Sivun näyttöjä yhteensä

27. tammikuuta 2020

Iso laki ansaitsee




En usko, että koronavirus kiinnostaa todella Kiinaa. Meneillään on lihasten näyttäminen, jonka tarkoitus on näyttää lihaksia amerikkalaisille. Trumpin esimiesten on aika vakavoitua. Kiinan veto sulkea 50 miljoonaa ihmistä kaupunkeihin parissa päivässä on uusi ja innovatiivinen tapa sanoa samaa kuin Mao Zedong, joka aikoinaan yllytti tappamaan kiinalaisia vetypommilla, koska heitä jää senkin jälkeen aivan liian paljon hyökkääjän kannalta katsottuna.

Ellei lukija muistaisi, espanjantauti eli lintuinfluenssa tappoi 1918-1919 enemmän ihmisiä kuin  juuri päättynyt ensimmäinen maailmansota.

Adam Tooze on tällä hetkellä maailman merkittävin kirjoittaja. Hänen tekstejään saa lukeakseen ihan pelkällä rahalla. Vuosikymmenien ajan ihannelehteni The New York Review of Books tarjoaa digiversion tilaushinnan (noin 80 euroa) kylkiäisenä pääsyn arkistoon. Viime vuonna (6.6.2019) Tooze arvioi demokratian loppua käsitteleviä kirjoja, joista kiittävimmän arvioinnin sai britti Runcimanin ”How Democracy Ends”. Lukija tiennee taipumukseni ihastua Cambridgen professorien kirjoihin.

Kolme muuta erittäin vakavasti otettavaa mutta yleistajuista kirjaa selvittää, miten USA:ssa on järjestetty vähänkin vaikutusvallan vieminen kansalta eli äänestäjien viekoitteleminen äänestämään vastoin omaa etuaan, suurimman ja tylyimmän rahan etujen mukaisesti.

Itse olen tavannut niitä henkilöitä, jotka antavat määräykset USA:n presidenteille tai tarvittaessa murhauttavat heitä. Yksi sanoi olevansa GE:n ”neuvonantaja” ja toinen GM:n. Luullakseni siellä on tätä nykyä Zuckermannin mies, ja Googlen mies, jonka satun tuntemaan, ei olekaan juristi vaan ekonomisti. Jos luulette tätä turhaksi puheeksi, sanokaa joku toinen, joka on istuskellut kaikessa rauhassa tuon maan korkeimman oikeuden vuosikymmeniä virassa olleen jäsenen kanssa ja sen jälkeen toisen papparaisen, joka tuomarin virkansa ohella avusti katolista kirkkoa. Hän avasi sanaisen arkkunsa kun olin kertonut arvostavani Ernst Kantorowiczia; hän sanoi tunteneensa miehen henkilökohtaisesti (kirja King’s Two Bodies on kuuluisa). Keskiajan poliittinen teologia on hyvä harraste.

Toozen uusi kirjoitus (NYRB 13.2.2020 (!) on ”How ’Big Law’ Makes Big Money” käsittelee professori Katharina Pistorin kirjaa ”The Code of Capital: How the Law Creates Wealth and Inequality”.

Pistorin ajattelu lyö lommon tai reiän oman ajatteluni tukipylvääseen, joka on law and economics, suomeksi usein ”oikeustaloustiede”. Sen kieroutuneimpia osia on patenttioikeus mikrobiologian aikakaudella, hyvänä kakkosena kansainvälinen tekijänoikeus.

Molempien tarkoituksena on lapioida rahaa alle kymmenelle lääketehtaalle ja vastaavasti Kalifornian Piilaaksosta säteilevälle IT-bisnekselle. Pistorin mukaan näitäkin parempi bisnes on olla osakas yhdessä noin kymmenestä Manhattanin asianajotoimistossa, jotka tyhjennettyään veronmaksajien taskut johdannaisilla (mm. ”roskalainat”) ovat nyt rakentaneet järjestelmät, joita käyttäen rahaa tulee kuin rännistä. Aihe voi kuulostaa teoreettiselta. Sitä se ei ole. Juuri se on Kiinan kauppasodan takana. Trump muistaa mainita joka kerta teollisoikeudet pitääkseen yllä vallitsevia väärinkäsityksiä. Ja nyt kiinalaiset löivät pöytään kulkutaudit, koska Trumpia rahoittava öljy- ja moottoriteollisuus teeskentelee välinpitämätöntä ympäristöongelmista.


33 kommenttia:

  1. Jos tämä uusin virus leviäisi hallitsematta kaikkialle maailmaan, tappaisi se kymmenissä miljoonissa laskettavan ihmismäärän. Kiinalaisilla on siis kyllä muitakin syitä karanteenitoimenpiteisiinsä kuin pelkkä valtion voimannäyttö. Siitäkin aiheesta, eipä olisi helppoa kuvitella että Pariisi laitettaisiin karanteeniin. Samankokoinen kiinalaismaakunnan pääkaupunki laitetaan.

    Linkolalla hengenheimolaisineen ei silti ole aihetta ilonpitoon. Vaikka joku prosentti ihmisistä kuolisikin, vanhemmasta ja heikommasta päästä he lähtisivät, ei se väestömäärän kehitykseen olennaisesti vaikuttaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkolan hengenheimolaisena(?) voin vakuuttaa, että emme me nyt noin vähästä ilakoi(si). Maailman tila ei kohennu pätkääkään, vaikka korona kuinka riehaantuisi ja ihmisiä kuolisi kymmenin miljoonin.

      Maapallon väkiluku ylittää pian 8 miljardin rajapyykin. Planeetan kannalta olisi parasta, jos näistä kahdeksasta kuolisi samantien vähintään kuusi miljardia ja jäljelle jäisi "vain" kaksi. Voi olla, että kahdessakin miljardissa ihmisessä on vielä puolet liikaa.

      Ja koska mitään tällaista ei tietenkään tule tapahtumaan, maailma sellaisena kuin me sen nyt tunnemme jatkaa vääjäämätöntä kulkuaan kohti kadotusta. Tosin on todennäköistä, että ehdimme joka tapauksessa kuolla pois (koronaan tai ihan vaan vanhuuden vaivoihin) ennen lopullista romahdusta, joten sitäkään lienee siis turha surra. Tulevat sukupolvet taas eivät osanne sellaista, mitä heillä ei ole koskaan ollut, edes kaivata. Kuten esimerkiksi ihmiskäden koskematonta luontoa.

      Poista
    2. Jäi epäselväksi miksi tämän anonyymin mielestä pitäisi suurin osa ihmisistä pikaisesti kuolla.

      Kyllä täällä resurssit riittävät jos viisaasti eletään. Ehkä anonyymin pitää aloitella itsestään niitä hyviä aikeita jos siltä tuntui.

      Poista
    3. Jäniksiinkin pesiytyy ruttovirus kun populaatiot ylisuuriksi turpoavat. Miksi siis ei voida rehellisesti todeta niin kuin asia on, että samasta syystä kirmaavat tappavat virukset ihmisiinkin? Ei tähän päättelyyn Darwinin oppeja tarvita vaikka nekin kannattaa kaiken muun tiedon piälle lukaista. Jo 7,5 miljardin ihmismassan ajattelu syömisineen ja paskomisineen tässä luonnonvaroiltaan ja nykyisin myös luonnonvaroiksi tunnustetulta ilmastoltaankin rajallisessa tilassa kauhistuttaa saatika että se vuosisadan loppuun mennessä saattaa olla 12-15 miljardia pipoa.

      Henrik Stenlundia pyytäisin tutkimaan TIEDEuutisia resurssien riittävyydestä. Vuosi vuodelta alamme aina vain aikaisemmin syömään velaksi luonnonvarojen suhteen. Täällä Pohjolassa jopa aikaisemmin kuin muualla.

      Ihminen, vaikka se viisas sanoo olevansakin (saisi kyllä jäävätä itsensä sanomasta mitään), ei ole oppinut, eikä ehdi oppia elämään siivosti. Se voi paheksua banaaninkuorten heittelyä teidenvarsille (viidakossa aikoinaan opittua luonnollisuutta) ja joutolemmikeiksi&ylisyötettäviksi hankittujen koiriensa paskoja kävelyreiteillään, mutta megaluokan saastuttamisen kieltäjiä riittää viimehenkäykseen saakka.

      Tosin totuuteen ovat nyt heräilemässä kapitalistitkin (liian myöhään). Suomalainen Kone Herlin aamun lehdessä (HS) viimeksi.

      Adolf Eichman taisi sanoa toisessa yhteydessä jotenkin näin: "Jos yksi ihminen murhataan, se on suuri uutinen, mutta jos kerralla miljoona, sitä ei kukaan usko."

      Eichmannin kun kerran mainitsin, niin jopa oman lajinsa tappamistakin me olemme jo harjoitelleet teollisen kaavan mukaan. Olikohan silloinkin kyse vain siitä, että eräät ihmisviisaat aivot kokivat (jonkin ihmeviruksen käskyttämänä?) elintilan olevan uhattuna liiallisen populaatiokasvun seurauksena? Lebensraumistahan silloin puhuttiin virallisestikin ja sitä lähdettiin sitten hankkimaan tunnetuin seurauksin.

      Ihminen menee maha ja kahmivat kourat edellä kaikkialle. Kuuhunkin.

      Kuusta ja muista planeetoista lebensrauminsa valtaojat ja muut kuuhullut nyt uskovat löytyvänkin kunhan ensin niiden asuttamiseen tarvittavaan keinoelämään, tekniikkaan ja polttoaineisiin tämä ainoa elinkelpoinen planeetta on tyhjiin kuokittu.

      Poista
  2. Mikä siellä USAn hallitsevissa piireissä nyt on meininki? Laittavatko Trumpin uusinta kierrokselle, vai vaihtavatko uuteen.

    VastaaPoista
  3. Kuva kun kertonee enemmän kuin tuhat sanaa, ei ihme että Euvostoliitto haluaa kieltää meemikuvat , which is fine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on Euvostoliitto?

      Poista
    2. EU. Se on vitsi.

      Poista
    3. Tästä ei huumori parane.

      Poista
    4. Ei se ole vitsi tai jos on, se on ollut vanha jo vuosikymmeniä. Kyse on propagandasta, jossa toistolla pyritään juurruttamaan mielikuvia.

      Euroopan unioni on suuri isänmaamme: Euroopan kansojen vapaaehtoinen yhteenliittymä, joka takaa maanosan rauhan ja hyvinvoinnin. Suomi kuuluu siihen omasta päätöksestään ja halustaan. Sen rinnastaminen Neuvostoliittoon, totalitaariseen kansojen vankilaan, joka tappoi omaa kansaansa kymmenin miljoonin ja syyllistyi vieraiden kansojen kansanmurhiin rutiininomaisesti, on törkeää valheellisuutta

      Poista
    5. "Euroopan unioni on suuri isänmaamme: Euroopan kansojen vapaaehtoinen yhteenliittymä, joka takaa maanosan rauhan ja hyvinvoinnin. Suomi kuuluu siihen omasta päätöksestään ja halustaan."

      Täsmälleen tuon retoriikan olen kuullut ennekin ;)

      "Neuvostoliitto on suuri isänmaamme ... Viro kuuluu siihen vapaasta tahdostaan ja omalla päätöksellään..."

      Poista
    6. Neuvostovastaisuus. Onko se vitsi?

      Poista
    7. "Halla-aho on Mestarimme ja kun hän valtaan pääsee, ei meiltä mitään tule puuttumaan."

      Poista
    8. Matias, itse sinä tuon lauseen väänsit kieroon vaihtamalla sanoja. Et sinä mistään lainannut. Jos olen väärässä, mainitse lähde.
      Sanat ovat semmoisia että samoilla sanoilla voi puhua totta ja valehdella. Erastotenes puhuu totta ja sinä valehtelet.

      Poista
    9. Joko henkistä köyhyyttä tai tahallista kieroutta, jos ei näe ilmiselviä eroja neuvostokomennon ja EU:n välillä.

      Poista
    10. Neuvostokomennon ja Euvostokomennon erot.

      Poista
    11. Anonyymi torstaina, 30 tammikuuta, 2020

      ""Neuvostoliitto on suuri isänmaamme ... Viro kuuluu siihen vapaasta tahdostaan ja omalla päätöksellään...""

      Tuohon malliinhan se liturgia tuolloin meni. Ei kai siinä nyt mitään epäsevyyttä ole ainakaan niille, jotka silloin olivat sitä kuulemassa.

      Ja pahimpia rikoksia silloinkin oli nationalismi - esim. virolaisten sellainen. Täsmälleen samoin kuin nytkin suhteessa EU:hun.

      Selvyyden vuoksi nyt vielä: En väitä, että EU:n asukkaisiinsa kohdistaman suoran väkivallan taso olisi lähelläkään NL:n vastaavaa, ainkaan vielä, mutta pointti on järjestelmien hämmästyttävän suuri rakenteellinen analogia ja yhdenmukaisuus.

      Sama keskushallinnon kouristuksenomainen halu keskittää valta itselleen yli kansallisvaltioiden ja ennen kaikkea aivan analogiset retoriikat, propaganda, ylikansallinen lainsäädäntö keskusvaltojen ehdoin ja sekä mielipidevaikuttamisen että osin jo myös oikeuskäytäntöjen menetelmät.

      Unkarilaisten ei nyt kertakaikkiaan voida sallia päättävän Unkarin tulevaisuudeta. Ei voitu vuonna 1956 myöskään.

      Britit nyt repivät itsensä irti tästä kolhoosista, koska olivat tarpeeksi iso siihen ja itsetunto on heillä vielä kunnossa. Eivät ole ketään vastaan, vaan oman kansansa vapauden puolesta. Kuten vaikka se virolaiset aikanaan.

      Poista
    12. Jopas on puhetta! EU:n ytimessähän on neljä vapautta, Neuvostoliitossa taas vankilat, karkoitukset ja liikkumiskiellot. Olkoonkin, että bisneslobbyjen vaikutusvalta unionissa painottuu vähän liikaa. Tuomioistuimet ovat EU:ssa riippumattomia, neuvostomaassa oli tuomarilla suora puhelinlinja politrukille. Mielipiteen vapaus on Euroopassa lähes täydellinen eli neuvostosensuurin vastakohta. Rasismiin ja antisemitismiinkään ei käytännössä valitettavasti juuri puututa, ei varsinkaan oikeudellisin keinoin. Euroopassa muuten sekä mielipiteenvapauden että sen väärinkäytön kontrolli kuuluu viime kädessä Euroopan neuvostolle ja sen ihmisoikeustuomioistuimelle (joissa Venäjäkin on mukana), ei EU:lle (vaikka monet meillä ja ehkä Matiaskin niin luulevat). Surkeaa ja todella vaarallista muuten, jos joku Matiaksen tavoin pitää ihanteenaan nyky-Unkaria, jossa median vapaus on ihan aikuisten oikeasti viety kaikki mediat yksiin käsiin keskittämällä ja jossa tuomioistuimet ovat autoritaarisen Orbanin poliittisessa komennossa. Neuvostomalliahan siellä lähennytään kovaa vauhtia länsimaisen demokratian peruspilareiden kaatuessa yksi toisensa jälkeen.

      Poista
  4. Minä taas ajattelin että virus kiinnostaa Kiinaa koska se kiinnosta johtoa joka on sen verran vanhaa ja heikommassa hapessa että ovat hengenvaarassa ja peloissaan oikeasti, toisin kuin valtanuoriso.

    MMM...

    VastaaPoista

  5. Murhauttivatkohan ne Palmenkin. Tätäkään ei tarvihe itteni tyhjästä päästä mölähyttämäni vaan kuulin idean yleisöluennolla. Siinä olisi jujua kun oli ne palkansaajarahastot tulollaan. Ja tulivathan ne.

    Toissailtana 20.30 iltauutisssa Varma pääsi Yalen ja Harvardin seuraan hedge fundien asiakkaana joka uhkapelaa vastatulilla pitkin pörssejä, mutta omintakeisilla merkityillä impact tenhoisilla korteilla.

    Uutissiru oli outo ja tuli kun lakko kävi ilmeiseksi. Oliko meininki heittää outoa valoa Varman ay-pomojen ylle ? Saisiko jatkoa Aapo Parviainen, pätkän toimittaja. Rahaahan sataa kaupunkiemme ylle. Ei virkistävänä kevätkasteena vaan raekuuroina piiskaavat räsäksi kulman ja talon toisensa perään. Että niiden yhdysmiehet, kommandon piiloilijat ?

    Se on tuo Keskuspankkisysteemin QE politiikka. Sen tarkoitus on panna oikeata valtionrahaa varjopankkiin yksitysrahakkaiden sijaan. Saa nähdä miten onnaa isossa maailmassa, mutta tällä pikku Vapaavuorellamme liistauvat kukat käävät ja isotpuut.

    Ekalumesta huomasin että jalka- ja rollaattoriväen kulkuväyliä ei hiekoteta, vahingon korvaa Sampo. Sekin kaupungin pullavaltuuston vastuu on yksityistetty. Fillarilla osuin huomaamaan kuinka Korkeimman Oikeuden katuvarsi ja Pressanlinnan oli hyvin hiekotettu. Eihän siitä moni kävele, mutta kun mainekato olisi liian iso. Että viekasta on.

    Ja joku voisi liputtaa tätä kimuranttia häive värkkiä, vastuunkantajaa. Joo sellaista CDSää tai oman pankkikriisimme ajalta Varman eli Tellin lainanantoa pankkitakuilla. Se oli Hakaniemen pomot kun pelastettiin. Kansa tosin meni, ja Koskipuiston huviretki päättyi Scandiciin.

    Tästä kaikesta Adam Tooze kirjoittaa ja Katharina Pistor myös. Olen lukenut tuon Toozen Crashin 2008 ja europudotuksen ja Pistorin kirjan myös. Upeita ovat ja pinnanalaista asiaa vaikka sylttytehtaat Lontoon Ja New Yorkin upeimpia pilvenpiirtäjiä. Heijastevat ulkopinnoista kuin sopimuspaperit (private raha-validia) niiden sisäpinnoista diili diililtä kimpoilevat edestakaisin ja myös tornien välillä, mobileina ympäriämpäri maapallon.

    Näistä alkaa tulla tajuttavaa tekstiä. Ikävä kyllä. Eivät laske meikää rauhaan ja toisiin aiheisiin. Nyt kävi niinkin hullusti että Tampereella teatterissa Jeppe Niilonpojassa tuli subprime vastaan. Se oli näyttämön lavastetalo. Kupla sisällä, lisää kompressoria ja taloa hajoaa. Kautsu laajenee ja kortsuhan se. Ei. Ja se tulee toistekin esityksen lopuksi. Talo säpäleiksi, grillijuhlaväki karkaa. Viimeisen makkaran pistelee poskeensa Auvo Vihro, paronin vouti. Talon sisällä perheen kodissa kulpa alkaa taas paisua kun esirippu menisi kiinni. Ei mene. Peli jatkuu. Voihan nenä. Mulkku joo, se tulee siitä Bush nuoremman möläyksestä syksyltä 2008 kun markkina syöksyy, sehän lurpahtaa.

    Akse Pettersson sen suurenmoiseen teatteriesitykseen toi. Loisteliasta ja resurssoitua teatterielämää Mansessa. Ajattelin sitä suurenmoista kavallusta jolla liikepankki-keskuspankki rahoittivat tehtaita. Gösta Serlachiuksellekin tuli kiire saada äkkiä uusi osaava pankkiystävä kun koreat kartanoherrat ja oikeusoppinneet toimittuvat edellisiä telkkien taakse. Sellaista se on maailman aito parantaminen -jos kuka ei tiedä.

    NRB artikkelin saa vapaasti. Se on kehuttua briljanssia, luin eilen. Tiivis.

    Mutta kaikista näistä puuttuu mielestäni liikepankin BIS vapaa valtionrahan luonti. Se teki ihan äsken teollisuusyhteiskunnan. Sitten se kavallettiin. Sittemmin se on konstruoinut eriarvoisuutta poskettomalla ja suunnattomalla luoton luomisella. Joku kulminaatio on käsillä. Hienoa että oppineet ja mieleltä rikkaat ovat saaneet jyvälle.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Joku lääkäri äskettäin mediassa selitti juridiikkaa sanoen, että Kiinassa miljoonakaupunki voidaan eristää, koska siellä ei ole ihmisoikeuksia. Meillä taas pakkokeinoja ei perusoikeuksien vuoksi voida käyttää ja karanteenit ovat sopimuksenvaraisia. Eipä tuntenut lääkäri tartuntatautilakia pakkokeinoineen.

    VastaaPoista
  7. Duoda duoda - professori Vesa Kanniainen kirjoittaa Uudessa Suomessa otsikolla "Oliko Mauno Koivisto Suomen laman 1990-1993 pääkonna?"

    Lainaus professori Vesa Kanniaisen kirjoituksesta:

    …”Yhdysvalloissa väitellyt Ph.D Urho Lempinen oli julkisuudessa kirjoittanut ja puhunut joustavien valuuttakurssien puolesta. Tämä oli ennen kuulumatonta eikä vähiten siksi, että Lempinen sentään työskenteli Suomen Pankissa. Tavatessamme Lempinen kertoi, että hän oli joutunut pankin sisällä aika kovaan prässiin. Suomen Pankin johtavat ekonomistit olivat sitoutuneet kiinteän valuuttakurssin näkemyksen puolustamiseen”…

    Suomen Pankin huippuekonomistit olivat parhaiten informoituja Suomen talouden tilasta. Hyvästä informaatiosta huolimatta pystyttiin järkyttäviin virheratkaisuihin silloin 1980 -luvulla eli jääräpäisesti sitoutumaan vakaaseen ja lopulta vahvaan markkaan. Suomen pankissa vallitsi ”jees miesten ilmapiiri”, joka ei suvainnut poikkeavia keskustelun avauksia lainkaan.

    VastaaPoista
  8. Trumpin käskyttäjät riitelevät keskenään ja Yhdysvaltain ote vasallivaltioista on kirpoamassa. Yhdysvaltain sotakone on vanhanaikainen joutaa romuttamolle. Öljydollari on sallinut rahan väärentämisen ja se on ollut varsinanen Rahasampo. Putin ehdotti, että YKn turvallisuusneuvoston jäsenet pitäisvät yhdessä kokouksen, jossa uusi maailmanjärjestys laitettaisiin alulle. Jakolinjat kulkevat valtioiden sisällä. Trump ei ole käskyttäjien kontrollissa ja elää laina-ajalla. Ranskassa keltaliivit vastustavat Macronin käskyttäjiä nyt siellä ottavat jo palomiehet ja poliisit yhteen. Kansojen kapinaa ylikansallista eliittiä vastaan johtaa maittain: Trump, Le Pen, Salvini, Halla-aho... Esimerkkinä heille on Putin, joka on torjunut yritykset tehtä Venäjästä siirtomaa ja hän on häätänyt eliitin viidennen kolonnan Venäjän hallinnosta. Suvereeni maa keskittyy nyt kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseen. Se on valtion tehtävä, eikä olla eliitin sortokoneisto. Saa nähdä miten asiat etenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenen siirtomaa Venäjä voisi olla?

      Venäjä on Putinin äärimmäisen tiukassa otteessa eivätkä edes upporikkaat oligarkit uskalla tehdä mitään poikkeavaa tai vastustaa häntä.

      Venäjällä on vain raaka-aineiden tuotantoa, kuten öljy ja maakaasu, timantit ja kulta. Mikään muu ei siellä ihmisiä jaksa kiinnostaa eikä omaa teollisuutta tai tuotantoa ole juuri mitään jos sotateollisuus lasketaan pois. Tavaravirrat näyttävät aivan siirtomaan kaltaisilta mutta ovat 100% heidän itsensä päättämiä koska he eivät halua investoida teollisuuteen.

      Poista
    2. Jeltsinin aikana Länsi oli haaskalla ja se tappoi enemmän venäläisiä kuin Stalinin vainot. Sitten Putin ripusti Khodorkovskin pään Kremlin muuriin varoitukseksi muille oligarkeille olla puuttumatta politiikkaan. Kaikesta viedystä öljystä kolahtaa kolehti valtion kassaan. Maa oli äskettäin maailman suurin vehnän viejä. On Venäjällä teollisuutta ja politiikka on, että kotimaista valmistajaa suositaan. Tarjoukilpailuista tullaan enenvässä määrin sulkemaan pois ulkomaiset kilpailijat. Vodkan kulutus on pudonnut 40%. Kohta voi hurauttaa Krimille koko matkan moottoritietä. Nyt meillä on Eurosajuz riesana. Venäjä pääsi omasta eroon. Maailman napaisuus on vaihtumassa.

      Poista
    3. Jopas oli anonyymillä näkemys Venäjästä faktat ohittaen. Miten perusteet että länsimaat olisivat osallistuneet Venäjällä NL:n kaatumisen jälkeiseen aikaan? Venäläiset itse ryhtyivät tehokkasti ryöväämään valtion omaisuutta laajalla rintamalla ja niistä ihmisistä tuli upporikkaita nopeasti. Öljyn ja kaasun tuotannot napattiin samoin kaikki mahdolliset tuotantohaarat jotka olivat edes jotenkin järkeviä tulevaisuuden kannalta.

      Hodorkovski ei halunnut suostua Putinin vaatimuksiin vaan halusi toimia itsenäisesti. Se ei sopinut Putinille ja varoitus piti antaa kaikille oligarkeille. Näytti tepsivän.

      Venäjän oma teollisuus on hyvin vaatimatonta. Sillä ei kateta edes oman maan kulutusta eikä vientituottteita juuri ole jos vodka jätetään laskuista energian ohella.

      Poista
    4. Siperiahan oli ja on Venäjän siirtomaa.

      Poista
    5. Jo tsaarin aikana Venäjällä tajuttiin että aristokratian/oligarkian valta perustuu maaomaisuuteen/luonnonvaroihin. Taloudellinen modernisaatio, tehtaat, rautatiet ym., oli uhka vallanpitäjille, joten niiden kehitystä jarrutettiin. Venäjä on Putinin siirtomaa.

      Sen verran ylläolevissa kommenteissa on siteeksi totta, että vapaassa globaalissa taloudessa rikkaat yritykset voivat kolonialisoida/korruptoida köyhemmät maat, mikä tulisi huomioida paremmin IMF:n ja Maailmanpankin politiikassa.

      Poista
    6. Putin naulasi teesinsä Kremlin seinään viisi kuukautta valtaan nousunsa jälkeen. Patrick Armstrong, jonka työ oli laatia raportteja Venäjästä Kanadan hallitukselle, arvioi kahdenkymmenen vuoden kuluttua, että miten on mennyt. Suoritus on ollut häkellyttävän hyvä. https://www.strategic-culture.org/news/2019/12/31/twenty-years-later-what-putin-forgot/

      Poista
    7. Siperianhan Venäjä valloitti samaan aikaan tai jopa myöhemmin kuin läntiset vallat merentakaiset koloniansa. Molemmissa tapauksissa väki oli etnisesti ja kulttuurisesti täysin vierasta. Ainoa ero oli, että läntiset hallitsijakollegat tarvitsivat laivoja, tsaarit eivät.

      Poista
  9. Ivalon virustapauksen liepeillä näkyy kaikenlaista muutakin aikaamme liittyvää. Kuten nyt eilen pöllöuutisissa se, että toimittaja äänsi haastatellun lääkärin suomenruotsalaisen nimen Broas, ääntyy bruuas, pähkähullulla tavalla eli broos, ikään kuin se olisi englantia. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun sivistyneeksi oletetussa mediassa kuulee kotimaisista sukunimistä aivan tolkuttomia ääntämyksiä. Bäckman on siellä nykyään yleensä bäkman, Bergroth berkrot, Nordberg nordberk, Sjöberg sjöberk, Hjort hjort, Öhman öhman, Olsson olsson ja Johnsson dzonsson. Ja etunimi Georg tietysti dzoodz. Yksi jo vuosia laajalti mediaan pesiytynyt kämmi on Marjo Matikainen-Kallströmin jälkimmäinen nimi. Lähes kaikki toimittajat ääntävät sen pitkällä aalla, ikään kuin se olisi kylmävirran sijasta kaljuvirta.

    VastaaPoista
  10. Kannattaa vilkaista myös Toozen Twitter-tiliä. Ainakin harvakseltaan. Sis. linkkejä tavattoman kiehtoviin ja kiinnostaviin artikkeleihin. - Uusin kehuttu teos: Tobias Straumann: 1931; kohteena Saksan rahoitus- ja velkakriisi ml. politiikka. Ilmeisen kiinnostava ja myös sopivan kompakti, 272 sivua. Suositellaan monille, mutta erityisesti niille, jotka ovat jo lukeneet Deluge:n.

    VastaaPoista
  11. Tulipa mieleen, että äänekäs oppositiopuolue nyt vaatii hallitusta "tulemaan ulos" koronavirusasiassa. Asiantuntemus kyllä lienee aivan muilla viranomaisilla, ja vaikea kuvitella, mitä lisäarvoa ministereiden puhumisilla voisi asiassa olla, sen enempää kuin ovat jo puhuneet. Joulukuussa sama porukka muuten syyllisti hallitusta lentoasemalla tapahtuneesta tautientorjunnan vastuuviranomaisten yhteistoimintaharjoituksesta antaen ymmärtää, että kyse muka oli Al-holista. Yksinkertaisin ja/tai vainoharhaisin kansanosa aina uskoo.

    VastaaPoista