Taikapeili

 

En muista kuulleeni Ernest Hemingwaysta vuosikymmeniin. Mitäpä hänestä. Kova poika kirjoittamaan, nobelisti, hankala henkilö, oli seuraa tai ei. Ymmärsi ampua itsensä.

“Francis Macomberin lyhyt, onnellinen elämä” on hiukan työläs löytää, mutta suomennoskirjassa “Kilimandzaron lumet” se on. Havaitsen että asiantuntevat ja asiaa tuntemattomat kriitikot ovat olleet tästä novellista eri mieltä, kun taas esimerkiksi romaani “Kenelle kellot soivat” on kerännyt jokseenkin yksimielistä kiitosta.

Yllättäen poliittisiakaan säröääniä ei juuri ole. Kirja ilmestyi Espanjan sisällissodan juuri päätyttyä. Niin ikään itse mukana ollut George Orwell sai lisää vasemmistolaisen leimaa, kun hänkin kuvasi tilanteita tasavaltalaisten eli Francon vastustajien suunnasta.

Hiljan luin, miten paljon vaivaa sotakirjeenvaihtajana sekaan ängenneestä Hemingwaysta oli Pariisin valtauksessa 1944, joka oli kaikkiaankin hyvin sotkuinen tapaus.

Perun juhlallisesti puheeni. Olen sanonut aika usein, että kyllä englanninkielistä proosaa on kaikki aihe opetella lukemaan. Välillä ihmettelen, ettei monikaan englantia hyvin osaava tee sitä. Ja ole neuvonut harjoittelemaan lukemalla esimerkiksi juuri Hemingwayta, “koska se on helppoa kieltä”.

Kaikenlaisia typeryyksiä sitä tulee ladelleeksi.

Monella on luulo, että keskeinen englanninkielinen kirjallisuus on suomennettu. Erehdys.

Teksti, joka on eri asia kuultuna kuin luettuna, muistuttaa metsää. Lehdillä ja rungoilla on väliä ja niitä erottavat välimatkat. Lukemisen tuloksenan on sokereita ja happea. Ellet käsitä, taidat olla skorpioni.

Francis Macomber tuo peliin ominaisuuden, jota sanotaan vanhaaa dramaturgiaksi. Jopa opettajat toistavat, että dramaturgia on eräänlainen huvipuisto, jossa mennään hiljaa ja lujaa ylös ja alas, ja kaikesta selviää rahalla.

Niin se ei olel Hemingway ja hänen - yllättävä kilpailijansa ja kaksoiolentonsa Tšehov, itäisitä mailta, - kääntävät valonsa ihmisiin, jotka ovat usein ikävystyttäviä tai vähäpätöisiä tai molempia.  Ihmisiä liikuttava vieteri on pelko. Mitä suurempi asema, sitä pahempi pelko.

Poikkeukset ovat kokeneita ihmisiä, sellaisia kuin “Aron” pappi tai “Macomberin” palkkametsästäjä Wilson.

Eräillä kaikkein suurimmista kirjailijoista näyttää oleva sama periaate. He eivät koskaan puhu totta.

Jos olisi toisin, miksi lainkaan kirjoittaa?

Vastaus on ympärilläsi. Tilannen voi olla sama kuingalleriassa. Sinulla on jokin taulu seinällä. päivästä toiseen ja viikosta viikkoon.

Musiikki on vielä parempi esimerkki. Olen ennenkin kertonut, että kun sormiini sattui vuonna 1990 Helsingin Sanomiin kirjoittamani laaja artikkeli Beethovenin erknäiten teosten levytyksistä, sain siitä kimmokkeen. Kuuntelin kakkii eli 32 Beethovenn pianosonaattia, kunkin 32 kertaa. Halusin rakentaa mielipiteen, mikä kkonaislevytyksistä on paras. Valintani oli Radu Lupu.

Mutt ei sillä ole väliä, koska kaikki nämä teokset, jotka ovat jokainen runsaan puolen tunnin pituisia, ovat eri pianistien käsissä hyvin erilaisia.Sitten koin senkin, että saman pianistin sama levy oli eri kerroilla erilainen. Joskus se oli loistava, joskus ihan hyvä, joskus yhdentekevä, joskus ilmeinen väärinkäsitys.

Tämän takia olen kuunnellut yli neljäkymmentä vuotta pääsiäisen aikaan Bachin molemmat passiot ja h-molli-messun, mielellään eri levyinä. 

Hemingwaytä aloitin lukemalla hänen 1958 ilmestyneen novellivalikoimansa varmaan seuraavan vuonna. Uuden suomennoksen luin, kun se tuli 1998. Kumpikaan ei mielestäni tavoita kirjoittajaa eikä siis lukijaa. Jonkun pitäisi kääntää ne parhaat seuraavan kerran. Ja sitä seuraavan.

Vaikka Hemingway taiteilijoiden perinteiseen tapaan vähätteli kollegoitaan, hänen peruskuvionsa on ranskaksi sanapari “l’ennui et la nausée”, ikävä ja inho. Nuo sanat on kiinnitetty J.-P- Sartren koulupoikamaisiin yriteliin, mutta Camusiin ne sopisivat paremmin.

Viis filosofiasta. Minua miellyttää yhtä paljon kuin Tšehovin kunnioitettu professori, joka ei ollut koskaan oikeastaan pitänyt ihmisistä eivätkä ihmiset hänestä, Hemingwayn lause, joka on kuin kaukoputki. Se menee lyhyeksi lieriöksi ja sitten sen voi vetää pitkäksi, ja sillä näkee kaiken. Se on kaukoputki, jolla myös kuulee. Ja peili, sellainen kuin teleskoopeissa yleensä on.