Sivun näyttöjä yhteensä

10. helmikuuta 2020

Neuvo



Tee edunvalvontavaltuutus.

Anteeksi noin vaikea sana.

Omat osaamisensa joko yliarvioi tai aliarvioi. Niinkin käy, että luulee lakimiehen tuntevan lain.

Minulta kysyttiin, kuinka sitten suu pannaan, jos tulen pösilöksi. En tiennyt. Otin selvää.

Tuon edunvalvontavaltuutuksen voi tehdä etukäteen. Jos esimerkiksi rikon lonkkani tai joudun muista syistä kulisseihin, jollakulla toisella voi olla pahoja vaikeuksia maksaa yhtiövastiketta tai laskuja. 

Kuolemantapauksen jälkeen voi kulua kuukausia ennen kuin mikään asia alkaa sujua. En ole katsonut, mutta lehdissä on sanottu, että toisen ihmisen Facebook-tilin lopettaminen saattaisi olla vaikeaa, ainakin jos tämä ihminen ei ole hengetön, vaan pelkästään toimintakyvytön.  

Nämä asiat on siirretty virastolle, josta kai moni ei ole kuullut puhuttavankaan. Digi- ja väestötietovirasto hoitaa tässä tarkoitetut holhousasiat, ja viraston verkkosivuilla on kaikki tarvittavat lomakkeet ja ohjeet. 

Tunnistautuminen käy esimerkiksi pankkitunnuksilla eli ongelmattomasti ja riittävän turvaliisesti.

Se on eri asia, kuka perii ja miten laaditaan esimerkiksi peruklirja kuolemantapauksen jälkeen. Nyt tarkoitetaan erilaista asiointia. Jos tauti tai vahinko iskee pahasti, edunvalvojan määrääminen on hiukan suurempi toimenpide. Siinä toinen henkilö, kuten puoliso tai lapsi, saa oikeuden hoitaa tärkeitäkin asioita ja päätyy yhteyteen viraston kanssa.

Laki on siltä osin sama kuin ennenkin, ettei holhooja (edunvalvoja) saa ruveta omin neuvoin esimeriksi myymään toisen omaisuutta, eikä hän voi toimia myöskään perillisten vahingoksi.

Mediassa on välillä juttua epäkohdista. Niitä on, mutta syytä erikoiseen epäluuloon ei ole.

Luotan siihen, etteivät blogista hae ohjeita ihmiset, joilla on käsissään mutkikkaampia asioita, esimerkiksi liikeyritys veroineen, työntekijöineen kaikkineen.

On harmillista, että pankeista on melkein lopetettu henkilökohtainen palvelu ja paketin noutaminen voi tuntua alkuun mutkikkaalta.

Todellisuudessa rutiiniasiat ovat tulleet helpommiksi. Jatkuva huomauttelu esimerkiksi ikäihmisten ongelmista voi vinouttaa kuvaa. Ei elämä ole tietokoneen tai kännykän turvin sen ihmeellisempää. Käytännössä jokainen oppii, että kannattaa vetää housut jalkaan tai panna hame päälle ennen kuin lähtee kylille.  Olen itse elänyt ajan, jolloin auton kyydissä kulkeminen oli kertomisen arvoinen asia. Enää se ei ole. Mutta jos haluatte vähentää kaaoksen mahdollisuutta poistuttuanne itse kuvasta, uskokaa tuo edelle kirjoitettu.

4 kommenttia:

  1. Kiitämme muistutuksesta. Asiakirja on tehty jo vuosi sitten, mutta ikinä en muista todistajia pyytää kun kaksi vierastamiestä on kylässä.

    VastaaPoista
  2. Syytä erikoiseen epäluuloisuuteen on.

    Tästä syystä edunvalvontavaltuutus kannattaa toimittaa jo ensi viikonlopun aikana, se on vain yksi A4 ja kohtuullisia malleja löytyy heti.

    Jostain syystä Joensuun seutu korostui jokin aika sitten maistraatin toimiin kohdistuneissa kummastuneissa kirjoituksissa. Maistraattia ei enää ole. Ergo, ongelmaa ei enää ole. Pankkitunnnukset toimivat.

    VastaaPoista
  3. Sipilän hallituksen kahjoja tuotoksia on tuo viraston nimikin. Paitsi että se on koukeroisuudessaan mahdoton käyttää ja ääntää, se on myös asiallisesti epälooginen harhaanjohtava sikäli, että digiasioita hoidetaan paljon, ja olennaisemminkin, aivan muissa virastoissa. Kuten nyt vaikka Liikenne- ja viestintävirastossa ja sen Kyberturvallisuuskeskuksessa. Ja samalla vielä lahdattiin vanha maistraatti-nimi. Mutta mitä järjettömämpi hanke, sitä varmempaa, että järjen puhujia kutsutaan nimellä muutosvastarintainen.

    VastaaPoista
  4. Itsekin tein tuon edunvalvontavaltuutuksen kun täytin puolivuosisataa. Ja sama homma kuin omien, jo edesmenneinen vanhempieni kanssa: lapset ikäjärjestyksessä edunvalvojina yksi kerrallaan, niin että jos vanhin ei halua/viitsi/pysty, niin sitten nuorempi, ja niin edes päin.

    Kun eihän sitä koskaan tiedä, siihen ei paljoa tarvita että esim kompastuu kylpyhuoneessa ja lyö päänsä lavuaariin. Tai saa aivotapahtuman ja muuttuu turnipsiksi. Onhan näitä mahdollisuuksia menettää toimintakykynsä useitakin, hyvä olla paperityöt valmiiksi tehtyinä!

    Jos toki kaipaisin paljon selkeämpiä ohjeita, aika paljon sai googlata että sai sen ymmärryksen asiaan, miten moinen asiakirja tehdään - ja mikä siinä on oleellista.

    VastaaPoista