niille ei vastaa

Siis kirjoille.

Kirjat osaavat puhua jos niille ei vastaa.

Unissapuhuminen on varhaislapsuudessa jopa tavallista. Vuoteenkastelustakaan ei pidä huolestua ennen aikojaan. Minulla on esiintynyt varhaisesta lapsuudesta unissalukemista.

En tiedä, onko sellainen tavallista. En tarkoita Suomen Kansan Seikkailu-unia. Niitä varmaan näkevät ajoittain kaikki. Kun lopulta herään, muista aika pitkän, mitä juuri unessa luin. Hiljan se oli Dostojevskia, vaikka en ole lukenut häntä moneen kuukauteen, eikä Dostojevski ole kirjoittanut sellaista. Paikannimet ja henkilön nimet olivat oikein, mutta luultavasti peräisin useista eri kirjoista. Onneksi näin mieleen kirjoitettu ei säily päässä niin pitkään, että siitä olisi kiusaksi.

Uni tulee jossain kohdassa mahoksi. Sen tuottavuus alkaa kärsiä ja kohta se romahtaa. Unen kirjan tarina alkaa heittää levotonta silmukkaa alapuolalta ja on pian niin sykkyrässä, että uneksija herää.

En ole ommellut koneella vuosikymmeniin. Tarkoitus on kokeilla. Haluaisin tietää, miksi unen näkeminen on minulle niin kuin ompelua. Mutta kysymyksessä on poljettava kone, koska sen äänten rytmit ovat niin kauniit.

Kuitenkin juuri vaatteen ompelu on kirjoittamisen vertauskuva. Kaavoja on syytä kahistella pitkään. Se on käsittämätöntä. Isoilla saksilla leikatuista kankaan kappaleista tulee päälle puettava ruumiin jäseniä ympäröivä vaate, joka pitää monet puhurit.

Kummallinen henkilö, jonka nimi oin Mlodinow, etunimi Leonard, on julkaissut kirjan (”Subliminal”) tietoisuuden reunan alapuolelle jäävästä mielestämme. Hän sanoo, että alue on suuri ja käytännössä valtavan tärkeä.

Freudin piilotajunnan käsite oli suuri tieteellinen oivallus. Hänellä ja hänen seuraajillaan ja kilpailijoillaan ei oikein ollut keinoja kehittää oivallusta eteenpäin. Tosin juuri Freud tukeutui unien tulkintaan. Se vaikuttaa hyvin lupaavalta, mutta tiedettä siitä ei taida saada.

Nykyisin aivotoimintaa voi kuvata lennosta, tosiaikaisesti. Tuloksia ilmestyy vähä vähältä. Olisin itse kiinnostunut niinkin arkisesta asiasta kuin musiikin säveltasosta. Kokeellisesti hyväkorvaiset ihmiset kuulevat sävelen tai soinnun jokseenkin samoin. Näin täytyy olla. Muuten yhteissoitto ja –laulu eivät onnistuisi. Signaalin mittauksissa käy kuitenkin ilmi, että kuuloelimiin saapuva signaali eli värähtely vaihtelee paljon. Siihen vaikuttaa muun muassa korvakäytävän muoto.

Sekin tiedetään monien kokeiden jälkeen, että silmä ei näe, vaikka käytettävissä on kolmenlaisia erikoistuneita soluja. Sekä sävel että näköaistimus prosessoituvat moneen kertaan ja tavallaan syntyvät aivoissa.

Siksi unennäkö ja harhakuvat ovat täysin mahdollisia ja ymmärrettäviä. Aistimuksiin ei tarvita suoranaisia ärsykkeitä. Aivoissa ei tarvita kondensaattoria eikä muistilaitetta, joka nakuttaisi omia aikojaan kuin ompelukone. Kun näin on, aistittu todellisuus on itse asiassa versio tai muunnelma todellisuudesta. Kuka senkään tietää, onko todellisuudella mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Lupaan palata viimeistään huomenna tai joskus vähemmän sekapäisiin aiheisiin. Niitä on pitkä rivi mielessä ja muutamia lapuille muistiin merkittyinä. Nyt olen kuitenkin huvikseni esittänyt kesäisessä hengessä oman käsitykseni siitä, miksi ”realismi”, olkoonpa sen harjoittaja taiteilija, insinööri tai vaikka lakimies, on jokseenkin surkea yritys, ja tuhoon tuomittu.

Realismilla tarkoitan tässä todellisuudessa jo aika kauan sitten sivuutettua vaihetta, jolloin oltiin varmoja siitä, että kaikki mitä on, on havainnoitavissa, ja kaikki mitään aistitaan, on tässä ja nyt.

Tämän kirjoituksen valokuva on käyty ottamassa varta vasten kuvittamaan aihetta. Jos joku haluaa paeta tulipaloa vintille, kuvassa näkyvät tikapuut ovat erittäin käytännölliset.

Olen aina ihaillut tulipaloportaita ja hiukan hävennyt sitä, että omassa yksinkertaisessa talossani on ulkotikkaat vain niille, jotka haluavat viivähtää katon harjalla.

Kirjat osaavat puhua jos

Menin työpaikalle HIITiin ja tarkoitukseni oli vaihtaa pari sanaa ainakin Pertun kanssa. Vielä tarkoituksempi oli käydä katsomassa, onko Kulttuurin teologia (Paul Tillich, Theology of Culture) siellä olevassa kolmannessa sivukirjastossani, ja kenties saman tekijän Rohkeus olla olemassa (The Courage to Be). Ne ovat molemmat viime vuosisadan tärkeimpiä kirjoja ja ehkä jopa parempia kuin saman tekijän systemaattinen teologia (I-III).

Sisältö vastaa sangen suureen osaan niistä kysymyksistä, joilla on taito unohtua.

Talossa ei ollut juuri ketään. En sitten edes tavannut ihmisiä vaan menin hiljaa pois pari kirjaa kainalossani. Katsoin jäädytettyä pelipaitaa katossa. Se on hauska vitsi mutta samalla uhkarohkea ja uhmakas. Myös täällä on ihmisiä, jotka tavoittelevat tarkoitusta.

Tyhjyyden tunne ja tarkoituksen puute ovat ne palomuurin aukot, jotka viettelevät ihmisiä typeryyksiin, esimerkiksi harhaiseen uskontoihin, aiheettomaan tiedeuskoon, Sielun kuolemattomuuteen, raskasmielisyyteen tai mihin tahansa tapoihin ja temppuihin, joista on enemmän vahinkoa kuin apua.

Olen huono käyttämään sana ”hengellinen”, vaikka se vastaisi esimerkiksi englannin sanaa ”spiritual” aika hyvin. Mielestäni papit ovat pilanneet sen. Hengellinen kuulostaa liiaksi samalta kuin mikä tahansa kokoelma uskonkappaleita, jotka muka pitäisi ottaa omikseen. Noissa uskonkappaleissa on aivan liikaa sisällyksettömiä lausahduksia ja hurjia valeita, jotta ne kestäisivät tukeutumista.

Olisi hauskaa käyttää enemmän sanaa ”henkinen”. Koulussa tulin monta kertaa toiseksi henkisissä kilpailuissa. Kilpailtiin laulussa tai soitossa, lausunnassa tai sellaisessa. Mielestäni kilpailut olivat tyhmiä. Omat opettajat vahvistettuna seurakunnan papilla istuivat kuuntelemassa, onko kilpailija omaksunut jonkin taustaltaan hämärän tavan esittää.

Henkinen työ on jo ymmärrettävämpi termi. Ollaan tekevinään jotain, vaikka ei todella tehdäkään, ja saadaan siitä palkkaa. Olen ollut henkisen työn tekijä kauan. Toisaalta olen oppinut ihailemaan luovaa ruumiillista työtä. Sitä on vain tarjolla kovin vähän.

Katselin kun sukulaiseni rakentelivat taloja. Niinkin sattui, että heillä oli piirustuksia tai laskelmia, mutta eivät ne olleet välttämättömiä.

Jossain tuolla suunnalla on kotipiirissä opittu ajatus. Henkisyyteen on suhtauduttava vakavasti. Henkisyyden alueella ei pidä säästää vaivojaan.

Luulen, että tämä ajatus ei saavuta suosiota: yksi keino pitää yllä henkisyyttä on lukeminen ja kirjoittaminen. Toinen keino on kuunteleminen ja katseleminen, vaikka ne ovat vielä vaikeampia.

Näiden yhteinen nimi on eläminen. ”Tämä se on elämää”, sanoo lomanviettäjä toiselle, ja haukkaa makkaraa. Se ei ole elämää. Elämää on se, että paikkaa saunan katon ja pinoaa puut.

Japanilainen ja kiinalainen mystiikka tuli muotiin Euroopassa 1700-luvulla ja väärät tulkinnat alkoivat heti levitä. Oikeampia ja innostavia tulkintoja on esiintynyt. Zen ja moottoripyörän kunnossapito… Ehkä tuon nimityksen ”zen” takana on se mielestäni oikea ajatus, että lankkuaidan voi maalata todella hartaasti. Tulos ei ole välttämättä hyvä, mutta ei tässä tulosta tutkitakaan.

Olin käynyt läpi ne kirjani, joita on siellä kaksisataa tai viisisataa. Ei se ollut mikään harha, että kirjat puhuvat. Ei niistä todellisuudessa kuulu ääntä, mutta sen sijaan ne tuovat todellisiksi samanaikaisesti muistoja ja mahdollisuuksia. Niitä voi palautella mieleensä. Ne ovat valmiina uutta yritystä varten.

Yllättävän paljon siellä oli ja monella kielellä kirjoja, jotka liittyivät ammattiini. Esimerkiksi hyvin vaikeasta käsitteestä ”sopimus” oli sekä nykyaikaisia että historiallisia selvityksiä ja lisäksi katsauksia keskiajan ja antiikin käsitteisiin, joilla tämä meidän ”uusimman aikamme” sopimuskäsite on sangen vieras.

”Yhteiskuntasopimus” tuli poliittiseen kieleen ennen suuria vallankumouksia, mutta kun se ensin esiintyi, kukaan ei ollut tullut oikeastaan ajatelleeksi, että kuka tahansa ihminen ja mikä tahansa elin, esimerkiksi kuningaskunta, voisivat tuosta vain päättää molempia osapuolia sitovasti jotain.

Siihen asti oli synnytty valmiiseen maailmaan, joka ei sitten jäänyt tyhjemmäksi, kun syntynyt kuoli.

Yhteiskuntasopimus eli ajatus, että jotkut hallitsevat, mielellään määräajan kerrallaan, noudattaen sääntöjä, teki maailmasta epätäydellisen, ajallisen ja rajallisen.

Sen mukana tuli käsitys, että kuka tahansa ihminen voi ja hänen ehkä täytyykin ottaa huomioon toisia ihmisiä ja jättää jokin jälki, ei poltettu kylä, kuten perinteisesti oli tehty, vaan jotain pysyvämpää – esimerkiksi hymy.

Ovi napsahti ihan hiljaa ja sepeli rasahteli pihassa. Ajattelin, että tämä oli ehkä kesän kaunein päivä. Tai sitten se johtui vain valosta, joka tuli sopivasta suunnasta.

Liitossa

Saksan parlamentissa käsiteltiin kaksi kuukautta sitten syvästi yhdentekevältä vaikuttava asia (17/13086).

Kysymys ei ollut sen ihmeemmästä kuin tietokoneohjelmien patentoimista koskevan sopimuksen ja sen seurauksena lakien uudelleen muotoilusta.

Vain harva tietää, että kun laissa lukee, ettei tietokoneohjelmia voi patentoida ”sellaisinaan” (as such), tämä ei tarkoita alkuunkaan sitä mitä luulisi. Tietokoneohjelmia patentoidaan vimmatusti, ja myös Euroopassa. Tuo sellaisenaan luetaan ”muun tekniikan yhteydessä”, ja ajoittain tuota yhteyttä on vaikea ja joskus mahdoton havaita. Toisin sanoen softaa patentoidaan paljon. Teknisiä aloja ajatellen se lienee toiseksi tärkein. Mikrobiologia (molekyylibiologia – käytännössä useimmiten lääkkeet ja terapeuttiset valmisteet) on tärkein.

Juristina tuntee kiusausta ilahtua, että nyt on tuo harvinainen tavara, nimittäin järki, taas vaihteeksi vallassa.

Näinkin voi olla. Lakialoitteen takana ovat kaikki Saksan valtapuolueet. Se herättää tiettyjä epäilyjä.

Mainitsin jo, että meneillään olevassa urkinta- ja vakoiluskandaalissa ei ole kuultu mitään Ranskasta, Israelista eikä Venäjästä, jotka on pidetty tapana aina mainita kovan luokan vakoilusta puhuttaessa.

Patenteilla ei pitäisi olla tekemistä laittomaan toimintaan soveltuvien laitteiden kanssa. Vaikka ei pitäisi, tietysti on. Tässä blogissa on usein tähdennetty, joskus jopa oikein yksityiskohtaisesti, että Yhdysvaltain elektroniikkateollisuuden ylivoimaisesti suurin rahoittaja ja oletettavasti merkittävin käyttäjä on armeija (jolla tässä viitataan myös merivoimiin ja ilmavoimiin).

Sotilaallisen rahoituksen luentoesimerkki on Internet, alkujaan puhtaasti militaarien muutamille yliopistoille antama tehtävä, joka jäi hiukan kuin vahingossa yliopistojen hoteisiin, kun armeijan mielenkiinto hupeni.

Menneiltä vuosikymmeniltä ihan mielenkiintoisia sotilasalan rahoittamia keksintöjä olivat tietenkin ydinase ja tietokone.

Mieleen tulee, että amerikkalaisten patentointivimma ja patenttioikeudenkäyntien suo, jotka Saksan parlamentin paperi varmaan osaltaan oikoisi, ei ehkä ole aivan vailla yhteyttä nyt puheeksi tulleisiin tietoliikenteen väärinkäytöksiä. Väitetty kiinni jääminen samanmielisten valtioiden ja valtioryhmien toimien peilaamista on tietysti kiusallista. Tietenkin USA on harrastanut sitä siitä alkaen kun J. Edgar Hoover näki ensi kerran mikrofonin. Sitäkin on väitetty, että eräässä vaiheessa Washingtonissa oli enemmän mikrofoneja ja piuhaa betonikuutiometrissä kuin Moskovassa. Mutta kiinni jääminen ei ole kivaa.

Esittäisin tässä lukijoitteni huvitukseksi kysymyksen, olisiko Saksan yllättävän järkevän aloitteen takana perusteltukin huoli softan uusista sukupolvista.

Vaikka USA ja EU ovat kuinka hyviä veljiä keskenään, kaupallisesti ne kilpailevat toistensa kanssa ja ovat jo 20 vuotta sitten tuuppineet kolmannet vallat syrjään. Teollisten yksinoikeuksien alueella tämä on hyvin suuri suru, kun tehoavat lääkkeet erittäin vakaviin sairauksiin hinnoitellaan teollisuusmaissa. Toistaiseksi lähinnä Intia on rimpuillut vastaan ja jopa eri tavoin edistänyt ”pirattivalmisteiden” tuottamista markkinoille. Tekijänoikeudessa tämä muuten on vanha perinne. Sopimusjärjestelyin Intia on saanut Briteistä etenkin oppimateriaalia erittäin halvalla. Maisterin arvon edellyttämät matematiikan tai fysiikan oppikirjat taitaa edelleen saada sieltä sadalla eurolla brutto. Tämä tietoni voi kyllä olla vanhentunut.

Ajatuksenkulkuni on yksinkertainen, joskaan ei kaunis. CIA:n vakoiluskandaali on tuonut julkisuuteen asian, joka on varmasti tiedetty aika monta vuotta. Amerikkalaisilla on ratkaisevasti parempaa softaa, jonka he ovat onnistuneet paketoimaan muun muassa patenteilla niin, etteivät Euroopassa muut kuin britit saa vastaavia systeemejä käyntiin. Toisin sanoen Euroopan eri valtiot ovat jääneet jälkeen Yhdysvalloista vakoilun teknisessä arkipäivässä.

Asetelma on enemmän kuin tuttu kulutuselektroniikassa. On erittäin edullista istua muutaman strategisesti ratkaisevan tärkeän patentin päällä. Nokia lienee onnistunut tässä hyvin. Applelta on kopsattu kaikki minkä voi, mutta Samsungilla ja kiinalaisilla on vielä kirimistä. Kiinan en osaa nähdä kärsivän kaupallisista kiemuroista.