Viisi leipää

 

Viisi leipää… Mitä minulla on häntä vastaan? Minä kerron rehellisesti, naapuri. Kuuntelin kerran, kun hän saarnasi, ja oli siinä ja siinä, etten ryhtynyt hänen seuraajakseen. 

Ihan palasin kotiin ja sanoi serkulleni, joka on satulaseppä, että häntä täytyy kuunnella. Hän on omalla tavallaan profeetta. Hän puhuu kauniisti, se on tietty. Sydän ihan hypähtää rinnassa. Kuulkaa minulla oli vedet silmissä. Olisin voinut sulkea puotini siinä ja silloin ja seurata häntä päästämättä häntä ikinä silmistäni.

Anna pois kaikki, mitä sinulla on, ja seuraa minua - niin hän sanoi. Rakasta lähimmäistäsi, auta köyhiä, anna anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet sinua vastaan, kaikkea sellaista. Minä ollen pelkkä leipuri, mutta kun kuuntelin häntä, outo ilo ja suru täytti mieleni, etten tiedä, miten sen voisi kertoa. Olisin voinut pudota polvilleni ja itkeä mutta samaan aikaan mieli oli niin hyvä ja iloinen, aivan kuin kaikki huoli ja harmi olisi karissut minusta pois.  Ja sanoin serkulleni että senkin tyhmä, häpeäisit itseäsi. Muuta et osaa kuin puhua rahasta ja kuka on mitäkin velkaa ja että joudut maksamaan vuokria ja hinnankorotuksia ja vuokria. Sinun pitäisi jakaa omaisuutesi köyhille, jättää vaimosi ja lapsesi ja seurata häntä… 

Eikä minulla ole mitään sitäkään vastaan, että hän parantaa sairaita ja riivattuja. Onhan se kummallinen kyky, mutta kaikki tietävät, ettei meidän parantajistamme ole mihinkään, eikä roomalaisista myöskään. He ajattelevat omaa etuaan ja ovat hyviä viemään rahat, mutta kuin joku tekee kuolemaa, he nakkelevat niskojaan ja sanovat että olisi pitänyt tulla aikaisemmin. Aikaisemmin! Vaimovainajani sairasti kaksi vuotta verenvuototautia ja vein häntä lääkäristä lääkäriin niin ettet tiedä, mitä se maksoi, eikä kenestäkään ollut apua! Jos hän olisi kulkenut täällä siihen aikaan, olisin mennyt polvilleni ja sanonut, että Herra, paranna tämä nainen! Ja hän olisi parantunut koskettamalla tämän miehen viittaa. En edes yritä kertoa, miten hän oli kärsinyt - niin että siitä minä häntä ylistän, sairaiden parantamisesta. Tiedät itse, että puoskarit huutavat täyttä kurkkua. Tämä sekaantuu petollisesti heidän työhönsä ja siitä on tehtävä loppu ja ties mitä. Aina on etuja ja asioita. Kun joku haluaa auttaa ihmisiä ja pelastaa maailman, niin aina siinä on jonkun toisen tilanne vaarassa. Ei kaikkia voi miellyttää, niin kuin tiedät. 

Minusta kuule sopii parantaa sairaita ja vaikka herättää ihmisiä kuolleista, mutta ne viisi leipää hä olisi saanut jättää rauhaan. Sanon sen leipurina, että se oli suuri vääryys meikäläisille. Ai et ole kuullut niistä viidestä leivästä? Kumma; kaikki leipurit ovat aivan vimmoissaan siitä. 

No siis ihmiset seurasivat häntä erämaahan ja hän paransi sairaita. Sitten illalla hänen opetuslapsensa tulivat sanomaan, että tämä on asumatonta seutua ja ilta on tullut. Lähetä nyt ihmiset pois niin että he pääsevät kyliin hankkimaan syötävää.

Mutta hän sanoi heille: “Heidän ei tarvitse lähteä. Antakaa heidän syödä.” Ja he sanoivat hänelle:” Ei meillä ole kuin viisi leipää ja kaksi kalaa. Hän sanoi: “Tuokaa ne tänne.” Ja hän käski väkijoukon istua maahan ja otti viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi taivaaseen, siunasi ja mursi ja antoi leivät opetuslapsille, jotka antoivat ne väkijoukolle. Ja kaikki söivät ja tulivat kylläisiksi ja kun tähteet kerättiin, niitä jäi kaksitoista korillista. Ja heitä oli siellä syömässä viisi tuhatta ihmistä ja lisäksi naisia ja lapsia. 

Myönnä pois, hyvä naapuri, ettei kukaan leipuri siedä sellaista, eikä olekin totta. Jos tuosta tulee yleisempi tapa ruokkia viisi tuhatta ihmistä, niin leipureiltahan menee työ. Ei niistä kaloista mitään, kun ne kasvavat itsestään vedessä ja jokainen voi pyydystää niitä itse. Mutta leipuri joutuu ostamaan jauhoja ja polttopuita kovalla hinnalla, tarvitsee apuaisen, jolle on maksettava, ja leipomon ja saa maksaa veroja ja ties mitä niin että hyvä jos saa itselleen muutaman kolikon niin ettei joudu lähtemään kerjuulle. 

Mutta tämä kun vain katsoo taivaalle ja saa leipää viidelle tuhannelle tai ties kuinka monelle. Jauho ei maksa mitään, ei tarvitse raahata polttopuita maan ääristä, ei ole kuluja, ei työtä - helppohan siinä on jakaa leipää ilmaiseksi, vai mitä. Eikä hänellä edes käy mielessä, että tässä hän riistää leipureilta kovalla ja kunniallisella työllä ansaitut tulot. Se on vilpillistä kilpailua, kuule, ja siitä on tehtävä loppu. Maksakoon veroja, jos haluaa pitää leipomoa.

Nyt jo ihmiset tulevat kysymään, että miten me vaadimme niin epäkristillistä hintaa yhdestä kurjasta leivästä. Sitä pitäisi saada ilmaiseksi ja kun se on kuulemma hyvääkin, valkoista, rapeaa ja maukasta ja tuoksuu niin että sitä söisi haljetakseen…

Me olemme jo joutuneet laskemaan hintoja alle omien kustannusten, ettei menisi myymälä nurin. 

Jos tilanne jatkuu tällaisena, se on leipurin ammatin loppu. Jossain hän on kuulemme ruokkinut neljä tuhatta ihmistä ja naiset ja lapset lisäksi seitsemällä leivällä ja muutamalla kalalla, mutta tähteitä jäi vain neljä korillista. 

Voi olla, että hänen elinkeinonsa ontuu, mutta meille leipureille tämä on loppu. Ja kuule kun sanon, että hänellä on takana vain leipurien viha. Kyllä kalakauppiaatkin pitävät meteliä, mutta se tiedetään, että he kiskovat kovia hintoja kaloista. Ei se ole kunniallista työtä niin kuin tämä meidän.

Kuule naapuri, minä olen kohta vanha ja yksin maailmassa. En tarvitse mitään, kun ei ole vaimoa eikä lapsia. Olen jo sanonut apulaiselleni, että hänellä on nyt leipomo niskoillaan. Minulla ei ole enää asiaa täällä. Itse asiassa antaisin mieluummin pois vähät tavarani ja seuraisin häntä ja rakastaisin lähimmäisiäni ja mitä kaikkea hän saarnaa. 

Mutta kun näen, kuinka hän suhtautuu meihin leipureihin, minä ajattelen aivan vain leipurina että ei - näin ei maailmaa pelasteta, vaan tämä on suunniteltu tuho meidän ammatillemme. Anteeksi vain, mutta tätä minä en suvaitse. Tämä ei käy. Tietysti valitimme hänestä Hannaalle ja kuvernöörille kaupankäynnin sääntöjen loukkaamisesta ja rauhan rikkomisesta, mutta tiedät, miten hidasta on saada viranomaisia liikkeelle. 

Sinä tiedät naapurina, että olen rauhan mies enkä halua epäsopua kenenkään kanssa. Mutta jos hän tulee Jerusalemiin, menen kadun varteen huutamaan: Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!

Karel Çapek, 1937 (suom. englannista Jukka Kemppinen 2023):