Sivun näyttöjä yhteensä

9. helmikuuta 2020

Kehitys



Kieltämättä seisoin hotelli Tammerin portailla. Siihen oli kehittynyt joki. Mitäs – yläpuolella oli järvi ja tuolla vasemmalla toinen. Jos olisi vene, voisi vaikka kosketella.

Lehdessä oli kirjoitettu puolueiden ongelmasta. Ilahduin termistä. Tuotesuunnittelu.

Puolueiden on suunniteltava itseään, jotta ne menisivät kaupaksi. 

Elämme maailmassa, jossa mielikuvat ovat ehkä tärkeämpiä kuin tuotteet. Kaupassa harkitsin, hankkiako rullat kellervää vai valkaistua toilettipaperia. Lopputuotetta ajatellen asialla ei nähdäkseni ole laajemmin väliä. Se ensin mainittu oli mielestäni jotenkin itä-eurooppalaisen oloista. Silmissäni se tarkoittaa jotenkin surullista.

Olen lukenut historiaa, jopa opiskellut ja vieläpä tenttinyt. Osaan tehdä selkoa merkittävien henkilöiden puheista, joilla he ovat selvittäneet aikomuksiaan, ja samojen henkilöiden toisista puheista, joilla he ovat sitten jossain vaiheessa luonnehtineet tekojaan.

En aina kykene näkemään yhteyttä näiden kesken.

Kun orjuus oli paikoin pakko poistaa, eräät alkoivat tonkia peltoja ajatellen lapsiaan, jotka epäilemättä eläisivät onnettomina ja saisivat paljon lapsia. Jacques Prèvert ilmaisi runossaan epäilynsä: ne haltijat jotka tulivat teidän kehtojenne ääreen – ne haltijat oli palkannut linnan herrasväki. Ja ne kertoivat tulevaisuudesta. Eikä se ollut kaunis.

Ennen puhuttiin kehitysopista. Onneksi ei puhuttu edistysopista. Nykyisin termi on ”evoluutio”. Sellaisia ei välttämättä pohdita, mutta evoluutiolla ei taida olla suuntaa eikä kohdetta.

Joka tapauksessa yhdenmukaisuuden ja etenkin rotupuhtauden korskeus näyttäisi jäävän vaille biologista tukea.

Kehitys tukee sekarotuisuutta. Tavallisia lajinmuutoksen ja pienemmänkin mittakaavan muutoksen aiheuttajia ovat mutaatiot, joita voisi kai sanoa koodausvirheiksi. Perintätekijät eivät tuota aivan sitä, mitä piti. Muuntuneet muodot osoittautuvat joskus elinympäristössä hyvinkin sopiviksi.

Ajatus kiehtoi minua siinä kosken rannalla. Elimistön uumenkissa tapahtuva välittäminen ja kopioituminen on käsittämättömän tarkkaa, mutta silti näitä mutaatioita esiintyy. Ja lisäksi on geneettistä ajautumista.

Tieteessä ja taiteessa epäjohdonmukaisuus eli oikku voi olla juuri se jokin, joka tarvitaan kruunaaman saavutus. Kun katson kaupunkia, en osaa ihastella säännönmukaisuutta eli esimerkiksi taloja, jotka ovat toinen toisensa kopioita. Aina en miellyt ihmisiinkään, joilla on halu osoittaa, miten he ovat korottaneet yhdenmukaisuuden ylimmäksi arvoksi.

Jos ykkösellä startataan, miten olisi yhdenvertaisuus? Tavoite ei olisi samanlaisuus vaan yhteentoimivuus.

Muistanevatko puolueet tämän tuotesuunnittelussaan?

20 kommenttia:

  1. Puolustaakseen maailman monirotuisuutta, Suomalaisten on puolustettava omaa rotuaan omassa Suomen maassa.
    Puolueohjelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän ei ilmeisesti ymmärtänyt koko jutusta mitään. Mehän kaikki, minäkin "suomalainen", olemme täysin sekarotuisia.

      Poista
    2. If:

      Toki, toki, sekarotuisia, mutta sekarotuisia suomalaisia.

      Kuten todettu on, ei Halla-ahosta tule somalia sillä, että hänen käteensä lyödään somalian passi. Ja toisaalta: Halla-ahon saa pois Suomesta, mutta ei Suomea pois Halla-ahosta.

      Poista
  2. Evoluutiolla lienee kyllä suunta mutta ei kohdetta. Polku haarautuu ja takaisin ei ole paluuta. Olemasta lakanneita elämänmuotoja emme näe koskaan enää. Jos uudelleen syntyisi dinosauruksille otollisia ekologisia lokeroita ne eivät täyttyisi dinosauruksilla vaan jollakin mikä olisi lähtöisin nyt olevista elämänmuodoista, kuten jotkut Australian lajit joilla on Euraasiassa täysin erilaiset vastineet.

    VastaaPoista
  3. Jossain vaiheessa sai usein kuulla, että ihmisellä ja lehmällä tms ei ole suurtakaan eroa, koska geenit on melkein samat. En nyt muista oliko 70-tai 80-prosenttisesti tai sinnepäin. Silloin eläinsuojelu taisi olla enemmän tapetilla kuin nyt, jolloin ihmisoikeudet johtuvat geeneistä toisin kuin esim. sukupuolet, jotka ovat sosiaalisia konstruktioita.

    Mutta tuo yhteentoimivuus? Eikös se paremmin sopisi perusteluksi kansallisajatteluun kuin multikulttiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa huuhaa propaganda uponnut - sukupuolet ovat muka sosiaalisia konstruktioita. Syntymässä se lapsen sukupuoli selviää saman tien.

      Poista
    2. Toipila:

      Eikö se nyt mene perille: Akateeminen naistutkimus on ja aikaa sitten tieteellisen sitovasti osoittanut, että X-kormosomia ei ole olemassa. Se on pelkkä sosiaalinen konstrukito. Ja jos oliskin, sillä ei voi olla mitään vaikutusta mihinkään, ei hormonitoimintaan, ei solujen eriytymiseen, ei kasvuun, ei elimistön kookoon eikä näköön. Muusta nyt puhumattakaan.

      Jos nimittäin x-kromosomi olisi olemassa ja sillä olisi joitakin vaikutuksia, silloihan naiset eivät olisi miehiä. Ja sehän nyt on täysi mahdottomuus,kuten kaikki ymmrtävät, joten todistus pitää. MOT.

      Poista
  4. Arkkitehtinä olisi painajainen joutua suunnittelemaan kokonainen kaupunki tai edes kortteli. Tosin esimerkiksi vaihtelevana pidetyssä Helsingin Töölössä eri suunnittelijoita ei lopulta kuitenkaan ole tainnut olla kovin montaa, ja lähes täysin samanlaisia taloja löytyy huomattavia määriä. Borg, Siren, Åberg on suunnitellut aika ison osan.

    VastaaPoista

  5. Parasiitti Loinen Se Oscar voittaja tapahtuu sen pojan varhaisteinin mielikuvituksessa. Se sellainen kostohekuma. Muistatko ? Alkeisosina taikakalu -se kivi. Salakäytävä rikkaiden talossa -Linnassa. Piilopaikka sängyn alla ja muuta peruskamaa. Suomalainen kansanperinne taisi lönruuttiin saakka olla vapaa tälläsestä. Vai mitä Juha Hurme ja E.A. ?

    Fantasiastoori. Pitää otteessaan kuten Jokerikin, taitaapi olla paralleelinen rinnaishelpotus. Sorretun toive. Hylkykortti onkin valttia -leffassa. Kuin lapamato se hotkautuu kitusiini tv-softasta. Syö tajun jos sellaista oli päässyt kehittymäänkään.

    Paradoksi sekin että molemmat nerotyöt voi ottaa ihan vaan ajanvietteenä. Iilimato on myös M.Hudsonin kirjan nimessä velan peilikuvakäsitteenä. Saamisena toiselta. Ja juuri sitähän "varallisuus" 99,9 prosenttisesti on. Yhtä keskityneesti 0,1 % omistettua eli voudin varmentamaa, kuin on "velka" hajautuneesti sälytetty kaiken 7 mrd ihmiskunnan ikeeksi -tai jos ei kuorma sekään enää? Luonnonlakien antaessa perään kristikansalle vihdoin 2000 vuoden kahlekalistelusta puhkiviilautuneina?

    Vihjeitä jaossa tänäänkin klo 17 Tiedekulmassa Poliittisesta taloustieteestä. Eivät ne niin tomppeleita ole kuin miltä kuulostaa. Eivät ole. Michael Hudsoninkin murhaavat tekstit löysin itsestään Financial Timesistä 2008 kunnes jatkoivat hidden life eloaan, kunnes nyt nousevat Kapitalismissa on vika liikkeenä.

    Siis korjattava vika, lisää financial engineeringiä eli alkuun hiiliminimointia? Leffana Hidden life päättyy runoilija Elliotin säkeeseen hiljaisten tekojen terveyttävästä mahdista täällä Kaikkivaltiaan silmälläpidon alla. Tämä Maleckin uutuus näytää kuin museovitriineissä maaelämän värkkejä tapoja ja ties mitä paulaharjua. On siinä sellainen sivujuonne hitleristä kieltäytymisestä. Sekin ihan toista kuin hyvin koulutettu luulisi.

    On. On maailmassa rahaa tehdä eli konstruoida mennyt arki Alppikylästä kolmituntiseksi kuvaelmien virraksi. Leffoissa taiteilijoissa meillä on toivo viisaus ja herätys.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Puolueet hotkivat äänestäjiä ja osia toisistaan tai toisiaan
    lakkaamatta. Eivät ne muuten elä. Eikä niiden luokse tulla. Ne löytävät sinut ja toisensa sinua jahtaamassa. Mieleeni on piirtynyt näky, jossa noutaja tuli: sudenkorento (liekö ukon-), nappasi päämäärättömän näköisesti lepattelevan pienen keltaisen perhosen vinttikaivon luona eräänä kasteisen aurinkoisena aamuna. Lajilleen en uhria yrittänytkään tunnistaa, koska saaliin ja saalistajan lentoajat eivät aarohellaakoskien mielestä kuitenkaan täsmäisi. Kerran Ahvenanmaalla 1990-luvulla Daihatsuni oli tukehtua asfalttiteiden yllä matalalla partioiviin sudenkorentoihin. Oli elokuu ja jo pimeää, ennen kuin sain rapsittua viimeisetkin vainajat syylarista taskulampun valossa. Autoni saalisti nämä kaikkialle tähyilevät tappajat vauhdillaan ja pysymällä vakaasti valitsemallaan linjalla. Olin luullut, että sudenkorennot kuolevat lähinnä vanhuuteen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta ilahduttava mutta joillekin hälyttävä tieto on, että herhiläiset ovat palanneet tänne ja pesimäänkin. Sudenkorennotkin kuuluvat herhiläisen riistaeläimiin, vaikka herhiläinen on suurimpia uhrejaan pienempi. Se pitää saatananmoista ääntä.

    VastaaPoista
  7. Minun pitää lisätä tuohon sudenkorento-herhiläisjuttuuni vielä se, että kerran 1990-luvulla Unkarissa kiikaroidessani maisemia Bukkin(pisteet u:n päältä puuttuvat)huipulta kävi herhiläinen kimppuuni. Minun piti paeta siihen samaan Daihatsuun.

    VastaaPoista
  8. Arvelen että luonnossa kehitys on monimutkaisempaa. Jos joukko yhteensopivia mutta erilaisia eläimiä saatetaan yhteen ne saattavat sekaantua. Aikaa myöten kuitenkin aina alkaa eriytyminen ja tuloksena on alalajeja ja lopulta rotuja.

    Syy tähän on luullakseni se että siten laji isompana kokonaisuutena saa paremmat selviytymismahdollisuudet kuin yhtenä yhdenkaltaisena joukkona. Sellainen olisi altis uudelle saalistajatyypille tai kulkutaudille tai ravinnon saatavuuden muuttumiselle.

    VastaaPoista
  9. Rotuerottelun takana on uskonto. Esimerkiksi jos jätämmekin sivuun Jumalan suorat käskyt Moosekselle mennä luvattuun maahan ja tappaa kaikki ne "toiset" lapsista aikuisiin, niin myös Jeesus on arhetyyppisesti vaaleaverikkö tai vähintään valkoihoinen mies. Niinpä ajattelen, että rotuerottelu nykyisessä muodossa Länsimaissa (koska esihistoriallisillä ihmislaumoilla niin kuin eläinlaumoilla oli omien ja ulkopuolisten erottelu varmasti jo olemassa) on peräisin Raamatusta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri ja koska se on jumalan sana, sitä ei voinee parantaa. Ja jumala on vähintään Moosesta selkein sanoin käskenyt tappaa muita pelkästään "väärän" rodun vuoksi. Mitä Nietzsche sanoisi tähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä Nietzshestä mutta Jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

      Poista
    2. Jos on Raamatusta peräisin, niin Vanhasta Testamentista sitten.
      UT on ihan toista maata: Jeesus kehottaa rakastamaan lähimmäistä, ja monessa muussa kohdassa opettaa kaikkea muita kuin muukalaisten tappamista.

      Poista
    3. Jumala kirjoitetaan isolla, jos kyse on yksijumalaisesta uskonnosta. Muutoin pienellä. Tämä vakiintunut kielen logiikka on kyllä toisilta hukassa.

      Poista
    4. Vanhassa ja Uudessa Testamentissa on ihan sama jumala (tai Jumala, niin kuin kellekin). Pointti on siinä, että jos joku kirja julistetaan viimeiseksi totuudeksi, niin pitää harrastaa kaikkea mitä siellä on. Myös rotusortoa. Ja näin onkin tapahtunut.

      Poista
    5. katsokaapa nuorempien polvien kirjoitustapoja ei isoista kirjaimista tietoakaan saati että välimerkkejä uudeksi välimerkiksi on kyllä vakiintumassa v llä alkava elin

      toisaalta ei täällä sattumansumpussa käydessään tartte ketään eikä mitään niin kovasti nuoleskellakaan tai kumarrella että niitä isoilla kirjaimilla muusta laumasta tai esineistöstä eroteltaisiin

      ah jeesukseen ja amen

      Poista
  10. Kristittyjen Jumala tuomitsee epä-jumalat (pienellä) kuten muhamettilasten Allahhin ja juutalaisten Buddhhan.

    VastaaPoista