekantuppijulistus. Veljelläni on isäni tekmä ompelurasia jossa on oljilla koristeltu kuviointi. kädentaitoja joiden tekemistä myös arvosteltiin koska samaan aikaan puolustusrakennelmat olivat keskeneräisiä. Sotaveteraanit.fi sivuilla on sattumalta kuvia aivan samanlaisista. Olisko ollut joitakin melleja heillä käytössä?

    VastaaPoista
  8. https://www.youtube.com/watch?v=IFACrIx5SZ0

    VastaaPoista