Katajainen kansa

Luen Juhani Ahosta ja Ahoa. Teksti tuntuu kulottuneelta, mutta välillä taas ei. ”Katajainen kansani” ei ollut häävi teos, mutta ilmestyessään ilmestys. Se oli osa Suomen taiteen kultakautta. Ruotsalaisetkin innostuivat siitä kovasti, sillä he eivät tienneet käytännössä mitään suonalaisista.

Ahon suuri merkitys oli hyppy Kalevalan ja Snellmanin imuun. Hyllyssäni on kirja, joka käsittelee väärennyksiä kansoista. Kukin kansa vuorostaan väärentää itselleen menneisyyden valikoiden muistettavaksi sopivia seikkoja ja vaieten paljosta. Ahon mestarivalehtelijan taidonnäyte oli ”Panu”, kertomus suonalaisesta pakanasta, jonka otteen ympäristöstä pappi murskaa. Olaus-pappi edustaa Ruotsia eli sivistystä. ”Keväässä ja takatalvessa” törmäyskurssilla ovatkin sitten 1800-luvun herännäisyys ja kansallismielisyys. Yllättäen uskonto saa romaanissa enemmän myötätuntoa kuin suomalaisuus ja suomen kieli. Aho sai valtavan aseman kansalliskirjailijana. ”Seitsemän veljestä” oli 1900-luvun alussa käytännössä unohdettu.

Mainitsemiani Ahon teoksia ei enää jaksa lukea. Kivi tuntuu nyt luettuna käsittämättömän nerokkaalta.  Mutta Aho keksi bloggaamisen! Monimielisiä tekstejä – lastuja – tuli lehdissä ja kirjoina. Kolme parasta olivat Tshehovin luokkaa ja Turgenevin tyyliä. Läpimurto Saksan lisäksi Ranskaan oli lähellä mutta ei ihan onnistunut.

Kansojen älykkyydestä puhuttaessa mitataan epäselvää epäselvällä. Sen näkee siitäkin, miten kiivaasti tämänkin blogin kommenteissa puolustetaan prosentteja. Se toinen epäselvä käsite on tämä ”kansa”. Tarkoitetaanko sillä valtiota? Onkohan puhe kieliryhmistä vai jostain vielä vaikeammasta, kuten juutalaisista, joilla ei oikein ole valtiota, kun kaikki juutalaiset eivät tunnusta Israelia isänmaakseen, eikä heillä ole yhteistä kieltä, kun kaikki eivät osa hepreaa eivätkä jiddishiä, eikä heillä ole yhteistä uskontoakaan, koska ennen virallisissa asiakirjoissa mainittu ”mooseksenuskoisuus” on heistä monille vallan vieras.

Nyt tulvii Eurooppaan syyrialaisia. Kuinka moni lukijoista tietää, onko olemassa Syyrian kansaa? Sen tiedämme, että sielläkin ihmiset tappavat toisiaan.

Olisi kiinnostavaa kuulla tieteellinen selvitys siitä, ketkä ovat älykkäimpiä, ateistit, islamin tunnustajat, kristityt vai hindut, vain muutamia mainitakseni. Esimerkiksi Intiassa on niin monta kieltä, kulttuuria ja uskontoa, että tieto intialaisten keskimääräisestä älykkyydestä ei tunnu kiinnostavalta. Tuo sama koskee Indonesiaa, Kiinaa ja Venäjää, itse asiassa myös Yhdysvaltoja.

Kun näitä valtioita ja kansoja muodostuu joka tapauksessa huiman nopeasti ihmisen psykologiaan ja etenkin biologiaan (perinnöllisyys) verrattuna, niin mitähän tässä sitten mitataan. Saksa ja Italia muodostuivat valtioiksi vasta 1800-luvun puolivälissä, ja niitäkin on, joiden mielestä Italian etelä ja pohjoinen eroavat edelleen toisistaan dramaattisesti, myös väestöltään.

Joukkojen älykkyyttä mietittäessä olisi ajateltava myös pienempiä ryhmiä. Ovatko savolaiset osuuskaupanhoitajat älykkäämpiä kuin varsinais-suomalaiset K-kauppiaat? Ovatko perussuomalaiset älykkäämpiä kuin vihreät?

Ovatko naiset älykkäämpiä kuin miehet? Minna Canth ja hänen hengenheimolaisensa olivat sitä mieltä, ja minusta tuntuu, että tuossa ajatuksessa on kenties vinha perä. Jos tutkimustuloksia laajennettaisiin, olisivatko lukemat kansojen älykkyydestä samat, jos tilastoitaisiin vain naiset?

Ovatko lapset Ranskassa älykkäämpiä kuin Suomessa? Jos ominaisuus on periytyvä, se pitäisi kai mitata. Olen ihmetellyt, miten sievästi ranskalaiset kakarat istuvat pöydässä ja miten sujuvasti he vastailevat vanhemmille.

Tiedän Berkeleyn yliopistosta, että aasialaissukuiset nuoret ovat järkyttävän ylivoimaisia vain-amerikkalaisiin verrattuna, ja opintosuorituksissa on eroa. Mutta ajan myötä erot tasoittuvat, ja tutkijoina he eivät enää erotu siinä määrin. Käytin viimeiset 15 vuotta työelämässä Suomessa ja USA:ssa ryhmissä, joissa oli nuoria tohtoreita todella joka puolelta maailmaa. Katsoin entisen työpaikkani HIITin tämän hetken työntekijöitä. On kirjavaa joukkoa, jota yhdistää vain loistelias kyvykkyys vaikeana pidetyllä alalla eli tietotekniikassa.

Monikulttuurisuus on hurmaava mahdollisuus. Tieteen ja taiteen tavoittamattomissa on hurjaa kykyä. Muukalaisuuden näkemiseen uhkana en osaa samaistua. Muukalaisvirtojen ohjailu on tyypillinen poliittis-hallinnollinen ongelmaryhmä, jota on pidetty kautta aikojen vaikeana. Mutta satoja vuosia sitten ranskalaiset opettivat ruotsalaisille vuorityötä ja hollantilaiset ulkomaankauppaa. Meille suomalaisille näyttivät esimerkkiä teollisuudessa skotit ja metsäteollisuudessa norjalaiset. Tieteellinen ja taiteellinen emämaamme on kuitenkin Saksa. Harmittaa kun jopa musiikista kirjoitettaessa sekoitetaan saksalaisvaikutteet natsismiin, jota harjoitettiin oikeastaan vain runsaat kymmenen vuotta. Saksaa puhuvien suhteet tänne pohjoiseen olivat vakiintuneet jo 1500-luvulla Lutherin aikaan – itse asiassa jo 2500 eKr, vaikka emme ole aivan varmoja, mitä meille muuttanut nuorakeraaminen porukka puhui, vallitsevan käsityksen mukaan kuitenkin jotain indoeurooppalaista.

Kansojen älykkyydestä

Näiden päivien keskustelussa on myös todisteltu, että pohjaltaan maantieteellisten seikkojen, kuten ilmaston ja lämpötilan pohjalla, jotkut kansat ovat perinnöllisesti älykkäämpiä kuin toiset. Suomessa tavatut maahanmuuttajat, erityisesti Afrikan sarvesta kotoisin olevat, ovat peräti älyttömiä, ja siten syyllistyvät monenlaisiin rikoksiin ja aiheuttavat häiriöitä.

Jotkut kommentoijat kääntävät kelloa taaksepäin. Perustelut eri kansojen älykkyyseroista ovat samat kuin silloisen pääministerin isän professori Tatu Vanhasen yli 10 vuotta sitten esittämät. Ne herättivät kovan keskustelun. Mielenkiintoisesti Vanhanen ja Lynn viittasivat nimenomaan Etelä-Euroopan pohjoista heikompaan älykkyysosamäärän keskiarvoon. Etelä-Euroopan maita ovat Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali.

Mielenkiintoisesti PISA-tutkimukset eivät ole herättäneet väittelyä Suomessa. Niissä Suomi on sijoittunut monin kohdin erittäin hyvin.

Mitä tästä ajatella?

Ruotsalaiset tuntuvat olevan keskimäärin ja siis kansana huomattavasti älykkäämpiä kuin suomalaiset. Ehkä ilmastollisista syistä eli ilman kosteuden vuoksi myös norjalaiset voittavat meidät hiihdossa ja kansantaloudessa elo ovat meitä älykkäämpiä hekin. Venäläisillä on perinne pitää suomalaisia hiukan yksinkertaisina.

Jos otamme puheeksi silloin tällöin lahjakkuuseroilla selitettyjä asioita, kuten Nobelin palkinnot tai yliopistojen sijoittumisen paremmuusjärjestykseen, Suomella ei näyttäisi olevan kovaa kehumisen aihetta. Vaikeina pidettyjenaineiden professoreita on maailmalla – mutta montako te osaatte luetella?

Ensin Paasikivi ja sitten Stalin sanoivat suomalaisia harvinaisen hidasjärkisiksi. Paasikivi tosin päiväkirjoissaan mainitsee itse olevansa harvinaisen viisas mies. Tuotakaan havaintoa ei käy kiistäminen. Stalin sanoi, että suomalaisten päähän on lyötävä järkeä moukarilla, ja oli tässäkin asiassa sanansa mittainen mies. Sen hän tekikin. Tosin urakka kusi. Työ jäi hiukan kesken.

Kun meillä on käytettävissä kommentoijien mukaan niinkin yksinkertainen keino kuin älykkyystesti, eikä olisi kaikkien oaspuolten edun mukaista, että asetettaisiin Euroopan, USA ja Kanada paremmuusjärjestykseen, ja asia olisi sillä selvä. Epäilen että Suomi kilpailisi viimeisestä sijasta Albanian kanssa ja ehkä häviäisi. Mutta pelaahan Suomi jalkapalloakin!

Luomakunnan huipulla ovat amerikkalaiset, etenkin republikaanit ja varsinkin Keski-Lännessä asuvat. Donald Trump, jolla on tapana mainita valtavasta älykkyysosamäärästään, on jo tämän ajatuksen kannattaja.

Älykkyyden sanotaan edistävän maailmassa menestymistä. Menestys siis kuvastaa älykkyyttä. Miten Suomi on menestynyt? Ehkä on otettava huomioon mykistyttävät myötäkäymiset. Sellaisiin lukisin saksalaisten ja ruotsalaisten keksimät ja patentoimat koneet, jotka alkoivat pyörittää sahalaitoksia, ja sulfaatti- ja sulfiittiselluloosan valmistusmenetelmät, joiden patentteja Suomi ei kunnioittanut. Metsää oli pidetty soiden veroisena haittana ja harmin aiheena, kunnes Euroopassa alettiin 1860-luvulla suorastaan ostaa sahatavaraa.

Olemme monta kertaa hyötyneet hätkähdyttävästi toisten sodista, viimeksi alkaen vuodesta 1945. Kun olemme jälleen juoneet talomme ja joutumassa maantielle, meidän kannattaa pitää peukkua, että lähellä syttyisi taas sotia.

Nykyisin on alettu ilmoittaa ironiasta. Edelle kirjoitettu on siis irvistelyä. Sanoman pitäisi olla selvä: jos mitattu älykkyys on jotain, se on kykyä oppia. Korkea älykkyys ei esimerkiksi tee kouluista tarpeettomia.

Toiseksi: meillä on kumma tapa pitää kiinni vanhentuneista riidanaiheista. Pakolaisasiassa joidenkin suomalaisten tunteet eivät ole pääasia. Olin samaa mieltä jo ennen kuin kuulin äsken Merkelin kannan: Välimeren pakolaisuus on Euroopalle paljon pahempi ongelma kuin Kreikka. Itämeren pakolaisuutta ei ole, ainakaan vielä. Arkinen työn tuottavuus ja instituutioiden (yliopiostot, kunnat, sairaalat – valtio) jälkeenjääneisyys on asia jolle voimme tehdä jotain. On varaa parantaa. Ei tarvita erikoisempaa älykkyyttä, jonka laita lienee sama kuin ”taiteellisuuden”. Siitä ainakin 95 prosenttia on työtä.

Mitä syytä on puhua

Meillä lakimiehillä on salainen tunnuslause: miksi ilmaista asia yksinkertaisesti, kun siitä saa niin ihastuttavan mutkikkaankin.

Lause on Saksasta aikojen takaa. Warum es einfach machen…, ja päälle vino hymy.

Rasismin yhteydessä parikin kommentoijaa yritti narrata minua ja lukijoita viittauksilla hiukan eksoottisiin tieteisiin sanomatta kertaakaan, että Nature vs. Nurture on keskustelu, johon melkein kaikki ovat kyllästyneet, koska se ei johda mihinkään. Lisäksi se näyttää pyörivät kehäpäätelmien ympärillä. Lahjakkaammat saavat lahjakkaampia lapsia siksi että ovat lahjakkaampia.

N / N on paljon käytetty lyhenne, luonto vai hoiva eli perinnöllisyys vai ympäristö. Kreikka on suosittua kaikkialla muualla paitsi pankeissa – genotyyppi vai fenotyyppi. Pitäisi lisätä vielä ksenotyyppi. ”Xenos” tarkoittaa ulkomaalaista, joten ksenotyyppi on ulkomaalainen tyyppi, somali.

Miksei kukaan esitä mittaustuloksiaan kreikkalaisten perinnöllisestä älykkyydestä? Itse he kertovat keksineensä demokratian ja ties mitä. Heidän viimeksi kuluneiden 60 vuoden historiansa puhuu puolestaan. Älykkyystesteissä esiintyvää avaruudellista hahmottamista voisi taas miettiä Hitlerin ja hänen kenraaliensa yhteydessä; heillä eivät tuntuneet olevan välimatkat ihan hallinnassa.

Moni, kuten Soininvaara Kuvalehdessä, on kirjoittanut eurosta sanomatta paljonkaan. Miksi emme eroaisi eurosta? Ruotsalaiset pärjäävät hyvin ilman, englantilaisetkin pois tiehensä, puhumattakaan norjalaisista, jotka eivät kuulu edes EU:in.

Entä jos erottaisiin saman tien koko EU:sta?

Anna Komnenos ja Mikael Psellos antoivat ymmärtää kotikaupungistaan Bysantista, että sinne oli vaikea päästä sisään ja oli mahdoton päästä ulos.

EU on eräänlainen bysantti. Anteeksi tahaton pilkka. Imperiumin suuntaan se on koko ajan kasvanut. Ja tuo bysanttilaisten huomautus koskee kaikkia imperiumeja. Mekin, suomalaiset, ponnistelimme perse ruvella päästäksemme irti Venäjän imperiumista, ja muutettavat muuttaen tuo ponnistelu jatkuu edelleen. Amerikkalaisia haukutaan imperialisteiksi. Haukkuminen ei ole aiheetonta.

Ero eurosta tarkoittaisi jokseenkin varmasti oman markan pikaista devalvoimista, varmaan 10 prosentilla. Itse asiassa devalvaation tarve olisi jo paljon suurempi, mutta lasketaan näin. Koska valtionvelkamme ja erinäisten suuryhtiöiden ulkomaiset luotot eivät ole suomalaisena valuuttana takaisin maksettavia, velka lisääntyisi. Sata miljardia merkitsisi kymmenen miljardin lisälaskua palkansaajille. Se merkitsisi myös jäähyväisiä ulkomaisille investoinneille, joita tänne on kovasti tahdottu. Arvaukseni on, että luottoluokituksemme putoaisi pahastikin, eli valtion paperien korko nousisi.

Tuo operaatio ja sitten EU:sta eroaminen – omin luvin molemmat, koska oikeudellisia mekanismeja ei taida olla – ratkaisisi maahanmuuttajaongelman siihen paikkaan. Muuttovirrat suuntautuisivat hyvinvoinnin lähteille, esimerkiksi Venäjälle, eivätkä maahan, jossa ei saa enää sähköä eikä vettä muuten kuin järvestä kantamalla.

En osaa sanoa, miten tämä vaikuttaisi suomalaisten perinnölliseen, muita kansoja korkeampaan älykkyyteen.

Jos lukija epäilee, että liioittelen, hän on oikeassa. Liioittelun tarkoitus on sama kuin vertauksen, tuoda keskeinen asia esiin. Urheilu on liikunnan liioittelua. Halusin liioitella tämän, koska vähän väliä kuulee jonkun uskottelevan, että eurosta luopuminen merkitsisi vain uusien setelien painamista.

Suomessa saa olla melkein mitä mieltä tahansa. Silti: valuutan romahtaminen on yleensä merkinnyt ihmisoikeuksien poistamista ja keskiluokan katastrofia. Näin tapahtui ensimmäisen maailmansodan jälkeen muun muassa Venäjällä, Saksassa ja Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, monessa Itä-Euroopan maassa ja hiukan hitaammin Ranskassa. Englanti jäi omiin oloihinsa suunnattomine sotavelkoineen. Hyvin monet lyhensivät velkojaan Yhdysvalloille, joille siitä tuli turmio, suuri pörssiromahdus, jonka viimeinen syy oli investointikuplan puhkeaminen. Mitä toisen maailmansodan jälkeen tapahtui, siitä muistan itsekin paljon. Yksi kärsijä oli Suomi, ei kuitenkaan isoisäni, joka oli rakennuttanut kivitalon velaksi.

Niitä miljardin ja biljoonan markan seteleitä oli siis muuallakin kuin Saksassa. Kun yhdessä yritetään, samaan päästään Suomessakin. 

Rakkaat rasistit

Tämä ajatus tekee elämästänne helpomman: hirveästi vaivaa on vuodatettu aika pienen sekaannuksen takia. On sekoitettu poikkileikkaus ja halkileikkaus.

Muuan teistä ilmoitti kommentissaan, että älykkyys on perinnöllistä. Se on geeneissä. Neekereillä ja luultavasti savolaisilla siis tyhmyys periytyy, kommentin kirjoittajalla älykkyys, mitä perua se lieneekin.

Toivoa ei siis ole. Ja somaleilla – sana kai tarkoittaa yleisluonteisesti Suomessa nähtyjä mustaihoisia ja vietnamilaisia – on paljon testosteronia mutta vähän älykkyyttä.

Muuan toinen kommentoija kyselee, eikö tässä maassa saa esitellä epäonnistuneita mielipiteitä. Kyllä saa. Niistä joskus maksetaankin ja lisäksi voi saada mainetta, ei tosin hyvää mainetta.

Kun käytätte sanaa ”älykkyys” ja mainitsette myös älykkyysosamäärän, tarkoitatte selvästi ominaisuutta, joka ihmisellä on. Ominaisuus on mitattavissa. ÄÖ on kuin kengännumero. Se on suurempi tai pienempi, koska se on perinnöllinen.

Yllättäen en kirjoitakaan nyt perinnöllisyydestä enkä älykkyydestä, koska luulen, että vihamieliset lukijat eivät halua muuttaa käsityksiään ja ne muut, 88 % kaikista, tuntevat nämä asiat entisestään. Tuo perinnöllisyyttä koskeva ajatus edustaa tiedollisesti noin vuoden 1840 tasoa ja perustuu muun muassa biologian alkeiden väärin käsittämiseen. Epäilen että syy on vähäinen älykkyys.

Siis: meistä kaikista voi tulla neekereitä. Toisista on jo tullut!

Katsokaa peiliin. Eikö iho olekin tummunut, oikeastaan paljonkin? Hiuksia vetää säkkärään ja huulet turpoavat. Huono homma. Ennen pitää tippuu turpaan, jos kulkee kulmilla outoon aikaan. Eikä siinä auta, vaikka olisi Kemistä kotoisin.

Kauniissa hengellisessä laulussa kerrotaan Saarasta, joka oli musta. Kun hän oikein rukoili ja sitten vielä kuoli, hän kasvoi valkoiseksi. Eviran ilmoituksen mukaan karitsan veri, joka Saaran pesi puhtahaksi, ei ole kiellettyjen aineiden listalla.

Arkisesti älykkyyttä voisi mitata mittaamalla. Selvitä lipputangon korkeus, kun käytettävissäsi on mittanauha ja keppi. Aurinko paistaa. Kun luit tämän tehtävän ensimmäisen kerran kasvuvuosinasi, et keksinyt ratkaisua. Nyt osaat sen. Onko älykkyysosamääräsi vaivihkaa kasvanut?

Epäilen että ei ole. Olet vain oppinut asioita. Oppiminen onkin yleinen pyrkimys. Järjestelmällisesti se alkaa esikoulussa mutta oppimista ilmenee alusta alkaen.

Kirjailijoiden koottuja teoksia ei pitäisi julkaista. Onneksi niitä ei enää julkaistakaan. Voi tulla haikea olo, kun näkee omin silmin, millaisesta typeryyksien suosta kirjoittaja on joutunut selviytymään.

Katselin Juhani Ahon Koottuja teoksia, kun niitä on siunaantunut kolmekin sarjaa. Tiedän vanhastaan, että nimike on harhaanjohtava. Aho kirjoitti paljon painettua muun muassa sanomalehtiin. Nuorempana hän oli hyvin varma siitä, että Ruotsi ja ruotsin kieli ovat turmioksi. Vain suomea on suosittava. Jossain vaiheessa hän sai menestystä ja apurahoja. Hän opetteli kohtuullisesti Ranskaa ja matkusti Pariisiin. Hän tuli siihen tulokseen, että suomen lisäksi ranska avaa mahdollisuuksia. Rahan rajallisuuden vuoksi on hyvä, kun osaa kysyä lyhdyn valosta vetäytyvältä naiselta ”kuinka paljon”, combien. Ennen pitkää hän kertasi latinaa, opetteli hitusen kreikkaa ja muutti mieltään ruotsista, varsinkin kun Nobelin palkinto alkoi oikeasti häämöttää. (Hän sattui kuitenkin kuolemaan kesken kaiken, mutta ehti neuvoa Fransu Sillanpäätä hankkimaan sen palkinnon.)

Se ”Muistiinpanoja kapinaviikoilta” on muuten vallan mitätön kirjoitelma, mutta ”Nälkä on punikki” on hyvä.

Nousiko Juhani Ahon älykkyysosamäärä vuosi vuodelta vai laskiko se?

On turvallista ajatella, ettei noita töitä ratkaise ÄO mutta jos välttämättä haluaa tietää, niin tuskinpa se heilahteli hänellä sen enempää kuin muillakaan.

Nykyisin kouluissakin (kasvatustieteessä) ajatellaan, että ihmisen kyvyt ovat kuin sipuli. Niitä on kuorittava esiin, vaikka vesi pakkaa silmiin. Kuka tahansa pystyy enempää kuin itse luulisi ja toiset luulevat. Tämä koskee myös pahuutta. Jokainen meistä voi löytää itsensä hirttonuoran kummasta tahansa päästä eli juoksusilmukasta tai lynkkausporukan jäsenenä köyden päästä kiskomassa. Kun näin on, huoli näkymättömän ympäristön turmeltumisesta on aiheellinen. Näkymätön ympäristö on se niin sanottu kulttuuri.

Readom Rödom

Helsingin Sanomat – sellainen sanomalehti – kirjoitti Huffington-tyyppisestä hankkeesta. Kysymyksessä näyttää olevan media-aggregaattori. Kootaan samalle verkkosivulle aineistoa eri lähteistä.

Ilmoittaudun kiinnostuneeksi. Mitä maksatte oikeudesta julkaista blogia? Mutta vasta minun jälkeeni, kuten sanoi muuan markiisi 1700-luvulla nähtyään ihmeitä: ne keksivät vielä kuolemattomuudenkin. Mutta vasta minun jälkeeni.

Ehdotan otsikosta ilmenevää nimenmuutosta. Ö kuulostaa aina heavy metalilta. Mötörhead luetaan Motorhead. Rödom kuulostaa sivukylältä Närpiön (Närpes) ja Pirttikylän seudulla (Pörtom). Hienoa olla pitää! Ruotsissa sijamuoto näyttäisi olevan optatiivi. Klunkom!

Parempi olisi www.vox.com . Se on kumman hyvä. Kartat ja kortit toimivat netissä paremmin kuin teksti. Sitä saa surra, mutta niin se on. Kirjoitus ei tarkoita kirjainten panemista peräkkäin, kuten tietokoneohjelma ei ole ykkösiä ja nollia peräkkäin. Molemmissa järjestys on yllätys. Kirjoituksella voi olla sisältö. Tietokoneohjelma voi toimia.

Sama sanomalehti kiinnittää Saskan suulla huomion vanhusten ryppyisyyteen ja nyrpeyteen, arkuuteen ja haurauteen täällä Suomessa. Sen luettuani ajattelin ensin etsiä raki-pullon ja mennä syljeskelemään hiekkalaatikon lähellä olevalle penkille toisten kaltaisteni kanssa.

En sittenkään mene. Rakia en liioin juo. Kirjoittajalta on jäänyt huomaamatta sama asia kuin valtioneuvostolta.

Vanhuus tänään ei ole sama asia kuin vanhuus 10 vuotta sitten tai 30 vuotta sitten. Siitä on selvät tilastot ja tiedot. Sain uuden mielihauteen, kun näin televisiossa muinaisen kouluhallituksen pääjohtajan Erkki Ahon. Hänestä muistetaan ensimmäiseksi raikuva fiasko, kouluneuvostot. Hänestä ei muisteta peruskoulua, joka opettajineen on suuri poliittinen onnistuminen, ei tietenkään ongelmaton.

Aho (s. 1937) päihitti nyt mennen tullen ajankohtais- ja uutisohjelmien toimittajat nopeudessa, valppaudessa ja kyvyssä koota ja yhdistellä (aggregoida) tietoja. Tuo on juuri se ominaisuus, jossa netti ei pärjää sanomalehdellä eikä ihmiselle.

Työelämän ja hoito- ja hoivatoiminnan kannalta vanhuus ei ole n ikävuotta, vaan n prosenttia. Kun synnyin, elinajan odotteeni oli lähes 15 vuotta vähemmän kuin nyt olen vuotta (70), eli siis selvästi alle kuudenkymmenen. Minun pitäisi olla kuollut. Luultavasti en ole. Uusien tilastojen mukaan kaadan kuppini vasta 11 vuoden kuluttua.

Kymmenen prosenttia ikävuosista oli siis taannoin 6 vuotta mutta nyt 8 vuotta. Voiko tästä päätellä, että 65-vuotias on nyt paremmassa kunnossa kuin 65-vuotias oli joitakin vuosikymmeniä sitten? Äitini syntyessä 60 vuotta täyttäneitä oli 10 prosenttia väestöstä. Nyt on 30 prosenttia. Rahaksi muutettuna tämä aiheuttaa ongelman, jonka nimitys on kestävyysvaje. 20 – 45 –vuotiaita yhteenlaskettuna on vähemmän. Tässä ja nyt maksajia on vähemmän kuin saajia. Asetelman nimitys on konkurssi.

Eläkeiän nostaminen saattaisi siis olla perusteltua. Huutelen tätä puskista. En ole vielä kuullut kenenkään ehdottavan eläkeiäksi 71 tai enemmän. Mutta ellei raha riitä eläkkeiden maksamiseen, sitten on mentävä töihin.

Milloin tulin vanhaksi? Kai se oli vuonna 2005, kun aloin kirjoittaa näitä blogeja. Dementian merkkejä ja tyypillistä seniilin ihmisen höperehtimistä on tehdä työtä ilman palkkaa.

Vaadin nyt eläkeiän laskemista 60:en. Eläkeikäiset voisi kipata Portugalin sijasta Réunionin saarelle tai St. Helenalle. Ei sittenkään – laskemalla eläkeikää luotaisiin todellinen ”kolmas ikä” eli kolmas työrupeama. Se olisi myös nopea keino vaikuttaa työn tuottavuuteen eli maassa tehdyn työn määrään. Lisäksi ”puolieläkeläiset” olisi selvästi erottuva oma ryhmänsä valtakunnan työvoimassa.

En ole hullu, vaikka sellaistakin väitetään. Tähtäimessäni on tässä eläkeiän pakollisuus eli eläkkeellä ansiotta olemisen vapaaehtoisuus.

Ovatko herrat ja viskaalit aivan varmoja siitä, että tuo sääntö on ongelmaton. Maailma on muuttunut. Itse en pystyisi täysiin työviikkoihin. Toisaalta pystyn hyvin täysiin työpäiviin. Siinä on iso ero. – Kuvassa virnistelevä vanhus.

Kriittinen massa

Philip Ballin kokonaisella kirjalla tähdentämä käsite ”kriittinen massa” on hyödyllinen. Se on fysiikkaa myös siirrettynä ihmisympäristöön, kuten tungokseen. Maanjäristyksessä ja muurahaisleijonan rantahiekkaan tekemässä suppilossa on sama laki. Jossain kohdassa rakenne alkaa murtua, ja seuraukset ovat usein vaikeita laskea ja mallintaa. Mittakaavaa ei oikeastaan ole. Sama fysiikka kertautuu. Näin on joskus myös historiassa.

Kysymys on, onko Ruotsi juuri oikean kokoinen valtioksi. Onko Suomi liian pieni? Termi ”kriittinen massa” ei ole hupsuttelua. Puhelin on hyvä keksintö, mutta sillä ei tee mitään, ellei ole olemassa toista puhelinta, johon soittaa. Älypuhelimen ”kriittinen massa” on saavutettu. Muistaakseni pidin itse sitä joitakin vuosia sitten tarpeettomana innovaationa. Kun nyt katson kävellessäni, milloin juna tulee, pidän tietoa hyvänä, kun se ei ole pelkkä aikataulu. Pysäköintikiekko puhelimessa on vallan mainio, jos kolikot ovat vähissä eikä haluaisi kipaista kahvilasta syöttämään mittaria.

Ruotsi ja Suomi eivät ole olleet koskaan sodassa toisiaan vastaan. Tanskan kanssa Ruotsi soti kiivaasti ja kauan, ja Norja oli Tanskan osa. Uusimpien aikojen ihmeellisiä onnenpotkuja oli Ruotsin viime tingassa tekemä päätös olla ryhtymättä sotaan Norjaa vastaan 1900-luvun alussa; Norja itsenäistyi.

Lenin lahjoitti Suomelle itsenäisyyden, kuuluu sanoa. Lenin lahjoitti Suomelle sisällissodan. Sitä ei kuulu sanoa. Kumpaakaan väitettä ei voi osoittaa vakuuttavaksi. Kun Suomen miehet olivat Pietarissa vuoden lopussa 1917 ja saivat Leniniltä allekirjoituksen johonkin paperiin, siinä oli kaksi vallankaappaajaa vastakkain. Molempien toimintaan vaikutti Saksa.

Venäjän ja Saksan kesken oli vuoden 1918 alussa hutera aselepo. Suomi, Ukraina ja Baltian maat irrottautuivat tuossa vaiheessa. Rauhanneuvottelut epäonnistuivat, ja kohta Saksan joukot olivat Narvassa – ja Hangossa. Niitä oli myös Kiovassa.

Uusi käänne tapahtui, kun Venäjä teki rauhan Saksan kanssa 3.3.1918 ja menetti kolmanneksen väestöstään ja alueestaan ja kolme neljäsosaa teollisuudestaan. Maailmanvallankumouksen aate voi nyt huonosti. Venäjällä monikaan ei pitänyt menetystä pysyvänä. Suomi oli innostuneesti Saksan kannattaja, vaikka Saksan pääesikunnassa tiedettiin jo kesä-heinäkuussa 1918, miten maailmansodassa käy. Svinhufvudin ja kumppaneiden tietämättömyyttä ja lapsellisuutta on aihetta ihmetellä. Mannerheim sitä vastoin näyttää olleen tilanteen tasalla.

Saksalla ei ollut aikomustakaan edistää Suomen itsenäisyyttä. Kun rauhansopimus oli kuitenkin tehty, hyökkäystä Hankoon ja Helsinkiin sanottiin vapaaehtoisten avunannoksi. Kaikki valta Suomessa oli tietysti saksalaisilla.

Tällä kertaa fysiikan laki oli yksinkertainen rakenteen pettäminen. Amerikkalaisten tulo taisteluihin vaikutti asiaan. Saksan ajatus neuvottelurauhasta ennen kuin amerikkalaiset ehtisivät täydellä painollaan taisteluihin oli sotilaallisesti typerä.

Suomalasiet ehtivät innostua bolshevikkien tuhoamisesta Pietariin, mutta se ei olisi enää auttanut, koska hallitus oli jo paennut Moskovaan. Silti oli sinänsä järkevää suunnitella osallistumista suureen saaliinjakoon. Hyökkäily Itä-Karjalaan oli tätä perua. Tarton rauhan paheksumista on vaikeampi ymmärtää.

Punaisten tuomitseminen keväällä maanpetoksesta ajatuksin, että he olivat tukeneet Venäjää eli vihollista, kaatuu Saksan ja Venäjän rauhansopimukseen 3.3.1918. Venäjä ei osallistunut sen jälkeen kansalaissotaamme. Tärkein syy oli ettei se pystynyt. Sillä oli itsellään tarpeeksi vaikeuksia.

Viimeistään nyt lukija näkee yhteyden Ukrainaan ja Putiniin, Baltian valtioihin ja Puolaan. Oletus on, että Putin on Paasikiven linjalla: ”Maantieteelle ei mahda mitään.” Venäjä arvioi maantieteensä 1700-luvun lopulla ja valloitti ensin Krimin.

Voi olla, ettei Putin tavoittele Venäjän keisarikunnan rajoja. Itse kuitenkin arvioin, että hän tavoittelee juuri niitä. Mao Dsedongilta olen oppinut, ettei valtiomiehen puheilla ole yleensä merkitystä, mutta teoilla on.

Esitän kommentin erääseen tämän hetken keskusteluun. Monikulttuurisuuden vastustamisen on valkoisen Suomen aate 1918. Silloin sen ymmärsi, koska Suomi edusti ärsyttävää monikulttuurisuutta Venäjän keisarikunnassa. Tällaiseen Suomi oli hitaasti oppinut olemalla monikulttuurinen häirikkö Ruotsin maakuntana. Vain Suomea ajatellen olimme oudon punavalkoinen maa, kuin entisajan kilometruipylväs. Euroopassa edustamme monikulttuurisuutta. Sen vastustaminen on omaa asemaamme ajatellen kovin ajattelematonta. Ruotsi on sopivan kokoinen maa, mutta Suomi on pieni.

Kuolleet

(1918 - Mies ja hänen omatuntonsa)

Hj. Linderistä tuli mieleen Horace Engdahlin mainion kirjan ”Sen jälkeen savuke” (Siltala, 2013) merkintä, jossa epäillään, mahtaako niin kauhea kosto olla edes kristillinen, kun kostaja osoittaa, ettei hän ole samanlainen.

Lynkkaamisen kauheus on perääntymisen mahdottomuus. Kun teko on riittävän törkeä – teloituksia – juuri kenenkään itsetunto ei kestä ajatusta, että nyt mentiin liian pitkälle.

Pari kirjailijaa kävi aikaisin lähellä tätä– Juhani Ahon sijasta mainitsisin F.E. Sillanpään ja Jarl Hemmerin. Tosin Sillanpään ”Hurskaan kurjuuden” teloituskohtaus on siloiteltu ja etäännytetty ja Hemmerin tarina papista, joka asettui ammuttavaksi punavangin sijasta on vasta vuodelta 1931.

Esimerkiksi köyhän kansan kuvaaja Ilmari Kianto oli sen sijaan yksi verenhimoisimmista puheissaan ja kirjoituksissaan.

On sanottu, että vuoden 1918 tapahtumien vaikutus kesti vuosikymmeniä, talvisotaan asti. Väittäisin muuta. Vaikutus tuntuu vieläkin. kohta sadatta vuotta.

Suomalaisen oikeuslaitoksen maine, jota se pitää itse yllä, ei perustu kokonaan tosiasioihin. Sekä oikeuslaitos että lakimiesammattikunta murskaantuivat 1918. Valtiorikosoikeuksissa käsiteltiin 80 000 vangin jutut. Sangen usein syyte koski maanpetosta. Se oli aika askarruttava syyte. Kapinasta oli laissa liian lievä rangaistus. Se ei kelvannut.

Erilaisia omatekoisia ”tuomioistuimia” toimi jo taisteluiden aikana. Kun eduskunnan ja senaatin tahtoon perustuvat elimet oli nopeasti perustettu, alettiin käyttää jopa todisteita. Sellainen oli tyypillisesti suojeluskunnan täyttämä lomake. ”Pidetään punaisena”, tai muuta vastaavaa.

Vuonna 1918 Suomessa kuoli 95 102 henkilöä. Seuraavana vuonna luku oli 62 932 ja edellisenä eli 1917 se oli ollut 58 863. Pahimmat kuukaudet olivat huhtikuu, heinäkuu ja lokakuu, taistelut, teloitukset ja nälkä ja sitten espanjantauti. Lähde: Suomen virallinen tilasto. 30 000 yli tavallisen. Enemmän kuin Talvisodassa (26 662). Enemmän kuin 1939 – 1944 (63 204 eli 90 000 eli 18 000 vuodessa). Vähemmän kuin nälkävuosina 1867 – 1868.

Suomessa opittiin, että tuomioistuin noudattaa nöyrästi korkeamman vallan eli hallituksen ja armeijan määräyksiä. Mukana tuomioistuimissa olivat käytännöllisesti katsoen kaikki maan lakimiehet ja maallikoista ”poliittisesti luotettava” osa. Tuo oppi upposi. Merkkejä siitä tulee vastaan talvi- ja jatkosodan tapahtumissa. Kenraalit määräilivät tuomareita.

Näytösoikeudenkäynnit keksittiin Neuvostoliitossa vasta vähän myöhemmin ja Kiinassa paljon myöhemmin.

Saksa on sivistynyt maa. Siellä tuhoamisleiriin lähettäminen oli hallintomenettelyä, ja lakia noudatettiin ahkerasti.

Heinrich von Kleist kirjoitti ”oikeudenmukaisuudessaan hirvittävästä” ihmisestä (Mikael Kolhaas). Luther, jolla on itselläänkin kontollaan raaka yllytys kapinoivien talonpoikien tappamiseen ja paljon ja kaikenlaista juutalaisista, piti tapanaan hyökkäillä lakimiehiä vastaan.

Oletteko, lukijat, tulleet ajatelleeksi, että tuomarina toimimista voi hävetä?

Arkisessa toiminnassa vääryys ei kasaannu tuomioistuimiin, ja kokonainen ihmiselämä voi kulua niissä töissä ilman asioita, jotka poikkeaisivat suuresti muusta vallankäytöstä.

Kansalaissota oli selvästi väistämätön, mutta sen lieve- ja jälki-ilmiöt jättivät viestin, joka kaikuu edelleen. On kirjoitettu laillisuuden haaksirikosta. En ole ihan varma, oliko sitä laillisuutta pinnalla haaksirikkoon asti vuonna 1918.

Sitä vastoin niille, jotka keksivät ihmetellä, miksi tuomioistuimet ovat Suomessa vaimeita virastoja, menneisyyden miettiminen tarjoaa vastauksen. Kun vastaus on juolahtanut mieleen, kannustettava reaktio on, että tässäpä vasta työmaata niille ihmisille, joiden elämäntehtäväksi ei riitä rikkaiden rikastuttaminen ja köyhien köyhdyttäminen. Tätä nykyä työmaa avautuu mielenkiinnottomalta tuntuvalla suunnalla. Suhtautuminen Ukrainan tapahtumiin ja Kreikan herättämä kysymys yhteisvastuusta veloista ovat syvällisiä oikeudenmukaisuuden ongelmia ja vielä lajia, joiden miettiminen on jäänyt vähälle.

Työmaata riittää. Vastustakaa elinympäristön saastumista. Vääryys on kasvihuonekaasu.

Linder II

Tarina lienee kerrottu vain kotiseutuyhdistyksen julkaisemassa Esa Keskisen kirjassa ”Kullalla kirjailtu elämä”. Kirjassa asiat näyttäisivät olevan oikein, mutta valitettavasti teos on aika keskinkertainen. Hj. Linder, Aurora Karamzinin sukulais- ja kummipoika, Venäjän virka-asteikossa hyvin korkealle kohonnut mies, Mannerheimin lanko, tunnetaan nykyisin siitä, että hänellä oli ehkä Suomen ensimmäinen auto. Hänen isällään Consatantin Linderillä, joka kohosi ministerivaltiosihteeriksi ja keisarin lähipiiriin, puolestaan oli maan ensimmäinen polkupyörä. Tehtailijoina ja maanviljelijöinä Linderit tutkivat kehityksen kärkeä.

Hjalmar oli koulussa heikko oppilas ja juristin opinnot venyivät, mutta hän istui käräjät ja sai varatuomarin arvon. Hän toimi jopa asianajajana, kunnes lapseton setämies innostui hänen kanssaan kauppoihin, jotka löivät muun suvun ällistyksellä ja suuttumuksella.

Myöntyvyysmiehet olivat ”suomettuneita”. Heidän mielestään suhteissa Venäjään oli valittava vähiten huonot vaihtoehdot. Yksi heistä muuten oli J.K. Paasikivi. Bobrikovin kannattajiksi haukutuissa oli periaatteettomia kiipijöitä, mutta myös muita. Esimerkiksi suomalaisten lakimiesten listoilta katoaa 1918 hyvin korkeista tehtävistä täydelliseen tuntemattomuuteen parikymmentä nimeä. Olen itse tutkimuksia tehdessäni metsästänyt näitä henkilöitä, löytämättä senaattoreista muuta kuin tiedon ”asianajaja Jyväskylässä 1918-1939”. Tuomioistuinten sisällä vallitsi kiihkeä taistelu. Aikansa ”stalinisteja” eli jyrkkäoppisia räyhähenkiä, johti Turun hovioikeudessa Svinufvud.

Isänmaan miesten kiihkeimmässä joukossa oli puolestaan onnenonkijoita ja henkilöitä, joilla oli äkillinen tarve osoittaa isänmaallisuuttaan. Armeijasta raivattiin kansalaissodan jälkeen ”ryssäläisyys”. Vain Mannerheim ja Nenonen saivat armon. Ja vankileirit 1918 eivät olleet Mannerheimin töitä eivätkä hänen vastuullaan. Hän oli eronnut toukokuussa ja makasi kesän 1918 espanjantaudissa Ruotsissa. Syksyllä hän jaksoi Norjaan metsästämään – Linderin kanssa.

Lukija voisi olla ystävällinen ja lukea rivien välistä. Kuva Mannerheimista päälahtarina ja 1941-1944 vankileirikurjuuden aiheuttajana on väärä, tahallisesti väärä. Noiden jälkimmäisten leirien oloja ryhdyttiin korjaamaan Mannerheimin käskystä keväällä 1942. Suomeen Mannerheim ilmestyi syvästi venäläistyneenä upseerina, jota etenkin Pohjanmaan suojeluskuntalaiset oudoksuivat kovin. Itse hän tunsi vastenmielisyyttä Saksassa koulutettuja ja etenkin Saksan puolelle siirtyneitä upseereita (Thesleff) kohtaan.

Hjalmar Linderin tarina on niin kiehtova, että jossain toisessa maassa hänestä olisi tehty sata kirjaa ja televisiosarja. (Raija Orasen historialliset teokset eivät valitettavasti minua viihdytä.)

Linder oli kummallinen ihminen. Epäilen että hän oli ainakin loppuaikoinaan henkisesti tasapainoton. Silti hänen kostonsa suomalaisille oli komea – hän lahjoitti hiukan holtittomana keräilijänä seinältään mm. Rembrandtin, Reynoldsin, Turnerin ja Edelfeltin (Kuningatar Blanka) maalauksia Ateneumille ja yliopistolle varat taidehistorian professuuriin, jotta suomenkielinen (!) nuoriso saisi mahdollisuuden perehtyä kulttuuriin.

Hän oli myös uhkapeluri, tuhlari, metsänhaaskaaja, pakonomainen metsästäjä ja ties mitä. Sitä en osaa sanoa, oliko hän aikansa mittojen mukaan seksuaalisesti poikkeava, mutta kyllä pari miespalvelijaa seurasi häntä epäilyttävän lähellä, ja ihmisenä itsekin kai kolean aviovaimon Sofie Mannerheiminkin mieleen ei ollut hänen tapansa suhtautua naisiin. Kysymys ei ollut niistä nuorista kaunottarista, joita hän autteli rahallisesti. Elämä naisen kanssa oli Linderille kauhistus, miehen kanssa ei.

Mutta suhtautumisessaan työläisiin ja yleisemmin yhteiseen kansaan hän oli vuosikymmeniä aikaansa edellä, tosin tietysti patriarkaalinen.

Hitusen kummastelen, että Linder sivuutetaan myös Suomen taloushistoriassa vähällä. Ei kai se johtuisi siitä, että ”ryssäläisyyden” arvet kirvelevät? Venäjän myönteiset vaikutukset Suomeen olivat hyvin suuret. Eikö tasavallan 100-vuotisjuhlan yhteydessä voitaisi vaihteen vuoksi puhua tottakin?

Linder oli paennut kansalaissodan alkaessa Ruotsiin, Mannerheimin kehotuksesta; se ajatus ei ole kaukana, että hän sai Mannerheimilta muitakin tehtäviä. Kuten R. Wallenberg seuraavassa maailmansodassa. hän yritti ostaa korkea-arvoisia ystäviään bolshevikeilta ja onnistui muutamissa tapauksissa. Lenin ymmärsi rahan äänen. Hän palasi Suomeen heti sodan päättyessä ja kävi mm. Suomenlinnan vankileirillä ja peruutti Lohjalla verenhimoisten insinööriensä päätöksiä. Myllyt oli saatavat käyntiin, vaikka työmiehet olivat ”epäluotettavia”.

Hän tiesi varmasti punaisten mm. Kuusankoskella ja Viipurissa ja monessa muussa paikassa tekemistä murhista ja punaisesta terrorista. Hän tiesi, että Mannerheim oli eroamassa. En näe muuta selitystä. Kirje perustuu omiin tietoihin ja omaan ajatteluun. Valkoisten voittajien ajojahti oli kova. Tulkintani mukaan siinäkin isänmaallisuudessa oli pohjalla raha. Ja rahansa Linder menetti, ja viilsi ranteensa poikki Marseillessa. Siinä vaiheessa Ranska oli ottanut Venäjältä 400 000 maahanmuuttajaa.

Linder I

Kuvassa Hj. Linderin auto, Rolls Royce Silver Ghost

Suomen historiassa on  joukko tahallaan unohdettuja asioita ja ihmisiä. Kamariherra Hjalmar Linder on yksi heistä. Hän teki jotain täysin anteeksiantamatonta julkaisemalla vain pari viikkoa kansalaissodan taistelujen päättymisestä Hbl:ssä kirjoituksen ”Jo riittää verilöyly”.

Kirjoitus julkaistiin, koska kirjoittaja oli lehden merkittävä osakkeenomistaja. Kosto tuli heti. Linderin väitteet todisteltiin vallan perättömiksi. Esimerkiksi Suomenlinnassa olot olivat muka varsin hyvät. Linder oli käynyt siellä yrittämässä työmiehiään vapaaksi. Ampuminen ei myöskään ollut rankaisemista, vaan rauhoittamis- ja turvallisuustoimia. Olisi huutava vääryys jättää ampumatta ihmiset, joista ei kuitenkaan tulisi olemaan mitään hyötyä yhteiskunnalle.

Tutkimuskirjallisuudessa mainitaan virheellisesti, että kirjoitus olisi vaiettu ja ettei se olisi tullut monen tietoon.

Kampanja oli niin raju, että Linder myi suunnattoman omaisuutensa ja muutti Ruotsiin, jossa vaino jatkui. Hän siirtyi Pariisiin, sieltä Algeriaan ja teki itsemurhan 59-vuotiaana.

Vaikka Linder oli ”maanpetturi” – siis vaatiessaan kohtuutta punaisille – hänen omaisuutensa kelpasi maanmiehille. Kauppa kävi. Lohjan selluloosatehdas, Kytäjän ja Mustion kartanot ja suunnatton maaomaisuus myytiin heti.

Ei ole tiedossa, että korkeimmissa hovi- ja finanssipiireissä kasvanut ja viihtynyt Linder olisi harrastanut ihmeellisiä aatteita. Ihmisenä hän toki oli poikkeuksellinen. Suurtyönantajana häntä oli kauan kummasteltu työväkeä ymmärtävistä otteistaan.

Kirjoitus on hyvin merkittävä. Se mainitaan historioissa, mutta tekstiä ei löydä helpolla. Se julkaistaan tässä kopioituna teoksesta Esa Keskisen kirjasta ”Kullalla kirjailtu elämä”. Siihen se on suomennettu; minun pitäisi käydä hakemassa alkuteksti ja tarkastaa suomennos; sävyissä saattaa olla eroja. Jätän tuon tehtävän nuoremmille tutkijoille.

Jo riittää verilöyly (Hufvudstadsbladet 28.5.1918)

Hirmuteot jatkuvat maassamme. Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Uhrit on usein valittu sattumanvaraisesti, ja heidät on teloitettu paikoissa, jotka eivät mitenkään liity sodanaikaisiin väkivaltaisuuksiin. Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori.

Julmuudet ovat suoraa jatkoa Työmiehessä ilmestyneille palopuheartikkeleille ja ovat omiaan herättämään katkeraa ja sammumatonta vihaa myös sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka aikaisemmin ovat suhtautuneet vastapuoleen maltillisemmin.

Valtio on paennut vastuutaan ja unohtanut, että maassamme on tuhansia leskiä ja kymmeniä tuhansia isänsä menettäneitä, jotka tarvitsisivat välitöntä aineellista apua ja henkistä tukea. Leireillä kuolee vankeja kuin kärpäsiä. Esimerkiksi Pietarsaaressa on toukokuun ensimmäisen kolmen viikon aikana kuollut 47 vankia, joista 21 kulkutauteihin, loput nälkään. Myös Suomenlinnassa vankeja kohdellaan epäinhimillisesti.

Samaan aikaan hyvinvoiva yläluokka jatkaa elämäänsä ja sulkee silmänsä ympärillään tapahtuvilta kauheuksilta. Onpa heidän joukossaan niitäkin, jotka katsovat vankien suorastaan ansainneen kohtalonsa. Jotkut julkeavat jopa puhua punaisia kalvavasta taudista ja tartunnasta, joka valkoiseen on kitkettävä kansakunnan keskuudesta.

Mutta on myös niitä sodan aikana valkoiseen puolelle kuuluneita aivan tavallisia kansanmiehiä ja -naisia, jotka ymmärtävät millaiseen katkeamattomaan, sukupolvetkin ylittävään vihan ketjuun tapahtumat johtavat. Niiden lukemattomien ihmisten, jotka ovat viimeisten kuukausien aikana nähneet läheistensä kuolevan, kotiensa tuhoutuvan ja isänmaataan häpäistävän, on vaikea unohtaa kokemaansa. Voidaanko sitä heiltä edes vaatia?

Yläluokkaan kuuluvien korkeasti koulutettujen ihmisten pitäisi kyetä näkemään maassamme tapahtuvat hirveydet laajemmassa yhteydessä ja ymmärtää syiden ja seurauksien välisiä suhteita. Heiltä voidaan perustellusti vaatia enemmän kuin huonosti koulutetulta ja tietoisestikin harhaan johdetulta väestöltä.

Meidän jokaisen on syytä katsoa peiliin ja nähdä oma vastuumme tässä kansallisessa murhenäytelmässä. Viimeiset kymmenen vuotta olemme epärealistisesti luottaneet Suomen kansan ymmärrykseen ja arviointikykyyn ja sallineet sosialistisen propagandan ja kansankiihottamisen. Olemme suhtautuneet poliittisiin vaaleihin piittaamattomasti ja siten antaneet sosialistisille aatteille kasvutilaa. Maastamme on puuttunut kuri ja järjestys, mikä nyt, selvemmin kuin koskaan, on nähtävissä.

Osa yläluokasta, minä itse ensimmäisenä, on suurten sotateollisuudesta saatujen voittojen turvin viettänyt yltäkylläistä elämää ja ylenkatsonut epämukaviksi katsomiaan lakeja. Esimerkiksi alkoholilain sisältö on käytännössä kaukana todellisuudesta. Käytöksemme on ollut omiaan herättämään kateutta, joka on ollut helppo kanavoida vihaksi. Eikä vihasta ole pitkä matka julmuuteen.

Tällaisen kansallisen murhenäytelmän keskellä meidän ihmisten on vaikea säilyttää suhteellisuudentajuamme. Viimeisten neljän vuoden aikana olemme saaneet lehdistä lukea kymmenistä miljoonista kuolleista ja haavoittuneista. Olemme kuulleet ns. kulttuurikansojen harjoittamasta julmuudesta, varkauksista ja keskellä kirkasta päivää tehdyistä ryöstöistä. Kansamme oikeustajua ovat myös eittämättä horjuttaneet maatamme täysin vapaasti terrorisoivat venäläiset sotilaat. Ei ole ihme, että tällaisissa oloissa ihmisten käsitys oikeasta ja väärästä on hämärtynyt. 

Monet ovat tarttuneet aseisiin täysin vakuuttuneina asiansa oikeutuksesta. He ovat uskoneet venäläisten propagandan sosialistisesta ihannevaltiosta, jossa kaikki kansalaiset ovat tasavertaisessa asemassa.

Huonosti koulutetut ja sivistymättömät ihmiset eivät ole huomanneet tulleensa harhaan johdetuiksi ja kulkeneensa kohti väistämätöntä onnettomuutta. He ovat uskoneet olleensa osa suurvallan sotajoukkoja ja kokevat, että heillä on oikeus rulla kohdelluksi tavallisina sotavankeina. Uskon, että olisi suurta viisautta olla kieltämättä heiltä tätä oikeutta.

Meidän kannattaisi Saksan mallin mukaisesti armahtaa kaikki 70 000-80 000 vankiamme ja määrätä heidät tuomion pituudesta riippuen 2-4 vuodeksi pakkotyöhön. Heille pitäisi työstään maksaa samaa palkkaa kuin muille työntekijöille, kuitenkin sillä erotuksella, että rahat maksettaisiin pankkitilille, josta vangit saisivat ne vasta vapauduttuaan käyttöönsä. Rangaistusta suorittaessaan he saisivat käyttöönsä vain sen verran rahaa kuin tarvitsevat välttämättömiin menoihinsa. Mikäli vanki syyllistyy uudestaan rikokseen, hän menettää ansaitsemansa palkan. Vastuu vankien valvonnasta olisi työnantajalla.  Olen vakuuttunut, että  tämä on ainoa tapa palauttaa  työnantajien ja työntekijöiden välinen luottamus ja siten turvata maamme rauhanomainen kehitys tulevaisuudessa.

Lopuksi omantunnon kysymys meille kaikille valkoisille. Mitä sellaista punaiset ovat tehneet, mihin me itse emme voi sanoa olevamme syypäitä? He ovat yrittäneet vallankaappausta, ja nyt me, jotka olemme taistelleet lain, oikeuden ja maailman demokraattisimman valtiomuotomme puolesta, olemme syyllistymässä samaan.

Nujertamalla aseellisesti maamme suurimman puolueen unohdamme samalla sen 48 prosentin kannatuksen, jonka jätämme itsevaltaisesti ottamatta huomioon koko maatamme koskevassa päätöksenteossa. Tämä ei ole parlamentarismin periaatteiden mukaista, vaan kunniatonta hokkuspokkuspolitiikkaa, joka ei ole tuleville sukupolville puolusteltavissa.

On ryhdyttävä sanoista tekoihin. Ensimmäiseksi on joukkoteloitukset saatava ankarien rangaistuksien  uhalla loppumaan.

Mustio 25. toukokuuta 1918

Hjalmar Linder

Alahuhta perkeles

Otsikon korostus on nykyisin samaa Kauhavan kuntaa olevan synnyinseutumme tapa painottaa sanotun tärkeyttä. Heikki Klemettikin muistetaan kuoronjohtajana myös repliikistä ”forte, perkeles”.

Alahuhdan hallitukselle lausuma koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksen leikkaamisesta oli asiaa, kuten odotinkin. Hallituksen hankkeet eivät sitä ole, kuten en odottanutkaan. Esimerkiksi työajan pidentäminen – laskuvirheeseen perustuva hanke – on yksityiskohta. Asia on työn kannattavuus eli rahan saaminen.

Globalisaatio ja digitointi ovat vaikeita sanoja, mutta ”työ” on vaikeampi. Väitän – ja suuntaan sanani Alahuhdalle, Herlinille ja heidän kavereilleen, että tuotteiden ja palveluiden informaatiotiheys on se pääasia. Maa ei valitettavasti vaurastu hakkauttamalla lisää koivuhalkoja, ei edes Billnäsin kirveillä.

Joku kirjoitti hyvin matkailupalvelujen tehostamisesta, ala kun on maataloutta suurempi. Tuotteista saisi myyvempiä virtuaalitodellisuutta käyttäen. Lisätyn todellisuuden aineisto on olennaisesti kirjastoissa ja arkistoissa (Kansalliskirjasto, Kansallisarkisto, Kavi jne). Se ei ole todellisuudessa käytettävissä, koska sitä on niin paljon ja se on niin vanhanaikaisesti järjestettyä.

Esimerkki. Myyvempi kuin Googlen kamerakuvat kaduista ja kohteista olisivat kuvat kaduista ja kohteista 5, 15 ja 50 vuotta sitten. Pelien lisäksi niitä kaivattaisiin mm. kaavoituksessa ja täydennysrakentamisessa. Viimeksi eilen mietimme, missä yhtiömme kiinteistöllä on kunnan vesi ja miten pannuhuoneen sähköt on kytketty. Meillä 43 vuotta sitten tehdyt sellofaanit ovat tallella. Kunta ei niitä löytäisi, vaikka ne on tietenkin arkistoitu sinne.

Minulla on nyt tulevaa kirjaani varten verkosta käsin poimittuja ja muokattuja Lapin läänin 1960-luvun karttoja 486. Niistä näkyy suoraan Sodankylän kylät ja talot 50 vuotta sitten ja samoin nykyisten luonnonsuojelualueiden kehitys ja suot ja tunturit ennen ojituksia ja metsäautoteitä. Kysymyksessä on merkittävä ympäristötaseen osa.

Esimerkki. Samaan kaunokirjalliseen antologiaan (Pohjankirja) olen saanut perustiedot Suomen tilastollisesta vuosikirjasta, jotka Tilastokeskus on ansiokkaasti skannannut. Kävi näet ilmi, että Lapin läänin historiaa – asutus, työpaikat, koulut jne. – ei ole tutkittu oikeastaan lainkaan. Tuo entinen lääni on luulojen maa, ei tietojen. Luulot riehuvat mm. väittelyssä saamelaisten maanomistusoloista.

Etenkin 1800-luvun puolelta olevat tilastot ovat hiukan vaikeakäyttöisiä. Joutuu opettelemaan. Itse opin muinoin, kun löysin sensaatiomaisesti Oikeustilaston. Venäjän vallan ajalta rikokset oli tilastoitu lähes 20 muuttujan mukaan niin että niistä voi suoraan lukea, myös ranskaksi, mitä sukupuolta ja tuloluokkaa ja minkä ikäisiä olivat vääränrahan vaihettajat. 1930-luvun pulakauden rajun epätasainen ja epäoikeudenmukainen painottuminen maan eri puolille näkyy suoraan ulosottotilastosta ja vekselituomioista (Viipurin läänissä 7 kertaa enemmän kuin Uudenmaan läänissä).

Tilastokirjat lainasin Elinkeinoelämän keskusliitosta, jossa eräs ystäväni oli töissä. Niitä ei ollut kukaan koskaan ennen käyttänyt. Myös tilastokirjasto lepäsi pölyssään kun kaivelin sieltä punavankien tappotilastoja. Vuosi oli silloin 1990. Sain satikutia huolimattomasta työstä, kun olin jäljentänyt lukusarjat väitöskirjaani kirjoittamalla käsin kynällä tai koneella painetusta tekstistä. Aihetta oli. Tosin löysin vastauksen tutkimuskysymykseeni, mitä tuomioistuimissa todella tehdään.

Esimerkkieni tarkoitus on selvä. Innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen aineisto löytyy vain menneisyydestä. Emme voi noutaa tulevaisuudesta mitään.

Koulutus on valmiiden tietojen uudelleen paketointia. Ja missä ne tiedot ovat nyt? Hyvin vaikeasti tavoitettavissa. Digitaalinen vallankumous ei ole edelleenkään ehtinyt korkeakouluihin eikä työpaikoille.

Uudet tiedot perustuvat vanhoihin ja nykyisiin tietoihin.

Taloudellinen menestyksemme riippuu siitä, käsittävätkö riittävän monet, että globalisaatio ja digitaalisuus ovat sama sana, sama asia. Työn lisäksi informaatio on käytön kannalta revähtänyt maapallon mittakaavaan. Kysymys on kilpailusta. Me olemme varustautuneet tuohon kilpailuun hyvin huonosti. Meillä on maailman paras informaatio (väestötilasto jne.), mutta juuri kukaan ei mieti, miten sitä voisi myydä.

Tarvitaan rahaa ja erittäin suuri elinkeinoelämän, valtion, kuntien ja seurakuntien yhteishanke, jota johdetaan barbaarisen väkivaltaisesti. Vaikka olet kiltti mies, olen silti ajatellut Sinua johtajaksi, Alahuhta.