Muurmanni IV

Kaikki olivat kokoontuneet juttutauolle, joten kamiinoissa oli tuli päässyt tuli sammumaan. Lämmitysvuorossa ollut lähtikin heti tulta sytyttelemään.

Sorsa otti nyt puheeksi lähdön.

”Eiköhän mekin pojat siirrytä tästä lähipäivinä muuttolintujen tavoin etelämmäksi. Eiks vaan sorsakin kuulu muuttolintuihin, jotka hiljalleen talven tullen alkavat vaelluksen etelään. Me tosin olemme siitä aikataulusta jo jäljessä. Mutta tiedättekö miten täältä parhaiten pääsee etelään, esimerkiksi Urinaan?”

”Näyttäkääs, lentojätkät jalkineitanne, voiko niillä päästä. Ne ovat ainoat kulkuneuvot näillä main. Tämä teidän sorsa näkyy olevan lentokyvytön, joten tossua vaan toisen eteen. Aamulla kun lähtee, niin illalla on Urinassa. Jättäkää kuitenkin Pakkasmaikki rööriensä hoitoon, kuuluu levittävän jo sankkeria”, kertoi joku joukosta. ”Kyllä meiltä saa olla rauhassa Maikit ja röörit, meillä on tarpeeksi tehtävää saadaksenne itsemme pysymään henkissä, kun meillä raukoilla ei ole edes hartsuniskaa”, valitti Helander. ”Millä ihmeellä me täällä saamme ruokaa ja muuta tarpeeseemme?”

”Sehän on helppoa, ryssänlimppu maksaa vain kolme kopeekkaa naula ja sitnikka viisi. Niitä kun syötte, kyllä nälkä pysyy kaukana. Teillä näyttää muut kamppeet kunnollisilta. Jos teiltä raha loppuu, niin menkää Jaagelborista pyytämään förskottia ja hartsuniskaa. Se lähtee sieltä helposti, koska taidatte osata ryssää eikä suukaan ole väärällä kohdalla. Mutta älkää vaan jääkö tänne pelaamaan meidän rahojamme. Antaa niiden kiertää vain tämän porukan keskuudessa. En mä tätä sillä sano, että olette korttihuijarin näköisiä, muuten vaan tulin sanoneeksi.”

Työporukan lähdettyä aamulla töihin pojat jäivät miettimään. ”Ei millään viitsisi talsia jalan noin pitkää matkaa. Ei sillä eikä millään, kyllä se sujuu, mutta kun viimeksi talsittiin kesällä siellä Obin ja Jenisein haarajokien välimaastossa. Niin ei se mitään herkkuakaan ole, kun on vielä kertynyt tuota kannettavaa kamaakin.”

”Mutta pojat lähdetään heti aamulla matkaan, vähän vielä ensin parannetaan asemaamme täällä olevien silmissä. Illalla juttutuokio ja aamulla taipaleelle.”

Illalla pojat kertoivat katoavansa täältä heti aamun tullen ja tiedustelivat puroista, joko siellä on ylikulkua, onko suomalaisia sillanrakentajina, ja kyselivät yhtä ja toista asiaan kuuluvaa.

Tarinoitiin ja politikoitiin.

Aamun tullen kaverukset ottivat startin kohti Urinaa. Marssi oli ratalinjaa myöten melko vaivatonta. Kiirettä ei pidetty, joskin oli syytä pitää huoli siitä, että perillä ollaan ennen kun työporukat ovat ehtineet majoittua.

Koko tämä väli oli työjoukkojen vallassa. Leikkauksia ja pulterikiviä räjäyteltiin, joten oli varottava, ettei saanut lentäviä kiviä päähänsä. Työnjako oli se, että suomalaiset tekivät poraus- ja räjäytystyöt, kaatoivat puita ja tekivät ratapölkkyjä. Niitä koottiin karkoiksi radan sivuun. Sotavangit olivat töissä lapioiden ja kankien kanssa. Ruski Iivana oli purosiltojen arkkusalvoksilla, missä tappara heilui. Kirkiisit taas valvoivat sotavankeja heitä kuitenkaan pakottamatta. Näytti tahtina olevan: kunhan tuppi heiluu. Tällä välillä ei ollut ruokailumahdollisuuksia, joten ryssänlimppu oli repussa, joka marssitahdin mukaan heilui harteilla.

Illansuussa saavuttiin ensimmäiselle kämpälle. Imandrajärvi oli saatu näkyviin, tosin se ei ollut järven pohjoiskärki, sillä Imandra työntää vielä lahden kohti luodetta. Tänne jo näkyivät Imandran itä- ja länsipuolella olevat jylhän kauniit tunturit. Umpekti, josta käytetään nimeä Hiipinä. Se nostaa lakensa täältä katsottuna terävänä huippuna yli kilometrin korkeuteen ja sillä on seuranaan useita muita tunturihuippuja. Järven pitkä, etelään johtava selkä on 120 kilometriä pitkä ja 120 kilometriä leveä. Vesi ei nyt kuitenkaan lainehtinut, koska pakkanen oli sen kahlehtinut. Tämän järven itärantaa seuraillen nyt rakennettiin kiireellä rataa, jonka tuli ensisijaisesti palvella sotaan liittyviä tarkoitusperiä. Sen pohjoispäässähän oli sotaa käyvän suurvallan ainoa turvallinen ja koko vuoden auki pysyvä syväsatama, jolla tulee olemaan suuri merkitys.

Kämppä oli suomalaisten käytössä ja siinä majoittui noin satapäinen miesjoukko. Siellä hääräili kokki pihamaalla toverusten tullessa ja tuodessa terveisiä Kuolasta.

”Jäämme tänne joksikin aikaa, jos sopii, ja olisimme teidän muonavahvuudessanne. Tietenkin voimme maksaa oman osuutemme rahalla, koska meillä ei ole työkorttia eikä hartsuniskaa. Sopiiko? Illalla miesten tultua kämpälle kerromme koko porukan kuullen uutiset ja kuulumiset, joten olkaa paikalla.”

”Mikäs siinä, sopiihan se”, sanoi kokki. ”Katsokaa kämpästä tyhjää laveria.”

Toverukset tarkistivat kämpän, jossa laverit olivat kahdessa kerroksessa. Kämppä oli tilava ja lämmin. Varusteena oli kaksi rautalevykamiinaa, joista peltiputket johtivat savun välikaton läpi ylös. Miesten petit olivat miestä myöten, toiset siististi viltein petattuja ja toiset jätettynä sekaisin. Oikealla, lähellä ulko-ovea löytyi yläpetiltä tilaa, jonka pojat valtasivat.

Miehiä alkoi tulla kämpille, jotkut peseytyivät, toiset eivät. Haettiin ruokailuvälineet esille ja tuotiin keittoastiat sisälle. Kokki jakoi keitokset, limput ja muut. Syötiin.

Syötyä alkoi joku kysellä, mistä pojat olivat tulleet.

Taas alkoi Martti jutella istuen laverin reunalla. ”Koittakaa tulla lähemmäksi, että kaikki kuulette, ettei tarvitse samaa juttua moneen kertaan jauhaa. Terveiset Kuolasta ja satamasta. Terveiset ratapäälliköltä ja komendantilta. Olimme purkamassa kuularuiskuja laivasta, mutta niitä tuli liikaa. Pelkäsimme hukkuvamme aseisiin ja tulimme tänne, koska täällä on rauhallista.”

”Mitä, hyvät ihmiset, leviääkö sota tännekin? Äkkiä pojat Suomeen, että emme joudu kuularuisku ruuaksi”, huusi joku. ”Hiljaa!” ärähti toinen.

Martti alkoi hakea ajatuksen päätä, joka häneltä oli katkaistu, ja sen löydettyään jatkoi:

”Ei kai tänne sotaa lähiaikoina tule, mutta aseita tulee ja paljon tuleekin, mutta otaksun niiden menevän nopeasti eteenpäin, sillä jossain siellä Presmysselin tienoilla kuuluu niitä tarvittavan.”

”Millä ne sitten tulee, ja millä ne sitten menee? Ei tästä ainakaan vielä vuoteen läpi pääse, kun rata ei ole valmis. Onko muka jotain uusia kulkuneuvoja keksitty?” kuului taas.

”Ei ole vielä uusia keksitty, mutta tulee vanhoja, joita monikaan teistä ei ole tottunut näkemään.”

”Mitä sitten? Kerro, kerro!” kuului joukosta, joka oli tiivistynyt toverusten ympärille.

”Emmä viitsi, kun ei alkuunkaan pääse, niin jo keskeytetään. Kertokoon Sorsa.”

Se oli Sorsalle mieleistä. Hän alkoi kertoa samaa juttua, jonka Martti oli edellisessä paikassa kertonut, höystellen vielä sopivissa paikoissa, että ”kun punaposkiset ja korkearintaiset tytöt pitävät täällä lepotaukoaan ja työntyvät oven täydeltä kämppäänne, te tietysti osaatte ottaa heidät vastaan arvokkuudella ja yritätte saada lavereille tilaa. Mutta sukikaa sitä ennen partanne, tappakaa täinne, siivotkaa kämppänne hyväksi. Ja kunpa vielä voisitte prässätä housunne ja pestä paitanne.”

Ei kuulunut hiiskaustakaan joukosta, joka nyt kerrankin osasi kuuntelemisen jalon taidon, katselivat silmät killillään kertojaa, joka nyt sai rauhassa jatkaa tarinaansa.

”Siin on teillä pojat varaa valita, ei tartte ottaakaan ensimmäistä sutturaa, joka ovesta tulee, vaan antaa mennä. Yhä tulee uutta ja uutta.”

”Henkäse välillä, mun tuli paha olla”, kuului lavalta.

”Jatka, jatka”, huudettiin kuorossa.

Sorsa sen kun lisäsi jauhoja puuroonsa ja lisäsi välillä mausteita. Juttua riitti.

Martti sanoi välillä: ”Nytpä ei enää tänä iltana kerrotakaan lisää. Täytyy jättää seuraaviksikin illoiksi. Teillä on huomenna kova työpäivä, joten nyt nukkumaan joka sorkka. Huomenillalla saatte kuulla lisää. Ehkä paukku-uutiset.”

Kaikki tyytyivät tähän hankkiutuen nukkumaan.

Pojat tiesivät saaneensa yliotteen koko porukasta tietäen myös, että heistä siellä pidettiin. Tuskinpa antavat ostaa edes itse ruokatarpeitaan, vaan ehkä ehdottavat tämän jättämistä heidän portsilleen.

Aamulla miesten mentyä toverukset alkoivat suunnitella elämää eteenpäin. Päätettiin, että jos vaikka käytäisiin Urinan keskuspaikassa katsomassa, miltä elämä siellä näyttää. Jätettiin liiat roinat kämpälle. Jos löytyy parempi paikka, niin täältähän nuo löytyvät. Kun siellä on se saunakin.

Siinä hääriessä, matkaan lähtöä touhutessa Martti sanoi: ”Pankaas pojat merkille illalla miesten käyttäytyminen. Minkä vaikutuksen Sorsan korea puhe heihin teki. Sinä, Sorsa, voit päivän aikana mietiskellä millä tavoin jatkat kesken jäänyttä juhlapuhettasi.”

”Puhu sinä, sinähän olet meidän äänitorvemme”, esteli Sorsa. ”Sinähän niistä kaikista olet tiedotkin ottanut, ja sinä, jos kukaan, osaat esittää asiat uskottavasti.”

”Olet sinä jo niin paljon oppinut, että varmasti osaat, osaatpa vielä sopivasti höystääkin, kuten eilen illalla jo kuulimme”, sanoi Martti.

Toverukset tarkastelivat Urinan kirkiisiparakkia myöten. Se oli täällä rautatievaunussa.

Tehtiinpä kirkiisien kanssa tuttavuutta ja alettiin hieroa pikku kauppojakin. Arveltiin heiltä saatavan sellaisia esineitä, joita ei muilla ole. Kauppoihin tällä kertaa ei juuri päästy, mutta kehottivat tulemaan illalla, kun on enempi miehiä.

Etsittiin sauna, ja se löydettiin järven rannalta. Otettiin selvää sen lämmitysajoista sen suomalaiselta hoitajalta, joka oli samalla suomalaisten kokki. Selvisi, että hänelle on maksettava 2 kopeekkaa per nokka, jolloin hän hoitaa lämmityksen ja siivoamisen sekä kylmän ja kuuman veden. Sovittiin, että pääsemme seuraavana päivänä illansuussa kylpemään. ”Hankkikaa sitten itse vihdat”, kuului perään.

Toverukset etsivät muut suomalaisten miehittämät parakit, joita oli vain pari, ja niissä kokki hääri kämpänvartijana. Täällä oli myös työmaatoimisto, joka jätettiin toiseen kertaan, kun ei vielä tohdittu mennä heitä häiritsemään.

”Vielä tulee heidänkin vuoro, kun tässä saadaan mietityksi, millä heitä pelottelisi.”

”Tosin”, sanoi Martti, ”onhan meillä tiedossa ministerivierailu, joka on ehkä heillä jo tiedossa. Kuljetusjuttu on heille varmaan uutta, sillä epäilen, ettei Pavlov ole suvainnut tehdä heille tiliä edesottamuksistaan,. Ja vielä, kuten muistatte, työ- ja sotilaspäälliköt eivät ole parhaissa väleissä keskenään, pikemminkin päinvastoin. Olisi ehkä viisainta, että kävisin Sorsan kanssa siellä huomenna. Saisimmehan tietää, minkä näköinen herra täällä istuu pöydän takana. Vai mitä puolimieltä olette? Vielä meidän tulisi saada tietoomme varsinainen järjestysvalta, santarmit, mutta mua tympäisee koko santarmijärjestelmä.”

”Jätetään toki vierailut niissä kohteissa tällä kertaa. Tulee tarkoin harkita, mistä narusta vedämme”, ehdotti Sorsa. ”Kun jo, ihme kyllä, alkaa päivä olla kallistumassa iltaan, olisi kai viisainta mennä kämpille.”

Toverusten saapuessa kämpille siellä oli jo tohina. Hiuksia leikattiin, partaa ajeltiin, kämppää siivottiin ja russakoita myrkytettiin. Oli kuin valmistuttaisiin juhlaan.

”Mitäs te pojat luulette tekevänne? Ette todennäköisesti tiedä, että syrjääni- ja kolttanaisen puku on: tossut poronnahkaa, housut poronnahkaa, myssy poronnahkaa ja peski myös poronnahkaa. Siitä, mitä on sisällä, ei tiedä kukaan. Kukaan ei ole koskaan nähnyt.”

”Kyllä tunnetaan. Älä yritä härnätä meitä. On tässä muutkin lapin tyttöjä nähneet, tosin pukukuvauksesi pitää paikkansa, mutta sisusta kyllä tunnetaan”, lohkaisi joku.

Siistimisvimma jatkui. Kukaan ei muistanut luvattua uutistiedotusta. Sorsa jo pelkäsi, ettei saakaan loistaa tiedoillaan. Annas olla, kun siistimistyö oli tehty, niin joku muisti ja hihkaisi: ”Ne luvatut uutiset!” Nyt teki Sorsa tinkiä, ei ollut tietääkseenkään, ja toveritkin  Murmanskista takaisin olivat hiljaa.