Sivun näyttöjä yhteensä

18. kesäkuuta 2019

Nelikolkka



Ennen kuin fyysikot keksivät itselleen tuo ammattinimityksen, joka sekoittuu englannin kielessä hermostuttavasti lääkäriä tarkoittavaan sanaan, käytössä oli yksinkertaisen roteva ”alkemisti”. Kuvan setämies käytti hupsua hattua, koska hän oli väitellyt tohtori.

Voisin hankkia tuollaisen itsellenikin, koska oppineisuuden vertauskuva muistuttaa niin kovin paljon narrin hiippaa.

Lieneekö sana levinnyt – tappelunhaluiset saamelaiset eivät vaikuta nyt erikoisen innostuneilta nelihiippaisesta päähineestään. Olen ollut itsekin levittämässä kirjallisesti tietoa, että tuo asuste on tiettävästi Muurmannilla toimineiden juutalaisten räätäleiden 1800-luvun lopun tuote, ja sitä vanhemmassa saamelaisuudessa sekä edelleen Ruotsissa ja Norjassa tuntematon. 

Laihian veteen haudattujen DNA eli tässä tapauksessa vahva viite saamelaisuuteen noin 1500 vuotta sitten herättää ajatuksia.

Suomalaisten alkukotia ei ehkä ole koskaan ollut olemassa, yhtä vähän Volgan mutkassa kuin muuallakaan. Valtavasti lisääntynyt fysikaalinen (arkeologinen) tieto varmentuneine tulkintoineen näyttäisi vetävän maton kaiken alkukoti- ja kantakieliajattelun alta.

Huvituin aidosti BBC:n ohjelmasta, jossa kuvattiin uskottavasti Englannin vanhimman vakavasti otettavan luurangon (Cheddarin mies, joka eli 9100 vuotta sitten) DNA-tutkimus ja laajat vertailut. Kun hiusten ja ihon väri on hyvinkin selvitettävissä, nyt ilmi käynyt oli siis monelle yllätys. Tuo alkuperäiskulttuurin edustaja eli seudulla keskimmäisellä kivikaudella temmeltänyt metsästys— ja keräilykulttuurin edustaja, oli tummaihoinen ja kiharatukkainen ja jännittävää kyllä sinisilmäinen. Hän oli toisin sanoen nykyisin loukkaavaksi todetuin termein ”neekeri”. Ihonväri saattaisi siis olla luultua nopeampi muuttumaan. Ja tämä mies ei siis anatomiansa, kokonsa tai liikehtimisensä puolesta olisi eronnut millään tavalla nykypäivän katuyleisöstä.

Esi-isien edesottamuksia on syytä kunnioittaa. Britanniassa eli hyvin taitavia kiven kilkuttajia, ja Maltan uskomattomat kallioon hakatut temppelit ovat vanhempia kuin pyramidit ja Stonehenge on vanhempi kuin Egypti.

Aiheellisesti kysytään, miksi korkeakulttuurit kehittyivät juuri Euroopassa. Vastaus on selvä. Eivät kehittyneet. Mutta ainakin 500 vuotta kestänyt ylivalta näyttää liittyneen ilmastoon ja ilmastonmuutoksiin, jolloin avainasemassa on runsas valikoiman erilaisille ekosysteemeille soveliaita lokeroita eli siis Välimeri ja Atlantti virtoineen.

Se on arvailua, mutta hyvin vanha väylä Kiinasta nykyiseen Unkariin ja ajoittain Atlantille asti näyttäisi olleen hyvin arka näennäisesti vähäisillekin lämpötilan ja kosteuden muutoksille. Kun paimentolaisuus on eräs hieno ekosysteemi ja hevonen ja sillä ratsastaminen olivat avainkeksintöjä, on selvä, että rehuksi sopivat heinäkasvit ja toisaalta taas metsänraja ovat suuria historiallisia vakioita. Tyyni valtameri oli sitä tietysti, samoin Kiinan eteläosa, jossa ei oikein voi käyttää ratsuväkeä, ja luonnollisesti Himalaja, jonka yli kulkeminen on parhaassakin tapauksessa vaivalloista.

Mutta nytkään ei pidä hätiköidä. Pohjois-Siperian asutushistoria näyttää sekin olevan menossa uusiksi.


25 kommenttia:

  1. Viime aikoina on myös alettu myöntää että eurooppalaisten ahneudella ja väkivaltaisuudella on ollut osuutensa "menestykseen". Eli on toimittu kuten viikingit suuremmassa mittakaavassa. Hyvin järjestyneitä yhteiskuntia kuten Intia, Kiina ja Japani ei sitten onnistuttukaan kokonaan tuhoamaan.

    VastaaPoista
  2. Kävin tässä taannoin paineasioissa lääkärin vastaanotolla. Lääkäri(sivistynyt) totesi siinä keskustelun lomassa, että metsästäjä- keräilijöillä oli ollut aikoinaan paineet luokkaa 90/60. Jäin vähän ihmettelemään sitä, että kukahan ne paineet silloin mittasi, mutta sitten pulpahti mieleen, että eläähän niitä samankaltaisissa oloissa Amatsonin viidakoissa ihmisiä vielä nykyäänkiin.

    VastaaPoista
  3. Lapinpukuhan on mielenkiintoinen osoitus kulttuurisesta osmoosista. Jo Schaefferus kirjoittaa Lapponiassaan, kuinka kovia lappalaiset olivat tekemään ja käyttämään tinanappeja ja -lankaa. Saamenpuku on ilmeisesti eurooppalaista miesten pintamuotia 1500-luvun vaihteesta. (Muut suomalaiset miesten kansallispuvut ovat pääasiassa joko rokokooajan tai 1800-luvun alun muotia.)

    Hauska ilmiö on se, miten Suomessa ja Ruotsissa on tavattu kuvata tontut perinteisessä kuvituksessa. Niillähän on yleensä nuttu, myssy ja nahkaiset polvihousut. Eli sellainen puku, joka oli 1800-luvun alussa aivan muodinmukainen ja 1800-luvun puolessavälissä sellainen, mitä saattoi ehkä nähdä vanhusten päällä. Eli käytännössä 1800-luvun lopun suuret kuvittajat pukivat tonttunsa semmoisiin vaatteisiin, joita ehkä olivat nähneet vanhusten käyttävän lapsuudessaan.

    Tuo Laihian vesiruumiiden perimä oli minulle kyllä täydellinen yllätys. Kun ottaa huomioon, että vainajat ovat pääosin naisia ja samanlaisia hautoja löytyy lähinnä Etelä-Ruotsista, olisin voinut vannoa nämä vainajat pronssikauden germaanien tai germaanien kanssa tiiviisti kosketuksessa olleiden ihmisten antamiksi ihmisuhreiksi. No, tämä on ero arvauksella ja tutkimuksella.

    VastaaPoista
  4. Sen verran olen lukenut biologiaa että tajuan sen milloin olen väärässä. Tai koska ”panen omiani”. - Koska tietoni biologista ovat vanhoja. Koska olen itsekin vanha. (Aikani elänyt.)


    Kerran olin kylässä erään pariskunnan luona. He olivat herttaisia ja minua vanhempia ja tiesivät monista asioista enemmän kuin minä, etenkin rautamalmin kaivamisesta. Asuin silloin Otanmäessä. Joimme kahvia, minulla oli pieni pullo konjakkia poplarintaskussa, tarjosin siitä huikat sille ukolle mutta se ei ottanut, otin sitten itte. Ja join kahvia. Eräässä vaiheessa tämä miespuolinen ihminen kysyi minulta - Otanmäelle oli silloin tullut näitä Sudaninpakolaisia, mustia ihmisiä joita ennen ei oltu nähty, ja tämä ex-kaivosmaineri kysyi minulta että "johtuuko tuo heidän ihonvärinsä siitä että he ovat olleet niin kauan Afrikan auringonpaisteessa että ovat muuttuneet mustiksi"?


    Tarkoitan, että minä en tällä mitään tarkoita, ja en halua ihmisiä loukata. Haluaisin eh-dot-to-mas-ti selittää mistä on kyse, tai mistä nimenomaan EI ole kyse... sen verran mitä ko. asioista tiedän. Mutta tiedän että ei minusta siihen ole, mikskään David Attenboroughiksiksi.

    Väärinkäsityksiä on vaikea korjata, etenkin jos ihminen on sitä mieltä että hän ei ole väärässä. (ite olet?)

    VastaaPoista
  5. Auringon pilkut kateissa. Mississippi tulvii. Runsaita sateita Jemenissä Iranissa. Australiassa kuivaa. On tutkimuksia, joiden mukaan ilmiöillä olisi korrelaatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maykin on jo vakuuttunut:
      https://yle.fi/uutiset/3-10840818

      Meikäläiset änkyrät tartautuvat auringonpilkkuihinsa.

      Poista
  6. Levä(n)luhdan ja muut uudet dna-tutkimustulokset ovat luonnollisesti trumppilaista valeuutiskamaa niille, joiden ajatusmaailmalle on välttämätöntä luulla, että täällä on kautta aikojen asunut perimältään ja kulttuuriltaan heidän itsensä kaltaisia "patriootteja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pahempaa. DNA-tutkimukset kun ovat jo aikaa sitten osoittaneet että täällä asuvien perimä on sekalainen ja että esi-isiä on saapunut sieltä sun täältä.

      Viimeksi perusnatsinuoriso keksi ihan uuden määritelmän suomalaisuudelle. Pitää voida osoittaa tuhat vuotta suomalaisia esivanhempia. Sen määritelmän mukaan suomalaisia ei ole ollenkaan olemassa koska useimpien todistuaaineisto tyssää 1600-luvun lopulle.

      Poista
    2. Levähuhtahan nimenomaan todistaa, että kautta aikain on näillä lakeuksilla vieraan näköiset tunkeilijat poljettu suohon.

      Poista
    3. Näillä lakeuksilla...? Niin kieroa selkäänpuukottajaporukkaa ei Suomesta löydykään, kuin pohjalaiset. Ymmärrys ei riitä siihen, että se mitä Jurvassa tai Lapualla on aina tehty, ei ehkä ole maailman fiksuinta. Eikä ne kestä edes suoraa puhetta.

      Siitä kuitenkin seutukunnan asujaimisto saa plussaa, että ne ovat tavallaan ennalta-arvattavia. Ree-kirjaimen ääntäviltä ei tartte kovin nopeita mielenliikkeitä odottaa. Savolainenkin sietää sentään eri näkökulmia paremmin kuin pohjalainen.

      Poista
  7. En ole aivan ajan tasalla viime hetken "suomalaisten alkukotitutkimuksista" mutta esimerkiksi suomenkielen ja unkarinkielen samankaltaisuudet ovat hätkähdyttäviä. On siis joukko (satakunta) arkaaisia sanoja jotka näissä kielissä ovat joko identtiset tai hyvin samankaltaiset. Muissa kielissä ei juuri näitä sanoja ole, poislukien ns. ugrilaiset kielet.

    Mielestäni arkeologia on jo pitkään syyllistynyt liian helppoihin johtopäätöksiin aivan mitättömien esinelöytöjen perusteella tai löytöjen puuttumisen takia. Se että jotain ei ole löytynyt ei minusta vielä tarkoita mitään muuta kuin sitä että jotain ei ole löydetty, vielä. Se että jokin esine on löydetty ei minusta ansaitse kovin pitkällemeneviä päätelmiä koska tavarat ja ihmiset ovat jo pitkään maan pinnalla liikkuneet sekä meriä ja jokia pitkin aika sutjakkaasti.

    Olen vakuuttunut että vielä Suomestakin tehdään runsaasti erilaisia muinaislöytöjä kunhan joku vaan viitsii ryhtyä kaivelemaan. Silloin voisi kenties jo jotain johtopäätöksiä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et taida olla aivan perillä nykyarkeologiasta. Tietoa on ja tulee koko ajan lisää, myös laajalle levinneen ja Museoviraston tukeman metallinetsintäharrastuksen myötä. Ja kieli ja perimä ovat kaksi kovin eri asiaa.

      Yhteiset sanat kaukaisen kielisukulaisen unkarin (jonka puhujat ovat geneettisesti hyvin etäisiä) ovat vähisdä. Sen sijaan saksan, ruotsin, latvian ja venäjän edeltäjistä lainautunutt sanastoa on vaikka kuinka paljon, meillä ne vain ovat säilyneet. Mm. äiti, porsas, nauta, rauta, Harjavalta ja kuningas ja sadat muut ovat sieltä.

      Unkarissa muuten nykyinen vallassa oleva "isänmaallinen" klikki kiistää kaikki suomalais-ugrilaiset yhteydet ja haikailee epätieteellisesti Attiloiden ja sensellaisten perään.

      Poista
  8. Hevosesta ja heinistä tuli mieleen äidinkielenopettajani oppikoulussa. Hän pyysi esimerkkiä lauseesta, jossa on objekti. Ehdotukseni oli "Hevonen syö heiniä". "Ei!" oli opettajan ponteva vastaus. Vieläkin harmittaa.

    VastaaPoista
  9. Siperianhusky on perin vanha koirarotu, tarkkaan ottaen vanhin. Koira on pumminut (kerjännyt) ihmiseltä vasta n. 30 000 vuotta. Sinisiä silmiä niilläkin. Millähän ihminen oppisi luottamaan itseensä hiukan vähemmän ja enemmän?

    VastaaPoista
  10. Epäilisin vahvasti esittämäsi samaistusta fyysikkojen ja alkemistien välillä. Tieteenalani fysiikka on alkemiaa vanhempi. Sen perusti Aristoteles, kun taas länsimainen alkemia pohjautuu lähinnä Hermes Trismegistoksen nimeen pantuihin myöhäisantiikin kirjoituksiin. Tärkeämpää on kuitenkin huomata, että Newtonia lukuunottamatta fysiikkaa ja alkemiaa harrastivat pitkälti eri ihmiset.

    Alkemia oli käytännön ihmisille soveltunut hyödyllinen tieteenala, joka lupasi suoria käyttökelpoisia sovelluksia: jaloja metalleja, lääkejuomia ja sielun valaistumista, jopa pelastusta. Fysiikka oli puolestaan luonnonfilosofian vähäpätöinen haara, jolla ei ollut käytännön sovelluksia. (Muslimit harrastivat geometrista optiikkaa, mutta Euroopassa tämä oli olematonta.) Fysiikka sopi siis oikein hyvin yleisfilosofien harrastukseksi, ja keskiajan kovimmat nimet, Avicenna, Alcazar ja Buridan muistetaankin ensi sijassa filosofeina. (Avicenna oli kylläkin yleisnero, joka kirjoitti myös alkemiasta sitoutumatta sen esoteeriseen puoleen.)

    Eli vähän katsoisin sinun vetäneet mutkia suoriksi. "Fyysikkoja" ei ollut, koska fysiikasta oli päätoimeksi suunnilleen yhtä paljon kuin nykyään ontologiasta. Se "päätoimi" ei kuitenkaan yleensä ollut alkemia vaan lähinnä yleinen filosofia, tähtitiede ja siihen liittynyt astrologia sekä teologia.

    VastaaPoista
  11. Miksi Länsi vallitsee?

    Kokosin kerran yhteen eri mahdollisia tai todennäköisiä syitä:

    o Varhaisemmat syyt:

    - maantiede: sattumalta hyvät viljakasvit ja kotielukat
    - maatalouskulttuuriympäristö muokkasi joitain geenejä
    (mm. laktoosi- ja "alkoholitoleranssi"geenit, ja mahdollisesti yksilöllisyyteen
    viittaavia serotoniinigeenejä?)
    - raha:
    -- erinomainen vaihdantakeksintö
    -- pääomien kasautuminen mahdollistuu
    - Kreikassa tieteen ja demokratian alkuaskeleita
    - Rooman valta: oikeusvaltion periaatteet ja lait periytyivät
    - näiltä perittiin myös rationaalisuuden ym arvoja ja että lait voivat olla Jumalan
    laeista ja uskonnoista erillinen systeemi, ihmisten lait ja luonnnonlait otettiin
    omiin käsiin (Korpela ym)

    o Myöhäisemmät syyt (lähinnä keskiajalla):

    - yliopistojärjestelmä
    - maaorjuuden poistuminen
    - valtioiden synty
    - pahat ruttoepidemiat, jotka etäännyttivät kirkon (ja uskonnon) vallasta
    - renessanssi
    - Italian kansallisvaltioiden rikastuminen Silkkitien kaupalla ja uusien rahoitusinstumenttien kehitys
    - uteliaisuus, valloittamisen hinku, edistysusko (Harari)
    - uskonpuhdistus, uskonnollinen vallankumous jota ei nimenomaan Euroopassa saatu "kuriin" ja johti:
    - uskonnolliseen ja poliittisen hajaannukseen (McNeill^2)
    - kapitalistinen kilpailu

    o Modernimmat syyt:

    - tieteen synty, Galileo+co järkyttivät lopullisesti kirkon tiedollista auktoriteettia
    - Englannin mainio vallankumous, jossa valta parlamentin käsiin
    - valistusaika ja tieteen kukoistus
    - teollinen vallankumous, Wattin höyrykone ym
    - Montesquien vallankolmijaon periaate
    - USA:n vallankumous, joka toimi esimerkkinä
    - Ranskan vallankumous: tasa-arvo ym ihmisarvot
    - Napoleonin sotaretket levittivät tasa-arvon ja modernismin käsityksiä valloitusmaihin
    - lääketieteen kehitys, varsinkin 1900-luvulla
    - konsumerismi

    Tuohon voisi lisätä että koska aikajakso 1400-1600 oli eritoten kirjapainon kehityttyä Euroopan sotaisinta aikaa ("kirjavihapuhe" levisi kuin rutto uuden teknologian myötä -> uskonsodat ym) --> sotaoppien, -teknologian kehitys ylivoimaiseksi (?)

    MrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjimmiltaan se että kirjapaino sai maailman reunalla pienessä Euroopassa aikaan pitkän veren ja sodankäynnin jakson kertoo lähinnä eurooppalaisista. Kirjapaino oli kuitenkin vanha keksintö ja tunnettu Kiinassa jo vuosituhannen vaihteesta.

      Laktoosiintoleranssi tulee Aasian Aro kansoilta. Tuo mutaatio kertoo siis jo jonkin verran ihmisen perimästä vaikka tarkempaa tutkimusta ei haluaisi suorittaa.

      Poista
  12. Saamelaisten neljäntuulenlakin esikuva on ilmeisesti nelinurkkainen ajurinhattu, joka on ainakin ollut käytössä Puolassa ja Unkarissa, maissa joissa vaatturi-, hattumaakari ja vanhaintavarain kaupustelija olivat juutalaiselle hyväksyttyjä ammatteja.

    VastaaPoista
  13. Käsittääkseni neljäntuulenlakki on approproitu venäläisiltä merimiehiltä; olisinko peräti ihan Siidasta poiminut tämän tiedonjyvän.
    Joka tapauksessa ennen 1800-lukua (siis Venäjänvallan aikaa) Suomen puolen saamelaisten päähineet olivat suurin piirtein samanlaisia kuin toistenkin.

    Värikäs saamenpukukin on varsin uutta muotia ja ilmaantui kotien garderooppeihin vasta lammastaloudesta saatavien villojen myötä. Alunperin nutut valmistettiin poronnahasta ja ne olivat kovin samanoloisia kuin esimerkiksi Siperian kansojen käyttämät vaatteet - tai vaikkapa intiaanien nahkapaidat.

    VastaaPoista
  14. Kemp: "Valtavasti lisääntynyt fysikaalinen (arkeologinen) tieto varmentuneine tulkintoineen näyttäisi vetävän maton kaiken alkukoti- ja kantakieliajattelun alta."

    Mikään tutkimustieto ei vesitä kantakieliä, päinvastoin. Ja kantakielen puhumapaikka on nimeltään alkukoti. Sellaisten sijainteja vaan harvoin tunnetaan.

    Kemp: "Suomalaisten alkukotia ei ehkä ole koskaan ollut olemassa, yhtä vähän Volgan mutkassa kuin muuallakaan."

    Niin, ei suomalaisten alkukotia, mutta suomalais-ugrilaisten tai oikeammin uralilaisten kielten alkukodin on täytynyt olla olemassa. Sijaintia ei tunneta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa komppaan anonyymiä, mutta toisaaltahan asia on niin, että kielet ja kansat ovat jatkumoita, joista on vaikea sanoa missä jokin alkaa ja toinen päättyy. Sinne alkukotiinkin on jostakin tultu ja kantakielilläkin on kantakielensä, ja kaikkiin on matkan varrella tullut vaikutteita eri suunnista.

      Nykyään esim. itämerensuomalaisten saapumisesta näille raukoille rajoille on paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa.

      Poista
    2. Joo, kielijatkumo ja geenistö nyt vaan ovat kaksi eri asiaa. Vaikka esimerkiksi suomi ja unkari periytyvät samasta muinaisesta kielestä, ei suomalaisilla ja unkarilaisilla ole geneettisesti mitään yhteistä.

      Poista
    3. Väitetäänhänmyös sitä että rusit olisivat alun alkaen ruotseja jotka olisivat vain slaavilaistuneet venäjän puolella.

      Poista