Sivun näyttöjä yhteensä

23. elokuuta 2010

Sipilä ja Takamäki I


Sipilä ja Takamäki I

Jarkko Sipilä on jäyhä jököttäjä sekä hahmona että kirjoittajana. Joudun kirjoittamaan hänen rikosromaaneistaan vähän pidempään eli ainakin kaksi postausta, koska minulta meni niin paljon aikaa ennen kuin aloin ymmärtää niitä. Itse asiassa luin ne kaikki.

Periaatteessa korostetun realistinen, erittäin ohuin henkilöhahmoin toimiva kotimainen dekkari on jotain täsmälleen sellaista, mihin en halua hukata aikaani.

Panin näissä kirjoissa merkille joukon täysin tosia tietoja, jotka eivät ole yleisesti tiedossa, ja käsitin myös, että toistoisuus – alituinen kahvinjuonti, sompailu sieltä tänne ja täältä tuonne Helsingissä – on kirjallinen keino.

Jännärin kirjoittaja joutuu luovimaan. Tarvitaan tarina, ja melkein kaikki tarinat ovat valheellisia, paitsi totuudenmukaiset tarinat, jotka taas ovat epäuskottavia.

Tarina eli juoni tihentää, tiivistää ja korostaa. Myös Sipilän kirjoista voi sanoa, että moni asia maistuu todelta ja tekee lukemisesta miellyttävää, mutta itse juonet ovat järkiään mahdottomia. Asialle ei voi tehdä mitään. Kukaan ei ole koskaan voinut. Suuret murha- ja huumejutut ovat sydäntä raastavan arkipäiväisiä ja melkein aina tutkinnallisesti helppoja. Media joutuu väkisin pitämään yllä jotain Kyllikki Saarta ja Bodomia, vaikka molemmissa on jokseenkin selvää, että tekijä on kuollut tai palannut kotiin Neuvostoliittoon.

Panin merkille, että Sipilä on saanut virallisen tunnustuksen poliisivoimilta – ansioristin. Poliisilaitoksiin sijoittamani vasikat eli myyrät raportoivat minulle, että Sipilän kirjat herättävät poliisikunnassa mieltymystä. Tietysti jokaisessa ammattikunnassa on joukko ihmisiä, jotka osaisivat omasta mielestään tehdä mitä tahansa paremmin kuin kuka tahansa. Ja on normaalia, että jos joku osaa esimerkiksi heiluttaa korviaan, osa joukosta miettii mieli mustana, että mikähän tuokin oikein luulee olevansa...

Matti Yrjänä Joensuu oli poliisimies. Hänellä ei kirjoja kirjoittavana poliisina kuulemma ollut töissä sosiaalisesti aivan helppoa. Ei hän vihtynytkään kovin pitkään väkivallan virkamiehenä, vaan ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Joensuuta pidettäneen yleisesti korkeatasoisena alansa edustajana. Olen itsekin tuota mieltä. Tosin viimeistään Joensuun kirjailijan urn aikana Harjunpään kaltaisesta hiukan neuroottisesti itseään tarkkailevasta poliisimiehestä on tullut kurja klisee.

Meillä on kirjallisuudessamme televisio-tyyppinen höyhensarja, jota edustaa esimerkiksi Leena Lehtolainen. Hänen kirjoissaan ei ole mitään vikaa, paitsi että ne ovat aika joutavanpäiväisiä. Sellaista tarvitaan.

Nykänen kuuluu olevan hankala henkilö. Raid-kirjoisssa hän löysi jotain. Odotamme jännityneinä, löytyykö vielä muutakin, koska Raidien skeema kuluu. Kovan kenttämiehen ura saattaa olla sama 15 vuotta max kuin kilpauhreilijoilla.

Matti Rönkä on hyvä ja hänen sankarinsa Viktor Kärppä hienosti löydetty. Jos Erkki Toivanen poistaisi seuraavasta käsikirjoituksesta kaikki Erkki Toivasta miellyttävät käänteet, tulos paranisi. En tarkoita tölviä vaan sanoa, että sivistynyt herrasmiesmäisyys ei ole tässä kirjallisuuden osassa välttämättä hyve.

Sitten on kirjoja, jotka kuuluvat murhateemoista huolimatta aivan toiseen kirjallisuuden lajiin, kuten Reijo Mäen Vares-kirjat. Niitähän olen usein kehuskellut. Päähenkilö on juoppo yksityisetsivä, ja kirjat jatkavat komeasti Pekka Lipposen perinnettä. Ajoittain hurjista (ja liian hurjista) tarinoista huolimatta mieleen tulee nimike ”veijaritarina”. En ole huomannut, että Mäellä olisi sen erityisempää sanottavaa. Hän nyt vain sattuu olemaan erinomainen tarinan iskijä, ja sellaisia tarvitaan, varsinkin jos koolla on suruttomain seurakunta ja tarjolla ns. virvokkeita.

Mainittakoon tässäkin yhteydessä hutilusten mestari, Mauri Sariola. Hänellä oli kirjoissaan ja yksityiselämässään hieno dramatiikan taju. Se on hyvin harvinainen luonnonlahja. Edellinen tuon lajin mestari oli Z. Topelius, jonka kerronta etenee aina kuin hirvi moottoritien laitaa – katsojan henkeä salpaa sekä liikkeen kauneus että vaarallisuus. (...jatkuu)

18 kommenttia:

  1. Vareksen romantisoinnin saadessa jo hupaisia piirteitä huvittaisi tietää mikä tekijä nostaa tämän Pentti Anttilan yläpuolelle? Tämä Ilkka Kylävaaran hahmo ei kovin montaa seikkailua läpikäynyt, mutta laadullisesti tuntuu olevan aivan samalla tontilla aivan samoine tapoineen.

    VastaaPoista
  2. Matti Yrjänä Joensuu jäi tiettävästi muutama vuosi sitten täysinpalvelleena eläkkeelle Helsingin väkivaltatoimistosta, jossa hän oli erikoistunut palosyyntutkintaan. Kirjat julkaistiin päätyön ohessa. (Huom. kenttämiesten ja tutkijoiden yleinen eläkeikä on 58 v.) Täydentäköön tietävämpi asiaa tarvittaessa.

    VastaaPoista
  3. Kun kouluttaa vain paljon (määrässä) niin laatu heikkenee. Sama koskettaa kirjallisuutta; se joka on varma myyntitulos on yleensä populistista potaskaa (ei kaikki ja sitäkin on vaikea saada aikaseksi).

    http://www.stat.fi/tup/suomi90/marraskuu.html

    VastaaPoista
  4. Ad Ei se niin vaikeaa ole: - sasnotaan nyt suoraan, että Vareksen kiittelemisen olen tarkoittanutkin hupaiseksi: raitis ja tiukkapipoinen tuomioistuinjuristi kiiittelemässä kännisen ent. oikeustieteen ylioppilaan enemmän tai vähemmän pöhköjä toilailuja a la Pekka Puupää.

    VastaaPoista
  5. Matti Röngän Viktor Kärppä -kirjojen erikoisin piirre on niiden välittämä yhteiskuntanäkemys, joka on aivan harvinaisen humaani, mutta samalla äärimmäisen ksenofobinen. Pikkurikolliset, narkkarit, huorat ja mafiosot ovat kaikki yksilöitä ja ihmisiä iloineen ja suruineen, toiveineen ja pelkoineen. Heidät kuvataan ihmeellisen myötätuntoisesti ja sympaattisesti.

    Toisaalta samat ihmiset ovat kirjoissa osa venäläisen turvallisuuskoneiston ja mafian suorittamaa suomalaisen yhteiskunnan solutusta. Tuttu somalibussikuski on GRU:n kouluttama, Moskovan tiedustelu-upseerikurssilta Suomeen 1990-luvun alussa lähetetty mies. Kärppä itse on entinen neuvostolaskuvarjojääkäri ja edelleen Venäjän tiedustelun liekanarussa. Lähes jokainen virolainen tai venäläinen on rikollinen ainakin jossain määrin.

    VastaaPoista
  6. Oppitunti syksyn kunniaksi:
    ---------------------
    Tehokkuus tulee siis koulutuksessa sillä, että
    tajuaa miten organisointi menee; joko organisoidaan ihmiset, raha tai
    tieto. Näistä voi matemaattiset tehdä mallinsa mitä Badiou ei ole vielä
    saanut aikaan. Mallina voisi olla EU (ihmisten organisointi), USA
    (raha eli mittari) ja Intia (tieto). Muita tapoja ei tietääkseni ole ja jokaisessa
    on heikkoutensa: Intia pääsee korkeimmalle suhteessa tietoon ja sen mukaan älykkyyteen (=tekninen älykkyys enimmäkseen tässä ja nyt)
    mutta aikaansaa valtavaa köyhyyttä mielestäni, USA saa aikaan pöhöä ja
    sokerihuurrettua jonka seurauksia ollaan nähty vaikka puhelorina ja
    vapausaste käyttäytymisen suhteen on tervetullutta ja siinä mielessä jopa moraalisempi tieto kuin pelkkä tekninen tieto. EU:n tapa ylläpitää
    discipliniä on ollut kenties ainutlaatuinen mutta se johti jatkuviin sotiin sillä johtajuuden voimistumisen heikkous on se, että kukot eivät samalla
    tunkiolla viihdy. Tästä tulee pian jonkun viksun valehtelijan bestseller ulos ja siksi laitan tämän aamuisen opetuksen suoraan nettiin ja moneen paikkaan. Eivät voi ihan heti kopioida ja mollata keksijää sanomalla, että kyllä me toi oltais' tiedetty (pokkariversiona lentokentillä jättimenestys)
    Mutta kun raha mittaa väärin, johtajuus on usein narsismia ja tietoa kun rupeaa käyttämään taktisesti alkaa Jumalten viha näkyä ja palaamme jälleen mytologiaan.

    Toivoo
    bitchinne, jossa joskus oli seksikkyyttäkin ja nykyään ei pääse edes bitchiksi koska kansa äänestää seksikkyyttä ensin (sä oot liian paksu nykyään, voi sorri - sori sori - ei käy enää: kansa ei halua ja me kysytään heiltä ensin koska tää on katsos demokratia)

    Sitä pitää sietää. Siis yksinäisyyttä, kiusaamista ja lopulta sitä, että tajuaa, että kaikki varastetaan kuitenkin. Se on ilmiömme tänä päivänä josta ei kukaan halua kirjoittaa (onpa ikävää tekstiä, huhu)

    VastaaPoista
  7. Viittaus tässäkin ent. oik. yo:hon saa minut haikailemaan jonkun kirjallisuuden tuntijan tutkielmaa epäonnistuneista oikeusteteen ylioppilaista. Vai pitäisikö tässä yhteydessä kuitenkin puhua onnesta onnettomuudesta - sillä olisiko opinnoissa onnistuminen silti ollut surkeampi kohtalo? Näitähän tuntuu olevan kirjallisuus, elokuvista puhumattakaan, pullollaan, Raskolnikovista lähtien.

    VastaaPoista
  8. Tästä syystä järjestelmäasetuksissa on myös mittari (metri) koska se kääntyy prosodiaksi jollain lailla jossain japanissa?
    Katso missä kielissä näitä enää on saatavana wikin sisällä (onko minulla virheellinen tieto?)
    http://en.wikipedia.org/wiki/Prosody

    VastaaPoista
  9. Lue iines.blogspot.com ja anonyymi ja HG:t ennen sitä.

    VastaaPoista
  10. Onhan Nykäseltä tullut Raidin jälkeen ainakin 3 Johnny & Bantzoa. Se, että mihin suuntaan Raidista siirryttiin, jää itsekunkin arvioitavaksi...

    VastaaPoista
  11. Matti Yrjänä Joensuu kirjaili lähes poliisinuransa alusta saakka, muistaakseni oli apurahojen turvin välillä useita vuosia virkavapaana. Syyskuussa julkaistaan uutuus: Harjunpää ja rautahuone.

    Minäkin pidän Vareksesta, vaikka en sellaisesta elämästä saati siitä lukemisesta tavallisesti perusta. Toimii hyvin äänikirjana Lapin hangilla - jotain aivan muuta, irti arjesta ja ympäristöstä.

    Takavuosina eli 1970-80-luvuilla kuulin usein, että Agatha Christien kirjat olisivat "älykkäästi kirjoitettuja". En oikein koskaan päässyt tämän väitteen/arvion perille. Osaako Kemppinen avata pähkinän - ehkä kyse oli vain sublimaatiosta?

    VastaaPoista
  12. Jos kirjoittaa käyneensä kuuluisan kapellimestarin kanssa kahvilla San Franciscossa tai esittelee päivästä toiseen läntisen ajattelun klassikoiden nimiä vertaisryhmänään, menisi mahdollisimman pian peilin eteen.

    Muistaisi hätkäyttävän yhtäläisyyden Italian 20-luvulla valtaan pyrkineiden kanssa. Moni oli korkeasti koulutettu ja kiinnostunut uuden tekniikan soveltamisesta kulttuurin sisältötuotantoon.

    VastaaPoista
  13. tämän päivän blogi on taas oivaa kemppistelyä, sanan varsinaisessa merkityksessä joka on "laatia kirjoitus jonka kaikki väittämät ovat, riippuen metatasosta, joko oikeita tai vääriä". Metatasoja ymmärtävät paremmin (siis enemmän oikein ja väärin) ne jotka ovat lukeneet pitemmälle GEB:iä.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia: - oikeustieteen ylioppilaista tyyppiä Mauri Sariola.

    Luulen että ainakin kirjallisuuden välittämä kuva oikeustieteen opintojen kesken jäämisestä johtuu kahdesta yksinertaisesta asiasta. Oikkikseen oli ennen helppo päästä. Sinne ajautui porukkaa, jolla ei ollut oikeastaan lukuhaluja. Toiseksi: monet vanhemmat, etenkin jälkikasvun kirjallisista tai taiteellisista taipumuksista hälyttyneet, vaativat näitä opiskelemaan jotain "kunnollista", joka oli sitten lakia.

    Eikös Sibeliuskin ollut aloittelevinaan lain lukemista?

    Todellisuudessa luullakseni historiallis-kielitieteellisen opinnot katkesivat ainakin yhtä usein. Lain lukijoilla oli selvä tukiranka eli aineeet ja niiden vaatimukset. Histfiilarit eivät välttämättä keksineet, mitähän tässä oikein lukisi.

    Nyyhetkestä en tiedä, mutta kirjallisuuden fil. yo. -ketju on pitkä ja komea Eino Leinosta Paavo Haavikkoon. Mielenkiintoinen poikkeus oli filosofian maisteri Mika Walari.

    VastaaPoista
  15. Minulla olisi hyvä ehdotus "kuvitteelliseen" dekkariin, joka kertoisi kuka huijasi Suomen valtion rahoja joskus reilu parikymmentä vuotta sitten.
    Kuvitelma alkaisi pankkivirkailijoiden lakosta. Lakon aikana huomattiin runsaasti "epäselvyyksiä" tileillä. Pankkiliikenne oli saatava tavalla millä tahansa pysymään edelleenkin stopissa. Tämän jälkeen ja tästä syystä pankkivirkailijoiden miespuolinen ay-pomo "uhraisi" itsensä jatkamalla lakkoa vastoin sovittua. Tällöin saatiin lisäaikaa muutamien maiden tietotekniikka "asiantuntijoiden" tuloon Suomeen selvittämään valtion rahojen katoamista.
    Asia olisi painettu hiljaisella, eikä muutamia outoja (itse)kuolemiakaan olisi osattu yhdistää tapahtuneeseen.

    Mutta totuushan on mielikuvitusta uskomattomampi.

    VastaaPoista
  16. Tämä kirjoitus oli hauska, pidin erityisesti Toivas-tölväisystä, joka oli blogitekstiin kyllin harmiton mielestäni. En sen sijaan pitänyt Häkämiehenmollauskirjoituksesta, enkä pienessä päässäni voi ymmärtää, miksi aiemmin haukuit näinkin julkisesti Soinia Läskiksi puberteetti-ikäiseksi pojaksi, vaikka hän painaisi kuinka paljon hyvänsä. Pidän sitä huonona käyttäytymisenä, vaikka olisit sanonut sen minulle kahdenkeskisessä keskustelussa. En ole koskaan äänestänyt ketään Soiniin viittaavaakaan, paitsi Saulia, mutta se olikin melkein pakkorako silloin, jos aikoi äänestää.

    VastaaPoista
  17. Ad Samuli Välimäki: - olen itse Soinia läskimpi ja henkisesti keskenkasvuinen, kuten kirjoitus osoittaa.

    VastaaPoista
  18. Toinen on toista "viisaampi" ja ainakin silloin, kun toimii suuren kustantamon Rikostoimittajana! Voihan sitä soveltaa "opittuaan" - kirjoituksissaan monella tavoin..

    VastaaPoista