Sivun näyttöjä yhteensä

2. tammikuuta 2020

Kaunis kaupunki




Jekaterinburgin kaupungissa valtaistuimeltaan alas astunut Nikolai Romanov,
Luki perheelleen ja muutamille palvelijoilleen ääneen ”Siionin Pyhien pöytäkirjat” sisältävää teosta vielä kaksi päivää ennen teloitusyötään.

Ellei joku tietäisi, tuo teos oli keisarin oman salaisen poliisin, Ohranan, toimesta laadittu väärennys, jossa kuvailtiin esimerkiksi rituaalimurhia – taannoinkin Kiovassa joku juutalainen oli tiettävästi surmannut kristityn ja imenyt tämän veren kuiviin.

Yhdessä, englantilaissukuisen saksalaisprinsessan, nyt tosiasiassa mielisairaan ja morfiiniriippuvaisen rouvansa Alexandran kanssa hän luki englantilaista heikkotasoista viihderomaania ja haaveksi olevansa siinä kuvailtu ”sininen poika”.

Hän  myös tiesi, että Lenin oli juutalainen, mikä ei pitänyt paikkaansa. Stalinia hän olisi pitänyt suvakkina tai viherpiipertäjänä, jos olisi tiennyt tämän olemassaolosta.

Mitä Breivik tarkoitti ampuessaan demarinnuoria ”marxilaisina” – sitä hän huuteli – ei ole oikeastaan kiinnostavaa. Jo 50 vuotta sitten käytöstä jääneen sanan käyttäminen kertoo, ettei ampuja ollut poliittisena ajattelijana terävä.

Ensimmäisen väkivallan aallon toteuttajat ovat ne samat ihmiset jotka joutuvat seuraavan aallon uhreiksi. Kun askartelee innostuneesti uhkauskirjeitä toisille ihmiselle, ei kuule eikä huomaa, että jonkun toisen ase alkaa painua kohti omaa niskaa.

Alan erikoistuntijat, esimerkiksi Stalin, teloittivat teloittajat aina johtoporrasta myöten säännöllisin aikavälein. Myös Hitlerin Saksan viimeisessä vaiheessa puihin ripustettiin SS-miehiä. Jotkut tosin siirtyivät USA:n ja sitten Naton riveihin.

Vahinko että termi ”vihapuhe” pääsi pesimään kieleemme. Se tuli kuin sivuseikkana ja on vaikeasti käsitettävä. Se kuulostaa liian samanlaiselta kuin ”vihainen puhe”, vaikka se on eri asia.

Uudenlaisen rikollisuuden uranuurtaja on Donald Trump, kjonka tapa leimata toisia ihmisiä lainrikkojiksi ilahduttaa kuulijoita ja on jo muuttunut malliksi toisille.

Siis ”Hillary vankilaan”. Peruste oli maan turvallisuuden vaarantaminen viestinnässä, eli sattumalta juuri sama, jota kongressi käsitteli Trumpin omaa toimintaa tutkiessaan.

Voi olla, ettei asian vakavuus valkene heti. Trumpin johdolla ja Putinin säestyksellä – puhumattakaan Erdöganista ja vähäisemmistä tekijöistä – koulukiusaajasta on tullut vakiomalli.  Pyydän lukijaa miettimään hetken. Minusta Yhdysvalloilla on presidenttinä 70 vuotta täyttänyt koulu- ja työpaikkakiusaaja, jolla on uraa myös naisten halveksijana. Esimerkkien sanotaan tarttuvan.


Kuuluisaan kysymykseen vastaamme että kyllä. Historia toistaa itseään, jos annamme sille siihen tilaisuuden.



36 kommenttia:

  1. Käsitteet muuttuvat ajan mittaan, ja vielä nopeampi muutos on, jos niille ovelasti vakiinnutetaan uusia merkityksiä omiin nykypäivän tarpeisiin, esimerkiksi taajalla somekäytöllä. Kuten nyt sana kommunisti. Eivät vanhat oikeaoppiset kuuna päivänä tunnistaisi aatetovereikseen niitä, joita nykyään eräällä aatesuunnalla halutaan kommunisteiksi tituleerata. Äskenkin eräs nettikommentoija tv-sarjan innoittamana ihmetteli, kuinka Mauno Koivisto nuoruudessaan oli kommunistien vastustaja, mutta sitten myöhemmin rupesikin kommunistiksi kutsumalla maahan maahanmuuttajia. Tarkoitti ilmeisesti inkerinsuomalaisia. Onpa siinä sitten kommunismia ja loogisuutta kerrakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan kerrassaan outo ajatus, sillä inkerinsuomalaisten kutsuminen oli ennen kaikkea oikeistolainen idea. Uskoisin Koiviston perusideana olleen saada maahan työperäistä maahanmuuttoa, minkä lisäksi kyse oli kansallisromantiikasta. Koivisto näki inkerinsuomalaisten ihan oikeasti suomalaisina, joille oli sattunut historiallinen onnettomuus.

      Poista
    2. Ritavuoren murha taisi olla osin maalittamisen tulos. Vaikka takana lienee ollutkin jonkintasoinen salaliitto, niin vihakampanjan ansiosta teolle löytyi suorittaja.

      Nykyisessä keskusteluilmapiirissä on valitettavasti 20-luvun henkeä...

      Poista
    3. Ylen Areenassa olevassa sarjassa inkeriläisten kohtaloista on väite, että inkeriläisten kutsuminen Suomeen oli Koivistolta Moskovan tilaus hillitä Sortavalan seudulle Laatokan ja Suomen rajan väliin kaavaillun kansallismielisen inkeriläisalueen syntymistä.

      Vähän vaikea uskoa, että ne huivipäämummot kovin kummoista aktivismia edustivat.

      Poista
    4. Koiviston kaudella tuotetut somalithan ovat kommunisteja. Koiviston juutalaisuutta taas voidaan arvioida vaikka nenästä.

      Poista
    5. Tuollainen älyllisesti köyhä käsitteiden käyttö onkin yksi hyvä syy pysyä kaukana kaikenlaisesta persuilusta.

      Poista
    6. "Koiviston juutalaisuutta taas voidaan arvioida vaikka nenästä." Jos tämä on olevinaan vitsi, on kehno sellainen. Jos taas jotain muuta, on täysin patologinen.

      Poista
    7. EA: "Koivisto näki inkerinsuomalaiset ihan oikeasti suomalaisina, joille oli sattunut historiallinen onnettomuus."

      Kyllä, nimenomaan näin. Koivistohan näki inkerinsuomalaiset suomalaisina siksi, että he ovat suomalaisia. Koivosto on ikäluokkaa, joka koki itse ja siten muisti Suomeen sodan aikana tuodut 50 000 inkeriläistä, jotka sitten onnettomasti palautettiin Neuvostoliittoon.

      Toinen asia on sitten se, että Neuvostoliitto ehti venäläistää suurimman sodan jälkeen syntyneistä inkeriläisistä.

      (Ennen sotia syntyneitä ovat mm. Aale Tynni, Matti Kurikka, Martti Rautanen ja Mikko Pöllä - Mannerheim-ristin ritari muuten.)

      Poista
  2. Niin, tuossa on vasta se toinen puoli asiaa. Se toinen puoli puuttuu vielä.

    VastaaPoista
  3. Utøyan maahanmuuttokriittinen aktivisti julisti ristiretken kulttuurimarxilaisuutta vastaan, eräänä esikuvanaan J. Halla-aho. Tärkeimpänä esikuvana kuitenkin Adolf Hitler (Taisteluni).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kuulin Antin ex-työtovereilta että Jussin perintömaille kaavoitetaan keskitysleiriä jonne sijoitetaan jopa ex-kommunisteja. Tämä on hirmuista.

      Poista
  4. Meneillään oleva poliittisen ilmaston muutos voisi tuottaa meille vaikka tällaisen hallituksen:
    Teuvo Hakkarainen PS, työministeri
    - sahat soimaan
    Laura  Huhtasaari PS, opetusministeri
    - Jumala Loimaan ja siitä on jo 6000 vuotta
    Juho Eerola PS, puolustusministeri
    - rajan takana murisevaa karhua on silitettävä myötäkarvaan
    Päivi Räsänen KD, sosiaali- ja terveysministeri
    - Jumala loi peräpukamat, mutta ei homoja
    Jussi Halla-aho PS, kulttuuri- ja oikeusministeri
    - kirkkoslaavi pakkoruotsin tilalle
    - KKO:n päätös, sehän on vain muutaman ihmisen henkilökohtainen mielipide
    - pääministerin takapiru
    Kyösti Kakkonen SIT, kauppaministeri
    - kun markalla ostaa ja kahdella myy, siinä on  prosentin voitto
    Kike Elomaa PS, valtiovarainministeri
    - kaikille taskut täyteen verottomia kulukorvauksia
    Juhani Tamminen SIT, ulkoministeri
    - "mulla on sen verran kielitaitoa ja kontaktipintaa, että voisin aloittaa jossain päin maailmaa jo huomenna"

    Pääministerin jopi ja muutama muu on vielä arvailujen varassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiallinen hallituspohja ja sitäkin asiallisempi hallitusohjelma. Ei voi muuta kuin vain toivoa että toteutuisi.

      Poista
    2. Jaa että asiallinen? Siis maa Venäjän valtaan, tuhlausvaihde päälle ja oikeusistuimet poliittiseen liekanaruun?

      Poista
    3. Ajattelin että näin päivänselvässä tapauksessa ironia ymmärretään ilman että sitä pitäisi vesittää selittelemällä, höh. - Tai voi olla niinkin että itse ymmärsin sinun kommenttisi väärin, höh?

      Poista
  5. Nikolai on selvästi pyhimysainesta, eikös se ole jo virallisestikin todettu?

    VastaaPoista
  6. Tuo kuvahan esittää vangittua Nikolai II:ta Tsarskoje Selossa maaliskuussa 1917. Tässä taannoin Wäinö Aaltosen museossa oli näyttely, jonka yhteydessä ripustuksien vieressä oli katkelmia Ahmatovan runoista. Panin merkille, että jossain niistä mainittiin "Tsarskoje Selon kanto"(?). Kysyin silloin oppaalta, onko kyseessä viittaus juuri tähän tilanteeseen. Sanoi ei tietävänsä.

    VastaaPoista
  7. Kuvittele koululainen, joka joutuu joka päivä kiusaajien kohteeksi joka välitunti. Päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Samat hupinuoret heittävät väsynyttä läppää koululaisen teoista, tekemättäjättämisestä, ulkonäöstä, vaatteista, hiuksista ja vessassa käymisestä. Joka ikinen päivä.

    Laita koulukiusaajien tilalle 8 kpl Late- tai No night -show hupiukkoa, jotka toteuttavat itseään joka ikinen ilta vuodesta toiseen. Jutut ovat niin tyhmiä, että osa hupiukoista on jopa yrittänyt kieltäytyä mollaamasta presidenttiä, mutta kun ei voi kieltäytyä käsikirjoitukseen kirjoitetusta. Joka ilta, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

    Setä kun on ollut melkein amerikkalainen, niin muutamalla kuukaudella yliopistoelämää, ei oikein täkäläistä kulttuuria ymmärrä.

    Trump muuten valittiin ihan lakien mukaan välillisellä vaalilla presidentiksi. Ja jatkokausi tullee vielä suuremmalla voitolla. Sitä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulukiusaaja tulkitsee kiusaamisen arvostelun kiusaamiseksi.

      Trump hävisi vaalin mutta voitti valitsijamiehet. Amerikkalainen vaalitapa mahdollistaa kaiken maailman gerrymanderingin koska kansaa ei päästetä valitsemaan pressaa suoraan.

      Poista
    2. Ainakaan neljännesvuosisataan eivät republikaaniset presidenttiehdokkaat ole saaneet taakseen äänestäjien enemmistöä, vaikka olisivat tulleet valituiksi. Amerikkalaiset vaalit ovat suurta puliveivausta.

      Poista
  8. Olen yhdistänyt fasismin koulukiusaamiseen sen jälkeen, kun koululuokan takanurkka kerrankin kiinnostui historiantunnista opettajan kertoessa Lapuan liikkeen muilutuksista. "Asiallista meininkiä", kommentoitiin välitunnilla naureskellen. (Halla-aho ei taida tähän stereotypiaan istua.)

    Paitsi autoritaaristen johtajien, myös heihin hurahtaneiden psykologiaa olisi kiinnostavaa ymmärtää paremmin. Kommareista minulla ei ikäni vuoksi ole kokemusta.

    VastaaPoista
  9. Ehkäpä oleellisin kysymys onkin se, että miksi johtajiksi niin usein tuntuvat nousevan luonnevikaiset öykkärit? Kehitysmaissa ja diktatuureissa sen vielä ymmärtää, mutta miksi demokratioissakin valitsemme sellaisia?

    Toki infantaali narsistikin voi olla ihan hyväkin johtaja, mutta se on toinen asia. Olisiko vain niin, että meissä jylläävät vielä samat geenit kuin apinalaumassa? (Jos joku epäilee, niin kehotan katsomaan vaikkapa rokkikonserttia.)

    Toivoa vain sopii, että suurvallat ovat oppineet niin paljon, etteivät ryhdy enää suursotaan. Pienemmistä kahinoista ei ole niin väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä yhtenä syynä on se, että onnellisesta kodista tulevat ihmiset eivät välttämättä halua johtajiksi, ainakaan hirveän korkealle tasolle. Kun katsoo historiallisia valtiomiehiä, niin useimpien lapsuudenkodeissa on ollut aika paljon ongelmia.

      Poista
    2. Häikäilemättömin, teräväkyynärpäisin, äänekkäin. Eikä älystäkään haittaa ole. (mutta sitä ei saa olla liikaa)

      Johtajia enemmän minua kiinnosta nämä Harmaat Eminenssit. Ja heidän motiivinsa. (ja miksei myös aikaansaannoksensa)

      Poista
  10. "Kuuluisaan kysymykseen vastaamme että kyllä. Historia toistaa itseään, jos annamme sille siihen tilaisuuden."

    Lisäisin, että jos annamme tuon tilaisuuden kyttääjille siihen mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  11. Kun puhutaan koulukiusaamisesta, niin olisi hyvä muistaa että Jussi Halla-aho (älykkäänä, lahjakkaana introverttina) joutui jatkuvan koulukiusaamisen ja rääkkäämisen kohteeksi peruskoulun pohjasakan vuoksi. Tämä ei ole suinkaan tuonut hänelle empatiapisteitä; toisin kuin eräiden naispoliitikoiden lapsuudessa kokema (suhteellinen) köyhyys, josta on tullut näiden kuulujen tummatukkaisen ja vaaleatukkaisen naispoliitikkojen reg varumärke. Tasapuolista, eikö totta?

    Halla-ahohan on tunnetusti Pahan puolella, koska hän on vastavoima hyvyyden eli punavihreyden akselille, jonka arvot ovat niitä ainoita ja oikeita kuten itsetyytyväisen lestadiolaispojan uskonopit.

    Erittäin vastuullisen ja todella tasapuolisen median suhtautuminen Halla-ahoon on koko hänen poliittisen uran aikana ollut tarkoituksenmukaisen vähättelevää, epäasiallista ja mustamaalaavaa. Punavihreälle toimittajalle Jussi Halla-aho on vähän niin kuin rutto, hieman lievemmässä tapauksessa kaihi.

    Tasapuolisen median pienoinen missio oli luoda kuvitteellisia yhteyksiä ABB:n järjettömään veritekoon ja Perussuomalaisen puolueen edustajaan Jussi Halla-ahoon. A. Alanen näyttää tuntevan kutsumusta jatkaa tätä vastuullisen median mielikuvitusnatsijahtia.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskahan saamme lukea tasapuolista kemppistä? Taitaa olla turha toivo. Jo eläkkeellä olevalta intellektuelliltä odottaisi moista rohkeutta, vaan ei. Edes jonkinlaiseen tasapuoliseen kirjoitteluun ei rohkeus riitä.

      Poista
  12. Trump on narsismiin kallellaan oleva ja välillä täysin käytöstapoja vailla, mutta ehkä hänkään sentään ansaitse tätä heti valinnastaan alkanutta jatkuvaa mustamaalausta, mollausta ja väheksyntää.

    Toimittajien Trump-inho lähentelee jo patologista tasoa ja Suomen johtavat mediat julkaiset melkein jokaisen USA ssa pulautetun Trumpin vastaisen lausunnon WC:n siivoja-tasolta virkamieshuipulle asti.

    Kirjoitetusta tekstistä päätellen Kemppinen ei myöskään liene suuri Trump-fani.

    Valitettavaa on, että kuilu konservatiivien ja maailmaa halaavien punavihreiden välillä on ammottava USAssa ja sama kahtiajako lävistää myos kaikki eurooppalaiset yhteiskunnat. Trump-kauhistelun sijasta pitäisi pohtia, mitkä asiat ja olosuhteet ovat nostaneet Trumpin presidentiksi, saaneet britit valitsemaan Brexitin ja nostaneet konservatiivit/kansallismieliset puolueiden suosion huippuun Euroopassa.

    Syy ei liene ihan itsestään tapahtunut pahuuden ja Paholaisen voimien nousu joka puolella maailmaa; eikä Venäjän kaikkivoipainen hybridivaikuttaminen. Asian ymmärtäminen vaatii kausaliteetin tajua ja rohkeutta katsoa yli Marinin pään ynnä yli poliittisen korrektiuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, Trump itse henkilönä siis ei ole mitenkään vastuussa tuosta vastakkainasettelusta?

      Poista
    2. Trump on seuraus kahtiajaosta, ei syy siihen. Tietenkin mies laulaa poliitikkona niitä lauluja, joista saa vaaleissa ääniä ja toimii kannattajakuntansa johtajana.

      Trump ei varmaankaan ole lieventänyt vastakkain asettelua USA ssa, mutta onko Nancy Pelosi ja muut demokraatit ojentaneet kovasti sovinnon kättä Trumpille ja omalta osaltaan pyrkineet vähentämään kuilua demokraattien ja rebublikaanien välillä?

      Entä vstuullisen median toiminta sillanrakentajana?

      Poista
  13. Trump on kuitenkin vekkuli joka on äitymässä yhä vaarallisemmaksi. Uransa alussa varoi yllättävän paljon aseellisia hyökkäyksiä ja pidättyi monesta sotahaukan hillotolpasta. Se hämmästytti minua.

    Nyt hän on rohkaistunut kun pikku operaatioissa on tullut hetkellistä menestystä. Nyt näen hänet raapimassa kaksin käsin tulitikkuja Lähi-Idän ruutitynnyrissä selässään bensakanisteri jota samalla hölskyttelee.

    VastaaPoista
  14. Kiusaamisesta puheenollen vatsanpohja kylmänä katsoin vuonna 1969 (Iso-Britannia) valmistunutta elokuvaa Poika ja haukka. Se näkyy vielä Yle Areenalla: https://areena.yle.fi/1-4257379

    Elokuvassa esillepannun kohtelun kaltaista näin ja koin itse 1960-70-lukujen korpikylien kansakouluympyröissäni.

    Kyselen joskus vakavissani itseltäni, millaisin vippaskonstein sellaisen kohtelun kokeneena olen selvinnyt näinkin pitkälle elämässä kuin nyt itse olen, ja vielä että katkeroitumatta? Moni niistä koulutovereistani, jotka samaa kokivat eivät ole selvinneet.

    Ymmärrän näiltä pohjin, että jos lapsuuden katkeroitumisentunteita lähtee yhteiskunnassa (politiikan yms. kautta) kostamaan, elokuvassa esitetyn kaltainen kasvupohja antaa siihen valtavan aluslannoituksen. Sääli, sillä sama kasvupohja voi antaa vahvan kimmokkeen toimia myös toisin kuin kiusaajansa/kiusaajaluonteet.

    Jussi Halla-ahostakin olisi voinut kasvaa kiusaamiskokemustensa, ilmeisen kärsivällisyytensä ja aivojen kapasiteetin avuin todellinen valtiomies Mauno Koiviston tapaan jos mieli olisi ”nyrjäyttänyt” hänet opiskelemaan ja toimimaan päin vastoin kuin nyt toimii.

    Nyt se on myöhäistä sillä hän on luovuttanut manipulointikykynsä ja älynsä juuri niiden kaltaisten voimien käyttöön, jotka lapsuuden kiusaajiensakin kyseenalaisena vahvuutena ovat olleet.

    Sanalliset ivan ja pilkankalikat, joita JH-a vastustajiensa ja kuviteltujen sellaisten suuntaan nakkelee, ovat juuri sitä tavaraa, jota kehistysvammaiset veljeni ja itse niskaamme kiusaajiltamme saimme.

    Että ei tarvitse ihmetellä, jos kuurarinki perssilimän ympärillä (sama tunne kuin silloin, kun kiusaajaporukka lapsena ympärille kerääntyi) seuraan JH-a:n johtaman puolueen menestystä ja kun vertaan samankaltaisen politiikanteon tuloksia muualla maailmassa. Hyvää se ei ennusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " ... seuraan JH-a:n johtaman puolueen menestystä ... "

      Heikomman kiusaaminen ylivoima-asemasta on aina paha juttu, ei kahta sanaa.

      Ja poliittinen debatti ja vallassa olevan politiikan kyseenalaistaminen taas koetaan demokratiassa hyväksi jutuksi. (Periaatteessa se olisi myös median tehtävä, mutta se ei toimi nyt, joten halla-ahoja tarvitaan.)

      Jälkiviisauden ohella ylimielinen kyökkipsykologia on yksi makeimpia, mutta samalla turhimpia viisauden lajeja.

      Mutta olennainen kysymys tässä lienee nyt se, miten vaiennamme demokratiassa ne, joilla on eri mielipide politiikasta kuin meillä. Demonisoimalla, vähättelemällä, psykologisoimalla, kriminalisoimalla, ... vai miten? Nyt alkaa olla jo kiire.

      Poista
    2. Otappa tuosta selvää, mitä tarkoittaa nimimerkki Matias K. kommentillaan. Sekavaa.

      "Halla-ahoja tarvitaan": "Typeryys on rikoksen äiti. Mutta sen isät ovat usein neroja." (Stanislaw Jerzy Lec)

      Poista
  15. Miten Trump hävisi vaalin? Kun kysymyksessä on valitsija-vaalitapa, niin silloin enemmistön valitsijoista saanut voittaa. Tämä on aivan yksiselitteistä. Annettujen äänien määrällä ns. popular voten voittaminen on merkityksetöntä. USA:n valitsija-vaalitapa on oikeudenmukainen, koska siinä jokainen osavaltio saa vähintään 3 valitsijaa. Jos vaali ratkaistaisiin suoralla kansanäänestyksellä, niin suurimmat osavaltiot voisivat aina ratkaista vaalin, mikä nyt ei tietenkään tasavaltalaisessa järjestelmässä ole oikein.

    Jos jotain tyhmää on USA:n systeemissä, niin se on aivan liian lyhyt toimiaika ja koko maa on oikeastaan jatkuvasti vaalikampanjoinnin kohteena. Sellaiseen väsyy kun vaaleja on parin vuoden välein.

    VastaaPoista
  16. Ja vielà kaksipuolue systeemin huonona puolena oleva kaikki vanha ulos ja jotain vielà vanhempaa ja mahdollisesti vielà huonompaa tilalle. Jos et pidà mistà minà pidàn, saat làhteà. Koko systeemi toimii on/off, jos toimii. Tàtàkòhàn halutaan Suomeenkin? Eihàn kaikki vanha ole vàlttàmàttà huonoa, olenhan minàkin ja monet muutkin, vanhoja, hyvyydestà en tiedà.

    VastaaPoista