Näky

 

 

Kirjeet olivat enimmäkseen heinäkuulta 1964. Tiedän että PariisIin saamani kirjeet ovat jossain, mutta tuo vuosi oli minulle yllätys. Gibert Jaunen kirjakaupan muistan tietenkin ja hengenvaaran Boul’ Michiä jalan ylittäessä.

 

Viime vuonna Shakespeare & Co. sulki koronan takia eikä turvautunut verkkomyyntiin. Miten nyt on asia laita, siitä olen tietämätön. Mutta nuorempi poikani halusi nähdä tuon kirjakaupan ensi töikseen Pariisissa joitakin vuosia sitten. Ernest Hemingway ja Henry Miller sekä aina vaivalloinen Scott Fitzgerald ovat varjoa varjompia. Uudemmille sukupolville pitää erikseen selittää, että Joycen ”Odysseus” piti julkaista englanniksi vieraassa maassa eli Ranskassa ja tämän kirjakaupan toimesta. Yksi kaupan vakinaisista, Lawrence Ferlinghetti, joka perusti mallin saatuaan oman kirjakaupan nimellä ’”City Light” San Franciscoon, kuoli tänä vuonna. Kerran seisotin lähetystön autoa sen edessä pysähtymiskieltoalueella, koska ulkoiluttamani ministeri halusi penkoa hyllyjä.

 

Siellä lakisääteisten marmoripöytien ääressä luin Apollinairea ja Baudelairea apunani Koululaisen taskusanakirja. ”Pariisin ikävä” tuli tutuksi. Alkoholi oli bistroissa harvinainen tilaus. Myös Apollinaire antaa ymmärtää, että lasillinen paloviinaa tilattiin, kun oli osattu yön retkiltä halki kaupungin vyöhykkeiden. Ja luin kirjasta ”Paroles” Prèvertin maininnan ja näin ja kuulin asian itse. Hirvittää keitetyn munan rusahdus pöydän sinkkipeltiin, kun sen kuulee mies, jolla on nälkä. Munia oli tiskillä juomahalua lisäämässä, mutta toisin kuin Amerikassa Pariisissa ne olivat maksullisia. Eikä suolapähkinöitä ollut missään.

 

Eilen otin YouTubesta esiin Horowitzin Moskovan konsertin 1986 ja otin äänen pois päältä. Näin televisiosta tuon tapauksen tuoreeltaan. Horowitz vieraili isiensä mailla 61 vuoden tauon jälkeen. Koska tiesin ja tunsin kappaleet, suurinta juhlaa ovat ilmeet, vanhan pianistin omat mutta ennen kaikkea yleisön. Silmistä ja kaikesta muusta näki, että suuressa salissa oli pelkästään konserttipianisteja, pianonsoiton opettajia ja kukaties jokin määrä onnekkaita opiskelijoita. Kaikkien silmistä näkee, että he osasivat kaikki kappaleet ulkoa ja olivat esittäneet niitä ja tunsivat sormitukset mutta eivät olleet uskoa korviaan.

 

Se levy jota etsin hikisen heinäkuun päivän Pariisissa oli Sony-levymerkin Horowitzin Chopin-valikoima. Vein sen matkalaukun virkaa toimittaneeseen jenkkikassiini ja ajattelin onnellisena, että enää vajaa kuukausi, kun pääsen kuuntelemaan sitä. Ajattelin että joskus minä tulen niin rikkaaksi että ostan Beomasterin, jossa Ortofonin äänirasian neulapainetta voi säätää. Se muuten on toimivana maalla.

 

Mutta se sama levy on striimattavissa esimerkiksi Spotifystä ja Amazonilta. Kyllä hämmästyin kuunneltuani jonkin asian takia, miten suurenmoisia nuoria taitelijoita nyt on ja miten tavattoman hyvin he esittävät myös Chopinia, joka tunnetusti sisältää samanlaisia kompastusesteitä kuin toisen virtuoosin, Schumannin, eräät teokset.

 

Mutta Horowitz on edelleen aivan omaa luokkaansa! Kyllä hän oli viimeinen romantikko. Ja Chopin oli ensimmäinen ja väline oli flyygeli, aluksi merkiltään Pleyel, myöhemmin melkein pelkästään Steinway.

 

Ja tuo Moskovan konsertti oli Jäähyväiset pianolle.

 

Kun kuuntelette musiikkia – ääni pois päältä. Elokuvan mestari Robert Bresson kirjoitti muistiinpanoissaan elokuvasta: ”Debussy soitti itseään pianon kansi suljettuna.”

 

Esineiden lumous

 

Vastasin kysymykseen, saako tämän heittää pois. Sieppasin Gillwell-huivin pitimen eli holkin ja siihen liittyvät ohuen nahkahihnan varassa riippuvat puupalat.

 

Muistin hupakkojen kirjoitukset esineiden raivaamisesta tai säilyttämisestä.

 

Tietääkseni eräs Jussi on neljän nappulan herra. Häntä olisi siis koulutettu vuosikausia Amerikassa yötä päivää. Mielikuvissani tuo partiolaisten koulutus on samaa luokkaa kuin Sealin tai Spetsnazin, paitsi että partiossa ei tavoitella kenenkään henkeä, pikemmin päinvastoin.

 

Ihastuttava kirja, joka oli osannut piiloutua hyllyyni ja tekeytyä näkymättömäksi, sisältää pari sataa lyhyttä kertomusta lumovoimaisista esineistä. Solmu tuli mieleeni kengännauhasta. Joku huomattava henkilö MIT:stä eli tällä hetkellä maailman yliopistojen ykkösestä, kertoi miten hän keksi hokeman ja opetti kolmivuotiaan pikkuveljensä solmimaan kengännauhat.

 

Olen itse usein kuullut todellisen ihmisen äänen: mä osaan! Siis joku on oppinut sitomaan kengännauhat itse. Joissakin tapauksissa se on elämän suurimpia hetkiä, jonka rinnalla erilaiset milleniumit ja MacArthurit ja nobelit kalpenevat.

 

Joillakin on taito viedä roskalavalle inhimillisesti suuriarvoiset esineet ja hamuta tai ostaa kaupasta jotain sellaista, mihin riittää raha. Tuskin suttuisemmatkaan kirjoittajat käyttäisivät sanaa ”hifistely”, jos huomaisivat sen tarkoittavan suurta uskollisuutta, high fidelity. Häpeäksi ihmisille koirissa HiFi on yleistä. Uskollinen kuolemaan asti, ja sen jälkeenkin. Muistan usein Lossu-koiraa, joka oli hyvä ihminen, vaikka osasikin mennä sänkyyni ja vetää hampaillaan peiton päälleen. Lossu oli labbis.

 

Mainitsin kolme toimimatonta kameraa. Sitä en tainnut mainita, että minulla on laatikossani rannekello, joka ei ole toiminut sen jälkeen, kun siihen meni armeijassa vettä. Se on ollut minulla yli 60 vuotta ja siitä tulee mieleen ikäviä asioita. Eräs kelloseppä. Koulusta myöhästyminen. Ei edes Leijona…

 

Hallussani on suuren tuomari John Paul Stevensin lahjoittama ja minulle omistama eripainos tieteellisestä artikkelista, jossa käsitellään solmukkeen käyttämisen etuja tuomarille. Kirjoittajalleen luonteenomainen tiukka ja vakuuttava perustelu kärsii hiukan siitä, että myös Yhdysvaltojen korkeimmassa oikeudessa tuomarit käyttävät yleisön läsnäollessa viittoja. Mitä sen alta vilahtaa, on toki kiinnostava kysymys, mutta ei ajankohtainen Suomessa, jossa poikkeuksellisesti tuomarit eivät käytä virantoimituksessa edes lipereitä toisin kuin useimmissa muissa maissa. 

 

On meilläkin ainakin kuuluisa hovioikeuden presidentti y.m. aikoinaan korottanut äänensä tuomarin viitan puolesta, mutta saamatta vastakaikua. 

 

Ja olen itse käsitellyt tuomarina jutun, jossa vaadittiin rangaistusta valokuvaajalle, kun tämä oli käyttänyt valokuvaa sekapukeutuneesta kanta-aliupseeerista. Termi tarkoittaa siviili- ja sotilasvaatteiden pitämistä sekaisin samaan aikaan. Ja olen lukenut joskus ikävissäni ohjesääntöä, jonka mukaan varusmies sai tinkiä velvollsuudesta käyttää kotilomallakin formua esimerkiksi perunamaalla, jolloin kuitenkin oli käytettävä asianmukaista venelakkia eli suikkaa. Sian teruastamisesta ei muistaaksenki mainittu mitään tuossa yhteydessä.

Muljahdus

 

Älkää te olko yhtä hankalia kuin minä. Kuvien käsittelyyn on epäluku ilmaisohjelmia ja joukko erittäin hyviä halpoja. Tuttavissani jotkut suosivat Adobe Photoshop Elementsiä. Sitä parempaa on tavallisen siviilin turha tavoitella.

 

Niinpä olen itse käyttänyt kai 15 vuotta Photoshopia, jonka rinnalla käytettävissä on Lightroom.

 

Tämä on siis hullutusta, koska ainoa valokuvieni mainittava julkaisualusta on blogini, johon riittää vähä.

 

Joskus harvoin olen voinut varoitella kysyjiä: varokaa Photoshopin ps-tiedostomuotoa ja myös tiffiä, jos skannaatte. Molemmissa nimittäin tiedoston koko nousee nopeasti päätä huimaavaksi. Jos siis pistelette kuvia tutuille esimerkiksi sähköpostin liitteinä, eivät ne isot ja käsitellyt mene edes läpi liitteinä.

 

Lisäksi luulen olevani viimeisiä mohikaaneja, kun käytän ”oikeaa” kameraa. Kaikki järkevät ihmiset ovat siirtyneet kuvamaan puhelimellaan. Puhelimissa on automaattiset järjestelmät.

 

Viimeksi kirjoitin silmänvalkuaisista ja katseen suunnasta. Arkipäivän noituus sai minut vilkaisemaan, mitä hirveyksiä Adobe on nyt kehittänyt. Minua hiukan iljettää, että he ovat siirtäneet palveluaan niin kovasti pilveen ja harjoittavat sangen terhakkaa hinnoittelua.

 

Lisäksi minulla on henkilökohtainen ongelma. En varsinaisesti välitä videoista enkä kuvaa sellaisia. Mielestäni jälkikäsittely on vaativaa ja tulos useimmiten surkea.

 

No. Photoshop 2021 sisältää kymmenien muien kummallisuuksien joukossa simänmuljauttajan. Nimitys on ”neuraalisuodin”. Katsokaa esimerkiksi yhtiön omilta sivuilta tai verkossa jo olevista esittely- ja opetuspätkistä.

 

Otetaan tavallinen pärstän kuva. Klikataan suotimet auki ja käännetään hiirellä kuvan esittämän henkilön katse esimerkiksi vasemmalta oikealle tai ylhäältä alas. Samasta paletista löytyy myös näppylä, jota käyttäen kuvan henkilön pään asentoa voi siirtää. Jos se oli kallellaan toiseen suuntaan, nyt voi kääntää toista. Entuudesta tuttua ovat keinot ihon silittämiseen, finnien tai ryppyjen poistamiseen, hiusten siistimiseen ja vaikkapa (liquify) nyrpeyttä osoittavan suun käsitteleminen niin että suupielet kaartuvatkin ylöspäin.

 

Tulos on sama, jota nuoriso tiettävästi käyttää Instagramissa jatkuvasti. Kuva ei ole lainkaan mallin näköinen, vaan kaikin puolin kauniimpi.

 

Kauan sitten etenkin Leica-miehet puhuivat ”ratkaisevan hetken” vangitsemisesta kuvaan. Nykyisin ei ole ratkaisevaa hetkeä ja Leican kantaminen kaulassa on vakava todiste taloudellisesta holtittomuudesta.

 

Kaksi muuta vihjettä kuitenkin annan. Hyvin moni meikäläinen etsii paperin ja kynän nähtyään jossain, esimerkiksi minun hyllyssäni, kiinnostavan kirjan. Muistilappu pannaan taskuun, josta se joutuu hukkaan. Itse otan puhelimella kuvan kirjan nimiöstä ja sen kääntöpuolelta (ISBN). Ja minulla on oma kirjastoni metri metriltä valokuvattuna eri vuosilta ja vuosikymmeniltä.

 

Sekä androidiiin (minä – Samsung) että iPhoneen saa halvalla tai ilmaiseksi hämmästyttävän hyvän skannausohjelman, joka tallentaa tuloksen pdf-muodossa. Oma karvalakkimallini myös puhdistaa ja oikaisee skannattavan tekstin. Ja kuvankaappaus onnistuu painamalla kahta kytkintä, luultavasti virta ja äänenvoimakkuus, varovasti.

Silmänvalkuaiset

 

”Ampukaa vasta kun näette niiden silmänvalkuaiset”, olivat väitteen mukaan kenraali Custerin viimeiset sanat intiaanisodassa. Käsitykseeni tuostakin kenraalista on saman suuntainen kuin elokuvasta ”Pieni suuri mies” (Artur Penn, 1970) ilmenevä.

 

Mutta tarvittiin Rutger Bregman kertomaan, että kaikista kädellisistä vain ihmisellä on silmänvalkuaiset, ja sama mies selittämään, että myös eräiden lähilajien silmiä kehystävän kaaren puuttuminen viittaa ehkä siihen, että ihminen on sopeutunut viestittämään lukemattomin merkein tilojaan ja tunteitaan.

 

Eräs tässä huoneistossa asuva henkilö on ohjannut elokuvia ja opettanut näyttelijöitä. Olemme samaa mieltä, että Tauno Palo ja Cary Grant olivat verrattomia silmillään näyttelijöitä. Katsokaapa vaikka hakukoneella. Useimmiten katse on hurmaava ja suuntautuu oikealle ylös, katsojan suunnasta. Se on suuri ero verrattuna erääseenkin kapeakalloiseen poliitikkoon, jolle kai kukaan ei ole kertonut, että televisiokameran edessä katse oikealle alas on useimmille ihmisille tuttu esimerkiksi tilanteesta, jossa joku kysyy kipakasti, keneltä täällä pääsi pieru.

 

Sama kirjoittaja muuten välittää tietoa, että ihminen on ainoa elikko, joka osaa punastua, ja useimmiten vielä oikeassa paikassa.

 

Richards Dawkins sai suunnattomasti mainetta ja palkintoja väittämällä kirjassaan ”Geenin itsekkyys”, että ihminen ja kaikki elävä on oman edun tavoittelija ja pohjaltaan paha, paha, paha.

 

Bregman sanoo että ihminen on usein tai jopa useimmiten aika hyvä tai ainakin siedettävä.

 

Molemmat kirjoittajat liikkuvat tietysti alueella, jossa selvyyttä ei ole saatavissa. Dawkinsin kunniaksi on sanottava, että hänen kirjansa nimestä käy suoraan ilmi, että kysymyksessä on kielikuva. Ei geeni sen enempää kuin kivi tai kanto ole itsekäs tai epäitsekäs. 

 

”Hyvän historia” miellyttää minua henkilökohtaisesti hyvin paljon. Laimennan ja kermon herrojen ajatusrakenteet aineeksi, joka omalla kielelläni oli sintu, Kainuussa huitu ja Satakunnassa hujoppi. Separaattorista tulleella maidolla on ainakin 98 muuta nimeä.

 

Ihmisen perimmäinen pahuus on ajatus arkisen ymmärryksemme tuolta puolen. Silmittömistä tihutöistä on todisteita katkeamaton sarja. Toisaalta on mieluisaa, että joku korostaa kuten Bregman nyt, että lukijat ja media rakastavat hirveyksiä. Hän korostaa myös, että ihmisillä on miellyttäviä piirteitä. Olen itsekin toistellut, että jos ilkeä tutkija järjestää suhteellise pienen lapsen itkemään kadulle Helsingin (tai vaikka Kirkkonummen) keskustaan ja pitelemään päätään ja polveaan, kyllä siinä on äkkiä ympärillä kymmenenkin aitoa auttajaa.

 

Lisäisin tähän asiaan yhden kärjistyksen, jonka opin aikoinani joltain papilta tai papin tyttäreltä. Kyynisyys on kaikkein lapsellisen asenne. Se on aina mahdollinen ja tuntuu sopivan aina kaikkeen. Siksi se on myös niin huono selitys.

 

Kauan sitten minua miellytti pakinoitsija Aapelin kirjoittama rivi. Naishenkilö sanoi olevansa ”aika hyvä ihmiseksi”. – Aika hyvn sanottu.

 

Sankaritar

 

Luumäellä asuva Harald Haarmann on kielitieteilijä, jolla on vyöllään yli 40 teosta. Hän käyttää vaivattomasti ainakin samaa määrää kieliä, joukossa muun muassa suomi, japani ja baski, vaikka alkujaan hän keskittyi romaanisiin, germaanisiin ja ugrilaisiin kieliin. Kotona Luumäellä hän taitaa tyytyä kaupassa paikalliskieleen, mutta erikoista kateutta minussa herättää hänen toinen talonsa Siellä metsässä, puolisoiden asuman talon vieressä on toinen hiukan saman näköinen talo, kirjasto.

 

Euroopasta tulevat mieleen Eco ja Manguel, joilla on ollut kotikäyttöön tuollainen 10 000 valikoitua nidettä. Itse en ole päässyt edes viiteen tuhanteen, ja varsinaisen satsin annoin tutkimusryhmissämme pyörineelle pojalle, joka nimitettiin proffaksi Oxfordiin. Pitäisi kysyä, ovatko kävijät pullistelleet silmiään suomen- ja ruotsinkielisille niteille. Tai italian.

 

Haarmann olisi Vanhan Euroopan tutkimuksissaan ”toisinajattelija”, ellei koko arkeologia ja laajemmin esihistoria oli säröillyt pelkiksi vähemmistöiksi kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.

 

Itse olen kouluttautunut aikaan, jolloin ensin Chile ja sitten Renfrew olivat kovia nimiä ja kiistaton muinaisjäänne, kuten nuolenkärki tai solki, olivat tieteellistä aineistoa.

 

Marija Gimbutas, jonka vaikutuspiirissä Haarmann liikkuu kirjoissaan, oli paneutunut Stalingrain (Volgogradin) seudun kurgaaneihin ja arvioi, että indoeurooppalaisten isälinjaisten ratsastajien rinnalla ja edellä oli äitilinjainen ”Vanha Eurooppa” Tonavan peukalon tienoille Vinçaan keskittyneenä, ja heillä oli kieli ja kirjoitus.

 

Hyvinkin tieteellisen keskustelun jälkeen nyt on selvää, että nykyisen Turkin alueella on Göbekli Tepessä ainakin 11 000 vuotta vanhoja kivirakennelmia ja että Maltan kivestä rakennetut ja louhitut temppelit ovat selvästi vanhempia kuin mikään Egyptissä ja jokilaaksojen kulttuureissa. Stonehenge on vanhempi kuin pyramidit.

 

Näin käy kun viisastuu liiaksi.  Muun muassa luminenssimetodit ja useat muuta nykyfysiikan tuottamat keinot antavat tilaisuuden ajoittaa jopa kiveä verrattomasti tarkemmin kuin vakiintunut hiili-isotooppi. Ja tämän seurauksena etenkin osa muka havaituista vaikutusväylistä on jo osoittautunut virheellisiksi. Ja sekä Andeilta että Afrikasta löytyy sellaista, mitä siellä ei millään muotoa pitäisi olla. 

 

Haarmann korostaa, että vanha Eurooppa, pitkään metsästäjistä ja keräilijöistä kooestunut väestö, piti jumalattaria, joista suurin on monen filtterin kautta Euroopan rautakaudelle periytynyt Athene. Indoeurooppalaiset siis harrastivat mies-jumalia. Koska parhaiten – maallikkotasolla kuitenkin – tuntemani antiikin lähde Odysseia on eräällä tasolla Athenen ja miesjumalien kilpailua, ajatus on herkullinen. Pallas Athene, jonka ajatus lentää pöllönä pimeässäkin. Kaupungin nimessä jumalatar on tieteen, taiteen ja muiden sotajuonien valtias.

 

Kuvio on mutkikas. Mesopotamiassa oli jumalatar Ištar, joka piti hurjaa peliä miespuolisten olentojen kanssa. Viimeksi ihastuin Haarmannin yhteenvetoon Etrurian ja etruskin kielen odottamattomiin suuntiin ohjautuneesta tutkimuksesta. Jumalatar-tarina Pallas Atheneen yhdistyneenä on raju eikä tietenkään suoraan mitattaviin ja punnittaviin löytöihin kytkettävissä. Viime kädessä aiheena on eurooppalainen mieli, josta, kuten tiedetään, puolet on Aasian aroilta.

Napalm

 

Hyödyllisistä patentoiduista keksinnöistä on mainittu dynamiitti, joka tuotti Nobelin veljeksille niin paljon rahaa, että siitä riittää köyhille tänäkin päivänä, mutta mainitsematta on napalm, hyytelöity bensiini, jonka sideaineena on nykyisin polystyreeni ja nimessä kummittelevat öljy (naphtha) ja alumiinioksidi.

 

Mainioista kertojankyvyistään ja ajatuskirjoistaan tunnettu Malcom Gladwell on tällä kertaa alittanut itsensä. ”The  Bomber Mafia” on faktoja aika mielivaltaisesti valikoiva kertomus, joka huipentuu napalmilla toteutettuun Tokion palopommitukseen 1945. Ihmisuhreja tuli ehkä enemmän kuin Nagasakissa ja Hiroshimassa, ja vaikka tehtaitakin meni, eniten kärsi siviiliväestö.

 

Japanilaiset eivät ole tehneet asiasta numeroa toisin kuin saksalaiset, jotka ovat välillä kyselleet, pitikö koko heidän maansa särkeä sodan lopettamiseksi.

 

Siinä Gladwell on oikeassa, että kuuluisa pommitustähtäin Eagle ei kelvannut Saksan kuulalaakeritehtaiden tuhoamiseen eikä varsinkaan Japanin kaupunkeihin. Lentävät linnoitukset raportoivat suurten korkeuksien suihkuvirtauksista, jotka veivät pommeja ja lentokoneita minne sattui. Oli keskityttävä mataliin korkeuksiin ja polttamaan aina kymmenen neliökilometriä kerrallaan, kaupunkia ja ihmisiä.

 

Oikullisista tuulista oli kyllä kerrottu, mutta päätöksiä tekevät tahot, kuten kenraalit, ajattelivat että se on juttua vain. Nykyisin ne muuten ovat sään- ja ilmastontutkimuksen kulmakiviä ja sopivia tietämättömyyden kohteita niille, jotka ovat huomanneet äänestäjien tahtovan jotain reippaampaa kuin tosiasiat.

 

Pommituslaitteisto teki minuun vaikutuksen, Museossa on pala Junkers Ju-88 -pommikonetta, jollaisella isäni nimenomaan pommitti viimeiseksi Vuotson lähellä Tankavaaraa ja Enontekiöllä Lätäsenon asemia Kannakselta selvittyä.

 

Oma vaikutelmani oli, että ohuesta pleksistä koottu lentokoneen nokka, jossa pommittaja makasi mahallaan tähtäimen päällä, oli samaa tyyppiä kuin panssarivaunu sisään kurkistettaessa. Ajattelin, että minua ei saisi hyvillä köysilläkään tuollaiseen paikkaan.

 

Amerikkalaiset ja englantilaiset ovat puolestaan hiukan tiukkahuulisia, jos kysytään heidän ilmavoimiensa miehistöjen tappioita. Oli näet sellaisiakin suuren lentolaivaston pommituslentoja, joissa pommittajia kuoli enemmän kuin kohteita. Mustangit eli isot hävittäjäpommittajat muuttivat sitten tilanteen täysin, varsinkin kun saksalaiset lentäjät alkoivat kuolla sukupuuttoon.  

 

Napalm sai odottamatonta julkisuutta Vietnamin sodassa. Lehtikuvat osoittivat, että se ei sammu iholla eikä vedessä.

 

Kerrotaan että kolmella suurvallalla on nytkin merkittävän suuret varastot napalmia ja että sillä on mielenkiintoisia käyttömahdollisuuksia muita kemiallisia aseita vastaan.

 

Ammuksia tarvitaan metallin palanen per vihollinen. Se on kallista ja epätarkkaa. Napalm ja sen nykyiset johdannaiset valuu ja polttaa hapen. Se tehoaa siis kaivautuneisiin ja myös esimerkiksi bunkkereihin. Keksijän nimi oli muuten Louis Fieser ja paikka Harvardin yliopisto, salainen laboratorio.

Haapamäen asemalla

 

Istun Haapamäen asemalla ja mietin, millainen ryökäle se sekin oli, Bo Joninpoika Grip. Tauno Kuosan Jokamiehen Suomen historia olikin uudempaa tekoa kuin Jokamiehen maailmanhistoria, jonka luin samoihin aikoihin. Kuosan kirjan taitava kuvitus oli mielestäni itsensä Henrik Tikkasen työtä, vuodelta 1952. Ja tuo ritarin miekalla surmaaminen on esimerkki hyvän viivan voimasta, koska muistan sen sangen elävästi. Ja Kuosa oli etevä henkilö.

 

Kuulostelen veturin puhkumista ja nuuhkin savua. Tarkemmin katsoen ei tässä taida olla kiskojakaan.

 

Olen vertauskuvallinen. Kerran kyllä ajattelin ajaa katsomaan, onko se sellainen höyryveturipuisto todella verkossa kuvatun kaltainen niin että siellä on vanhan ajan vaunujakin.

 

Sekä Kuosa että Estlander sivuuttavat maininnatta Suomen rataverkon, jota on juuri nyt taas hälinää. Pitäisi tiemmä päästä Ouluun kolmessa tunnissa. Varmaan pääseekin, jos lähtee tarpeeksi läheltä. Nähdäkseni koko verkko ja etenkin Pohjanmaan rata on pelkästään sotilaallisten näkökohtien sanelema, ja asialla oli keisari Aleksanteri III, joka oli isokokoinen roikale, tai jo hänen edeltäjänsä. Tämä keisari joutui junaonnettomuuteenkin ja raivasi leveisiin hartioihinsa turvautuen raiteilta pudonnutta salonkivaunuaan. Lähetettiinkö rautatiehallitus kävellen Siperiaan, sitä en tiedä, koska kreivi Witte junaili rahat Tyynelle merelle johtavaan rataan vasta uuden vuosisadan puolella.

 

Eli rataverkkomme piirtää Talvisotamme hyökkäystavoitteet. Ehkäpä Kremlin työväen palloilijat käyttivät ”Turistin” eli aikataulukirjan liitekarttaa sodanpäämääriä lukkoon lyödessään. Viisastuneina he vaativat 1940 Suomea rakentamaan uuden rautatien Kemin seudulta Sallan Kelloselkään, ettei tarvitsisi seuraavalla kerralla kävellä. Siitä muuten tuli todella vähän käytetty rataosuus.

 

Mietin itse asiassa tämän asuinkyläni 50-vuotisjuhlaa. Sellaista on ajateltu tänä kesänä. Kylää ei ollut ennen meitä. Me ostimme parin kaverin kanssa huonoa laidunta, veden vaivaamaa mättäikköä ja pahanpäiväistä metsää. Mutta sitä oli monta hehtaaria. Ja talojen alla on moreenia ja peruskallio ja yhdessä kohtaa näkyy oma osuutemme maapallosta, mannerjään höyläämää silokalliota. Osa silloisista ihmisistä on edelleen mukana.

 

Sen että asettuu silloin uuden sähköjunan tuntumaan ja sitten kyyhöttää niillä sijoillaan puoli vuosisataa, voi tulkita harvinaiseksi aikaansaamattomuudeksi tai sitten saavutukseksi.

 

Haapamäen asema oli ollut minulle 1964 ratkaiseva risteys. Päätin palata Kauhavalle ja viettää siellä lopun ikäni, mutta yösydännä erehdyin junasta ja päädyin etelään. Eikä ole tullut asiaa takaisin. Heteka on hajonnut, pöytä poltettu ja talo purettu. Sekin enoni on kuollut, jolla oli betoniseinässä olleen vaatekaapin lattialla Bock-pilsneriä koko korillinen.

 

Luulen kyllä, että jos nyt tulisi asiaksi istua odottamaan junan lähtöä, se Toijalan lähellä oleva huoltoasema olisi oikea paikka. Kun viimeksi kävin, mittarikentän vieressä oleva uhkea veturi ei ollut vieläkään lähtenyt liikkeelle, eikä ollut edes pesässä tulta.

 

Mutta veturin numero on 1088. Matkalippua etsiessäni löysin viinakortin, jossa oli sama kuva kuin sotilaspassissani, tykkimies. Ja samassa laatikossa oli yleisostokortti eli leipäkortti vuodelta 1949. Odotuksen kärsivällisyyttä on omata takaa.

 

 

Sivuviitteitä

 

’Skolastiikka’ viittaa sivuviitteisiin, siisteimmillään kuin jutun kuvassa. Mainio tapa oli, ettei kirjoitettu uutta kirjaa, vaan rivien sivut ja välit sutattiin täyteen kommentteja.

 

Sana sai sävynsä keskiajan eräästä perinteestä. Sivumerkinnät olivat usein pikkumaisia ja turhanaikaisia.

 

Sivumerkintänä: kirjoittaessani Saksasta ja patenteista esitin tahallani yksipuolisen kuvan. Kun mainitaan ”digitaalinen”, ajatellaan heti kuluttajalle näkyviä asioita.

 

Kun viimeksi selvitin asiaa, laitostason digitaalisissa ratkaisuissa kulki rahaa kymmeniä kettoja enemmän kuin kuluttajakaupassa.

 

Käsitykseni mukaan esimerkiksi Suomessa esimerkiksi sairaalalaitos on aika pahasti helisemässä laitteiston hirvittävän kalleuden vuoksi. Ajatelkaa esimerkiksi digitaalisesti ohjattua robotiikkaa leikkaussaleissa. Mielelläni nimittäisin tunnistimia ja toimilaiteita osaksi robotiikkaa. 

 

Kuvittaakseni ajatustani: periaatteessa jo Suomessakin reikääntyneet hampaat paikataan ja risat revitään ihmiskäden koskematta, koko purukalusto alle 10 minuutissa. Älkää kuitenkaan menkö tilaamaan tällaista. Muutosta kuljettaa tieto, että hampaiden kunto vaikuttaa sydämeen samoin kuin suolisto hermostoon.

 

Ja tuolla tasolla saksalaiset ovat vahvoja. Euroopan osaamisesta voisi mainita myös sotilas- ja liikennelentokoneet. Amerikkalaiset, kuten Boeing, eivät suinkaan juhli yksin, ja lentokone on jokseenkin monimutkainen kapine.

 

Kapitalismin ja siis teollisen vallankumouksen sanotaan kehittyneen Englannissa, jossa asiasta käytiin sisällissota 1600-luvulla. Ensimmäinen pysyvästi voimassa ollut patenttilaki oli nimeltään ”monopolilaki” (Statute of Monopolies). Ja patenttien vastustaminen oli suurta muotia jo 1800-luvulla, jolloin esimerkiksi Hollanti kumosi patenttilakinsa vahingollisena ja kehitystä jarruttavana.

 

Profylaktinen eli suojapatentointi on ollut tapana puoli vuosisataa. Ei haeta yhtä patenttia, vaan kymmenen tuhatta. ”Trolli” oli pitkään vain patenttioikeuden kielenkäyttöä. Se on edelleen epäselvää, oliko taustalla meripeikkoa tarkoittava sana vai troolaus. Trollien kirottiin käytävän järjestelmää sen tarkoitusten vastaisesti eli keplottelevan ja pelaavan massoilla. Edelleen selitys, että patentti antaa yksinoikeuden hyöyllisen keksinnön käyttämiseen on törkeä ja harhaanjohtava yleistys. Ainutkaan ”suurista keksinnöistä”, siis sellainen kuin hehkulamppu, polttomoottori, auto tai lentokone, ei ollut yksi keksintö.

 

Ajatus oli sama kuin nykyisessä informaatiosodankäynnissä: väkivaltainen tunkeutuminen toisten järjestelmiin ja niiden sisällön salakalastaminen omaan käyttöön. Tästä puhuttiin jo ennen sotia.

 

Mutta tähdennys 1: patentin suojaama keksintö on oikeastaan aina hyvin pieni osa siiyä uutuustuotteesta tai aineesta, jota käytännössä myydään.

 

Tähdennys 2: lähes kaikki muutos sekä parempaan että huonompaan perustuu tekniikassa ja tieteessä jäljittelyyn. Sitä sanotaan myös oppimiseksi.

 

Tähdennys 3: lähes kaikki lakimiehenä näkemäni patentoidut keksinnät ovat olleet taloudellisesti arvottomia.

 

Tähdennys 4: hakaneula tuottaa onnea (ja patentti vuodelta 1849 tuotti miljoonia).

Vastauksia

 

On joukko vastauksia, joihin en tiedä kysymystä.

 

Esimerkiksi tämä. Neuvostoliitto onnistui ehkä viivyttämään myös Länsi-Euroopan kehitystä 30 vuodella.

 

Saksa oli kerran valtava voimatekijä luotaessa uutta. Jokseenkin varmasti voi sanoa, että tietokone ja siis Internet ja edelleen kännykät on muuttanut maailman toiseksi.

 

Pakon edessä koko maailma joutui oppimaan uudella tasolla digitaaliset yhteydet niin että esimerkiksi etätyö ja etäopetus muuttuivat arkisiksi asioiksi.

 

Euroopan kehityksen veturilla Saksalla ei ollut juuri mitään osaa tähän verkkovallankumoukseen.

 

Saksalaiset pitivät perustellusti Saksaa tieteen ja taiteen tyyssijana. Joku minulta, onko Euroopassa yliopistoa, joka vetäisi vertoja parhaille amerikkalaisille, ja vastasin hajamielisesti, että on, Zürichin Tekninen Korkeakoulu ETH, Sveitsissä. Viisi amerikkalaista, neljä englantilaista ja Zürich. Kymmenen kärjessä.

 

Musiikki on saksalainen keksintö, ja saksan kielialueelta tulivat kovimmat nimet eli Bach, Mozart, Beethoven jne. Kevyemmässä tilanne oli sama. Straussin valssit ja kaikki operetit ovat sieltä.

 

Varhaisessa nuoruudessani luin ja kuulin, ettei englanninkielisissä maissa ole juurikaan merkittäviä säveltäjiä eikä muusikkoja. Mielestäni niin sanottu rytmimusiikki on musiikkia, ja USA:n ja Englannin murskaava ylivalta eli blues-jazz – rock ja kaikki siitä väliltä on aiheuttanut senkin, että ”hienon” musiikin harrastus on kaikilla mittareilla (kuluttajat, raha jne.) suurimmillaan jotain 5 prosenttia kaikesta. Arvaisin, että niin sanotun vakavan taidemusiikin markkinaosuus olisi tätä nykyä luokkaa yksi prosentti tai alle.

 

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto vei Saksasta sotasaaliina koneet, mutta Englanti ja Amerikka veivät patentit ja huomattavan määrän tutkijoita. Saksalaisia koneita on nähty viimeksi ruostumassa taivasalla jossain Rostovin suunnalla. Amerikassa eurooppalaislähtöiset tutkijat panivat alulle melkein kaiken, myös valmistuksen siirtymisen Aasiaan.

 

Jouduin esittelemään Suomessa korkeimmassa oikeudessa sellaisenkin jutun, jossa riideltiin saksalaisista tavaramerkeistä. Kohteena olivat Carl Zeiss -säätiön merkit, kuten Jena-lasi (Jenaer Glass). Silloin 1970-luvulla Zeisseja oli kaksi, toinen Itä-Saksassa Jenassa ja toinen Länsi-Saksassa Mainzissa. Suomessa saksalaisomaisuus, johon kuuluivat myös patentit, oli suomalaisella lailla luovutettu Neuvostoliitolle, ja tavaramerkkijutussa minä raukka jouduin pohtimaan, voitiinko Neuvostoliittoa pitää oikeudellisessa mielessä liikkeenharjoittajana.

 

Saksan patentteihin liittyy jutun kuva. Eräässä suolakaivoksessa olivat 250 000 patentin asiakirjat, jotka amerikkalaiset ensi töikseen mikrofilmasivat. Itse patenttivirasto oli tietenkin tuhoutunut pommituksissa. Seurasin kiinnostuneesti, miten esimerkiksi sellaiset merkit kuin BMW lopulta ostettiin Neuvostoliitolta selvällä rahalla länteen. Jopa muistan, kun BMW:n nimi oli EMW. Valokuvausliikkeissä myytiin erikseen Itä-Agfaa ja Länsi-Agfaa. Markkinat valloitti amerikkalainen Kodak, joka on nyt muisto vain.

Outo oikeus

 

 

Skotlanti voisi oikeastaan vaatia eroa Yhdistyneestä kuningaskunnasta eli muusta englannista, mutta ensimmäinen hyvin ongelmallinen kysymys olisi, että tuon vaatimuksen voisi esittää lähinnä valtakunnan parlamentti, jonka keskeinen jäsen on Englanti ja joka on siis Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti…

 

Voi ajatella, ettei Skotlannin parlamentilla, ei siis edes enemmistöllä, olisi puhevaltaa eli legitimaatiota edes esittää tällaista vaatimusta…

 

Kirjoitan tämän vain liehitelläkseni lukijoitani. Jos Kirkkonummen kunnanvaltuusto tai oma kylämme tai asunto-osakeyhtiömme päättäisi erota Suomen valtiosta, en tietäisi, mikä tuomioistuin voisi käsitellä tällaista asiaa, mutta sen tietäisin, mitä ensin vastaisin Suomen valtion asiamiehenä: vaadin että juttu jätetään heti tutkittavaksi ottamatta, koska vaatimuksen esittäjällä ei ole puhevaltaa asiassa.

 

Liehitelty lukija ymmärtänee, että sopivat taho, jolle tällaisen vaatimuksen voisi esittää, olisi naapurin kissa.

 

Usea täysijärkisen kirjoissa oleva kansanedustaja väitti eilen lehdessä, että EU:n elvytyspaketti on EU:n perussopimuksen vastainen, mikä tarkoittaa, ettei hanketta voida esimerkiksi Suomessa ottaa tutkittavaksi. Voisi kuvitella, että Suomi nostaisi EU:ta vastaan kanteen EU:n tuomioistuimessa. Suomalaisen tuomioistuimen päätös ei sido EU:ta. EU:n päätös ei sido Suomen eduskuntaa. Kirjoitan ”ei sido”.

 

Tätä ennen usea perustuslakivaliokunnan jäsen oli äänestänyt, että tuota asiaa koskeva päätös on tehtävä määräenemmistöllä. Jos nyt esiintyvien kokoomukselaisten kantaa olisi noudatettu, perustuslakivaliokunnan olisi täytynyt katsoa, ettei tuollaista päätöstä voida tehdä.

 

Jospa neuvoisin, vaikka en saa tästä palkkiota. Kokoomukselaiset yrittävät saa sanotuksi, että elvytyspakettia ei voi hyväksy edes kaikkien EU:n jäsenten yksimielisyydellä.

 

Ajatus on sinänsä järkevä, vaikkei pitäisikään paikkaansa. Esimerkiksi osakeyhtiötä ei voi lopettaa jakamalla varat osakkaille ja lopettamalla palkkojen ja velkojen maksaminen.

 

Kysymys on toimivallasta.

 

Perustuslakivaliokunta katsoi, että kysymyksessä on toimivallan siirtoon tosiasiallisesti rinnastuva järjestely. Se on järkevä perustelu. Tosin se on huonosti kirjoitettu. Olisi pitänyt kirjoittaa ”kysymyksessä on toimivalan siirtäminen”. Asiayhteys osoittaa, että puhe on eduskunnan toimivallan siirtämisestä.

 

’Toimivalta’ tarkoittaa sellaisia kysymyksiä kuin ”kenellä on oikeus myydä alaikäisen omistama kiinteistö” tai ”millä elimellä on oikeus hajottaa hallitus”. Jokaisen tuntema toimivaltaa tarkoittava paperi on valtakirja, jollainen tarvitaan esimerkiksi postissa toisen pakettia noudettaessa.

 

Hauskaa äitienpäivää Putinille ja Lavroville! Täälläkin puolueet toimivat tarmokkaasti EU:n horjuttamiseksi ja läntisen yhteistyön vaikeuttamiseksi. a pk. Orpo tekisi perustuslakiasiasta ”omantunnonkysymykssen” ensi viikon äänestyksessä. Till tidernapas har man levat, kirjoitti ennen Jahvetti, kaksikielisesti  (onpa aikoihin eletty).

Naisia, unia

 

Marja-Liisa Vartion ennenaikaisen kuoleman jälkeen ilmestyi romaani ”Hänen olivat linnut”, jolla hän muun ohella tuli keksineeksi maagisen realismin. Hän oli kuollessaan 41-vuotias. 

 

Pieksämäellä oli talvisodan aikana merkillinen oppikoululuokka. Samalla luokalla istuivat Vartio (silloin Sairanen), Aila Meriluoto ja Kirsti Ortola, josta tuli näyttelijä ja erääksi ajaksi Tauno Palon puoliso.

 

Kirjallisuutemme ryhmät on tapana mainita miehiä myöten. Kaksi suurta, Linna ja Waltari. Koskenniemi taustahenkilöineen. Modernistien Tuomas Anhavan ryhmä modernisteineen, joista nimetään ainakin Veijo Meri, Antti Hyry ja Paavo Rintala ja hiukan nuorempana Hannu Salama. Omana ryhmänään Kalle Päätalo.

 

Uudenlaisen runon suuri nimi oli kuitenkin Vartio, jonka kaksi kokoelmaa on nyt lähes unohdettu. Valtavan suosion saivat Aila Meriluoto ja Aale Tynni. Molempien runoja on tänäkin päivänä ”tämän runon haluaisin kuulla” -tyylin listoilla. Hyvin suuri nimi oli Eeva-Liisa Manner. Kirsi Kunnas kirjoitti hienosti jo ennen kuin keksi aivan uudenlaisen runon ja yleisökseen lapset ”Tiitiäisen satupuussa” ja käännösmukaelmissa (Hanhiemon iloinen lipas).

 

Vartion omia villitsijöitä olivat olleet Edith Södergran ja Saima Harmaja. Proosassa muuten hänen nimetty esikuvansa oli Maria Jotuni.

 

Jos puhutaan vain kirjoista, kaksi maailman luokan nimeä ovat Tove Jansson ja Ruotsin Astrid Lindgren. Oman arvioni mukaan molemmat olisivat kirkkaasti ansainneet kirjallisuuden Nobelin. Kirjoitan tämän palauttaen mieleen, etten näe Sillanpäätä Talvisodan säälin osoituksena; ei sota ollut syttynytkään, kun hän sai sen, ja tuon ajan Ruotsin akatemian ajatusmaailmassa Suomi oli ollut kauan saamassa nobelistinsa, mutta Juhani Aho kuoli yllättäen ja kesken kaiken.

 

Se on sitten sääli, että kirkollinen kirjallisuus vie ihmisiltä vähätkin ilot. Kaunokirjallisuus on – oli – kuin kirkko, jossa täytyy muka olla siivosti, nousta seisomaan, istua pää kunnioittavasti vinossa ja mitä kaikkea. En osaa olla yhdistämättä tätä tottumusta lukukinkereihin. Niiden kauhuja kuvasi jo Aleksis Kivi. Lukemisesta tehtiin voimille käyvä työ, jossa oli lisäksi koko ajan vaara munata itsensä ja joutua pöydän alle häpeämään.

 

Olen kovin mieltynyt Vartion kirjan nimeen ”kaikki naiset näkevät unia”, vaikka se Rahkon elämäkerta ilmaisee, että Anhava oli sen poiminut kirjan käsikirjoituksesta.

 

Lause on mieltä vailla, joko sisällyksetön tai niin yleisluonteinen, ettei se sano mitään. Ja silti se on esimerkki tuonkin ajan kirjallisuuden suuresta taidosta. Se luo sillan lukijaan ja kutoo kimpun yhteyksiä, joista yksi on, että naiskirjailijan esittäytyminen tuolla lauseella kertoo, millainen uni on, ihana, outo tai kauhistuttava.

 

Siksi kirjahylly on hieno keksintö, vaikka hankala ja kalliskin. Se on unihylly. Otat mitä tahansa, lyhyeksi tai pitkäksi aikaa, kaikki alkaa heti vaikuttaa. Kirjahylly uhmaa painovoimaa ja ajan nuolta. Matemaattisesti se on kenttä eli sen jokainen piste on laskettavissa, kuvaus, joka liittää jokaiseen määrittelyjoukon alkioon tuohon alkioon liittyvän vektoriavaruuden alkion. Ja vektoriavaruus voi olla ääretönulotteinen. Voi sitä iloa.

Waiver

 

Tänään ilmaisen iloni merkittävän korkean tahon ajatuksesta, että Covid-19-rokotteiden patenttisuojasta olisi tingittävä määräajaksi. Esimerkiksi Intiassa olisi lupa valmistaa rokotetta maksamatta patentinhaltijoille eli eräille lääketehtailla niille kuuluvaa lisenssiä eli rahallista korvausta.

 

Viimeksi eilen kuuntelin, kun EU:n puolesta puhunut henkilö varoitti tekemästä mitään tällaista, koska meillä on hyvin toimiva patenttijärjestelmä, eikä siihen pidä kajota.

 

Olen ollut julkisesti ja ajoittain aggressiivisesti eri mieltä viimeksi kuluneet 50 vuotta, myös tuomarina ja opettajana. Patenttijärjestelmä ei ole eikä ole valitettavasti koskaan ollut hyvin toimiva. Perustelut sen kannustevaikutuksista ovat hyvin usein perättömiä. Se tukee hyvin usein monopoleja ja aiheuttaa ostajille ylimääräisiä kustannuksia.

 

Kuvan patenttikorkki on hyvä symboli. Keksintö eli tuo korkki on näppärä ja syrjäytyi aikanaan parempien keksintöjen tieltä. Tosin käytän itse tuhkakupinani piipunporoille lasipurkkia, jossa on juuri tuollainen korkki ja kumitiiviste. Mutta kirjoituksen kuvana se esittää vertauskuvallisesti sulkemista, estämistä ja säännöstelyä.

 

Kansainvälisesti patenttien takana on Pariisin liittosopimus, vaikka patentti on siis periaatteessa voimassa vain siinä maassa, jossa se on myönnetty. Lisäksi on kaikin puolin vihattava kansainvälinen TRIPS-sopimus.

 

Kun opetin näitä yliopistolla, muistin aina sanoa, että patentti ei käytännössä paljon suojaa, jos loukkaaja on tarpeeksi rikas ja röyhkeä. Ja että pienen keksijän paras turva on ”leadtime” eli ajallinen etumatka. Kun on keksinyt jotain, sitä pitää koko ajan kehittää ja hakea houkuttelevaa hintaa niin että kilpailija eivät pysy perässä. Poikkeus säännöstä: Apple, joka osaa hinnoitella tuotteensa kaksi tai kolme kertaa kalliimmiksi kuin kilpailijat yhtä hyvät tai vähän paremmat tuotteensa, ja pysyä silti markkinoilla paalupaikalla. 

 

Muutoin patenttioikeuden ja nyt rokotteiden ongelmakenttä on vedetty hyvin yhteen suomalaisessa lastenlorussa: ”tii tii tikanpoika kylvi tielle nauriin; tuli paha paimenpoika, söi sen tikan nauriin”.

 

Siltä varalta että joku kaipaisi asiallista eli tenttivastaukseen kelpaavaa muotoilua, esitän sen: patenttijärjestelmä on liian hidas ja kallis ja rakenteellisesti monimutkainen kyetäkseen tehokkaasti edistämään päämääriään.

 

Lisäperustelu: muun muassa Suomessa on ollut vuosikymmeniä erikoislaki, jonka perusteella valtio voi ottaa väkisin haltuunsa ”maanpuolustukselle tärkeän keksinnön”. Siis ajatus yleisen turvallisuuden nostamisesta yksityisen edun yläpuolelle ei ole millään muotoa uusi.

 

Muistisääntö: valtio tutki aikoinaan aseseppä A. Lahden kehittämän konepistoolin. Sitä pidettiin armeijalle tarpeettomana, hupaisena leluna. Niinpä perustettiin yksityinen osakeyhtiö Tikkakoski, joka valmisti Suomi-konepistooleita. Talvisodassa niitä oli käytettävissä vain runsaat neljä tuhatta. Sen jälkeen armeija muutti mieltään ja ase todettiinkin hyvin hyödylliseksi, vaikka se oli pistoolin patruunoita ampuvana sangen heikkotehoinen.

 

Lex Otava & Sanoma

 

Lukio ja ammatillinen koulutus muuttuvat maksuttomiksi tänä syksynä. Otavan äidinkielen yhden vuoden oppimispaketin hinta on 45 euroa oppilasta kohti vuodessa.

 

https://oppimisenpalvelut.otava.fi/wp-content/uploads/2021/03/otava-hinnasto-lops21-digipaketit.pdf

 

Verkossa ilmoitetun mukaan tuo hinta peritään lukiossa pakollisesta aineistosta, tässä esimerkissä äidinkielestä. Mitä kunnat maksavat, se on eri asia. Sitten kun media keksii kysyä tätä, vastaus lienee ”neuvottelukysymys” tai ”liikesalaisuus”.

 

Olen seurannut kustannusalan julkisia tilastoja nyt 60 vuotta ja ollut siis työssä sekä kirjakauppapuolella että kustantajalla. Tähän mennessä kaikki julkisessa mediassa näkemäni tilastotiedot ovat olleet joko vääriä tai harhaanjohtavia. Viimeksi kerrottaessa kirjallisuuden myynnin elpymisestä korona-aikana, nähdäkseni osa tästä ”noususta” oli rahan pyörittämistä konsernin sisällä. Miten on arvioitava esimerkiksi Otavan myyntiä Otavan omistamalle Suomalaiselle kirjakaupalle?

 

Medialle ei aikoinaan hetkeen valjennut, että esimerkiksi kirjakerho oli keino sivuuttaa vähittäiskauppaporras ja ”halpa” kirjakerhohinta saattoi jyvinkin olla kustantajalle parempi kuin kirjakauppahinta.

 

Sekään ei kuulu yleissivistykseen, että perinteisesti kaunokirjallisuuden myynti on taloudellisesti mitättömän pientä. Oppimateriaali oli kirjankustantamisen syömähammas, tyypillisesti yli puolet myynnistä. Ja oppimateriaalin tuotanto oli erittäin keskittynyttä. Kerran koulut valitsivat joko WSOY:n tai Otavan paketit esimerkiksi ensimmäisen vieraan kielen opetukseen, joskus harvoin Tammen ja ani harvoin muun. Muinoin Valistus oli etenkin kansakoulun kirjoihin erikoistunut yhtiö.

 

Mutta muinoin myös kouluhallituksen pääjohtajat ja neuvokset ansaitsivat erittäin paljon kirjoittamalla oppikirjoja. Ja eräät vanhemman polven vielä muistamat kirjan tekijät, kuten Biese, Nyström, Jacobsson ja Kivirikko, olivat valiokoulujen yliopettajia.

 

Bisnes ei ole mitenkään pientä. Suomen mahdollisesti myydyin kirja on Koulun biologia. Näkemäni tieto on 12 miljoonaa myytyä kappaletta.

 

Markkinajohtaja lienee Sanoma ja kakkonen Otava. Päässälaskuni mukaan nyt istuvan hallituksen toteuttama uudistus merkitsee tiettävästi vain digitaalisena tuotettavaa oppimateriaalia noin 100 miljoonalla vuodessa. Huomautan etten ole tilintarkastaja ja ettei käytettävissä ole nytkään luotettavia lukuja.

 

Pitkän aikuisuuteni aikana on useita kertoja vaadittu oppivelvollisuuskoulujen oppimateriaalin siirtämistä valtion omistukseen tai määräysvaltaan. Tiedän että tuon aineiston takia kustannusliikkeitä on haluttu myös rauhoittaa verotuksella. Kolmanneksi: välillä on kuultu pientä, piipittävää ääntä siitä etteivät kustannusliikkeet tee oikeastaan mitään suomenkielisen korkeakoulukirjallisuuden hyväksi. 

 

On minulla kansalaismielipidekin asiasta. Kannatan nykyistä järjestelmää eli Otavaa ja Sanomaa. Tiedän aika tarkoin, miten vaikeaa ja suurta kokemusta vaativaa tuollaisen aineiston tuottaminen on. Lisäksi olen hyvilläni siitä, että maassa on kaksi merkittävää laaja-alaista kustantajaa (myös Otavalla on ne lehdet). 

 

Porttikieltoja

 

Jätän julkaisematta kaikki kommentit, jotka on jättänyt tai joissa mainitaan ”Matias” tai ”Toipila”.

 

Ilmoitin jo kerran. Se ei tehonnut.

 

Samaa tietä menee ”pakkoenglanti”.

 

Asianomaiset voivat tapella keskenään ja sättiä toisiaan oman harkintansa mukaan. Tähän blogiin en heitä enää päästä. 

 

Ja jos joku haluaa jankuttaa jotain asiaa toistelemalla sitä kerran toisensa jälkeen, tehköön sen jossain muualla.

 

Itse haluaisin kirjoittaa Kimi Räikkösen ja Iltalehden oikeusjutusta, jonka markkinaoikeus ratkaisi hiljan. Kilpa-autoilija vetosi voitollisesti ”brändiinsä” ja siis siihen, että vain hänelle rahaa maksavat tahot voivat julkaista hänen Instagram-kuviaan. Iltalehti puolestaan osoitti yllättävää ammattitaidon puutetta kaappaamalla ja painamalla lehteen Räikkösen kuvan, jossa tämä peittää kädellään jonkin tekstin, niin että lukija näkee vain rouvan nimen ”Minttu”.

 

Haluaisin muistuttaa, että tekijänoikeuslain tarkoitus oli ainakin ennen tasapainottaa tekijän ja yleisön tarpeita, jotka ovat helposti ristiriidassa. Samojen säännösten soveltaminen puhtaasti kaupallisten yrittäjien liikekilpailuun johtaa kiusallisiin tuloksiin ja tunnelmiin.

 

Itse ratkaisusta en aio puhua mitään, koska se ei ole lainvoimainen.

 

Kansanedustajan tapauksen puheeksi ottaminen oli oma vikani. Minua kiinnosti nähdä, kiinnittävätkö lukijat huomiota pääasiaan. Kysymys on syyttäjän päätöksestä nostaa syyte.

 

Syytteen toteen näyttäminen ja perustelut ovat vuorossa oikeudenkäynnissä, jossa vastapuolella eli syytetyllä on tilaisuus esittää kantansa. Toisin kuin tavallisesti tässä on ylimääräisiä mielenkiinnon kohteita. Syytteeseen joutuu istua kansanedustaja, mutta ei Eduskunnan toimintaan osallistuessaan tekemistään asioista. Ja median mukaan epäilty, joka on joutumassa syytteeseen, tulee vetoamaan Raamattuun.

 

Kun tuomioistuin tai siis tuomioistuimet ovat antaneet ratkaisunsa, on tilaisuus siirtyä yleisemmälle tasolle.

 

En tiedä, osallistunko tuohon keskusteluun. Sanaa ”sananvapaus” käytetään sekä oikeudellisessa että muussa kuin oikeudellisessa mielessä. ”Vihapuhe” on uusi ja ongelmallinen nimike. ”Kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on sekin vaikea termi. Onko Rauman Lukko ”kansanryhmä”? Onko ”turkulainen” kansanryhmä” Muodostuuko ruotsia Suomessa äidinkielenään puhuvista kansanryhmä?

 

Itse olisin aika niukkasanainen, koska minulle myös käsite ”ihmisoikeudet” on hyvin vaikea. Puhuttaessa ”eläinten oikeuksista” ymmärrän, mistä puhutaan, mutta vierastan termiä. Tarkoitetaanko sillä myös hyönteisiä ja pieneliöitä?

 

Nämä ovat vaikeita asioita. Äidinisäni, joka oli suomalainen suomenkielinen, ei halunnut puhua venäjää sotien jälkeenkin. Hänelle oli äärioikeistolaisena ja perheensä Stalinin vainoissa menettäneenä vastenmielistä tulla torjutuksi ”ryssänä”. Olkoon se kummallisuus, mutta on minuakin joskus paheksuttu siitä, että luen ryssäläistä kirjallisuutta, kuten Tshehovia.

Mitä se on

 

Eilen kirjoitin kansanedustajasta ja Raamatusta. Kukaan hyvistä kommentoijista ei pannut painoa sille, että olin ottanut esimerkkejä Vuorisaarnasta. Sitä pidetään yleisesti hienona ja suositellaan mittapuuksi niille, joita opinkappaleet eivät kiinnosta. Itse Tolstoi, monessa mielessä aikansa johtaviin kuuluva ajattelija, piti juuri Vuorisaarnaa päämääränä.

 

Esimerkit eivät olleet kirjoituksessa erään kansanedustajan vuoksi. Hänen poliittinen ja oikeudellinen kohtalonsa on toisten käsissä. Politiikassakaan uskonnollinen fundamentalismi ei mielestäni ole suuri vaara. 

 

Olin sekä onnellinen että onnekas, kun vältyin viettämästä loppuelämääni tuomarin virassa. Vesa Kantola bongasi minut junassa. Emme olleet aikaisemmin tuttuja. Hänellä oli villi ajatus, että laittautuisin Teknilliseen korkeakouluun. Vuosi oli 1999.

 

Tuomarin viran vieroksuminen johtui luonneviastani. Tässä on puhe mielenkiinnosta asioiden ja ilmiöiden suhteisiin, kun tuomari on hyvä keskittyessään asioihin eli oikeusjuttuihin ja niissä esiintyviin ongelmiin. Juttuun kuulumattomat asiat merkitään joskus lyijykynällä ”ei kysymys” ja jätetään mietittäväksi joskus tai ei koskaan. 

 

Tämän taudin syistä minulla on aavistuksia. Pidän omana tietonani. En myöskään pidä pelaamisesta enkä kilpailemisesta. Olen molemmissa hyvin huono. En ole innostunut voittamisesta enkä voitosta. Jopa vaurastuminen on minulle vastenmielistä. 

 

Suuresti sitä vastoin askarruttaa kysymys monopoleista. Kilpailun edistäminen, jonka varaan EU on rakennettu, saattaa olla likilaskuinen ajatus.

 

Edelilsvuosisata rakentui monopoleilla eli kilpailun esteille. Suomi vaurastui sitä tietä. ”Trusteja” eli nykykielellä kartelleja oli alettu rajoittaa USA:ssa 1800-luvun lopussa, ja etenkin öljyalalla otteet olivat määrätietoisia. Sitä vastoin auto ja koneet ovat edelleen muutaman yrityksen hallussa siellä ja Euroopassa samoin. Niin ovat myös lääkkeet ja rokotteet.

 

Jeff Bezosilla ei taida olla asiaa taivaaseen, koska Vuorisaarnan mukaan suuri rikkaus on omiaan viemään helvettiin. Amazonin liikevaihto kolminkertaistui viime tilikaudella. Koko maailmassa edellä ovat vain Walmart, kauppaketju, jolla on työntekijöitäkin 2,3 miljoonaa, ja Kiinan öljy-yhtiö Sinopec.

 

En pidä mahdottomana, että koko ilmasto- ja energialiike kytkeytyisi arabien ja kiinalaisten pudottamiseen listan (markkina-arvo) kärjestä. Tämä on ”salaliittoteoria”, jos mikä. Ero tuttuihin hullutuksiin on kuitenkin selvä. Hiilivedyt ovat energian lähteinä hyvin epätaloudellisia.

 

Kaikki ovat yhtäkkiä siirtyneet sähköön kulkuneuvojen energiana. Toisin sanoen nykyistä paljon järkevämpi siirto- ja säilytystekniikka on valmiina ja odottaa sopivaa hetkeä. Hintakehityksen arvaa. Todennäköinen lähde on aurinko. Millainen on oleva uusi kartelli ja mitä lajia uudet kilpailunrajoitukset. Se saattaa olla triljoonan dollarin kysymys. Ja Bezos pääsee, ellei taivaaseen, taivaalle.

 

Raamattu oikeudessa

 

Kansanedustaja Päivi Räsästä puolustaisin mielelläni oikeudessa, jos minulla olisi siihen taito. Vanha kokemukseni tuomarina toimimisesta todisti minulle, että asianajo on vaikea ammatti, jossa kouliintumaton tekee luultavasti vahinkoa päämiehelleen.

 

Räsäsen joutuessa syytteeseen vihapuheesta homoseksuaaleja kohtaan myöntäisin syytteen ja pyytäisin lievää sakkorangaistusta. Tuota pyyntöä perustelisin sillä, että kysymyksessä on Räsäsen vakaumus, jonka tueksi hän vetoaa Raamattuun.

 

Kukaties esittäisin vielä mielentilan tutkimista, koska menettely viittaa heikkomielisyyteen. Täydessä ymmärryksessä oleva käsittää yleensä jo ennen aikuiseksi varttumistaan, että Raamattu ei ole lakikirja.

 

Kukaties viittaisin samalla islamin äärijärjestöihin, jotka perustelevat uskonnollisilla syillä mitä törkeintä väkivaltaa. Juuri tuon tuomioistuimet pyrkivät estämään, kuten mielestäni pitää välttämättä tehdä.

 

Suomessa monet uskonnolliset ihmiset ovat silmiinpistävän kiinnostuneita seksistä. Uuden testamentin neljän evankeliumin monia käskyjä ja kieltoja omaisuusrikoksista ja ruumiillisestä väkivallasta he eivät useinkaan toistele.

 

Jeesuksen vuorisaarnassa, esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa esitetyin tavoin, on kohta 5 luku 31. "On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja.

32. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.

 

Suomen avioeroa koskeva lainsäädäntö on siis Raamatun vastainen. Miehensä hylkäämän naisen kanssa naimisiin menemisestä ei myöskään ole säädetty rangaistusta.

 

Samassa luvussa kielletään vannominen. Silti Suomessa tuomioistuimissa ja mm. eduskunnassa vannotaan valoja, usein suuren julkisuuden saattelemana ja jopa nimenomaan Jumalan nimessä. 

 

Riita-asiain oikeudenkäynnit kielletään, 14. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.

15. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. 

 

Riitajuttuja näyttää koskevan tämäkin 25. "Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan.

26. Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.

 

Tämäkin Raamatun käsky on epäselvä, koska riitapuoli ei ole muutamaan vuosisataan voinut ”luovuttaa oikeudelle” eli velkavankeuteen ketään.

 

Hurjat jutut silmän repimisestä päästä tai käden hakkaamisesta poikki haluaisi sivuuttaa kielikuvina, vaikka jotkut vaativat kirjaimellista Raamatun tulkintaa.

 

”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle” on kielto, jonka johdosta valtioneuvosto ja etenkin valtiovarainministeri joutuu helvetin tuleen. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi”, Jeesus sanoo.

 

Luotan lujasti, että näemme eturivissä kristillisyydellään itseään – vastoin Vuorisaarnan kieltoa – korostavien johtohenkilöiden ojentelevan viittojaan ja ihokkaitaan isoaville. Papistoa emme siellä näe, koska Suomen kirkko on jo kauan sitten sortunut asiayhteydettä painottavan ja tarkoitusperiä pohdiskelevan ei-kirjaimellisen Raamatun tulkinnan. Kuulun itse tuohon jälkimäiseen ryhmään ja kunnioittamani tulkitsija on Luther, joka tosin julkaisi myös kaameaa pötyä etenkin tukeakseen ruhtinaita talonpoikia vastaan ja kirotessaan toisuskoisia ja kansallisia vähemmistöjä, vihapuheen mestari kun oli.