Sivun näyttöjä yhteensä

21. joulukuuta 2013

Kynä Parker



On vihoviimeistä hullutusta ostaa kynä, kun sellaisia voi varastaa työpaikalta. Ellei tuo tärppää, harkitsemattomat myyjät saattavat jakaa sellaisia ostajan näköisille. Myös pankissa voi kynän sujauttaa taskuunsa kylmän rauhallisesti. Ja geelikynä on verraton, kunhan siinä on nipsautussysteemi, ettei tasku mene, kun kynä kuitenkin päätyy taskun pohjalle. Se muste on koko petoa imeytymään ja leviää kankaaseen kuin Anttila.

Luulin holtittomienkynän ostopäivieni päättyneen. Nyt tässä on Parker 5th. Ehkä se johtui laihtumisestani. Olen kuin toinen mies. Kokeilin jo erääseen tuttavaankin kuuluisaa avausrepliikkiä ”Anteeksi että en tunne sinua, mutta olen niin kovasti muuttunut.” Rahat otti taidokkaasti Akateeminen kirjakauppa. Kellarissa oli tungosta. Tänään siellä on varmaan valloillaan maanpäällinen helvetti.

Tutkimalla jutun kuvaa huolella näette, mitä ulkomaalaiset ovat keksineet. Säiliö on samantyypinen ja kokoinen kuin kuulakynissä. Kärki on hyvin samanlainen kuin kuitukynissä. Terä on täytekynän. Todellinen hybridi. Minulle toistaiseksi tuntemattoman mekanismin ansiosta terät koskettavat kirjoittaessa ja musta alkaa virrata verkkaan mutta varmasti kuin Jordanin joki. Kynän jäädessä pitkin niin kuin kynä pakkaa jäämään se ei kuitenkaan kuivahda. Suoritin tieteellisen kokeilun jättämällä sen eilen ja ryhtymälle kopioimaan Äidille huvittavan laulun sanoja taas nyt, 12 tuntia myöhemmin. Tällä pirulaisella ei pyyhkäise ensin tyhjää niin kuin täytekynällä aina ja kuulakynälläkin usein. Se alkaa heti kirjoittaa.

Kirjoituskokemus on sama kuin täytekynällä. Makuasia, mutta minusta vain siinä on sellaista tekemisen tuntumaa, jota ainakin runojen kirjoittaminen edellyttää. Kirjoitan runot ja runojen käännökset kynällä, joskus moneen kertaan, ja vasta sitten koneella. Koneen eli näppäimistön helppous on hyvin petollista. Sairaan psykologian näkee esimerkiksi lyöntivirheistäni. Teksti on niin painetun näköistä, ettei sitä oikein koskaan opi tarkkaamaan tarpeeksi. Löytääkseen ne lyöntivirheet, joita oikolukuongelmat eivät poimi, kuten oikeat sanat väärällä paikalla, joutuu lukemaan kirjain kirjaimelta.

Tuota ilmiötä olen lakannut tuskailemasta kauan sitten. Tiedän kokemuksesta, että loppujen lopuksi osaan oikoluvun, koska tein sitä työkseni 1964. Se kuitenkin edellyttää sellaista ajatuksettomuutta, joka ei enää houkuttele. Tosin muistan kauhulle niitä naismaistereita, jotka tekivät silloin ennen tuota työtä elämänsä päivät. Vedokset olivat pitkiä ja kapeita. Kun koko nippu luiskahti lattialle, siinä riitti keräilemistä. Yleensä liukaspintaiset paperit olivat kuin myrkyllisiä käärmeitä.

Oikoluku oli silloin suomeksi oikaisuluku. Käytettiin myös nimitystä korjausluku. Opin deleatur-merkin (poisto). Merkki löytyy tuolla latinankielisellä nimellään hakukoneella ja kuva kanssa. Saksan teollisuusstandardi oikolukumerkinnöistä on DIN 16511. Merkin alkuperä on penni, pfennig.

Aina ihmettelemänne vanha saksalainen kirjaimisto löytyy hakukoneella nimellä Sütterlinschriften. Kuvasta nähdään, että deleatur-merkki on itse asiassa pieni d. Nuo kirjaimet, jotka syrjäytettiin virallisesti natsivaltakunnan lailla 1941, ovat keskinkertaisesti saksaa osaaville hyvin vaikeita tulkita. Mutta ei kai saksankielistä käsin kirjoitettua vanhaa tekstiä keskin kerroin usein kohtaakaan. Itse tutkin sitä Berliinissä armon vuonna 1961 ja sain isäntäväeltä johdatusta asiaan. Samoin tulin tutuksi ”goottilaisen” kirjoituksen kanssa, jonka tunnemme sotaelokuvista. Olin kyllä nähnyt näitä vaikeaselkoisia kirjainmerkkejä kyltinriekaleissa Kaunispään tien varressa vuonna 1955. Luulisin ettei niitä enää ole.

Pahoittelen syrjähtelemistäni. Pojat ovat sellaisia – kaikki salakirjoitukseen vivahtava kiehtoo. Itse käytin hovioikeuspäivinäni pikakirjoitusta henkilökohtaisiin muistiinpanoihin, siis Gabelsbergerin järjestelmän mukaan. Sekin katosi, siis pikakirjoitus, kuin kuppa Töölöstä, vaikka ennen sotia se oli kouluissa valinnaisena aineena, ja minulla on hallussani isäni laatimia luentomuistiinpanoja, jotka on toteutettu ihailtavan taitavasti pikakirjoituksella, ehtolyhennyksiä tosin vain kohtuullisesti viljellen. Ei niitä osaisi lukea enää kukaan muu kuin minä ja naapurin rouva.

Kirjoitetun viivan paksuudella on merkitystä entisen pikakirjoituksen lisäksi tekstaamisessa eli kauniisti kirjoittamisessa. Pikakirjoituksessa ohuen ja paksun viivan merkitykset eroavat toisistaan. Yleensä paksu viiva tarkoittaa merkin kahdentamista. Siksi pikakirjoittajat käyttävät pehmeän puoleista lyijykynää. Kuulakynä on tuohon tarkoitukseen kelvoton. Kalligrafiakynien nykyinen versio on huopakynä, jonka terä on suora, ei pyöreä. Muutamalla lantilla saa esimerkiksi viiden kynän satsin, jolla voi pyöritellä joululahjapakettien tarroihin toivotuksia tai haistatuksia, sen mukaan mitä luonto tuntuu vaativan, tai vaikka laatia lyhyitä viestejä suvun arvohenkilöille, jos sellaisia on.

Agapetuksen (Yrjö Soini) kirjan nimi ”Kaikkien pappien täti” on kadehdittavan hyvä.  Itse kirjaa en ole lukenut, mutta lupaahan tuollainen nimi lukuelämystä, kuten ”Pitäjänvaras”, jonka olen lukenut. Harmi muuten, että nuo menneisyyden huumorikirjailijat tuntuvat saaneen tekijänpalkkion metrimitalla. Nykylukijan mielestä täysin turha ja hiukan häiritsevä pyörittely ja jaarittelu tahtoo tuskastuttaa. Niinpä en neuvo hyökkäämään Agapetuksen kirjojen kimppuun. Niitä olisi kyllä saatavissa loputtomasti antikvariaateista, ja joukossa on tilannekomiikan helmiä, ylimpänä ”Hilmanpäivät”. Edvin tekee näyttelijänä parodiaa itsestään. Hän kuulemma oli livenä kova poika melskaamaan ja työväenteatterin kasvattina kova pitämään kuria. Rouvani kuunteli joskus Åken muistelmia siitäkin, millaista oli maata nykyisin Munkkivuoren ostoskeskuksen paikalla koko yö lätäkössä haavoittuneena ja kuolevana Lehtona. Kiroukset lähtivät kuulemma yrittämättä ja tuskanhuuto soinnahti aidolta ajattelemalla elokuvan ohjaajaa…

Se Parkerin kynä on kallis, halvimmillaan vähän yli viisikymppiä. Hankintaretkeilyni opetti taas yhden asian, kun olin palannut tietokoneeni ääreen. Metalliterällä varustetut kynät ja ylimalkaan kalliit kynät ovat kadonneet maailmasta. Ainakaan niitä ei saa Suomesta. Niinpä panen tarkoin talteen jälkipolvea varten sen vanhemman Fisherin avarjuuskynän (space pen), jonka olin kerran vuonna 1975 unohtanut Haavikon pöydälle Otavasa ja jonka löysin lähes tuman syyvyydelle kirjoituspöytään pystyyn iskettynä, kun kirjailijaherrat H. ja Meri. V. olivat keskustelleet Esikartanossa historiasta tai, kuten epäilen, rahasta.




16 kommenttia:

  1. Eiliseen kommenttiin Lukea osataan, kirjoittamisesta ei niin vàlià
    Urbi et orbi, puhuu paavi. Urbi tarkoittaa kaupunkilaisia, urpilaisia; orbi orpolaisia, maalaisia.
    tulee nyt Parkerilla vastaus että joku perustehan herrojemme valinnoille pitää löytyäkin?

    VastaaPoista
  2. Kollega Archivschule Marburgista kertoi, että kansakunta pantiin tekemään täyskäännös v. 1941 siksi, ettei valloitetuilla alueilla kukaan osannut saksalaista kirjoitusta lukea, Alkuun natsit olivat kyllä kansallisesta tyylistä kovin innoissaan. Sodan jälkeen vanhaa kaunokirjoitusta opetettiin kouluissa vielä jonkin aikaa nimellä "Schönschreiben", mutta se oli jo sivuroolissa.

    Suomessa saksalaiseen käsialaan ja pikakirjoitukseen voi törmätä arkistoissa, jos on niissä töissä tai historiantutkija.

    VastaaPoista
  3. Sen Munkan ostarin alla on käyttämätön metroasema. Kätevää käyttöä, paitsi VS-mielessä ei ole. Voisi olla.
    Fisher vs. lyijykynä oli avaruusvitsi, juttu muistui mieleen Gelsingin sanomien kolumnista.
    Kyllä, olen jo pitkään ollut työkalufriikki.
    Blackedge on yleisesti hyvä, mutta vieläkin saa sinisiä timpurinkyniä talvikäyttöön.
    Kahdeksankulmaiset tsekkoslovakialaiset kuluvat hitaasti, mitä nyt vähän sytytystulpan kierteisiin sipaistessa.

    IH

    VastaaPoista
  4. 60-luvulla tapahtunut siirtyminen mustekynistä kuulakärkiin rajoitti grafologien mielestä käsialan analysointia, yhtenäinen viiva ei paljastanut sielunliikkeitä kuin elävä muste. Grafologia on nyttemmin osoitettu näennäistieteeksi. Grafologit eivät ole kokeissa pystyneet arvioimaan käsialanäytteiden antajien luonnetta tai esim. ammatteja satunnaisuutta paremmin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Minusta tuli noin 30 vuotta sitten Parker Jotterin ja Parker Rollerin vakiokäyttäjä. Jotterilla tein laajoja muistiinpanoja, Rollerilla otsikoita ja allekirjoituksia. Viitisen vuotta sitten brändi romahti. Jotter alkoi tuhria, ja Rollerin vuotaessa pikkutakki meni pilalle Kemppisen kuvailemalla tavalla. Vanhat Rollerilla kirjoitetut otsikot ovat yhä kuin uusia, uudet jo haalistuneita.

    Kannattaisiko tuota uutta Parkeria kokeilla? Vielä ehtisi pukin konttiin... Kirjoittaminen on hyvä käynnistää käsin. Viimeistelyssä tekstinkäsittelyohjelma on yliveto.

    VastaaPoista
  7. nythän voisi kirjoittaa pikakirjoitusta ja saada ruudulle täytenä. jos se työtön nokian insinööri kekkaisi markkinaraon. mutta on niin vaivalloista opetella pikakirjoitusta, että saman tien kirjoittaa täytenä jo suoraan. liukkaimmin viilettää kuitenkin se oikea mustetäytekynä, kuulat jääkööt marmelaadiin.

    VastaaPoista
  8. Hakusessa ollut hyviä edullisia kuulakärkikyniä (mustia). Pilot BP-S Fineä oli yhdessä kirjakaupassa vuosia mutta lopettivat sen myynnin. Muutama on jäljellä, kirjoittaa lasiinkin, muut ei.
    Japanilainen turisti näytti hyvää erinomaista kynäänsä, joita siellä saa halvalla. Kävi kateeksi.
    Edullinen pitää olla koska tarvitsee joka paikkaan ja useita.

    M

    VastaaPoista
  9. Korjausmerkintöjä osataan jopa kustannus- ja juristipiireissä varsin vaihtelevasti eli ei lainkaan (pitäydytään tekstinkäsittelyn markupiin) tai sitten toki on friikkejä. Jälkimmäiseltä opin asian tärkeyden ja olihan ainakin vielä taannoin Lakimiesliiton kalenterissa mallit. Deleatur on jäykkäranteiselle kyllä paha tehdä ja tietämättömälle mahdoton ymmärtää, pitäisikö poistaa!

    VastaaPoista
  10. Mont Blancia saa Suomesta, sieltä kellaristakin. Jopa Meistwrstückissä on versioita perinteisestä kuulakärkeen. Täytelynänä turvallinen on Traveller, se ei vuoda lentokoneessa eikä lennossa muutenkaan.

    VastaaPoista
  11. Ad M. Otapa koetteeksi bic, omani on yleensä black medium, tosin olen vapautunut kynän tarpeen suhteen. Mikä vain käy, kunhan on käsillä tarpeen tullen, leimasintyyny ja peukalonjälki on eräs signeeraus, esi-isien sinettileimasimet voisivat olla toisaalla eräs.

    IH

    VastaaPoista
  12. Taannoin maatalousnäyttelyssä grafologi jakoi maksua vastaan luonneanalyysejä. Tuttava suorastaan suuttui saamastaan arviosta eikä huolinut sitä vaan vaati uutta, jonka saikin. Siinä ominaisuuksia oli pyöristetty ensimmäisestä. Emme tulleet kertoneeksi hänelle, että mielestämme alkuperäinen oli harvinaisen osuva, minkä episodikin todisti.

    VastaaPoista
  13. Ballograph, Parker, Pic... mitä välii. Käsi tekee työn. Itselläni oli kymppi kaunokirjoituksessa. Siiloin 60-luvulla piti kirjoittaa juoksevalla musteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mitä väliä! Turhaa lässytystä ja snobailua joutavanpäiväisestä asiasta!

      Poista
    2. On se vähän siitäkin kiinni, paljonko kirjoittaa kynällä. Tässä yritän ihmetellä, miten vähiin se on mennyt. Olen nyt arkistointitoimessani käynyt läpi kymmeniä täyteen kirjoitettuja lehtiöitä ja vihkoja.

      Voin vakuuttaa että jo puolen tunnin kirjoittamisen jälkeen käsi alkaa kummasti väsyä.

      Poista
  14. TWSBI tekee erinomaisen hyviä ja halpoja täytekyniä. Internet myy. http://www.youtube.com/watch?v=5B8MnYpOwIg

    VastaaPoista