Sivun näyttöjä yhteensä

6. kesäkuuta 2024

Sotavalta



Otsikon sana esiintyi keskiajalla ihmisen nimenä. Samoin esiintyi Ihalempi.

Kuva näyttää kirjaa, jota hiukan harmittelen. Kun nyt kommenteissa ovat jostain syystä jääneet vähälle motkotukset, miksi kirjoitellaan vieläkin sodista, ammattimaista tiedon tasoa vuoden 1944 tapahtumista esittelevä kirja olisi hyödyllinen monelle.

Meinander on ollut jo kauan Helsingin yliopiston historian professori. Hänellä on sama ruotsinkielinen historian oppituoli, jolla Klinge istui aikoinaan.

Tämä ruotsinkielinen kirja ilmestyi 2020 ja on muuten sama kuin “Suomi 1944” mutta saatettu huolellisesti ajan tasalle. Uusin tutkimus on otettu huomioon, ja kirjoittaja on harjoittanut sitä myös itse alkuperäislähteisiin tukeutuen. 

Siten mukana on Kimmo Rentolan löytämä, ammattilaisten hyvin laajasti aitona pitämä venäläinen asiakirja, jossa olivat ehdottomat lisävaatimukset Suomelle.

Olemme tienneet vuosikymmeniä, että Teheranin konferenssissa (Stalin, Roosevelt, Chruchill) marras-joulukuussa 1943 Suomelle ei sovittu vaatimusta ehdottomasta antautumista, toisin kuin Saksalle ja sen muille satelliiteille.

Olemme lukeneet aika kauan maaliskuun 1944 rauhantunnusteluista, kun Paasikivi ja Enckell kävivät Rytin ja Mannerheimin siihen kehottamina Moskovassa kuulemassa rauhanehdot. Ne olivat niin kovat, ettei niihin voitu silloin suostua, paitsi ehkä Paasikiven mielestä. Enckell oli sitä mieltä, että lisää ehtoja tulee. Rentolan paperissa on punktit, jotka olisi esitetty, jos Suomi olisi suostunut neuvottelemaan 1940 rajojen, sotakorvausten, saksalaisten internoimisen jne. pohjalla. Olisi ollut annetta Neuvostoliiton käyttöö Ahvenanmaan lisäksi Suomenlinna ja taattava vapaa kulkuoikeus sinne, rajan määrääminen Kymijoelle ynnä muuta.

Meinander on niin hyvä tutkija, ettei hän mainitse tässä yhteydessä “torjuntavoittoa”, mutta mainitsee toteamalla, että tämän Stalinin rauhantarjouksen torjumisesta muiden ohella Ryti tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

Lukija saa itse todeta, että eihän tuossa tosiaan vaadittu ehdotonta antautumista. Mutta…

Oma johtopäätökseni on kauan ollut, että kun saksalaiset oli siis poistettava huhtikuun kuluessa ja armeijasta puolet kotiutettava toukokuussa, kysymyksessä olisi ollut antautuminen. Ja syyskuussa 1944 näitä laajoja vaatimuksia ei esitetty, koska silloin Suomen neuvotteluasetelma oli parempi. Esimerkiksi tykistö ja ilmavoimat olivat paremmat kuin koskaan.

On kovin terveellistä, että Meinander korostaa Narvan - Sinimäkien taisteluja, jotka olivat Neuvostoliitolle suuremmat sekä miesmäärältään että tappioiltaan kuin Kannaksen ja Laatokan rannan taistelut. Ne jatkuivat elokuuhun asti. Saksalaisten puolella kunnostautuivat erityisesti SS-joukot ja nimenomaan virolaiset, tanskalaiset ja norjalaiset. Vaikka Saksa voitti tuon suurtaistelun, se joutui vetäytymään syyskuussa, kun kaikki Baltian armeijat olivat jääneet mottiin. 

Niinpä lukija saattaa päätellä, että kylmä sota Neuvostoliitto - USA alkoi jo 1944. 

Ellei lukija ajattele näin, joka tapauksessa Suomi sotineen oli sangen pieni asia Euroopassa, ja Eurooppa ol sangen rajallinen sa maailmaa. 

Ja harmitteluni  sitä, ettei juuri tätä Meinanderin kirjaa ole tällä haavaa e-kirjana eikä ä-kirjana. Pitäisi olla. Kaikin mokomin.


38 kommenttia:

  1. Keskiaikaa kai sitä sitten elellään kun Sotavalta sukunimenä edelleen tilastoista löytyy.

    Muistetaanhan me vanhemmat aikalaiset myös muusikko Arto Sotavaltakin (1950-1990) vielä?

    "Päivät kuin unta vaan/auringon toi tullessaan ..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moribond, Jacques Brel, tuplasti kesytettynä.

      Poista
  2. Haavikkohan näitä nimiä viljelee Bysantti-eepoksissaan, Mustakulli ja muita.

    Nätimpi tapa kuin on jakaa ihmiset lääkärinä keskitysleirin tai -blogin portilla kahteen jonoon: normaalit ja epänormaalit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sadan ihmisen joukossa kuusikymmentä sairastaa kuppaa - se on normaalia ja on epänormaalia olla terve...

      Poista
  3. Arvoisa Blogisti, kirjoitatte todella mielenkiintoisesti: "Oma johtopäätökseni on kauan ollut, että kun saksalaiset oli siis poistettava huhtikuun kuluessa ja armeijasta puolet kotiutettava toukokuussa, kysymyksessä olisi ollut antautuminen."
    Tästä tulee mieleeni oma isäni, sillä huhtikuussa 1943 hän lähti sotaan, koska kohta tuli 18 vuotiaan ikään. Kannaksella ja Lapissakin hän taisteli. Mutta aiemmin ihmettelin, että kun Lapin sota loppui niin häntä ei kotiutettu.
    Kuten kirjoitatte, niin puolet armeijasta oli kotiutettava. Isäni joutui kuitenkin tämän jälkeen suorittamaan asepalvelustaan, jos ei aiemmin ollut tehnyt. Miksi sodassa olleet nuoret joutuivat suorittamaan asevellisuutensa? Ehkä näin pidettiin yllä jo sodan kokenutta vahvuutta, jos naapuri, joka ei vieläkään kunnioita sopimuksia, olisi silloin tehnyt kuten sen tapana on aina ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sodan aikana varusmiespalveluksen pituus oli kaksi vuotta, joten huhtikuussa 1943 alkanut palvelusaika päättyi vasta keväällä 1945.

      Isäsi kantakortista pitäisi käydä ilmi kaikki oleelliset tiedot - eli jos palvelus todella jatkui kahta vuotta pitempään, syyn ylipalvelukseen pitäisi sieltä löytyä.


      PS Vuoden 1926 ikäluokkahan on sillä lailla hauska että se aloitti varusmiespalveluksena sodan aikana, kotiutettiin sodan päätyttyä, mutta kutsuttiin uudelleen rauhan ajan varusmiespalvelukseen, joka tosin taisi silloin jo olla lyhennetty kahdesta vuodesta.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestanne Topi Tuiteri. Olen hivenen onneton näiden asioiden kanssa. Tiedän, että isäni soti Esko Kaustin kanssa, josta Wikipedia kirjoittaa:
      "Luutnantti Kausti johti jatkosodassa panssarintorjunta-joukkuetta. Joukkue tuhosi Neuvostoliiton 26 raskasta hyökkäysvaunua kahden päivän aikana kesäkuussa 1944. Kausti osallistui taisteluihin käyttäen panssarintorjuntatykkejä ja muita pienempiä lähitorjuntavälineitä." Oikeastaan siinä kaikki, sillä isä sulki suunsa kun tuli sota puheeksi.

      Poista
    3. Kantakortin pitää siis tilata Kansallisarkistosta. 24. Tykkikomppanian sotapäiväkirjaa (joka näyttää päättyvän marraskuussa) voi sen sijaan lukea netissä Sotapäiväkirjat-kokoelman kautta.
      PS Eipä tuo omakaan isäukko sodasta juurikaan puhunut muuta kuin kertoi joka joulu - tai siltä se aikoinaan tuntui - minkä kokoinen oli juustopala, jonka kerran viikossa annettiin...

      Poista
  4. EUssa piti löytymän yhteinen rauha. Löytyikin sota, mutta yhdistääkö sekään.

    VastaaPoista
  5. Aamu-teeveessä Visurin Pekka juuri pohdiskeli samoja asioita. Ainakin tässä asiassa pidän hänen tulkintojaan oikeina.

    Hän muuten torjui ajatuksen, että venäläisten suurhyökkäys kesällä 1944 olisi kuulunut liittoutuneiden johtajien sopimukseen, vaan se oli siitä irrallinen Stalinin oma erillinen operaatio. Siinä suhteessa meillä oli tuuriakin, tuloksena ”torjuntavoitto”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teheranissa vissiin ajateltiin, että Suomen kysymys hoituu liittoutuneiden shabluunan mukaan. Kun Suomelle ei käynyt, niin piti vielä lyödä lekalla päähän.

      Poista
    2. Tapsa: "...Hän [Pekka Visuri] muuten torjui ajatuksen, että venäläisten suurhyökkäys kesällä 1944 olisi kuulunut liittoutuneiden johtajien sopimukseen ... "

      Noinkohan se oli.

      Risto Volanen, 6.6.2024:

      Teheranin konferenssin keskeinen päätös oli tehdä länsiliittoutuneiden maihinnousu Ranskaan toukokuussa 1944 ja samanaikaisesti Neuvostoliiton hyökkäyksen aloittaminen itärintamalla.

      Stalin pyrki ratkaisuun Suomen rintamalla hyökkäyksellä, joka alkoi Karjalan kannaksella 10. kesäkuuta.

      Poista
    3. Noin Visuri sanoi. .

      Mielestäni Volanenkaan ei tuossa ota kantaa siihen, kuuluiko Suomeen hyökkäys Teharinassa sovittuihin.

      Minulla ei ole asiaan muuten kantaa, mutta olen aina ajatellut asian Visurin tavoin. Stalinilla oli kiire muualle.

      Poista
    4. Tapsa ja Pekka Visuri ovat aivan oikeilla linjoilla. Suomi oli Neuvostoliitolle harmillinen tekijä, mutta siltikin sivuseikka, toki enemmän kuin bagatelli. Suuret ja ratkaisevat sotatoimet alkoivat itärintamalla kesäkuun loppua kohti. Osin muuten aivan samasta syystä kuin Barbarossa: oli odotettava maaston kuivumista, jotta se kantaisi panssarit ja muut raskaat ajoneuvot.

      Poista
    5. Otteita Teheranissa sovitusta ja hyökkäyksen edistymisestä:

      Teheranin sopimus piti: Normandian maihinnousu alkoi 6. kesäkuuta ja Neuvostoliiton operaatio Bagration Valko-Venäjällä 22. kesäkuuta. Sitä ennen Stalin pyrki ratkaisuun Suomen rintamalla hyökkäyksellä, joka alkoi Karjalan kannaksella 10. kesäkuuta.

      Marsalkka [Stalin] totesi, että Neuvostoliiton kesähyökkäys oli viivästynyt kymmenen päivää Krimin raivauksen ja sitä seuranneen joukkojen siirtämisen viivästymisen vuoksi

      Stalin jatkoi kertoen, että: Tänään Leningradin pohjoispuolella Karjalan kannaksella oli kuitenkin käynnistetty hyökkäys. Muualla käynnistettäisiin 10–15 päivän kuluttua seuraava hyökkäys, ja heinäkuussa yleinen hyökkäys olisi käynnissä täydellä voimalla.

      Todettakoon vielä, että Neuvostoliiton hyökkäys sitoi myös Suomen rintamalla merkittävästi sekä Saksan maajoukkoja että lentovoimia. Erityisesti saksalaisten lento-osasto Kuhlmeyn rooli oli erittäin merkittävä. Tällä tavoin saksalaisten joukkoja sidottiin pois maihinnousun vastaisesta taistelusta, aivan Teheranin päätösten mukaisesti.

      Poista
    6. YLE: Saksalaisen lento-osasto Kuhlmey
      Esittely:

      Karjalan Kannaksen torjuntavoitto kesällä 1944 on kirjoitettu historiaan suomalaisen sotilaan voittona. Mutta hätäavuksi saatujen saksalaisten lentäjien ja heidän Stuka-syöksypommittajiensa ratkaisevasta osuudesta Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjumisessa on kuitenkin vallinnut Suomessa syvähkö hiljaisuus.

      Dokumentti YLEllä
      https://areena.yle.fi/1-3245121

      Poista
    7. Tapsa: ”… että venäläisten suurhyökkäys kesällä 1944 olisi kuulunut liittoutuneiden johtajien sopimukseen, vaan se oli siitä irrallinen Stalinin oma erillinen operaatio …”

      Ei se ollut erillinen operaatio. Teheranin konferenssissa 1943 Suomi oli selkeästi mukana liittoutuneiden neuvottelussa. Katsottiin, että Suomi tulee irrottaa Saksasta, käytännössä sodalla.

      Otteita kokouksen pöytäkirjasta:

      PÄÄMINISTERI CHURCHILL hahmotteli omia ja brittiläisten tunteita Suomea kohtaan vuodesta 1939 nykypäivään suomalaisten ja saksalaisten kohdistaessa yhteisen hyökkäyksen Venäjää vastaan. Hänen mukaansa Iso-Britannia on sodassa Suomen kanssa.

      PRESIDENTTI ROOSEVELT sanoi, että hänen mielestään Suomen nykyinen hallitus on saksamyönteinen, eikä heidän kanssaan voi tehdä mitään, mutta saattaisi olla mahdollista lähettää muita suomalaisia neuvotteluun.

      MARSALKKA STALIN vastasi, että he ovat valmiita neuvottelemaan kenen tahansa suomalaisen kanssa, vaikka suomalaiset haluaisivat lähettää paikalle Rytin tai itse paholaisen.

      PÄÄMINISTERI CHURCHILL totesi, että hän piti erittäin tärkeänä, että Suomi on ulkona sodasta ja Ruotsi on mukana toukokuussa tapahtuvan suuren hyökkäyksen hetkellä.

      Poista
  6. Ehkä maallikkokin saisi ilman suurempaa ukkospauhua esittää tutkimuskirjallisuuden valossa mietteensä siitä, mitä maaliskuun 1944 neuvotteluissa todella vaadittiin. Siinä toivossa:

    "Rentolan paperi" lienee jo 1990-luvulla Neuvostoliiton hajoamista seuranneena "vapaudenaikana" sen arkistoista saatu asiakirja. Kirjoitan tähän sen otsikon, vaikken venättä taidakaan muutamaa jokamiehenfraasia lukuun ottamatta: "Sravnitel'naja tablitsa uslovii peremirija s Finljandiei". Rentola itse on käyttänyt asiakirjaa tutkimuksissaan ainakin kahdesti: vuonna 2001 julkaistussa tutkimusartikkelissa "Stalin, Mannerheim ja Suomen rauhanehdot 1944" sekä kirjassaan "Stalin ja Suomen kohtalo" (2016). Kummassakin yhteydessä puheenalaista asiaa koskevat kertomukset ovat sisällöltään identtiset, vain kirjallinen ilmaisu hieman vaihtelee.

    Lyhyesti: kyse siis oli kevättalven 1944 rauhantunnusteluja varten seitsemän kirjallisuudestakin hyvin tunnetun "minimiehdon" lisäksi laadituista "salaisista lisäehdoista" (kohdat 8 - 12), joita ei näytetty sen paremmin suomalaisille kuin omille liittolaisille eli briteille.

    Rentola päättelee: "Ne heijastavat sotilas-, tiedustelu- ja puolustustahojen erityisintressejä - -." Siiskö sotien poliittisessa historiassa tyypillisiä "kassakaappisuunnitelmia"? Rentolan mukaan ei: [1] "PÄÄTELMÄKSI jää, että Stalin ja Molotov teettivät lisäehdot, mutta tilanne ei edennyt niin pitkälle, että ne olisi esitetty."[2] "KAUKANA EI OLE ajatus, että jos neuvottelut olisivat johtaneet seuraavaan vaiheeseen ja rauhaa ryhdytty solmimaan, OLISI tullut yllätyksiä vastaan." [3] "KENTIES otollisin rauhan hetki ei ollutkaan keväällä, niin kuin Paasikivi jälkikäteen usein pauhasi." (Kömpelöt pölkkykirjainkorostukset minun.)

    Korostan painokkaasti: Minun mielestäni Rentola on ajattelukyvyltään ehdottomasti terävimpiä ja samalla luotettavimpia viime vuosikymmenien poliittisen historian tutkijoita Suomessa. Ja kuitenkin: kuvaus edellä kevään rauhanehdoista on, taas tietenkin vain omasta mielestäni, konstruktio, joka rakentuu kolmelle päällekkäiselle oletukselle tai hypoteesille. Sen vuoksi rakennelma minusta huojuu kuin Bugjoen itärannan kukkuloiden puiset, korkeat tähystystornit varhain aamuyöllä 22. kesäkuuta 1941 läntisen natsimyrskyn alkaessa raivota, jos tällainen omituinen vertaus sallitaan. - Silti se, Rentolan päätelmäketju, voi tietenkin myös osua oikeaan.

    Useissa ns. vakavasti otettavissa tutkimuksissa ja yleisesityksissä on Rentolan artikkelin (2001) jälkeen kuvattu kevättalven 1944 rauhanehtoja: Apunen & Wolff yksityiskohtaisessa monografiassaan (2009); Meinander itse Finlands historia -teoksen uudistetussa suomennoksessa (2012); Juhani Suomi yksityiskohdissakin tarkassa Mannerheim - viimeinen kortti? -kirjassaan (2013); Visuri - Kesseli - Geust äskettäisessä, tässäkin blogissa hyvän vastaanoton saaneessa Suomen viime sotien historian tähänastisen tutkimuksen tuloksia kokoavassa yhteenvedossaan jne. - En löydä ainakaan nopealla silmäilyllä ja mieleen palauttamisella jälkeäkään "Rentolan paperin" lisäehdoista "savuavana aseena", poikkeuksena blogissa esitelty Meinanderin uusi (uudistettu) kirja, jonka on kustantanut tukholmalainen Lind co.

    PS Pahoittelen mahdollisia lyönti- ym. virheitä nopeasti kirjoitetussa kommentissani.





    VastaaPoista
  7. Sotavalta on Jouko Vahtolan vuosikymmeniä sitten tekemän muinaisnimianalyysin mukaan germaaninen Zotowald. Germaanisperäisiä ikivanhoja nimiä on tuolla seudulla useita muitakin, toki supisuomalaisiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja osa saamelaisperäisiä. Eli monenlaista väkeä siellä ollut tuhantisen vuotta sitten.

      Poista
  8. Maaliskuun sopimusehdotuksen ehdot pääosin siirtyivät syyskuun sopimukseen ajallisesti eteenpäin. Joka tapauksessa NL:n vaatimukset saksalaisten poisajamisen, sotavoimien kotiuttamisen sekä luovutettavien alueiden miinanraivauksen aikatauluista olivat järjettömän tiukat. Tarkoitus olikin saada Suomi polvilleen edes sopimuksella kun ei kerran aseilla kyetty.

    Toisin kävi. Suomalaiset selvisivät hyvin muista mutta saksalaisten häätäminen kesti kovin kauan koska tehtävään määrätyt asevelvolliset, noin 10 000 miestä, olivat kovin piskuinen joukko 200 000 saksalaista vastaan joilla oli käytössään uusin raskas aseistus panssareineen ja ajoneuvoineen. Suomalaisilla ei ollut juuri muuta kuin kevyet aseet koska miesten piti juosta pitkin soita kiertäen saksalaisten miinoitukset. Lopulta heidät saatiin monen kuukauden taisteluiden jälkeen pois maastamme. Tämä joukko joka joutui aika vähällä koulutuksella ja kokemuksella tämän suorittamaan, ansaitsisi suuren kunnioituksen sillä tehtävä oli kaikella tavoin täysin kohtuuton ja äärimmäisen vaativa.

    Venäläisillä ei nähtävästi sitten ollutkaan haluja testata Suomen puolustuskykyä taas kerran edes vahvasti heikennettynä. Eräs syy lienee ollut se että riittäviä joukkoja ei NL:lla enää ollut rajan läheisyydessä, kiireet olivatkin muualla sillä erää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut siinä käsityksessä, että alussa saksalaiset vetäytyivät pohjoiseen omaa tahtiaan ja suomalaiset tulivat päivän perässä, ilman sen suurempia taisteluja.

      Venäläiset eivät kuitenkin tästä pitäneet, vaan vaativat vauhtia ja taistelua, jolloin tuhoja ja tappiota ei voitu välttää.

      Eikö se näin perinteisesti ole kerrottu? Isänikin marssi siellä viikkoja ilman taistelukosketusta, kunnes hänet syksyllä kotiutettiin.

      Poista
    2. Lehväslaihon "Panssarisotaa" päättyy Lapin-operaatioon. Suomen panssarivoimat, joiden keskeisin nyrkki olivat tietääkseni sotasaalis-Sotkat, kuormattiin junaan ja alettiin ajella pitkin miinoitettuja teitä Iijoelle ja siitä eteenpäin, miinoitteesta toiseen ja suokannakselta vetelälle. Koska nyt saksalaiset vahvistukset olivatkin vastassa eikä myötä (kuten Kannaksella), eteneminen oli rämpimistä ja jälkien korjuuta.

      Onneksemme saksalaisetkin halusivat kotiin. Muistoiksi jäivät miehityksen jäljet. Se oli sellainen natsiajan syksy.

      Poista
    3. Tällä kertaa kommentoijalla on syytä hieman tarkistaa käsityksiään eli kohentaa tuntemustaan. Varusmiesten varaan jäätiin vasta myöhemmässä vaiheessa, Tornioon noustiin maihin ja Rovaniemelle saakka marssittiin vanhojenkin miesten voimin eli Lapin sotaan määrätyt rykmentit vain vaihtoivat rintamaa. "Lasten ristiretki" Lapin sodasta tuli vasta talven jo tultua eikä silloin enää varsinaisia taisteluja ei enää ollut.

      Suomalaisten joukkojen vahvuus oli huomattavasti suuremi, jotain 60-70000),. mutta totta on se ettei vaikeissa maasto-olosuhteissa juurikaan ollut mahdollisuuksia edetä koukaten omassa tahdissaan peräytyviä saksalaisia nopeammin.

      PS Pieni yksityiskohta syksyltä 1944 on sitten se että puna-armeija eteni saksalaisten perässä Kuusamossa Suomenkin puolelle ja kesti jonkin aikaa ennen kuin joukot vedettiin takaisin.

      Poista
    4. Lapin sodan aktiivinen vaihe kesti joulukuulle ja silloin piti kotiuttaa puolustusvoimista 460 000 miestä, alkaen 4.11. He eivät kaikki olleet tietenkään rintamamiehiä taistelijoina vaan siihen kuuluivat kaikki huoltojoukoista lähtien. Välirauhansopimus määritti pv:n vahvuudeksi 37 000 miestä ja käsittääkseni se toteutui. Merkittävä osa heistä oli edelleen rajoja turvaamassa, ei portteja voinut jättää levälleen.

      Syyskuun lopussa alkoivat todelliset taistelut johon suomalaiset lähtivät panssarein ja jonkin verran tykistöä oli mukana. Ongelmaksi muodostui se että saksalaiset tuhosivat kaiken mennessään, ennenkaikkea tiet ja sillat räjäytettiin ja miinoitettiin. Panssarien eteneminen kävi ensin hyvin hitaaksi, sitten lähes mahdottomaksi. Isojen jokien ylitys oli todella vaativaa. Jäljelle jäivät kevyesti aseistetut joukot ja miinanraivaajat joiden rooli oli keskeinen, vielä pitkään sodan lopputtuakin. Varusmiehet hoitivat sitten homman loppuun mutta heitä kaatui useita satoja ja joutuivat tulisiin paikkoihin mutta toisaalta värjöttelemään kovissa pakkasissa kuukausikaupalla telttamajoituksissa.

      Saksalaiset olivat jo vuosia etukäteen rakentaneet juoksuhautoja ja tykistöasemia ja suojavyöhykkeitä juuri tätä varten, esim. Shutzwall-linnoite. Ne olivat haastavia murtaa koska saksalaisilla oli takana raskas aseistus ja huomattava ylivoima. Kaikki tunnemme Käsivarren Lapin kovat taistelut ja saksalaisten laajat linnoitukset pitkin tietä ja tuntureita Muoniosta ylöspäin. Suomalaiset eivät juuri kyenneet niitä murtamaan kuin hitaasti ja kovin ponnistuksin ja saksalaiset poistuivat sitten kun heille sopi.

      Venäläisiä joukkoja oli Suomessa Lapin alueella kuukausia vielä saksalaisten poisajamisen jälkeenkin ja tilanne oli huolestuttava. Viimeiset venäläiset joukot poistuivat varmuudella 25.9.1945.

      Poista
    5. Tarkistin vielä tappioluvut. Suomalaisten tappiot Lapin sodasta olivat 3940 ja saksalaisten 4500 miestä. En oikein jaksa uskoa venäläisten tavattomiin tappioihin tässä sodassa ksoka he eivät olleet niin suuressa roolissa. Pitänee selvittää dokumenteista asian tila.

      Poista
    6. "Kaikki tunnemme Käsivarren Lapin kovat taistelut"?!

      Sampo Ahdon kirja on edelleen eittämätön perusteos.

      Poista
  9. Seuraavan blogin otsikoksi henkilökohtainen tekoälyni arvaa "Terrorivalta". Suuren terrorin ajasta puhe.

    VastaaPoista
  10. ”Lapin sodassa käytiin kovia ja raskaita taisteluita. Asian voi ymmärtää niinkin, että Natsi-Saksa pelasti Suomen Neuvostoliitolta vielä lokakuussa 1944. Petsamon – Kirkkoniemen taistelussa saksalaisia oli mukana ainakin 56 000 ja venäläisiä ainakin 110 000. Venäläisiä kaatui heidän omien ilmoitustensa mukaan 21 233 miestä, todennäköisesti kuitenkin noin 40 000 eli enemmän kuin suomalaisia kaikissa taisteluissa 1944.” <>Kemppinen-blogi 28.6.2014; Kemppinen: Juoksuhaudastani

    ”On kovin terveellistä, että Meinander korostaa Narvan - Sinimäkien taisteluja [1944], jotka olivat Neuvostoliitolle suuremmat sekä miesmäärältään että tappioiltaan kuin Kannaksen ja Laatokan rannan taistelut. Ne jatkuivat elokuuhun asti. Saksalaisten puolella kunnostautuivat erityisesti SS-joukot ja nimenomaan virolaiset, tanskalaiset ja norjalaiset. Vaikka Saksa voitti tuon suurtaistelun, se joutui vetäytymään syyskuussa, kun kaikki Baltian armeijat olivat jääneet mottiin.” <> Kemppinen-blogi 6.6.2024; Kemppinen: Sotavalta

    Eli, voi tämän niinkin tulkita, että Saksa pelasti Suomen, ja teki sen kahdesti. Ellei sitten kolmesti, eli myös jo kesäkuussa 1941?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas valtakunta oli nimensä väärtti!

      Poista
    2. Se oli siis oikein kolmasti kirkastettu pelastus. Voisi siis täydellä syyllä sanoa, että yö kesäkuun 22. päivää vasten 1941 oli meille suomalaisille loppujen lopuksi oikea "Verklärte Nacht". Mitä nyt seuranneina vuosina monilla valui muutakin kuin korpikuusen kyyneleitä.

      Ja eikö jo Jylhän Ytekin runoillut jotenkin näin: - Ja se Adolf varjeli sitä pientä maata petojen saaliiksi joutumasta.

      Poista
    3. Joillakin alkaa mopo karata käsistä.

      Unohtuu että jatkosota alkoi nimenopmaan sillä että Saksa päätti hyökätä Neuvostoliittoon ja teki sen. NL katsoi että myös Suomi oli hyökkääjä vaikka suomalaiet eivät tehneet mitään hyökkäyksiä. NL pommitti kaikkia maan suurimpia kaupunkeja tuhoisesti ilman sodanjulistusta. Vasta sitten hallitus päätti että nyt ilmeisesti ollaan taas sodassa ja on aika ryhtyä torjumaan hyökkäyksiä ja käynnistää oma eteneminen. Onneksi uuteen sotaan oltiin pyritty valmistautumaan kaikin keinoin jotta emme jäisi suurten jalkoihin. Suuri kysymys on, mitä olisi tapahtunut jos NL ei olisi pommittanut Suomea raskaasti kesäkuussa 1941? Kuinka pitkään maamme olisi silloin kyennyt pysymään loitolla sodasta joka oli väistämätön mutta jota kukaan ei halunnut?

      Poista
  11. Anteeksi, olen huono lukija. En ole havainnut motkotusta. Ketkä arvoisista herroista ovat motkottaneet? Sen kuuleminen helpottaisi lukemaan oppimista. Silloin osaisi kiinnittää huomiota oikeisiin kommentoijiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Motkotuksista viis, kun meitä tutkimustietoon perustuvan sotahistorian lukijoita kyllä piisaisi. Aikanaan Agricola- historiaverkon keskustelupalstasta oppi paljon asiantuntevilta kirjoittajilta, vaikka ei siellä noviisejakaan ylenkatsottu. Mutta se hiipui kuten keskustelupalstat yleensäkin. Ilman poteroita käytävä kirjoittelu on tervetullutta.

      Poista
    2. Ei se vilkas keskustelu Agricola-verkossa itsestään hiipunut. Syynä oli lyhyesti sanoen se, ettei ylläpito enää sietänyt omistaan poikkeavia näkemyksiä. Kuitenkin oli kyse "vain" historiasta. Nykypäivänä tuollainen on jo yleinen sääntö (esim. Ylen/Sanoman/STT:n "moderoimat" foorumit).

      Siksi professori Kemppinen ansaitsee täyden kiitoksen edellisten vastakohtana.

      Poista
    3. "Tutkimustietoon perustuva sotahistoria" on Suomessa aina ollut keskustaoikeistolaista, pääpaino oikeistolaisuudella jota keskustakin on. Samoin kaikki muu tutkimus, tiede, yliopisto, akateeminen toiminta ja kirjoittelu. Tämä ei ole tiedon, tieteen, oikeudenmukaisuuden, ymmärryksen, edistyksen eikä demokratian etu. Poikkeamisen oikeistolaisuudesta se tuomitsee sivuuttamalla, väheksymällä ja jättämällä toimintamahdollisuuksien ulkopuolle, onhan se "poteroitumista". Yhden totuuden maa ei tunne totuuksia eikä totuutta. Sen keskustaoikeisto ryömii luolastossa ja hengeltään kuolleena hautaa kuolleitaan, syrjäyttämällä elävät.

      Poista
  12. Milloin ilmestyy kirjoituksia?

    VastaaPoista
  13. Kiitos, olen oppinut täällä, että kirjailijat ovat sairaita mutta heidän teostensa lukeminen on terapiaa. Jatko-opintojen toivossa kysyisin, päteekö tämä sotiinkin: sotijat ja siis tappajat ovat sairaita, mutta heistä keskusteleminen parantaa kaikki haavat ja aggressiivisuuden?

    VastaaPoista