Sivun näyttöjä yhteensä

21. heinäkuuta 2016

Herrat pettävät




Kollegat kiertelevät kysymystä venäläisten sulkemisesta olympiakisoista. On jopa ihmisoikeuksien rikkomista rangaista kollektiivisesti joukkuetta eli viattomia syyllisten vuoksi.

Tuossa on ajatusvirhe. Olympiakomiteat ovat järjestöjä. Niillä ei ole mitään oikeudellista velvollisuutta hyväksyä ketään kilpailemaan. Siten kilpailukielto ei ole rangaistus. Siten kysymys ei ole kollektiivisesta rangaistuksesta eikä ihmisoikeuksista. Hiihtovalmentajan kilpailukiellonpurkaminen on vähän eri asia, koska valmentajalta menee elinkeino, mahdollisuus solmia työsuhteita.

Ei sekään ole oikeudellinen ongelma, että Maija ei voita Eurovision laulukilpailua tai ei pääse edes karsimaan. Oikeudellinen ongelma on esimerkiksi maahanpääsy. Ratkaisija on valtio, jota virkamiehet edustavat. Maahanpääsystä ja oleskelusta on runsaasti lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia.

Kukaan ei ole huomauttanut Trumpin mainostamasta muurista Meksikon rajalle. Rohkenen epäillä, että ajatuksen toteuttaminen vaatisi USA:ssa laajaa lainsäädäntöä, jonka aikaansaaminen kestäisi. Rohkenen myös epäillä, että rajan ylittävien maan kansalaisten kannalta kysymyksessä voi olla perustuslaillinen ongelma. Tanskassakin näyttää muuten olevan muotia mainostaa vaalien tullen uusia, hurjia ajatuksia, joita ei voi käytännössä toteuttaa.

Jos joku ajattelee tässä hiustenhalkomista, muuttakoon ajatustaan. Yhdysvalloissa eri osavaltioiden toisistaan poikkeavien aselakien kiristäminen on käytännössä melkein mahdotonta, ja perustuslain tulkinnassa on se 1700-luvun oloihin perustuva militia-sääntö eli mahdollisuus vastustaa omaakin esivaltaa aseellisesti.

Asia on vakava. Voiko venäläinen urheilija vetää yleiseen tuomioistuimeen järjestön, joka syyllistyy syrjimiseen? Tässä tapauksessa ei voi, koska ”syrjiminen” ei johdu kansallisuudesta vaan kansallisen urheiluliiton harjoittamasta toiminnasta. Ei ongelma ole sen kummempi kuin kauppaliikkeen päätös olla ostamatta vihanneksia viljelijältä, jonka elintarvikehygienia pettää vähän väliä.

Taas kerran oli muuten pakko paikkailla omia puhettaan. Huokaisin hiljan että kun Pohjanmaan historia on kirjoja ajatellen niin sekaisin, ettei oikein kukaan tiedä oikein mitään ja selvittely on työlästä.

Paikkaisin sanomalla, että vanhemmat vakiintuneet historian niteet olen kantanut roskiin kahteenkin kertaan. Ne eivät kelpaa antikvariaattiin. Uusimmissa osissa on arvokasta tietoa ja hyvää tietoa. Silti verratessa tätä esimerkiksi uudehkoon Savon historiaan tulee pitkiin ajatuksiin, puhumattakaan uudesta Viipurin läänin historiasta, joka on niin hyvä.

Jos lukija ajattelee, että nyt kaipailen taas kirjoja, joita kukaan ei kumminkaan lukisi, lukija ajattelee väärin. Kieltämättä tunnen syvää kateutta tutkiessani esimerkiksi Nordstedtin uutta kattavaa Ruotsin historiaa, mutta kateus johtuu nuoren ja keskipolven tutkijoista, jotka ovat siellä saaneet työtä.

Lukija tietää, että esihistorian lisäksi tiedot uudemmista ajoista ovat menneet kerrassaan uusiksi, ja että nykyaika eli oma elinaikamme on täysin tutkimatta, ellei oteta huomioon kummallisuuksien ja sirpaleisten pikkuryhmien vaiheiden kronikointia.

Meille vanhastaan tarjottu tieto oli vahvojen filttereiden läpi heijastettua. Yksi niistä suotimista on anakronistinen isänmaallisuus, kansallisuusaate. Sen vaikutusta on liioiteltu niin sitkeästi, että todellisuus on unohtunut.

Etelä-Pohjanmaa on esimerkkini. Maakuntahistoria… Paikallishistoria…? Ketä ne kiinnostavat? Suoraan sanoen eivät paljon ketään.

Tämän hetken pelottavat ongelmat: hallitsemattomat muuttoliikkeet, köyhien ja rikkaiden välien kiristyminen, epätotuuksien eli valheiden suuri suosio julkisessa elämässä, terrorismi.

No nyt on niin, että nämä ovat kaikki Pohjanmaan historiaa.

Suuri epäluulo ”herroja” kohtaan vakiintui viimeistään 1700-luvulla, kun Isoviha opetti, ettei ainakaan Ruotsista tule apua ja että maalaisia käsitellään kirveellä. Pikkuviha oli helpompi mutta ei helppo, Suomen sota 1808-1809 merkitsi yhteensä kuutta kahden armeijan marssia maakunnan läpi, vetäytymiset ja perääntymiset laskien, ja joka kerta niukatkin ruokavarat syötiin ja paikat tallattiin.

Terrorismi tuli muotiin 1800-luvun puolivälissä. Siihen viitataan rikoshistoriana, jota se ei ollut. Oli ainutlaatuista, että keski-ikäiset, varakkaat isäntämiehet riehuivat kylillä ja kuohunta talttui vasta rautatien rakentamiseen ja kasakoiden pysyttävään sijoittamiseen maakuntaan.

Se oli raju rakennemuutos. Pakkovallan käyttämisen oikeus siirtyi kylistä kuvernööreille. Jo ennen puukkojunkkarikautta oli syntynyt herätysliike, johon papisto ja hallinto suhtautuivat kauan erittäin vihamielisesti. Pappeja vietiin käräjille ja kansanmiesten ja -naisten virrenveisuuta ei haluttu kuunnella.

Mutta en ole nähnyt Pohjois-Pohjanmaan Laestadiusta nimitettävän sissipäälliköksi, vaikka hän toteutti Lapinmaan Kansallisen Vapautusliikkeen ennen kuin puoli maata joutui puutavaraliikemiesten armoille. Etelä-Pohjanmaalla taloudellinen ”herännäisyys” organisoitui liikkeiksi. Elinvoimaisin näyttää olevan keskustapuolue, joka maalaisliittona ei ollut alkujaan puolue lainkaan, vaan lähellä nuorisoseuroja oleva aatteellis-haaveellinen toimintamallia, joka muutti koko maakunnan talouden vähässä ajassa.

Ja sitten tuli taas terrorismi. Pyydän kaikilta anteeksi nimitystä, mutta aseellinen toiminta ja tuhotyöt, jotka liittyivät jääkäriliikkeeseen ja johtivat vapaaseen Suomeen olivat kovin samanlaista kuin nykyinen terrorismi, ja myös jääkäreillä toiminnan oikeutti aate, isänmaallisuus. Historia kuitenkin kertoo, ettei aseellisen vastarintaliikkeen kannatus ollut jakamaton. Ja Lapuan liike väitti sekin olevansa oikeammassa kuin laki.

12 kommenttia:

  1. Niin, eilenkö se oli uutisissa että Antti Tuurin Ikitietä filmataan Virossa suomalaisten toimesta paraikaa? Luin tuon kirjan liki yhteen pötköön. -Murphy_

    VastaaPoista

  2. Kun en noita sotatieteilijöitäkään keitään tunne, niin otanpa nimen Pekka Visuri ja kysyn mitä rykmettiä tämä huippueteväksi tiedetty herra johtaisi sovellutuksen paikassa, tai komentaisiko armeijakuntaakaan esikunnastaan. Tuskin. Malleja ja teoriaa kyllä piisaisi.

    Sama on taloustieen peitetarinan ja rikastujajoukkueiden todellisuuden välillä. Kuilu meinaan, rotko. Joku insinöörikäytäntö tai lääkärikäytö saattaa hyvinkin olla tieteensä lujuusopin tai bakteriologian mukaista -kuin tieteen labrassa tai kokeilevaista talonrakennustyömaalla erityisessä maastossa ja erityisten materiaalien kanssa.

    Diplomatia ja kansainvälinen yhteisökin on yhtä joskus ja toista joskus toiste. Valtio-oppi oli perintöperinäistapoja ja naisen kelpoisuutta kruunuun ja sitten taas toista. Ennen Maailmansota Yhtä herrassääty näki perikatonsa ja koki sotimalla pelastautua jatkoon tai edes tuhota tulevaisuuden toisiltakin kuten saliineilta ja halmeilta, siis Ranskassa ja Saksassa ja Englannissa. Amerikka ja Wilson tulivat väliin, monarkit ja hovit väistyivät. Sitten jenkkejä tarvittiin kiihkosuomalaisten/-italiaanojen toppuuttelemiseen. Vihdoin 1945 koitti Amerikan tappio. Se itse rupesi maailmansäätäjäksi.

    Johdannotta en pääse sanomaan että nyt Venäjää tehdään hylkyvaltioksi tällä douppingälämälöölläkin. Siis Pohjois-Koreaa tai Zimbabwea joka salli mustien pikkujakaa brittiylimystön suurmaatiloja, ottaa jopa golfkentistäkin. Tai Burma joka vihdoin Rauhannobellistin johdolla on heittämässä budhalaislorujaan Hollywoodin viettifysionomiaan.

    Se vielä Putinista että kuten hyvin tiedetään, Venäjän kansallisvarallisuus siirtyi kapitalismin esikunnan eli rahan alkemistien toimesta lännen instituutioille ml. Varman ja Ilmarisen lupaamien eläkkeiden vakuusomaisuuksi. Rule of Law ja pyhä sopimusLiberty ja ulosotto ja konstaapeli ovat huudetut hätiin. Ja muutkin vapaudet kuten strippi ortodoksipyhätössä.

    Nyt kun Kreml on kokenut pyristellä ansasta pois, on maailma viety sodanpartaalle. Yksi askelma tuhonportailla on tämä Vadakin vai mikä hän on.
    Kun aloitin sotamiehen ja sotatieteen miehen eriävistä todellisuuksista, muitta mutkitta toistan pitäväni taloustiedettä peitetarinana jonka takana rahan esikunnat muuttavat elinehtojamme piittaamatta muista kuin omista lyhyenajan intresseistään. Long term pitää kyllä huolen itsestään.

    Niin, kysy vaikka viimeisen lakon mieheltä, paperityöväen ja eläkeväen huolten kantajalta, Jouko Ahoselta. Hänhän puhui totta Varman bonuksien väistämättömyydestä kuin myös oman lakkonsa 2005 häviöstä jo 1918 Kalevankankaalla.Tapasin kesäretkillä joukoahosia Suomenniemellä ja jatkan siis toivorikkaana.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  3. Kasakoita lautamies Mäkelä uhkasi provastin ja piispan toimittavan Jukolan veljestenkin hurjuuksia hillitsemään. "Mulkosilmäiset hosuritkin" vielä pieksemään.

    Lauri, veljeksistä hiljaisin mutta terävin, tosin katseli lautamiestä silmiin ja huomasi heti tämän valehtelevan.

    Kuvittelisin tosin, että Etelä-Pohjanmaa sai kasakkansa vähän myöhemmin, mutta eihän Seitsemässä Veljeksessä ole vuosilukuja. Voin siis kuvitella mitä haluan. Onhan siinä toisaalta joitakin sellaisia kiinnekohtia, jotka rajaavat kuviteltuja tapahtumia mielestäni jonnekin 1820-luvulle, mutta ehkä kirjailijalla on vapauksia.

    VastaaPoista
  4. Urheilussa on huomattava, että doping-testaus perustuu järjestelmän luotettavuuteen. Kansallisen järjestelmän toimivuus ja uskottavuus mahdollistaa luottamuksen siihen, että yksittäinen urheilija noudattaa sääntöjä.

    Tilanne on tässä suhteessa aivan analoginen muihin elinkeinotoiminnan aloihin. Niilläkin on täysin normaalia, että yksittäisen yrityksen tuotteen kelvollisuus ja laatu voidaan versioita ainoastaan luottamalla sertifikaattiin, jonka myöntää yksityinen tarkastuslaitos. Jos tällainen tarkastuslaitos osoittautuisi täysin epäluotettavaksi, menettäisivät sen tarkastamat yritykset mahdollisuuden myydä tuotteitaan sertifioituina. Tämä johtaisi helposti lukuisiin konkursseihin. Kyse ei olisi kuitenkaan kollektiivirangaistuksesta vaan siitä, että nämä tuotteet eivät enää täyttäisi vaatimusta voimassa olevasta sertifikatista.

    Venäjällä käy nyt samalla lailla. Urheilijoiden puhtauskontrolli on laiminlyöty tavalla, jota ei voi korjata. Näin ollen näiden urheilijoiden toimittamat tuotteet, eli kilpailusuoritukset, ovat pysyvästi vaurioituneita, eikä niitä voida ottaa vastaan. Kehenkään yksittäiseen urheilijan ei liity moraalista vikaa. Ainoa virhe, minkä he ovat tehneet, on ollut luottaa oman maansa urheilujohtoon. Tämän he olisivat voineet välttää siirtymällä kilpailemaan maassa, jossa dopingia ei harjoiteta välillisenä toimintana.

    VastaaPoista
  5. Kyllä juristin - osaavan sellaisen - sanojen pyörittelyä on hauska lukea.

    Muuten, onko tuo ”murikka” matkamuisto Pohjanmaalta…
    /Y

    VastaaPoista
  6. Ei muuri, joka näkyy avaruuskapseleihin asti, muukalaisia tulemasta estä (vrt. Kiina). Berliinin muuri esti oman aikansa ihmisiä menemästä ja tulemasta, ei sen kauempaa eikä muita. Muuri Meksikon ja Amerikan Yhdysvaltojen välillä estäisi ihmisiä, jotka muutenkaan eivät haluaisi minnekään matkustaa, matkustamasta Yhdysvaltoihin tai Meksikoon. Muita muureja en nyt juuri muista, paitsi Jerikon... sekin muistaakseni sortui, meni äkkiä vaan PRÄMNKS PRÄNKS... kun joku puhalsi trumpettia? tms. Yleissivistyksessäni on paljon aukkoja. Olavinlinna on kans muurein ympäröity, siinäkin on aukkoja joista ihmiset katselivat ulos, ja toiset tietysti - kateelliset? - sisälle. Olen käynyt siellä monta kertaa vaikka en joka kertaa muista. Mutta siellä on - paskajutut minä sentään hallitsen - Suomen ensimmäinen vesiklosetti, siinä idän tornikammarissa, jossa lattiassa on reikä. Siitä kakkakipaleet putoavat pari-kolkytä metriä VIIUUUH'UH vaan Kyrössaalmeen ahventen ihmeteltäväksi PLUMPS PLUMS. (Sitä tosin en tiedä mitä talvella tapahtui/tapahtuu? Ja Talvelakin on jo poissa, Martti Olavi, ei voi kysyä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole huoleti, Kyrönsalmi virtaa niin vinhasti, että jäätä ei klosetin alle muodostu - muistelisin. Pakkasviima voi tosin aiheuttaa jäätymisen vapaan pudotuksen aikana ja paleltumisvaurioita kansantuotteen tekijään.

      Poista
  7. Toistaiseksi on siis kielletty vain venäläisten *yleisurheilijoiden* esiintyminen Brasilian Olympia-areenoilla.

    CAS:n tämänpäiväisen päätöksen perusteella on lähiaikoina odotettavissa *kaikkien* venäläisten olympia-urheilijoiden kilpailukielto - jos KOK siihen uskaltaa lähteä.

    Eikä tässä kaikki.

    Sotshin talvikisojen mitalit tullaan mitä ilmeisimmin jakamaan uudelleen niin, että venäläisiltä viedään mitalit ja ne annetaan kenelle annetaan.

    Tämän epäilen rassaavan Putinia ja hänen taustajoukkojaan hurjan paljon enemmän kuin Rion kilpailukiellot. Sekä kasvot että käsittämättömän rankka miljardisumma dollareita on iäksi menetetty.

    Casus Belli ei ole mahdoton ajatus jos ymmärtää, että Venäjän johto ei toimi rationaalisesti vaan arkaaisten tunteiden perusteella.

    VastaaPoista
  8. Totta kai jääkärit olivat terroristeja, ja isänmaansa SuurRuhtinaskunnan Suomen pettureita. Kilpisjärvelläkin hyö kolme jiäkäriä räjäyttivät sen asevarikon ilmaan, tai yrittivät, lähinnä saamelaisia poroja vaan siinä ilmaan lenteli, jumantsukka. Totta kai jääkärit olivat terroristeja, ja isänmaanpettureita. Kilpisjärvelläkin hyö kolme... eikun nyt mä alan toistaa itseäni. (Ikävä kyllä.)

    VastaaPoista
  9. Jääkäri (Jäger) l. metsästäjä.

    VastaaPoista
  10. Jägermeister on hyvää viinaa. (metsästävä maisteri?) Kankkunen jos on niin pullon kun Maisteria nappaa niin varmaan eioo enää. Lauleluttaa vaan kaikki asiat. (Toisaalta, onko sekään korrekti/kypsä asiantila ihmisellä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyh-hyh. Kiitos ei. Munkkilikööriä mieluiten. Hyvää portviiniä, miksikäs ei. A-firma myöpi verrattoman kelvollista demi sec -shampanjaa, tankkikäyminen on sen edullisen hinnan ja tasaisen laadun takeena. Etiketissä klopsottelee hevossetä poliittisesti epäkorrektissa asussa tuoden mieleen Sherwoodin sheriffin, Robin Hoodin, jouskareilla metsästämisen ja hilpeät merelliset (ennenaikaan) viherveryttelyasuiset viranomaiset joiden tiedetään suosivan painokkaasti liivijengiä mutta tarkentavan katseensa tyhjien shampanjapullojen suhteelliseen määrään veneilijää kohden. Höh, mullistava keksintöni ratkaisee tämän pikku vaivan. Juokaa shampanjanne kylpyhuoneessa kylmävesi suihkusuuttimesta juosten ja repäiskää kuusi - seitsemän viisikymppistä silpuksi tunnin välein. Vastaa täysin veneilyä mutta on aavistuksen turvallisempaa. Pelastuspuvun käyttöäkään ei ole kielletty, vielä. Menetelmäni etuja:

      - kalmo löytyy helpommin
      - shampanja pysyy viileänä
      - sinilevähaitoilta vältytään
      - naapurit voivat osallistua
      - rajavartijoiden veneilyn häiriötekijät vähenevät
      - sivistynyt humalahakuisuus saavuttaa pohjan perukat mutta lääkäriministerin kieltohermoihin saattaa ilmaantua pieniä joskin ikävän harmittomia pakkokieltonykimisiä.

      Poista