Otteita kirjasta vuodelta 1999

 

UUSI TAIVAS TOINEN MAA

Jukka Kemppinen

 

Syypäät

 

» Olen. Ja ottaisin toisen kahvin. Double espresso. Ne eivät ymmärrä minun englantiani. Kun tilaan, äännän "ekspresso".  Silloin se saattaa mennä kerralla jakeluun. Ja kun pyydän "double", ne huutavat "doppio", mutta jos itse pyydän italiaksi, ne katsovat hitaasti. Ne kysyvät usein nimeäni. Sinulle se on helppo mutta minä joudun tavaamaan, eikä sekään auta mitään. Nimeä kysytään etteivät tilaukset mene sekaisin. Jollekin tulee "punaiset silmät" ja jollekin korkea tavallinen ja minulle tupla espresso. Tämä on perimmäisten kysymysten kaupunki. Joudut tekemään jo kahvilassa selvää siitä, kuka olet, mihin menet, mikä on nimesi, mikä on elämäsi tarkoitus ja missä vietät ikuisuutesi. Kaksi viimeksi mainittua on valinnaisia. Riippuu siitä, kuka paukahtaa pöytääsi. Tunnen täällä monta, jotka ovat kääntäneet etunimensä englanniksi ja sukunimen kääntäminen on ihan tavallista.

Yksi Matti sanoo esitellessään itsensä sukunimensä ja sitten: "Call me Matt." Se kuulostaa pahalta. Ei nimeä voi kääntää. Mutta on asiassa puolensa. Jos nimi on esimerkiksi Veli-Matti, se on amerikkalaiselle ylipääsemätön. Jos sukunimi on Yläsäiniö, turha yrittääkään. Tai Käyhkö tai Kääriäinen. Oman taikauskoisuutensa näkee siitäkin, että kirjaimen päällä olevat pisteet tahtoo väkisin lukea merkiksi, vaikka kuinka tietää, että rokkiyhtyeen nimessä "Mötörhead" o-kirjaimen pilkut ovat vain koristeita. Se on todellinen suurvalta-asenne. Aivan kuin käyttäisi Mannerheim-ristiä koiran kaulapannan koristeena. Niin kuin varmaan käyttääkin.»

» Ehkä nimen voi kääntää. T.S. Eliot sanoo, että jokaisella kissalla on kolme nimeä, se joka sille on annettu, se joka on sen oma, ja kolmas, joka on niin salainen, että kissa ei kerro sitä edes äidilleen.»

» Mitä tuo tähän kuuluu?»

» Se on syvällinen asia. Se on anonyymi identiteetti.»

» Eli suomeksi?»

» Nimetön nimi. Tietoverkoissa on anonyymejä palvelimia ja siitä on puhuttu, että tehdäkseen turvallisesti kauppoja verkossa asiakas tarvitsisi väliaikaisen tai kertakäyttöisen nimen ja osoitteen ja pankkitilin ja osoitteen eli siis identiteetin, joita voisi ostaa vaikka kioskilta.»

» Miksi?»

» Joku haluaa ostaa tietyn yhtiön osakkeita siten salaa, ettei oston kohteesta leviä heti tieto. Jos se joku on kuuluisa rahamies, vaikka Soros, tieto ostosta tai myynnistä vaikuttaa heti hintoihin. Sovellettua hermeneutiikkaa.»

» Eli?»

» Se lähtökohta,  että tarkkailija vaikuttaa tarkkailtavaan tarkkailemalla. Informaation hankkiminen kuten tarkkailu vaatii energiaa. Se ei ole neutraalia niin kuin aikoinaan ehkä luultiin. Tarkasti ajatellen se että puuseppä ottaa mitan hirrestä tai ruumisarkuntekijä hirtettävästä ei ole neutraali eikä viaton asia. Mutta kun fyysikko ottaa mitan kahden tähden välimatkasta, mittaajan paikka ja liikesuunta vaikuttavat mittaustulokseen.

On oikeastaan niin, että kaikki mittaaminen vaikuttaa mitattavaan. Kaikki mittanauhat ovat kumisia ja kaikki punnukset kelluvat vedessä. Zenith, Rolex tai Omega alkaa jätättää avaruusaluksessa, jonka vauhti lähenee valon nopeutta. Kun on ylit3tty valon nopeus, tullaan perille ennen kuin matkaan oli lähdetty. On mahdollista sonnustautua matkaan vanhana ja tulla takaisin ennen syntymäänsä.

Tämä on oikeastaan vain vääristelyä Einsteinin esimerkistä, että kiitävässä junassa konduktöörin liivintaskussa Hamilton-merkkinen kello käy eri aikaa kuin ratapenkalla seisovan tarkkailijan ranteessa oleva kello. Joka kerta kun olen Amerikassa, aion ostaa Hamiltonin, sillä se on niin kaunis. Toisella tavalla kuin Suomessakin myytävä kello, joka on  kopioitu Sveitsin rautateiden mallista. Viivat numeroiden paikalla ja iso mollukka punaisen sekuntiviisarin päässä.»

» Pyritkö sinä tällä johonkin vai onko sinulla vain tapana jättää sanat ja nimitykset pahaan siivoon?»

» Ehkä minä pyrin. Luin nuorempana yhdenkin kirjan katumuksentekijä-tuomarista, joka putosi. Ymmärsin vasta esittelijävuosieni jälkeen itse tuomarina toimiessani, että tuomari on osasyyllinen siihen rikokseen, josta hänen on määrättävä tuomio. Pelkällä olemassaolollaan hän aiheuttaa riitoja ja siten kustannuksia. Koska meillä on mittamiesten ammattikunta, syntyy mitattavaa.

Välittömästi kun olin käsittänyt tämän, tieni tuomioistuinlaitoksessa kääntyi pystyyn. Onneksi jaksoin kiivetä ylämäkeen tarpeeksi monta vuotta.

Kun ura rupeaa pätkimään ja tie nousee pystyyn, tarkoitus on, että jatkat ryömimällä ja kurkistat reunan yli käsittämättä, että kysymyksessä on nostosilta, jonka aukeavien osien väliin sinun pääsi puristetaan mäsäksi.

Ihmisen teko muuttuu rikokseksi samalla kun joku määrittelee sen. Jonakin vuonna voin myyminen kauppiaalle on rikos. Eräs kihlakunnantuomari - muistan kohta hänen nimensä – Kyander – suuttui hirveästi, kun syyttäjä vaati vuonna 1917 rangaistusta talolliselle, joka oli myynyt voita. Hän hylkäsi syytteen siitä paikasta ja läksytti nimismiestä, jonka hän luuli keksineen tällaisen hirviömäisen ajatuksen, että oman voi myyminen voisi olla rangaistava teko. Silti se oli samaa vuotta, jolloin Turun levottomuuksista pahin oli Valion voivaraston väkivaltainen tyhjennys. Se oli punakapinan alkua. Kihlakunnantuomari oli onnistuneesti ruotsinkielinen eikä ymmärtänyt selittämisen jälkeenkään elinkeinolainsäädännön ja elintarvikelainsäädännön eroa. 

Useimpina aikoina on rikos surmata ihminen, mutta jos on sota, surmaamista ei sitten sanota rikokseksi. Lakimiesten mielestä se ei ole rikos, mutta lakimiesten perustelut ovat tässäkin kohdin ontuvia. Nykyiset hyvät historiankirjoittajat, esimerkiksi Sir Martin Gilbert, ovat täysin johdonmukaisia, ja Gilbertkin kirjoittaa aina, että saksalaiset surmasivat taistelussa niin ja niin monta tuhatta neuvostoliittolaista ja sen jälkeen murhasivat vangiksi otettuja sotilaita ja puolalaisia ja juutalaisia sata tuhatta.

On eri asia sanoa että surmaaminen, hengenriisto on väärin, ja sanoa, että surmaaminen on myös sodassa murha. Jälkimmäinen on omatekoista juridiikkaa, koska siinä ainakin vihjataan oikeudellisen nimikkeen käyttämiseen. Se on kuin sanoisi, etteivät ihmiset tapa toisiaan, vaan nikkeli, joka tunkeutuu  suurella voimalla silmien väliin. Siksi pitäisi kai rangaista tehdasta, joka valoi luodin. Amerikan kivääriyhdistys tähdentää, etteivät ampuma-aseet surmaa yhtään ihmistä, vaan henkilöt, jotka käyttävät aseita holtittomasti. Siis aseet ovat hyviä ja ihmiset pahoja. Mielestäni tätä logiikkaa vastaan voisi väittää.

Laintaulu sanoo: "Älä tapa." Sokrates näytti, ettei pahaa ole pahalla vastustettava. Jeesus sanoi. Mutta sinä, vuoden 1941 aivan liian kalliiksi tulleen kesähyökkäyksen sankarivainaja, sinä et saanut tilaisuutta uskoa, vaan makaat laintaulua muistuttavan marmorikilven alla silmien välissä pala ratakiskoa,, jonka bolshevikit olivat jyrsineet ammuksiksi Uuraan-Koiviston väliltä. Sieltä puuttuu tänäkin päivänä muutama parempaan tarpeeseen käytetty kisko matkalta.»

» Minulla oli se käsitys, että olit oikeastaan puhumassa Amerikasta ja kertomassa hauskoja ja haikeita muistoja Kaliforniasta, mutta sinä aloitit jo luennon ja taas asian vierestä.»

» Niin. Suuren sanakirjan esimerkkilauseiden mukaan kalifornialaisen tunnusmerkit ovat tyhmyys ja tolkuttomuus. Tämä luonnehdinta on vuodelta 1789, jolloin koko seutu oli Espanjaa, ei vielä edes Meksikoa. Sata vuotta myöhemmin joku toinen sanoi että Kalifornian pääelinkeinot ovat keinokastelu, hedelmänviljely ja liioittelu. Siitä jälleen sata vuotta ja muuan kirjoitti, että useimmat merkittävät liikkeenjohdon ja muiden taiteiden suuntaukset ja opit etenevät samaa reittiä kuin maanjäristykset, Hollywood Freewayn suunnasta Wilshire Boulevardia Tyyneen valtamereen.

Tämä pitää paikkansa. Hollywoodistakin on kirjoitettu niin paljon, että sen tosi merkitys on hämärtynyt. Hollywood on komentosilta, jolta maailmaa liikutellaan. Tai ainakin annetaan komentoja. Se on eri asia, noudattaako niitä kukaan. Peräsin puolestaan on New Yorkin Wall Streetillä, koska se on paikka jossa erilaiset viirupäiset hankkeet implementoidaan eli pannaan toteen.

Los Angelesissa on täsmällinen kohta, josta maan kuori on rikki. Se on Hollywoodissa, La Brean bitumihaudat. Ne kuplivat. Ne ovat muinaisaikaisia ansoja, joista edelleen nousee fossiileja, jopa melkein kokonaisia mammutteja. Neljäkymmentä tuhatta löytöä. Myös sapelihammastiikeri oli edustettuna silloin, kuten nytkin. Kissat ovat eläimistä vaarallisimpia. 

Kuplivaa bitumia sanotaan seudulla asfaltiksi. Voi se ollakin sama aine. Ennen sitä käytettiin huoneitten tiivistämiseen, mikä on kyllä seudulla jokseenkin turhaa. Asfaltin sekoittaminen soraan tien päällysteeksi tuli seudulla tarpeelliseksi vasta myöhemmin, kun nämä haudat olivat jo muodostumassa seudun vertauskuviksi, yhteisön uniksi, joksikin tahmeaksi joka kumpuaa syvältä kuin viihde. 

Kalifornia on unien koti. Se voi olla uusi taivas ja toinen maa. Se on musta aukko rihma tai madonreikä – samassa mielessä kuin aika-avaruutta koskevissa teorioissa. Siellä valo taipuu ja painovoima putoaa.»

» Sitä ollaan niin runollisia. Se johtuu siitä että et juo. Miksi muuten et juo?»

» En tiedä. En osaa. Ehkä en ole tarpeeksi onneton. Pitäisi ottaa tunteja. Nuorena yritin, välillä oikein tosissani, mutta siitä tuli vain pää ja vatsa kipeäksi tai ikävyyksiä.»

» Mutta sikäli kuin minä olen kuullut, et ollut koskaan oikeasti juoppo. Miksi et juo? Tiedät itse syyn. »

» Minä pelkään. Samalla tavalla kuin pelkään kirjoittamista, kuin kertomista, kuin elämää. Vain kuolemaa minä en pelkää. Mutta katso, elämään ja maailmaan voi suhtautua niin monella tavalla, ja yksi niistä tavoista on Kalifornia.

Voi suhtautua karmein tuntein. Itsesääli, se on itsekeskeisyyden muoto ja suosittu. Moni ihminen hallitsee kaikki neljä hulluutta, vainoamisharhan, todellisuuden käpristymisen, mielen hajoamisen ja sopeutumisen. Niiden toiset nimet ovat paranoia, psykoosi, skitsofrenia ja dementia.

Minä haen tähän yhden tekstin, joka on osittain mukaelma, mutta osittain ei. Sen nimi on Los Angelesin ikävä

"Olet kaikin puolin outo. Kerro ketä rakastat, isää, äitiä, sisartasi vai veljeäsi?”

”Ei ole isää, ei äitiä, sisarta, veljeä.”

”Ystäviä?”

”Nyt tuli sana, jonka merkitys on minulle epäselvä.”

”Isänmaata?”

”Missä sellainen mahtaisi olla?”

”Kauneutta?”

”Sitä minä tahtoisin rakastaa, sillä se on kuolematon ja jumalatar.”

”Kultaa?”

”Sitä vihaan niin kuin te Jumalaa.”

”Olet outo. Mitä siis rakastat?”

”Minä rakastan ihmeellisiä pilviä, jotka kirjoittavat yksin meren!”

Todellisuudessa Baudelaire ajatteli että mikä tahansa äärimmäinen seutu on parempi kuin ikävä, niin kuin Tornio tai Los Angeles. Ehkä Kapkaupunki oli turhan tuttu ja ehkä hänen kartallaan ei ollut Vladivostokia.»

» Baudelairen nimeä voi laulaa samalla sävelmällä kuin Edelweissia.»

» Niin voi, mutta se ei vielä todista, että hän olisi korkea kuin vuori, jolla alppiruusu kukoistaa.»

» Mitä ihminen voi oppia Los Angelesista paitsi puolijohdetekniikkaa? »

» Komponenttipuoli on paremminkin Piilaaksossa monta sataa mailia pohjoiseen Los Angelesista. Se on synnin kaupunki ja kauhea ja kavahdettava. Se on perille tulemisen symboli. Se sanotaan monessa amerikkalaisessa kertomuksessa. ”Hän on lyönyt itsensä läpi.” He has arrived.” Kun ihminen pakenee oikein kovasti omaa itseään ja juoksee maapallon altaan, hän päätyy toisen meren rantaan, kahlaa sen kuohuihin kuin espanjalainen ja julistaa sen omakseen tai kuningattarensa omaksi, ja istuu rantaan, joka on paljon hedelmätöntä hiekkaa.   

Runot kirjoitetaan alhaalta ylöspäin, kertomukset ylhäältä alas. Ja se aiheuttaa huimausta ja korkean paikan kammoa. Jos katsoo jalkoihinsa, kompastuu tai putoaa.»

= = =

Kalifornian kolme mieltä

 

»Olin kolmen vaiheilla kuin puu, jossa istui kolme lintua. Myrsky nylki niistä palmuista ketuntaljan kokoisia kappaleita ja tuuli selasi niiden lehtiä virsikirjana.

Myös puut ovat tänne muualta muuttaneita, eivät kuitenkaan Iowasta. Ne on tuotu taimina muualta. Kaliforniassa ei ole kuin yksi kotoperäinen palmulaji, mitätön mätäs, jota esiintyy Palm Springsin seudulla vuoristossa. Kaikki muu on tuontitavaraa. Kaikki. 

Puutarhurit tulisi mainita elokuvantekijöitten ja muitten viihdetyöläisten rinnalla vuosisadan alun Etelä-Kaliforniasta puhuttaessa. Ja kaiken takana on vesi. Ei edes selvä raha, vaan rahalla ja väkivallalla hankittu vesi vedettömälle laakiolle. Jos yksityinen rahamies pääsee käsiksi vesilaitokseen ja etenkin jos huikean suuret perustamiskustannukset on maksettu julkisista varoista, parempaa tulonlähdettä on vaikea kuvitella. Kirjallisuudessa Doctorow ja elokuvassa Polanski ovat tehneet kumpikin huipputeoksen vedenjakelusta. Edellinen julkaisi romaanin "Waterworks" ja jälkimmäinen elokuvan Chinatown, jonka käsikirjoittaja Towne sai Oscarin. 

Kun kalifornialainen kysyy toiselta amerikkalaiselta: "Oletko sinä Iowasta vai?", se on pahasti sanottu. Suomeksi se olisi: "Mene sinä kuule Järvenpäähän heittämään tikkaa." Jos joku taas on kotoisin Oklahomasta, se on niin surullista, ettei sanotuksi saa. Heikäläisten ympärillä liikkuu vielä sama ilmasto kuin Steinbeckin "Vihan hedelmissä". Sen seudun kansalainen, "Okie", edustaa "köyhää valkoista pohjasakkaa", joka norkoilee raskaimpia, ikävimpiä ja huonoimmin palkattuja töitä Kalifornian appelsiinilehdoista. Pulavuosien jälkeenkin appelsiineja myytiin kolme viidellä sentillä.

Kalifornian kolme mieltä ovat todellisuus, toive ja kuva. Järjestys on silti käytännössä käänteinen. Todellisuus on kohdittain lähes tuntematon tai vaikeasti selvitettävissä. Toive on sitä mitä poliitikot ja myyntimiehet kulloinkin väittävät todellisuudeksi. Kuva on järjestelmällinen, teollinen valhe, osavaltion tärkein vientituote.

Kalifornia tuottaa kuumaa ilmaa. Sitä alettiin myydä jo viime vuosisadalla, aluksi keuhkovammaisille tai sodassa rinnasta läpi ammutuille, ja myöhemmin muille. Ilman kanssa oli kytketty samaan kauppaan huono tontti ja viheliäinen mökki. Ja kauppa kävi. 

Kun rantalaakio oli rakennettu, rosvoparonit laajensivat raitiotieverkkoa – sitä samaa jonka auto- ja öljy-yhtiöt myöhemmin hävittivät jäljettömiin – ja alkoivat myydä erämaata Hollywoodin ja Santa Monican vuorten takaa, ja sen seudun nimeksi vakiintui Valley ja asukkaiden tunnusmerkeiksi punainen sikaniska, sininen paita ja kivinen sydän. Toisin sanoen väestö oli juuri samaa, joka uskottavien tutkimusten mukaan oli maailmansotien välisenä aikana fasismin keskeinen kasvualusta. 

Pettyneet tai toiveikkaat ammattimiehet, kärsimättömät pienyrittäjät, myrtyneet rintamamiehet ovat vallankumouksellinen luokka, eivät punaista lippua kantavat ammattimiehet, saati ryysyköyhälistö, jonka housujen palkeenkielistä takapuoli vilkkuu. Mutta kun maan talous kuitenkin laajasti ottaen toimi ja Rooseveltin sosialismi pantiin täytäntöön tuomioistuinlaitoksen rajusta vastarinnasta huolimatta, Yhdysvaltoihin ei jäänyt sellaista kumouksellisuutta, mitä poliittinen järjestelmä ei olisi ottanut omakseen – kuten äärioikeistolaisuuden – tai joita ei olisi voitu käsitellä rikollisuutena, joka "muiden" käyttäytymistä. Tässä ranskalaiset filosofit olivat oikeassa. Maailma jäsentyy akselille "sama - muu".

Vahvat rakenteet, joista suurenmoisen on katolinen kirkko, kykenevät edetessään selittämään kaiken uuden ja yllättävän esimerkeiksi omasta opistaan – vaikka intiaanien jumalat tai pohjoisen juhlapyhät – ja säilyttäessään asemiaan taas puolestaan kertomaan, että jokseenkin kaikki erilainen on tavalla tai toisella paholaisen johdatusta, kuten syntyvyyden säännöstely liikakansoitetussa maailmassa. 

Tällaisella järjestelmällä kuin katolinen kirkko, Yhdysvallat tai Kalifornia, ei ole muotoa, ryhtiä, selkärankaa eikä mieltä. Ja niin se menestyy ja kukoistaa. Toisin on onnettomien aatevaltioiden laita, kuten Neuvostoliiton tai Saksan. Vaikka se etääntyisi miten kauas epähuomiossa kerran julistamistaan opeista, se pysyy niiden vankina ja heti kun valtion on nurin ja valta lopullisesti ohi, ihmiset kaivavat punaiset liput esiin ja käyvät haikailemaan aatetta, josta ei milloinkaan tullut totta, kuten ei Neuvostoliiton "neuvostoista", joille piti tuleman kaiken vallan paikallistasoa myöten.

Paremmin on käynyt maiden, jotka on pantu kokoon kahdesta kivestä, kuten Suomi graniitista, punaisesta ja mustasta.  Vuosisadan alun sisällissodan jälkeen melkein kaikki hävinneen osapuolen vaatimukset pantiin täytäntöön kunnallislaista työlakkoon, ja häviäjän edustajat istuivat hallituksessa ennen kuin kapinasta oli kymmentä vuotta. Ja Ruotsi! Kartanoiden, paronien ja rahamiesten tunkkainen yhteiskunta muuttui niin sanotusti liberaaliksi ja siitä sosiaalidemokraattiseksi maailmansodan puristuksessa ja poliittinen peli toimii tänäkin päivänä kuin pesäpallo, jossa tutut joukkueet järjestelevät sopuotteluita ja panevat kansan lyömään vetoa.

Kalifornia oli muuttumassa kansakunnaksi toisen maailmansodan jälkeen, kun se oli edelleen mittaamattoman rikas, röyhkeä ja hyvin koulutettu. Alle kymmenen vuoden kuluttua sodasta osavaltioon oli syntymässä säädyllinen sosiaalilainsäädäntö ja heikompien turva, mutta sitten rahamiehet rikkoivat suunnitelman, merkillisen taitava ja edistystä harrastava kuvernööri Earl Warren nimitettiin korkeimman oikeuden presidentiksi, ja sosiologia oli ohi.

Niistä päivin Kalifornia on ollut riippuva linna. Se leijuu jonkin näkymättömän varassa vaivoin koskettaen maata, ja vierasmaalaisten kävijöiden, kuten nyt tämän, kirjalliset selostukset käyvät yllättävällä tavalla yksiin. Juuri Los Angeles on lavastustaiteen Mekka, joka näyttää tosi hyvältä – katsomosta tarkasteltuna. Jos kiertää näyttämön sivuun, mielikuvien synnyttämisen koko keinotekoinen koneisto on näkyvissä valoineen, vipuineen, taljoineen, köysin liikuteltavine maisemataustoineen.

Viime vuosisadalla ja tämän vuosisadan alussa Euroopassa oli vallankumouksia, kun kauppiaat ja lehtimiehet kiipesivät barrikadeille kivittämään herrojen hevosia. Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten ajan Kaliforniassa on ollut vain "mellakoita" eli järjestyshäiriötä. Jo sodan aikana ja taas vuonna 1965 Los Angelesissa poltettiin kaupunkia ja sen jälkeen useaan kertaan uudelleen. Mutta kysymyksessä on aina mellakka tai kansalaishäiriö, ei poliittinen ongelma. Mellakoitsijat ovat kyllä köyhiä, syrjäytettyjä tai väärän värisiä. Sodan ajan "zoot suit" -mellakka, jota poliisikirjailijaksi naamioitunut suuri sosiaalihistorioitsija James Ellroy kuvaa ansiokkaasti teoksissaan, käytiin espanjalaisen näköisten lättähattujen ja rantalomalla olevien merimiesten välillä. Vuonna 1965 mustat vyöryttivät valkoisia mutta 1990 luvulla värilliset vähemmistöt toisiaan.

Jos Los Angelesin keskiosien värilliset vihamiehet jaksaisivat juosta Valley'iin asti, siitä tulisi pahaa jälkeä, koska vuorten takainen alue on raskaasti aseistautunutta. Mutta eivät he jaksa, ja kaupungin rakenneperiaate on sama kuin atsteekkien uivien kaupunkien. Jos sillat pannaan poikki, kukaan ei pääse vallankäyttäjien, kuhnureiden eikä työläisten kimppuun. Silta tarkoitta tässä tapauksessa moottoritietä. Vuoret ovat luonnollinen este. Ylämäki hengästyttää.

Tämä on yksi syy Los Angelesin erikoiseen muodottomaan muotoon. Se ei uskalla olla toisenlainen. Esimerkiksi San Franciscossa köyhät ovat lahden takana Oaklandissa ja etäämpänä. Rikkaiden niemi, jolla tuo kaupunki sijaitsee ja jonka tyvessä on tarunomainen Piilaakso, on sotilaallisesti jokseenkin suojattu levotonta väkeä vastaan. Mutta jos joku kunnoton henkilö lähtee Los Angelesissa Wattsista tai Comptonista henkilöautolla polttopullot mukana kohti autuaampien asuinsijoja, kahden moottoritien katkaiseminen riittää, ja jos vielä Washington Bulevard ja Jefferson Bulevard ja varmuuden vuoksi Lincoln pannaan poikki hiekkasäkeillä ja poliiseilla, polttopullomiehet jäävät katuverkon varaan, ja puikkelehtiessa pikkukatuja kohti vuoria ehtii tulla ilta, nälkä ja ikävä ennen kuin tavoite on saavutettu.

Meillä Suomessa ihmiset murehtivat kevytmielisesti Karjan kannaksen teiden kurjaa kuntoa. Entä jos Pietarissa miljoona ihmistä keksii lähteä Lappeenrantaan K-kauppaan ja kaikki unohtaisivat rahan tai luottokortit kotiin?  Se lienee Suomen keskeisin kauhukäsikirjoitus nyt puna-armeijalla ei ole polttoainetta ja ammuksiakin vain määrälti. Maaraja Venäjää vastaan on pitkä mutta tavallista pusakkaporukkaa ajatellen etenemisuria on peräti vähän. Ja etenijän ongelmat ovat samat kuin aina ennenkin. Tarvitaan reitti, maantie. Rikkonaisen maaston läpi ei tulla lauttana vaan on asetuttava jonoksi. Ja siinä ovat Vuoksi, Talin kapeikko ja Tienhaara, väärällä puolella rajaa kyllä mutta ikuisesti tehokkaina filttereinä.

Juuri Los Angeles on paikka, jossa sikiää tällaisia ajatuksia. Hollywoodissa peruskuva on karjalauman ajaminen etelästä kohti rautatietä edelleen teurastettavaksi, Hawksin Red Riverin ja monen muun elokuvan perusteema. Miten niin pieni määrä aika voimattomia ihmisiä voi hallita niin suurta määrää mahdottoman vahvoja hevosia ja puolivillejä nautoja? Se on melkein ihme, koska vastaukseksi ei aivan riitä, etteivät lehmät kykene määrätietoiseen toimintaan. Kyllä ne kykenevät. Lehmien poliittisen vapautusliikkeen nimitys on "stampede", villiintyminen. Postivaunut ja muulivaljakko ovat vaikeasti käsitettäviä, jos tarkoitus on pitää kulkuneuvo tiellä menosuuntaan päin. Isot eläimet antautuvat hyvänahkaisuuttaan elinikäiseen uurastukseen, jonka palkka on kuolema ilman syntiä.

En niinkään hakisi kulttuurien perikuvia salaperäisistä piirustuksista, kuten teki Jung, vaikka myönnän todeksi, että intialaisen muinaisuskon "mandala" on sama kuva kuin Mikki Hiiren kasvot tai luonnosteltu soikio, jollainen tekee untuvikkojen mielen rauhalliseksi, kun sitä näytetään niille pesällä emon ollessa poissa. Samalla tavalla kuin rikollinen jokseenkin aina tulee kuulustelussa kertoneeksi juuri sen, mikä hänen oli määrä salata, puhumalla kertomukseensa niin suuren tyhjän kohdan, että taitava kuulustelija havaitsee jonkin keskeisen seikan puuttumisen, samalla tavalla kuin ihminen saatuaan kynän käteensä piirtää ensi töikseen itsestään kuvan tai kirjoittamalla osoittaa keskushermostonsa vireisyyden viivalla jota jotkut asiaa tuntemattomat nimittävät käsialaksi, vallitseva mielipidesuuntaus, jollaista sanotaan kulttuuriksi, luo aina itsestään näköisjäljennöksen, ja tarkkailijan tehtävä on vain todeta, mikä se on.

Jos hirviölle näyttää sen kuvan peilistä, hirviö kuolee. Jos sen nimen tietää, se syöksyy jyrkänteeltä ja lakkaa vainoamasta kaupunkia.

Ja mitkä ovat unelmateollisuuden keskeiset kuvat? Villi länsi karjanajoineen ja postivaunuineen ja ampumataisteluineen, joita ei usko kukaan. Organisoitu väkivaltaviihde alkoi ennen kuin organisoitu väkivalta. Ensimmäisen näytelmäelokuvan nimi oli "Suuri junaryöstö" vuodelta 1903, ja historiamme on niin lyhyt, että tuon elokuvan tekijä, Edisonin yhtiölle töitä paiskonut Porter kuoli vasta 1941,ja Cecil B de Mille, jonka "Squaw Man", kertomus englantilaisen aatelismiehen ja intiaaninaisen merkillisestä rakkaudesta, valmistui 1914 ja vielä kakis vuotta myöhemmässä Griffithin "Suvaitsemattomuus" -elokuvassa Abraham Lincolnin murhaajaa esitti Rauol Walsh, aikalainen.

Ja Griffith ja de Mille loivat elokuvan melodraaman istuttamalla suoraan rautatiekirjakauppojen heppoisesta viihteestä kuvakertomukseen tahratun maineen, loukatun kunnian ja ansaitsemattoman rakkaudettomuuden juonikuvat. (Itse asiassa ansaitsematon rakkaus on ihmiselle vaikeampi kestää.) Mutta melodraama on myös romaanikirjallisuuden alku, viihdettä massoille, tyyppiä Richardson ja "Pamela: hyve saa palkkansa". Tämän tarinatyypin suuri mestari tuli Charlie Chaplinista, jonka hyveellinen sankari oli mies, kulkuri.

Tässä kohden elokuva kertoi siitä, mitä ei ollut, kuten hyvettä ja sydämen hienoutta sekä joissakin tapauksissa ympäristön loistoa. Nämä aiheen eli tarinatyypin valinnat ovat hyvin keskeisiä. Niissä ei ole mitään sattumanvaraista. Kun seuraava tarinatyyppi on kehityskertomus, jonka vastine kirjallisuudessa on elämänpuu-romaani, niin Englannissa kuvattiin hanakasti kouluvuosia, Tom Brownin tai jonkun muun, mutta Yhdysvalloissa ei, koska tuottajat otaksuivat luultavasti aivan oikein, etteivät korkeakoulut ja yliopistot olleet katsojille millään tavoin tuttuja paikkoja.

Mutta kehityskertomuksen perikuvat olivat peräti amerikkalaisia, etenkin Huckleberry Finn, josta ei ole saatu aikaan useista yrityksistä huolimatta kunnon elokuvaa kai siksi, että kirja on niin hapokas. (Turvallisen ulkomaalainen eli englantilainen "David Copperfield" sitä vastoin on yksi kultakauden Hollywoodin mainioista käännöksistä, suuri onnistuminen.)

Kehityskertomuksen vastakohta on vajoamiskertomus, tarina turmeltumisesta, juonikuvio suoraan pyhäkoulun ja raittiusseuran kertomusten sivuilta, ja tähän ryhmään kuuluu toki yhä joka toinen television elokuva. Tämän ja väkivaltaviihteen mainio risteytys on gangsterielokuva ja pian sen jälkeen synnytetyt tarinat yksityisetsivistä ja poliiseista. Ja jälleen kerran Amerikka puuteroidessaan paljasti todet kasvonsa.

Vajoamiskertomuksen yksi muoto on antiikin kreikkalaisista kuningasdraamoista siirretty farssielokuva, jossa hyveelliset sankarit, kuten Laurel ja Hardy, ovat pysyvästi pahantahtoisen kohtalon armoilla siihen mittaan ja määrään, että jopa elottomat esineet vainoavat heitä.

Tämän hetken Yhdysvalloille on ominaista rosvoyhteiskunnan piiloutuminen. Venäjän ohella Yhdysvallat oli se maa, jossa äärimmäinen väkivalta ja äärimmäinen huijaus nousivat poliittisiksi järjestelmiksi. Kaupungilla oli "boss" eli pomo ja pomolla oli kaverit ja muuta valtaa ei oikeastaan tarvittukaan, Lahjuksilla toimivan järjestelmän perikuva on viime vuosisadan New Yorkin Tammany Hall, mutta oikeastaan sama järjestelmä toimii Los Angelesin kunnallispolitiikassa tänäkin päivänä. Ja toisia kaupunkia pitivät hallussaan gangsterit tai "The Mob", mafia, useinkin yhteisymmärryksessä poliisiviranomaisten kanssa.

Gangsterielokuva toisti lännenkuvan omituisuuden: vaikka tarinat olivat kuviteltuja, ne olivat samalla aikalaisdokumentteja. Al Capone katsoi, vankilassa tosin, itseään kuvaavan "Arpinaaman", ja piti sitä loistavan oikeaan osuvana, mitä se ei ollut. Sama kaava kuin vuosisadan alussa, jolloin Buffalo Bill esitti itseään ja Kit Carson valehteli menneisyydestään niin uskomattomasti että kaikki uskoivat.

Taiteella ja sen erikoisversioilla viihteellä ja kasvatuksella ei ole paljon tekemistä todellisuuden kanssa, ja jos on Los Angeles unitehdas, onhan meillä ollut vastaavia vaikka mitkä määrät. Olivat renessanssin Italian kaupungit, Firenze, Sienna, Pisa ja ne muut, jotka oli tapetoitu taiteella niin paksulti ettei todellisuus millään erottunut. Ovat rakennustaiteen kaupungit kuten Pietari ja sen pienoismalli Helsinki, jossa ihmisen ainoa tehtävä on korostaa perspektiiviä. Ja ovat kirjallisuuskaupungit, joihin on helppo suhtautua haikean ihailevasti, vaikka ne ovat nekin aivan epätosia – esimerkiksi Karjalan kannas runoilijoineen 1920-luvun alussa, Tulenkantajien Etu-Töölö, Pariisin latinalaiskortteli, New Yorkin Greenwich Village, San Franciscon ylämäki "City Lights" -kirjakaupan ympärillä. Ja musiikin kaupungit, kuten jazzin New Orleans, Chicago ja New Yorkin 42. Katu tai rokin legendaariset kotikonnut Nashvillestä San Franciscon puistoihin ja Woodstockiin.

Totisesti on olemassa "genius loci", paikan henkiolento, joka vaikuttaa vuosikymmeniä. Jokainen Viipurissa ennen sotia käynyt kertoo saman tarinan, jossa esiintyvät vanha kaupunki ja Pyöreä Torni ja linna mutta eivät koskaan Karjalan kaupunginosan laiminlyödyt vuokrakasarmit eikä yleinen suttuhuusholli, joka ulottui pitkälle Viipurin maalaiskkuntaan.

Los Angelesin genius loci on kansainvälinen, kansainvälisin.

Samalla tavalla historia - kirjoitettu historia, yliopistoaine - on kokoelma kansakunnan keksittyjä kertomuksia itsestään ja muinaisuudestaan. Tapahtumasarjoissa ei oikein ole mieltä, ellei sitä ole niihin tietoisesti pujotettu.  Siksi historian kuvauksissa tapaa olla sama rakenne silloinkin kun sisällöt poikkeavat. Ranskalaisen professorin kertomus 1600-luvun pelottavista koettelemuksista on kirjoitettu samaan kaavaan kuin suomalainen tai ruotsalainen tutkimus isänmaan ihmeellisistä kohtalonvaiheista tuon saman aikakauden kuluessa. Se ei selity pelkällä jäljittelyllä. Jäljittely on kerralla tehty-

Lähin mieleen tuleva kuva, jota käyttäen tätä asiaa voisi tehdä selvemmäksi, on flipperi eli fortuuna eli kuulapeli, mielellään vielä tietokoneissa käytetty virtuaaliversio. Ihmisen pää, järki ja tunne, on se peli, jossa on tietyt harvat kanavat, jarrut ja kiihdyttimet ja kaksi siipeä, joita räpäyttämällä palloa voi iskeä sen omaa liikemomenttia ja painovoimaa vastaan. Ja joskus peli tilttaa eli loppuu kesken eli kaatuu eli kuolee niin kuin ihminen, kun kohtalo iskee nyrkillä eikä kämmenellä.

Kaikki nykyajan suuret keksinnöt tehtiin samana päivänä helmikuussa 1896.»

»Olisiko väliksi, jos panisit liioittelullekin rajan? Tuollaisessa puheessa on se vaara, että joku voi luulla sitä todeksi, ja sinun jos kenen olisi aika ymmärtää se.»

»Tuon minä kiellän. Se ei ole liioittelua, että maailma on muuttunut toiseksi ja siitä kolmanneksi aivan hämmästyttävällä tavalla, vaikka mielen urat ovat säilyneet entisellään. Sähkön, kaasun ja hiilen jälkeen tuli joukkotiedotus ja sitten sisällöntuotanto. Romaanikirjat ja runovihkoset voi vielä käsittää laajennetuiksi kirjeiksi, joita fiksut ihmiset laativat kaltaisilleen. Ja jotkut tiedotusvälineet, kuten sanomalehti, pääsivät niin suureen vauhtiin ettei Dickensin, Hugon, Topeliuksen, Tshehovin hienoja kertomuksia pidä lukea ottamatta huomioon, että ne on kirjoitettu juuri lehtiin ja jatkokertomuksen tekniikka muuttui vähä vähältä osaksi hyväksyttyä romaania. Toisin kuin romaani jatkokertomus pyörii paikallaan ja siihen voi lisätä palasia mielin määrin. Se on kuin sarjakuva, joka ei tule koskaan sen valmiimmaksi. Tai televisiosarja.

Taide ei kuvaa todellisuutta vaan kuvaa todellisuudesta. Tuo kuva on taikaa: katsoja muuttuu kuvansa näköiseksi. Kun ihmiselle sanotaan, kuka ja mikä hän on, hänellä on taipumus uskoa. Joku kertoo ratsun selästä, että miehet ovat kovettuja sankareita. No heistä tulee sellaisia. Toinen sanoo, että nuo samat miehet ovat pelkureita, niin he lähtevät siitä paikasta käpälämäkeen. Yksilöllisyys, persoonallisuus ja minuus ovat kauppatavaraa, jota massayhteiskunnan kellokkaat tarjoilevat ihmisparoille.

Alussa

Alussa oli sana. (Ja sana oli Jumalan tykönä. Ja sana oli Jumala.) 

Suomen kielessä on sanoja, jotka ovat alle 0.3 millimetriä pitkiä, ja silti niiden vetolujuus on teräkseen verrattuna viisikymmentäkertainen.

Maailmalla leviää jälleen tuttu kielellinen ilmiö. Sanoilla ja merkityksillä ei ole yhteyttä toisiinsa.

Aika kauan sitten tutkija de Saussure loi semiotiikkaa eli merkitysoppia erottamalla toisistaan merkin ja merkityksen. Merkki oli esimerkiksi puhuttu tai kirjoitettu sana ja merkitys puolestaan muun muassa yhteiskuntatieteiden ja psykologian keinoin ryhmiteltyjä sopimuksia siitä, mihin viitataan esimerkiksi sanoilla “kova” ja “pehmeä”. 

Tuo jaottelu ei ole yhdentekevä. Kovuus ja pehmeys käsitetään eri tavoin puhuttaessa kivistä ja puhuttaessa tekstiileistä. Lisäksi on kuvalliset eli vertauskuvalliset käyttötavat. Ihminen on kova tai pehmeä…

En ole käsitykseni mukaan maininnut suoraan ongelmaa, jonka luulen askarruttavan myös lukijoitani. Ovatko Trump ja Putin henkisesti poikkeavia vai ovatko he vain löytäneet uuden, kukaties taidokkaan keinon käsitellä todellisuuden ja kielen suhdetta?

En tosiaan tiedä, mikä on asian laita. Nämä kaksi ja heidän kilpailijansa ovat kovia keksimään niin sanottuja narratiiveja.

Sana on latinaa ja tarkoittaa kertomusta. En ymmärrä, miksi sitä käyteätään suomessa. Meillähän on myös oma “narratiivimme”, suomalainen tarina, joka alkaa esimerkiksi  vuonna 1917 ja loppui joskus, minun mielestäni 1992, joidenkin mielestä 2007, toisten käsityksen mukaan jatkuu edelleen.

Tuo tarina esitetään usein Suomen historiana, mikä ei tietenkään voi pitää paikkaansa. Tutkijat ja muut professorit ovat Rankesta alkaen esittäneet ja painattaneet yteenvetoja siitä, mitä tapahtui todella. Juuri koskaan he eivät mainitse kenelle tapahtui.

Suomessa on tällä hetkellä yli 5 miljoonaa historiaa. Olen tuntenut sen ajan eläneitä ihmisiä, jotka eivät tulleet panneeksi Talvisotaa edes merkille. Ja tämänkin “yhteisen koettelemuksen” aikana esimerkiksi Kauhajoella oli kansanedustajia, jotka miettivät, mitä tekisivät, että saisivat aikansa kulumaan. Kaikki eivät keksineet. Useimmat olivat vain tiellä.

Kansalaissotaa eli kertomusten vapaussotaa ei uskottavien lähteiden mukaan kaikin paikoin Koillismaalla ja Lapissa huomattu lainkaan, kun elämä oll sitä sama kurjuutta.

Sain sanat suuhuni, kun tässä blogissa teen propagandaa muun muassa lukemisen puolesta. Melestäni paremman puutteessa voisi lukea vaikka tätä blogia. Ellei lue, ei osaa puhua ihmisille eikä opi ajattelemaan.

No, Ilka Taipale - ikätoveri - sanoi televisiossa muun ohella, että ihmiset ovat nykyisin liian keskittyneitä itseensä ja oloonsa ja liian vähän keskittyneitä toisiin ja heidän oloonsa.

Otin esiin Taipaleen kirjan suomalaisista innovaatioista (kuvassa). Asiat voivat huolimatomasti vilkaisten tuntua arkipäiväisiltä, mutta tuo kirja on alevalan jälkeen Suomen eniten käännetty ja merkitykseltään Maamme-kirjan luokkaa.

Lähes ilmaisen koulutuksen, laajan sosiaaliturvan ja monien periaatteessa hyväksyän tasa-arvon seurassa on saduttaminen. 

Asiasta on julkaistu aika paljo tutkimuksia. Yhteisöllisyyttä lisää ja siten mielenterveyttä kohentaa menettelytapa, jonka mukaan jokainen osaa kertoa,  myös vanhus ja lapsi. Menetelmässä toinen kirjoittaa sana sanalta muistiin kerrotun, ja lukee sen sitten kertojalle ääneen. Sitten vielä tehdään yhdessä sovittuja muutoksia, laajennuksia ja poistoja. Ja näin ollaan mielikuvien ja kokemusten rajapinnalla, joka on silta ihmisestä toiseen ihmiseen. Sellainen silta monimutkaisessa muodossa on romaani. Yksinkertaisessa muodossa se voi olla “yks hassu juttu”, joka sattui eilenn.

Uusi menneisyys

 

Sanojen takana ei ole mitään. 

Olen lukenut näin, ihan kirjasta.

En ole tuota mieltä. Laitan ajatuksen näkyviin arvostelemista varten. Oma arvosteluni on siis tältä osin kielteinen.

Menemättä viisaustieteeseen huomautan silti, etten kannata I. Kantia tältä osin. Kun kohotan leukaani ja ihailen pellon ja metsän vihreän värin lukemattomia sävyjä, en oman ajattelutapani mukaan näe “todellisuutta”, vaan näen kuvan.

Käytännön elämässäni tuota eroa ei ole paljon. Tosin kohta puran kamerastani kuvat; kuten ennenkin, kuvaan etenkin lehtiä. Suosikkini on vaahtera. Kenen ei olisi? Kuin kurottuvia, pieniä käsiä. 

Jos opettaisin lapsia, sanoisin että kissa näkee toisin. Vähän isommille saattaisin sanoa, että lintu sekä näkee että reagoi eri tavoin kuin me. Sinä näet lautasella nakkimakkaran, lintu herkullisen hyönteisen, joka on kömpimässä sen makkaran yli.

Ja lusikallisessa multaa on linunradalinen elollisia olentoja eli silmälle liian pieniä, karkeille aisteillemme ylivoimaisen sukkelia olioita, jotka ovat määritelmämme mukaan elollisia. Ne pystyvät liikkumaan esimerkiksi aineenvaihduntansa ajamina, ja lisäntyään. Ne osaavat kuolla eli kierrättää molekyylejään.

Sivuutamme tässä sen, että “elämä” ja samoin “aine” ovat perimmältään hyvin epäselviä käsitteitä. Suorastaan mielivaltainen on “sana”. Ehkä linnut, kalat ja puut eivät osaa puhua eli muodostaa sanoja. Niiden käyttäytymisestä käy silti ilmi, että niillä on hyvin monia ja erittäin hienoja keinoja ilmoittaa: vaarallinen XXX lähestyy, tai “syötävää”.

Kun tutkin lähes päätoimisesti keskiajan oikeushistoriaa, en enää uskonut iskulauseeseen (miten se todella tapahtui - Mommsen), saati jupinaan, jonka mukaan historiasta voi ottaa opikseen.

“Uutuus” keksittiin noin vuonna 1079. Tämä “novitas” alkoi näkyä siinäkin, että sekä paavi että keisari antoivat uusia lakeja, joita kaikkie tuli alamaisesi oudattaa. Siihen asti oli julkaistu erilaisia muunnelmia muka roomalaisesta oikeudesta. Vakaumus oli sitkeä. Vanha on hyvää, uusi on pahaksi.  Tarvittaessa Fredrik II sanoi Saladdinille sujuvalla latinan kielellä “It’s a deal”, ja niillä mentiin.

Piti katsoa, miksi sellainenkin 1800-luvun alun ranskalainen kirjailija kuin Stendhal (salanimi, oikeastaan Marie-Henry Beyle) roikkuu listoilla. 

Olin unohtanut. Hän oli modernimpi kuin tuskin kukaan nyt kirjoittavista. “Punaista ja mustaa” on samaa käsittämätöntä tasoa kuin  Tšehov. Mielenliikkeiden ja maiseman mutkikas yhteys, tulevaisuus menneisyyden määrääjänä, kokemus - kaikki on mukana. Stendhal muuten osallistui Napoleonin sotiin nuorena upseerina.

Romaanikirjallisuus sai hiukan huonon maineen, kun Tolstoin “Sotaa ja rauhaa” alettiin sanoa maailman parhaaksi romaaniksi, vaikka kirjoittaja ei osannut organisoida tekstiään, ja Dostojevskista tehtiin suuruus, vaikka hän oli eräin kohdin teksteissään sekopäinen saarnamies.

Myöhemmin ranskalaiset Proust ja Camus löysivät asioihin, joissa tiede tylsyttää hampaansa, ja omana aikanamme esimerkiksi pari japanilaista ja etelä-amerikkalaiset Borges ja Marquez näkivät totuuden tuolle puolelle. 

Tässä kohdin tulee mieleeni vain Ezra Poundin muotoilu: kirjallisuus on uutinen, joka pysyy uutisena.

Näen sen taas kohta, koska tapani on katsoa “lineaariuutisia” televisiosta. Itse sanoin niitä ennen iltauutisiksi.

Lääkepatentti

Tilanne on luistanut sellaiseksi, että vakavasti otettava oikeudellinen kirjallisuus on muutaman kustantajan takana, ja hinnat ova erittäin korkeita.

Siksi tässä on sellainen kummallisuus kuin pari asialliseksi tarkoitettua huomautusta laista ja hinnoista, etenkin patenteista.

Vaikka toimin viimeisen vuosikymmeneni työelämässä teknisten korkeakoulujen piirissä, lääkkeet ja rokotteet olivat erikoisalaani. Ehdin vielä Kalifornian yliopistoissa käydä läpi kysymystä periaatteessa bilogisista prosesseista, joilla oli ja tulee olemaan dramaattisia vaikutuksia. 

Kysymys on hyvin vaikea. Pääsäännön mukaan patentoitavissa oeva keksintö on artefakti eli keinotekoinen. Juuri ,itään suoraan luonnosta otettua ei voi patentoida. Kasvinjalostajan oikeussuoja on kapea poikkeus, jota ei käytännössä juuri tarvita.

Silti: penisilliini on “kasvi”. Tietysti on väärin sanoa yleistävästi siniä kasveiksi, mutta antibioottien lähtökohtana olivat ravintoliuoksilla ruokitetut homesienet. Jopa lääkkeenä niitä vanhempi sulfa sulfonamidit) liittyy nykyisin monin tavoin bakteerien ja mikrobien toimintaan.

Nobelin palkinnon ansainnut Salvarsan oli 120 vuotta sitten kehitetty arseeniyhdiste, joka pystyi ainakin joissakin tapauksessa tappamaan syfiliksen taudinaiheuttajamikrobit niin että mikrobinkantaja jäi henkiin. 

Tällä hetkellä tähtäimessä ovat tietysti syöpätauteja parantavat lääkkeet, jotka ovat hyvin erilaisia kuin solunsalpaajat. Tiettävästi myös diabeteksen eri tyyppejä parantavia valmisteita on, ja patenttiriitoja niistä käydään parhaillaan.

Suomeen kehittyi jyvä lääketeollisuus osittain siksi, että aikaisemmassa patenttilaissamme lääkeaineiden patentti kiellettiin. Niinpä mellä kopioitiin toisista maista tuotuja lääkkeitä, ja alalla vihjailtiin joskus, että Suomesta viedään Neuvostoliittoon Länsi-Euroopassa, Englannissa ja USA:ssa patentoitujen lääkkeiden kopioita eli rinnakkaisvalmisteita, ja että kysyntä on kiihkeää. Vanhemman ajan lääkärit omistivat usein tuhdin määrän lääketehtaiden osakkeita - Medica, Leiras… Orionin yhtiökokouksessa istui usein pienikokoinen mies, Ylppö.

Nämä asiat eivät kuulu yleissivistykseen. Niin se vain meni, että esimerkiksi Saksassa IG Farben omisti filmien ja myöhemmin muovien osaajan Agfan ohella muun muassa lääketehtaan (Bayer). Eräs konsernin osa valmisti nimellä Zyklon B myrkkykaasua, jonka keskeinen käyttöpaikka oli Auschwitz. Aineen herätehaju oli SS-hallinnon pyynnöstä poistettu, ja se suretti IG Farbenia, joka pelkäsi patenttinsa puolesta. Myrkkyihin lisätään usein käyttäjän turvallisuuden takia huomiota herättävä haju tai väri. Siksi kai tenttukin oli aikoinaan sinistä; denaturoimaton sprii oli ja on väritöntä.

Eilen D. Trump ilmoitti laskevansa lääkkeiden hintoja. Jäin miettimään, kuinka moni tuon uskoo. Tunnen sen verran amerikkalaista patenttijärjestelmää, välikaiskieltoja turvaamistoimenpiteitä, että oman arvioni mukaan myös USA:ss presidentti voi tässä asiassa määrätä mitä haluaa. Vaikutusta sillä ei ole.

Varsinkin kun kaikki lääketehtaat tuntevat paremmin kuin hyvin analogiamenetelmät. Hyvin usein on mahdollista valmistaa patentin suojaama aine jollain aivan erilaisella menetelmällä ja toisista lähtökohdista. 

Lisäksi on aineita, jotka ovat yhtä häkellyttävän yksinkertaisia valmistaa kuin eräät design-huumeet.

Tuomioistuimissa on teknisen alan asiantuntija ja asianajajalla on usein patenttijutussa parinaan patenttiasiamies, joka on insinööri, kemisti tai vastaava.

Koska olen ensin ajanut ja sitten käsitellyt patenttijuttuja Suomessa ja muualla yli 60 vuotta, tyydyn tässä vain sanomaan, että tuo yhdistelmä ei aina toimi. Oikeudellisen ja teknisen asiantuntemuksen väliin jää sauma.

Vuonna 1945 Neuvostoliitto vei valtaamastaan Saksasta koneet, mutta USA patenttikirjat taustaselvityksineen. Lääketehtaiden ja lääkepatenttien suurmaa on kuitenkin edelleen Sveitsi. - Kun muinoin tentin oikeustieteellisessä siviili- ja kauppaoikeuden laudaturit, paras ja hienoin teos oli sveitsiläinen, Blum-Pedrazzini. Muutamat suomalaiset asianajajat käyttivät saksalaisia lähdeteoksia, jotka olivat kohtalokkaasti vanhentuneita ja ajoivat ekvivalenssiopin hetteiselle suolle.

Tällä hetkellä sangen suositeltava englanninkielinen yleisesitys - opiskelijatasolle tähdätty - on “Intellectual Property in  the New Technological  Age: 2023  Volume I: Perspectives,  Trade Secrets & Patents.  Peter S. Menell,  UC Berkeley School of Law.  Mark A. Lemley,  Stanford Law School.  Robert P. Merges,  UC Berkeley School of Law.  Shyamkrishna Balganesh,  Columbia Law School.

Kalastus

Lopulta päätin ostaa sen kellon. Nyt vertailen oikean verenpainemittarin ja Garminin kellon antamia tietoja. Ei hullumpaa.

Flimmerin takia lepopulssini on siinä 90. Kun kävelin hallissa parisataa metriä autolle, syke nousi 120:en ja pysyi siinä aikansa. Lääkitys siis on, ja yhteys lääkärin kanssa toimii.

Kelloliikkeessä oli tiskin takana kaveri, jonka kanssa olen asioinut varmaan 15 vuotta. Hän on Raumalta lähtöisin. Ehkä en ole koskaan kertonut, kun ajattelin ostaa melkein korttelin kokoisen puutalon irtaimistoineen kirkon eli ikivanhan luostarin kulmalta.

Tietoni mukaan kaupungin vanhassa osassa ei saa pitää edes anopin kuvaa rullalle käärittynä keittiön kaapissa ilman kahden siihen toimeen halukkaan ja esteettömän henkilön oikeaksi todistamaa Museoviraston lupaa. Ei tosin ollut rahaakaan. Mutta kaupan mukana olisi tullut 32 vai oliko se 64 hengen kristallinen viini- ja viinalasikokoelma. Tosin en juo, paitsi vettä hampaita pestessäni ja yleensä jääteetä ruuan kanssa. 

Lisäksi niillä kulmilla asteli kovissa kauluksissaan A. Kordelinin haamu. Rauman poikia, mutta ei pelannut Lukossa. Luin vihjeen ja kirjan saatuani elämäkertateoksen, jossa kerrottiin, että Hj. Nortamo itse asiassa vihasi Raumaa ja raumalaisuutta ja livahti Poriin lääkäriksi ja joutui siellä hyvin vakaviin kysymyksen rouvansa kanssa, joka menetti henkensä. Raumalla asianajotoimintansa aloittaneen Risto Rytn elämän myöhemmät piirteet tiedetään, tosin virheellisesti. Rouva Gerdan puolen sukulaisen hyvin dokumentoidun kuvauksen mukaan RR oli hyväsydäminen, ihmistä ymmärtävä henkilö, joka satakuntalaiseen tapaan piti tylyn oloista ilmettä mutta toimi hyvin taitavasti jopa sellaisten onttojen miesten kuin Mannerheimin kanssa. Tai ainakin temperamenttinsa vuoksi välillä vaivalloisen kanssa-satakuntalaisen Linkomiehen seurassa. Miten hänkään kesti samalta seudulta ollutta Maila Talviota, se on arvoitus. Muistelen, että yleensä aina mielevän Hannu Tarmion luonnehdinta oli “kammottava akka”.

Kelloliikkeessä katsoin tekstiviestin puhelimestani. Korttinne on suljettu turvallisuussyistä. Kokeilimme kaupan koneella. Ei toiminut. Onneksi tekstarissa oli linkki. Nyt  vain viisi minuuttia pimpelipomia, ja puhelimeen tuli ihminen, joka teki tarpeelliset kysymykset. Pankki oli monitoroinut yityksen ostaa Visallani jotain hintaan 3 euroa 19, Kyproksella.

Puhelimessa todettiin, että verkkotunnukset toimivat. Sanoin p-hising ja sain myöntävän vastauksen. Ihminen, ei AI.

Joka tapauksessa ostos maksettiin kotoa koneella ja tänään kävin hakemassa sen. Uusi kortti tulee viikon kuluessa.

Moninkertainen hyvä onni ja ymmärrys omasta tyhmyydestä: kotona on hyvä olla vähän käteistä, että pääsee esimerkiksi kauppaan. Oli minulla povitaskun pohjalla kahdeksankymppiä.

Vaikka on meillä toimivia kortteja.

Lassi Nummella, joka oli hyvin ystävällinen ja kunnollinen mies, oli Borsalinon tai vastaavan sisään hikinauhan ja kankaan väliin käsin ommeltu tarkoin taiteltu 10 000 markan seteli, jollaista sanottiin Snellmanin kuvaksi, sattuneesta syystä. 

Pitäisi tarkistaa jostain, mikä seteli, vaikka veikkaisin niitä Eliel Saarisen alastonhahmoja. Laulu alkaa “Vallesmanni lakituvass’ kiroili ja hääri, kun hummeripoika lompakosta satasia kääri”. Hurahuhhahhei - siellä Mannakorven mailla, siellä paljon on tiputettu pontikkaa.

Jotenkin trumpilainen kuva. Lakitupa ja lompakko satasineen….

Komposti

Eilen saimme lukea tunkiosta. Tunkio on avokomposti. Toisessa b seassa kovasti ilmaa, toisessa ei. Avainsana on “aerobinen”. Kompostoivaan ulkokäymälään tarvitaan kariketta. Sitä saa vaivattomasti ja varmasti kaupasta.

Jotkut huippukirjoittajat, kuten Philip Ball, pilkkaavat lempeästi biologeja. Sietääkin. Silmääni ei ole sattunut fyysikkojen pilkkaa, vaikka hekin olisivat sen ansainneet.

Juha Seppälä näyttäisi kirjoittaneen tutun epätoivoisesti kirjojen hävittämisestä (“Merille”). Ehkä päähenkilö yrittää kompostoida osan ja säilyttäää maanalaisessa piilovarastossa todella tärkeitä niteitä, kun lukeminen nyt kuitenkin on loppumassa.

Kirjojen ja aikakauslehtien kompostointi ei taida onnistua ainakaan helposti, koska painopaperissa ja nidoksessa on muovia seassa. 

Itse kuulun niihin, joiden mielestä muovi on paholaisen keksintö, vaikka minulla on nytkin kirjoittaessani muovia molemmat kädet ja suu täynnä. Näppäimistö, hiiri ja suussa piippu, jonka suussa pidettävä osa on jotain bakeliittia ja koppa ainakin periaatteessa Korsikalla menestyneen kanervan juurta eli briaria, joka lukemani mukaan on nyt loppumassa. Kotimaiset nysät sorvattiin ennen visakoivusta. Olen kokeillut merenvahapiippuja, joiden imukkeen ainakin väitettiin olevan meripihkaa, joka on fossiloitunuta muinaisten havupuiden pihkaa. Merenvaha taas on magnesiumsilikaatti.

Ei maksa vaivaa.

Kävin valokuvaamassa hiirenkorvia, lahoavia maassa retkottavia runkoja ja näkymätöntä taloa. Tuo Keltaisen talon mäki, jonka joku pontsari voisi ostaa ja rakentaa ihastuttavan silokallion päälle jotain ökyä, kantoi päällään talon lisäksi ulkorakennusta. Sen repimiseen ja tunkion tasoitteluun osallistuin itse lapion kanssa 70-luvulla. Paikat olivat täynnä lasinsirpaleita ja ruostuvia säilykerasioita, joissa luki “Charka” tai “Beef; made in America”. Onhan tämä entistä Porkkalan vuokra-aluetta, jossa hallitsi Neuvostoliitto vuoteen 1955.

Tunkio ja komposti ja metsä ja tuomioistuimen päätöksen luonnokset ja minä itse olemme mielestäni aivan samanlaisia. Olemme osa kiertokulkua, ja molekyylimme ovat meillä vain lainassa.

Björn Wahlroos, joka tunnetusti on ihmisenä hiukan yksinkertainen, sanoo televisio-ohjelman mainoksessa itsetietoisesti hymyillen: sinä siis kysyt minulta, mikä on kaiken tarkoitus. Kaiken tarkoitus on molekyylien palaaminen kiertoon. Eihän tuo Wahlroos tainnut edes palauttaa salkkua ja polkupyörää, kun hän alkoi rikastua Kourin siivellä pankin hankkimilla rahoilla. Muista ajan. Auttelin kustantajaa Pentti Kourin muistelmateoksen viimeistelyssä painokuntoon 1996. Kourin käsin kirjoitettua tekstiä mahtui ehkä kolme sanaa riville ja kuusi riviä sivulle.

Pojat olivat bulvaaneja. Tuo välillistä edustajaa tarkoittava sana tulee venäjän kielestä, jossa “bolvan” tarkoittaa tyhmyriä. Kysymys on oikeustoimien tekemisestä jonkun toisen lukuun. Kun itse olin tuolla lakialalla, tapana oli merkitä kiinteistön kauppakirjaan ostajaksi nimeni lisäyksin “perustettavan yhtiön lukuun”.

Mainitsemani biologien ja fyysikkojen tietty tyhmyys on yliyksinkertaistamista. Einsteinia hämmästeltiin, kun hän kirjoitti 1904 väitöskirjan fysiikasta (Eine neue Bestimmung der Moleküldimensionen). Johtavat fyysikot sanoivat hänelle, että kaikki olennainen fysiikasta on jo keksitty. 

Biologiassa elollisen ja elottoman suhde on kriittinen. Kehitysoppi on kyllä oikea mutta ei tyhjentävä. Lähtöarvojen sattumanvarainen vaihtelu voi näkyä esimerkiksi pässin sarvien muotona. Termiiteillä ei näytä olevan suunnitelmaa eikä tavoitetta, kun ne rakentavat pelkin feromoniärsykkein järkyttävän hienoja, jopa yli viisimetrisiä kekojaan.

Sopeutuvimman (vahvimman) henkiinjääminen on mielestäni esimerkki kehäpäätelmästä. Sopeutuminen tarkoittaa henkiin jäämistä ja “yhtälö” sanoo, että henkiin jäävä jää henkiin.

Tunkio

Hiljan keksin mennä Kauklahteen vanhaa tietä koulun puolelta eli rautatiestä länteen. Joku oli rakentanut 15 kerrostaloa Masalaan. Ennen isommalle tielle kääntymistä on se paikka, joka nimetään keskiaikaiseksi asuinpaikaksi. Itse asiassa se on esihistoriallinen asuinpaikka.

Vaikka tietäisitte, mikä Kehä III:lle ja junaan näkyvistä katoista on Korkmanin talon ulorakennus, älkää menkö sotkemaan paikkoja..

Lähellä oli muuten laituri, johon S/S Adlercreutz purjehti aikoinaan ja jota myös Hvitträskin herrat arkkitehdit käyttivät, sikäli kuin vilkkkaalta sukupuolielämältään kerkisivät. Hörypurresta tunnetun suvun edustajat olivat toimen poikia. Heitä sakotettiin vähän väliä tappelemisesta maantiellä, joka siis on edelleen alinen Viipurin tie tai nykyaikaisemmin Kuninkaantie. Se lienee Suomen toiseksi vanhin maantie, heti Hämeen härkätien jälkeen, ja siitä ajan kauppaan.

Nykyiset tuon nimen kantajat tunnen sävyisinä. Joku ihmettli, ikseivät nämä vaihda nimeään helpommaksi, ja vastauksena muistelin, että Juhana III:n antaman lain mukaan nimensä muuttava aatelismies pitää mestattaman. Suomennos, Kotkaristi, olisi kyllä komea.

Muutaman kerran olen luullut näkeväni tuolla tiellä vilahduksen Kaarle-herttuasta, joka on menossa Raaseporiin herjaamaan Klaus Flemingin ruumista. Katso lähemmin Edelfeltin maalaus. 

Tämä Kirkkonummen seutu oli Viron puolena Paadisten luostarin maita keskiajalla ja kuului luultavasti pitkät ajat sitä ennen sekä ruotsin että balttilaisten kielten ja niiden edeltäjien vaikutuspiiriin.

Sen sijaan puheisiin nahkakansasta eli nykysaamelaisten esi-isistä, joita siis olisi parveillut Suomen sisämaissa niin että Kirkkonummellakin on Lapinkylä, jätän omaan arvoonsa. Pohjanmaalla on Lappajärvi ja Lapua eikä Kyrö kai liity kytösavuihin vaan tarkoittaa kallioista paikkaa.

Hakukoneesta näen että useatkin arkeologit rakastavat tunkioita. Tunkioilta löytää todella paljon ihmisistä, ihmissuhteista, sodasta ja kaupasta kertovaa tavaraa.

Erittäin etevää on nykyisin tutkimus, jota kukaan ei varmaan kadehdi tekoälyltä (AI). Jätevesistä ja jätöksistä eli siis paskan penkomisesta saa hyvin tarkasti selon syödystä, elimistön läpi kulkeneesta aineesta.

Sääli että ihmiset haluavat olla kadehditulta seudulta ja suurta sukua. Kun opetin kulttuurihistoriaa (Turussa) ja tutkin suomalaisia tuomareita ja heidän taustojaan, ymmärsin menetelmäni vääräksi. Ei pitäisi olla niin kiinnostunut merkittävistä ihmisistä tai paikoista, vaan merkityksettömistä.

Sosiaalisesti ja kulttuurisesti “tunkion penkominen” olisi ehkä antoisampaa. Tuo meidän histoirallinen paikkamme, joka on kartassa merkitty vihreällä suojelualueeksi, tuottaa tunnistaa esimerkiksi särkyneitä keskiaikaisia astioita. 

Kivikauden työmaat ovat kiinnostavia toisin kuin yksittäiset esineet. Meillä on vähän ympäri Suomea paikkoja, jotka ovat täynnä pilalle menneitä kivikirveitä ja etenkin iskoksia eli kiviesinettä muokattaessa syntyneitä sirpaleita, ikään kuin kiven “lastuja”. Toiminnan laajuus, suunnitelmallisuus ja tekijöiden taito tulevat vaivatta näkyviin.

Kun tutkin korkeimman oikeuden arkistoa, etsin konsepteista huonojen esittelijöiden papereita, joita oli ennen ratkaisun antamista jouduttu kovasti korjailemaan. Prosessi eli ratkaisun syntyminen oli kiinnostavaa. Valmis ratkaisu oli jotenkin masentavan toisteinen. Esimerkiksi Suomen rakentaminen grynderivuosina 1950-luvulta alkaen näkyy tuomioista. Erilaiset rakentajat yrittivät tietysti välttää vastuu etenkin rakennusvirheistä. Vielä esittelijä toimineet Miettinen ja Leivonen ja pari muuta kehittivät perustelut, joilla lannistettiin esimerkiksi Keskus-Sato, jonka asiamies kyllä oli myöntänyt oikeudessa, että hissikuiluissa oli puolitoista metriä vettä, mutta se oli yhtiön konekirjoittajan vika ja yksin hänen vastuullaan…

Tapana oli silloin ennen merkitä asunto-osakeyhtiön perustajaksi konekirjoittaja-sihteerit, esimerkiksi Ritva ja Raili, tai Terttu ja Marja-Liisa, joka tapauksessa nöyrää väkeä. Rakentajat ja kaupungin insinöörit istuivat Palacen toisen kerroksen ravintolassa ja vetivät viinaa niin että nuppi tutisi.