Sivun näyttöjä yhteensä

7. kesäkuuta 2012

Historia, Beevor, miete


Kukaan ei ole tunnistanut kuvassa olevaa kivilajia. Myös äitini pitää kivistä; toin muutamia kotiin valokuvailua varten. Harjoitustehtäväni oli tietenkin syvyystarkkuus ja hiukan kiperä valotus. Käsipelillä nämä on hyvä tehdä, vaikka kone on etevä. Kivi on kärnäiitti. Sitä esiintyy Lappajärvellä. Ikää on 77 miljoonaa vuotta ja syypää meteoriitti, joka on sulattanut nopeasti törmäyskohdan kallioperää. Kivi on hankittu laillisesti, pistämällä taskuun, joskus 1950-luvulla kai. Niitä oli seudulla tapana ihmetellä ja joskus poimia talteen.

Lappajärvi, joka ei siis ole vanha tulivuori, on yksi niistä noin kymmenestä Suomen järvestä, jossa on niin aava selkä, ettei vastarantaa näy. Sen vastinpari on rajantakainen Jänisjärvi, joka on kartalla omituisen pyöreä ja iso sekin.

Antony Beevor jättää aivan oikein vertaamatta toista maailmansotaa Lappajärveen. Sota ei tullut kuin salama (tai meteori) kirkkaalta taivaalta, vaan tavallaan se oli tekeillä vuodesta 1914 tai 1918 ja niinkin voisi sanoa, että se loppui vasta 1991. Tosin V. Putin tuntuu olevan asiasta eri mieltä.

Kuten hyvin ymmärrätte, kirjoitan tätä blogia siksi, että luulen tämän olevan hyödyllistä, ja siksi, että pidän tästä. On tässä toisaalta työtä. Yksi käytännön keino on pitää kiinni päiväannoksesta niin että kirjoitus on kuin aamulla otettava C-vitamiini, joka ei haittaa, mutta voi olla hyväksikin. Tässä tapauksessa se on tiukka käytäntö kirjoittaa joka päivä tasan kaksi sivua. Kirjoitukset ovat merkkimäärältään aina noin 3333 kirjainta ja välimerkkiä.

Jo vuosia homma on toiminut niin, että täydennys tulee lukijoiden kommenteissa. Kuten nyt. Arvelinkin että Beevor on aika monien miesten lomalukemista. Naisista en tiedä. Siihen tarkoitukseen voi tuskin löytää parempaa kirjaa. Edellytys on tietenkin valmis mielenkiito alaan ja aiheeseen.

Arvelin lukijoita kiinnostavan tiedon, miten tämä kirja sijoittuu historiaa koskevaan kirjallisuuteen, ja vertailin sitä mielessäni korkeakoulukelpoisiin niteisiin. Tuosta sodasta ensimmäisen sellaisen kirjoitti Sir Basil Liddel-Hart. Sen jälkeen etenkin John Keegan on kunnostautunut alalla. Molemmat ovat ”oikeita” sotahistorioitsijoita. Tippelskirch, jonka laaja teos (1951) suomennettiin, oli itse kenraali ja komentaja, kunnes antautui amerikkalaisille 1945. Hänen kirjansa on hyvin perinteinen sotahistoria, täynnä lukuja ja tietoja sotatoimista. Se ei alun perinkään ollut erityisen lukukelpoinen.

Jos minulta kysytään taputan käteni punaisiksi Beevorin lukijoille ja olen myös mielissäni siitä, että kirjana on aineisto, jonka kanssa verkko ja dokumenttielokuva eivät pysty kilpailemaan. Voi olla, että Beevor on tästä hyvin selvillä ja virittänyt sekä tyylinsä että jäsennyksensä sen mukaisesti. Tässä pidetään yllä suurilevikkistä kirjallisuutta, ja se on hyvä se.

Olen välillä ärtynyt siitä, että syvällisestikin erikoisalaan perehtyneet tutkijat jättävät sotatapahtumat huomiotta. Ranskan kulttuuri ja politiikka, etenkin kirjallisuus, elokuva ja filosofia, oli 50 vuoden ajan aihetta lukea toisten maailmansodan tapahtumia vasten. Ranskalaisilta meni kaikkien muiden paitsi heidän omissa silmissään maine ja kansainvälinen asema.  Olettehan toki panneet merkille, että esimerkiksi J.-L. Godard oli elokuvantekijänä aika selkeästi antiamerikkalainen, kun taas Truffaut astui muitta mutkitta tämän taiteista amerikkalaisimman virtaan ja teki siitä jotain uutta ja eläväistä.

Omien poliittisten estojemme vuoksi ja varmaan myös rauhanliikkeiden vaikutuksesta tietämättömyys 1900-luvun sodista on ollut jatkuvasti muodikasta. Kun se ulottuu myös Suomen kohtaloihin, silloin se hiukan harmittaa.

Joitakin päiviä sitten eräs nuorenlainen dosentti kirjoitti lehteen hyvin mielenkiintoisesti ja kohdalleen aikamme nuorista joukkomurhaajista, siis näistä jotka ampuvat tuntemattomia kouluissa ja torilla. Piti kieltämättä nielaista, kun kirjoittaja mainitsi aseiden viehätyksen vanhat perinteen, josta hän esitti yhtenä esimerkkinä sotien jälkeisen asekätkennän.

Ilman tuota kirjoitusta en olisi arvannut, että joku lukenut ihminen luulee asekätkentäjuttua aseharrasteluksi. Se oli armeijan johtama varotoimi sotilaallisesti erittäin ankarassa tilanteessa. Kun asekätkijät olivat valikoitua väkeä, parhaita sodan käyneitä miehiä, tietämättömyydestä voisi jopa loukkaantua. En kuitenkaan taida itse viitsiä. Eikä tuo liity Beevorin kirjaan ja sen suomalaisen vastineen puuttumiseen. Tiedon olisi löytänyt suoraan Googlesta. Wikipedian artikkeli on täysin asiallinen.


47 kommenttia:

  1. Sivumennen, Ranskan kulttuuria koskevaan huomioon liittyen, tuli mieleeni Italian asetelmat II MS:n jälkeen. Pidin kiinnostavana kääntäessäni Tex Willeriä käsitellyttä asia-artikkelia vuosia sitten, miten siinä kuvailtiin Italiassa 1950-luvulla syntynyttä kovaa kysyntää eskapistiselle viihteelle.
    Huudossa olivat lännenaiheiden lisäksi muistaakseni viidakkotarinat ja avaruusseikkailut, ainakin sarjakuvissa ja kevyessä kirjallisuudessa. Tuo italialainen "villi länsi" nousi tietysti myöhemmin suosioon laajemmin myös elokuvissa, etenkin Sergio Leonen ansiosta.
    Rinnakkaiseksi sodan kauhujen paoksi tai heijastumaksi voisi joku viisaampi ja perehtyneempi nostaa ehkä myös japanilaiset Godzillat ja kumppanit, mutta itsellä ei riitä asiantuntemus tai näkemys.
    Ylipäänsä kiinnostava aihe kuitenkin tuo kulttuurin punnitseminen suuren sodan taustaa vasten.
    – Varapygmi

    VastaaPoista
  2. Minua enemmän maailmaa nähneet ovat kertoneet kaupunkilaisista kerrostaloasunnoista, joiden rakenteista on renovoinnin myötä paljastunut kaikenlaisia salaisuuksia, kuten käsiase piilotettuna komeroiden runkoihin. Selvisi, että asunnossa on asunut taksikuski, jotka olivat ensimmäisiä aseistettujen joukossa, kun kaupunkilaisia piti varustaa kommunistien kansannousun varalta.

    Samassa yhteydessä on kerrottu Tourulan kivääritehtaan tuotteista, joita on löydetty kaikenlaisista ullakkokomeroista. Tiettävästi talosta muuttanut aiempi asekätkijä tai hänen kuolinpesänsä ei ole halunnut pakata rekisteröimätöntä vanhaa asetta mukaansa, vaan mieluummin ujuttanut sen jonkun toisen häkkikomeroon. Kierrätyshenki elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taksikuskit saivat pyytämällä kantouvan ja halvalla FN 6.35 -millisen pistoolin. Niitä oli paljon. Toisaalta niillä ei tehnyt juuri mitään yli 5 metrin etäisyydeltä.

      Puheena olleet suojeluskuntapiirien asekätköt sisälsivät pataljoonan (n. 60 miestä) kevyen aseistuksen. Se on toisa.

      Poista
    2. Sellainen on ukin perintönä laatikossa ja on kätevä pitää mukana karhunpelottimena kun vaan jostakin löytäisi tuoreita patruunoita.

      Poista
    3. ...niin, ja kun löytäisit niitä karhujakin jostain...

      Poista
    4. >>Puheena olleet suojeluskuntapiirien asekätköt sisälsivät pataljoonan (n. 60 miestä) kevyen aseistuksen. Se on toisa.<<

      Olisiko kuitenkin lähinnä vajaan komppanian käsiaseet tuolla määräällä? Siis 60 miestä...

      Lukkari on tehnyt hyvän kirjan asekätkennästä. Ahtokari kirjoitti myöskin aiheesta kirjan.

      Lukkari Matti Asekätkentä
      Otava, 1984, 382 s., 1. painos

      Ahtokari Reijo: Asekätkentäjuttu
      WSOY, 1971, 189 s., 1. painos

      Poista
  3. Meillä on töissä seinällä ainakin sotavuosilta oleva saha, johon joku älypää on tussilla kirjoittanut että "rasvattu salama". Ei tiennyt Beevor siitä. Taistelu Kreetasta on hyvä, mutta taistelu Espanjasta vieläkin kesken, ei jaksa sitä politiikkaa.

    VastaaPoista
  4. Ja muuten, armeijan käyneenä (tai laivaston) kiinnostaa tuo Keeganin asiantuntemus ja viehtymys sotaan ja esim. univormuihin, vaikka itse ei sitä ole päässyt kokemaan.

    VastaaPoista
  5. Sen sahan vieressä seinällä oli ilmakivääri, jossa luki "Dallas 63 älä hävitä"

    VastaaPoista
  6. Asekätkentäjuttuko aseharrastelua, oudoksuu johtotähti Kemppinen. Tähtikuvioni toinen valolähde tai C-vitamiini HannuTaanila lausuili vuolain perusteluin kuinka hän kaipaakaan laajaa,syvää -mutta yhtäläistä- yleisivistyspohjaa jonka pohjalta metelöidä-debatoida maailmamme 2. eli ihmistenmaailmasta. Se 1. kattaa kärnäiittin ja c-vitamiinibiologian. (Meikäpoika tosin on atomeista ITE kutonut kyntensä ja peräti silmälinssinsä ja korvahermonsakin.Että se siitä elukkaopin kuutosesta.)

    Tästä 2. Hegelin Taanilan luonnosta eli ns.korvienvälistä sanoisin, ettei sen osalta itselläni ole juuri ansioita. Koulut sen täytti jokiennimirimpsuilla (väärin yhä menevät),integraalilaskennalla (silti menetin Mermaidissa), mykillä kielillä, sotilaskurilla jota vahingossa toteutin energisyyttäni ja terveyttäni painelemalla intissä vapaaehtoisjotoksille. Sitten se kajahti. Sain esi"miehiltä" palkinnoksi kuorma-auton koppikyydin palkinnoksi kiltteydestäni ! Koko toimintailoni ja sissisankaruusfantasiani tulkittiin makeiluksi ja suosion kalasteluksi. "Miestenkoulu" sorvaa nuo lierot ämmäiset soturihyveiden polkijat riesakseni ja henkeni salpaajiksi.

    No se hyvä puoli pakkosivistyksestä sentään on, että lukutaitoa voi käyttää sovinaislukujärjestyksen -lisälukemiseen. Paneutumalla oppiasioista tuleekin aivokuorta kutittavaa ja riippuvuutta luovaa kulttuuriseksi persoonaksi herättävää kasvua.Hyvinvointi paljastuu kulttuurikulutukseksi.

    Tästä joutavan tai James Callaghanin sanoin "serious" lukemisen arvosta sain todistuksen eilen arkistossa kun esitettiin Artturi Järviluoman/Mattti Kassilan Lakeuden lukko. Siinä se rehevöi miljöönä ja ilmeinä kaikki mikä oli Suomen arabikevättä -siirtymää perinteen herruudesta kapitalismin riehakkuutteen,patojen avaamiseen ja kevätvirran arvaamattomiin innovaatiokuohuihin. Tänään Hesarissa ent.kilpailupomo Purasjoki murehtii virastonsa nykytilaa. No finassitalous on keskeisesti tarkoitettu kilpailun suitsimiseen ja valta-sisäpiirin linnoittamiseen. Kilpailla ei saa kuin julkispalvelut nurin, ja sitten rahesikunta osoittaa hoivat ja kuljetukset nimitysvaliokuntansa initaatiohokemat sisäistäneille sotilas/työläis-managerikuvatuksille.

    Silti jää tilaa vaikkakaan ei äänialaa tahi huomiosijaa Taanilalle ja näille 3333 merkityksen esikuville ja lipunkantajille. Melkein kuin jotokselle pyrähtäisi kun herrain seuraan pääsee juosta kimpaisemaan ! Röyhkeätähän blogitunkeutuminen on. Sen verran pitää ajanhengestä ottaman opiksi ettei kysy lupaa,vuoroa eikä asiansa substanssia. --Siitä Lakeuden lukosta piti sanomani, että tuntuu eheältä ja aidolta olla ponnistellut asioiden päälle. Suvereenisti nähdä isänmaa Euroopan soljuvan kuten kulttuurinen joukkopsykoosi sen tajuaaa kulkevan.

    Rehnienkin pitäisi päästä osaamisesta osallisiksi ja tukin päälle rahakoskia sulkevien patojen auettua. Ihmisvuorovaikutusten moninaisuus armeliaisuudesta kiitollisuudenvelkaan, on uuden rahan takana. Se ei ole enää ase,kolikko tai pakkopaperi,vaan mitä lie jumalanvaltakuntaa tai hyväähenkeä,joka on käypä -ei jemmassa holvissa vaan ojentuvassa kädessä. Todistaa myös Mitt Romney.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Jukka, lopeta valehtelu. Et ole anonyymi, jos allekirjoitat sepustuksesi. Tiedoksesi, että voit valita alasvedettävästä valikosta vaihtoehdon "Nimi/URL-osoite", jolloin nimellekin löytyy sopiva paikka.

      Kiinnostaisi kuulla, asioitko viranomaistenkin kanssa näin ja mitä he tuumaavat siitä, että nimi ei lue sille varatussa paikassa.

      Poista
    2. Mitä tämä kommentti tarkoittaa, sitä en osaa arvata.

      Kirjoittaako joku nimissäni jonnekin?

      Poista
    3. Tarkoittaa varmaan sitä, kun kommentin yläreunassa lukee kirjoittajana "Anonyymi" mutta lopussa on silti allekirjoitus "Jukka Sjöstedt"?

      Poista
    4. Viitannee kaimaasi Sjöstedtiin siinä yllä.

      Poista
    5. Oletettavasti edeltävän Anonyymin "Parahin Jukka" on Jukka Sjöstedt ?

      Poista
    6. Olen käyttänyt samaa metodia kuin Sjöstedt, siis että päällä lukee Anonyymi ja alla nimi tai nimimerkki, koska en halua olla jatkuvasti kirjautuneena Google-tilille ja siten satunnaisen tarkkailun alaisena. Jos kirjautuu vasta kommenttia lähettäessä, kokemukseni mukaan kommentteja voi kadota tietymättömiin. Se on turhauttavaa, siksi olen melkein hylännyt kommentoimisen, mistä edelleen seuraa ettei blogia lukiessa ennakolta varaudu mahdollisesti kirjoittamaan jotain itsekin.
      Itse olen kiinnostunut sisällöstä paljon enemmän kuin ihmisten nimistä, mutta ymmärrän esimerkiksi monien vakiokommentoijien tai verkostoitujien suhtautuvan asiaan eri tavalla. Toivon, ettei puolianonyymius kiusaa, ei se oikea nimeni juuri kellekään mitään merkitsisi. Ei ole syytä sitä salailla, muttei kyllä ilmoittaakaan.
      – Varapygmi

      Poista
    7. Tähän saa nimen kirjautumattaperjantaina, 08 kesäkuuta, 2012

      Pygmikin ottakoon tästä esimerkistä opiksi.

      Poista
  7. Taitaa niitä Grafton-kivääreitäkin olla vielä muidenkin pohjanmaan rannikon talojen ullakon täytteissä kuin sen missä niitä joskus näin.

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: - miksi kukaan ei mainitse kenraali Makarovi Nato-lausunnon yhteydessä Suomen pyrkimystä YK:n turvaneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi?

    Venäjä lienee tällä hetkellä ikävässä välikädessä puollettuaan niin pitkään Syyriaa.

    VastaaPoista
  9. Tuosta tietämättömyydestä tulee mieleen esimerkiksi vieläkin julkisuudessa esiintyvän Elina Grundströmin oivallus: "AKS vaati 30-luvulla Karjalaa takaisin". Useampikin tuttuni ihmetteli mitä vikaa siinä muka minun mielestäni oli.

    VastaaPoista
  10. Tuommosia "maon syömiä" kiviä löytyy myös keskellä metsää olevan mökkini levälleen revityistä raunioista. Kuvan kaltaisella olen säädellyt uuninsuuluukkua sopivaa savujen piippuun ja taivaalle vetoa ajatellen jo kauan. Unimäen kivissä on värisävy enämpi vihreä...

    Eikä niilläkään ole tekemistä ihmisten toisilleen alituiseen harrastamasta (tai työkseen tekemästä) sotien julmuuksista. Sota ei ole täälläkään loppunut 1990 alkuun, ehei ei. Koko ajan on "vapaaehtoiseen" sotaharjoitteluun tarjoutuvaa porukkaa liikkeellä. Maanpuolustukseen kai ne vetoavat molemmat osapuolet Syyriassakin ja molempia tahoillaan aseistaa taustalla kahtia jakautunut sota-arsenaalimaailma. Siitä jykällämme täällä, kumpaan puoliskoon kuulumme. Olemme tämmöinen välj´voohka tässä Venäjän ja Naton välissä.

    VastaaPoista
  11. Viittaus "nuorenlaisen" dosentin mielenkiintoiseen kirjoitukseen "joitakin päiviä sitten" ei ihan auennut. Sari Näre on dosentti ja blogistia nuorempaa sukupolvea, Jenni Kirves taasen on nuorenlainen muttei ainakaan vielä dosentti. Jos viittaus oli Näreen vieraskynäkirjoitukseen Hesarissa http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Kuvittelukyvyn+puute+altistaa+v%C3%A4kivallalle/a1338334155463 niin ainakin siltä osin luin tekstin aivan toisin kuin blogisti.

    "Kan­sal­li­seen sel­viy­ty­mis­ee­tok­seem­me on ikään kuin kuu­lu­nut va­rau­tu­mi­nen it­sen­sä puo­lus­ta­mi­seen vii­me kä­des­sä asein. Yk­si esi­merk­ki täs­tä on so­dan­jäl­kei­nen asei­den­kät­ken­tä." Eli jos jokainen amerikkalainen pyssyharrastaja jossain mielessä uskoo omistavansa aseensa ollakseen valmis puolustamaan paitsi itseään, perhettään ja omaisuuttaan ryöstäjiltä ja murhamiehiltä myös vapauttaan englantilaista siirtomaaisäntää (tai YK-johtoista miehitysvaltaa) vastaan, niin jokainen suomalainen metsästys- tai ampumaurheilun harrastajalla on valmiina jotain kättä pitempää neuvosto- (tai vast.) miehittäjän varalta,

    (Joskushan on myös esitetty että meikäläinen perinteinen aselupapolitiikka on ollut verrattain liberaalia ja leväperäistäkin siksi että sodan jälkeen pidettiin em. syystä hyvänä että torrakkoja oli muuallakin kuin armeijan varastoissa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näreeseen viittasin. Luen edelleen siteeraamasi lauseen eri tavoin. Asekätkentä oli armeijan operaatio eli tarkoitus ei ollut puolustaa maata asein "viime kädessä" vaan ensi kädessä.

      Kätkeminen eli hajasijoittaminen oli operaatio Neuvostoliiton eli valvontakomission huijaamiseksi tai sitten todella kiero operaatio, jolla haluttiin osoittaa valvontakomissiolle, että vastarinnan henki elää. Tshekkoslovakian tapahtumat ja Itä-Euroopan bolshevisoiminen olivat vielä edessä.

      Demobilisaatiota eli kotiuttamista sanotaan yhdeksi minkä tahansa sodan vaarallisimpiin kuuluvista vaiheista.

      Kätkijät olivat neljän, viiden tai kuuden vuoden kokemuksen jälkeen lopen kyllästyneitä asisiin. Minun muistikuvieni mukaan jopa sotaa edeltäneen ajan kansallisen tason huippuampujat jättivät aseensa sodan jäkeen seinälle.

      Poista
  12. Kun blogi sivuaa pikkuisen aseharrastusta, en malta olla viittaamatta Jyrki Virolaisen
    Breivik-blogin kommenteissa (http://www.blogger.com/comment.g?blogID=4730037517431095895&postID=7340396830938112208 ) olevaan kommenttiin, jossa seikkaperäisesti analysoidaan sitä
    logistista ongelmaa, joka syntyisi aseiden varastoinnista metsästys- ja ampumaseurojen tiloihin. Analyysin mukaan jo varastoinnin synnyttämä liikenne todennäköisesti aiheuttaisi enemmän kuolonuhreja kuin, mitä nykyisin "aseharrastajien" aseilla on saatu aikaan. Analyysi saattaa häpeään monen intellektuellin tekniskäytännöllisen järjenkäytön.Kannattaa intellektuellien lukea, jotta jalat pysyisivät maassa.

    Mielestäni vain pieni vähemmistö tiedostavien ihmisten aseintoilijoina pitämien "aseharrastukseen" liittyy viehtymys ihmisten tappamiseen. Isoisäni oli aseseppä, joka keksi oman tavan rihlata kiväärin piippu ja metsästi miehuusvuosinaan, koska riista oli välttämätön lisä perheensä ruokapöytään (nälkävuodet olivat tuttuja). Vanhana hän herkistyi niin, ettei saattanut enää ampua jänistä. Kiinnostus aseisiin oli selvästi teknillisluontoista ja esteettistäkin (kiväärin perän tuli olla kaunis). Kiinnostus voidaan rinnastaa myös siihen kiinnostukseen, jota matemaattisia ongelmia kohtaan tunnetaan,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä kommentti.

      Itse asia on minusta sangen selvä. - Eräässä elmänvaiheessa ammuin jopa pikku kilailuissa isopistoolilla ja olympiapistoolilla, tosin vailla mainittavaa menestystä.

      Silloin ei tullut mieleen, että se olisi harrastuksena tikanheittoa kummallisempaa. Suuri järjestelmällisyys ja varovaisuus aseiden käsittelyssä ja jatkuva puhdistaminen oli osa puuhan viehätystä.

      Poista
    2. "..jo varastoinnin synnyttämä liikenne todennäköisesti aiheuttaisi enemmän kuolonuhreja kuin, mitä nykyisin "aseharrastajien" aseilla on saatu aikaan."

      Vuonna 2009 Suomessa 191 kuoli aseellisesti itsemurhiin. Sodan jälkeen tämmöiset tehnee summaksi yli 10 000 koulonuhria, "puoli talvisotaa".

      Norjassa asekontrolli on pudottanut itsemurhat puoleen. En ole kuullut rajuista liikenne-paukahduksista sieltä..

      THL: "Tiukka asekontrolli ehkäisisi itsemurhia, 2011
      http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=28074
      (Alkulähde duodecim jonka luin mutta ei verkosta taviksen saatavilla).

      MrrKAT

      Poista
    3. MIksi itsemurhia pitäisi vähentää?

      Poista
  13. "Arvelinkin että Beevor on aika monien miesten lomalukemista. Naisista en tiedä."

    Olen lukenut Beevorin Stalingrad ja Berlin -teokset; pidän hänen tyylistään ja ainakin nämä kaksi luin nopeasti mielenkiinnolla.
    Odotan, että hän kirjoittaisi teoksen Suomen sisällissodasta.

    VastaaPoista
  14. Makarovin lausunto sopi kuin suutarin näppi sian...Väyryselle. Vanhat kekkoslaiset eivät yht´äkkiä haluakaan enää nuoria miehiä puolueen johtoon.

    Asiasta melkein toiseen. Tietääkö joku, että olisi olemassa natsi-Saksan miehittämien maiden vastarintaliikkeiden historia. Vuonna 1945 oli tietysti paljonkin niitä, jotka uskalsivat ampua kohti vetäytyviä tai pakenevia saksalaisia, mutta missä maissa oli organisoitua vastarintaa vuosina 1941-1942?

    "Yhteistoimintamiehiä" (lue: maanpettureita) sen sijaan oli pilvin pimein (lähes?)joka maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastarintaliikkeiden historia on vaikea tapaus. Todellinen vastarintaliike oli vain Jugoslaviassa. Ranskan vastarintaliikkeen merkitystä on liioiteltu tolkuttomasti. Sekin on epämuodikas totuus, että noissa liikkeissä kommunistit olivat yleensä tehokkaimpia ja urhollisimpia (kuten Italiassa).

      Poista
    2. Tähän oma vaatimaton ihmetykseni Kiirunasta Narvikiin vanhan sotatien varrelta olevasta kyltistä, jossa sanotaan jugoslavialaisten partisaanien hyökänneen väijytyksestä saksalaisten kimppuun. Siis Norjassa.

      Poista
    3. Quisling. Trauma ja sen syvyys selvisi
      Sandemosen Ihmissutta lukiessa.

      Itse asiassa vielä viime vuosinakin
      on ollut tarpeen miettiä mikä kirja lahjaksi.

      Poista
    4. Vaatimattomalle ihmettelijälle: uskallan veikata että kyseessä oli muistomerkki saksalaisten etupäässä Pohjois-Norjaan rahtaamien ja tienrakennus- ym. pakkotyössä kuolleiden tai tapettujen jugoslavialaisten partisaanien muistomerkki. Neljästätuhannesta vangista kuoli yli kaksituhatta.

      Poista
    5. Ranskassa on sanonta Elokuun vastarintamiehet.Tarkoittaa näitä 98% vastarintaliikkeen jäsenistä jotka liittyivät vasta Pariisin vapautuksen kynnyksellä tai sen jälkeen.

      He olivat juuri näitä saksalaisten tyttöystävien parturoijia,heidän täytyi todistaa uskonsa ja vihansa muille.

      Vastarintaliike oli ja on tarpeellinen länsimaiden itsekuvalle,kuvitellaan että panimme hanttiin,emme hyväksyneet sortoa ja kansanmurhia,taistelimme urheasti....jne. jne.

      Todellisuudessa juuri kukaan ei tehnyt mitään,varsinkin Ranskassa tilanne oli business as usual,elämä jatkui kuten ennenkin.Kommunistit nousivat vastarintaan Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon,ensimmäinen saksalainen upseeri salamurhattiin Pariisissa kesällä 1941.

      Tosin kansan itsetunnon takia täytyy aina välillä valehdella,ehkä myöhemmin voitaisiin kertoa sitten se totuus,vaikka se aina ei olekaan niin miellyttävä kuin valhe.

      Poista
  15. Päättäjiemme mantran mukaanhan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa Suomella ei ole turvallisuusuhkia.

    Tässäpä pieni tulevaisuusskenaario, joka voi tapahtua yhdessä yössä vaikka ensi syksynä:

    Euroopan konkurssi syvenee, Venäjällä levottomuudet johtavat poliittiseen kriisiin, Putin eroaa, valta siirtyy asevoimille, johtoon nousee korkein upseeri: kenraali Makarov.

    Sitten Eki menee Moskovaan maolakki kädessä ja sanoo: Kuulehan Kolja, et viittis takertua tohon vanhan maailman voimapolitiikkaan, kun kylmä sotakin loppui jo, ihan totta se loppu, aikuisten oikeesti, eikä me sen Naton kanssa oikeesti oltu silleen, usko nyt, Venäjää me rakastetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa, olen iloinen että sinäkin välillä möläyttelet. Uskotko itse skenaarioosi?

      Makarov ei tee maaleja- Krutovkin kuoli.

      Kuten viisaat ovat todenneet, venäjä taitaa olla läheisemmässä yhteistyössä naton kanssa kuin Suomi.

      Poista
    2. Miten niin välillä? Jatkuvasti ja mielihalullahan minä möläyttelen.

      Toisaalta juuri tässä asiassa pysyn sattumoisin asialinjalla. Ei Venäjän asevoimien komentaja puhu virallisessa tilaisuudessa lämpimikseen, vaan lähettääkseen viestin a) isäntämaalle, b) kotimaahan ja c) muille.

      Kyllä siihen viestiin pitäisi suhtautua muutenkin kuin ottamalla nokkiinsa ja puolivillaisin letkautuksin. Tiivistäen: Venäjän johdossa ajatellaan juuri noin. Kyse ei ole huonosta valmistautumisesta. Sen sijaan Suomessa rakennellaan tuulentupia.

      Poista
    3. "Kuten viisaat ovat todenneet, venäjä taitaa olla läheisemmässä yhteistyössä naton kanssa kuin Suomi."

      Jaa. Suomi nyt vain on allekirjoitusta ja rynnäkkökiväärin patruunaa lukuunottamatta Nato-valmis. Kaikki muu on natotettu. Se patruunakin vaihdetaan kun nykyinen rk-kalusto vanhenee ja käyttöikä loppuu.

      Poista
    4. Yhteistyöstä:

      Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjät ottavat ennen käynnistystä yhteyden Naton johtokeskukseen (eivät muuten edes lennä, ellei yhteyttä ole). Tekevätkö venäläisten koneet samallaista yhteistyötä?

      Poista
  16. Kunkin kansakunnan historia on sarja munauksia sekä H-hetkiä. Ranska teki loisteliaimman munauksensa 11.7.1302 ihan ylpeyttään, toki nousi siitä pystyyn.

    Kovanluokan ammattilaisen tekemisiä pystyy parhaiten arvoimaan asiakas tai kollega. Harvoin muu taho, paitsi paljon vaivaa näkemällä, vaikka niitä "lakien esitöitä luikemalla". Esa R, Salo

    VastaaPoista
  17. Itse näkisin, että asekätkentä toimi ehkä merkittävänäkin pidäkkeenä maamme miehittämiselle sotien jälkeisinä vuosina ja vuosikymmeninä. Miehittäjälle kun on varsin ikävää sissisota miehittämällään alueella.

    Sama preventiivinen vaikutus lienee ollut Salpalinjalla. Sen verran "hinnakas" olisi ollut sen yli pääseminen, että vähänkin järkevä pysähtyy ainakin hetkeksi pohtimaan moisen operaation mielekkyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin piti vielä sanomani, että itselleni tuottaa hyvin suuria vaikeuksia hahmottaa asekätkentää ase(hullujen) harrasteluksi.

      Poista
    2. Tieda nyt siita Salpalinjasta!?
      Ei kai sellaisilla linjoilla ollut paljon merkitysta kesalla 1944?

      Mutta se osaaminen, jota nahtiin Ihantalassa, Vuosalmella ja
      U-asemassa... (Samaa osamista oli nahty jo Tuulosjoen ylityksessa
      tykiston osalta, mutta se vaan ei siinnyt ennen kuin oli pakko!)

      Poista
  18. Naisten lukema kirjallisuus? Sodista en välitä lukea siitä yksinkertaisesta syystä, että ikäni vuoksi olin se lapsista joka joutui kuuntelemaan sotaakäyneiden miesten kertomuksia tuntitolkulla siinä takkatulen ääressä. Vaatimaton tarkoitus oli kärkkyä paistettua makkaraa tai vaihtoehtoisesti juuri isän kanssa onkimia ahvenia, jotka ovat parhaimmillaan juuri perattuna, ei tarvittu kuin suolaa.

    Ukkojen puhe vain jatkui ja jatkui ja ne pahukset eivät antaneet pikkuflikalle mitään. Useimmiten. Joskus isä hätkähti kesken jotain harvinaisen kammottavaa tarinaa että menepäs nyt nukkumaan. Kaiken lisäksi isä kertoi ne sodat yksityiskohtaisesti juuri minulle kun olin vanhin lapsi.

    Luin siis vain oppikoulun historian oppimäärän ynnä Kansojen historian parhaimmat juorut. Suomea ei käsitelty juuri missään. Uskonnon opettajan mielestä Suomi on Jumalan valitsema maa niin kuin Israelkin on. Pari iltaa sitten televisiossa todistettiin että Englanti sen valitsi. Se imperiumi. Se siitä koulun suuntauksesta.

    Kun eivät naiset käyneet sotaväkeä, niin varmaan useimpiin vetosi opiskelussa jokin käytännöllinen, elannon tuova asia (sairaanhoitaja, karjakko, maatalousneuvoja) tai sitten yliopistossa suomen kieli ja kirjallisuus. Kunnan kirjureita oli paljon vähemmän kuin nykyään. Jossain kirjallisuushistoriassa yliopistossa sanottiin, että romaanin taide alkoi romanssi-kirjallisuudella, jota joutilaat vallasnaiset lukivat.

    Kärnäiitin palanen on meilläkin tuossa hyllyssä, mutta se on musta, löytynyt Övermarkista. Kärnän saaresta taas sai älyttömän hyvää savustettua kuhaa silloin kun kiertelin järvikyliä. Järvessä ei ollut vielä sinilevää.

    VastaaPoista
  19. 'Todellinen vastarintaliike oli vain Jugoslaviassa.'
    No ei nyt ihan noinkaan.
    Saksalaiset olivat voittaneet sodan, kuka siinä nyt itseään tapattamaan turhan takia. Odotettiin rauhaa, ja saksalaisten lähtöä. Ei tullut.
    Hyvin harva ranskalainen lähti vastustamisen tielle 1940, mutta 1944 porukkaa oli jo, ja kuoli. Paikoin kävi niinkin, että saksalaisten Ostbattalioneja (ukrainalaisia, armenialaisia) siirtyi miehissä ranskalaisten puolelle.
    Myös äärioikeisto kunnostautui näissä touhuissa: heilläkin oli äärimmäinen ajattelutapa ja illegaalit menetelmät tuttuja jo ennen sotaa. Maltilliset, järkevät ihmiset epäröivät, ajattelevat seurauksia, pelkäävät (syystäkin) kostotoimia.
    Kreikassakin oli oikea sota, ja se jatkui samoilla linjoilla maailmansodan loputtuakin. Sen, mitä saksalaiselta jäi Makedoniassa polttamatta, pistettiin amerikkalaisilta saadulla napalmilla tasaiseksi.

    VastaaPoista
  20. Beevor kirjoittaa sujuvasti kuin "väitöskirjan kansanomaiseen muotoon". Toisesta mailmasodasta on julkaistu lukuisia korkeatasoisia teoksia, joihin myös mainitsemasi Sir Basil Liddel-Hart ja Kurt Tippelskirch kuuluvat. Omalta kohdalta väitteessä "miehet lukevat sotakirjoja" on perää, mutta minun kohdalla sitä tapahtuu viikottain. Se on hyvää vaihtelua oikeustieteelliseen kirjallisuuteen.

    VastaaPoista
  21. Tässä puhuttiin asekätkennästä. Irvileuat eivät voineet olla siitäkin vääntämättä vitsiä:

    "Kun mä kuolen asekätköni sä saat,
    kun mä kuolen asekätköni sä saat.
    Se tuolla ladon alla, kolmas kivi vasemmalla
    Kun mä kuolen asekätköni sä saat."

    VastaaPoista