Sivun näyttöjä yhteensä

23. huhtikuuta 2007

Kirjan nimi

Aika ja rahat menevät hukkaan, jos kirjoittaa lukijoiden toiveiden, tarpeiden, tottumusten tai tilausten mukaan.

Käyn usein kunnankirjaston avovarastossa eli kuolleiden kirjojen hautausmaalla.

Hyvä kirjoittamisen motiivi on halu haavoittaa, loukata lukijaa.

Paljon mietitty kirjoittamisen tekniikka on taito tehdä tämä ennen kuin lukija ehtii nostaa suojaustaan ja tehdä se kerran toisensa jälkeen.

Väkivaltaviihde ja muu pornografia lyö vyön alle. Lukija oppii nopeasti varomaan sitä tai ainakin tinkimään hinnoista.

Olen nyt niin pitkällä kirjahankkeissani, että informaatio-oikeus wiki on perustettu. En ole varma, teemmekö siitä julkisen. Suunnitelman mukaan sinne olisi hauska sijoittaa tekijänoikeudellisesti epäilyttävää aineistoa, kuten ulkomaisten lehtien tekstejä. En usko mitään hyvää Spiegelin enkä Elsevierin julkaisusarjoista.

Oma kirja on saanut nimen. Olen selvillä siitä, että blogeilla on eräitä rajoituksia, joista tärkeimpiä ovat puoliso ja lapset sekä välttämättömän toimeentulon hankkiminen.

Kirjalla on paikkansa (vasen sivutasku).

Ajatus ei ole tunkea blogitekstejä sellaisinaan kirjaan, vaan laajentaa, supistaa, poistaa ja kirjoittaa lisää.

Kustantajasta ei ole tietoakaan. Ne muutamat, joilta olen tiedustellut asiaa kautta rantain, ovat sanoneet, ettei tule kuuloonkaan.

Nimi on muunnelma lähteestä, jonka joku voi tunnistaa:

Kirja,
joka sopii luettavaksi
hississä, bussissa, vessassa,
matkalla maalla ja merellä,
odotushuoneessa ja kuoleman kynnyksellä,
eli kirjoituksia
sydänsuruista eli taiteesta, hulluudesta, huorista, sodista, Jumalasta, matkoista, kuolemasta, pesäpallosta, ruuasta, tupakointiministeriöstä, petollisuudesta, kauhusta, yleisradiosta, kelloista
ynnä eräistä muista asioista,
erilaisilla ruokottomuuksilla höystettynä.

MMVIII
Lappeenranta - Kirkkonummi - Los Angeles

Ai niin -
400 000 kävijää / lukijaa - views n. 1 300 / päivä, visits n. 1 900 / päivä. Daily duration eli viivähdys keskimäärin 2 minuuttia.

Hyvä?

Tosin en vieläkään tiedä, näyttävätkö Site Meter ja Google Analytics uskottavia tuloksia ja ovatko RSS:t mukana. Jäkimmäinen tosin osoittaa lähtöpalvelimilla, että liikennettä on hyvinkin paljon eri yliopistojen ja valtion virastojen suunnasta, eduskuntaa unohtamatta.

Jos joku haluaa kertoa, sanon vaihtarina itse etsiväni valitettavan harvoin kiinnostavia blogeja. Sitä vastoin seuraan syötteistä, mitä valikoidut tahot kirjoittavat.

22 kommenttia:

  1. Nuoret lukevat vähän, mutta huonoa kirjallisuutta. Suurkuluttajat tulevat olemaan suuria ikäluokkia, joilla on enemmän ja enemmän aikaa.

    Ekonomivitsistä (10 000 koiran kakan popsimisesta) tulee muuten mieleen - millä me pienemmät ikäluokat saisimme teidät suuremmat ikäluokat ostamaan meiltä jotakin, että me voisimme tienata verot teidän eläkkeidenne maksamiseen. Sitten kun te alatte harvenemaan, voisimme tietysti nostaa perintöveroja niin, että sieltä maksettaisiin jäljelle jäävien eläkkeet. Viimeisellä veteraanilla eläkkeen pitäisi säilyä jo hyvinkin kilpailukykyisenä.

    VastaaPoista
  2. Nämäkin kirjat löytyvät monen kir-
    jaston varastosta:
    1) Aarne Somersalo: "Taisteluvuo-
    sien varrelta:suomalaisen sotilaan
    muistelmia maailmansodasta"
    Taisteli Saksan armeijassa Ensimm.
    maailmansodassa.Kertoo kokemuksis-
    taan sekä itä- että länsirintamal-
    la,upseerikoulutuksesta ym. Myöhem-
    min Suomen ilmavoimien komentaja,
    IKL ym. Kaatui komiasti Kiestingin
    suunnalla .Ks. Wolf Halstin "Aika
    vaatii veronsa" s.177
    2) James Boswell:"Lontoon päivä-
    kirja 1772-73
    3) J.R.Salis:"Uudemman ajan maail-manhistoria",kuusi osaa,suom -60

    VastaaPoista
  3. Ymmärtääkseni kumpikaan laskuri ei erottele hakukoneosumia joukosta pois. Sitemeterista näkee silmämääräisesti nollan sekunnin osumien määrän ja Google Analyticsissa voi katsella sillä silmällä uusia vs. palaavia kävijöitä.

    VastaaPoista
  4. Blogistaniin kuten kaikkeen (uuteen) keskusteluun tarvitaan ikäänkuin 'kokoava' hahmo, ja se hahmo olet sinä.

    Joten onnea yrityksillesi.

    VastaaPoista
  5. "Jos joku haluaa kertoa, sanon vaihtarina itse etsiväni valitettavan harvoin kiinnostavia blogeja. Sitä vastoin seuraan syötteistä, mitä valikoidut tahot kirjoittavat."

    Seuraan päivittäin pariakymmentä sivustoa: uutisia, säätä, paria blogia, The Economistia ja välillä Suomen Kuvalehteä, aiemmin olin riippuvainen Encyclopaedia Britannican sivustosta. Mutta asiaan:

    Päivä Kemppinen-blogin lukijan elämästä

    Aamupäivällä langattomalla laitteella RSS-feedistä päivän teeman pintapuolinen tsekkaus osana muiden päivittäissivujen katsomista. Mahdollisesti edlelisen päivän kommenttien tsekkaus, jos on aamulla ilmestynyt öisiä lisää.

    Päivällä taksissa tai lounaalla uusintakäynti varsinaista lukua varten, jotta grafiikka näkyy, on tultava netin kautta. Jossain vaiheessa päivää tai viimeistään illalla kannettavalla (Vpn-yhteys työserverille, joka eräistä järjestelyistä johtuen näkynee ulkomaalaisena sitena) päivän aikana kypsyneen kommentin kirjoittaminen, koska ainakaan nokialaisilla ei ole bloggerin syksyisen upgreidauksen jälkeen päässyt kirjoittamaan.

    Illalla/yöällä kodin WLAN-verkosta vielä päivän aikana kertyneen kommenttikeskustelun katsominen.

    Viimeisimpinä aikoina tuntuu, että Kemppisen omat kiireet ovat harventaneet kommenttien ilmestymistahtia, joskus on iltapäivällä tullut muutama ylimääräinen käynti, kun on turhaan kyttäillyt kommentteja. Illallakin niin voi myös käydä, kun katsoo olisiko tullut vastakommenttia.

    Eli yhteenvetona:
    - laskuri siinä kilisee yhden ainoankin kulkijan perässä
    - miten ihmeessä ehdin päivisin mitään muuta?

    VastaaPoista
  6. Kirjan nimi -ajatuksen lähteestä ei hajuakaan, mutta kieltämättä upea nimi kirjalle...

    VastaaPoista
  7. On vain hienoa, jos näin monipuolisesta blogista tehdään kirja.

    Asia on aivan eri, kun Arvopaperilehden keskustelupalstasta AP-areenasta tehtiin kirja nimeltään Mitä mukissa. Jotkut - en minä - olivat närkästyneitä pitkien ja kokonaisten kirjoitustensa käyttämisestä. Kuulemma asiasta ilmoitettiinkin jälkijättöisesti vasta siinä vaiheessa, kun kirjaa jo koottiin.

    En ole kirjaa nähnyt, mutta oletettavasti tekijänoikeudet ovat kirjan toimittajalla. Mielenkiintoinen tapa on mielestäni tulla kirjan tekijäksi pelkällä copy and paste -toiminnolla.

    En mitenkään kaipaa tekijänoikeudellista kantaasi asiaan. Tyydyn sanomaan Linnan tekijänoikeuksiin kuluvalla sitaatilla, että "Kaikki saatani sitä on." (s.35)

    VastaaPoista
  8. Onko tuollainen blogi tuttu: http://www.kannuvalimo.fi

    VastaaPoista
  9. "halu...loukata lukijaa... ...kerran toisensa jälkeen." Eikös tuo ole juuri sitä taskuun kusemalla lämmittelyä. Siis sillä erotuksella, että kusee naapurin taskuun.

    VastaaPoista
  10. Ad Anonyymi I:

    Emme tiedä vielä, ovatko esimerkiksi blogit nuorille "kirjallisuutta". Kirjoja he Suomessa kyllä näkyvät vielä ostavan, mutta miten kauan, sitä en tiedä.

    Jälkimmäinenkin kysymyksesi on erittäin aiheellinen. Itse olen kyllä aika onnistuneesti vierittänyt nuoremmille (oppilaille) kaikenlaisia tehtäviä, jotka näyttävät miellyttävän heitä mutta eivät minua - mene osallistumeen Rio de Janeiroon kongressiin, kun minä en jaksa lentää, en viitsi enkä kuitenkaan pysyisi hereillä. Kulut maksetaan.

    VastaaPoista
  11. Ad Anonyymi II:

    Somersalon kirjan luin ensimmäisen kerran teini-ikäisenä ja parikin kertaa myöhemmin. Löytyy hyllystä. Halsti antaa ymmärtää, että Kiestingin kaatumisessa oli hiukan erikoisia sävyjä. Vanha vaskisti käsitti ennen monia muita ajan merkit.

    Taisi muuten olla ainoa suomalainen upseeri I maailmansodan länsirintaman taisteluissa. (Jääkärit olivat itärintamalla.)

    Boswell on kuten muistaakseni Pepys-lyhennelmäkin Linturin kääntämä. Suomennos ei ole ihan kestänyt aikaa. - Gutenbergista olen löytänyt omani sähköisenä.

    Salis minulla on ja hassua että mainitsit, koska katselin sitä toissa päivänä. Vaikka on sveitsiläinen, ei iske enää. Niin kovin yksipuolisesti sotatoimia ja diplomaattisia liikkeitä. Tars' katsoa mitä v. Tippelskirchenille kuuluu nykyisin.

    Vanhoista historioista epäilisin tarttua Veit Valentiniin.

    Voisi laatia "mustan listan" suoraan 1950-luvun tenttikirjoista.

    Sitä vastoin 1800-luvun historia (Mommsen ja Ranke - Michelet ja Thiers, Macaulay ja Carlyle) on kliffaa.

    Kun vilkaisin "historiankirjoituksen historiaa", näin jälleen kerran, että parhaiten tunnen kyllä Ranskan poikien työt ja teot - kunniapaikallaan ovat niin Lucien Febvre kuin Marc Bloch).

    VastaaPoista
  12. Ad Junakohtaus:

    Niin. Ehkäpä myös keskimääräinen viipymisaika antaa osviittoja.

    Vertaa näitä lukuja teksteihini, etenkin niiden aiheisiin.

    Tunnustan röyhkeästi kirjoittavani joskus ihan sillä silmällä, että katsotaanpa, miten moni inhoten klikkautuu pois.

    VastaaPoista
  13. Ad Dr. Blind:

    Kaikki on toisten syytä - HIIT muutti valitettavasti Otaniemeen (Tapiolaan) ja sanoin leuhkasti, etten tarvitse enää omaa työhuonetta enkä käytä läppäriäkään töissä, koska nämä puuhat sujuvat paremmin kotona.

    Kun sitten siellä kuitenkin ramppaa, voivat aikataulut välillä lerpahtaa.

    Lappeenrantaan löysin ihan hyvän ratkaisun - pelkkä läppäri ja jonkun teidän kommentoijan suosittelema reppu sen kanniskeluun. Työpöydällä on telakka.

    VastaaPoista
  14. Ad JPetro:

    The Paris Review. Sen saitti www.parisreview.com/ on maailman anteliaimpia - upeita, upeita tekstejä 50 vuoden ajalta, ja suurin osa auki.

    Lehtihän keskittyy kirjailijahaastatteluihin, jotka ovat sitten aivan erinomaisia.

    Kävin Lontoossa British Museumin lähellä kaupassa, jossa myytiin kalliita irtonumeroita vuosikymmenien ajalta.

    Jos sattuu vastaan, niin Penguinin the Paris Review -sarja, joka on enimmäkseen loppuunmyyty, on aarre.

    VastaaPoista
  15. Kiitos

    Ruudulta tulen lukeneeksi paljonkin. Paperitavara on painavaa, epähygieenistä, ei interaktiivista ja pitää vielä palauttaakin.

    Olis aika hauska olla sähköinen marginaali sähköisessä kirjassa - kommentit olis kohdallaan ja vois valita kenet päästää silmilleen.

    Olisiko kirjasi nimi muuten enklanniksi Bookbud?

    VastaaPoista
  16. Ad Vanhis:

    Kuten sanoin, ei blogista vaan samoista tekotarpeista.

    Elän siinä uskossa, että blogia täytyy kirjoittaa eri tavoin.

    Kommentteja ei mielestäni saa julkaista ilman lupaa. Epäilen että ne ovat teidän kirjoittajien omastakin mielestä joskus vielä nopeampia ja tilannesidonnaisempia kuin blogi, tosin anonyymejä.

    VastaaPoista
  17. Ad Anonyymi III:

    "Loukata lukijaa". - Kiva että otit kiinni. Mielestäni yksi keskeinen laji hyviä tekstejä on sellaisia, jotka nostavat lukijan karvat pystyyn.

    Oma esimerkkini; Pentti Linkola. Hänen mielipiteensä kauhistuttavat minua, mutta koska hän kirjoittaa sangen hyvin, teksti panee miettimään vastaväitteitä, joita kyllä löytyykin.

    Erno Paasilinna oli samanlainen. Hänellä oli rajut vastenmielisyydet (kuten V. Linna, etenkin Pohjantähti).

    Ja olen aikaisemmin kirjoittanut tässä blogissa, että nähdäkseni Pentti Haanpää oli väärässä suunnilleen kaikissa poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja historiaa koskevissa arvioinneissaan, siitä puhumatta, että hänen kulloinenkin tulevaisuudenkuvansa oli älyllisesti avuton.

    Silti hänen tekstinsä elävät ja hengittävät, loukkaavat ja miellyttävät.

    VastaaPoista
  18. Ad Anonyymi IV:

    Kiitos - tuostapa täytyykin kirjoittaa - luetun tekstin suttaaminen.

    Fredrik Suuri, Napoleon ja moni, moni muu kirjoittivat lukiessaan tähdelliset asiat muistiin - myös romaaneista.

    Minusta on aina jännittävää saada käsiini jonkun kynän kanssa lukema kirja.

    VastaaPoista
  19. No helpotus

    Haanpään ansioksi sentään, että oli Arskan kavereita:

    Harmaita pilviä, virtojen juoksua,
    soilta pursun ja kanervan tuoksua,
    auringon pälviä, syksyn kuita,
    vanhoja ukkoja, tervaspuita,
    naisen naurua helmassa illan,
    juopunut jätkä korvassa sillan,
    korttisakki, pokka ja ventti.
    Siinä on meillä Haanpään Pentti.

    Hänessä miestä jokainen tuuma.
    Ihmislämpöä. Nauru kuuma.

    (Runo: Arvo Turtiainen)

    VastaaPoista
  20. Haanpäästä vielä: taisi vihata kouluja, armeijaa, kirkkoa, oikeuslaitosta, koko valtiota sekä talousjärjestelmää.

    Sivistykseni kumpuaa tällä kertaa tuolta

    VastaaPoista
  21. Jälleen on sanottava että ilettää nämä petturit jotka taistelevat vihollisen univormussa.

    VastaaPoista