Sivun näyttöjä yhteensä

8. tammikuuta 2010

Syy



Uskontoja ja uskomusjärjestelmiä pitää väkevästi yllä ihmisten syyllisyyden tarve.

Totalitaaristen järjestelmien nerokkuus on tuon syyllisyyden ruokkiminen ja ylläpitäminen.

Oikeudellinen ja varsinainen eettinen syyllisyys-käsite liittyy kohteeseen. Olet syyllistynyt varkauteen, jumalauta! Kohtelet anteeksiantamattoman törkeästi iäkästä äitiäsi.

Ja sitten on syy yhteys, joka ei ole tyypiltään ”ken söi kesävoin”, tai jos paremmin ymmärrätte, ”tämä on talo, jonka rakensi Matti…” Hienostellen voi sanoa, että ”conditio sine qua non” ei riitä – välttämätön ehto ei ole riittävä ehto. Pyssyn löytäminen vaatekomerosta on välttämätön ehto, mutta sillä ei ole paljon tekemistä aseella sitten tehdyn murhan kanssa. Lumen kertyminen ja paakkuuntuminen pysäköintialueelle on kaatumistapaturman välttämätön ehto, mutta vahingonkorvausvastuu edellyttää, että kiinteistön tai pysäköintialueen haltijalla oli mahdollisuus kolata ja hiekoittaa. Jos lunta on tullut kaiken aikaa ja ajankohta on kummallinen, korvausvastuuta ei ehkä ole.

Syyn on oltava normaalin elämänkokemuksen – odotushorisontin – sisään mahtuva. Jos joku ”humoristi” oli käynyt salaa levittämässä kuivalta ja jäättömältä näyttävälle asfaltille perunajauhoa tai tanssilattian liukastusainetta, alueen haltija ei ehkä ole vastuussa.

Tätä sanotaan syy-yhteyden adekvaattisuudeksi.

Talonmiehen perusvirvoke ainakin Turussa kuuluu olevan jallu-cola. Vastaavasti ”talonmiehen vapaapäivä” on jallu ilman kolaa. Tämä tuli mieleen lumentulosta.

Alkuun kirjoitettu sisältää korkeintaan peruskurssitason asioita. Samaan pinkkaan niputtaisin esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja terrorismin. Ilmastonmuutos, joka on vaikea tieteellinen kysymys ja toistaiseksi epäselvä, on jo tullut tavaksi esittää ihmisten, etenkin amerikkalaisten, pahuuden seuraukseksi, ja pelastus eli vapahdus voi tapahtua ainoastaan sydämen muutoksen kautta.

Kasihuonekaasujen määrä ja kasaantuminen on tietenkin niin huolestuttava, että niitä on ryhdyttävä rajoittamaan jyrkästi, kansainvälisesti, tehokkaimmin tavoin. Kokemuksen mukaan syyllistäminen johtaa tuloksiin sangen huonosti. Rinnakkainen esimerkki on lähellä, vesien ja ilman pilaantuminen, ja puhdistuksesta saadut monin paikoin hyvät kokemukset.

Sofi Oksasta ei tarvitse sietää eikä hänen mielipiteisiinsä ole pakko yhtyä. Minusta hän esiintyy aivan harvinaisen hyvin ja puhuu hyvin painavaa asiaa. Tastulan ohjelmassa hän puhu naisista, virolaisista ja syyllisyydestä ja lisäsi, että vallan vaihtuessa opportunistit tulevat esiin.

Tuossa keskustelussa tarkoitettiin sotilaallisia valloituksia ja poliittisia mullistuksia. Eräät muutokset ovat synnyltään ja taustaltaan melkein yhtä epäselviä kuin ilmastonmuutos. Sellainen oli Suomen 1970-luvun alun nuorison stalinismi, joka oli yhtä ainutlaatuinen käyttäytymismalli kansainvälisesti kuin sankarivainajien kuljettaminen kotiseudulle.

Ympäristötietoisuus ei ole erikoisen salaperäinen asia. Suomessa ja ehkä muuallakin se seurasi poliittista kiihkoilua eli siis vasemmistoliikkeitä. Monin osin ja monin paikoin se on jo muuttunut fundamentalismista (”ydinenergia on paha asia”) toimintamalleiksi, jotka voi hyväksyä tai hylätä.

En tiedä, mikä teki ilmastonmuutoksesta niin ison puheenaiheen, mutta epäilen, että se liittyi vuoden 2001 terroritekoihin. Luulen että on olemassa ilmiö, jonka nimi voisi olla kollektiivinen neuroosi ja joka lisää ihmisten syyllisyyden tarvetta.

Uusi uho vertautuu vallan vaihtumiseen, ja kuten Sofi Oksanen sanoi, silloin esiin astuu suuri määrä vääriä profeettoja, jotka perustuvat kiireesti jonkinlaisen uuden papiston. Jotkut näistä uusista ylipapeista saattavat olla hyvinkin vilpittömiä, kuten luultavasti Al Gore. Osa ei ole lainkaan vilpittömiä. Esimerkkinä voisi olla sodan jälkeisinä vuosikymmeninä raivonnut rauhanliike, jonka eurooppalainen versio tiedetään nyt osaksi Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa, ja ainakin suomalainen osa Neuvostoliiton rahoittamaksi.

Tunsin maalla yhdetkin veljekset, jotka saivat piiskaa joka lauantai iltapäivällä. Heidän isänsä oli sitä mieltä, että elleivät pojat olleet tehneet mitään erikoisempaa pahaa, heillä on kuitenkin jotain suunnitteilla. Pojat puolestaan suhtautuivat asiaan niin kuin Suomen kansa ja länsimaat. Jokin hellittämätön ja muuttumaton perussyyllisyys pani pitämään rangaistuksia oikeutettuina, vaikka niitä ei annettu mistään tietystä, käsitettävästä syystä.

Kun olen miettinyt ja katsellut kommunisteja, joiden aate ja siis elämänsisältö sortui mahdollisimman näkyvästi ja rumasti, olen ollut näkevinäni, että toiset ovat aidosti hissukseen ja toiset taas kaikin puolin valmiina seuraavaan hurjapäiseen oppiin, ajatusrakennelmaan, uskontoon tai järjestelmään, jonka varjolla voisi ruveta kähimään itselleen puhevaltaa, muuta valtaa ja mielellään lisäksi käteistä rahaa.

Se ei ole vaikeaa, koska yleisö – me muut – olemme taipuvaisia pitämään totena kaikkea, mikä esitetään vakuuttavasti ja riittävän kovalla äänellä.

(Kuvassa eilinen kirjasto eri puolelta. Näkökulmalla on vaikutusta.)

53 kommenttia:

  1. Tuo kirjastohan onkin sitten kuin moni ihminen: jostain kuvakulmasta ruma ja toisesta ihan siedettävän näköinen, suorastaan kaunis. Ensivaikutelma petti.

    VastaaPoista
  2. K:
    ...hän puhu naisista, virolaisista ja syyllisyydestä ja lisäsi, että vallan vaihtuessa opportunistit tulevat esiin.

    Tuossa keskustelussa tarkoitettiin sotilaallisia valloituksia ja poliittisia mullistuksia. Eräät muutokset ovat synnyltään ja taustaltaan melkein yhtä epäselviä kuin ilmastonmuutos. Sellainen oli Suomen 1970-luvun alun nuorison stalinismi, joka oli yhtä ainutlaatuinen käyttäytymismalli kansainvälisesti kuin sankarivainajien kuljettaminen kotiseudulle.

    En tiedä, oliko se nyt eurooppalaisesta marxilaisesta liikehdinnästä mikään rajukaan irtiotto.
    Monissa ylipistoissa pantiin pahemmin hulinaksi - ja mm. tämä nykyinen katolisen kirkon pää kuulemma traumautui pahasti hänen luennollaan puhjenneesta mellakoivasta mielipiteenilmaisusta. Ja äijä kääntyi ultrakonservatiiviseksi.
    Opportunismia stalinismi ei edustanut millään muotoa, hehän rakastivat, ja monet rakastavat yhä maata, jossa Marx, Engelsiä apuna käyttäen, dogmatisoitiin.
    Taas puhtaasti opportunistisia tekoja etsittäessä, en sivuuttaisi esim. muutamien silloisten kok-johtajien toimia vuoden 1991 NL:n hyvin väliaikaiseksi jääneen, kännisen vallankaappaushallituksen aikana.

    VastaaPoista
  3. Kukaan ei halua vastata kristillisen viitekehyksen puitteissa kysymykseen, kenelle jumala uhrasi poikansa.

    VastaaPoista
  4. Ad lauri Gröhn: "uhrata" tarkoittaa uhriksi antamista (vrt. hautauhri) tai jostain luopumista ("uhraan tähän satasen").

    Kristillinen Jumala uhrasi poikansa eli antoi tämän lainaksi ihmisille. Vanhan Testamentin Aabraham oli uhraamassa eli antamassa uhriksi poikansa Jahve-nimisen jumalan tähden.

    VastaaPoista
  5. Kun eilen uutisissa näytettiin Töölön Matkatoimiston johtaja, ja hän säälivästi ja hyvin, hyvin laupias-samariitti-puhtaasti esitti (tyylipuhtaasti) miten hän on säälittävä ja lupsakka (vaikka on luultavasti sioista suurin juuri siksi, miten härskisti kaikki oli tehty) ja esitti syytöntä, vähän hajamielistä myös säälittävää valkotukkaista, vanhaa miestä, jolla enää nämä vanhat vaatteet kirjaimellisesti tallella. Glump. Mies näytti niin oikealta ja uskottavalta, että minäkin - vaikka minä olen tuollaista nähnyt ja minun olisi pitänyt osata yhdistää tyylilaijin - menin lankaan ja ajattelin heti, että tuossa täytyy olla jokin virhe.

    Hehe. Eipäs ole: jotkut osaa toisten emotionaaliset vedättämiset toisia vain vielä taitavammin (joka tekee niistä entistä sikamaisempia oikeasti).

    VastaaPoista
  6. Yritin postittaa kommenttini wordpress-tililläni, ei käynyt. Ovat googlen päässä nokkelia luultavasti?

    Haluavat kerätä kommentteja, myydä, jne jne eli omistavat oikeudet. Minä en pian halua elää lännessä jos tämä on pääidea minkä sisällä pitää toimia.
    On kakara- ja sika-peliä jota joskus on uskottu hyväksi. On siis parempi elää joko köyhässä kolhoosissa (ei kibbutsissa) tai Venäjän tyyppisessä burduusi-porukassa jossa ei itse systeemi ole kakaroiden teettämä ja ylläpitämä.

    VastaaPoista
  7. Kun vilkaisin kuvaa, luulin sitä Kauppakorkeakoulu-vainaan eli nykyisen Aalto-yliopiston Töölön-kampuksen päärakennuksen kuvamanipulaatioksi. Kun tuossa lukisi "Aalto-Bar- ollutta ja teettämistä".

    Rauhanaatteen hiiva viattomien parissa oli rauhan ilmeinen puute, jonka korjaamiseen rauhanliike rahoittajineen ei suuremmIn vaikuttanut. Erratum mobile, vikaliikkuja.

    Ympäristönsuojelun katalysaattori yleisössä on, että jos aavistetaan oikein, viaton ei ole meistä kukaan, ja ympäristössä on hyvin helposti nähtävillä suuria muuoksia. Niiden syy ja epänormaalius on kenties yhtä epäselvä kuin niiden haitallisuus elämäntavallemme on selvä. Kovin montaa täysin turhaa ympäristöhanketta ei ole tullut vastaan, legitimiteetti on siis aivan muuta kuin rauhanpuolustelijoilla. Mikä ei tarkoita, etteikö omaan lompakkoon pelaamista olisi varmasti paljon, green industry ei millään muotoa ole värisokea seteleille. Tehottomia hankkeita on hurjasti, hehkulamput ja autojen tuoreimmat päästörajoitteet ehkä ajankohtaisimpina esimerkkeinä ilmeisesti huonoista panos-tuotos-suhteista alalla.

    Vuodenvaihteen paras (Hymyilevän Apollon jälkeen) eli The Economistin vuosikaukokatsaus The World in 2010 kirjoitti näppärästi mm. hyvin tunnetusta Auringon rytmihäiriöstä (ei, en minä eivätkä he esitä että se olisi ihmisen vika): auringonpilkut ovat kadonneet. Aiemmn vastaavaan ilmiöön on liittynyt poikkeuksellisen kylmä jakso Maassa. Lehti kirjoitti jotenkin tähän tapaan
    It will be interesting to see how solar cooling might effect global warming. Expect heated debate.

    VastaaPoista
  8. Nk ilmastonmuutos on häikäisevä esimerkki fundammentalistisesta lahkolaisuudesta. Ihminen syyllistetään armotta erilaisten vitsauksien ja maailmanlopun uhalla. Olet tehnyt syntiä mm syömällä juustoa ja sytyttämällä iltaisin valon jne. Tai pelkällä olemassaolollasi. "Onneksi" aneita on runsain mitoin tarjolla, niinkuin jokainen voi nykyään joka käänteessä ja liki joka asiassa havaita. Markkinavoimat jylläävät ja kassat kilisevät "synnintuskaisten" anerahoista.
    Ko ilmiön fundamentalisoi, kruunaa ja sinetöi tietenkin se, että asiaa ei ole mitenkään lupa epäillä. Se, että ilmiön väitetään perustuvan tieteeseen tekee siitä hankalasti oiottavan, etenkin kun tieteen normaalia kulkua, siis jatkuvaa epäilyä ja krittisyyttä, on kaikin tavoin yritetty estää. Tutkijana tunnen suurta häpeää siitä, mitä tieteen nimissä on asian ympärillä annettu tehdä, mutta toisaalta myös juuri ihmisen ilmeinen kaipuu pelotteluun on taas tehnyt tehtäväänsä.

    VastaaPoista
  9. Lauri Gröhn on mitätön suupaltti, jonka aivopierut kannattaa jättää vähemmälle huomiolle. Surullista, että älykkäästä ja lahjakkaasta henkilöstä on tullut kaikkea vastustava änkyräkänkkäränkkä.

    VastaaPoista
  10. Aukottomuus haisee aina.

    Syyllisyys (oma) ajaa ihmisen tekemään kauheuksia siinä missä epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi joutuminenkin.
    Mutta, Sofi Oksanenhan sanoikin Tastulan haastattelussa, että hän ei pidä epäoikeudenmukaisuudesta eikä epärehellisyydestä. Joten, siinäpä se kiteytyi timangiksi koko homma.

    VastaaPoista
  11. Hieno täsmennys K, epäselväksi vain jäi, ovatko nyt nämä Kristillinen Jumala ja Jahve-niminen jumala ihan se ja sama olento?
    Entä kenen isästä esim. täällä puhutaan: Joh. 8:44, savolaisten vai?

    Tämän laatikon ainakin on luonut joki isä, funktionäppäin F5 selkeyttää sen sekoilut.
    Näin sitä tulee uhrattua muiden hyväksi.

    VastaaPoista
  12. Lauri Gröhnille:

    Niin ja niin. Mitä uhraamista se on kun jo kolmantena päivänä keplottelee itsensä takaisin henkiin.
    Jeesushan oli itse Jumala, joten Jumala siis tappoi itsensä "leikisti" siksi että hän itse pystyisi hyväksymään ihmiset.

    VastaaPoista
  13. STALINILLA OLI HYVÄ SYY..

    Stalinilla oli hyvä syy hyökätä rajusti Suomeen kesäkuulla 1944. Syy selviää sen ajan Euroopan karttaa katselemalla!

    MUTTA talvisota? Olisiko syy voinut olla niinkin kauaskantoinen, että Stalin halus päästä Pohjanlahden herraksi ja siis kontrolloimaan Saksan rautamalmin saantai?

    VastaaPoista
  14. Emeritus sen kuin parantaa juoksuaan. Viime päivien pohdinnat ovat olleet todella nautittavaa luettavaa. Kiitos!

    Tänäänkin on jo tullut kuulluksi sekä TV:stä että radiosta toimittajaplanttujen suusta: on se kumma ettei Vanhanen suostu kertomaan luopumisensa TODELLISTA SYYTÄ. Tai mikä onkaan Sellon surmien PERIMMÄINEN SYY, jne. Liikuttavia ovat nämä journalistit!

    Jostain (Arne Nevanlinnalta?) on seinälleni tarttunut nuhruinen muistiinpano: "Kauan kesti ennen kuin ymmärsin, että totuuksia on monta, kauemmin, että ne ovat alati muuttuvia juonteita päättymättömissä prosesseissa, ja kaikkein kauimmin, että tämä kaikki on välttämätöntä ja - hauskaa."

    Minulle se on hyvänä huoneentauluna maailman ilmiöiden seuraamisessa.

    VastaaPoista
  15. Intiassa "elävät Jumalat" osallistuvat yhteiskunnalliseen elämään aivan normaalisti ja ratkovat kunnallisen elämän kiemuroita mm. "kaavoitusta ja kaavapolitiikkaa".. Niin he meilläkin tekevät!

    VastaaPoista
  16. "En tiedä, mikä teki ilmastonmuutoksesta niin ison puheenaiheen, mutta epäilen, että se liittyi vuoden 2001 terroritekoihin."

    Minä taas luulen, että tapahtuma viivästytti ilmastonmuutoksen torjumista suoraan ainakin neljä vuotta ja epäsuorasti ainakin kymmenen. Tuon vuoksi harpottiin ihmiskuntana oikein urakalla taaksepäin monissa asioissa, koska johtavat typerykset pelästyivät luvattoman paljon.

    VastaaPoista
  17. Ultrakonservaativiksi kääntymisestä kun oli puhe, heh... Tämä oli varmaankin Kemppisen tyylinäyte?

    Toivon muuten hartaasti, ettei Kemppinen tällä kirjoituksellaan edes vihjaa "ilmastodenialistisista" sympatioistaan. Sinänsä mautonta olisi silti vaatia lausuntoja ja kannan selventämistä, voihan siitä helposti vetää assosiaatiot puhdasoppisuuden rakennelman ylläpitoon tms.

    VastaaPoista
  18. "Uskontoja ja uskomusjärjestelmiä pitää väkevästi yllä ihmisten syyllisyyden tarve.

    Totalitaaristen järjestelmien nerokkuus on tuon syyllisyyden ruokkiminen ja ylläpitäminen."


    Kyseinen määritelmä sopii hyvin myös nykyisiin uususkontoihin; ilmastomuutokseen ja monikulttuurisuusaatteeseen.

    Oikea ja tietenkin sisimmässään (omasta mielestään) äärimmäisen hyvä uususkovainen tuntee suunnatonta syyllisyyttä raskaan hiilijalkansa jokaisesta arkisesta askeleestaan.

    Vapaustusta hiilenmustista synneistä haetaan jopa punnitsemalla juuston syönnin ja koiran omistamisen vaikutusta ilmastomuutokseen.

    Parhain keino vähentää syyllisyyttä on levittää sitä kaikkien kannettavaksi. Samalla tietenkin syntisen oma olo helpottuu.

    Myös monen monikulttuurisuususkovan maailmankatsomus lepää vahvasti syyllisyyden varassa ja luonnollisesti ja totta kai sitä tunnetaan kollektiivisesti valkoisen miehen pahoista teoista Afrikassa ja kaikkialla entisissä siirtomaissa. Maksamme velkaa.

    Ja On selvää, että isien pahat teot on kostettava neljänteen sukupolveen.

    Uususkovaisen suvaitsevasta mielestä kaikista alin, kurjin, ahnein ja itsekkäin ihminen on sellainen ihminen, joka ei usko ilmastomuutokseen eikä monikulttuurisuusaatteeseen.

    Juuri sen tähden erityisen vahvaa, jopa farisealaista uskoa, en ole nähnyt israelissa, vaan ihan meidän kotimaan poliitikkojen keskuudessa.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi kirjoitti...

    Ultrakonservaativiksi kääntymisestä kun oli puhe, heh... Tämä oli varmaankin Kemppisen tyylinäyte?


    Tiedä kenen, mestari K:n oman opin mukaan kaikki, mikä ei ole pultattu kiinni, on vietävissä.

    VastaaPoista
  20. "Kun olen miettinyt ja katsellut kommunisteja, joiden aate ja siis elämänsisältö sortui mahdollisimman näkyvästi ja rumasti, olen ollut näkevinäni, että toiset ovat aidosti hissukseen ja toiset taas kaikin puolin valmiina seuraavaan hurjapäiseen oppiin, ajatusrakennelmaan, uskontoon tai järjestelmään, jonka varjolla voisi ruveta kähimään itselleen puhevaltaa, muuta valtaa ja mielellään lisäksi käteistä rahaa."

    Osuvaa analyysia taas Kemppiseltä. Moni kommunisti on hypännyt ojasta allikkoon ja marxismi-leninismi on vaihtunut uuteen uskontoon
    ja se uuden höpsismin nimi on monikultturismi.
    Kun vallankumous ei onnistunut, on kapitalismin
    kaatoa yritettävä nyt kansainvaelluksilla...

    VastaaPoista
  21. Pappikin vastaa kysymykseen:
    "Kukaan ei halua vastata kristillisen viitekehyksen puitteissa kysymykseen, kenelle jumala uhrasi poikansa."

    Jumalan rakkaus ja Jumalan viha olivat vastakkain. Se oli Jumalan sisäistä taistelua. Jumalan rakkaus voitti.

    Ihmiselläkin anteeksiantamistilanteessa viha ja rakkaus taistelevat keskenään, ja jos ihminen pystyy antamaan anteeksi, rakkaus voittaa.

    Jumala (=Jeesus) asettui ihmisen asemaan, uhrautui ihmisten puolesta.

    Pappi

    VastaaPoista
  22. Ad Omnia: - ilmastonmuutoskeskustelussa minua hämmentää tiedon ja luulon sekamelska. Kuten sanoin mahdollisimman painokkaasti, oli tuo totta tai ei, ympäristöongelmat ovat pahoja.

    Luulen tietäväni, että ilmaston mallintaminen on aika pahasti alkutekijöissään.

    Vesihöyry on kasvihuonekaasuna paljon merkittävämpi kuin hiilidioksidi ja metaani. Sen vaikutusta ei kyetä arvioimaan laskennallisesti, eikä käytettävissä oleva laskentavoima riitä.

    VastaaPoista
  23. Voisiko se mennä jotenkin näin:

    Maaherra Pontius Pilatus oli Jeesus Nasaretilaisen isä ja Jeesus oli aikansa radikaali ja kapinoi isänsä pakkovaltaa vastaan pieni "kannattajajoukko" matkassansa. Ihmeteot ovat hallusinaatiokukkien tuotosta ja tuo jengi "tripissään" näkivät Jeesuksen muka tekevän ihmetekoja ja kävelleen vettenpäällä..

    Marja Magdaleena oli "iloinen majatalonpitäjä" ja Jeesuksen äiti, jonka kanssa maaherra oli vahinkolaukauksensa tehnyt..

    Kielloista huolimatta Jeesus oli jatkanut kapinointiaan ja.. loput tiedämmekin!

    Ristillä Jeesus huusi "isää", mutta Pontius Pilatus ei kuullut ja tappoi poikansa! Mitään Jumalallista tarinassa ei ollut, vaan kauheudesta tehtiin uskonto taitavien sepittelijöiden avulla?

    VastaaPoista
  24. catulux kirjoitti...
    Parhain keino vähentää syyllisyyttä on levittää sitä kaikkien kannettavaksi. Samalla tietenkin syntisen oma olo helpottuu.

    Myös monen monikulttuurisuususkovan maailmankatsomus lepää vahvasti syyllisyyden varassa ..


    Minen koskaan oikein ymmärtänyt sitä Maksamme velkaa -höpinää; yksinkertaisesti ihmisyys - simple human kindness - kuten sen Jim Pembroke kiteytti, wiguja, on ainakin mulle ollut valona velaton, eikä tuota kai muutenkaan oo. ja saanut nollattua lomamatkoilla loihtimani joskus vitunmoiset Visa-saldot.
    Eiköhän se kaikki syyllisyyden ja riittämättömyyden ym. sieluntaakka ole lähinnä petosta. Tuossa ilmastofuulakysymyksessä nyt esittelevät näkyvästi virheargumentaatiota, kuinka monta kärpästä on jo erehtynyt paskasta.
    Mutta miten pitkään on jatkunut se peli, jossa oikeansuuntaisia tuloksia ennakoineet hypoteesit ovat tuoneet tutkijalla varmiten rahaa?
    Sitä ei ole sanottu - vaan se on niin kuin lehtineekerillä: tuntee nahoissaan, mitä se isäntä halajaa.

    VastaaPoista
  25. Jos Kemppistä hämmentää ilmastonmuutoskeskustelussa tiedon ja luulon sekamelska, minua hämmentää tätäkin enemmän se, mitä johtopäätöksiä tästä vedetään. Tuntuu, että monet hyväksyvät minkä tahansa ilmastonmuutostietoa koskevan epävarmuuden syyksi olla tekemättä mitään, epäillä koko tieteenalaa ja kaikkia siihen perustuvia ratkaisuehdotuksia jne. Julkinen keskustelu antaa varsin vääristyneen kuvan siitä, mistä tieteellinen yhteisö on ylivoimaisesti samaa mieltä ja mistä asioista kiistellään.

    Hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen yhteys lämpenemiseen on melkoisen selvä juttu. Kiistanalaisempaa on erilaisten takaisinkytkentämekanismien voimakkuus. Mitä ihmettä edes Kemppinen hakee toteamalla, että vesihöyry on "merkittävämpi" kasvihuonekaasu? Kysymyksenasettelu on jotenkin kömpelö silloin, kun hiilidioksidin aiheuttama ilmaston lämpeneminen lisää vesihöyryn määrää ilmakehässä ja tämä vesihöyryn määrä varsin luultavasti voimistaa pakotevaikutusta, jonka voimakkuuden arviointi on kysymyksen ytimessä. On selvää, että on olemassa toimenpiteitä, joilla prosessiin voidaan puuttua (esim. CO2:den vähentäminen) epäselvyyksistä huolimatta.

    Kysymys on mieluummin hieman riskiaversiivisemmasta todennäköisyyksien arvioinnista. Hyvässä tapauksessa takaisinkytkennät ovat heikkoja, mutta huonossa tapauksessa uhkapelataan ihan oikeasti ihmiskunnan tulevaisuudella.

    VastaaPoista
  26. Käänteisesti ajatellen kaikki vegaanit, luonnonsuojelijat, eläinsuojelijat ja ilmastotuhertajat ovat natseja, koska heidän tapansa elää ja ajatella on kuin suoraan natsi-Saksan opeista peräisin.

    Otetaan toinen esimerkki kehityksen toisesta kulmasta:

    Thales (640-540) - luonnon ilmiöiden kausaalisuus
    Anaksimandros (610-545) - kosmo- ja geografia, aurinkokello
    Pythagoras (570-540) - geometria, numerologia ja harmonia
    Empedokles (490-430) - neljä alkuainetta
    Demokritos (460-370 ) - atomioppi
    Filolaos (n. 450) - pythagorismi, polyedrit ja alkuaineet
    Platon (427-347) - pythagorismi, filolaoismi ja ideaoppi
    Eudoksos (408-355) - maakeskisyysoppi, syklit ja episyklit
    Aristoteles (384-322) - fysiikka ja metafysiikka
    Teofrastos (n. 372-n. 287) - kasvien luokittelu
    Hellenistinen aika (n. 300 eaa.-300)
    Eukleides (330-275) - geometria, aritmetiikka ja lukuteoria
    Epikuros (341-270) - atomismi
    Arkhimedes (287-212) - tasapaino, painopiste ja tilavuuspaino
    Hipparkhos (190-120) - tähtiluettelo, suuntakulmat ja kirkkaus

    Mutta nyt unohdetaan täysin Meso- ja Etelä-Amerikan kulttuurien ja kansojen vastaavat oivallukset, eikä kukaan muista edes oivaltajien nimiä.

    VastaaPoista
  27. Mutta jospa kirjoittaisinkin vielä vesihöyrysrtä jotakin - väittämättä kuitenkaan, että ymmärtäisin asiasta oikeastaan yhtään mitään, siis vaikka olenkin nuoruuteni "hurjina" aikoina ehtinyt kokeilla myös sitä pidätyssellin patjaa, mikä tietysti tuli mieleen siitä mitä Leslie Nielsenkin joskus parodioi, eli siitä kun sen saippuan pudottaa väärässä paikassa lattialle.

    http://ilmasto.wordpress.com/2008/02/20/ilmastoorg-sivuston-vaarat-vaitteet/

    Siis tähän:

    http://en.wikipedia.org/wiki/File:Atmospheric_Transmission.png

    Siis kasvihuone lampenee, kun konvektio (ilmanvaihto) sisa- ja ulkopuolen valilla on estynyt. Hyvä esimerkki on se aurinkoon jätetty auto. Kuuma ilma ei siis pääse nousemaan ylös. Siis Maapallo lämpenee, jos ilman vesihoyry että CO2 absorboivat infrapunasateilyn maapallon pinnasta. Tosin ilmakehan lampotila on rajallinen, joten se sateilee lampöä jonkin verran takaisin. (Aurinkokin toimii samoin, koska senkin lampotila on yhtälailla rajallinen). Pilvet sitten viilentävät näitä höyryjä, heijastamalla auringon sateilyä takaisin.

    Kuitenkin… CO2-pitoisuuden kasvu nostaa lampotilaa vain tilapäisesti sateiden takia, sillä vastaava määrä vesihöyryä sataa "pois". (CO2-pitoisuuden jatkuva kasvu korreloi hyvin ilmakehan suhteellisen kosteuden laskua).

    Lindzen & Choin (googlaa) väittivät, että mittaukset osoittivat - toisin kuin IPCC väitti (ns tutkimukset ja niistä vedätetty teoria) - että lämpösäteily maapallolta nousee avaruuteen eikä se suinkaan vähene lämpötilan noustessa vaan päinvastoin lisääntyy. IPCC siis väitti, että se vähenisi.

    Tässä kohtaa sanoisin, että keskustelun ja siitä levitettävän tiedon pitäisi olla avointa - ja myös sen raw-datan suhteen.

    Tietysti voisi kysyä myös, että voisiko joku osoittaa jonkin sellaisen IPCC:n tutkimuksen joka on kyseenalaistanut IPCC:n esittämän ilmastonmuutoksen hypoteesin, ja joka on esitetty TAR:issa.

    Siis kun CRU:n SGS3 väittää, että ilmasto räjähtää 7000 ppm CO2 arvolla, ja siitä huolimatta olemme edelleen täällä - miksi niin ei käymnytkään? Johtuisiko se esimerkiksi jostakin sellaisesta, mitä Spencer ja Lindzen ovat yrittäneet esittää väittämällä, että lämpenemisen takaisinkytkentä olisikin negatiivinen. Siis että ilmasto itse pyrkisi hakeutumaan tasapainotilaan oman kyseista tilaa suosivan automatiikkansa takia.

    Ainakin Lindzenin satelliittimittauksista saamat mittaustulokset tukevat tätä väitettä, siis sitä, että lämmittävä vesihöyrypatja ei paksunekaan lämpötilan noustessa vaan ohenee.

    Eli jos se mahdollinen lämpötilan nousu ei johdu hiilidioksidista - niin mistä sitten? Yksi selitys on se mitä Henrik Svensmar tarjoaa - (googleta ja katso YouTubea). Siis että auringon vaikutus on moninkertainen näihin kasvihuonekaasuihin verrattuna.

    Siis ei kai kukaan ole missään vaiheessa kiistänyt sitä, etteikö CO2 vaikuttaisi yhtälöön 0,5-0,7C, vaan että kyse olisi pikemminkin siitä että IPPC:n teoria on vain yksi monien muiden joukossa - ei siis mikään E=MC2 juttu, ja että sen takia sitä pitäisi voida opponoida samalla tavalla kuin kaikkia muitakin (aiheeseen) liittyviä teorioita. Ja ns "saastumisen" kanssa tällä kaikella on hyvin ohuelti tekemistä.

    http://www.youtube.com/watch?v=BAwKtSpPmMI

    VastaaPoista
  28. Onko nyt niin, että ilmat ovatkin nyt pitelemättömissä?

    Toisaalta säästä puhuminen ei ole enää pienpuhetta.

    VastaaPoista
  29. Kommunistien jalanjälkiä syyllistämisen suhteen seuraavat ilman muuta vihreät, feministit ja viime vuosina myös monikulttuuriuskovaiset. Usein kaikki kolme aatetta mahtuu kätevästi yhteen persoonaan.

    Itse uskoisin, että se kommunismin romahdus mikä Euroopassa nähtiin v. 1989, tullaan myös näiden aatteiden osalta lähitulevaisuudessa näkemään. Kun juopa todellisuuden ja toitotuksen välillä kasvaa riittävän suureksi, myös ns. maan hiljaiset heräävät vastarintaan.

    VastaaPoista
  30. Hei hyvä Jukka Kemppinen,


    Kiitos kiinnostavista pohdinnoistasi.
    Tuosta uskonnon syyllisyysperustaisuudesta
    sallinet, että olen eri mieltä.
    Pikemmin hybris se tai jopa häpeä
    ( vrt. alkukertomukset) on kantimena.
    Kovin on kategorisoiva näkemyksesi talonmiehistä;)
    Itse arvostan talonmiehiä ja talon miehiä.



    Ystävällisesti Matti Taneli

    VastaaPoista
  31. Ilmastouskovaisille raastavaksi tiedoksi, että aina kun hengittää ulospäin, niin keuhkoista poistuu hiilidioksiidia ulkoilmaan.

    VastaaPoista
  32. Rienzi kertoili auringon aktiivisuusvaihteluista ja tässä lainaus Wikipediasta:



    "Pieni jääkausi 1550-1850 sattui suurten auringonpilkkuminimien aikaan.

    Auringon pilkkuluvun pienemisen oletetaan viilentäneen Maan säätä pienen jääkauden aikana 1500-1800-luvuilla. 1600-luvulla auringonpilkkujakso luultavasti melkein hävisi ja niin sanotun Maunderin minimin aikaan Ludvig XVI:n hallitessa Ranskaa Thamesjoki ja Tanskan salmet jäätyivät ja Alppien jäätiköt kasvoivat[1]. Mutta vuoden keskilämpötila laski Englannissa vain 0,5 astetta[2]. Auringonpilkkujakso palasi taas suunnilleen 1720, mutta heikkeni jonkin verran 1795-1830[3]."

    Näin.

    Irvileuat aikovat kuulema nimetä tämän tulevan aurinkopilkkumiminimin nobelisti Alin kunniaksi eli

    Goren minimiksi.

    Kaikenlaisille perkeleen tahvoille sitä nobeleita annetaan. Toisaalta saihan kahta sotaa käyvä ja rahoittava valtion päämies myös rauhan nobelin, joten kyllä kait se Gorekin on omansa ansainnut.


    Mutta se on hyvä, että tämä luihin ja ytimiin käyvä viiltävä pakkanen vähentää tuota ilmastomuutosuskovaisten koohotusta. Kyllä jämpti on niin.

    VastaaPoista
  33. Ad Omnia: - kirjoitan viikonloppuna kirjallisuudesta.

    Ilmastoasioissa olen amatööri.

    Lämpenemistä ja hiilidioksidia en tietenkään kiistä. Mutta kommenteissa mainitut takaisinkytkennät ovat mutkikkaita.

    Silti tai siksi minuun tekee vaikutuksen tämä joukko:

    http://www.intellectualventures.com/default.aspx

    Kehottaisin vakavasti: katsokaa. Palaan Intellectual Venturesiin pian, mutta mukana olevien kredentiaalit ovat kyllä sangen hurjat.

    Yksi porukan ajatus - mukana johtavia ilmastotieteilijöitä - perustuu suuren tulivuoren purkauksen (Pinatubo) maapallon lämpötilaa alentavaan vaikutukseen.

    VastaaPoista
  34. Mistä näitä "ilmastoskeptikoita" oikein tulee? Ilmiö on sinänsä kyllä tieteellisesti kiinnostava, mutta lähinnä paranoidisen ajattelun ja muun psykologian kannalta.

    VastaaPoista
  35. Mainittu Lindzen & Choi (2009) on muuten tiedeyhteisössä varsin perusteellisesti teilattu: http://agwobserver.wordpress.com/2009/12/05/comments-on-lindzen-choi-2009/

    Mistä johtuu, että ilmastoskeptikot löytävät aina vain näitä yksittäisiä poikkeamia, joiden taustalta paljastuu hämmästyttävän usein hutiloivaa tai tarkoitushakuista metodiikkaa tai jopa ihan suoria kytköksiä epäilyttäviin etutahoihin? Ilmastotieteilijöiden valtavirran puolueellisuutta arvioidaan taas aivan eri mittareilla.

    Tällä en toki vihjaa, että skeptikkoja ohjaisivat (aina tai usein) peitellyt taloudelliset motiivit. Tieteen ja tieteilijöiden luonteeseen kuuluu jatkuva kyseenalaistaminen, ja jos tämä on onnistunutta, seuraa yleensä mittava henkinen ja sosiaalinen palkinto. Se, että epäilijöitä alan tutkijoista löytyy, osoittaa vain, että tiede toimii niin kuin sen pitääkin. Epäilijöitä on vain kovin vähän, mutta eikö se salaliiton ja korruption sijaan voikaan kertoa siitä, että perusasioista vallitsee suuri yhteisymmärrys?

    Tähän vielä pieni kevennys:

    http://lehti.samizdat.info/2009/11/24/3763/

    VastaaPoista
  36. Kysymykseen - Mistä näitä "ilmastoskeptikoita" oikein tulee? voi vaikka vastata lyhyesti - kun joku tempaisee väärällä jääkiekkomailalla viatonta keskelle otsaa ja sen jälkeen vielä puolustelee tekoaan, ja menee vielä sen jälkeen lypsämään tekosestaan rahaa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Päästökauppa

    http://www.talouselama.fi/uutiset/article167000.ece

    http://en.wikipedia.org/wiki/Dalton_Minimum

    VastaaPoista
  37. Anonyymi kirjoitti...
    Kysymys on mieluummin hieman riskiaversiivisemmasta todennäköisyyksien arvioinnista. Hyvässä tapauksessa takaisinkytkennät ovat heikkoja, mutta huonossa tapauksessa uhkapelataan ihan oikeasti ihmiskunnan tulevaisuudella.
    Uhkapelataan? Tuossa jargonissa nytei viitata takaisinkytkentään mielessä, vaan sellaiseen luonnonjärjestelmään, eräänlaiseen varaventtiiliin, jonka muuttujat nähtävästi puuttuvat lähes kokonaan ilmastomalleja luovista ohjelmista. Jo nyt niiden mallinnos menee metsään (tai käyrät katkaistaan), koska malli ja kohde ovat eri - kohde on rikkaampi, mekanismeineen vielä tuntematon monelta osin.
    Ihmisellä on vaikutus ilmastoon yhtenä tekijänä muiden joukossa, aivan varmaa, mutta miten suuri, sitä emme tiedä.

    Mutta sen asemesta, että kuvitellaan globaalin ilmaston tulevaisuudessa tapahtuvan keskilämpötilan useiden asteiden nousun prenä pudottamista noin vain vuoteen xxxx mennessä, ihmisen ponnistuksin, ja tapetaan siinä sivussa varmuudeksi metsäteollisuus pohjoisesta Euroopasta, mun mielestä tulisi kiinnittää kv-huomio kokonaisuudessaan sademetsien suojeluun, ja siirtää paukut sinne. Tämä saattaa muussa tapauksessa ollakin tuota uhkapeliä oikeasti ihmiskunnan tulevaisuudella

    Toinen A.
    Ainakin Lindzenin satelliittimittauksista saamat mittaustulokset tukevat tätä väitettä, siis sitä, että lämmittävä vesihöyrypatja ei paksunekaan lämpötilan noustessa vaan ohenee.

    Ilmeisesti arka aihe tutkivaksi tarkemmin, miksihän?
    Eikä mikään tutkimusapurahamagneetti.

    VastaaPoista
  38. Jääkiekkomailakommenttiin vielä (sitten lopetan)... Siis onko tämä jokin todiste skeptikkojen länkytyksen puolesta, että myös teollisuus pyrkii varautumaan tulevaisuuden realiteetteihin? Tai siis ne pyrkivät, jotka voivat, ja muut yrittävät manipuloida päästökaupparegiimiä mieleisekseen. Ja kuvitteletko Dalton Minimum -artikkelin jotenkin kumoavan tieteellisen konsensuksen?

    VastaaPoista
  39. Kemppiselle kiitos lakipuolen syy-yhteyksien selventämisestä - maalaisjärjellähän sitä..

    Ilmastoskeptikot eli ilmastodenialistit kuuluvat samaan sarjaan kuin HIV/AIDS-denialistit, kuussaeikäyty-inttäjät, rokotedevastustajat tai evoluutionkieltäjät(kreationistit) tai WTC-9/11-salaliittointoilijat, jotka käyttävät tieteeltä näyttäviä lähteitä, väittävät olevansa tieteellisiä mutta ovat tiedeyhteisön valtavirran "totuutta" vastaan. Maallikon silmissä näyttää 50-50 debatilta, osin se on tarkoituskin. "Herätä kiistaa", "Herätä epäilyä" kampanja, jonka periaatteen lanseerasi USAn tupakka- ja teollisuuspiirit 1970-luvulla tiedettä vastaan ja metodia käyttävät nyt muutkin.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Denialismi

    Pelkkä epäilyksen herättäminen voi olla tuhoisan toimivaa. Vain 18% nuorista Oulussa uskalsi ottaa rokotteen (18.12.09), koska internetin jutuista "heräsi epäilys".

    Tiedän tutun vasemmistolaisen joka ei usko kuussa käydyn, ei edes avaruudessa, vaan sanoo USAn ja Venäjän molempien yhdessä huijaavan. Ehkä usko romahti NL:n romahduksen myötä ? "Kaikki oli kulissia vaan.." ?

    t.MrrKAT

    VastaaPoista
  40. Warmeri voisi ehkä harrastamansa typerän nimittelyn sijasta vaikkapa kertoa, että jos kerran kaikki siellä teidän warmerien leirissä on niin hyvin ja mallillaan, niin miksi se CRU:n johtaja Phil Jones sitten joutui tämän "tietovuodon" seurauksena ainakin tilapäisesti sivuun siitä johtajanvirastaan, ja miksi nyt näitä "ilmastotieteen" "teorioita" joudutaankin "yllättäen" ratkaisemaan oikeustieteen käytännöillä.

    http://lustiag.pp.fi/roitutpai2001.pdf

    Jos nuo väärennetyt jääkiekkomailat jotakin kertovat - kuten myös tuo J.Ollilan innokkuus - niin ne kertovat ainakin siitä, että siellä toisessa päässä - siis siellä missä se Kiinan sotilasjuntta hallitsee, odotetaan innokkaasti sitä ilmaista rahalahjoitusta, mitä tämän "ilmastotieteen" nimissä sinne täältä ollaan puristamassa - tyyliin tossa sulle, tossa mulle siis kun sitä saalista jaetaan.

    "Ilmastotiedettä" tässä tarvitaankin vain sen takia, että se "liiketoiminta" saataisiin edes jossakin mielessä näyttämään lailliselta. Sama idea siis kuin aikanaan siellä itänaapurissa sen marxismi-leninismin kanssa.

    Warmeri voisi ehkäpä myös valoittaa hiukan sitä asiaa, että miten se "hakkeri" oli osannut poimia siitä maili kasasta juuri ne oikeat postaukset - siis kun siellä joukossa ei ollut edes yhtä rivoa vitsiä - jos niitä jääkiekkomailoja ei sellaisena halua pitää - tai edes yhtä juttua siitä kuinka kiireistä se "tutkijan" arki oli ollut. Ei syntymäpäiviä, ei hautajaisia, ei ristiäisiä, ei kaupassa käyntejä, ei partureita, ei sairastumisia - ei riitoja vaimon kanssa, vain siitä kiivasta "tieteen tekoa".

    VastaaPoista
  41. "Pelkkä epäilyksen herättäminen voi olla tuhoisan toimivaa. Vain 18% nuorista Oulussa uskalsi ottaa rokotteen (18.12.09), koska internetin jutuista "heräsi epäilys"."

    Tuota joo. Miten tämä ns. "tuhoisuus" näkyy sitten käytännössä ja suomalaisten arkielämässä??

    Ranskan ja muiden Euroopan maiden rokotusprosentit taitavat jäädä alle kymmenen, ja siitä huolimatta porukka porskuttaa eteenpäin.

    Ja ilmastoskeptikoiden sijaan pitäisi puhua ilmastorealisteista.

    Ilmastorealisti huomaa sen perustotuuden, että ilmasto ei ole koskaan ollut staattinen käsite, vaan se on aina ollut muutoksessa.

    Tämän perustotuuden myöntäminen ei tee ilmastorealistia ylimieliseksi, vaan hän arvostaa ilmastomuutosuskovaisten toimintaa osana kestävää kehitystä.

    ilmastorealistin mielestä parasta ilmastonsuojelua olisi väestöräjähdyksen pysäyttäminen kehitysavulla, jonka painopisteeksi pakotettaisiin/määrättäisiin perhesuunnittelu. Avun menettämisen uhan painolla.

    Kööpenhaminassa ei mainittu sanaakaan väestöräjähdyksestä, joten tämänkin seikan vuoksi kyseinen kokous oli lähinnä idealistien sirkusparaati.

    VastaaPoista
  42. Mistä ihmeen varaventtiilistä puhut, rh? Sellaista ei ainakaan siinä mielessä ole, että ilmasto olisi jokin itseään korjaava, tasapainoon pyrkivä järjestelmä. Noin kompleksiset "järjestelmät" harvoin ovat. Muunlaisten mekanismien todennäköisyyksien arviointi on ilmastotieteen tehtävä. Aivan ylivoimainen konsensus on sen ympärillä, että lämpeneminen ajoittuu ja on vahvassa yhteydessä ihmiskunnan hiilidioksidipäästöihin. Siitä ei yksinkertaisesti pääse mihinkään.

    Voihan sitä aina uskoa, että tiedemiehillä on jotain hämäriä motiiveja, mutta todennäköisempänä pidän sitä, että tieteen vakiintunut ja usein nerokas mekanismi toimii paremmin: olisi suorastaan tiedemiehen märkä unelma todistaa kollegoiden väärässäolo, mutta se on sitä vaikeampaa, mitä lähemmäs totuutta päästään. Ja jos ihmisten ja organisaatioiden kannustimia mietitään, minun hyvin vaikea kuvitella, miksi valtiot ja etenkin voittoa tavoittelevat yksityiset toimijat laittaisivat rahansa likoon nojaten sellaiseen älylliseen konstruktioon, jolla ei näyttäisi olevan mitään pohjaa. Ja jos puhutaan teollisuudesta, jolla olisi ilmastonmuutostoimien johdosta enemmän hävittävää, näiden uskoisi rahoittavan mieleistään tutkimusta ja tällä pyrkivän herättämään epäilystä. Kappas, näin on käynytkin monesti. Sattumaa?

    Nyt haluaisin kuulla sinulta, miten ilmastotietelijöiden valtavirran päät on käännetty ja/tai millaiset ennenkuulumattoman perverssit kannustimet heillä on tulostensa manipulointiin.

    VastaaPoista
  43. Aivan, A, sellainen todistustaakan kääntäminen olisi kiva, ja pitäisi vielä perverssikin olla; emme kai sentään puhu katolisesta kirkosta, joka aikansa vääristi tiedettä..
    Tuo vallan dynamiikan analysointi ei johtaisi mihinkään argumentaatioon - päämäärään nähden.
    Kaikkien IPCC:n ja CRU:n mahdollisten motiivien asemesta mua kiinnostaa totuuden etsintä globaalissa ilmastokysymyksessä, tilanteessa jonka Kevin Trenberth mielestäni hyvin sisältä nousevana me-kysymyksenä :
    ”Miksi ette voi myöntää, että emme tiedä likimainkaan, minne energia menee, tai muuttuvatko pilvet tehdäkseen planeetan heijastavammaksi… On tosiasia, että emme kykene selittämään, mitä ilmastojärjestelmässä tapahtuu. The fact is that we can’t account for the lack of warming at the moment and it is a travesty that we can’t. The CERES data published in the August BAMS 09 supplement on 2008 shows there should be even more warming: but the data are surely wrong. Our observing system is inadequate."
    Tom Wigley:
    We probably need to say more about this. Land warming since 1980 has been twice the ocean warming — and skeptics might claim that this proves that urban warming is real and important.

    Helsingin yliopiston ympäristönmuutoksen professorin Atte Korholan mukaan taas kaikki, mikä East Anglian ilmastontutkimusyksikön (CRU) sähköpostijärjestelmästä vuoti julki on aitoa. Se normaalipropseissa riittäisi mihin vain näyttöön vilunkipelistä, mutta ei tässä.
    CRU:n tutkijoilla on ollut keskeinen osa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raporttien laatimisessa.

    VastaaPoista
  44. Hra Kemppinen totesi: "Kas(vi)ihuonekaasujen määrä ja kasaantuminen on tietenkin niin huolestuttava, että niitä on ryhdyttävä rajoittamaan jyrkästi, kansainvälisesti, tehokkaimmin tavoin"

    Voisiko Kemppinen osoittaa tieteellisiin faktoihin (unohda siis IPCC) perustuen etttä kasvihuonekaasujen vähentäminen olisi jotenkin äärimmäisen tärkeä operaatio verrattuna vaikkapa malariian, puhtaan veden puuttumiseen ja nälkäongelmaan?

    Kemppisenkin on syytä henkisesti varautua siihen, että tulevat sukupolvet tulevat nauramaan röhönaurua 2000-luvun alun ilmastohysterialle vertaamalla sitä keskiajan noitahysteriaan. Merkittävä havaintoni näet on se, että kaikkein pahiten tähän uususkontoon näyttävät hurahtaneen ne, jotka suureen ääneen toistavat Marxin "uskonto on ooppiumi"-iskulausetta.

    VastaaPoista
  45. Ad Antero - en voi eikä kukaan muukaan voi.

    Tästä ei seuraa loogisesti, että toimenpiteet olisi laiminlyötävä.

    Noitahysteria ei ollut pahimmillaan keskiajalla, vaan uudella ajalla, 1600-luvulla.


    Puhdas vesi on minun silmissäni ympäristöongelmista ehkä pahin, eikä siitä näytä olevan sopivaa puhua, koska EU:n maanviljely (kastelu) on tulilinjalla. Jos jotain olisi boikotoitava niin Espanjan kurkkuja ja tomaatteja.

    VastaaPoista
  46. catulux: "Tuota joo. Miten tämä ns. "tuhoisuus" näkyy sitten käytännössä ja suomalaisten arkielämässä??"

    Käytännössä ? Tulevaisuudessa. Jos tuleekin lopultaan tosi tappava lintuflunssa ja edelleen samat 82% haistattelee niille tehdyille rokotteille ?

    Miten kävi HIV-denialismin hedelmille E-Afrikassa jonka valitettavasti Thabo Mbeki otti onkeen? Erittäin huonosti, 2000-luvun suurin skandaali jota uusi johto joutuu nyt paikkailemaan, mutta liian myöhään. 330 000 lisäuhria arvioitu kuolleen tuohon HIV-epäilyyn eli "ehkä se ei aiheutakaan AIDS:ia" uskon takia.

    Catulux:"..Euroopan maiden rokotusprosentit taitavat jäädä alle kymmenen, ja siitä huolimatta porukka porskuttaa eteenpäin."

    Onko yhtään ryssää ja sakua tullu kertausharjoituksissa vastaan ? Ikinä kurkistanut edes puskan takaa ? Ei näy. Silti vuodesta toiseen me "rokotamme" nuoria miehiä tulevan sodan varalta.. Pitäisikö ne lopettaa kun ei koskaan tuu vastaan vihollista ? Joku päivä se tuhoisa aasialainen viruskin tulee.. ja on hyvä edes "harjoitella". Vaikka kuinka siviililäiset porskuttaa ja ilkkuisi turhaksi kun ei ketään puskissa näkyny.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  47. Sofi Oksasesta puheen ollen, hänhän oli suorastaan koominen tässä Tastulan ohjelmassa. Puhui kuin rikkiviisas pikkuvanha neito, jolla oli kaiken kattava vastaus Tastulan, toisen viisaan ja roskapyttyjen tonkijan ja myöhempien aikojen Mirja Pyykön, kysymyksiin elämästä virossa, sen kyydytyksistä ja sen sellaisesta. En tiedä kumpi neideistä oli huvittavampi, tämäkö joka kyselee Jyväskyläläiseltä nuorelta neidiltä virosta, sen vankiloista, kyydityksistä jne...lähihistorista vaiko neiti J.kylä joka pokerina vastaili ja silmää räpäyttämättä 11 vuotiaan, isän suosikitytön itsevarmuudella. Ja mitä romaaniin Puhdistus tulee niin et kai voi vakavissasi väittää sen se on oikeasti kirjallisuutta isolla K. kirjaimella. Kyllä sen kieli, rakenne, lauseet ja varsinkin henkilökuvaus oli niin sarjakuvamaista. Pelkkiä karikatyyrejä kaikki tyyni. Ainoa hahmo jossa oli jotain tasoja ja syvyyttä oli tämä vanha nainen, vanhana naisena ollessaan. Se oli ainoa "ihminen" Kaikki muut, kuten esim. hänen viron venäläinen miehensä,(joka "haisi pahalta ja jonka kivekset roikkuivat polvissa" ja miten Sofi häntä kuvasikaan ),oli enemmän ja vähemmän paperista leikkattuja. Luulenpa että Sofilla on ollut vähän liian kiire työstää hyvin menneestä näytelmästään kirja. Sen verran paljon siinä oli löysää tavaraa. Tiivistämällä ja teroittamalla siitä olisi voinut tulla jotain muuta kuin mitä tuli. Ei se kaukana viihteestä ole. Ei tosiaan. Positiivista Oksasessa on se että hän on puhuessaan tosissaan eikä pisteytä jokaista lausettaan hymyllä ja pään nyökytyksellä niin kuin on nykyään paljon näkee tehtävän. (Aasiastako lie tänne asti levinnyt tapa.)

    VastaaPoista
  48. Vessan seinä, kolmekymmppiset (Sofi Oksanen) nyt ovat tuollaisia, mielestään asiantuntijoita asiassa kuin asiassa( ainakin asiantuntijan ääni on oltava). Ja kuulijoihin, joiden maailmassa ei ole paljon värejä,tekee vaikutuksen heidän omnipotenssinsa.
    Sen sijaan eilinen Tastulan haastateltava, Ilkka Herlin, oli ihastuttava kokonaisuudessaan ja värikylläisyydessään, niin että maailma asettui taas paikoilleen. Häntä haluaisin kuulla ja katsella lisää.
    (Sallittaneen myös Tastulan maalata ohjelmassaan omilla väreillä,kun niitäkin hänellä on.)

    VastaaPoista
  49. rh: Voisitko antaa esimerkin vuodetusta sähköpostista, josta tämä vilunkipeli ilmenee? Trenberthin kommentti ei ainakaan hirveästi auta. Jo kontekstista irrotetusta lainauksesta voi ymmärtää viestin siitä, että mallit eivät selitä tiettyä lyhyen aikavälin lämpenemisen puutetta "at the moment".

    WP:n kautta (capsit omat):
    "'lack of warming," which Trenberth says was part of a longer message intended to highlight shortcomings in scientists' understanding of RECENT TEMPERATURE FLUCTUATIONS."

    Suunta on selvä, lyhyemmät vaihtelut varsin arvaamattomia.

    Jos haluaisit kiistellä edes oikeasti epävarmasta tiedosta, voisit aloittaa vaikka täältä kohdasta "Levels of Sophistication: Scientific": http://www.grist.org/article/series/skeptics/

    VastaaPoista
  50. Paskat nakkaan mistään kiistelystä. Mutta tämä voisi nyt kiinnostaa, kuten A myönnät, oikeasti epävarmasta tiedosta: "Sellaista ei ainakaan siinä mielessä ole, että ilmasto olisi jokin itseään korjaava, tasapainoon pyrkivä järjestelmä."

    Mielestäni juuri mm. Kevin Trenberth jotakin tämänsuuntaista epäilee.

    VastaaPoista
  51. Se on Pirkko A, omnipotenssi, omnipotentia, eli kaikkivoipuus siis eräänlainen sublimoitunut potenttsi: uskomus omasta tai toisten kaikkivoipuudesta ja käsitys että omat ajatukset voivat vaikuttaa ulkoiseen todellisuuteen, se on lahja.
    Ja Sofi Oksanen - mun mielestä nyt ylipäätään tyypit saattavat olla joko hyviä tai eivät ole - on on on periksiantamaton, lahjomaton. Aito.

    VastaaPoista
  52. Se on Harha, rh, omnipotenssi, joka kuuluu tiettyihin elämänvaiheisiin, jolloin ihmisen kuuluu olla omnipotentti (siis harhainen). Kolmekymppisillä se kuluu asiaan, minullakin aikoinaan; se oli ihan kivaa mutta kyllä nyt on kivempaa kun ei tarvi enää olla aina oikeassa.
    Muuten. tämä Herlin viestitti kaikilla sektoreilla periksiantamattomuutta, lahjomattomuutta, aitoutta. Siinä hänen viehätyksensä. Ja viestiensä perillemeno. Katso vaikka Areenasta.
    Kaunis ja viehättävä Oksanen taas puhui mm. epäoikeudenmukaisuudesta kuin se olisi joku pidän/ en pidä- asia. Asia, joka on hänen ulkopuolellaan ja siten arvotettavissa.

    VastaaPoista
  53. Tietenkin olemme kaikki (jotka olemme vanhempia) olleet egoistisia kolmekymppisiä, ja nyt on parempi.
    Mutta joidenkin yhteiskunnallinen työ ja tehtävä painottuu tuohon aikaan, ja se on okei.
    Sen huomaa mielestäni.

    VastaaPoista