Sivun näyttöjä yhteensä

15. marraskuuta 2022

Vyöhyke



Tässä ei ole puhe runoista, vaan köyhyydestä.


“Vyöhyke”, zone, oli Pariisissa se surkea alue, joka sijaitsi vanhan kaupunginmuurin seudulla eli kaukana. Muuri oli pystyssä sotilaallisin syin, saksalaisia, englantilaisia ja muita perkeleitä vastaan. Se merkitys meni. Ryysykansa jäi. Muutamia vuosikymmeniä sitten Pariisin kehätie rakennettiin sen päälle. Vyöhykkestä ei ole juurikaan merkkejä maastossa eikä liioin muistissa.


Tuo Apollnairen runo “Vyöhyke” eli Zone on koulukirjakamaa; kirjoittaja kuoli 1918. Tekstissä on riittävät viitteet kadunnimineen kaikkineen. Vaikka kirjoittaja ei ollut juuri millään tavalla poliittinen, hänen tuotannostaan puuttuu monumenttien Pariisi. Se ei ole ihmekään, koska hän oli vain osittain ranskalainen, puolalaista juurta.


Tutkijat ja lukijat jäävät varaan Ranskassakin siihen luuloon, että puhe on nykyajan ihmeistä ja siis varhaisesta modernismista. Puhe on itse asiassa aikojen murtumisesta, ja se on toteutettu todella hienosti. Teksti on itse asiassa tännä nöyryytettyjä ja alistettuja ihmisiä ja antaa aiheen miettiä.


Maailmansodan jälkeen surrealistit ja muut palasivat suurin joukon kääntelemään taiteellisesti taiteellisia pikku ongelmiaan. Myös muotiin palannut kommunismin aate teki parhaansa peittääkseen ihmisen esimerkiksi “työläisen” hahmon taakse. Pitkin Eurooppaa ja esimerkiksi Suomessa merkittävä osa näistä “työläisistä” ja heidän paratiisin rakentajistaan olivat filosofian maistereita tai lehtimiehiä.


Aika harva oli yhtä suorapuheinen kuin modernisti Virginia Woolf, joka kirjoitti merkintöihinsä, ettei mikään inhota häntä niin kuin palvelusväki.


Saksassa oli 1800-luvulla noin 365 merkittävää kaupunkia, joista monilla oli eriskummallsin tittelein koristettu hallitsija ja tällä valtaa tai sitten ei. Jossain oli vallassa ruhtinas-arkkipiispa. Entiset hansakaupungit olivat joskus olleet itseään hallitsevia kauppapaikkoja. Niistä on jäljellä eräiden kaupunkien autoissa rekisterilaatta, jonka ensimmäinen kirjain on ‘H’. Kuten Hampuri tai Bremen. HH ku Hansastadt Hamburg, se sama, jonka liittoutuneet polttivat karmealla tavalla.


Ranskasta pitäisi lukea esimerkiksi eräs kolmiosainen kirja ymmärtääkseen, että siellä on oikeastaan vain yksi kaupunki, Pariisi, ja että Välimeren ranta taajamineen on jotain aivan muuta, ja että kaikille opetettu ajatus yhtenäisestä maasta, kansasta, kielestä ja kulttuurista on valhe, joka paljastui jo yli 200 vuotta sitten. Perättömyyksien hihkuminen kansalaisille ei ole millään muotoa Trumpin ja Putinin keksintö. Jo Napoleonin mielettömiin sotiin marssittiin huutaen “vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus”. Sen jälkeen tämä väitetyt tavoitteet ovat olleet vähemmän esillä. 


Mutta kerran oli olemassa yksi Euroopan hienoimpia valtioita, Burgundi, jolla oli maita Pohjois-Italiasta nykyiseen Hollantiin. Juuri sieltä nousi mahtava maalaustaide ja musiikki. 


Ranskalasten kärkikaartissa oli sata vuotta sitten yllättävä määrä ulkomaalaisia. Lorca, Picasso, Dali, Bunuel vaikuttivat elokuvassa. Belgialaiset Simenon tai Hergé olivat monin tavoin havaittavan ei-ranskalaisia, äidinkielestään huolimatta, ja samon chansonin suuri nimi Jacques Brel. Chansonissa muuten Aznavour oli armenialainen ja Yves Montand alkujaan italialainen.


Suurissa “isänmaanystävissä” näkee vähän samaa. Napoleon oli korsikalainen, joka ranskalaisten mielestä on näkyy ja kuuluu, ja Hitler oli itävaltalainen. 


Uskaltaisikohan samaan hengenvetoon sanoa, ettei Mannerheim ollut mieleltään eikä kieleltään mitenkään perikuvallisen suomalainen hänkään. Kansalaissodan alkaessa hän oli viisissäkymmenissä ja oleskellut Venäjällä, jossa hän nautti suurta luottamusta, hyvinkin 30 vuotta. Ja merkinneekö tuo sitten mitään, mutta ovathan Englannin ja Ruotsin kuningashuoneet merkittävän ulkomaalaisia. Mountbattenit omaksuivat tuon nimen Battenbergin aatelissukuunsa 1917.


Kaikkein ranskalaisin lyyrikko Apollinaire oli siis oikeastaan nimeltään Guillaume Albert Vladimir Alexandre Apollinaire de Kostrowitzky, kunnes sai paperit kahta vuotta ennen kuolemaansa ja siirsi yhden etunimistään sukunimekseen.


“Tulista viinaa juot kuin elämää

elämääsi juot kuin viinaa 


Lähdet Auteil’n suuntaan tahdot palata kotiin jalan

nukkumaan  Oseanian Guinean jumalien kanssa

ne ovat erilaisia eri uskonnon Jeesuksia

ne ovat hämärän toivon huonompia Jeesuksia


Hyvästi Hyvästi

aurinko katkaistu kurkku.”


(J.K., 1976)


37 kommenttia:

  1. No joo, prinssi Philipin Mountbatten-suku otti tuon nimen saksalaisen Battenbergin tilalle 1917. Mutta ei se silloin ollut mikään hallitsijasuku. Sellainen oli sen sijaan Sachsen-Coburg-Gotha, joka samana vuonna vaihtoi nimensä Windsoriksi, samasta syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edesmenneen Elisabetin miespuolisten jälkeläisten virallinen sukunimi - silloin kun he nyt sitten sattuisivat sellaista tarvitsemaan - on virallisesti Mountbatten-Windsor. Olisihan se alkuperäisistä nimistä tuleva vastaava yhdistelmä Battenberg-Sachsen-Coburg-Gotha jo aika metka.

      Poista
  2. Suomentamasi (en osaa ranskaa) Alcools oli minulle nuorenamiehenä kuin Katekismus, läheinen opus. Opettelin sen avulla ymmärtämään runoja... Ymmärsin mitä ymmärsin, vähän ja paljon väärin, mutta juuri nuo runot avasivat minulle toisia maailmoja, kiehtovia sellaisia.
    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Joko Sergei Lavrov on myöntänyt, että Ukrainassa on menossa oikea sota ja että hyökkääjä on Venäjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sergei pistäytyi Balin terveyskeskuksessa tutkituttamassa alushousunsa. Varmuuden vuoksi.

      Poista
    2. Sen helevettiäkö se tähän kuuluu! Ole tollikoimatta.

      Poista
  4. Vyöhykkeestä tulee tietysti mieleen myös Tarkovskin Stalker. Sen tapauksessa muuten elokuva painii täysin eri sarjassa kuin melko tylsä kirja joka sen on inspiroinut.

    VastaaPoista
  5. Eikä tuo palvelusväen inhottavuus tainnut aivan outo olla suomalaisellekaan herrasväelle. Tuore päivänvaloon sukeltautunut esimerkki menneisyydestä: lääkäri Siiralan päiväkirja 1914 - 1918.

    Vaan sitten kun aikakaudet vaihtuivat, tuosta palvelusväestä tulikin liian "kallis" palkattavaksi. Ja silloinkos nousikin poru: kuka nyt pyyhkisi herraskaisten p.....t?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusmaalaisten laulun sanoittaja Kaarlo Terhi joutui työasioissa käymään Sibeliuksen luona Ainolassa. Käynnin jälkeen mestari kirjasi alistuneesti päiväkirjaansa: "Hän on alaluokkaa ja haisee. Miten vaikeaa olla tekemisissä tuollaisten kanssa."

      Eipä siis tainnut "loitompana seisova kansa", josta Terhikin toki edusti ylintä kerrostumaa, olla paljonkaan väärti Kämpin peilisalin ja kabinettien symposion-horisontista, jossa Karjalan ikihongat punalle paistoi.

      Poista
    2. Siihen maailmanaikaan ei ollut suihkuja ja saunassa käytiin kenties kerran viikossa jos oi mahdollista. Samat vaatteet päällä päivästä toiseen. Tämä koski kaikkia muita paitsi yläluokan ihmisiä. Vaihtoehtoja oli kaupungeissa eritoten vähän. Maalla sentään saattoi mennä järvelle peseytymään ja pestä vaatteensa.

      Poista
    3. Lääkäri sanoi luulleensa mahalaukussa ollutta verenvuotoa haavaumaksi ja hoitaneensa sitä sen mukaisesti.

      Poista
    4. ...There's a sauna there
      Where I change underwear
      Every June...

      Poista
    5. Onpa tosiansa haissut jos sikarinsavun läpikin. Vai olisko Aino nyrpistellyt?

      Luomumies ei haise vaan on, tämän hajuasian määrittelee ympäristö ja muoviset vatteet ovat vihoviimeisiä tässä. Vaatteet ja aatteet.

      Poista
  6. Huumorin sarkaa niittänyt Tati oli venäläisen emigranttiperheen poika.

    Elokuvissa käynyt Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  7. Hergé on kyllä umpibelgialainen. Tämän huomaa hyvin, jos vertaa häntä esimerkiksi Franquiniin: Hergén sarjakuvien poliisit ja sotilaat ovat aina belgialaisia, jollei olla nimenomaisesti ulkomailla. Huvittavaa kyllä, tämä tarkoittaa sitä, että Tintti käy hyvin harvoin varsinaisesti Ranskassa. Tämä rikkoisi ranskalaisen lukijan illuusion, että tapahtumat sattuvat kokonaan Ranskassa. Muistaakseni kuitenkin "Tuhatkaunon tapauksessa" Tintin matka kulkee Ranskan halki Sveitsiin, ja tällöin auton pysäyttävä poliisi on nimenomaan ranskalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä on kiva kirja! Mustan saaren salaisuus on kans.

      Sillä tankilla tullista.. Le Affair Tournesol.

      Ja Milou! Aina Milou.

      Tintti Tiibetissä, kapteeni Haddock laulaa: 'Kauan on kärsitty vilua ja nälkää', neroutta käännöksessä!

      Poista
  8. Tuo runo on aika raaka mutta kyllä voimakas ja elämänmakuinen.

    On Ranskassa köyhyyttä ja valistumattomia ihmisiä nykyäänkin. Nyt kolmikymppinen Edouard Louis julkaisi 21-vuotiaana elämästään kirjan, josta tuli hyvin suosittu muillakin kielillä, "Ei enää Eddy". Ranskalaiset arvostelijat tosin kirjoittivat alkuun, että ei Ranskassa voi olla tällaista. Ilmeisesti kuitenkin voi, ainakin Louis kuvaa kasvuympäristöään hyvin väkivaltaiseksi ja alkukantaiseksi. Itse hän pääsee pelastautumaan sieltä älynsä avulla ja vaihtaa samalla sekä etu- että sukunimensä.

    Pekka Tarkan uudessa Aaro Hellaakoski -elämäkerrassa "Nuori Aaro" on mukana myös Apollinaire, jonka mallin mukaan Hellaakoskikin kirjoitti jonkin katu- tai kävelyrunon ja myös typografisia runoja, joissa säkeet ja joskus sanatkin hajotetaan muodostamaan visuaalinen kuvio.
    Apollinairelta Hellaakoski ilmeisesti sai vaikutteita myös taidearvioihinsa. Sitä puolta hänessä en tuntenut entuudestaan ollenkaan ja runoistakin vain ne kuuluisimmat, joten teos oli hyvin mielenkiintoinen lukea ja välillä hauskakin. Siitä pitivät huolen runoilija-tutkijan helposti kiihtyvä persoona ja monet sattumukset sekä Tarkan sanavalinnat. Hellaakoski mm. tarjosi nuorelle vaimolleen häämatkaa Turkuun - jalan, mutta Lempin jalat eivät kestäneet kuin Lohjalle. No ei se niin hauskaa tainnut ollakaan, mutta tulipa pieni viite runoon yllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulun Lyseon poikia, Hellaakoski ja Koskenniemi ja myös J.G. Granö. Taisivat olla jopa luokkakaveruksia?
      Viimemainittu oli maantieteilijä ja kuuluisa Aasian tutkimusmatkailija. Hellaakoskikin oli arvostettu maantieteilijä, Saimaan järvialueen kehityshistorian tutkija., kirjailjan uran ohella tai sen tai lisäksi.
      Vastikään on ilmestynyt Pekka Tarkan kiinnostava henkilöhistoria Aaro
      Hellaakoskesta, Nuori Aaro. Siinä käy selväksi tämän toisen polven maantieteilijän tausta.
      Koskenniemeä koskevat tiedot on kirjan mukaan antanut hänen oikeustietelijäpojanpoikansa Martti. Tutustuin vaimooni TY:n Pohjalaisen Osakunnan illassa samassa pöydässä ko. Martin kanssa. Se oli minulle onnenpotku.

      Poista
  9. Ja kun tässä näköjään tarkkoja ollaan, se on (Freie und) Hansestadt Hamburg, ei Hansastadt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo frei on tärkeä ilmaus. Se tarkoittaa, että Hampuri on oma osavaltionsa. Sitä ei kannata laittaa sulkuihin. Eli suomeksi 'Hampurin vapaa- ja hansakaupunki'.

      Poista
    2. Konstantinuksen lahjoituksen ohella tuo Hampurin vapaakaupunkistatus on ovela historiallinen väärennös joka on muuttunut tosiasiaksi. Hampurilaiset ovat siitä nykyään ylpeitä.

      Poista
  10. "Kulki kylätietä nuori Anssi [alias (ei "aka") Aaro] välkkyvänä tammisunnuntaina, kulki kuohuissaan ja tunnustellen puukkoansa sarkatakin alta."

    Ilmankos, vapaussotamiehiä kumpainenkin. Niin pisti vihaksi tuo alhaiso, palvelusväki, kun paremmilleen rupesivat "ryssän yllytyksestä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko sinun aina päästä yli siitä traumasta, että kommunismi paljastui diktatuuriksi ja venäläiset ovat taas kerran paljastuneet valehteleviksi paskiaisiksi?

      Tai sitten sinun kannattaa mennä Ukrainaan taistelemaan Venäjän maan jalojen poikien rinnalla natseja vastaan.

      Poista
    2. Trauma kommunismista tuntuu kyllä vaivaavan sinua.

      Poista
    3. Sinullapa olikin hieno vastakommentti "nuoresta Aarosta 1918" kirjoittamaani kommenttiin. Historiallisen analyysisi taso tuntuu todella korkealta. Mieleen tulevat HS:n, IS:n ja IL:n ym. aviisien kommenttipalstoihin mielensisältönsä ulostavat älyniekat (eikä niihin nykyään enää muunlaisia tekstejä päästetäkään).

      Poista
    4. Likikään mikään mitä punaisten ja valkoisten väliin saatiin noiduttua ei vertaudu reippaaseen kansanharvennukseen joita saadaan aikaan Afrikan mantereella.

      Voisi nyppäistä esille A. Lincolnin kyseenalaisen valtiomiestaidon ja rasismin vientituotteistamisen lopputulemana. Tavattoman kömpelöä.

      Väestönvähennys tavoitteena on sodittu aina. Reviiri on, mutta naapuriheimon päällikkö on eri mieltä, sehän on selvä. Linkolalaisuudella asia hoituisi kaiketi siivommin?

      Meillä päin työn omistajat ovat eräin osin tasa-arvoiset joskin osa on lapsellisia vouhkaajia joille ei voi puhua ilman että kalpeat korvat alkavat punoittaa.

      Ugh.

      Ukrainassa mellastaa epäsiisti, epäkohtelias osa mielenkiintoisesta kansasta joka ei ole sen ihmeellisempi kuin lukuisat muutkaan paitsi erästä nyanssia joka koskee sodankäyntiä Suomen rajojen sisäpuolella.

      Poista
    5. Kuinka joku kehtaa näinä aikoina, jolloin venäläiset tekevät Ukrainassa raakaa kansanmurhaa, nillittää siitä mitä tuleva runoilija ehkä mietiskeli 100 v sitten?

      Sitä paitsi silloin oli kyseessä punaisten venäläisten yllytyksestä aloittama kapina, kun taas nyt on kyse venäläisten yksipuolisesti aloittamasta hyökkäyssodasta.

      Vähän kohtuutta ja vähemmän viisastelua, pyydän.

      Poista
    6. Isoisä taisi olla kivenkovalla aakooässän linjalla ennen tihutöihin -38 lähtöä. Huoltokomppanian päällikkyyden jälkeen hevosten kotiutus teetätti vielä työtä. Hän viittasi koko työhön peiteilmaisulla: Niin, olin - tulin siellä suurella valtion kustantamalla opintoretkellä olleeksi minäkin.
      Se siitä pyhästä vihasta.
      Ei puhunut juuri koskaan paljoa mutta hyvin harvoin sodista.
      Mummi kysyi miksei ja hän mietti hyvän tovin ja sanoi: ei se olisi millään tavoin ylösrakentavaa.

      Kotimaista pasifismia? Ainakin osin kotitekoista.

      Poista
    7. "Kuinka joku kehtaa näinä aikoina, jolloin venäläiset.."

      Kuinka joku kehtaa olla noin typerä, olkoon vaikka kuinka "näinä aikoina". Mitä helvettiä se Ukraina tähänkin kuuluu. Mutta noita ylikiihottuneitahan meillä riittää.

      Tuollaisten tunnuslauseeksi sopisi mainiosti vaikkapa tämä kevyesti mukailtu lainaus Linnan Pohjantähdestä:

      ""Ny on Suomessakin [Nato-]vapaus, niin ettei sitä sentään puhuta mitä tahdotaan."

      Poista
    8. "Ny on Suomessakin vapaus, niin ettei sitä sentään puhuta mitä tahdotaan."

      Tämä "vapaus" sikisi hävitystä sodasta Suurelle Sosialistiselle Imperiumille ja kukoisti Kekkosen & suomettumisen aikana, jolloin Vankileirien saaristokin suomennettiin Ruotsissa.

      Yritäpä siis hillitä kiihottumistasi.

      Poista
    9. Sivumennen sanoen: Tuo tuntemattomaksi jääneen kyläläisen repliikki lausuttiin Linnan kirjassa räätäli Halmeen torpassa Eetu Salinin Pentinkulman-puheen jälkeisessä kiihottuneessa tunnelmassa. Suuresta Sosialistisesta Imperiumista, Kekkosesta ja Vankileirien saaristosta ei tiettävästi ollut mitään puhetta.

      Niin että kannattaa ennen kommentoimistaan tutustua kirjaan, mikäli se näinä ylikiihottuneina aikoina onnistuu.

      Poista
    10. Kauniisti leikattu pieni tarina, I. Hallantie. Kiitos.

      Poista
    11. Ei tässä kirjasta ole kyse, vaan vapaudesta.

      Poista
    12. Kiitos kiittämästä.

      Toinenkin oli, se koski omituisen makuista teetä. Sotilaspalvelija oli hieman, no - viimeistä edellinen ja kysyttäessä kertioi varmasti pesseensä mukin. Kahteen kertaan mäntysuovalla kuuranneensa, aivan varmasti.
      Kylmä vesi, sitä riitti, mitään varsinaista hätää ei ollut kunhan jalat pysyivät kuivina ja lämpiminä.
      Pidän pätevänä.

      Poista

  11. Että mies on suomentanut koko kokoelman ! Eka kertaa katsoin Wikistä. Uljas valokuva hengenmiehestä. Ne kolme kirjaa ovat Braudel. Meikän kappaleet rikkiluettuna versiona. Ostin ne vuosikymmeniä sitten. Niinä vuosina ne olivat esillä kaupassa kun Simon Schaman Citizens valmistui 200-vuotis ilotulitukseen 1789. Se on lujasti koossa vaikka kahteen kertaan alleviivaamani. Nyt alleviivaan kolmatta kertaa samoja lauseita mutta loistopainoksessa kahdessa osassa jollaisen löysin divarista silkkihehkuvin kansin. Se on kronikka vailla vertaa.

    Eilisiltana luin siitä noin 2022:tta sivua 2x875+218 -tai viimeistään tänään. Huomaan odottaneeni giljotiiniteloituksia ja assignaateja niin innolla että vasta kahteen osaan jaetusta kronikasta hoksaan että Shamahan pohjustaa perinjuurin 14.7. shown. Juuri eilen jokunen sivu oli kuningattaren riettauksia ja versaillilaisten pornokuvia.

    Ja kun nyt rohkenen kirjoittaa se johtuu pinttymästäni pullistella. Innostuin kun osuin Pereire veljeksiin. He alkoivat höyrykonein pumpata puhdasta juomavettä pariisilaisille. Investointipankiireita joista kuultiin Vallankumouksen jälkeenkin ja silloin varsinkin D-pankkeina Saksasta. Ja Ruotsissa W. Suomeksi KOP Reaganiin saakka. Bismarck luki samaa mitä meikä tässä yhä jankkaa. Tuo runo on muuten minulle investointipankkiiri aikakaudestamme joka siirtyy silmissämme pois silmistämme.

    Emmekä kohta vältä innovoitua uusintaa. Tämä holtiton fiat hynä, kiitos keiden kuiden -ja mistä kaikesta sivistyneistö vaikenee, myös suomenruotsiksi, jo oli kuin esileikkiä cryptoille. Nuo liituraitaurhot ja jakkutypykät ovat kulttuuriantropolegeista pystyvimmät. Tänään slushissa. Kyllä messukeskuksissa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuonna 2015 kirjoitettiin näinikään:
      "Vahinko ettei Jutikkala tarttunut tähän – suomalaisen työmiehen historia…"

      Varjelkkon että olisi kirjoittanut!

      Häggman kertoi, näin sen muistan, SKS:n historiateoksen päätösosassa, kuinka 1960- tai 1970-luvulla seura keräsi työväenperinnettä vuoden kansalaissodasta. J. vimmastui hankkeesta ja summasi sen päätyttyä jotenkin niin, että sellaisella aineistolla kukaan ei tee yhtään mitään - koskaan!

      Jo puoli vuosisataa sitten ihmettelin lukiessani appron ensi tenttiin "Pohjoismaisen yhteiskunnan historiallisia juuria", että mitenkäpä se kirjoittaja noin vinoon katsoo pohjoismaista maltillistakin työväenliikettä. No, sittemmin, kun muutakin tuotantoa alkoi tulla tutuksi, selvisi, että oli oppi-isänsä Heckscherin tavoin kovia "klassisen liberalismin" miehiä: "Luonto korjasi tilejään punakynällä" yms. Ja esim. Turun kaupungin historiassa työn hiki ei isommin tuoksahtele; jokseenkin kaikki käydään läpi kuivakiskoisuuttaan rahisevien virka-arkistojen avulla. Yksinpä köyhäintalon rakentaminenkin, jossa loputtoman pitkäpiimäistä virka- ja valtuustoprosessia "elävöittää" toistuva lause "ja Turun köyhät odottivat". Niin odottaa lukijakin - turhaan, edes tietoa rakennusryhmän tarkemmasta sijainnista (nyk. Kurjenlinnan loft-asunnot).

      Jos siis suomalaisen työn kuvauksista on puute, aljettakoon vaikkapa Marko Nenosen kirjasta "Lapiolinjalla. Työttömät pakkotöissä 1948 - 1971".

      Poista