Sivun näyttöjä yhteensä

22. tammikuuta 2010

Freelance



Parista kommentista kävi ilmi, miksi lehdet eivät julkaise tuomioistuimen päätöksiä. Ne ovat pitkiä. Vaikka ne eivät olisi, kukaan ei lue niitä.

Eilisessä markkinaoikeuden freelance-päätöksessä on kaksi avainsanaa, elinkeinonharjoittaja ja sopijapuolten epätasapainon aiheuttama kohtuuttomuus.

Tekijänoikeuskeskustelut puuroutuvat melkein aina jo ensimmäisessä lauseessa, jossa yleensä mainitaan ”tekijä”.

Tekijät näet ovat joko yksityisiä kansalaisia (”kuluttajia”) tai elinkeinonharjoittajia.

Silti vallalla on yleinen vimma puhua ”tekijöistä” jollain tavoin yhtenäisenä joukkona. Huomautan, että sanan ”tekijä” määrittää tekijänoikeuslaki. Puhe ei ole taiteilijoista tai hyvistä ihmisistä tai luovuuden kannattajista, vaan ”tekijöistä”. ”Tekijä” on henkilö tai joukko henkilöitä, jotka ovat luoneet ”kirjallisen tai taiteellisen teoksen”. Joku voi olla aikamoinen tekijä naisten hurmaajana, mutta hän ei ole ”tekijä” (tekijänoikeuslain mielessä).

Tekijänoikeuslaki ei erottele yksityistä tekijää ja elinkeinonharjoittajaa. Erottelu on tunnettu, riittävän selkeä ja käytännössä välttämätön mm. verotuksen ja eläkkeen vuoksi.

Teoksia luodaan myös työsuhteessa. Kun näin on, sovelletaan toisia lakeja, kuten työsopimuslakia. Työntekijä ei ole elinkeinonharjoittaja.

Henkilö joka julkaisee muistelmansa ei ole elinkeinonharjoittaja. Muuan J. Kemppinen, joka kuka ties kirjoittaa enemmän kirjaimia päivässä kuin juuri kukaan muu, ei ole elinkeinonharjoittaja, kun ei saa vastiketta eikä siis osaakaan elannostaan blogeista.

Juttu perustuu lakiin, jossa määrätään elinkeinonharjoittajien välisistä sopimuksista. Se on lyhyt ja epämääräinen laki.

Sopijapuolten epätasapaino ei ole lain tuntema peruste muuttaa sopimusta. Taloudellisen, tiedollisen ja sosiaalisen epätasapainon oikaiseminen on lainsäätäjän, ei tuomioistuinten tehtävä. Jos tuomioistuin purkaa kaupan, jolla mummo on myynyt mökkinsä hiukan liian halvalla, ratkaisu on yksipuolinen vero, joka kohdistuu ostajaan. Jos ”tekijät” ovat jatkuvasti liian köyhiä, asiaa ei voi auttaa sisällyttämällä tekijänoikeuslakiin säännöstä riittävän korkeasta korvauksesta. Esimerkki pyrkimyksestä vaikuttaa ongelmaan on poliittinen eli lainsäätäjän luoma apurahajärjestelmä.

Se ajatus, että epäkohtia voisi tehokkaasti oikoa antamalla laeissa määräyksiä, on utopistisosialismia. Kokemukset säännöstelystä hintasulkuineen osoittavat aika vakuuttavasti, että menettely on muuan ongelmallinen keino poikkeusoloissa. Huoneenvuokralain rukkaaminen irtisanomissuojan suuntaan 1960-luvun lopulta alkaen ei lisännyt vuokrattavien asuntojen määrää, joka oli ongelma.

Freelance-päätöksessä sanotaan, että tasapainottomuutta on. Se arvioi, ettei tuo neuvotteluvoiman ero perustele avustajien vaatimia kieltoja.

Ratkaisu näyttää olevan lainmukainen. Avustajien juristi tai markkinaoikeus itse olisi mielellään saanut tietää Saksan tekijänoikeuslain 5 luvun 31 §:n tulevia tekniikkoja koskevan säännöksen, jota on testattu usein oikeudessa. Suomesta tiedossani ei ole kannanottoa. Sanoman sopimusteksti haiskahtaa tältä osin kohtuuttomalta.

Markkinaoikeuden päätöstä lukiessa on välttämättä huomattava, että tekijänoikeuslain ja oikeustoimilain kohtuullistamissäännöksiä voi tietysti soveltaa yksittäistapauksessa. Nyt otettiin kantaa siihen, saako eräitä sopimusmääräyksiä ensinkään käyttää. MO toistaa useita kertoja, että olosuhteet yksittäistapauksessa voivat johtaa toiseen tulokseen.

Väitän, että ”täten luovutan kaikki tekijänoikeuteni tuleviin teoksiini” on Suomen lain mukaan selvästi mitätön paperi, vaikka rahaakin olisi saatu. Tämä on mielipide, ei tosiasia. Väitän että ”täten luovutan kaikki oikeuteni käyttää kaikkia teoksiani kaupallisesti sellaisen tekniikan avulla, joka ei ole tällä hetkellä tunnettu”, menisi nurin tuomioistuimessa. Väittäisin että tavallisen toimittajan tai valokuvaajan ”windfall” eli aivan odottamaton suurmenestys tulisi Suomen lain mukaan tekijän, ei Sanoman hyödyksi. Mutta sellaisia tapauksia on hyvin vähän.

Avustajien potkiminen freelance-suhteeseen on hyvin ikävä asia. Syy on tietysti halu välttää työsuhteen oheiskulut, jotka ovat korkeat. Se on kuitenkin osa yleistä ulkoistamista.

Jos minulta kysyttäisiin, tietäisin keinoja menestyville avustajille, en kenelle tahansa. Kerran maailmassa joukko huippuvalokuvaajia perusti kuvatoimiston (Magnum).

Tämä ei koske tätä oikeustapausta, mutta toistelen edelleen, että printtimedia kaivaa omaa hautaansa yrittämällä myydä huonompaa tavaraa kalliimmalla. Se on huono resepti.

11 kommenttia:

  1. Sanoit printtimedian nykytilasta niin nappiin, että siitä pitäisi antaa joku palkinto. Kunnioittavat terveiset Blogistanian tietäjälle.

    Lehtineekeri

    VastaaPoista
  2. Pyllähdin tänne kun pohdin pitääkö verottaja kolmeen kertaan filtteröityä ja muokattua valokuvaa kuvituskuvana (0%alv) vai kuvamyyntinä (22%alv).
    Samalla tuli luettua pari viimeistä blogitustasi. Voisi olla mielenkiintoista seurata keissiä, jossa Kopiostoon kuuluva valokuvaaja-taiteilija nälässänsä allekirjoittaa Sanomien sopparin ja myy erkkolalle ensijulkaistavaksi valokuvan painetun lehden erikoisjuttuun.
    Sanomien mukaan tämä Kennedy-ammutaan-tyyppinen once-in-a-lifetime-uutiskuva on sen jälkeen Sanomien ikiaikaista omaisuutta. Sillä ei voi osallistua kilpailuihin eikä siitä voi painaa CheGuevara-would-have-loved-this-teepaitoja kuin Sanomaprintissä.
    M-klubi ja sittemmin Inter, Hesperia ja Fizz olivat aikoinaan hyviä empiirisiä kenttiä sekä tutkivan journalismin että elämänoppien kannalta. Kontrasti Hankenin teorioihin oli joskus häkellyttävän suuri.
    Myisin mieluusti palan hiilijalanjälkeäni ja taivaosuuttani jos tietäisin että samankaltaisia paikkoja on vielä nykyäänkin Helsingissä. Sieltä se totuus löytyi silloin ja luultavasti myös nyt.

    VastaaPoista
  3. DEALIEN VAPAUS

    Mielenkiintoinen juttu!

    Eihan talla raamisopimuksella ole pakko tehda kauppoja. Tekstista tihkuu kuitenkin ajatus, etta ellei tama sopimurunko kay, niin ei tule kauppoja.

    Onkohan se nyt ihan noinkaan? Eiko kukaan tieda dealeja, jotka on tehty toisella pohjalla eli allekirjoittamatta tata blogissa kasiteltya sopimusta. Ainakin Iltasanomain kuvia (kuumia sellaisia) luulisi ostettavan kertakorvauksella kysymatta onko myyja ihminen vai elinkeinonharjoittaja?

    VastaaPoista
  4. Itse haluaisin vastauksen siihen potentiaaliseen ongelmaan, joka on useasti esitetty uhkakuvana uudessa sopimuksessa, mutta johon Sanoma ei ole vastannut, enkä ymmärtänyt markkinaoikeudenkaan vastausta. Eli: valokuvaaja ottaa kuvan haastateltavasta vaikkapa syntymäpäivähaastatteluun ja sitten kuvaa käytetäänkin myöhemmin epämiellyttävän aiheen kuvituskuvana, vaikkapa rikollisista kertovan jutun yhteydessä. Arkijärkeeni ei mahdu mitenkään, että sopimuksista huolimatta tällaisessa tilanteessa vastuu olisi kuvaajalla. Miten hän voi olla vastuussa jostain, mitä ei ole tehnyt? Jos taas tällainen uhka on olemassa, pitäisi kaikkien free-avustajien laatia kirjallinen sopimus haastateltavan kanssa, jossa haastateltava suostuu materiaalin käyttöön missä tahansa yhteydessä. Miten muuten kuvaaja voi todistaa haastateltavan tienneen valokuvaajan sopimusehdoista lehtitalon kanssa? Tästä taas seuraa, että yhä harvempi suostuu haastateltavaksi tai kuvattavaksi... Mutta mitäpä siitä, lehdellähän on varastossa valtavat määrät vanhoja juttuja ja kuvia, joita voi arpoa päivän lehteen...
    Kun sanotaan, ettei moraalisia tekijänoikeuksiaan voi luovuttaa, niin tarkoittaako se tätä? Että on moraalisessa vastuussa materiaalin käytössä kaikissa yhteyksissä, missä lehtitalo keksii niitä käyttää...

    VastaaPoista
  5. Minulle tulee aina tekijänoikeuksista mieleen surullinen tarina LM Montgomeryn ensimmäisen kirjan kohtalosta. Nuori Montgomery möi esikoiskirjansa "Anne of Green Gables" -kirjan kaikki oikeudet kustantajalle siitä ilosta, että sai yleensäkin kustantajan käsikirjoitukselle, joka oli lojunut kauan kenkälaatikossa. Kirjasta tuli maailmanmenestys, siitä tehtiin elokuva. Kustantaja rikastui, tekijä ei saanut mitään muuta kuin tuon vaatimattoman kertakorvauksen. Tämä tapaus vaikutti siihen, että alettiin laatia lakeja suojaamaan kirjailijaa.

    En jaksa lukea pitkiä lakitekstejä, mutta sympatiani on freelance-toimittajien puolella.

    VastaaPoista
  6. Maallikon mielestä näyttäisi olevan niin, että mikäli tehdään tyyppisopimus, josta poikkeaminen vaatii erityistä aktiivisuutta, sopimuksen tulisi olla niin rajattu, ettei se mahdollistaisi epätyypillisempiäkään kohtuuttomuuksia.

    Jos tyyppisopimusta ei voida tehdä näin suppeaksi ja tasapuoliseksi, se tulisi laatia heikompaa osapuolta suosivaksi niin, että siitä poikkeaminen jäisi vahvemman osapuolen vastuulle, jolle tämä tehtävä on helpompi.

    Muuten olen edelleenkin sitä mieltä, että meneteltiinpä tässäkin tapauksessa kuinka tahansa, luovan työn tekijöiden ja niitä kaupallisesti hyödyntävien yritysten välinen epätasapaino tulee vain kasvamaan niin kauan kuin teoksia voidaan myydä (valtiovallan suorittaman säätelyn mukaisesti) yksinoikeudella.

    Asia on vieläpä sillä tavalla nurinkurinen, että mitä korkeammalle yhteiskunta (lainsäätäjä) arvostaa luovaa työtä ja mitä voimakkaammin siihen kannustetaan (yksinoikeuksia antamalla), sitä suuremmaksi ero tavallisten luovan työn tekijöiden ja heidän töitään hyödyntävien yritysten välillä kasvaa. Yksinoikeudella myyty luova työ kun on sitä arvokkaampaa mitä suuremman hyödyn yksinoikeuden omistaja, ei yhteiskunta eikä tekijä, siitä saa. Siksi ihmisten luovuus kehittyy yritysten maksamaan suuntaan, kunnes luovuutta ja mainontaa on mahdotonta erottaa toisistaan.

    Kuinka pitkällä tässä kehityskulussa ollaan, jonka loppupäässä yritysten maksama luovuus kääntyy yhteisen edun vastaiseksi, siitä jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä tutustumalla nykyisen luovuustulvan taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin seurauksiin, tämän päivän maailmaan.

    VastaaPoista
  7. Torpparihenkeä!

    Meillä "vapailla kirjoittajilla" oli olemassa hyvä sopimus; kun juttu menee toiseen saman kosernin lehteen, palkkio korotetaan 50 %:lla.
    Jossain vaiheessa, muutama vuosi sitten, lisä poistettiin.
    Asiat ovat "edenneet" niin pitkälle, että sama juttu menee muihinkin lehtiin ehkä kolmeen neljään lehtitalojen keskenään sopimiin, mutta palkkio on sama. Juttu on nyt sitten lehden omaisuutta.
    Saan käyttää omaa juttuani, kun mainitsen, että se on julkaistu siinä ja siinä lehdessä. Myydä en voi, mutta lehti voi.
    Palkkiot ovat pienet.
    Asiassa on myös se puoli, että esim. kritiikin ääni kaventuu, kun sama juttu pyörii monissa lehdissä. Ja kaiken lisäksi tekijöiden juttujen saanti vähenee, kun yhdestä riittää moneen lehteen.

    VastaaPoista
  8. "Avustajien potkiminen freelance-suhteeseen on hyvin ikävä asia. Syy on tietysti halu välttää työsuhteen oheiskulut, jotka ovat korkeat. Se on kuitenkin osa yleistä ulkoistamista."

    Mutta työsuhteen edut kuitenkin halutaan säilyttää esim. viemällä tekijänoikeudet...

    VastaaPoista
  9. Anna Amnell, näiden esimerkkien myötä: näin kustiin silmään Elvistä, näin John Fogertya, tällainen oli The Whon osa, Queen menetti kaiken. ..
    seurauksena suorastaan vainoharhaisen huijaamisen, huijatuksi tulemisen pelko on jättänyt pöytälaatikkoon myös taiteellisesti merkittävää tavaraa.
    En niin tiedä kirjallisuudesta, mutta musapuolella tätä on tapahtunut.
    Välttämättä ei tarvitsi niin korostaa, että sopimisessa vastapuolella on jotain pahoja voimia.

    Musiikissa samoin kuin kirjallisuudessa omakustannuksen mahdollisuudet onneksi nykymaailmassa ovat aivan toista. Ainakaan siksi ei pitäisi jäädä tavalla tai toisella olennaista tavaraa laatikkoon.

    VastaaPoista
  10. Hieman ehkä ohi, mutta lähelle.
    Berliiniläiset hoksasivat ja perustivat Niiun.

    Lukija voi räätälöidä omanlaisensa lehden ja lehti toimitetaan aamuksi postiluukusta =)

    Mukana on 18 saksalaista ja kansainvälistä sanomalehteä ja reilut 500 online-sisällöntuottajaa.

    Sopis tänne Suomeenkin.

    Nettilehti kotiisi!

    VastaaPoista
  11. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei voi olla lakikaan, kuului vanha tuomarinohje.

    Mutta kehitys kehittyy, nyt ohje kuuluu: Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, on todennäköisesti laki. Eri mieltä olevia lyötäkööt utopiasosialismikortilla.

    VastaaPoista