Sivun näyttöjä yhteensä

23. heinäkuuta 2023

Näkymätön lapsi



 

Tämä novelli, johon on vaikea olla ihastumatta, vastaa kysymykseen. Miksi niin mahtava kirjailija kuin Tove Jansson kirjoitti lastenkirjoja?

Vastaus: ne ovat kaikkein vaikeimpia. Ne vaativat kaikkein suurinta taitoa. Niissä on osattava ilmaista niin vähällä niin paljon. Niiden vaikutus on niin syvä.

Lapsille kelpaa vain kaikkein paras, eikä lasten kanssa pidä leikkiä!

Etevänä taitelijana Tove otti hallintaansa myös grafiikan. Tarkemmin katsoen muumi-kirjojen kuvitukset muodostavat tekstin kanssa kokonaisuuksia, ja piirtäjänä hän hallitsi herkän ja jyrkän viivan. Kun nyt katsoo television muumeja, jotka ovat oikein hyviä, eivät ne vedä kuitenkaan vertoja.

Olisiko syy jotenkin sama kuin Aku Ankassa, joka on hyvin sarjakuvaksi piirrettynä niin paljon hauskempi kuin filminä?

Selvää totuutta ei tiedä kai kukaan - mutta kuva usein jotenkin rajoittaa katsojaa, kun taas kirjoitus avartaa lukijan mielen tekemällä mielikuvitukselle tilan tulla. Kirjallisuus toimii niin. Meillä on mielikuvituksessamme esimerkiksi Villi Länsi intiaaneineen ja reikärautoineen. Jos me joskus teemme sen virheen, että kaivelemme esiin tosiasioita, näemme nopeasti, ettei sellaista Villiä Länttä ole koskaan ollut olemassa.

Ehkä Muumilaaksoa ei liioin ole. Ainakaan sitä ei esiinny kartoilla.

Satu on vanhempi asia kuin kirjoitus. Musiikki on kymmeniä tuhansia vuosia vanha; tutkijat ovat löytäneet huiluja, jotka ovat peräisin melkein aikojen alusta. Satu on jotain, mitä puhutaan yön tulilla. Yössä on jotain taianomaista. Juuri silloin kerrotaan esimerkiksi peikoista, jollaisia ei kai oikeasti ole olemassa. Yöllä kukaties liikkuu myös Mörkö, jota kaikki pelkäävät, vaikka muumeille käy kyllä ilmi, että on surullista olla mörkö.

Tässä tarinassa tyttö on muuttunut näkymättömäksi, koska hänelle on jatkuvasti oltu ilkeitä. Maailmassa valitettavasti on hyvin paljon näkymättömiä lapsia ja aikuisia. 

Tarina sisältää ainakin kaksi asiaa, jotka kiinnostavat. Se näkymätön lapsi suuttuu, mikä muka on paha asia, vaikkei se olekaan, ja käyttäytyy huonosti, mitä lapsia aina varoitellaan. Onhan se aikamoista, että puree Muumipappaa häntään.

Näkymätön lapsi, jonka nimi on Ninni, tekee tuon tempun laiturilla, koska hän luulee, että nyt pappa aikoo tyrkätä kiltin Muumimamman veteen. Todellisuudessa kysymys ei ole siitä, vaan vitsailusta. Mutta ei lapsen tarvitse ymmärtää kaikenlaisia vitsejä.

Aikoinaan kukaties ajateltiin, että lapsille voi lukea kaikenlaista vähemmän vaativaa, ja siinä sivussa kirjoituksiin työnnettiin kaikenlaisia opetuksia. Tuo perinne saattoi olla aika huono keino edistää lukemisesta nauttimista.

Asia saattaa olla toisin. Meillä Suomessa fantasiakirjallisuus ei tahtonut ottaa tulta. Meillä esimerkiksi tieteiskirjallisuus oli aivan pienen joukon harraste. Vasta elokuva alkoi muuttaa tilannetta. Äkisti arvostetuimmat tekijät alkoivat tuoda nähtäväksi avaruusseikkailuja. Kirjallisuuteen ilmestyi uusi lajityyppi, maaginen realismi. “Sadan vuoden yksinäisyys”, jossa tarinan uskottavuus ei esitä minkäänlaista osaa, nousi hetkessä aikansa menestyneimmäksi ja kirjoittaja Marquez sai Nobelin palkinnon. Intialaistaustainen Rushdie on monesta syystä kirjailijoista puhutuimpia. Näennäisesti satuja sepittävä Tolkien on kaiken ikäisten kulttihahmo.

Voisiko ajatella, että Tove Jansson toi yhdessä ruotsalaisen Astrid Lindgrenin kanssa kirjallisuuteemme tuon maagisen realismin?

Kukapa tähän vastannee? Jokainen lukija voi havaita, että samalla kun “Näkymätön lapsi” koskettaa myös näkyvien lasten tunteita, sen suuri syvällisyys ei jää huomaamatta paatuneeltakaan lukijalta.

 

= = =

1948 Nakajima Asashi, Mestari

 

Jousella ampujan kirjoittajasta ei ole meillä päin paljon tietoa. Kirjoittaja oli japanilainen ja kuoli vuonna 1941. Teksti löytyy suomeksi kirjasta “Shosetsu - japanilaisia kertojia”. Se näyttäisi olevan erinomainen kooste ja kehitelmä kiinalaisista tarinoista ja muistuttaa tässä kokoelmassamme kaukaisen idän kirjallisuudesta. Japanissa tämä tarina lienee suosittu ja tunnettu. 

 

Teksti on peräisin Tuomas Anhavalta, joka oli unohtanut, mistä hän oli saanut lehden, johon se oli painettu englanniksi. Suomentaja teki työnsä ihastuneena ja Mestarin tarina päätyi Parnasso-lehteen ja siitä kirjaan. 

 

Euroopasta ei tule äkkiä mieleen tekstiä, joka näyttää ihmesadulta - maailman kaikkien aikojen paras jousimies - mutta osoittautuu luettuna huimaavan syväksi taideteokseksi. 

 

Ei ole sattuma, että tänäkin päivänä maailmankirjallisuuden upeimpiin kuuluviksi luetuista runoilijoista moni on 800-luvun kiinalainen, kuten Li Po (nykyisin mielellään Li Bao). Heillä oli kyky puristaa maailma neljään lyhyeen riviin. Pelkistäminen on suuren taiteen keinoja.

 

Toinen keino, josta on tässä malleja, on päättäväinen välinpitämättömyys tosiasioista ja mahdollisesta. Erään maininnat mukaan kirjoittaja Nakajima tunnetaan myös toisesta novellista, jota ei näyttäisi olevan tällä hetkellä saatavissa millään euroopan kielellä - mutta se voi olla luvassa manga-sarjakuvana. Siinä kertoja pelästyy tiikeriä, joka kuitenkin on todellisuudessa vain hänen vanha ystävänsä, joka epäonnistuttuaan valtion virkaan pyrkiessään yritti kirjoittaa runoja. Kun sekään ei onnistunut, hän tuli hulluksi ja kulkee siis tiikerinä.

 

Kyllä sellaista voi sattua.


(The Oxford Book of Japanese Short Stories, 1997)


Oheislukemiston lähdeluettelo 

1719 Daniel Defoe, Robinson Crusoe 

1813 Jane Austen, Ylpeys ja ennakkoluulo 

1846 Edgar Allan Poe,  Amontillado-tynnyri 

1847 Charlotte Brontë, Kotiopettajattaren romaani 

1859 Z. Topelius, Linnaisten kartanon vihreä kamari 

1883 R.L. Stevenson, Aarresaari  

1894 Anton Tšehov, Naisten kuningaskunta 

1909 John Finnemore, Robin Hood  

1912 Edgar Rice Burroughs, Apinoiden Tarzan 

1926 G.K. Chesterton, Sininen risti  

1945 Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen 

1942 Agatha Christie, Ruumis kirjastossa 

1948 Nakashi Ashima, Mestari 

1951 Georges Simenon, Maigret ja gangsterit 

1962 Tove Jansson, Näkymätön lapsi

1982 Roald Dahl, Iso kiltti jätti 

1991 Ingmar Bergman, Hyvä tahto

= = =

Luulen keksineeni vahingossa uuden kirjallisuuden lajin. Painettu kirja (kuvassa) ilmestyi perjantaina.

Älkää tekään lukeko romaaneja tai romaaneja. Pätkä romaania voi olla parempi valinta, ja sen lukee seisaaltaan tai kengännauhoja sitoessaan, jos siis omistaa kengännauhat.

Minä voi valita ja kaivaa esiin kirjat. Juuri sitä olen tehnyt aikojen alusta, usein onnella.

Lukiolaisia ajatellen toimitettu seuraava nide on työn alla. Sen ensimmäinen jakso on Rudolf Hössin omaelämäkerrasta “Auschwitzin komendantti”. Hän oli se komendantti. Tunnontarkka mies. Ja toinen Primo Levin “Tällainenko on ihminen?”. Pian seuraa Jukka Kemppinen “Aku Ankan viides sormi” ja Lin Yutang “Maallinen onni”. Je Egon Friedellin “Uuden ajan kulttuurihistoria III“ (1931) (!)“Venäjällä ja Amerikassa on vallalla sama tekniikan palvonta ja ideologian halveksuminen… Että reunavaltiot Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola eivät joutuisi Venäjän kanssa samanlaisen kohtalon alaisiksi kuin aikoinaan Lothringenin, Burgundinn, Franche Comtén puskurivaltiot Ranskan taholta, on hyvin epätodennäköistä.”



29 kommenttia:

  1. "Paatunut lukija" - oivallinen ilmaisu.

    Onko tiedotusvälineiden raivoisa vaino Riikka Purraa kohtaan suunnattu paatuneille lukijoille ja kuulijoille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo Haavikko myönsi kirjailijat suurrosvoiksi jotka varastavat niin paljon kuin vaan mistä vaan.

      Paatunut-sana on varastettu eräältä naishenkilöltä, joka on monet vuodet julkisesti käyttänyt sitä lukemisen ja kirjallisuudentutkimuksen yhteyksissä kirjoituksissaan.

      Ehkä voimme odottaa Kemppiseltä täyttä tunnustusta, eli sanoisiko hän itse mistä kähvelsi sanan.

      Jokaiselle naiselle on näet suuri kunnia jos suurmies häneltä ryöstää.

      Poista
    2. Miksi se, että kerrotaan mitä henkilö on aiemmin julkisesti suustaan päästänyt, on vainoa? Toipilas ei ole vielä ihan kunnossa vaan tarvisisi lisää terapiaa paranoiaansa.

      Poista
    3. Pitääkö nämä persujutut nyt sotkea jokaikiseen aiheeseen...

      Poista
    4. Käyksää ihan vaa pelkillä uutisliemillä? Eksää syä? Tai jua? Onksulla mitään muuta puuhaa? Mikä susta tulee isona? Meidän talonmies haluu olla ehkä kai niinku sä mut se on kauheen pelottava sillon ku se ei saa olla rauhassa pannuhuoneessa. Siellä vähä haisee niinku pullataikina mut ei aina. Sillon ku siellä ei haise nii sieltä kuuluu lauluu ja sit joskus vaa soittoo mut se ei tuu radiosta eikä netistä eikä telkkarista. Sinne ei saa mennä jos ei oo oikeeta asiaa. Se on ihan paatunu.

      Poista
    5. Täällä on joukko vainoharhaisia jotka näkevät persuja kaikissa jotka ovat eri mieltä, mistä tahansa, heidän kanssaan. Täällä tuskin on yhtäkään persua todellisuudessa.

      Poista
    6. Haavikko on näemmä kova luu ja metsikon kohinaa vieläkin.

      Poista
    7. AA-taskukirjoista eräs vanhemmista olisi ajankohtainen. En ihan tarkkaan muista mutta siinä Mikki ja Hessu joutuivat planeetalla vai oliko Saturnuksen renkaalle ja tarkkailivat aluksi sivusta paikallisia asukkaita jotka tervehtivät oikein rumasti toisiaan tavatessaan ja hattua nostaessaan. Mikki ja Hessu ymmällään. Tänä päivänä tuon tunnistaa twitteristä tai persuista jotka eivät voi pitää rumaista haukkuma-arkkuaan kiinni.

      Persut poikkeaa niin tyyten muista kaikissa kyselyissä. että aivan kuin he olisivat eri planeetalta tulleita muukalaisia joiden on tuon sarjiksen tapaan pakko haukkua rumasti ja olla ilkeitä kun eivät muuta osaa.

      Poista
    8. Kyllä täällä ihkaoikeita persuja esiintyy, hyvinkin säännöllisesti ja taajaan. En nyt viitsi mainita nimimerkkejä.

      Poista
    9. Persut ovat täysin oikeutettuja kansalaisia ja kansa on demokraattisesti valinnut heitä eduskuntaan itseään edustamaan. Heitä on myös nykyisessä hallituksessa. Kyse ei siis liene mistään lainvastaisesta toiminnasta. Vai onko?

      Poista
    10. Perjantainen kysymys on epälooginen. Toki ministeri ja kansanedustajakin voi syyllistyä laittomuuksiin.

      Poista
  2. Kiitos! Illalla ajattelin kysyä tietoja uudesta kirjasta, ja nyt niitä tulikin. Hieno teos kaiken ikäisille. Tekstin kohina on elämän ääni. Lisäksi olisin toivonut kirjailijan useita esittelyjä useista omista teoksistaan.

    VastaaPoista
  3. Kirjallisuudentutkija kuten Kemppinen ymmärtää elämää. Tässä selittyivät Rokolahden ja Berliinin leijonatkin.

    VastaaPoista
  4. Aku Ankka todellakin menetti paljon olennaista sarjakuvasta piirrosfilmille siirrettynä. Tajusin tämän jo lapsena. Esimerkiksi Barks ei koskaan toimisi kääk-filmillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aku Ankka esiintyi ensin Mikki Hiiri -elokuvissa (esim. The Band Concert) ja siirtyi niistä sarjakuviin. Vuodesta 1937 Aku Ankka oli elokuviensa päätähti, myös pitkissä elokuvissa kuten Saludos Amigos ja The Three Caballeros (Latinalaisen Amerikan hyvän tahdon suurlähettiläänä kavereinaan José Carioca ja Panchito Pistoles). Myös Aku Ankka -sarjakuvalehdet alkoivat vuonna 1937 - Englannissa ja Italiassa - mutta Carl Barks oli omaa luokkaansa. Aku Ankka on 1900-luvun fiktion suuria hahmoja siinä missä Leopold Bloom.

      Poista
    2. Ensimmäinen Aku Ankka -sarjakuvastrip perustui ensimmäiseen elokuvaan, jossa Aku esiintyi: The Wise Little Hen (1934), mutta se ei ollut Mikki Hiiri -elokuva vaan kuului Silly Symphonies -sarjaan. Suomeen sarjakuvahahmo tuli kai suunnilleen heti: Seura-lehteen nimellä Ankka Lampinen.

      Poista
    3. Se Ankka Lampinen oli kyllä pitkälti eri hahmo kuin Barksin ja kumppanien Aku.

      Poista
  5. Tuo analyysi Tove Janssonista oli huikean hyvä. Itsekin olen aina ajatellut että Tove Jansson ja myös Astrid Lindgren ovat maailmankirjallisuuden huippua. Samalla heidän jäämisensä ilman kirjallisuuden Nobelia kertoo vain Nobel-komitean rajoittuneesta asiantuntemuksesta. Yleensäkin hyvän lastenkirjallisuuden kirjoittaminen on paljon vaativampaa kuin aikuisille kirjoittaminen. Sen kun pitää koskettaa sekä lukevaa aikuista, että lukemista kuuntelevaa lasta. Vain silloin siitä tulee tärkeä yhteinen lukukokemus molemmille.

    VastaaPoista
  6. "...- mutta kuva usein jotenkin rajoittaa katsojaa, kun taas kirjoitus avartaa lukijan mielen tekemällä mielikuvitukselle tilan tulla."

    Mieleeni on syöpynyt vanha muisto suuresta pettymyksestä (en enää ollut lapsi), kun mustavalkotelevisiomme aikoinaan korvattiin väritelkkarilla. Koin muutoksen juuri mielikuvituksen rajoittamisena.
    Käsittääkseni suuren suosion saavuttaneista kirjoista tehdyt elokuvat varsin harvoin edes jotenkin onnistuvat hyvistä lähtökohdista huolimatta. Olisiko näissäkin yksi keskeinen tekijä juuri tuo lukiessa muodostuneen mielikuvan/kuvituksen törmäys elokuvan antamaan?
    SL

    VastaaPoista
  7. Primo Levistä vinkki.

    Aina kun tämä italialainen esillä, puhutaan teoksesta Tällainenko on ihminen. Hän on muutakin.
    Suosittelen lukemaan myös yhtä tärkeän Levi- romaanin Jos ei nyt, niin milloin (Tammi, suom. Pirkko Peltonen).

    Eroaa täysin melkeinpä kaikista keskitysleirikuvauksista. Kirjassa aktiiivisesti toimiva aseistautunut juutalaispartisaanijoukko liikkuu maailmansodan aikana Itä-Euroopan läpi päätyen lopulta Italiaan. Mielessä pako Euroopasta Israeliin.
    Teos jäänyt käytännössä täysin unohduksiin. Siksikö että sen henkilöt taistelevat eivätkä ole pelkkiä uhreja. Kirjassa on myös käsittämättömän kaunis juutalainen kansanlaulu (siitä kirjan nimi), joka muistuttaa juutalaisten asemasta Euroopassa myös ennen natseja.
    Oletko Kemppinen osunut tähän kirjaan?

    VastaaPoista
  8. Tämä kirjallisuusteksti oli vaihteeksi kuin raikasta taivaan mannaa aivoille. Kiitos! Tove Jansson on niin rakastettava hahmo, kirjailija ja monipuolinen taiteilija, älykäs, avarakatseinen, ihmistä ymmärtävä, huumorintajuinen ja joskus ilkikurinen kuin yksi alter egoistaan, Pikku Myy. "Näkymätön lapsi", "Det osynliga barnet" on suosikkini, muita mm. "Kuka lohduttaisi Nyytiä", "Vem ska trösta knyttet", joka kertoo siitä, miten yksinäinen voisi saada ystävän sekä "Kuvanveistäjän tytär", Bildhuggarens dotter", jossa on muistikuvia lapsuusvuosilta. Ja monia, monia muita. "Kesäkirja" tietysti, isoäiti ja lapsenlapsi keski-ikäisen pojan ja isän määräysvallan alaisina, vapautta halaten. Luulenpa lukeneeni ne kaikki, myöhemmät aikuisten kirjat myös ja monet elämäkerrat.

    Oli todella suuri vahinko, että Jansson ja Lindgren eivät saaneet kirjallisuuden Nobelia, vaikkapa jaettuna, olihan heillä paljon yhteisiäkin elinvuosia, mutta silloin heitä ja lastenkirjallisuutta ei ymmärretty vielä arvostaa tarpeeksi.

    Varmaan tarpeellinen kirja tuo "Tekstin kohina". Toivotaan menestystä.

    Yhtenä päivänä ilahduin suuresti, kun kesäkuussa kotiutettu laskuvarjohyppääjä ja syksyllä biofysiikan opinnot aloittava pojanpoika kertoi ostaneensa jollain lahjarahalla kirjoja, englanniksi tosin useimmat mutta kuitenkin. Lisäksi ne olivat ihan käypää tavaraa ja monen sorttisia, oli Chinua Achebea, Aisopoksen tarinoita, Erich Maria Remarque ja Länsirintama, Gorge Orwell 1984, Salinger ja Sieppari, Dumas ja Kreivi, Gatsby-Kultahattu ja Yuval Noah Harari, jonka toista kirjaa olin suositellut aikaisemmin. Ihan hyvin pojalta, joka aikaisemmin oli lähinnä urheillut. Rooman pyörämatkalla hän tosin vuosi sitten kirjoitusten jälkeen kuunteli 25 kirjaa ja myös armeijassa jotain. Isänsä oli suositellut Sinuhea, minä Johannes Angelosta ja hän kuunteli ne kaikki Waltarin historialliset. Kirjallisuuskärpänen puraisi! Nyt suosittelin Obaman "Unelmia isältäni" ja ruotsiksi Alex Schulmanin isämuistelmia, joilla on hassu nimi "Skynda att älska", "Kiirehdi rakkain". Njaa, voisihan sitä, mutta voi se kestää kauan. Lue yhtä aikaa ru-su, kehotin. Saa nähdä. Joka tapauksessa ihanaa seurata tällaista heräämistä kirjojen maailmaan.

    VastaaPoista
  9. Tuo "Skynda att älska" on sitaatti Tove Janssonin runosta "Höstvisan", jonka monet suomalaiset tuntevat Erna Tauron säveltämänä "Syyslauluna".

    VastaaPoista
  10. Muumilaakso on olemassa. Idean muumilaaksosta Tove Jansson sai Ruotsissa
    enonsa luona . Enolla oli sveitsiläisen Martha Mumenthalerin levyjä , joita tämä
    mielellään soitti . Mumenthal on pieni pakkakunta Sveitsissä.

    VastaaPoista
  11. Mielihyvän metsä, kukapa ei sellaiseen haluaisi mennä. Tuo japanilainen novelli täytyy lukea. Mukaan olisi sopinut myös Mark Twainin "Huckleberry Finnin seikkailut", kirja rasismia vastaan ja vapauden puolesta. Tosin siellä esiintyy usein sen ajan mukaisesti se n-sana ja Huckin isäkin on auttamaton juoppo, mutta hauska seikkailu se on ja helppo lukea. Minun eteeni se sattui vasta 19-vuotiaana mutta hyvin upposi. Hankalampi oli Jane Austenin "Pride and Prejudice" lukion lyhyen englannin jälkeen. Huonetoverin kanssa tankattiin sitä vuoron perään sanakirjan avulla sanat päälle kirjoittaen. Toisella oli sitten aina helpompaa. Puoli metriä dekkareita, niin käännöskokeetkin alkoivat sujua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän pvn (26.7) Hesarissa esitellään Taivalkoskella oleva Esperantometsä.

      Poista
  12. Whoever decided to name english translation of Farlig midsommar as "Moominsummer madness", destroyed in one fell swoop whole book. Thomas Warburton's translation is good, but I suppose he wasn't consulted when Puffin Books decided the title.

    Not my problem, though. The magic just vanished.

    VastaaPoista
  13. Yritin tilata Tekstin kohinan, mutta jostain teknisestä syystä ei onnistunut. Lisää koriin -nappula ei toimi. Miten minun - ja mahdollisten muiden kiinnostuneiden - pitäisi toimia?

    VastaaPoista