Sivun näyttöjä yhteensä

20. huhtikuuta 2010

Kommentoin kommentteja



Minustakin holokaustin kieltäminen eli väittäminen valheeksi on outo ja hankala rikos.

Kun asia tulee esille vähän väliä, kirjoitan tähän muutamia näkökohtia asiasta. Ne eivät ole tyhjentäviä, mutta niistä voi olla hyötyä.

Ensinnäkin Suomessa on ollut yli 100 vuotta valtiollisena rikoksena rangaistavaa vaarantaa kansallinen turvallisuus. Nykyisen rikoslain mukaan enin rangaistus sotaan yllyttämisestä on kymmenen vuotta. Siis vakavasti otettava kampanja tunnuksella ”hyökätään Venäjälle ja otetaan Karjala takaisin” on rangaistava teko. Samoin on iskulause ”Venäjän olisi kiireesti tuhottava ohjusiskulla valtioneuvosto ja eduskunta”.

Säädöksillä on taustansa. Tuon tyyppisiä mielipiteitä levitettiin 1918-1939 suuntaan ja toiseen. Yllyttäminen joukkotuhontaan ja kansanmurhaan on rikos: ”surmataan savolaiset” on rikollinen hanke.

Ennen kuin kiirehdimme julistamaan mielettömäksi Saksan ja Itävallan rikoslakien säädöksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on syytä palauttaa mieleen, että etenkin näissä maissa natsirikosten käsittely on ollut iso urakka.

Henkilökohtaisesti, suomalaisena juristina, pidän vieraana minkä tahansa menneisyyttä koskevan mielipiteen julistamista rangaistavaksi. Venäjällä esiintyy jatkuvasti sellaisia puheita, että esimerkiksi halventavat väitteet Stalinin menettelystä esimerkiksi Suomea kohtaan 1939-1940 ansaitsisivat ankaran rangaistuksen. Samoin on kohistu siitä, että Suomessa väitetään sankarillisten neuvostopartisaanien surmanneen siviilejä...

Tämä menneisyyden hallinta on ajankohtainen ja mahdollisesti vaarallinen aihe Suomenlahden eteläpuolella.

Silti intän, että niin kauan kuin vain puhutaan, asia ei sovi tuomioistuimille. Mutta virolaisia, saksalaisia ja muita en mene neuvomaan.

Wikipediasta voi poimia hakusanalla ”Holocaust denial” tuoreitakin esimerkkejä mm. eräiden arabivaltaioiden merkittävien poliitikkojen julkisista puheista, joissa väitetään, että Auschwitz oli pesula ja kylpylä, ja että puheet juutalaisten surmaamisesta väitetyssä keskitysleirissä ovat juutalaisten keksimiä valheita.

Hieman yllättävämmät maat, kuten esimerkiksi Ranska ja Belgia, ovat päätyneet holpokaustien kiistämisen krimalisointiin toista tietä. Nürnbergin tuomioistuimessa annettiin kuolemantuomioita juutalaisten joukkotuhonnasta. Siten henkilö, joka julkisesti joukkotiedotusvälineessä vähättelee, arkipäiväistää tai vääristelee tuossa tuomiossa todistetuiksi ja tapahtuneiksi katsottuja asioita, väittää että ranskalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset tuomarit syyllistyivät maailmanhistorian hirvittävimpään oikeusmurhaan.

Monissa maissa ”contempt of court” eli tuomioistuimen halventaminen on sinänsä rangaistava teko – Suomessa oikeastaan ei, koska onneksi erittäin vähälle käytölle jäänyt ”julkisen viranomaisen julkinen halventaminen” on poistettu rikoslaista.

Mielestäni nämä kiistämislait eivät oikeastaan koske historiallisen seikan totena tai valheena pitämistä, vaan lainkäyttöä. Lisäksi ne ovat lähellä syrjintäkieltoja.

Suomessa syrjintä koskee tekoja tai puheita tässä ja nyt.On rangaistavaa väittää julkisessa tilaisuudessa esimerkiksi että mustaihoiset ovat synnynnä-isesti eläimellisempiä kuin valkoihoiset ja heidän ihmisoikeuksiaan olisi rajoitettava. Minä hylkäisin syytteen, jos rangaistusta vaadittaisiin väitteestä ”oli oikein että juutalaisia surmattiin”. Muistaakseni Raamatussa sanotaan, että oli oikein että filistealaiset saivat kolkon kohtalon – ja monet muut kansanryhmät. Joku toinen juristi voisi olla eri mieltä. Väitteen ”juutalaisten (ja monien muiden ryhmien) surmaamista on liioiteltu tai sitä ei koskaan tapahtunut hylkäisin lausumalla, ettei asia kuulu yleisen tuomioistuimen ratkaistaviin, ja viittaisin legaliteettiperiaatteeseen – teon on oltava selvästi lain kieltämä, jotta siitä voitaisiin rangaista.

41 kommenttia:

  1. Kommentoin ehkä kommentoinnin kommentointia.

    Laeista en mitään tiedä, kun korkeasti oikeusoppineetkin pää punaisena niistä kiistelevät. Noissa muissakin isoissa asioissa tunnen riittämättömyyteni.

    Sen vain sanon, että se olisi korvaamaton vahinko, jos Venäjä tuhoaisi ohjusiskulla valtioneuvoston ja eduskunnan!

    Hukka perisi ja karhu nauraisi!

    VastaaPoista
  2. Kuules Kemppinen, sallinette kaikki hieman asian vierestä. Tälläkin blogilla on joissain entryissä vilahdellut erilaisia henkirikoksia tarkoittavia sanoja. Kerros nyt, että mikä ero on surmaamisella, tappamisella, murhaamisella, kolaamisella, kylmimisellä, kuolemantuottamuksella, teloituksella, etc. etc. ?

    VastaaPoista
  3. Entäs Turkki ja armenialaisten kansanmurha?

    VastaaPoista
  4. Entä tämä tapaus Suomenlinnassa, jossa lapsi menetti henkensä pudottuaan vallilta. Vanhemmat nostivat syytteen. He voittivat - syyllinen oli Suomenlinnan hoitokunta. Oliko laki kieltänyt lasta kiipeämästä valleille?

    VastaaPoista
  5. NATSI-SAKSA VERSUS TURKKI
    Naitten kansanmurhien yms kasitteleminen julkisesti on edeleen hankalaa. Eikos Turkissa ole vallalla kasitys, etta 1900 luvun alun kansarmurhaa ei ollut tai ei saa kasitella.
    EU maat tuntuvat suhtautuvan kunnioittavasti ehdokas Turkin pyyntoon olla suu supussa.

    VastaaPoista
  6. Kieltämistä, myöntämistä ja inttämistä.
    Arkipäivän totuuksia lienee eräästä nimeltämainitsemmattoman EU-valtion kansalaisten harjoittama kansallisen turvallisuuden vaarantaminen.
    Heidät on valjastettu jo lapsina ryöstämään kansallisvarallisuuttamme joka tosin ei ole enää markka.
    Samoin argumentein ja metodein voisimme lähteä kunniakkaaseen vastahyökkäykseen.
    Valitettavasti kansalaiskeskustelu aiheesta lopetetaan päällepäsmäreiden toimesta heti alkuunsa.

    VastaaPoista
  7. ONKO RIKOS JOS EI USKO POLIITIKKOJEN KOTKOTUKSIA

    USA:ssa on kielletty lentamasta tulivuoren purkauksen paalla tai lahella. Loppu on lentoyhtion vastuulla. Hyvin on mennyt!

    EU:n poliittisen ohjauksen tahden lentoliikenne piti pysayttaa viikoksi, jotta saatiin ulos lausuma, etta vahaisilla tuhkapitoisuuksilla lentoyhtio voi lentaa oman harkintansa mukaan.
    Ei tallaisia asioita saisi jattaa poliitikkojen ja virkamiesten haltuun!

    Tai sitten merenkulkukin pitaisi tehda riippuvaiseksi jonkin miniterin mielipiteesta tuulen voimasta. Jos ministeri tai miniterivaliokunta pitaa tullta sopimattoman kovana, kaikki liikenne pitaa pysayttaa, kysymatta kippareilta tai laivayhtioilta!
    --Tai sitten polkupyoraily!!

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: - Turkki - tämä armenialaisten kansanmurha on hyvä esimerkki. Keino on diplomaattinen painostaminen, jota tiettävästi harjoitetaan. Turkki lienee jonkin verran liikahtanut saman tyyppisessä asiassa - siellä oli taipumus panna ihmisiä vankilaan, jos heidän väitettiin halventamaan erinäisiä epämääräisiä isänmaallisia arvoja.

    VastaaPoista
  9. Ad Kari Rydman et alii: - Turkista edellä, Meillä on Suomessa samanlaisia muistoja. Mainilan laukaukset - Hitlerin - Ribbentropin sopimuksen salainen lisäpöytäkirja. Olen istunut seuroissa, jossa tuo etupiirit jakanut papeeri on leimattu imperialistien valheeksi. Sitten se löytyi (Washingtonissa) ja 1991 myönnettiin. Nyt siitä ollaan taaas yhtä hiljaa kuin Terijoen hallituksesta.

    VastaaPoista
  10. Tarve sanoa:
    Ei tasta jaa kauas (valko)suomalaiseten tapa hoitaa v. 1918 murhat ja teloitukset. Asiasta ei sopimut puhua, vaikka naapurissa asui murhamies,
    (jota lain perusteella ei voinut syyttaa oikeudessa murhista). -- Etta sellaista hyvin toiminutta suomalaista vaikenemista!

    VastaaPoista
  11. Ad Petter Sairanen: - en näe Suomenlinnan tapauksessa ongelmaa ja näen ennakkotapauksen tarpeen. Esim. Linnanmäki on vastuussa siitä, etteivät laitteet ole vaaraksi käyttäjille. Kaupunki on vastuussa, jos esimerkiksi ulkoilualueelle syntyy sortuma, joka on jätetty merkitsemättä ja aitaamatta. Suomenlinnassa kai jouduttiin miettimään, kumman vastuu lapsesta oli vahvempi, vanhempien vai hoitokunnan.

    Päinvastainenkin lopputulos olisi ollut täysin rationaalinen. Jos rakennelma (näkötorni) pettää, sen ylläpitäjä on vastuussa. Jos lapsi hukkuu yleisellä uimarannalla, ylläpitäjä ei ole vastuussa.

    VastaaPoista
  12. Ad Anonyymi: - olen eri mieltä viranomaisten kotkotuksista. Tuollaisen määräyksen antaa taho, jolla on, millä vastata. Lentoyhtiöt ovat jo moittineet rajoituksia ja samaan hengenvetoon kieltäytyneet vastaamasta matkustajista.

    VastaaPoista
  13. Tulivuoren edessä pitää olla nöyrä, ohjeisti kuulemma pääministeri radiossa. Taidankin pyhittää tämän päivän sille, että yritän virittää itselleni asianmukaista mielentilaa.

    VastaaPoista
  14. Vaikka olemme väistämättä omien kulttuuritaustojemme ja -käsitystemme vankeja, rohkenen silti väittää, että ero kehottamisen tai suotavana pitämisen ("pitäisi tappaa, oli hyvä että tapettiin") ja epäilyn ("tokkopa tapettiin noin paljon, ei muuten tapettu laisinkaan") välillä on universaali ja absoluuttinen eikä kulttuurisidonnainen. Siksi minulle jäi tästä Kemppisen kirjoituksesta vähän sellainen maku, että hän yrittää siinä vain selittää pois kiusallista ilmiötä, jonka perimmäinen tarkoitus toki on edistää hyvän voittoa pahasta (joskin varsinkin Neuvostoliiton kyseessä ollen myös tehdä kategorinen ero natsien ja omien pahuuksien välille).

    Epäilyn kriminalisointi on kerta kaikkiaan sivistysvaltiolle sopimaton hullutus, oli historian taakka kuinka painava tahansa.

    Seuraavaksi voimme toki ryhtyä keskustelemaan siitä, onko Saksa sivistysvaltio...

    VastaaPoista
  15. TAHO JOLLA ON MILLA VASTATA..??
    No juu. Tahoilla on tutkimuslaitosten mallitustuloksia, jotka eroavat toisistaan huomattavsti. Mittaustulosten kanssa tuntuu olevan viela nytkin niin ja nain. Vai onko joku nahnyt ppm:ia tai muita mitattuja tuloksia tasosta jolla suihkumoottori alkaa yskia.
    Ei ole tietoa-- joten vedetaan lakana heti kokonaan silmille varmuuden vuoksi.

    MUTTA tarkeinta on se, etta taalla Euroopassa ei nayteta tietavan, etta lentokoneella ei tarvitse lentaa puhdastilakaapissa. Vantaan kentalla on kuivana kesapaivana enemman kiintoaineita, kuin mita Ilmatieteen laitoksen
    kartan vihrealla alueella. Lisaksi taman vaikutusajan voi minimoida korkeuden ja kaytavan valinnalla. --- Nythan jo Eu ministerit antoivat luvan lentaa alhaisten pitoisuuksien alueella...mutta vasta nyt!! On siina milla vastata!! -- Vantaan kentta pitaa siirtaa Inariin kaiketi Jukan mielsta, luulen, kun siella on vahemman kiintoainetta ilmassa!

    Uskon etta tulivuoren paalla jumbo "tukehtuu",
    mutta muusta ei ole minkaanlaista nayttoa. Suihkumoottoreita on ollut sentaa kymmenia vuosia, ja ystavamme venalaiset ovat oikein mestareita lentamaan polyisilta hiekkakentilta.

    Britit on tiettavsti lentaneet viim. 20 vuonna kaksi kertaa toimivan tulivuoren paalta ja saaneet Jumbon tukehtumaan, mutta jumbo on ollut halukas kaynnistymaan taas alempana.
    Jenkit on viisaita, ei ole syyta lentaa toimivan tulivuoren paalla eika lahella.

    VastaaPoista
  16. "Sitten se löytyi (Washingtonissa) ja 1991 myönnettiin. Nyt siitä ollaan taaas yhtä hiljaa kuin Terijoen hallituksesta."

    Kyllä molemmat asiat on kerrottu tosiasioita venäjänkielisen Wikipedian talvisota-artikkelista. Käänsin siitä Googlella vähän alkua, kun timo Vihavainen kehui sitä Kanavassa 2/2010.

    VastaaPoista
  17. Vaarallinen aihe. Polemiikkia syntyi linkittäessäni täällä jokin aika sitten Irvingin "Hitlers War" -kirjaan.

    Onko kyse holokaustin kieltämisestä kokonaisuudessaan, vai uhrien lukumäärästä? Kuusi vai yksi miljoona juutalaista uhria?
    Raha ratkaisee, koska korvauksia on maksettu uhrimäärän mukaan.

    Maailma on mennyt siihen, ettei keskustelua aiheesta pystytä käymään.

    VastaaPoista
  18. Kaikki sivistyneet ja valistuneet ihmiset tuomitsevat jyrkästi juutalaisiin kohdistuneen vihan ja vainon Euroopassa.

    Kaikki sivistyneet ja valistuneet ihmiset tuomitsevat jyrkästi juutalaisten toimet Israelissa.

    Ajat muuttuvat. Juutalaisviha pysyy.

    VastaaPoista
  19. Kemppinen kommentoi väkevästi, mutta maltillisesti. Näistä näkökohdista on hyötyä. Neuvomishalukkuuteni holokaustin kieltämisasian kriminalisoinnin suhteen lientyi merkittävästi.

    Eräs näkökohta herätti. Nimittäin Nürnbergissä annettujen kuolemantuomioiden kytkentä ”contempt of court” -rikokseen. Oma mielipiteeni on, että kuolemantuomiot ovat poikkeuksetta väärin. Sitä en sitten tiedä, onko kuolemantuomioon johtaneen rikoksen tapahtumattomaksi väittäminen suurempi rikos kuin itse kuolemantuomion rikokseksi väittäminen niissä maissa, joissa "contempt of court" -lainsäädäntö on voimassa.

    No, se kuitenkin on selvää, että menneisyyden hallinta on vaikea laji, kun sitä aletaan rikoslailla säätämään.

    VastaaPoista
  20. Jukka Kemppinen kirjoitti...

    Ad Kari Rydman et alii: - Turkista edellä, Meillä on Suomessa samanlaisia muistoja. Mainilan laukaukset - Hitlerin - Ribbentropin sopimuksen salainen lisäpöytäkirja. Olen istunut seuroissa, jossa tuo etupiirit jakanut papeeri on leimattu imperialistien valheeksi. Sitten se löytyi (Washingtonissa) ja 1991 myönnettiin. Nyt siitä ollaan taaas yhtä hiljaa kuin Terijoen hallituksesta.
    ?
    Vähäkö tuosta esimerkiksi opetusneuvos ja res. majuri Erkki Hautamäki kirjoineen. .. Näyttää, että vaiennus jos sitä ilmenee, on akateemisella puolella, ja johtuu ennen muuta suhteesta Mannerheimin salaiseen kansioon S-32.

    VastaaPoista
  21. On se vaan kummallista tämä hyysäysvaatimus lentoyhtiöiden huolenpitovelvollisuudesta.
    Joku järki nyt käteen.
    Lentolippujen hinnat siis halutaan nostattaa kaksinkertaisiksi.

    Joskus reissuilla olen kysynyt onko kanssamatkustajalla Eurooppalainen sairasvakuutuskortti mukana. Vastausten perusteella arvioisin vain neljäsosalla matkustajilla sitä olevan.
    Moni matkustaa riittämättömin vakuutuksin.
    Omaa vastuuta ei tunneta, koska holhousyhteiskunta on siihen monet opettanut.

    Olisi eri asia, jos lentoyhtiöt kieltäytyisivät tuomasta matkustajia takaisin.

    VastaaPoista
  22. Oikein huonona päivänäni olen taipuvainen ajattelemaan, että täydellisen typeryyden pitäisi olla rangaistava teko.

    Tällaisia päiviä tulee joskus, kun olen lukenut liikaa keskustelupalstoja

    VastaaPoista
  23. Tuomas, ks. Rikoslaki, 21 luku Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista.

    VastaaPoista
  24. Television lakisarjoissa contempt of court esiintyy myös istunnon kurinpidossa hieman vastaavana kuin meikäläinen järjestyssakko (OK 14:7).

    Kuten media toistelee, lentoliikenne on pitkä logistinen ketju, ja lentäminen (matkustajaliikenne, huvi-, rahti- ja sotilasilmailu) konkreettisestikin monitasoinen asia. Ymmärrän erittäin hyvin lentoyhtiöiden tilanteen karmeuden, mutta ilmailussa regulaatiotarve on kovin ilmeinen. Sen sisältöä on tervettä arvostella, ei sen olemassaoloa. Kritiikkiä kuitenkaan kriminalisoimatta.

    VastaaPoista
  25. Typeryyttä ei voida kriminalisoida.
    Valitettavasti.

    VastaaPoista
  26. Ad Toukka: - hyvä kommentti. Epäile rauhassa, sillä epäilystä ei rangaista.

    VastaaPoista
  27. Ad Omnia: valtion ja muiden vastuusta - puhe on vahingonkorvausvastuusta. Suurvahingoissa valtio tahtoo joutua maksumieheksi, koska vain sillä on takanaan veronmaksajien rahat. Vrt. General Motors ja U.S.A.

    Usein tässä ja Virolaisen kolumnissa mainittu KKO:n jäsen Mikko Tulokas muuten perehtyi meillä ensimmäisenä väitöskirjatasolla suurvahinkoihin. Näitä vaikeasti hahmotettavia asioita ovat mm. öljyvahinko ja ydinvahinko.

    Tavallisin tapa varautua suurvahinkoihin on jälleenvakuutus, mutta ei sekään ole ongelmaton. Meiltä kaatui 1990-luvun alussa yksi yhtiö jälleenvakuutusseikkailujen takia.

    (Termi tarkoittaa siis vakuutusyhtiön ottamaa vakuutusta siltä varalta, että se joutuu maksamaan vakuutussumman.)

    VastaaPoista
  28. @Anonyymi

    Osaan kyllä lukea, mutta jos minä pystyn tekemään näistä selkoa maallikkona pelkällä lakikirjalla niin mihin tässä maassa juristeja enää tarvitaan?

    VastaaPoista
  29. Kemppisen säettä jatkaen: KKO:n jäsen Juha Häyhä on tietääkseni meillä ensimmäisenä julkaissut jälleenvakutuksesta oikeuskirjallisuutta. Pauli Ståhlberg väitteli suurvahinkotyypistä, jota aamu-uutisten mukaan estetään nykyisin laillisesti myös asein.

    VastaaPoista
  30. Se vain lienee valitettava asia, että tuo "typeryys" on kovin näkökulmasidonnainen ja suhteellinen käsite.

    Valtaosalle ihmisistä toisten ihmisten erilaiset arvot, asenteet ja mielipiteet edustavat typeryyttä.

    Kovasti kaltevalla pinnalla ollaan kun sanotaan; olet typerä, koska et ole asiasta samaa mieltä kuin minä.

    Ja sehän se vasta suurinta typeryyttä onkin.

    VastaaPoista
  31. Tapani: "Kaikki sivistyneet ja valistuneet ihmiset tuomitsevat jyrkästi juutalaisten toimet Israelissa.

    Ajat muuttuvat. Juutalaisviha pysyy.
    "

    Haha.
    Vai olitko tosissasi?

    VastaaPoista
  32. catulux edellä kiteytti asian hyvin ja olen täysin samaa mieltä. On vain niin, että ns. "fiksunakin" ja yleisesti tunnettu henkilö, saattaa joskus "typerehtiä" ja kaikki on niin kovin suhteellista.

    Otetaanpa nyt esimerkkinä edesmennyt poliisiylijohtaja, joka omiensa ratsiassa puhalsi yli 0.5 promillea ja syyllistyi rattijuopumukseen. Takanaan miehellä loistava ura, mutta kun joutui keskelle "suurta valtapeliä" omiensa joukossa, niin paineet ajoivat alkoholiin ja tuli mokattua! No, sellaista sattuu paremmissakin perheissä sanotaan, mutta sopii ja saa ajatella tilannetta, kun olet elänyt ja ollut jahdattuna koko elämäsi, niin pieniä on silakat joulukaloiksi, sanoi eräs..

    Miltä tämä maailma näyttäytyisikään, jos kaikki olisimme tasapäisiä- ja samanmielisiä. Hitler yritti sitä ja onneksi epäonnistui. Jäljet näkyvät..

    Avoimin mielin!

    VastaaPoista
  33. Pilapiiroksen tekijäkin voitaisiin todeta kansalaisten yllyttämisestä joukkotuhontaan/-syrjintään jos a)se on piirroksen seuraus ja b)piirtäjä oli tietoinen tästä mahdollisuudesta/intoutui mukaan ?

    Tanskan pilapiirrokset tuovat mieleeni natsi-saksan aikaiset piirrokset.. valitettavasti.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  34. Mainittakoon että olen fundamentalistejamme n. 16 kertaa usuttanut tuomitsemaan menneisyyden ja tulevaisuuden kansanmurhat mutta vain yksi on suostunut "allekirjoittamaan". "Yliherran" Raamatussa määräämät kansanmurhat katsotaan oikeutetuiksi..

    sama MrrKAT

    VastaaPoista
  35. Ad Tuomas:
    "mutta jos minä pystyn tekemään näistä selkoa maallikkona pelkällä lakikirjalla niin mihin tässä maassa juristeja enää tarvitaan?"

    Monen muunkin ammatin toki voi itseoppia, mutta se ei tarkoita, että voisi sitä taitoaan noin vain harjoittaa yhteiskunnassa, tai sertifioitua ykskaks ammatin harjoittajaksi.

    VastaaPoista
  36. Jos typeryydestä rangaistaisiin, puolet tämän palstan kommentoijista joutuisi tyrmään.

    Mutta kumpi puoli?

    No, se riippuu suhdanteista. 70-luvulla me, nyt te, 20-luvulla he.

    Mutta Erkki Koo - eihän Hitler kaikkia yrittänyt tasapäistää. Hänellä oli hyvin selkeä arvojärjestys: yli-ihmiset, ihmiset, ali-ihmiset, basillit.

    VastaaPoista
  37. MrrKAT: Se on sentään hyvä, että ajatusrikosten mukanaolo lainsäädännössä ei tuo mieleesi 1930-luvun henkeä.

    Joku toinen voisi sanoa, että juuri siitä se ihmisten kuljettaminen karjavaunuilla Kolymaan alkaa.

    VastaaPoista
  38. Kun tärkeimmät todisteet juutalaisten aktiivisesta tuhoamisesta ovat Eichmannin kuulusteluista Israelissa kidutuksen alaisena ja Nurnbergin oikeudenkäynnin irvikuvan yhteydestä saadut, niin tottahan jää tilaa spekuloida, kun täällä se ei vielä ole lailla kiellettyä.

    Yhtäkään ns. tuhoamisleiriä ei jäänyt rautaesiripun tälle puolen, väitettyjen tuhoamisleirien tilat ja Zyklon B epäkäytännöllistä tuhoamistoimintaan, ei riittävästi saatavilla polttoainetta väitettyjen ihmismäärien tuhkaamiseen, kuolleiden määrä saatu epämääräisistä väestölaskelmista, kaikki todistajanlausunnot natsien väitetyistä rikoksista hyväksytty automaattisesti totena... Ja sitten kriminalisoidaan asian tieteellinen debatti. Juutalaisten omat "puolueettomat" tutkimusorganisaatiot lähinnä saisivat "tutkia" asiaa, muut tukahdutetaan ja joutuvat mediasodan uhriksi.

    Olisi hyvä jos jokin tieteellinen puolueeton organisaatio saisi tutkia asian perinpohjaisesti ja julkaisisi viimein totuuden tästä tabusta.

    VastaaPoista
  39. Kas, onkos Tylsimys alias Moranen ehtinyt tännekin?

    VastaaPoista
  40. "Tanskan pilapiirrokset tuovat mieleeni natsi-saksan aikaiset piirrokset.. valitettavasti."


    Olemme kovin erilaisia nuoria tuon anonyymin kanssa.

    Osuvista ja analyyttisista pilakuvista pillastuneet suvaitsemattomat räyhääjäfundamentlistit tuovat vastaavasti minulle mieleen Hitlerin, natsit ja yllättäen myös punaviherfasismin...

    VastaaPoista
  41. Eihän se niin voi mennä että pilkkakuvien edessä meidän vasurien, lappalaisten, romaanien, työttömien, vammaisten, homojen jne syrjittyjen pitäisi olla hiljaa pää alhaalla ja kapinoimatta muuten heillä on oikeus printata se pilkka yhä uusissa lehdissä ? Tai jos joku rohkea maassa X panee hanttiin, pilkka onkin yhtäkkiä tullut oikeutetuksi myös hiljaisia kotimaan syrjittyjä kohtaan ?

    MrrKAT

    VastaaPoista